13.1.2006

alku

Kaikki alkoi koulukiusauksesta

Olipa kerran Esko, koulukiusattu jo nuoruudessaan. Heikki muunmuassa piti Eskon päätä haisevassa vessanpytyssä monta minuuttia ja luokkatoverit vain nauroivat vieressä. Heikki toimii nykyisin sähköasennusliikkeen vastaavana mestarina, samassa liikkeessä toimii Eskon esikoispoika Jallu, joka on joskus kertonut firman juhlissa Heikin purkaneen sydäntään vaimonsa tanssiharrastuksesta.

Vaimo käy joka viikko yksinään tansseissa ja Heikki kertoili humalassa, miten hän
aina salaa tarkistaa vaimon henkilökohtaiset tavarat aamusella. Heikki on jo kertaalleen eronnut ja joku tiesi kertoa hänen väkivaltaisuudestaan. Kuulemma toista niin mustasukkaista aviomiestä ei paikkakunnalta hevillä löydy. Esko on nähnyt Heikin vaimoineen paikallisessa supermarketissa ja vaimo oli kieltämättä vetävän näköinen, Heikki taas ei ollut Eskoa tunteakseenkaan. Eikä syytä ollutkaan, senverran tympeät muistot koulukiusaamisesta Eskolle on jäänyt. Paikkakunnan uudella suurhallilla on lauantaina tanssit ja Esko eronneena poikamiehenä suunnistaa sinne, vaikkakin tanssitaito on hieman kehnonlainen.

Tanssirivistössä hän huomaa Heikin vaimon seisovan naistenrivissä tyrkyllä käsilaukku olallaan kuin gaselli odottamassa metsästäjäänsä. Varmoin askelin Esko suunnistaa kohti ja pokkaa valssille. Nainen ei lähdekään vaan sanoo että tämä tanssi on varattu jo toiselle. Esko luimistelee nolona kohti kahviota, kuin metsästäjä jonka jousi olisi katkennut kesken saalistusretken. Hän laatii suunnitelman vihoissaan ja vieläkin katkerana vanhasta koulukiusaamistapauksestaan.

Tuo yksinäinen vaimon hylkäämä luojan luoma kävelee pois kahviosta, menee vessaan ja sulkeutuu koppiin. Kaivaa lompakostaan välineen ja kurluttaa suussaan sylkeä melkomoisen mällin, sylkee sen kumiin ja laittaa solmun keskelle ennenkuin sujauttaa komistuksen taskuunsa. Esko odottelee miltei koko illan milloin olisi sopiva hetki toteuttaa kostonsa. Joskin osin sivulliselle annettu kosto, mutta väliäkös hällä. Loppuillasta Heikin vaimo näemmä saa istua enemmän kuin tanssia ja Esko menee ja pokkaa uudestaan Tangolle. Nainen miettii ja vilkuilee sivulleen, mutta lopulta nyökkää ja lähtee vastahakoisesti. Kappaleiden välillä Esko auttaa naisen käsilaukun yli pään toiselle olkapäälle, kun se hänen mukaansa heilui hieman liikaa. Nopeat sormet ja helppo lukkolaite edesauttoivat niin että oikeastaan Eskon oli lapsellisen helppo sujauttaa kumi naisen laukkuun.



Tulee viimeinen valssi ja Esko lähtee kotiin. Heikin vaimo Mira tanssii vielä senkin ja kiirehtii sitten tanssibussiin, joka tunnetusti odottaa että kaikki ehtivät kyytiin. Ennen bussiin astumistaan tien reunaan kurvaa autollaan Miran entinen työkaveri Risto. Oletko kotiin menossa? Minun kyydissä kyllä pääset, sanoo Risto ja avaa sähköikkunaa alemmaksi. - No mikä ettei, niin säästyy sitten bussirahatkin, vastaa Mira. Oikeastaan Mira inhoaa Ristoa, jolla oli tapana aina käpälöidä kaikkia firman naispuolisia, mutta kaipa sitä yhden automatkan kestää, ajattelee Mira ja nojaa päätään taaksepäin koettaen rentoutua. Matkalla Risto kertoo nykyisestä elämästään ja siitä kuinka hänellä on niin mustasukkainen vaimo että saisi valtaisan raivarin, jos tietäisi että hän on jutellutkaan kenenkään naisihmisen kanssa.

- No mistäs sitten olet tulossa, kysyy Mira. Oltiin kaverin kanssa tekemässä autotallin lattian valu loppuun ja tarkoituksena oli ehtiä vielä pyörähtelemään parketille mutta tanssit loppuivatkin näemmä tänään aikaisemmin. - Juu ne nykyään loppuu jo puoli yksi, sanoo Mira haukotellen ja oikeastaan aika väsyneenä. - Minun pitää vielä tankata ennen kuin jätän sinut hieman kauemmaksi kodistasi, sopiiko näin? En voi näyttäytyä niillä kulmilla. -Juu juu sopii sopii, jaksan hyvin kävellä vaikka sataakin sanoo Mira. Risto ajaa automaattiasemalle ja alkaa tankkaamaan. Mira päättää ottaa yömyssyt pienestä taskumatistaan, jonka hän oli ottanut mukaansa kotoa marjapensaan juurelta lähtiessään. Laukun avatessaan hän hämmentyy ja toimii kuin refleksinomaisessa paniikissa, yskäisee liköörin penkin takana olevan takin päälle, sujauttaa löytämänsä kumin äkkiä auton hanskilaslokeroon ja miettii mikä homma tää nyt on? Alkoholin haju voi leimata hänet, joten nopeasti hän ottaa parfyymipullonsa ja suihkuttaa sitä yltympäriinsä, myös miehen takille.

Nakkaapa tuo nainen vielä vajaan likööripullon hansikaslokeroon, sekä käsilaukussaan olevat rikkinäiset vaihtosukkahousut perään. Mies palaa tankkaukseltaan ja sanoo: Täällähän tuoksuu hyvältä, mutta ajetaan loppumatka ikkunat auki, mun vaimo on niin hysteerinen. Risto jättää Miran tosi kauaksi ja sataa vettä kuin kaatamalla, mutta olihan hänellä sateenvarjo matkassa ja ei bussikaan kotiovelle olisi tuonut.

Risto saapuu kotiin ja vaimo on vielä hereillä ja silloin alkaa metakka: Missäs sitä on oltu? Haiset viinalta ja joltain hajuvedeltä. Eikös ne pitänyt olla valutalkoot? -Ole akka hiljaa, sanoo Risto ja menee maate.

Sari huutaa vielä ovenraosta että hänen pitää aamulla hakea lapset mummilta ja he menevät sitten koko porukka Ikeaan kehä kolmoselle. -Onko autossa bensaa, kuuluu vielä kysymys. -Juu, sanoo uninen ääni peiton raosta.

Aamulla vaimo lähtee ja hakee lapset sekä mummin. Ennen kehä kolmosen ramppia poliisi viittilöi tien sivuun. -Ajokortti ja rekisteriote olkaa hyvä, sanoo ystävällinen poliisisetä. - Juu ajokortti on tässä mutta en minä tiedä missä rekisteriote oikein on.- No yleensä se on hansikaslokerossa, sanoo poliisi hieman vinoillen. -Katsoisitko sinä mummi kun olet siinä lähempänä, sanoo Riston vaimo. Mummi avaa hansikaslokeron.

Hetken poikamiehenä

Vaimon ja lasten lähdettyä Risto nousee myös ylös sängystään. Päätä kivistää vietävästi. Eturauhasta jomottaa ja selkäkin ihan jumissa. Turhaan eilen tuli tultua autotallin kautta sisälle, ja turhaan tuli hetkessä kumottua se viskipullon loppu, -turhaan, aivan turhaan, miettii hän.

Nythän olen hetken aikaa poikamies, kun vaimo ja lapset lähtivät. Taidanpa kipaista pikaisesti pubiin! Farkut jalkaan ja autotallista vararenkaan takaa koskenkorvaa vielä huikat ja menoksi.



Pubissa on lauantain kauppareissulaisia ja aikasmoisessa myötälaitaisessa, vaikka kello ei ole vielä paljoakaan yli puolenpäivän. Tämähän on tätä oikeaa poikamiehen elämää, stressitöntä ja mukavaa. Voi miksi hän ei aikoinaan ollut tiukempi ja pidättäytynyt sinkkuna vaan meni ja aikoinaan lankesi Tampereella loveen.

Näin Riston ajatellessa partainen pubin paikallisasukas menee ja laittaa levyautomaattiin kolikon ja kohta soi automaatissa "Luodut Toisilleen" beat. Se saa Riston ilmeen kaihoisaksi ja olonsa vielä melankolisemmaksi. Viereisessä pöydässä oleva maailmaa nähnyt, humalainen vanhempi rouvashenkilö tulee juttelemaan ja pyytää tanssimaan vaikka pubissa ei ole edes tanssilattiakaan. Risto nousee ja kietoo kädet rouvan vyötärön ympäri, Riston housunkaulus rötköttää takaa niin että hahlo karvoineen paistaa kaikelle kansalle, mutta Risto ei sitä huomaa, hän on löytänyt uuden mielenkiinnon kohteen.

Nousuhumalassa Riston mielestä nainen on kuin antiikin jumalatar vaikka haiseekin pahalle ja lenkkarit ovat ihan risaiset.
Riston elämässä on nyt pala sinkkuutta, hän on hetken vapaa ja vailla vastuuta. Kunpa näin olisi aina. Ei lasten hakua päiväkodista, ei typeriä sukulaisvierailuja pohjanmaalle, ei inhottavia pakollisia siivousvuoroja, hän saisi tulla ja mennä aivan kuten poikamiesaikanaan asuessaan puoli vuotta Tampereella. Silloinkin äiti soitteli ja tenttasi kovin, mutta hän ei koskaan kertonut kaikkea.

Risto huomaa kuinka hänen olkaansa koputetaan ja katsahtaa taaksensa. Järjestysmies on tullut huomauttamaan että Pubissa ei saa tanssia. Hieman koomista kun kaunis tanssimusiikki soi ja TV:stä tulee jokin ohjelma jossa mies kiertää tanssilavoja harrastuksensa perässä. Huittisten Hirvensuuli näkyy kuvissa kahteenkin otteeseen. Maalaistalon kaunis pihapiiri on valjastettu tanssipisneksen alttariksi. Vanhaa aittaa saa varata yöpymiseen, latoon on tehty seinustoja kiertävät penkit ja koko kylän vanhat räsymatot on pehmikkeinä hikisten ahtereiden alla. Nytkin esiintyjänä näkyy olevan Esko Rahkonen, niinkuin usein muinakin viikonloppuina.

Risto muistaa kun hän vietti erään juhannuksen perheen kanssa juuri noissa ympyröissä. Sari oli kuskina ja lapset vielä pieniä, itse hän oli hieman maistissa ja äreällä päällä. Vanhempi pojista askarteli autossa illan kuluessa hienon paperitaitoksen ja esitteli sitä ylpeänä ja innostuneena Ristolle. Hän oli äreä ja huonotuulinen ja siksi ärähti pojalle kun autoon oli tullut paperisilppua. Aina pitäisi olla kannustava ja kehua lapsen työtä vaikka kuinka vaatimatontakin, nyt hän miettii jälkeenpäin. Itsekin hän kyllä muistaa kun oli viisivuotias ja oma isänsä kehui Riston tekemää pajupilliä, sen hän muistaa elävästi vieläkin ja sai siitä silloin hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Viereisen pöydän nainen tulee istumaan vierusjakkaralle ja ehdottaa Ristolle visiittiä hänen kämppäänsä. Risto ei ehdi vastata vielä mitään kun kännykkä soi ja siellä on Sari. -Missä sinä olet? meidänhän piti mennä sinne tarhan päättäjäisiin, mummikin on täällä, -kuuluu puhelimen toisesta päästä. O o olen kylillä, en taida nyt päästä mukaan, sanoo Risto ja ääni sammaltaa jo melkomoisesti. Sari on kuullut jo taustalta pubin hälyäänet ja kuulee Riston äänestä että nyt kaikki ei ole normaalilla tolalla. -Oletko pubissa? minä tulen hakemaan sinut, odota ulkona viiden minuutin päästä, -sanoo Sari tiukalla äänellä ja ei jää odottamaan vastausta vaan sulkee puhelimen. Ristolla on edessään miltei täysi drinkkilasi ja Risto kulauttaa sen nopealla liikkeellä suuhunsa, antaa euron järjestysmiehelle ja siirtyy ulos odottamaan Sarin saapumista parkkipaikalle.

Paluu todellisuuteen

Sarin saapumisen kuulee jo kaukaa, koska auton pakoputki on rikki ja röpellys erottuu muiden autojen äänestä. Sari on mielessään jo miettinyt toimintasuunnitelman tulevan tilanteen varalle koska Risto on pari kertaa ennenkin tehnyt saman tempun, -eli karannut kesken lauantaipäivän Pubiin mitään ilmoittamatta. Nyt vain on tilanne huonompi, tummu on kylässä ja tarhan juhliin piti lähteä porukalla. Lisäksi Saria sapettaa vietävästi aikaisempi tapahtumaketju kehäkolmosen risteyksessä.

Auto kaartaa horjuvan Riston eteen, joka miltei oli jo laskemassa vesiään parkkipaikan ruusupuskan juurelle. "Ja nyt sassiin autoon siitä!" -Huutaa Sari niin käskevällä äänellä, että Riston ei voisi tulla muuta mieleenkään kuin kömpiä nöyränä apumiehen paikalle. Mitä sinä nyt taas olet mennyt tekemään, tiedäthän että äiti ei voi sietää humalaisia ja vielä tarhan juhlatkin on tänään. Saakelin sika ja juopporenttu! -Paasaa Sari, ei huutaen mutta todella kovalla äänellä ja terävästi. Risto havaitsee heti että tosiaan nyt ei ole varaa leikitellä Sarin kanssa.

Pari paukkuahan minä vaan, sopertaa Risto nöyränä ja miettii että kovin lyhyt oli hänen vapautensa lento tällä kertaa. -Nyt et näyttäydy äidille ennen kuin selviät. Menet pannuhuoneeseen siksi aikaa kunnes hän on lähtenyt meiltä. Me menemme ensin juhliin ja vien sitten myöhemmin tummun junalleen. Sanon että olet työkaverisi rakennustyömaalla, -sanoo Sari. Onneksi talon ikkunat ovat sillä tavoin että olohuoneesta ei näe pannuhuoneen ovelle ja Sari taluttaakin Riston sisälle pahanhajuiseen kopperoon. Sari ottaa autotallin puolelta pressun ja levittää sen lattialle. Mene tuohon pitkäksesi, tuon sulle juotavaa, et tule täältä pois ennen kuin haen, onko selvä? -kuuluu tomeran emännän suusta. -Juu juu, tuo kaljaa ja jotain syötävää minulle, vastaa Risto. -No kaljaa en varmaan tuo, kahvia saat. Mene siihen nyt sika pitkäksesi ja selvitä pääsi, pilasit kaikkien juhlat . -toteaa Sari ja poistuu niska kiukusta punoittaen yläkertaan.

Rapuissa Sari ajattelee, että tämä vielä kostetaan ja korkojen kanssa. Järjestelee kasvoilleen kiristyneet rypyt arkinormaaliin tilaan ennen kuin menee mummin luokse, joka kysyy heti, että missä se Risto viipyy. Sarilla on sanat valmiina eikä mummi huomaa mitään epäillä. Siitäkös mummi kehumaan heti Ristoa, kuinka ahkera se on. Niin, sanoo Sari. Ahkerahan se on, niin kovin ahkera -mikäs muu.



Itsetutkiskelua

Myöhemmin kun väki on jo talosta poistunut Riston on pakko kusaista pannuhuoneen lattiakaivoon ja hän myös koettaa nukahtaa kovalle pressun peittämälle lattialle. Humalaisen aivot toimivat jotenkuten kuin hidastetussa filmissä. Risto tuntee olonsa tosi surkeaksi, poissa on se pieni uhmakkuus joka vielä pubissa nosti päätään. Hän miettii että kuinka hieno vaimo hänellä oikeastaan onkaan ja millainen mahtaisi olla hänen oma elämänsä ellei hän eräänä elokuisena tanssi-iltana olisi törmännyt juuri Sariin.


Vaikka juuri hetki sitten hän kaihoili sinkkuuden perään, niin jo nyt hän on pehmeää poikaa. Ei hän yksin olisi saanut taloa rakennetuksi ja lapsiakaan ei varmaan olisi. Hän saattaisi olla kuin entiset kaverinsa Pöljänteri ja Holjanteri jotka ikuisina poikamiehinä ajattelevat vain itseään ja eivät ole saaneet mitään aikaiseksi. Pöljänterikin asuu vielä yhdessä vanhan äitinsä kanssa, mokomakin kesseli. Holjanteri taas asuu isältään perinnöksi saamassaan isossa ja vanhassa huushollissa ja selkäänsä valittaa, pahimmoinen työn vieroksuja. Sari on juuri sellainen topakka nainen joka laittaa mieheen vipinää ja pitää huushollin kunnossa. Kerrankin kun lämmönvaihdin hajosi ja vesi alkoi tulvia juuri tässä pannuhuoneessa, niin Sari oli se joka osasi sulkea oikean hanan, itse menin vain paniikkiin ja pyörin ympyrää. Nuorimman tyttären saatua allergisen reaktion ampiaisenpistosta Sari tiesi toimia nopeasti ja päättäväisesti, ei minusta olisi koskaan edes yksinhuoltajaksi.

Täällä minä vain likaisella pressulla rötkötän kun Sari ja mummi katsoo lastemme esitystä tarhan näytelmässä, mahtaa se tuntua oudolta lapsistakin kun isä ei ole paikalla niin tärkeällä hetkellä. Risto vaipuu laskuhumassa valtavaan itsesääliin ja alkaa surkutella mielessään omaa tilaansa. Mieleen palautuu epäilys Sarin pitkäpinnaisuudesta hänen toilauksilleen ja siitä kuinka häntä varmaan mummin kanssa nytkin halveerataan. Taitaisi olla parempi että kävelisn tuonne läheiseen Olarijokeen niin pääsisivät minusta. Ei minussa kuitenkaan ole miestä sitäkään tekemään ja minkälainen kohtalo se olisi lapsillenikin loppuelämäksi jos niin itsekkään teon tekisin, -miettii Risto jo horrokseen vaipuen.


Herätys

Risto hätkähtää kun yläkerrasta kuuluu ovikellon soittoa. Ensin hän ei aio mennä avaamaan mutta soittaja on sitkeä sissi joka soittaa ja soittaa. Risto nousee pressulta ja kömpii portaat ylös. Päässä jyskyttää ja olo on kamala, ei aavistustakaan kauanko hän on nukkunut. Risto avaa oven ja oven takana on Marja, -naapurin rouva joka on kovin hätääntyneen oloinen.

Marja puhuu nopeasti ja paniikissa, kiihtyneenä ja puheesta ei saa selvää. Risto tarttuu häntä hartioista ja ravistaa ja kysyy mikä on hätänä. Marja rauhoittuu sen verran että puheesta selviää että hänen aviomiehensä on tullut humalassa kotiin ja riehuu siellä kirveen kanssa. Vanhempi lapsi on Marjan mukana sisävaatteissa ja vain kumisaappaat jalassa. Nuorempi lapsi kuulemma on jäänyt nukkumaan lastenhuoneeseen Marjan lähtiessä livohkaan. Marja pyytää että soitettaisiin poliisi mutta Risto tuntee naapurinsa ja uskoo että mies ymmärtää järkipuhetta ja lupaa mennä katsomaan talolle.

Risto pyytää Marjan lapsineen sisälle odottamaan ja sanoo ettei tässä mitään hätää ole, hän tulee kohta hakeman Marjaa kotiinsa

On se kumma kun jotkut miehet ei osaa juoda muuta kuin rähinäviinaa, -ajattelee Risto kävellessään oikotietä naapuriin. Risto tuntee Marjan miehen entuudestaan, on ollut joskus humalassa pahapäinen, mutta ensiluokkainen kirvesmies joka oli Ristollakin tekemässä väliseinää kun yhdestä huoneesta tehtiin seinä rakentamalla kaksi. Silloinkin otettiin työn päätyttyä harjakaisia, joka itseasiassa taisi olla koko homman palkka miehelle, mutta ei mitään ongelmia esiintynyt kun pysyteltiin kohtuudessa.
Risto ei kuule mitään ääntä kun lähenee taloa, se voi olla huonokin tai sitten hyvä merkki, -tiedä häntä. Ulko-ovi on raollaan ja Risto astuu sisään tampuuriin ja siitä sisälle ja häntä vastaan tulee kauhistuttava näky.

Tuolinkappaleita ja lasinsirua pitkin poikin. Punainen vana kaapin edessä, näyttää vereltä mutta on vain ruokakaapin ketsuppipullon sisältöä. Jauhot ja kaikki muut elintarvikkeet on kaapista vedetty lattialle. Keskelle keittiön pöytää on isketty kirves, pöydän ääressä istuu mies käsiinsä nojaten. Mies nostaa päätään Riston nähdessään. Makuuhuoneen suunnasta kuuluu hiljaista itkua ja Risto avaa makuuhuoneen oven jolloin tulija näkee puolitoistavuotiaan Tommin seisovan pinnasängyssään itkuisin silmin. Risto ei uskalla kajota poikaan vaan menee miehen viereen ja kysyy, -mikä hätänä?

Mies ei vastaa vaan sanoo, -tuliks se akka teille? Nyökkäys ja taputus olalle, Risto tietää ettei kannata olla hätäinen vaan edetä rauhallisesti. -sopiiko että vien Tommin äidilleen? -Risto kysyy ja mies vuorostaan nyökkää ja alkaa nyyhkyttää kuin mikäkin itkuiikka. Risto kerää makuuhuoneesta löytyviä lastenvaatteita ja ottaa myös eteisestä pienimpiä ulkovaatteita toiseen kainaloonsa, toiseen kainaloon hän ottaa Tommin ja vie pojan kotiinsa oman äitinsä syliin. Marjalle Risto ilmoittaa palaavansa vielä talolle ja sanoo että ei ole mitään hätää, vain pieniä aineellisia tappioita.

Kaksi sankaria


Oikopolkua takaisin tarpoessaan mies miettii että on tässäkin oikein kaksi luomakunnan kruunua. Itse juuri pressuilla loikoillut piilossa ihmisiltä kuin mikäkin rikollinen. Ja tuo toinen hyväkäs, naapuri joka ajaa perheensä pihalle ja rikkoo omaisuuttaan. Viinaa on turha syyttää vika on sen ottajassa, turha on myös mennä jonnekin traumaattisten lapsuuskokemuksien taakse ja perustella sillä typeryyksiään. Riston humalatila on kadonnut kuin itsestään kun on pitänyt olla skarppina, onneksi heräsin ovikellon soittoon jotta Marja pääsi sisälle, -ajattelee Risto ja menee sisään naapurin ovesta uudestaan. Sisällä mies jo siivoaa lattiaa harjalla mutta tekee miltei enemmän sotkua, rikkinäiset hillopurkit, jauhot ja sokerit ovat kuin yhtä puuroa jota harjaus vain levittää liisteriksi muovimatolle. Onko sulla lattiamoppia? -kysyy Risto ja liittyy siivoustalkoisiin. Tällä välin on tummu ja Sari palanneet tarhan juhlista ja ihmettelevät kotonaan olevaa vierasta porukkaa.

Kun suurimmat sotkut on saatu selvitettyä ja rikkinäinen tuoli kiikutettu puuvajaan Risto kysyy naapuriltaan mistä koko rähäkkä sai alkunsa. -No kun tulin kotiin hieman maistissa ja siitä ruvettiin motkottamaan niin multa paloi pinna. Kaiken huippu oli kun jääkaapissakaan ei ollut mitään syötävää. Viime viikolla muija oli ostanut jostain sellaiset kaksiväriset tanssikengät ja laittanut niihin viimeiset ruokarahat, niin kaipa hermostuu siitä hiljaisempikin mies.

Kaapissa on kenkiä vaikka millä mitalla mutta semmoset kauheet kengät piti ostaa. ämmä meinaa aloittaa jonkun tanssiharrastuksen toisten ämmien kanssa. Sanoin sille suorat sanat että jääkaappi ensin täyteen murkinaa ja sassiin, kyllä akkaan tulikin liikettä kun vähän kirveellä heilutin. -Eks sääkin o mun kans samaa mieltä että tommoset aimonnukset saa lopettaa heti alkuunsa? -sanoo naapuri ja katsoo Ristoa tiukasti humalasta harottavilla silmillään.

Risto on ikävässä välikädessä, hän ei haluaisi sekaantua enempää tähän kiistaan vaan häipyä jo takaisin kotiinsa, mutta hän on jo sekaantunut sen verran että irtaantuminen pitää tehdä hallitusti. "Näihän se vähän on että kaikki harrastukset vaatii investointeja" -Risto sanoo diplomaattisesti. Naapuri kertoilee kuinka hän etsi niitä riidan välikappaleita, eli mustavalkoisia tanssikenkiä joka kaapista lyödäkseen ne kirveellä säpäleiksi mutta ämmä oli piilottanut ne jonnekin heti aiemman riidan jälkeen. Risto ehdottaa että asia sovittaisiin perheen kesken myöhemmin selvinpäin ja kysyy voisiko hän lähteä kotiinsa ja pyytää muuta perhettä palaamaan takaisin omaan huusholliinsa. "Enpä tierä, saavat tulla kunhan nöyränä tulevat" -sanoo naapuri.

Koska Risto havaitsee äänensävyssä hieman kepeyttä, hän lähtee kotiinsa samaa polkua josta oli tullutkin. Siinä kävellessään hän miettiin että kylläpä joidenkin ihmisten elo ja lapsuus on jatkuvaa varuillaan oloa, ikäänkuin nälkäinen virtahepo köllöttäisi kaikenaikaa olohuoneen lattialla.
Jos liikkuu hiljaa ja varovasti niin niin sen ohi voi päästä ihan rauhassakin mutta yht´äkkiä se saattaa ollakin hirmupeto jota pitää juosta suinpäin karkuun. Risto muistaa kuinka naapurinrouvalla oli viime vuonna ollut pariinkin otteeseen sinelmiä kasvoissaan kun oli kaatunut portaissa, nämäkin tapaturmat tulivat äskeisen välikohtauksen jälkeen aivan uuteen valoon.

Kotipihalla hän huomaa että autonsa oli ilmestynyt pihalle ja miettii että mitä hän sanoisi sisällä olijoille. Jos anoppi on siellä vielä niin ainakin hänet olisi mielellään pitänyt erillään kaikista asioista, pohtii ja spekuloi aina turhaan tuiki tuntemattomien ihmisten asioita muutenkin. Ovenkahvassa on taitettu lappu jossa lukee isolla päällä "Ristolle". Se on vaimon käsialaa ja hän haluaa ilmeisesti että viesti tai kotiläksy luetaan ennen pirttiin astumista. Risto avaa taitoksen ja siellä on jo hätäisellä käsialalla kirjoitettu viesti: "Olet ollut kaverillasi remonttihommissa ja mene ennen tervehtimistä ottamaan yskänlääkettä suuhusi lääkekaapista" Risto laittaa paperin taskuunsa ja astuu verannalle.

Sisältä kuuluu naisten puhetta ja lasten ääniä. Hän huutaa oven suusta "päivää" ja sanoo menevänsä ensin pesulle ja tulevansa vasta sitten kättelemään. Risto menee vessaan ja pesee käsiään ja kasvojaan, ottaa lääkekaapista yskänlääkettä ja purskuttaa sitä suussaan ennen kuin astuu kammariin. Tummu istuu törtevän näköisenä nojatuolissa ja naapurin rouva vaimon kanssa sohvalla. Lapset istuvat lattialla ja vanhempi heistä lukee jotakin aikakauslehteä. Tuliko remontti valmiiksi? -kysyy tummu, ja Risto vastaa nopeasti että ei ihan vielä.

Sari mumisee tiskipöydän äärestä, että hyvä kun tulit päästämään rouvan välillä meille sisälle kun avaimensa unohtivat, saat lähteä hänen kanssaan samantien kokeilemaan jos saisitte sen oven tiirikoitua auki. Valkoisten valheiden verkko kietoutuu näin kuin usva läsnäolijoiden ylle, väärinkäsitykset, selvittämättömät epäilykset, puhumattomuus, alkoholismi, kootut kulissit ovat läsnä ja elävät omaa elämäänsä kuljettaen ihmiskohtaloita omiin suuntiinsa aiheuttaen pelkoa ja mielipahaa, myrkyttäen ihmismieltä kuin arsenikki elimistöä.

"Minä vien illalla tummun ja samalla reissulla menen Ruusulinnaan tansseihin" -ilmoittaa Riston vaimo ykskantaan ja ei siihen liene Ristolla muuta sanomista kuin -jahas, minä olen sitten lapsenvahtina.


Sari vapaalla

Sari ajaa Ruusulinnan parkkialuelle saatuaan äitinsä Järvenpäähän ja hänen pakastimestaan taas muutaman sienipussukan matkaansa. Hän kurkkaa vielä hansikaslokeroon ja miettii kenenkähän jätöksiä nuo mahtavat olla? Onkohan Risto lainannut autoaan jollekin kaverilleen? Riston ne ainakaan ei ole. Hän ei käytä tuollaisia sukkahousuja ja likööristäkään hän ei ole koskaan pitänyt. Sari tonkii kynällä vielä kumia viedäkseen sen roskiin, mutta se tippuu ja olkoon toistaiseksi. Riston ei sekään voi olla, häneltähän leikattiin viime talvena se pappografiassa löytynyt kasvain.- Sari menee sisälle tanssipaikkaan, ja on kovin ristiriitaisten ajatusten vallassa.

Samaan aikaan kotosalla Risto tilaa itselleen pizzaa ja lasten nukahdettua kaivaa piilossa olleet pornofilmit esille. Ristoa hieman epäilyttää mitä Sari mahtaa puuhailla, kun niin innokkaasti tansseihin lähti. Taidanpa tutkia hänen käsilaukkunsa ja auton kun hän nukkuu vielä aamusella pidempään. Myös kännykän soittolista pitää koluta ja vaatteet nuuhkia perinpohjaisesti. Näissä aatoksissa on Risto kun ovikello soi.


Lapsellista touhua


Riston jäätyä iltasella yksin lasten kanssa, hän ensimmäiseksi hakee autotallista juuri tälläistä tilannetta varten varaamansa olutkorin. Heidi -nuorimmainen ja Saana keskimmäinen lapsi vaativat vielä hieman silmälläpitoa, joten aivan makkuriin ei Risto voi itseään tissutella. Vanhimmainen poika lähti itsekseen jo lietsuun, kun ilta alkoi hiemän hämärtää. Mopo vain pärähti ja pihan hiekka rullaantui makkaralle kun poika läks. Risto ei jaksa leikkiä lastensa kanssa kovinkaan paljoa, onhan heillä leluja hankittuna nurkat väärälleen. Ylpeä hän on lapsistaan ja on töissäkin moneen otteeseen kertonut jutun nuorimmaisen päiväkotitapahtumasta toissavuodelta:

Päiväkodissa oli keskipäivän ulkoiluhetki. Päiväkodin ohjaja oli laittanut tytölle saappaita jalkaan ja saanutkin ne paikoilleen -joskin kovan ähellyksen jälkeen. Tällöin Heidi oli kuitenkin sanonut että saappaat on väärissä jaloissa,-ja niin totta vie ne olivatkin.

Ei muuta kuin ottamaan pois, mutta ne olivatkin tosi tiukassa myös pois otettaessa. Lopulta ne kuitenkin irtosivat ja taas sama ähellys että ne saatiin uudestaan jalkaan. Nyt tyttö nousi seisomaan ja sanoi ohjaajalle että, "nämä eivät ole minun saappaat"!

Silloin ohjaaja meinasi jo hermostua ja polttaa päreensä, mutta saappaat irroitettiin taas työllä ja tuskalla, olivathan ne jo hieman hiostuneetkin. Missäs sinun saappaasi sitten on? -kysyi ohjaaja.
-Ne on kotona, äiti käski ottaa tänään siskon saappaat, -vastasi tyttö. Tumma puna nousi jo ohjaajan kasvoihin mutta saappaat saatiin hetken päästä uudestaan takaisin jalkaan. -No missäs sinun kintaasi on? -kysyi ohjaaja nyt.
-Ne on saappaiden sisällä, äiti laittoi ne sinne tänään kotoa lähtiessäni ettei ne huku, -vastasi tyttö kirkkain silmiin.

Ruusulinnassa

Tanssipaikalla Sari elää omaa elämäänsä

Liput ostettuaan ja sisälle päästyään Sari huomaa narikan lähellä sen paljon puhutun uuden vesipisteen. Sen suunnittelijalla on varmaankin ollut Brysselin suihkulähde esikuvanaan. Lopputulos on vaan muuttunut hieman koomiseksi koska veden paine on vähäinen ja tyylitellyn muotoinen röpöläinen suulake tuo mieleen vanhemmat herrat vaivoineen, -tai Riston.

Lisäksi on nolo siitä juoda suu tötteröllään kaiken kansan katsoessa, mutta vitsiksi kai se on ajateltu, -miettii Sari. Vaikea pidättää nauruaan kun eräskin janoinen kurottaa huuliaan juuri parasta aikaa suulakkeen ääreen. Sulkumekanisimina on juuressa oleva kehä ja tämä juoja luulee että vettä tulisi enemmän kun kyseistä rengasta remppaa ees-taas toisella kädellään.

Vesipisteen suulake palauttaa elävästi mieleen Sarin ensimmäisen saunareissun Riston kanssa ja kuinka hän tahtomattaan loukkasi hänen syviä tuntojaan. Ristolla on ylimääräistä nahkaa vähän siellä sun täällä. -etenkin siellä. Sari ei voinut milään olla ystävällisesti tokaisematta siinä lauteilla istuessaan "voi kuinka lutunen, aivan kuin tyttöystäväni shar-pei koira". Risto karahti punaiseksi ja ei ymmärtänyt leikinlaskua. -no myöhemmin hän kyllä sanoi ylpeänä: "minussa olisi nahkaa vaikka kahdelle miehelle, jostain vain pitäisi saada täytettä"

Sari laittaa pussukastaan tanssikengät jalkaan. Ikinä en laittaisi tuollaisia tyylittömiä mustavalkokenkiä jalkaani, jupisee vielä puoliääneen kun vieressä neitokainen solmii juuri kyseisten kenkien nauhoja tärkeän näköisenä sorjiin jalkoihinsa. Tuollaiset kengät aiheuttivat naapurin rouvallekin paljoan harmia, varsinaiset pirun riivaamat popot.

Tansseihin on tullut paljon porukkaa osin ehkä TV-kuvausten vuoksi ja sisällä on tosi kuuma, kirkkaat valonheittimet lisäävät vielä lämpöä ja jotenkin häivyttävät tunnelmallisen tanssilavan atmosfääriä. Omistaja on tuonut kahvilan puoleiseen päähän ison palmun treffipaikaksi, jos siinä viettää illan tyrkyllä niin voi sitten sanoa tuttaville olleensa Palmun alla koko illan. Josko tuo sitten niin suuri ilo kerottavaksi olisikaan, paksu sikari karistaisi kuuntelijan ajattelemassa tilanteessa tuhkaa silmille varmasti, ei kai Juhani siitä henno luopua hetkeksikään.
Kotonaan Risto menee kylpytakissaan avamaan ovea ja siellä on taas naapurin rouva.

Risto muistelee menneitä


Naapurin rouva on oven takana ja hän tuli vain hakemaan Tommin ulkovaatteita jotka unohtuivat päivän hässäkässä Ristolle.

Risto antaa puseron ja saappaat, jotka hän itse otti aiemmin mukaansa ja jatkaa videonkatselusessiotaan. Monotonisia suorituksia, vain korkokengät asusteena henkilöillä sisältäviä kohtauksia katsellessaan, hän samalla miettii avioliittonsa tilaa ja kipupisteitä. Risto ajattelee myös omia veljiään jotka ovat jo kaikki eronneet. Lastensa kasvettua yksi veli ja toisten veljien vaimot saivat jonkun ihme rauhattomuuden vaikka kaikki asiat ulospäin näyttivät olevan kunnossa. Joskus porukalla veljen kesämökillä on asiaa puitukin, ihan noin yleisluontoisena asiana. Risto keksi ilmiölle uudissanan joka kuvaa tuota seesteisessä iässä tulevaa rauhattomuutta. -Uuslevottomuus on Riston termi asialle jota joskus sanottiin viidenkympin villitykseksi, mutta tämä nimenomainen uuslevottomuus voi iskeä ennen- tai jälkeenkin viidenkympin.

Tuleekohan se mullekin? -ajattelee Risto ja miettii jo samalla voisiko hän Sarin tultua tansseista harrastaa normaalia avioelämää. Josko hän kokeilisi niitä pillereitä, niinkuin lääkäri ehdotti. Lasten huone on kuitenkin suoraan oman makuuhuoneen alapuolella, näinköhän jytinä ja minun höyryjunamainen puuskutukseni kuuluu alapuolelle? Hän muistelee avioliittonsa alkuaikoja jolloin esikoinen oli lastenhuoneessa herännyt Sarin ääntelyyn ja tullut heidän huoneensa ovelle ja itkuisella äänellä kysynyt: " Sattuuks sua äiti?". -No alkuaikoina se olikin touhu rajumpaa, jos kerrostalossa oli tuuletusikkuna auki ja naapuri parvekkeella niin saattoipa luulla että kissalta kituuttamalla henkeä viedään.

Itseasiassa Sarin neitiaikainen koira menetti henkensä rakkauden alttarille. Sari otti rakkaan koiransa mukaan kun muutti Riston kanssa yksiin, mutta tuo koira oli valtavan mustasukkainen Ristolle. Hurtta oli tottunut nukkumaan Sarin sängyssä ja sillä oli suojeluvaistokin tallella. Oli liki ettei Risto päässyt sukukalleuksistaan eikä kyseessä ole mikään isoisän kultakello. Jos koiran lukitsi ulkopuolelle niin se raapi oven naarmuille ja ulisi kuin susi.

Risto myös muistelee aikaa jolloin hän muutti pois kotoa Tampereelle opiskelemaan. Hän oli kovin tohkeissaan kaikesta seksiin liittyvästä ja hän luki jostain että eroottinen tunnelma ja aktille otollinen ilmapiiri syntyy kynttilänvalossa, hyvällä viinillä ja hempeällä musiikilla.


Risto oli myös kovin innoissaan ja päätti myös kokeilla. Kaverit sitten koululla kyselivät jälkikäteen -onnistuiko?-

-no melkein, vastasi Risto, olin jo alastikin mutta puuttui vain nainen.

Tälläisia asioita Riston muistellessa, Sarilla on muuta puuhaa Ruusulinnan tanssilavalla.......

Yö jo ehtii, mutta tuleeko Sari ajoissa kotiin?

Sarille on tanssilavan tunnelma jo päässyt hieman unohtumaan. Risto on sellainen kompura ja änkyrä, ettei hänen kanssaan ole kiva lähteä tanssimaan ja pahoittamaan turhaan mieltään. Mieluimmin sitä käy yksin ja vähän harvemmin. Ongelma on että kaikille joutuu selostamaan miksi liikkuu yksin, ja jotkut limanuljaskat eivät selityksistä perusta.

Sari asettuu ensiksi naisten hakurivin taakse seisomaan. Orkesterikorokkeella Nostomiesten solisti Matti-Sakari laulaa tangoa. Viiksekäs mies punaisine paitoineen ja henkseleineen koppaa Sarin naistenrivin takaa ja vie tangolle. Mies vie taitavasti, yllättäen promenadi -neliaskel-promenadi. Eihän Sari enää muistanut tuollaisia askelia olemassa olevankaan, mutta selkäytimestä ne tulivat kuitenkin. Toinen tango menikin sitten jo ikäänkuin rutiinilla.

Hitaan valssin alkaessa soida, Sari menee jo reippaasti eteen ja etsii iloisen ilmeen kasvoilleen. Nuori komea, Sarin mittainen mies tulee häntä hakemaan ja osaa viedä hitaan valssin askeleet niin kevyellä viennillä, että Sari tuntee leijuvansa ilmassa.

Sari välttelee TV-kameroita, koska hän ei halua naapureidensa tunnistavan häntä. Syystalven valssi -TV ohjelma tulee myöhemmin TV:stä ja naapurit luulevat vielä että heidän avioliittonsa on ratkeamispisteessä, kun Ristoa ei kuvissa kuitenkaan näkyisi. Toisena orkesterina tänä iltana on PekkaNiskan Pojat. Kun Lumiperhonen sekä sen kaveriksi soitettu Luodut Toisilleen on purkautunut eetteriin, niin Sari on kuin muissa maailmoissa. Hän ei mahda mitään että mieleen tulee myös Jorma, mies jonka kanssa hän aloitti nuoruudessaan tanssiharrastuksen.

-Voiko milloinkaan, kumpikaan toista rakastaa... alkaa taas soida ikiluuppia Sarin päässä ja pakko on lähteä jäähdyttelemään naistenhuoneeseen.

Naistenhuone on melko siisti mutta eriö johon Sari menee asialleen on töhritty merkillisellä viestillä. Mauri Pöljänder on homo, -solvaava lause mustekynällä kirjoitettu seinään. Lapsellista, -ajattelee Sari. Lisäksi tuo tanssija jota homoksi mainitaan on ehkä seudun sympaattisin henkilö. Mitähän jollakin on ollut hampaankolossa häntäkin vastaan. Vaikka olisikin homo tai mikä niin onko asialla uutisarvoa naisten vessassa?

Yleensä naisten vessoissa ei koulussakaan ollut niin paljoa töherryksiä kuin miesten, vaikka naisilla olisi molemmat kädet vapaana ollen mahdollisuus töherellä kaksin verroin. Käsiä pestessään eräs tuntematon nainen Sarin vieressä valittaa kuinka tanssiharrastusta haittaa lastenhoito-ongelmat ja he joutuvat miehensä kanssa vuorotellen käymään tanssipaikoilla. -Sama vika Rahikaisella, sanoo Sari ja palaa tanssisaliin.

TV-kuvaukset ovat jo päättyneet puoliltaöin ja kirkkaat valonheittimet sammutettu. Sarin posket kuitenkin hehkuvat, hän on löytänyt oivan tanssikaverin joka kiidättää häntä parketilla ja arjen huolet ovat tipotiessään. Toisin on kuitenkin kotona Riston laita.........

Aamuyöllä linnutkin nukkuvat.


Mutta Risto valvoo. Saria ei kuulu kotiin. Esikoinen tuli jo pari tuntia sitten. Mopo vain pärähti autotallissa ja tupakin tuoksahdus viivähti portaissa, kun poika painui huoneeseensa.

Mitähän siellä tansseissa oikein nyt tapahtuu? Eikös niiden pitäisi olla jo loppunut?
Riston ajatukset menevät viimekesäiseen Latokeitaan tanssireissuun, jossa he olivat Sarin kanssa yhdessä, mutta tanssivat erikseen. Siellä Risto seisoskeli pääosin kaiteeseen nojaten, mutta siirtyessään kahviota kohti nuori neito haki häntä naistenhaulla.

Kaunis pitkätukkainen siro neiti seisoi hänen edessään ja kysyi: -lähdetkö samballe?
Risto ei tiedä mikä samba on, mutta rytmit tuntuvat humpan oloisilta, jotta kaipa sitäkin voisi kokeilla, ajattelee Risto ja nyökkää takaisin.
Kärsivällisesti neitokainen yrittää mennä Riston mukana vaikka tanssilaji on aivan väärä ja rytmistä ei tietoakaan.

Kappaleiden välillä neito esittäytyy ja ojentaa oikein kätensä. -hei olen Päivi, oletko meikäläisiä, kuulitko että isäntäkin on täällä? -Enpä taida olla teikäläisiä ja onhan täällä pohjanmaalla isäntiä juu. Olen vaan Risto ja vaimonikin on täällä. O olen täällä vain käymässä, sopersi Risto.

Risto tunsi olonsa niin kesseliksi tuon raikkaan nuoren ihmisen edessä. Hän tunsi myös puhdistamattoman hammaskivensä lemahtelun, jopa tunti sitten kävelysillalla päästetty tuhnu tuntui pölähtelevän housunkauluksesta joka askeleella.

-tämä on sambaa, näytänkö sulle askelia? -jatkaa Päivi pirteällä äänellään.
-Juu, kuuluu vastaus ja seuraavat kolme minuuttia nähtiin tanssilattialla hyvin eritasoinen tanssipari, ihan kuin gaselli opettaisi kolmijalkaiselle norsulle estejuoksua.
Neitokaisen ilmeestä ei lainkaan paljastunut miten toivoton kompura Risto oli. Iloinen hymy ja ystävällinen äänensävy jäi viimeiseksi mielikuvaksi Ristolle tästä tanssipartnerista, hänen palauttaessaan neitoa seinustalle.

Risto hieman innostui silloin ja intoutui jopa myöhemmin itse hakemaan ujon näköistä daamia seinustalta. Silloin Ristolla oli vain kaikin tavoin huono päivä. Sattui olemaan taas siskon synttäripäivä, ja Ristolla kännykässä värinähälytysmuistutus päällä. Kännykkä oli kaiken lisäksi väärässä taskussa. Myöhemmin miesten vessassa Risto hautoi kesseleitään kylmällä vedellä ja hänen korvissaan soi vieläkin tanssidaamin paikallismurteella huutamat sanat: " Senkin sonni, suoro oikoosena tulet tänne tökkimään, painuusit kotias ja vähän äkkiä" Tuo polvella annettu potku osui pahasti ja Risto oli nolattu ja nöyryytetty.

Kello on kolme, Saria ei kuulu. Kauankohan sieltä tanssipaikalta ajaa kotiin?




Pensasperunoita

Saria tanssittaa innokkaasti eräs gentlemanni, joka paljastuu myöhemmin Nurmijärveläiseksi geenimuunnoslaboratorion johtajaksi. Sari on opiskellut aikoinaan laborantiksi ja hän kertoo johtajalle omasta suunnitelmastaan kehittää sisätiloissa kasvatettava pensasperunalajike.

Uutta perunaa aina ja helposti kukkapurkissa kasvattaen, on Sarin motto. Tuo johtaja innostuu myös ja kahvilassa myöhemmin kehitellään pienimuotoinen Business-plan for Bushpotatoes, -kuten se leikkisästi siinä nimettiin. Aika kuitenkin rientää ja tanssilavan henkilökunta tulee jo pyytämään jotta pariskunta poistuisi että ovet saadaan lukkoon.

Sari ja tuo johtaja -Rolf, menevät sopimaan vielä pari yksityiskohtaa menomatkalla Myllykukon kahvilaan. Kello huitelee jo kolmea, kun hän kaasuttaa kuin mansikka kohti kotiaan. Posket punaisina ja innosta hehkuen hän kurvaa kotipihaan, kun kello on jo liki neljä.

Risto on nukkuvinaan ja Sari hiipii hiljaa vällyjen alle ja nukahtaa miltei heti.
Aamuseitsemältä Risto aikoo jo nousta ja mennä tutkimaan auton. Risto teki ennen nukkumaanmenoa yhden hyvän työn ja palveluksen Sarille. Hän havaitsi kirjoitusalustan alla Sarin sähköpostin käyttäjätunuksen ja salasanan, joten hän päätti tutkia olisiko vaimolla kiireellistä postia. -Ja olihan siellä: Nordean ylläpidosta kyseltiin Sarin tunnuslukua ja tilinumeroa jotakin ohjelmapäivitystä varten. Tili olisi suljettu ellei niitä antaisi mitä pikimmiten. Risto ilmoitti kaikki tarvittavat tiedot, koska siinä samassa muistilapussa oli myös Solopankin salasanat. -Varmaan vaimo on aamulla tyytyväinen että edes joitakin asioita hoidan hänen puolestaan, -ajatteli Risto sammuttaessaan tietokoneen.




Uuteen aamuun

Risto herää ensimmäisenä ja lähtee postilaatikolle. Mennessään hän menee autotallin kautta ja tutkii auton. Sarin huivi on jäänyt takapenkille mutta varsinainen yllätys oli hansikaslokeron sisällys.

Voihan helveta!

Tätäkö tämä olikin? Risto masentuu ja pelästyy. Ottaa varaston hyllyltä käsipyyhkeen ja vie tavarat sen sisällä roskikseen. Likööripullon hän nostaa autotallin hyllylle.
Autohan on sentään hänen nimissään. Risto ei tiedä mistä nyt on kysymys, hän ei osaa eikä tiedä että selitys löytyisi tämän tarinan ensimmäisestä jaksosta.

Kuin muissa mailmoissa hän noutaa postin ja palaa turtuneena keittiön pöydän ääreen. Siinä on jokin käyntikortti, Rolf -jotakin. Johtaja Nurmijärven geenimuunnoslaboratorio. -Voi perhanan perhana.

Sari nukkuu vielä ja lapset alkavat nousta kukin vuorollaan, paitsi esikoinen jatkaa uniaan, -normaalisti aina iltapäivään asti. Jotakin aamupalaa jääkaapista suuhunsa työnnettyään ja aikansa pupellettuaan, Risto päättää tehdä pitkän kävelylenkin luonnossa jotta voisi hieman jäsennellä ajatuksiaan.

Kävelylenkillä Risto miettii miksi kaikki ikävä pitää aina tapahtua hänelle. Niinkuin se taannoinen pappografiassa löytynyt löydöskin. Hän vain luki paikallislehdestä että hänen ikäluokkansa miehille on jokin seulonta.
Ilmoittautua pitäisi ensi tilassa. Nöyränä miehenä hän meni ensimmäisten joukossa.

Terveyskeskuksen laboratorion hoitaja neuvoi odotushuoneessa että vaatteita pitää vähentää ja myös osoitti laatikkoa josta pitäisi laittaa kurasuojat.

Risto oli kuullut valituksia että metalliset tutkimusvälineet tuntuvat kylmiltä ja hänpä oli ottanut oman muovisen kotoaan.
Lääkäri vain ei voinut olla purskahtamatta hämmentyneeseen nauruun kun Risto ilmestyy tutkimushuoneeseen vain sininen kumilenkillä varustettu pussukka alapäänsä suojana ja keittiökaapista lainattu muovisiivilä toisessa kädessään.
-tu, -tu , tulin seulontaan, ei kai se satu sai Risto vain änkytettyä, lääkärin vetäessä henkeä ja koettaessa olla asiallinen, hupaisan näyn edessä.

Joulu alkaa syyskuussa


Riston ollessa kävelymatkallaan Sari heräilee ja ihmettelee mihin mies on kadonnut. Takki on tyhjä ja olo kuin kuiviin imetyllä mehutetralla. Pitkä valvominen vaatii veronsa. Hän suree jo nyt tulevaa jouluaikaa vaikka on vasta syyskuun alku. Joulukuu menee aina himmeleitä näperellessä, olkipukkikin pitää itse valmistaa, lasten lahjat ommella ja neuloa ja kiirettä on totta tosiaan aina pitänyt. Koko jouluviikon hän valmistaa laatikoita, salaatteja, pateita, pasteijoita ja muita jouluherkkuja. Lipeäkalastakin tulee voimakas tuoksu joka yleensä täyttää koko huushollin ja suuri vaiva on myös sen liotuksissa ja muussa läträyksessä.

Hän jo ennalta tietää että suurin osa ruuista jää syömättä ja kukaan ei edes koske lipeäkalaan mutta tehtävä se vain joka vuosi on. Kunnon perheenemännän on valmistettava täydellinen joulupöytä tai muuten hän on huono ihminen -näin on äitinsä hänelle aina opettanut. Kuivakakkuja ja pipareita leivotaan kymmentä eri sorttia, rahaa pelkästään niiden aineksiin menee satoja euroja ja yleensä ne saa heittää tammikuun alussa biojätteisiin.

Risto ei ole koskaan auttanut pätkän vertaa, -sehän on akkojen hommaa, tuli häneltä kerrankin tyly kommentti. Joskus kun hän huomautti Ristolle WC-pytyn reunuksen nostamisen tärkeydestä, sen seurauksena Risto alkoi lorottamaan pelkästään lavuaariin. Viime vuonna Riston tehtävänä oli hankkia joulukuusi ja siinäkin hommassa se ketkale fuskasi, tuo äijän kuvatus sahasi poikki Sarin huolella kasvattaman ja vaaliman pensastuijan takapihalta, raahasi sen vielä lumineen kaikkineen olohuoneeseen. Niksi-Pirkan palstalla olikin kikka jolla tuollaisen vain löysää nahkaa olevan miehenkutaleen voisi korvata. Vanhasta tyhjästä alumiinisesta sikarituubista vihaisilla ampiaisilla täytettynä saisi hän paljon enemmän iloa elämäänsä, kuin veltosta äijänretaleesta. miettii Sari ja nousee askareilleen.
Ristokin tulee lopulta ja on kuin myrkyn niellyt. Sari kertoo että hän tapasi Rolfin, jonka kanssa suunniteltiin business-plääniä.
-Jaa, semmoseksiko sitä touhua nykyään sanotaan?
Juu meillä oli vielä palaveri myöhemmin Myllykukon baarissa.
Risto menee pää painuksissa alas autotalliin ja mutisee mennesään.
-juu,juu, näin ne palaverin tulosteetkin kyllä
Sitä Sari ei enää kuule, ja hänen unohtui kokonaan kysyä, kenelle talkooporukasta Risto on autoaan lainannut.

Uuslevottomuus


Risto ei tiedä oikein mitä tekisi. Ottaa autotallista vesurin ja menee keskuspuiston reunaan ja hakkaa kuusista muutamia alaoksia. Näin tehtiin ennen maalla kotona kun rappujen edessä ei ollut ralleja vaan käytettiin havuja. Risto vie havut alppiruusujensa suojaksi jo valmiiksi, että paremmin kestäisivät tulevat talven pakkaset. Aikaista, kovin aikaista, mutta työn touhussa tarttee nyt olla vaikka on sunnuntai. Näin pysyy pääkoppa koossa, ettei halkea.

Havunippu kainalossaan Risto kävelee tontille johtavaa tietään. Naapurin Mia tulee samaa matkaa koiransa kanssa. hän alkaa puhua kälkättämään iänikuisesta koiraharrastuksestaan. Joskus ikävästi on Risto ajatellut, että tuon talutushihnan molemmissa päissä on tosi tyhmä narttu. -ajatellut vain.

Ei Ristoa kiinnosta moiset koirajutut, mutta kohteliaasti hän koettaa jotain vastailla. Sertejä on kuulemma saatu ja jotain valion palkintoja. Ristoa ihmetyttää onko se jotenkin omistajan ansiota jos koira on muotovalio? Koiranhan se pitäisi siitä ylpeä olla jos senkään. Jokainen koira on jalannoston arvoinen -ajattelee Risto ja ei sentähden aseta luontokappaletta jalustalle, vaikka ristipurenta puuttuukin. Mialla on myös ärsyttävän tuoksuinen parfyymi, joku myski -tai mikälie. Ei sitäkään hänelle voi sanoa, antaa hänen pitää hajunsa mutta ei ne koiratkaan siitä varmaan tykkää.

Löytäisi akka jonkun äijän niiltä koiranäyttelyreissuiltaan ja rupeaisi puhumaan muustakin kuin iäikuisista koiristaan, ajattelee Risto vielä lopuksi kun Mia on jo pistotien kulmassa. -vaikkapa tuollaisen samanlaisen juopporetalemiehen kuin tuolla toisellakin naapurilla on, niin siinä riittäisi askaretta ja puhuttavaa vaikka useammallekin akan kätkänälle.

Ristoa ketuttaa nytkin, niinkuin niin usein ennenkin. Mutta toisinaan taas tympii -tietämättä mikä erityisesti tympii, nyt hän tietää ketuttamisen syyn, -liiankin hyvin.. Arno Kotro on julkaissut paljon kauniita runoja ja joistakin Ristolle jää aina jokin osa sielun sopukoihin pyörimään ja elämään omaa elämäänsä. Juuri siinä ja nyt hänen mieleensä tulee:

ei ole kyse elämästä ja kuolemasta
vain tahtomisesta
tahtomatta jättämisestä ja rohkeudesta elää tahto todeksi

Risto miettii. -Milloinkahan minussa itsessä on miestä elää oma tahto todeksi.

Jälkipuintia

Sari ihmettelee minne se Risto taas lähti. Itse hän uhraa hetken muistellen viimeöistä tanssireissuaan. Siellä oli paikalla jokin firman porukka joka piti omia kekkereitään aiemmin ravintolan puolella.

Hakijoista hyvin huomasi minkä alan ihmisiä he olivat, kun tulivat tanssilattian puolelle. Eräs laadunvalvoja tarkasti daamiensa jalkineita ja askelten oikeaoppisuutta. Huomautti pienistäkin virheistä mokoma. Tuotantopäällikkö halusi maksimoida tanssimäärät ja oli kaiken aikaa tanssilattialla.

Tuotekehitysjohtaja haki naisia tanssimaan mutta alkoi heti kehittämään jokaisen kanssa uutta tanssia. Mainoshenkilö ei tainnut tanssia yhtään, mahtoiko osatakaan? Kailotti kovalla äänellä ja kehui tanssimisen ihanuutta kumminkin.

Sitten oli eräs ihmeellinen pikkunalle joka hakiessaan esitti pitkän kysymyslitanian
joka hämmensi haettavia. Saria hakiessaan hän sanoi:

-outoa porukkaa.

Sarin sisko Jaana soittaa kesken ajattelun, ja kertoo kuulumisiaan. Hän kertoilee raskautensa etenemisestä, ja muista naisten vaivoista. Jaana varoittaa myös huijareiden sähköpostiviesteistä, joita lähetellään Nordean ylläpidon nimissä. Ilman ää ja öö kirjaimia kirjoitetussa viestissä kalastellaan salasanoja ja tilinumeroita.
-hah hah , nauraa Sari. Ei kai kukaan niin tyhmä ole että niitä minnekään lähettäisi?

Tappuri laulaa.

Sari ja Jaana aloittavat sen iänikuisen juoruamisen, jota asioiden puinniksi sanovat. Risto jos olisi sisällä hän ei jaksaisi kuunnella. Touhu on samanlaista, aivan kuin kotona maalla puitiin viljaa. Tappuri ulvoi ja pöly lensi tuntitolkulla.

Miltei on tuossa sisarustenkin puinnista tuloksena aina vihneitä lattialle. Sari harjaa usein puhelimessa puhuessaan hiuksiaan refleksinomaisesti, ja hilsehän siinä pölisee.

Sari kertoo juurta jaksain tanssireissustaan, mutta hansikaslokeron sisällöstä hän ei kerro mitään. Kertoo Rolfit ja pensasperunasuunnitelmansa, pienintä piirtoa myöten. Jaana taas kertoo viimeisimmästä Lapuan Latokeidas-reissustaan.

Latokeidas on Sarillekin muistojen paikka, siellä hän vaihtoi ensisuudelman ihastuksensa kanssa, selkä kipeästi porraskaiteeseen nojaten. Latokeidas on ihmellinen tanssipaikka, se on rakennettu kauas Lapuanjärven ulapalle ja sinne johtaa ponttooneista ja vanhoista minkkitarhojen katoksista rakennettu katettu kävelysilta. Itse tanssilava koostuu pohjaan juntattujen paalujen päälle rakennetusta filmivanerilavasta ja sen ympärille kehäksi kyhätyistä kymmenestä vanhasta ladosta.

Paikan omistaja Storbacka osti niitä pilkkahinnalla maanviljelijöiltä, puratti ja uudelleenrakensi keinotekoiseen saarekkeeseen.
Latojen väliin jäävään keskikehään on nostettu Lapuanjärven pohjasta sinne vuonna 1976 lentänyt patruunatehtaan painekammion kupu. Maisema on jotenkin ristiriitainen, rauhallinen järvenselkä ja sitten kaikki nämä viritelmät luovat ihan omalaatuisensa tunnelman.

Sarilla on pieni kaihomieli muuttaa takaisin kotiseudulleen pohjanmaalle. Jos pensasperuna yritystysidea onnistuu, hän alkaa markkinoida Lapuan luomupensaperunaa ehkäpä kotiseudullaan. Vahvalla salpietarilla Tammisaaressa kasvatetut geenimuunnosperunat, olisivat kysyttyä tavaraa pohjanmaan lakeuksilla. EU maksaisi kuljetustukea. Jos purkkipensasperunat jatkaisvat hetken aikaa kasvuaan asiakkaiden kotona, Sari saisi vakavien vaikeuksien tukea, pohjoisen tukea ja ehkäpä vielä siirtymäaikatukea tuohon businekseen. Sari on laskeskellut että tuet parhaimmillaan voisivat olla noin 140% kaikista kustannuksista.

Iltapäivällä

Saatuaan Heidin ruokittua ja juorut juoruttua Sarikin lähtee ulos. Risto on kaivamassa takapihalla suihkulähteen pumppua ylös ja talvisäilöön. Siksi Sari päättää mennä alas siivoamaan auto, ennen kuin Risto edes huomaa kavereidensa jätöksiä.
Heidi napittaaa äitiään kirkkain nappisilmin ja pienet hymykuopat muodostuvat poskille kun hän kysyy.

-äiti, mihin sinä menet?
-äiti menee vain hakemaan postin ja käyn samalla vähän kävelemässä. -sanoo Sari siihen.
Sari menee suoraan autolle ja ei löydä mitään siivottavaa. Nyt hän alkaa uudestaan pohtia, mikä on homman nimi? Risto on siivonnut auton ja ei kertonut mitään, voihan ketkale!

Ehkä se ei ollutkaan minkään kaverin jätöksiä, onkohan kaikki siniset pillerit tallessa? Josko Risto onkin vain heittäytynyt hänen kanssaan viekerilleen? Mitä peliä se äijä pelaa?

Miten tässä nyt pitäisi edetä?
Jossain on sanottu että suora puhe on paras, mutta toisaalta taas sissisodassa ja vastarintaliikkeessä ei paljasteta kaikkia kortteja heti vaan ollaan niinkuin ei oltaiskaan.

Myöhemmin


Asioissa tapahtui yllättävä käännös lokakuussa, siitä tuonnenpana. Koska oikea Sari ja oikea Risto elää oikeasti jo joulutunnelmissa.

Risto suree omakotiasujana kovasti sähkön, öljyn ja veden hinnannousuja. Itse hän on töissä Espoon Energiassa huoltomiehenä ja näkee asioita myös sisältäpäin.

Toissavuonna Tapiolan Vesi nosti vesimaksujaan koska veden kulutus oli lisääntynyt ja runkoputken paksuus ei enää riittänyt, -piti investoida isompaan putkeen.

Vesimaksun nosto sai kuitenkin ihmiset säästämään vedenkulutustaan ja nyt vesi virtaa liian hitaasti. Bakteerikasvusto ehtisi lisääntyä ellei vettä laskettaisi suoraan mereen. Tämän veden joutuu Tapiolan vesi maksamaan Päijännetunneli Oy:lle ja perii sen loppuasiakkailtaan nostamalla veden hintaa.

Samoin kävi sähkön kanssa. Huono sadetilanne nosti pohjoismaisen sähköpörssin hintoja ja ihmiset alkoivat säästämään sähköä. Sähköyhtiön on kuitenkin saatava vanha liikevaihtotavoite nyt pörssihintojen laskettuakin, siksi sähkön kuluttajahintaa on nostettava.

Tämä kaikki ketjureaktio kurjisti Espoon Energia Oy:n taloustilannetta, joten se joutuu karsimaan kolmanneksen henkilökuluistaan. Jotta kenenkään joulumieli ei menisi pilalle, niin YT-palaverissa kerrottiin vain marraskuussa että kymmenen saa lähteä. Lähtijät ovat tiedossa, mutta itse nimet julkaistaan sitten joulun jälkeen, ettei ihmiset suotta harmittelisi potkujaan. Saahan suurin osa sentään jäädä.
Hieman
Ristoakin oudoksuttaa tuleva jouluaatto. Sari on kuin kissa pistoksissa ja lapset epäilevät koko joulupukin olemassaoloa. Paha ristiriita. Joulutunnelmaa pitäisi luoda mutta myös vähitellen lapset pitäisi valmistella pukin olemassaolemattomuuden paljastamiseen. Risto muistaa kuinka oma äitinsä istutti hänet viereensä eräänä joulukuisena päivänä.
-Kuules Risto, se on nyt sillä tavalla että joulupukkia ei ole olemassakaan.
Olihan Risto havainnut joululahjojen ja -pukin välisessä symbioosissa puutteita, mutta että koko pukkia ei olisikaan, vaikutti jo hieman pahalta.
Näin jälkikäteen kaikki vaikuttaa nin kaukaiselta ja turhanaikaiseltakin muistella, mutta kummasti nuokin asiat painuvat ihmisen muistilokeroihin.
Risto rakastaa lapsiaan yli kaiken ja siksi häntä on aina hieman inhoittanut esiintyä pukkina omillelapsilleen. Jotenkin pitkän kaavan kautta ajatellen se on kuin jotakin omien lastensa hyväuskoisuuden hyväksikäyttöä tai höynäyttämistä. -jota se ei tietenkään oikeasti ole

Sari sai joululahjansa

Kaiken sen valtavan riitelyn ja epätietoisuuden jälkeen jonka Liettualaisten verkkohuijareiden Nordean tilityhjennys aiheutti, Sari sai kuitenkin aattona tietää että rahat palautetaan.

Koskaan Sari ei ole ollut Ristolle niin vihainen, kuin silloin kun hän sai tietää että Risto oli vastannut Nordean nimissä lähettyyn viestiin.

Nordea palautti jo aikaisemmin Töölön matkatoimiston konkurssin yhteydessä asiakkaidensa menettämät etumaksut.

Nordea teki kaikki nämä palautukset vapaaehtoisesti ja hyvää hyvyyttään. Sari oli onnellinen ja iloissaan, mutta päätti kuitenkin irtisanoa asiakassuhteensa.

-en halua olla sellaisen pankin asiakas joka vain säälistä syytää hyvää hyvyttään rahaa tyhmille ja huono-onnisille. -sanoi hän.

Samoin hän ärsyyntyi kun vakuutusyhtiöstä tuli kotivakuutuksen maksukorotuslappu. Samaan aikaan TV:ssä pyöri mainoksia jossa mies yskäisi hampaansa suoraan kaivoon, tyttö vei moottoripyöränsä talliin hevosen runneltavaksi ja isä jätti autonsa pikkupojan ajettavaksi. -minäkö nuo typeryydet joudun maksamaan?

-ei tuommoinen peli vetele, vaihdan vakuutusyhtiötä, sanoi Sari ja niin myös teki.


Joulupäivänä

Tänä jouluna ei anoppi ole kylässä, vaan hän on uuden miesystävänsä luona Lapualla.
Riston mielestä anopin kanssa on mieluisinta keskustelut silloin harvoin kun hän jouluisin on paikalla. Keskustelu tapahtuu lämpimän glögilasin äärellä. Yleensä keskustellaan vanhoista hyvistä ajoista. Niihinhän ne aiemmin joulupukin käynnin, saunomisen ja ruokailun jälkeen jutut yleensä kääntyivät. Pohjanmaalla oli joitakin erilaisia tapoja kuin Risto muistaa lapsuudestaan, näitä eroja ja ajan kultaamia muistoja on leppoisa porukalla setviä. Ei ne elämykset lapsena kovin ihmeellisiä olleet, aika oli pitkää ja tekemiset vähissä mutta vuodet ovat kehystäneet nämäkin muistot kultareunuksin. Riston äiti oli jouluisin kovin stressaantunut mutta kun ulkoaskareet oli saatu tehtyä ja ruokailu suoritettu, laskeutui lapsuudenkodissakin rauha maahan.

Anoppi muistelee aina jouluisin, juuri sitä joulua jolloin Sari syntyi. Kälviältä piti lähteä Kokkolaan synnyttämään valtavassa lumipyryssä ja oli vähällä ettei Sari syntynyt taksin takapenkille. Sarin isä oli juuri silloin kiertämässä naapurustoa joulupukkina ja kun hän melkoisessa laitamyötäisessä kotiutui, ei pirssiä Kokkolaan lähtemiseksi saanut mistään. Risto on kuullut kaikki nämä yksityiskohdat moneen kertaan mutta kerta toisensa jälkeen taitavasti hän näyttelee kiinnostunutta ja tekee aina muutamia välikysymyksiä, onhan se näin kohteliaampaa. Anoppi muistaa aina mainita että yksi Herlevin Truck-pulling maailmanmestareista oli samaan aikaan laitoksella ja he tulivat tammikuun alkupäivinä kotikyläänsä samalla autokyydillä.

Usein puhellaan myös kuinka anopin ikäpolvelle ihan yleisesti uskoteltiin tottujen olevan olemassa ja tarkkailevan lasten toimia ikkunoiden takaa. Risto ei ole suostunut tälläiseen huijaukseen omien lastensa kanssa. Onhan se hieman eettisesti arveluttavaa sallia ja hyväksyä pienten partaukkojen hiippailu puutarhassa ja kurkkiminen ikkunoista. Riston kotikylässä oli oikeasti aikuisia miehia jotka jostain syystä syksyisin saattoivat hiippailla ihmisten ikkunoiden takanakin. Paikallinen runoilija tekikin heistä yhden säkeistön runokirjaansa, se päättyi:

-mikä lie noiden heppujen harrastus, -älli.
Kovasti kiinnostaa, kutisee ja vain suussa pyörii mälli.

Omista vanhemmistaan Risto muistaa ominaisuuden jota oli joskus kiusallista sivusta seurata, eli samojen asioiden puhuminen useaan otteeseen, ihan kuin puhuja kertoisi niistä ensimmäistä kertaa. Riston äiti puhui aina kerrasta toiseen Mattilan mamman puuronkeitosta, ja siitä kuinka vuorotellen piti lisätä maitoa ja riisiä sopivan sakeuden saamiseksi, lopputulemana lopulta koko satsi oli niin suuri että kiehui hellalle.

Nuorisolle ja nuoremmalle sukupolville vanhojen muistelu tai vanhoista asioista puhuminen ylipäätään on kiusallista. Heidän mielestään pitää elää juuri tätä päivää eikä harhautua nostalgisuuden pauloihin. Ristonkin kavereiden mielestä vanhoissa asioissa ei ole muuta hyvää kuin että ne ovat ollutta ja mennyttä, mitä niitä enää hunteraamaan. Ristoa kovasti vain askarruttaa saadaankohan edes koskaan selville kuka sen alpeilta löytyneen jäämiehen surmasi ja jos saadaan, murhaaja on kuitenkin jo ollut kuolleena jo yli tuhat vuotta, niin miten mahdollinen tuomio pannaan täytäntöön.

Tapanina tapanani on ajelu.


Risto ajaa aina aamulla parran, myös tapanina.
Muuten Tapaninpäivänä aika on pitkää. Juuri tälläiset pyhät kiristävät lähiöissä joulutunnelman päinvastaiseksi kuin joulun sanoma oikeasti on. Vedetään viinaa ja muijaa turpaan. -mitenköhän naapurin perhe pärjäilee?

Holjanterit katsovat vain TV:tä. TV-ohjelman loputtua tulee toivekonsertti hyväntekeväisyyttä vähävaraisille. Sarille tulee mieleen kuinka hänen pomonsa aikoinaan eräänä jouluna lähetti kaikille asiakkailleen kortin jossa luki: - Perinteiset joululahjatervehdykseni olen tänä vuonna osoittanut Espoon Lions-Club järjestön hyväntekeväisyyteen, toivotan kuitenkin hyvää Joulua teille kaikille yhteistyökumppaneilleni. Osa asiakkaista otti tästä niin nokkiinsa että lähetti joulun jälkeen kortin, -ilmeisesti yhteisestä sopimuksesta: -Toivon että yhteistyönne ensi vuonna Espoon Lions Clubin kanssa sujuu rattoisasti, me hoidamme ensi vuonna laboarorioanalyysimme toisessa laboratoriossa.

Risto olikin tästä kotona puhuttaessa todennut että kuinkahan moni pikkulapsi ymmärtäisi hyväntekeväisyyden jalon ajatuksen. Tilanteessa jossa kuusen alla olisi iso läjä paketteja, ja niitä lapset yksi kerrallaan avaisivat saaden käteensä vain viestin: " lahjoihin varatut rahat olemme tänä vuonna luovuttaneet Afrikan nälkää näkeville". -Ei varmaan monikaan ymmärtäisi

Edellisenä Jouluna


Viime vuonna Tamlanterin pariskunta oli tapaninpäivänä Tikkurilan uudella Niskakoski-tanssitalolla. Silloin oli juuri tsunamikatastrofi ja mielialat alamaissa. Eräs esiintyjä peruutti siksi soolo-osuutensa ja tilalle oli kutsuttu leijonankesyttäjä, ohjelmaosuutta paikkaamaan.

Lavalle on tullut eläintenkesyttäjä kera vihaisen leijonan. Ruoskaa viuhuuttamalla tuo mies saa leijonan tekemään erilaisia temppuja. Välillä leijona murahtelee vihaisesti, mutta viimeisessä osuudessa kesyttäjä tarttuu leijonaa leuoista, avaa sen suun ja työntää päänsä leukojen väliin. Leijona on hengästynyt ja kieli roikkuu ulkona suusta. Tuo kesyttäjä-hyväkäs avaa vielä sepaluksensa ja asettaa sukukalleutensa toviksi lepäämään leijonan kielen päälle. (-kyseessä ei ole isoäidin perintöhopeat)

Ristokin oli yleisön joukossa, ihan lavan edessä ja kaikki taputtavat innokkaasti. Nyt kesyttäjä kysyy kuin kuriositeettina että onko yleisön joukossa vapaaehtoisia tekemään saman tempun? Kaikki ovat hiirenhiljaa, mutta pitkän hiljaisuuden jälkeen Risto huudahtaa: "minä voisin tulla". Kesyttäjä hämmästyy mutta pyytää Riston esiintymislavalle kysyen: " Oletteko aivan varma, että olette valmis tähän vaaralliseen temppuun?
Risto vastaa: " Aivan valmis, -eihän tuo kovin paha ole, mutta en ole ihan varma saanko suuni aivan yhtä avoimeksi kuin tuo leijona." Silloin Sari kyllä hermostui totaalisesti ja talutti Riston ulos korvasta pitäen.

Yhtenä uutenavuotena

Joskus harvoin Tamlanterit käyvät myös uutenavuotena tansseissa.
Viimeksi Risto tapasi siellä Siljanterin Veikon, vanhan koulukaverinsa joka on varsinainen kylähullu.

Veikolla on kova tarve päteä ja olla suosittu, kerrotaan puujalkavitsejä joita kukaan ei haluaisi kuunnella. Esitetään koko ajan jotakin roolia kun ollaan ilmeisesti synnytty vääriin nahkoihin alunperin. Ivaillaan ja naljaillaan entistä enemmän kun luullaan että kuuntelijoiden hyväntahtoiset hymähdykset ovat aitoa ihailua ja kiinnostusta. Veikko käy tanssimassa Rengon Sotkalinnassa ja hänellä on aina suupielessään vanha piippu. Piipussa ei pala tuli vaan siinä höyryää mentholraikaste. Tanssiva mies piippuineen on maankuulu ja hänen kanssaan on syytä vain lähteä tanssimaan, muuten voi joutua ikävien vitsien kohteeksi myöhemmin.

Kerrankin kuulemma Tuli nopea humppakappale ja toiset tanssivat jotakin Veikolle oudomman näköistä tanssia. Kysyttyään tanssitettavaltaan mitä se on niin Veikkokin ehdotti partnerilleen " mennääks mekin tota pukkia? Mää olen se pukki oo sää vaikka nuari lammas."

Murphyn tuo mies tunteekin Holjanterin välityksellä. Hepun toisella kertaa tavatessaan Siljanteri sanoi kahvilassa kovaan ääneen:" ensin luulin että nyt tapasinkin oikein ainsstainin mutta kun sun juttujas tarkemmin kuuntelee niin ainssvainhan sää vaan olet".
Joskus tuo mies nolostuttaa tanssipartnerinsa esimerkiksi tokaisemalla: " taidat olla tehnyt pääsiäislammasta, -hajusta päätellen"

Siljanterilla on myös outo tapa viljellä teekkarihuumoriaan vielä ikämiehenäkin. Usein hän pelleilee kuulutusten kanssa ja viattomien ihmisten kustannuksella. Sotkalinnassa ei ole parkkialueella lainkaan järjestysmiehiä ohjaamassa autojen paikoitusta. Usein Veikko katsoo lähinnä ulko-ovea olevan auton rekisterinumeron ja pyytää että orkesteri kuuluttaa että juuri tuo auto on siirrettävä välittömästi. Omistaja tuleekin usein nöyränä ja siirtää autonsa. Veikko on oman autonsa kanssa siinä lähellä ja ajaa heti siihen vapaaksi jääneeseen ruutuun.

Jos joku erehtyy laittamaan talvisaikaan filtin autonsa konepellille niin Veikolla on tätä tarkoitusta varten heiniä ja riimu takapaksissa. Nämä hän laittaa kyseisen auton eteen ja lappu tuulilasiin " eläinsuojelua".
Mian Smart-auton rekisterinumeron hän tunteekin ja kerran kuulututti: " auto XBR 472 -liian pieni, pyydetään suurentamaan välittömästi"
Kerran hän vei puolalaiselle orkesterille lapun kuulutuksesta jonka tuo orkesteri luki hitaasti tavaten, -luullen pelkkää suomea tavaavansa : " auto fakjuuashole neljäseittemänseittemän pyydetään siirtämään."

Siljanteri raahaa myös kaikenlaista vanhaa roinaa solistille, - tavaraa jota Veikko on huutanut huutokaupasta ja pyytää orkesteria kuuluttamaan omistajaa. Solistit nöyränä ovatkin peräänkuuluttaneet tekohampaiden, hiirenloukun ja ratsastuspiiskan omistajaa, tietämättä lainkaan että typerää pilaahan tuo vain on.

Yleensä uutenavuotena.

Risto vetää lärvit ja Sari on vihainen.

Esikoispoika touhuaa kylillä räjähteittensä kanssa. Erään kerran he menivät koko perhe katsomaan Olarin ostarille nuorison hälinää. -Hirvittävää touhua.

Roomalaisilla kynttilöillä käytiin kaupunkisotaa. Ruuti kärysi ja kaljapullot kilisivät. Meno ja meteli olivat ennenkuulumattomat. -Parempi olla tietämättä näistä nuorison juhlintatavoista, ja olla vaan kotona. Päätti silloin Sari.
Kylän koirat pelkäävät ja vapisevat jo nyt tulevan tapahtuman vuoksi. Herkkä hajuaisti ja kuulo eivät ole luotu tälläistä koettelemusta varten. Kauheaa, hirvittävän pahaa aikaa säikyille koirarassukoille. Minkähänlaisen koulutuksen ovat saaneet sotakoirat?
Riston isoisän hevoset olivat myös sodassa. Yksi niistä piti kotiuttaa liian säikkynä. Ken tietää minkähänlaisen trauman tuokin luontokappale sieluunsa sai.
-voi kauheeta sentään.

Hyvää uuttavuotta.


-näin pomo sanoo kaikille Riston työpaikan palaverissa.

Tässä nyt olisi näitä irtisanomiskirjeitä. -Kymmenen saa lähteä, ei se siitä miksikään muuttunut vaikka kuinka neuvoteltiin. Nyt on kuitenkin hyvät ajat ja tekevälle töitä löytyy.

Pomo hakee äänensä varmuutta, vaikka kaikesta näkee että tilanne on hänelle uusi ja outo. Kertoo itsekin lähtöpassit saaneensa, niinkuin se lohduttaisi Arskaa jolle hän ensimmäisen kuoren ojentaa.

Arskan kanssa Ristokin joskus otti perjantai-iltapäivän rokulia ja yhdessä menivät Tapiolan pubiin, kun työt maittoivat huonommin kuin olut. Siitä on jo aikaa ja pomokin on eri, tuskinpa tietää tämä nykyinen.

Pomo katsoo Ristoakin kuudetta kirjettä hypistellessään, ojentaa sen kuitenkin Saarisen Veikolle. Veikko painaa lippalakin päähänsä ja menee välittömästi ulos. Ei raavas mies poraa muiden nähden.


Kaikki kirjeet jaettu, Risto säästyi, -tällä kertaa. Eiköhän tässä ole juhlan paikka ja pitkäripaisen kautta kotiin. -näin se on nähtävä, valssi suvella.

Räntää


Sataa taivaalta suoraan sieluun. Aatto on vapaapäivänä, hyvä asia suomen kansantaloudelle.
Sari loikoaa sohvalla ja häntä alkaa ramasemaan ja siksi aukaisee TV:n.
Juhlapyhinä tulee usein vain uusintoja, hyvä onkin että TV ihmisetkin saavat joskus huilata. Illallinen yhdelle kanava ykköseltä, -ärsyttää kun hän ei tiedä vieläkään mitä yläkerrassa lopulta tapahtui. Harmittaa kun hovimestari potkii hyvää jääkarhun taljaa, miksiköhän kaikki taas nykyään harmittaa? -Ristokin lähti jonnekin ja jätti hänet lasten kanssa kotiin, sekin harmittaa.
Kakkoselta tulee Topi Sorsakosken vanha konserttitaltiointi. Topi kertoo kuinka hän on saanut lauluihinsa lisää syvyyttä ja taitellisuutta laittamalla aataminomenansa väräjämään vibraattoa. Lisäksi hän pyrkii laulamaan pari tahtia jäljessä ja nielemään kaikki viimeiset tavut, näin on suosio taattu ja yleisö taputtaa -sanoo hän.
Topi kertoilee myös kuinka aikoinaan kiersivät Agenttien kanssa lavoilla ja viimeisellä keikalla orkesterin kaverit pyllistivät yleisölle housunsa alas laskien, taisi se näky olla ehkä niinpäin kauniinpikin -miettii Sari. Toisaalta Topi tunnustaa että lavalle heitetään nykyään vähemmän pikkuhousuja, mutta nyt ne ovatkin isompia kuin alkuaikoina, -jatkaa hän Topimaiseen tyyliinsä lierihattu päässään ja tupakkia suupielessään pitäen.
Päivääkään en vaihtaisi pois toteaa hän ja jatkaa että ei yhtäkään hotellin minibaaria kannata jättää täydeksi ja seuraavan asiakkaan iloksi. - Saria harmittaa tommonen Topikin.

Kolmoselta tulee vanhoja kilpailuohjelmia. Ihmisiltä kysellään musiikin temmoista, tahdeista ja iskuista. Pitää arvailla kappaleita ja montako askelta on oikeaoppisessa ketunhäntätanssissa. Sen päätyttyä tulee pelkokerroin ohjelma, jossa tavallinen ihminen lähetetään johonkin lavalle jossa kovassa kuumuudessa tönitään, potkitaan nilkoille ja musikkia soitetaan valtavalla volyymillä.
Lattia on liukas kuin luistinrata mutta osallistujien on ensin seistävä iloinen ilme kasvoillaan edessä ja suostuttava kaikenmöisien örveltäjien riepoteltavaksi. Heidän vaatetustaan ja yleisilmettään arvostellaan julkisesti, haistellaan hikeä ja henkeä. Moititaanpa vielä askelluksen liikeratoja ja kritisoidaan kenkien väriä. Tämä taltiointi on tällä kertaa Tirvan lavalta ja kukaan osallistuja ei näissä ohjelmissa ole vielä läpäissyt testiä ja päässyt näin palkinnoille. Useimmat ovat keskeyttäneet jo alkumetreillä ja lähteneet masentuneina koteihinsa.
Tällä kertaa kilpailija keskeyttää siihen vaiheeseen kun puhallinsoittaja töräyttää torveaan suoraan ohitanssivan korvakäytävään. On se kauheeta kun ihmisiä noin kiusataan, -murehtii Sari.
Neloselta tulee iänikuisia keskusteluohjelmia. A-Talkkia ja Kaken pesulaa. Saria ärsyttää kauheasti kaikki nämä ohjelmat hän tietää ihan tarkalleen kaikki vuorosanatkin kun hän on seurannut vihaisena ja tympääntyneenä niitä jo viisi vuotta. Aikoinaan hoitovapaalla on ollut aikaa katsoa niitä päivisinkin ja sihistä kiukusta. Joskus hän on päättänyt ettei katso enää ollenkaan ja soittanut sen asian ilmoittaen ohjelmapäivystykseen. Hän on jopa peittänyt silloin TV:n kankaallakin mutta salaa aina kurkkinut kankaan alta ohjelmia kumminkin, niinkuin ne siellä TV:ssä eivät sitäkään huomaisi.

Seisoo


Sunnuntaina aika seisoo. Iänikuiset mäkihypyt ja pressan uudenvuodenpuhe. -Kansalaiset, medbörjare , alun osaa jo Sarikin ulkoa.

Esikoinen saapui vasta aamulla, takissa tupakinhajua ja kipinäreikiä. Nukkuu vielä, -nukkukoon. Riston pärisevä pieru kuuluu makuuhuoneesta ja Sari huokaa raskaasti. Tätä tämä elämä on, toista kuin kauniissa ja rohkeissa. Tieto pensasperunayrityksen starttirahapäätöksestä on myöhässä ja viipyy ja viipyy. Kaikki tuntuu hänen elämässään viipyvän ja myöhästelevän. Elämä on niukkaa. Paras lähteä pienelle kävelylenkille.

Naapurista lentänyt raketteja pihalle. Ne Sari vie samalla roskikseen. Kuutamotien alussa on joltakin räjäytetty koko postilaatikko.Mitähän omistaja tykkää? Varmaanvain naurahtaa ja toteaa että olipas kipakkata postia. Menee ja ostaa viidelläkymmenellä eurolla heti maanantaina uuden laatikon ja kaiverruttaa siihen kilven. Ehkä liimaa vielä lisäkilven: Ei räjähtävää postia, -kiitos.

Lenkiltä palatuaan Sari koukkaa pannuhuoneen kautta. Hirvittävä kusenhaju viipyilee lattiakaivosta, Riston tyhjiä kaljapulloja putkien päällä. -Minunko tämäkin pitää siivota? Ei

Öljysäiliön mittari näyttää alle puolenvälin. Sarin valitettua öljyn tynnyrihinnan jatkuvaa nousua, Risto vain tokaisi "ostetaan isoimmissa tynnyreissä" -tyhmäkäs.

Sari vaihtaa vaatteet pyytää Heidiä ja Saanaa mukaansa entisen työkaverin luokse vierailulle. Minna asuu Tammisaaressa ja on yksinhuoltaja. Lapsensa puhuvat kotona ruotsia ja ovat joskus silittäneet kaupan pihalla Jörn Donnerin koiraa.

Risto herää iltapäivällä kun talo on miltei tyhjä. Esikoispoika vain alakerran kämpässään ja Sarin parfyymin vieno tuoksu tuulikaapissa. -Olisikohan pubissa jo porukkaa?

1Nostalgiaa
2
Ei Risto lähtenyt pubiin vaan otti itseään niskasta kiinni ja aloitti siivoamaan autotallia. Paljon roinaa ja rompetta nurkissa. Osa jopa parikymmentä vuotta vanhoja rompooleita. Nurkkahyllyllä on Pöljänteriltä jo kaksikymmentä vuotta lainassa oleva peltier-elementti. Risto ottaa sen käteensä ja muistelee erästä kesää jolloin tekivät Pöljänterin kanssa muisteloajelun kotitanhuvilla.

Forssasta ajettiin vanhaa rautatienpohjaa, eli paanaa pitkin Jokioisille. Ennen kuin siinä virallinen tie oli, sitä käytettiin epävirallisesti ja etenkin liikuttaessa epämääräisillä kulkuneuvoilla, epämääräisessä olotilassa. Josko siinä vielä kappeeraiteinen olisi, sillä pääsisi jo Humppilaan asti. -Mahtaa vorssalaisia nykyisin harmittaa, että myivät kiskot romukauppialle. Paanalta poikettiin kuitenkin katsomaan miltä Leimukallion tanssilava näytti. Pöljänteri meni nostalgiseksi paikan pihalla ja alkoi kertoilla reissujaan Holjanterin ja Riston kanssa. Tippa linssissä mies muisteli kuinka piikkilanka-aidan raosta pummilla menivät. Leinon Eikka ja Kulmalan Väinö olivat kuitenkin tarkkoina ja kiinnihän he jäivät.

Jotkut koijarit olivat keksineet että hyyskän takana olevaan puuhun kiipeämällä pääsee hyppäämään puuseen katolle ja silloin on jo aidan toisella puolella. Järkkärit olivat saaneet vihiä tästäkin ja tervasivat katon . Sitten kerran vain ja vain sen kerran, palasipa tervaisia kavereita kotiin tanssireissultaan, kutkahan he lienivätkään? Leimukallio oli aikojen alussa VPK.n omistama ja vuosittaiset palokuntajuhlat olivatkin merkkitapahtuma. Sakkisen Veikko kettingin heitossa ja Reijo Lahti tikanheitossa veivät ensipalkinnot vuosi toisensa jälkeen.

Ajettiin läpi Pellilän, autonromuja oli talojen pihoilla, korjaamoitakin kai, ja entisiä liikennöitsijöiden terminaaleja. Tultiin Jokioisten keskustaan ja yli loimijoen. Kartanon vanha päärakennus oli vieläkin hieno ja viljamakasiini holja. Täältä on lähtöisin Jari Aaltonen ja Atte Aaltonen. Kalakosken, Minkiön kautta ohi Emmauksen ja Rehtilän kautta takaisin Humppilaan. Ohitettiin Rehtijärven kartano, Lakkimäki ja Armas Puolimatkan synnyintalo. Siinä asuu nykyisin se se Pöljänterin vanha kaveri -Tonteri, ja kasvattaa nykyisin pääasiassa perunaa. On itseasiassa TV-asentaja, kävivät yhdessä Saloralla töissäkin, -mokomatkin ketkaleet.

Risto pyörittelee peltieriä käsissään ja siivous ei etene.

Nurkassa vanha patsas nauraa.

Tammsaar


Tammisaaren kaupunki on perustettu Viron kuuluisimman kirjailijan muistoksi, tietää Sari. Hän ja lapset ovat vasta Karjaalla ja katsovat maalaismaisemaa. Minna on täältä maalta kotoisin ja veljensä viljelee nykyisin kotitilaa. Sinne Sari aikoo saada ensimmäiset pensasperunaistutuksensakin, vanhaan navettaan suojaan kasvamaan ja piiloon uteliailta.

Minnan kanssa on suunnitteilla myös Karjaalaiset perinneiltamat. Ajatuksiinsa punkee kuinka ensi kesänä järjestettäneen perinnetanssiaiset. Eihän sitä ole käytykään juuri missään sitten Ruusulinnan, on ollut ikäänkuin menopaussi. Oikein kuumat ja lämpimät aallot kulkee nytkin läpi kuvittelijan kehon kun hän alkaa miettiä tulevia kesäisiä tansseja ja siihen liitettävää perinneruokatapahtumaa. Pääsisihän taas katselemaan tanssivia ihmisiä ja saisi touhuilla ihmisille ruokaa. Ruokapuolen järjestämiseksi olisi tärkeää saada vaikkapa Miina ?kkiväärän avustuksella aidolta alkuperäiseltä itäsuomalaiselta karjalta lypsettyä tuoretta maitoa. Osaisikohan Kikka tai Jonna lypsää? Lypsetty maito separoitaisiin ja kirnuttaisiin käsikirnulla voiksi. Vesilahden Rämsöön Kowan Teknologian päiviltä löytyisi varmaan sopivia tarvekaluja homman tekemiseksi. Jospa pukeuduttaisiin vielä perinteitä kunnioittaen rohdinpellava klänninkiin ja rykkityykisessä essuissa, käsin veivattavalla separaattorilla erotettaisiin kermaa ja kurria.

Näillä seuduin asuu julkkisia ja rallitähtiä, olisi kiva jos pääsisi samaan kuvaan heidän kanssaan. Siinä voisi hieman essun rintapielessä mainostaa geenimuunnospensasperunaakin. Sen voisi jotenkin ujuttaa osaksi karjaalaista perinneruokakulttuuria, kun pitäjän lehti tekee jutun kumminkin. Karjaalaisen turvetuottajan kanssa on ollut myös jo puhe yhteistyöstä, kuinka pensasperunoiden suojana tarvittavia turvepaakkuja valmistettaisiin ja myytäisiin.

Sari uppoutuu niin ajatuksiinsa että miltei kokonaan unohtaa nopeusrajoitukset ja tolppien päissä kököttävät valvontakamerat. Mutta miltei perillä Dragsvikin varuskunnan porteilla hän havahtuu.

Kopparö


Minna asuu sukunsa omistamalla huvilalla Kopparössä. Sinne Sari suunnistaa ohi varuskunnan ja synnytyssairaalan. Kauniita punaisia tiilirakennuksia, mutta vanhoja, sotavankejakin säilytetty niissä.
Minna on kiva ihminen, vaikka vain entinen työkaveri niin ihan kuin sukua. Yhdessä on jaettu ilot ja surut, puhelimessa ja livenä. Minnan häissä Sari toimi kaasona ja yhdessä työkavereiden kanssa antoivat hänelle sinistä pidettäväksi yllä. Vaaleansiniset pikkuhousut jossa oli kaksi kuhertelevaa pikkulintua, aiheuttivat paljon hilpeyttä jo ostotilanteessa.
Häiden jälkeen kahvipöydässä kuultiin historian suurin naurunremakka:
Työkaverit kysyivät Minnalta miten linnut viettivät hääyön, -saivatko nukuttua? Minna vastasi, että linnut olivat ihan hiljaa, mutta pesä sai aika pöllytystä.

Nupustelupaita

Minnan ja Sarin yhteisissä tuttavissa on monipuolisia ja käsistään käteviä ihmisiä. Tuosta pikkuhousujutuista he saivat idean ja perustivat aikoinaan yhdessä hilpeän hää- ja tanssitarvikeliikkeen. Eräs artikkeli on juuri pienet sirot silkkiset pikkuhousut ja/tai pyjamahousut, joihin on kirjailtu kaksi pikkulintua pariskunnan nimillä varustettuna.

Myös heidän suunnittelemansa nupustelupaita on saanut suuren suosion. Paitoja tarvitaan aina vähintään kaksi jotta idea ja homma toimisi. Tanssiseurat ovat tilanneet niita mittavia määriä.

Mikrokuituisessa paidassa on toisessa sivussa vetoketju tai tarra jonka saa lähitanssinupustelun ajaksi avattua ja kytkettyä tanssipartnerin paitaan. Näin syntyy hyvä vienti- ja vartalokontakti nupustelutanssin ajaksi.

Erikseen käytettynä ne eivät poikkea normaalista paidoista juuri muuten kuin hienon kuosinsa osalta. Joissakin paidoissa on sinihohtoista erikoislankaa joka kiiltelee kuin kultalangoin kudottu hohtosilkki. Tämä naisverkosto oli tarkkana ja haki heti tuotesuojan paidoille ja lisäksi he kehittivät erityisen nupustelulogon josta erottaa kloonit aidoista. Logossa on kaksi toisiinsa kiiinnittynyttä nuppuruusua tanssiotteessa, ja intensiivisen tangon taivutuksen pauloissa.

Jotkut tanssipaikat ovat ottaneet kevyet liivimallit paidasta omaksi erikoisnumerokseen. Lipun oston yhteydessä saa jokainen tulija liivin jossa on vain muutamaan toiseen liiviin sopiva vetoketju. Illan kuluessa sitten on hieno kokeilla löytyykö itselle sopivaa nupusteluparia tanssipartnereiden joukosta. Kuuleman mukaan joidenkin tanssipaikalla tavanneiden nuortenparien seinää koristaakin kehyksiin laitetut ja toisiinsa kytkeytyneet nupusteluliivit. -Näin ainakin on huhupuhe Fasterin pariskunnan osalta.

Autotallin siivous.

Risto säpsähtää, hän on jumiutunut muisteloihin vaikka siivota piti. Nurkassa on vanha isoisältä peritty renginkaappi. Se on tuotu tänne autotalliin, koska Sarin mielestä se on ruma rohjake.
Sen ovi narahtaa aukaistaessa, ja Risto kaivaa takaosasta vajaan koskispullon. Mies ottaa kunnon lompsut ja irvistää.
Tammikuuksi Risto on sopinut kotona että se kuukausi on sitten tipaton. Lupaus oli oikeastaan helppo antaa, Risto ei koskaan juo tipoittain, vaan ottaa aina kunnon ryyppyjä.
Renginkaapissa on viinapullon lisäksi muutamia Ristolle nostalgisia esineitä. Isän sodassa kaivertama ammus ja isoisän ensimmäisen työpaikan tuote, -kissansilmä.

Tampereella oli aikoinaan polkupyörien kissansilmien valmistamiseen erikoistunut tehdas, jossa isoisä toimi harjoittelijana. Tässä nimenomaisessa kaapissa olevassa kissansilmässä on valkoisella maalilla maalattu teksti "SEIS". Juhlavuoden malli josta piti tulla menestys, mutta toisin kävi.

Takana olevat pyöräilijät eivät ymmärtäneet mitä SEIS tarkoittaa ja pysähtyivät keskelle katua toisten pyöräilijäiden tukkeeksi. Siitä oli paljon haittaa ja harmia, isoisäkin sai potkut.

Höyrykone

Kaapissa on myös toimiva pienoiskokoinen höyrykone. Oikeastaan se on Riston pojan, hän sai sen Kälviäläisyntyiseltä kummisedältään. Risto on käyttänyt sitä esimerkkinä ja havaintoesineenä kun on vetänyt äijiintymiskurssia kansalaisopistossa.

Kansalaisopiston rehtori kysyi Prisman kassalla kerran, olisko Risto remonttimiehiä? Mustat kynnenaluset ja rähjääntynyt olemus, paljasti ilmeisesti Riston ammatin. Pienten neuvottelujen jälkeen Ristohan suostui luennoimaan ja opettamaan siroille virkanaisille miten ollaan äijää -viimeisen päälle.


Kurssiin kuuluu monenmoista. Kiroilua ja härskejä puheita. Räkää pitää osata tursauttaa nenästä yhdellä ja kahdella sormella suoraan hangelle. Raakaa viinaa pitää juoda suoraan pullosta ja pieraista päräyttää tarvittaessa niin että verhot vaan heilahtaa. Röyhtäilyt ja muut brutaalit tavat eivät kuitenkaan kuulu Riston opetusohjelmaan, riittää että tietää minkälainen on aito ja oikea äijä ja osaa osan äijän tavoista. Koneista pitää tietää perusasiat jotta korjaamoilla ei aidot ja oikeat äijät höynäytä turhilla korjauksillaan.

Elävästi Risto muistaa erään oppilaan, jolle ei aluksi ollut selvää edes viskositeetit tai renkaiden ilmanpaineen mittaukset. Hyvin tuo oppilas kuiteninkin pärjäili tenteissä, joista ensimmäinen koski höyrykoneen toimintaperiaatetta ja mekaanisia osia. Tenttipaperi on myös kaapissa ja siinä lukee:


Minnalla

Sari ajaa Minnan nykyisen kortteerin pihalle. Hulppea hirsihuvila kolmessa kerroksessa. Virallisesti Minna ei asu täällä vaan Tammisaaren keskustan kaksiossa. Minnalla on myös uusi miesystävä -Jussi, ja hän näkyy olevankin myös pihalla. Samoin on Jussin koira Jermu. Jermu on labdarodinnoutaja ja kovin leikkisä.

Jussi on maailman mukavin mies, kovin lapsirakas ja hassuttelija, josta myös lapset tykkää. Heidi ja Saana ovat hänen kanssaan hyviä kavereita, etenkin Heidi.

Sieltähän mun kaverit jo tuleekin huutaa Jussi heti lapsille. Mennäänkö juoksuttamaan Jermua? -hän kysyy.
Saana on pahalla päällä ja kutoo törömökkiä ja hän ei lähde. Heidi innostuu kyllä ja lähtee innoissaan.

Porraskaiteen raosta Jussi ottaa vanhan tennispallon taskuunsa ja antaa Heidille toisen kätensä. Jermu juosta jolkottaa vapaana vierellä. Kierretään autotallin taakse vievälle tielle joka menee läpi aavan peltoaukean ja johtaa merenrantasaunalle päin. Jussi näyttää valtaisaa keskeneräistä rakennusta johon tulee valmistuttuaan hänen yrityksensä ratsastusmaneesi. "Sitten kun kasvat ja tulet kesälomallasi tänne viettämään kesiä, niin saat ratsastaa ja hoitaa hevosia koko kesän, eiks juu" -sanoo Jussi pehmeällä äänellä ja laskeutuu polvilleen ihan tytön kasvojen tasolle ja katsoo iloisin ilmein Heidiä silmiin.

Pienen tytön mielikuvitus karkaa jo omille teilleen ja hän näkee itsensä ison hevosen selässä ratsastamassa pitkin peltoja ja merenrantaa. Heidi on innoissaan ja hyvällä tuulella. Jermu nuuhkii tienvieriä ja välillä nostaa koipeaan. -Noin Jermu jättää itsestään käyntikortin muille eläimille että "tää on mun aluetta", -selostaa Jussi kuin päiväkodin leikkikoulun opettaja.
Heidi ei tiedä mikä asia oikein käyntikortti on, mutta kai se joku aikuisten juttu on -eikä mieti sitä sen enempää. Pellon reunassa Jussi ottaa tennispallon taskustaan ja heittää pallon pellolle. Jermu säntää pallon perään ja tuo sen aina kiireesti takaisin. Joskus Jussi on vain heittävinään ja koira lähtee jo juoksemaan, kunnes huomaa tulleensa jymäytetyksi. Heidi kikattaa lapsen kikatusta ja Jussilla on hauskaa kun Heidi nauraa. Heidikin saa heittää mutta hän on niin lyhyt että koira meinaa tarttua palloon jo heittovaiheessa.

Jonkin aikaa jo ihan kuolaista ja likaista palloa paiskottuaan, kolmikko kääntyy takaisin ja trio suunnistaa kohti Minnan kotia ja siellä odottavaa muuta porukkaa. Heidi ei onneksi lainkaan tiedä kuinka hänen olemuksensa tuo Jussille mieleen hempeiden ajatusten lisäksi kipeitäkin muistoja. Jussilla ja Sannalla, -eli Jussin entisellä vaimolla ei kodissaan ollut yhteisiä lapsia. Viisi vuotta sitten heille kylläkin syntyi tyttö joka kastettiin Johannaksi. Johannalla oli kuitenkin synnynäinen vamma ja hän eli vain yhdeksän kuukautta, -juuri niin kauan että vanhemmat ehtivät kiintyä häneen kovasti ja toivoivat saavansa pitää hänet pidempään luonaan. Aina ei kuitenkaan käy kuten toivotaan ja Sanna koki vielä kahdesti tämän jälkeen odotuksen riemun ja niiden jälkeen taas piinaavan keskenmenon tuskan.
Jotenkin kaikki tämä ja varmaan jotkin muukin syyt, aiheuttivat sen että pariskunnalle tuli ero ja Sanna muutti takaisin kotiseudulleen Multialle.

Renginkaappi


"Hiuksiasikaan et ole edes pessyt aamusella, mokomakin rasvainen tarhapöllö" -sanoi Sari aitoa närkästystä äänessään, erään kerran Ristolle. Juuri silloin olisi pitänyt lähteä pohjanmaalle sukuloimaan. Sari ei suostunut lähtemään ja paasasi vain, jotta Riston oli haettava kaupasta shampoota ja pestävä hiuksensa.

Tuo kyseisellä reissulla ostettu pullo on vieläkin kertakäytön jälkeen myös tässä samaisessa renginkaapissa.

Risto siis lähti Prismaan, siltä siunaamalta, -silloin. Nähdessään sen kaupan muovipullorivistön hänelle tuli valinnan vaikeus. Montakymmentä eri merkkiä, likimain samannäköisissä pulloissa. Kaikki oli kaiken lisäksi miltei samanhintaisia, jotain 2,35 euroa. Hän alkoi tutkia pullojen kyljestä minkälaisille hiuksille ne on oikein tarkoitettu ja tuli vielä enemmän hämilleen.

Ensimmäisessä oli rasvoittuville hiuksille ja Risto otti sen. Hän kuitenkin luki seuraavankin pullon ohjeen ja siinä luki tuuheuttava shampoo. Oikeasti hiukseni harvenee jo päälaelta, -ajatteli Risto ja vaihtoikin tuohon purnukkaan, katsoi kuitenkin seuraavan. Seuraavassa luki: -lisää elinvoimaa ja kiiltoa hiuksiisi ja Risto ottikin sen sen shampoon koska eihän elinvoima pahitteeksi ole. Katse kuitenkin huomasi pullon jossa luki: -hilseshampoo, Risto katsoi olkapäitään ja huomasi hilsettä hartioilla ja ottikin tuon pullon. Hilsehän voi johtua päänahan kuivumisesta ja Risto kuitenkin vaihtoi pulloon jossa luki: -kuiville hiuksille.

Sitten Risto muisti että kerran hän on värjännytkin hiuksensa ja juuri hänelle oli tuote: -värjätyille hiuksille, pitäisiköhän tuo ottaa jos se on ainoa oikea minulle,ei kai värjättyjä muulla voi pestä? -ajatteli Risto. Toisaalta hiukseni rasvoittuu parin viikon pesemättömyyden jälkeen melkomoisesti joten ehkä kuitenkin tuo -rasvoittuville hiuksille olisi parasta ottaa, -no ehkä sellainen on normaalia, ja tuossahan on -normaaleille hiuksille pullo, ottaiskohan sen? Risto oli ihan hämmennyksissä. Erään pullon kyljessä luki: -oikutteleville ja itsepäisille hiuksille ! -Tuo on varmaan minua varten, tämä pehko aina kiukuttelee, kuivuu, rasvoittuu ja lähtee omille teilleen pikkuhiljaa, otan sen ajatteli Risto.

Hän tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin kun mietti miten nolo olisi jos hiukset tuosta pullosta nöksähtäisivät ja alkaisivat jo kassalla kiukuttelemaan kuin pikkulapset, parempi olla suututtamatta hiuksiani. Vielä oli paljon erilaisilla teksteillä varustettuja pulloja ja jokaiselle samaan sarjaan kuuluva hoitoaine vielä sekoittamassa päätöksen vaikeutta. Kyllä Kekkosella oli maan johtaminen helppoa, ei ollut tälläistä riesaa, Risto höpisi itsekseen hyllyjen välissä. Hauraille hiuksille, elottomille hiuksille, haaroittuville hiuksille, ikääntyville hiuksille, hoitaa myös päänahkaa, lisää eloisuutta, lisää tuuheutta, taipuisuutta,-kaikennäköisiä tekstejä luki mutta Risto ei osannut päättää kun hän pahimmassa tapauksessa voisi valita aivan vääräntyyppisen shampoon, joten hän otti varmuuden vuoksi koirashampoota.

Haukkukoon muija, koiran elämää tämä on minullakin, ollaan sitten kuin koira ikään.

Kaamasen tiellä

Autotallissa on myös radio. Radiosta alkaa soimaan Junnu Vainion "kaamasen tiellä" ja aina yleensä silloin Risto katsoo kuin vaistomaisesti peiliin laulun kohdassa, -"sen näkee naamasta....". Tuo laulu jotenkin viiltää Riston sielua, vaikka Holjanterin kanssa lasketaan aina leikkiä noista asioista, -niin kuitenkin.

Risto on vielä nuori mies, jos vanhoihin verrataan -kaipa jopa tarkkaan ottaen ja likimain puolet nuorempi kuin Arvo Ylppö kolmekymmentä vuotta sitten. Kuitenkin hän on ukkoontunut ennen aikojaan ihan omaa syytään. Murehtii maailman menoa päivät pitkät, elää epäterveellisesti ja pukeutuukin kuin vanhat äijät. Erään kerran Olarin Sestossa hän sai itsekin hävetä silmät päästään. Vaatekuluissa säästääkseen hän käyttää usein isältään perinnöksi saamiaan naftaliinin hajuisia pussihousuja ja kumiteräsaappaita. Siinä käytävällä kävellessään hän havaitsi tanssiyhteyksistä tutun siron naisen kävelevän samaa käytävää häntä kohti. Risto koetti nopeasti tekeytyä tuntemattomaksi, alkaen tutkia muka mielenkiintoisesti lähimmän hyllyn tuotteita, miettimättä sen enempää mitä hyllyillä oli. Nolostus oli sitä suurempi kun tämä nainen kuitenkin tunnisti hänet ja naurahtaen kysyi: -"mitäs se Risto täällä Tena-pakkauksia tutkailee, ethän sinä vielä niin vanha ole?"

Samaan aikaan Sari istuu Minnan tuvassa ihan hiljaa ja häntä on alkanut painamaan sama alakuloisuus kuin aina aika ajoin pukkaa päälle. Minna keittää keittiössä kahvia ja Minnan lapset ovat hänen äitinsä kanssa lastenhuoneessa. Mielensä sopukoissa Sari hokee vanhaa Dag Hammarskjöldin runoa.

Väsynyt
niin että mieltä särkee.
Kalliopaasia alas
valuu sulanut lumi.
Sormet puuduksissa, polvet tärisevät.
Juuri nyt,
nyt juuri et saa hellittää.
Toisten tiellä
on lepopaikkoja
päivänpaisteessa
- he tapaavat toisensa siellä.
Mutta tämä on sinun tiesi, ja juuri nyt,
nyt juuri et saa horjua.
Itke, jos voit,
Itke, mutta älä valita. Tie valitsi sinut
- ja sinun osasi on kiittää.

Kahvin keitossa


Minna saa kahvin valmiiksi, mutta laittaa vielä muffinssit uuniin. Hän tulee ja istuutuu hetkeksi Sarin seuraan ja antaa Sarin purkaa sydäntään. Sari kertoo aluksi arastellen, myöhemmin kuin vuolas virta vuodattaen murheitaan.
Hän kertoo syksyisen välikohtauksen ja epäilynsä. Kertoo yksinäisyytensä ja viimeisimmät suunnitelmansa pensasperunan osalta. Kertoo myös Rolfit ja muut olennaiset asiat.

Jussi on lukevinaan lehteä tuvan kiikkustuolissa, mutta kuuntelee kumminkin toisella korvalla. Ihmettelee miten valtavasti asioita saadaan puitua lyhyessä ajassa, kun naiset oikein vaihtavat kuulumisia.

Sari puhuu myös omia synnytyksiään ja ihmeellisiä termejä vilisee ilmassa. Mitä ihmettä mahtaa tarkoittaa epiduraali ja episiotomia? Sivusta seuraamalla oppii näin ihan latinaa jolla Jussin on hyvä sitten kavereillekin brassailla. Hän saa tietää mm. että pars fetalis käsittää chorion-levyn, josta lähtee villuksia. Nämä villukset ovat lakunoissa, joiden kautta veri kiertää. Villuksessa on fetaalinen kapillaari.

Ympärillä on trofoblasti, synsytium ja synytion sytotrofoblasti, joka kiinnittyy endometriumin muodostamaan maternaaliseen osaan eli decidua basalisikseen.- näin ainakin Minna lukee kun tarkistaa kirjahyllystä ottamastaan lääkärikirjasta tietoja. Jussi on aina kadehtinut markettien kassahenkilöiden monipuolista kielitaitoa. Monen maan lippuja tytöillä rinnukset väärällään vaikka ikää ei ole juuri nimeksikään. Jussikin kuunteleekin nyt korva tarkkana lääkärikirjan ulkolukua ja uskoo että on oppinut jo sen verran että Latinan lipun uskaltaisi hänkin rintaansa nyt laittaa. Jos vielä säästäisi lomamatkaa varten ja tekisi turistireissun Minnan kanssa Latinan aurinkorannalle ensi kesänä, niin sitten sitä olisi jo aikas mestari ja kielimies viimeisen päälle.

-Muffinssit kärähtävät uunissa ja Minnan äiti tulee makuuhuoneesta kun palovaroitin alkaa ulvomaan.

Palaneen käryä


Palaneet muffinsit roskiin heitettyään ja pakkasesta varapullat lämmitettyään, Minna tarjoilee kahvit. Kahvipöydässä alkaa sukulaisten asioiden vatvominen.

Minna kysyy Sarin äidin vointia ja Sarillahan riittää hänestä tarinaa. Hän kertoo vanhat masennukset ja nykyiset onnet Topin kanssa Nurmossa. Sari muistaa kerrata kuinka isän kuoleman jälkeen äitiin iski syvä masennus, joka ei lähtenyt ilman lääkkeitä ja ilman että Sari puoliväkisin vei äidin ihmisten ilmoille.
Silloin äiti oli kuin lamaantunut. Hän valitti vain vaivojaan sekä kylpi itsesäälissä. Miehensä vielä eläessä äiti oli jopa liiankin aktiivinen ja huomautteli sairasta miestä joka asiasta. Tällöin kuin vihjeeksi, Sari osti Espoon kirpputorilta vanhan kauhtuneen seinätaulun, jonka itse naulasi vanhempiensa keittiön seinälle. Taulussa lukee:

Kaikki me tiedämme että vuodet vierivät ja ennen pitkää me olemme vanhoja.
Ennen sitä, toivoisin pääseväni pahasta tavasta sanoa oma mielipiteeni jokaisesta asiasta jokaisessa tilaisuudessa. Toivoisin myös pääseväni eroon hillittömästä halusta panna järjestykseen jokaisen ihmisen henkilökohtaiset asiat.
Tulisinpa vanhetessani järkevämmäksi, mutta en synkäksi, avuliaaksi mutta en joka asiaan puuttujaksi.
Tokihan tiedän että suurelle viisauden varastolleni on kerrassaan pahaksi ellen käytä sitä, -mutta haluaisin myös muutamia ystäviä ennen kuin elämäni päättyy.
Kunpa pääsisin loputtomasta yksityiskohtien kertomisesta ja saisin ikäänkuin siivet jotta pääsisin asian ytimeen.
Huuleni saisivat sulkeutua etten alkaisi aina valittamaan vaivojani ja särkyjäni,-nehän lisääntyvät kaiken aikaa, kuin myös intoni kertoa niistä lisääntyy kaiken aikaa, -näin vuosien vieriessä.
Niin paljon en uskalla toivoa että jaksaisin nauttia toisten kertomista tarinoista, mutta jaksaisinpa edes kuunnella niitä kärsivällisesti.
Muistin paranemista on hyödytöntä toivoa, mutta kasvaisinpa nöyräksi ja epäitsekkäämmäksi silloin kun muistini on ristiriidassa toisten muistien kanssa. Kunpa joskus oppisin sen loistavan läksyn että minäkin voin olla väärässä. Pysyisinpä kohtuullisena kaikessa,-en kuitenkaan halua tulla pyhimykseksi, sillä heidän kanssaan on hiton vaikea elää, mutta hapan vanha ihminen on pirun loistotekele.
Haluaisin silmät jotka näkevät hyvää odottamattomissakin paikoissa ja haluaisin huomata ihmisten todelliset kyvyt, joita en tiennyt heillä olevan olemassakaan.
Kunpa saisin vielä niin paljon epäitsekkyyttä että voisin sanoa sen heille.

Kun äidin asiat on puitu, niin Sari, Minna ja Minnan äiti jatkavat poppanankudontapuheillaan, siivousjutuilla ja muilla Jussin mielestä tyhjänpäiväisillä jutuilla. - Ollapa jossakin muualla, ajattelee Jussi. Hän on kuitenkin hieno herrasmies ja katselee jokaista vuoronperään silmiin, nyökkäilee ja tekeepä joitakin lyhyitä lisäkysymyksiäkin, hänelle niin turhanpäiväisistä aiheista.

Kahvia juodessa


Joissakin perheissä on ärsyttävä tapa pitää TV.tä auki kaiken aikaa, oli vieraita tahi ei. Myös Minna kuuluu tähän sakkiin. Seurakunnan keskustellessa TV paasaa taustalla ja huomio tahtoo kiinnittyä siihen väkisinkin.

Juuri nyt ohjelmavuorossa on "Tanssikilpailuja tanssilavoilta" -niminen ohjelma. Tämän ohjelman vaikutuksesta ovat tanssityylit muuttuneet vuosikymmenten saatossa tanssilavoilla melko radikaalistikin. Hitaassa valssissa kisataan nopeudessa. Sama virallinen hidastempoinen musiikkikappale soi aina taustalla ja voittajaksi selviytyy se joka ehtii ottaa kappaleen aikana mahdollisimman monta oikeaoppista hitaan valssin askelkuviota. Juuri tähän kilpailuun harjoittelevia tanssijoita tapaa useammaltakin tanssilavalta normaali-iltoinakin.

Wienervalssissa taas kisataan siitä kuka saa aikaiseksi laajakaarisemmat liikkeet yhdistettynä terävimpinä sojottaviin kyynärpäihin. Kilpailijoiden jaloissa on eriväristä väriainetta joka värjää lattiaa ja eniten väriä minuutissa tahkoava on voittaja. Humpassa kisataan siitä kenen humppa sisältää eniten kaikista muista tanssilajeista lainattuja askelkuvioita. Joillakin kilpailijoilla on harhaluulo että nopeus olisi yksinomaan valttia tässäkin lajissa. Näitä nopeusharjoittelijoita saattaa tavata joiltakin tanssilavoilta froteepyyhe housunkauluksessa roikkuen. Tangossa on jäykkäpolvisuus valttia. Suuri skandaali olikin kun kahden viime vuoden voittaja oli käyttänyt laittomia polvijäykisteitä. Masurkassa arvostellaan etupotkun terävyyttä, sen tulisi näyttää kuin sitkaan savitilsan irroittamiselta kengänkärjestä. Polkassa parhaat tanssijat saavat voimakkaammat töminät ja mittaus tapahtuukin desibelimittarilla yksittäin. Jenkassa töminän lisäksi tärkeää on mahdollisimman suuri tilannenopeus ja näyttävät kaatumiset kulmissa.

Sitten on vielä kädenalitanssikilpailu. Kädenalitanssi tuli viralliseksi kymmenisen vuotta sitten ja sitä opetetaan juuri tämän nimisenä aikaansa seuraavissa tanssikouluissa. Lavoille on tullut myöskin karvalakkiversio nimeltään alitanssi mutta se ei ole saavuttanut virallista jalansijaa oppineiden tanssijoiden piirissä. Kädenalitanssissa on kilpailumuodossaan mentävä mahdollisimman monta kertaa käden ali, -oman tai partnerin. Hien kestävä laskuri on kainalokuopassa ja siihen rekisteröityy kaikki alitukset. Jotkut kilpailijat potkivat ja sätkivät aivan turhaan tätä tanssia tanssiessaan, heitä sanotaankin potkupareiksi. On myös koulukunta joka koettaa saada pukkia, lintyä ja pookievookia kilpailujen arvoiseksi mutta ne ovat aivan turhanaikaisia tansseja kilpailtavaksi, -näin sanovat siis asiantuntijat.

Eniten Saria ärsyttää ja Ristoa naurattaa Tans-TV.n ohjelmasarja "tanssipilat". Se on lavaympäristössä salaa kuvattu piilokameratyyppinen ohjelma. Monet hersyvät naurut Risto on heläyttänyt ilmoille tämän ohjelman parissa. Eräässä ohjelmassa kilpatanssijoiden hyvin tuntema erittäin ronkeli mutta huippuhyvä miestanssija joka tunnetustikin hakee vain parhaita ja kauniita nuoria neitosia, tuli todella jymäytetyksi.Hänet tunnetaankin lempinimellä Ronkeli. Aina hänen hakiessaan kauniin neidon takaa tarrasikin vanha, ruma ja lihava mummonruppana hänen käteensä ja raahasi tyhjälle parketille. Herrasmiehenä hän ei kuitenkaan voinut kieltäytyä aluksi, mutta jo viidennellä kerralla hän haistoi palaneen käryä ja jätti mummorukan lattialle. Toisessa jaksossa tanssitettava neito oli varustettu käsiproteesilla ja oma kätensä oli teipattu puseron sisään. Hämmästys oli viejällä suuri, kun proteesi jota hän luuli oikeaksi kädeksi jäikin jivessä pyöräyttäjän käteen. Saria harmittaa kun viattomia ihmisiä nolataan ja kiusataan, mutta sellaista tämä elämä on, -raadollista perin raadollista. Yhdellä tanssidaamilla oli kerran puseron sisälle kätketty mikrofoni ja kun tunnettu artistin mukana laulava tanssiparneri haki häntä, niin yhteisestä sopimuksesta orkesterin solisti lopettikin oman osuutensa ja yht'äkkiä tämän kaamean hoilottajan ääni alkoikin kuulua kovaäänisistä.

Toisella kertaa eräs tanssija vei partnerinsa tanssimaan orkesterilavan vieressä olevan verhon läheisyyteen. Hämmästys oli suuri kun sopivan pyörähdyksen aikana tanssitettava katosi kokonaan ja mies ei lainkaan tiennyt nielikö maa hänet, vai savunako tuo nainen ilmaan katosi? Ohjelmassa on ollut myös sellaisia kuvauksia joissa tanssilaji vaihtuukin pikkuhiljaa ihan muuksi mihin tanssiinhakija on hakenut. Väki liukenee sivummalle vähitellen ja ylpistelevä protanssijaparka joutuukin menemään jotain aivan oudolla rytmillä tanssittavaa kappaletta, koko muun tanssiyleisön seuraten liikehdintää silmät tapittaen. -noloa, perin noloa mutta tanssipiloja totta tosiaan. Paras jakso Sarin mielestä oli se kun Tanhuhovin lavalle oli tullut tanssikursille aivan noviiseja ja heille sanottiin opetettavan jotain uutta "happaneera" -tanssia.

Kaikki katsoivat tarkkaan vetäjän opetusta ja liikkeitä. Mentiin välillä jopa otsat yhdessä ja selätysten vuorotellen. Sitten seisaltaan paria piti tarttua toisella kädellä olan yli ja toisella kädellä kainalon alta kädet ristiselän kohdalla ristittäen. Sitten piti tässä käsiasennossa pyöriä ja potkiskella aivan ihmeellisiä kuvioita, meinasi siinä opettajankin pokka pettää. Ihmeellisiin asentoihin se nöyrä tanssikurssilainen näemmä opettajan auktoriteetin voimalla vääntäytyykin. Oli myös eräs pilajakso jossa tanssidaami tauolla pyysi pitelemään jäätelötötteröään sillä välin kun hän vie käsilaukkunsa narikkaan. Mies piteleekin tötteröä törtevänä mutta ei heti huomaa että jäätelön sisässä onkin kuuma jäätelön värinen kivi joka alkaa nopeasti sulattamaan annosta hänen käsilleen. Nöyrä partiopoika koettaa pelastaa annoksen ja samalla varoo sottamasta lattiaa. Vaihtelee tötteröä nopeasti kädestä käteen ja ilmeensä on paljon puhuvan hämmästynyt ja nolo. Naisen palatessa asialtaan hänelle onkin luovuttaa vain sulanutta mössöä.

Hyvän maun rajoilla oleva pila oli se kun pienipovisen naistanssijan rinnat alkoivatkin pikkuhiljaa turvota aivan valtaviin mittoihin. Liiveihinsä oli kätketty ilmatyynyt joita hän sitten tanssin aikana hiljaista ilmakompressoria käyttäen vaivihkaa täytti . Häntä tanssiin hakenut mies oli ensin kuin ei moinaskaan, mutta alkoi itsekin epäillä lopulta jotain pilaa ja kun ?-kupin rinnat lopulta posahtivat kovalla paukulla riekaleiksi. Siinäpä kohtaa molemmat tanssijat repesivät hillittömään hohotukseen ja nauroivat katketakseen. Vieläpä lysähtivät lattialle istumaan vastakkain ja halasivat toisiaan.

Otantoja

Riston yksityisyys ja kaikki muistot ovat tiivistyneet tuohon renginkaappiin, jonka sisältöä hän edelleen tutkii.
Kolme isoa lasipurkkia, -otantoja kelluu alkoholissa. Risto on ollut kolme kertaa Jorvin sairaalassa leikkauksessa ja kolme kertaa hän on tuonut irroitelmat mukanaan muistoksi. Koskenkorva on oiva säilytysneste, jota kylläkin Risto aina välillä juo janoonsa, mutta täydentää heti myöhemmin takaisin jotta Sari ei huomaisi.

Ensimmäinen leikkaus oli umpisuoli. Pieni ruskea kekkale kelluu purkissa, ja Risto hellii sitä kuin se pala olisi leikattu hänen sielustaan. Toinen leikkaus oli vatsahaava. Myös haava on rakas muisto. -Anna arpisten haavojen olla -sanotaan. Risto myös antaa olla, jopa palvoo sitä kuin balsamoitua muumiota. Kolmas on Riston prostataleikkauksen otanta. Ruma iso jötkäle. Puistattava naapureiden mielestä, joille Risto aina purkkia ylpeänä esittelee.

Nytkin Risto ottaa juuri tuon purkin käteensä, kiertää kohokarhuvioisen purkin kannen auki ja höppää aikasmoiset kossuhörpyt.

- On toi Risto holja epeli, siivouskaan ei edisty.

Kirsikoita

Outoa. Ristosta tuntuu että hän on penkonut renginkaappiaan jo ikuisuuden ja että joulu olisi jo mennyt ajat sitten. Vastahan hän tuli mutta jotenkin outo tunne että olisi jo tammikuu.

Renginkaapissa on myös Riston isän vanha talvisodan ansiomitali. Siitä tulee muisto siitä kun Risto, Sari ja esikoinen olivat pappaa katsomassa palvelutalossa. Oli ollut juuri ruokailuaika ja isä oli oli ollut pois huoneestaan ruokailutilassa. Hoitaja oli pyytänyt heitä kuitenkin odottamaan isän huoneessa ruokailun päättymistä ja siihen olikin kulunut melkomoinen tovi.

Yöpöydällä oli karamellejä ja iso kippo kirsikoita sekä joitakin tetroja täynnä juotavaa. Heidän tuli aika pitkäksi siinä odottaessa ja he olivat napostelleet muutaman karamellin ja puoli kippoa kirsikoita isää appiukkoa ja pojan isoisää odotellessa. Isoisä tulee lopulta rollaattorinsa kanssa ja oikaisee tervehtimisen jälkeen sängylle pitkäkseen. Puhutaan kuulumisia ja niitä-näitä. Isoisä ottaa kaapistaan pahvirasian ja kysyy kelpaisiko porukalle Riston veljen toissapäivänä tuomat suklaakuorrutteiset kirsikat?

Jokainen ottaa kohteliaasti, -myös isoisä itse, joka kuitenkin vain nuolee suklaakuorrutteen pois ja laittaa kirkkaanpunaisen kirsikan yöpöydän kuppiin samalla todeten että hän ei lainkaan pidä kirsikoiden mausta vaan on nuollut niistä vaan suklaan pois ja vienyt kirsikkakipon aina iltaisin kanttiinin biojätteisiin.

- uh, siihen muistelu pysähtyy
Pitäisiköhän soittaa jo Sarille missä hän ja lapset oikein luuraavat?

Einari Pönttö

Sari on lapsineen Minnalla ja hänellä on outo tunne. Aivan kuin hän olisi vasta tullut, mutta toisaalta ihan kuin tammikuu olisi jo pitkällä aivan.

TV on edelleen auki ja TV:stä tulee Sarin suosikkisarja ”Unelmien tanssimies”. Tällä kertaa somerolainen Einari on saanut yllätyspalkinnon ja TV-ryhmä menee hänen kotiinsa ilmoittamaan että hänestä tehdään hieno gentlemannitanssija.

Einari on jo yli nelikymppinen poikamies joka ei osaa lainkaan tanssia. Rikas sukulaisensa on ilmoittanut hänet muuttumisleikkiin jossa pienennetään kaljamahaa ja hänelle opetetaan tanssiaskelia kolmen kuukauden tehokurssilla.Einari ei ole osannut aavistaa etukäteen mitään kun ohjelmasarjan tuottaja tulee hänen pirttiinsä tämän ilmoituksen kanssa.

Hieman tuo yllätyksellisyys ihmetyttää kun kuvaajat ja valomiehet ovat virittäneet rensselinsä sisäpuolelle ja Einarikin menee avamaan ovea pyhäpuvussaan. Myöhemmin studiossa kuvatussa osuudessa Einari tilittää yksitoikkoista elämäänsä. Hänelle ovat kaikki tanssiakeleet perin outoja ja siksi hänen elämänsä on kovin yksinäistä. Suurin osa entistä kavereistaan on avioitunut ja viettävätkin onnellista tanssin ja perheen täyttämää sisältörikasta elämää.

Einarin viikonloput kuluvat vain lähibaarissa kaljaa juoden ja joskus he menevät yhdessä kesäasukasmiesporukan kanssa Vorssaan ravintolaan. -Tähän kaikkeen hän haluaisi muutosta mutta hän on perin arka ja ei osaa tanssia.TV-ryhmä laittaa toimeksi ja ?ken ja Veikon johtamilla intensiivitanssikursseilla Einari perehdytetään tanssin saloihin. Jo muutaman viikon kuluttua sujuu hitaan valssin entrecoté ja tangon tournedo kuin tyhjää vain.

Einari taivuttaa ja keinuttaa, ristiaskel ohiaskel ja jopa kvintetstep, sujuu kuin vuosia tanssineelta ammattilaiselta. Turun Wiklundilta ostetaan kirjava tanssipaita, kaksivärikengät ja mustat suorat housut. Entinen ruutuflanelipaita poltetaan pihan grillissä ja viimeiset treeniviikot on käsillä.




Ennen loppuhuipennosta tarvitaan myös hieman kirurgin puukkoa jotta nenä ja huulet saadaan parempaan timmiin, rasvaimulla imetään vyötäröstä kymmenen litraa nestettä ja myös ihosta leikataan aikasmoinen lohmake pois. Toki myös hampaat pannaan uusiksi ja hörökorvia käännetään kohti takaraivoa. Alkavaa kaljua peitetään hiussiirrännäisillä ja kaikissa väliraporteissa näkyy tuo Einarin kihelmöivä odotus, hän on kuin onnellisuuden esikartanossa vaikka sukulaisen rahoja palaa koko ajan tuhansia euroja. Välikö tuolla, eno on pannut Torron takametsää sileäksi ja näin sijoitettuna pääomalle on odotettavissa parempi tuotto kuuluisuuden ja hyväntekijän maineen myötä.

Myös Someron sanomat on ostanut julkaisuoikeudet koko projektiin ja enosta sekä Einarista tuleekin varmaan suuremmat julkkikset kuin Mauri Antero Nummisesta tai Unto Monosesta ikään.Leikkaukset pitää suorittaa poissa kyläläisten silmistä Virolaisessa yksityissairaala Pörriäisessä.

Kyläläisille Einari kertoo voittaneensa hieman lotossa ja ottavansa muutaman viikon lepoloman. TV-ryhmä on varannut ?myrin tanssilavan ennen sen virallisia avajaisia ja kaikki Einarin sukulaiset ovat paikalla kun hän astuu verhojen takaa itseään esitellen.

Yleisön suut loksahtavat auki kun hän ottaa muutamia flameerausaskelia -vieläpä täysin virheettömästi askeltaen. Isoäitinsäkin kuivaa silmänurkkiaan ja huokaa ”voi tuota meidän Einaria”. Kaikki on autereisen onnellista kun suuri suku on koolla ja aivan kuin viimeinenkin rikka rokasta olisi näin poistunut.

Varsinaiset tanssit alkavat ja TV-ryhmä kuvaa kuinka Einari uskaltaa hakea suoraan nirppanurkasta illan soreinta daamia. Poissa on epävarmuus ja rujous, ?myrin lavalla pyörii itsevarmuuden ilmentymä virheettömin tanssiaskelin.TV-ohjelman jälkeen alkaa Sarin ja Minnan välinen kinastelu siitä oliko kaikki kuitenkin siltä miltä näytti.

Miltä tuntuu Einarin toisesta sukulaisesta joka ei pääse Kelan tuella korjaamaan kampurajalkaansa? Jos Einari tuli noin onnelliseksi tuollaisilla tempuilla niin kuinka onnellinen liekään esimerkiksi Pekkis joka osaa tanssia paljon paremmin ilman tuollaista kurssia ja julkisuuttakin? Entä sitten Jukkis joka on komea kuin mikä ja lisäksi omistaa hienon omakotitalon, hän on varmaan paljon onnellisempi? Onko vai eikö ja miten mitataan, kina jatkuu ja miltei naiset suuttuvatkin toisilleen.

Tanssiaimonnus

Riston mamma puhui aimonnuksesta kun tarkoitti jotakin hieman erikoislaatuista harrastusta tai mielitekoa. Reemuilu taas oli erikoislaatuisiin tai uusinta muotia oleviin vaatteisiin pukeutumista. ?lli taas oli voimakas mieliteko tai kaihonomainen kaipuu jotakin tai johonkin.
Jussille tulee älli sunnuntaitansseihin Ruittaanharjulle yht'äkkiä. Hän ehdottaa tätä Minnalle ja Sarille, sekä pyytää samantien Minnan äitiä vahtimaan lapsia.

Naiset estelevät, mutta ajatus alkaa kyteä ja päätetään soittaa Ristollekin. Jotakin outoa on kun Risto ei kuitenkaan heti vastaa, vaan hänen puhelimeensa vastaa joku mies. Tuo mies toistaa monotonisesti joka puheluun: "yhteyttä valitsemaanne numeroon ei saada...". Sari yrittää tivata mieheltä mistä on kysymys, mutta mies vain jatkaa tuota mantran höpötystä kerta toisensa jälkeen.

Porukka päättää kuitenkin lähteä ja ottaa Riston ohimennessään mukaansa. Alkaa hiusten tupeeraus ja kauhea pakkelin levitys naamaan. Kerran talvessa on Ruittaanharjulla nämä erikoistanssit. Paikka on oikeasti kesäpaikka, mutta talkooväki auraa pihat ja suuret nestekaasulämmittimet lämmittävät tanssilavan sopivan lämpimäksi.

Sari ja Minna ei ole käynyt siellä koskaan talvisaikaan, mutta Jussille se on tuttu tapahtuma. Entinen vaimonsa on aktiivitanssija ja Ruittaanharjun uudenvuodentanssit olivat hänelle pakollinen traditio. Aivan erikoislaatuinen tunnelma ja hieno talvinen ilmapiiri aina paikalla joka kerta on ollutkin, -Jussinkin mielestä. Alkuvalmistelut tehty ja auton nokka kohti Espoota ja Riston etsintä alkakoon.

Tamlanterien kotona

Seurue kurvaa Tamlanterien pihamaalle ja alkaa etsimään Ristoa. Yläkerrassa ja sisätiloissa ei ole ketään. Mennään autotalliin, ja siellähän Risto seisoo renginkaapin vieressä haaveellisen näköisenä.

-Täälläkös sinä taas etsit kadotettua nuoruuttasi, senkin kesseli! Sari sanoo näin topakasti ja pientä turhautuneisuutta äänessään. Hän käskee Riston samantien mennä ylös vaihtamaan vaatteita tanssireissua varten.

Risto oikein säpsähtää ja tervehtii muuta porukkaa. mi...mi. missäs lapset? saa hän sanotuksi.
Minnan äiti katsoo heitä, tullaan ajoissa takaisin ja haetaan heidät sitten myöhemmin Kopparöstä, -sanoo Sari ja menee itse edellä takaisin oleskelutiloihin.

Ristoa ei oikeasti huvittaisi lähteä mihinkään, mutta hän ei ala muiden nähden jänkkäämään. Sujauttaa pienen litteän pullon kuitenkin takataskuunsa, menee porukan perässä ja alkaa peseytyä ja vaihtaa parempaa päällensä.
1Pyryttää ja pakastaa

Espoosta ajetaan porukalla Ruittaanharjulle. Jussin autossa on hieman ahdasta ja parfyymi tuoksuu. Kirpeä pakkasilma on oikeastaan tulevan ilotulituksen kannalta hyvä asia. Ruittaanharju on tehty järven rannalle korkean kallion laelle. Sieltä on hyvä seurata illan hämärässä tapahtuvaa ilotulitusta.

Tanssihan tulevat loppumaan jo kello yhdeksän ja vasta senjälkeen on ilotulitus. Perillä Ruittaanharjun portilla avautuu silmien eteen vaikuttava näky. Risto ei voi muuta kuin ihailla ja harmitella että ei ottanut kameraa mukaansa. Valtaisa tuliroihu tulee Pekkaniskan jättisoihdusta. Alueuutisissa olikin juttu jossa Vantaan palopäällikön erikoisluvalla on yksi nosturi modifioitu liekinheittimeksi. Hydraulipumppu suihkuttaa kovalla paineella kerosiinia, suurinpiirtein kolmestaa litraa tunnissa sitä kuluu tässä jättikynttilässä. Liekki on hieman vastaava kuin Kulloon öljynjalostamolla, ja saahan siinä tulen leimussa ohilentävät linnutkin hieman lämmitellä.

Lipunmyyntipiste on siirretty sisätiloihin ja sinne nyt väki autosta vääntäytyykin.

Ruittaanharju

Sisällä on hämärää koska ikkunoissa on luukut, mutta jotain aivan ainutlaatuista on keskellä lavaa.

Hevostaiteilija Trickster on tehnyt tänne puisen hevospatsaan, tällä kertaa liimapuusta. Orihevonen seisoo kahdella jalalla ja häntä lepää maata vasten. Turpa ja ylöskohotetut etukaviot tukevat kattopalkkeja kolmesta kiinnepisteestä. Hevosella on satula selässään.

Tuo satula sekä mahan alta löytyvät muut luonnolliset yksityiskohdat toimivat naisväen käsilaukkujen kiinnityspisteinä, -tai näin ainakin Tricskter itse on suunnitellut. Tricksteriä oli haastateltu patsaan julkistamistilaisuudessa myös hesariin. Artikkelissa hän kertoi myös tuosta Louvreen menevästä, mutta vielä keskeneräisestä kolmekymmenmetrisestä kivipatsaasta.

Suunnittelukilpailun lähtökohtana oli että veistoksen pitää esittää eläintä ja että sen tulee olla niin kookas että sisäänkäynti voi tapahtua sen lävitse. Tricksterin tuleva patsas on syömään kurottautuva uljas tamma. Asiakkaiden sisäänkäynti taidemuseoon tapahtuu samaa reittiä kuin ruohon kulku oikealla eläimelläkin, sisäpuolelle on jopa veistetty joitakin sisäelimiäkin, kuin kuriositeetiksi.

Suomalainen Manta Pikaväärä oli myös ollut mukana kilpailussa ihan loppuun asti. Valintaraati oli märehtinyt ehdotuksia monelta kantilta ja lopullinen ratkaisu oli tapahtunut Tricksterin eduksi. Trickster itse arveli suurimmaksi syyksi sen että Mantan ehdotuksessa asiakkaat olisivat joutuneet kävelemään pötsistä vielä kerran takaisin etuovelle ja sitten heitä olisi juoksutettu kaikenmaailman verkkomahojen päälläkin ennen näyttelytilaan saapumistaan.

Ruittaanharjun syksyisissä talkoissa kaksi autonosturia tuki kattoa ja talkooporukka ujutti tämän hevospatsaan aivan tarkalleen siihen entisen pompelin paikalle tukemaan kattoristikkoa. Itse pömpelin purkamisvaiheessa sattui pieni välikohtaus kun lavan talonmies oli erehtynyt talkooviikonlopun päivämäärästä.

Miehet olivat purkamassa jo pömpelin seiniä ja penkitkin oli kannettu pihalle kun talonmies saapuu paikalle hätääntyneenä. Hänellä kuulemma oli jokin puhdasvesilaboratorio pömpelin alla olevassa teknisessä tilassa. Talonmies kantoi sieltä kiirellä pois joitakin tislauslaitteistoja ja pullotettua vettäkin oli useita pulloja. Ilmeisesti Ruittaanharju tarjoaa ensi kesänä tanssilavojen puhtainta vettä tanssijoiden virkistykseksi, -toivottavasti vieläpä lipun hintaan sisältyvänä etuna.

Paras uudistus Ruittaanharjulle tuli siitä että jatkossa vessoihin pääsee sisäkautta. Mutterilavan kahden sektorin pylväät ja kattopalkit kun korvattiin liimapuukaarilla, joita sitten jatkettin ihan tontin itärajalle asti. Näin saatiin huomattavasti lisätilaa myös yläkertaan. Mutterin muoto menetettiin, mutta olihan siinä mutterissa jo ennestään yksi pahkura vastapäisellä sivulla. Nyt tämä mutteri on kuin siipimutteri ja arkkitehtoonisesti hyvin maisemaan sopiva. Sisällä on lämmin ja tanssiparit pyörähtelevätkin jo lattialla, myös Tamlanterin porukka liittyy seuraan, palttoista päästyään.

Tupakkitauko

Minna ja Sari haluavat mennä hakuriviin koska hakijoissa olisi varmaankin monipuolisempia tanssittajia kuin Risto ja Jussi konsanaan.
Tanssialuetta kiertävän käytävän aidassa on aukko josta Sari ja Minna pujahtavat naistenriviin. Pyytävät äijiä tarkkailemaan flaksia ja ikäänkuin "esittelemään" heitä aika ajoin lattialla. Risto urahtaa vastaukseksi ja menee kehällä seuraavana olevan tupakointitilan ovesta sisään.

Tämä onkin poikkeuksellinen savustamo muihin tanssipaikkoihin verraten. Paikan omistaja Markula ei saanut paloviranomaisilta lainkaan lupaa sisätiloissa tupakointiin, mutta hänpä järjesti suljetun järjestelmän. Amerin Hyrylän tehtaalta tuodaan tupakkaa paaleissa joita sitten eräänlaisessa uunissa keskellä lattiaa hiljaisella tulella poltetaan.

Uunin kyljessä on joustavia putkia kertakäyttösuulakkeineen joista tupakkimiehet imevät kuin vesipiipusta ikään. Yläpuolella on voimakas imu ja huuva joka kerää kaiken savun. Paloviranomaisetkaan eivät voineet tätä kieltää koska avotulta ei käsitellä missään vaiheessa. Risto imee ja puhalteltelee myös hetken, hän on tuuritupakoitsija. Palatessaan tupakkatilasta hän jää tarkkailemaan kaiteeseen nojaten tanssilattian tapahtumia.

Eräs huonosti tanssiva vanhempi mies hakee innokkaasti nuorta kaksivärikenkäkansaa ja tanssitettavien ilmeistä näkee että he käyvät sisällään Jaakobinpainia, antaako pakit kesken tanssin vai jatkaako urheasti loppuun. Jopa minäkin tanssin paremmin, mutta silti en tohtisi nirppanurkasta konsaan tanssiin daamia hakea, ajattelee Risto. Eräs punatukkainen pisamanaama on miehen tanssitettavana, -Risto nimeää hänet mielessään Kesakoksi. Pari pysähtyy settien välillä Riston kohdalle ja Risto kuulee keskustelun:

-olet kovin innokas tanssittaja, mutta sinun pitäisi tanssia hieman hitaammalla rytmillä.

- niin olen oppinut tanssitaitoni ihan vain tanssimalla, ei tosiaan kukaan ole koskaan moittinut.

- kannattaisi välillä aina käydä joillain kursseilla, niin oppisi näitä uusia kädenalitanssejakin

-kurssit on pilanneet monet hyvät tanssimiehet, parhaiten sitä oppii näin käytännön kautta.
Uusi kappale alkaa ja pari jatkaa matkaansa villisti pyörien vihreitten niittyjen triolisävelten mukana.

Tanssitarkkailua

Risto seisoo kaiteen vieressä ja tarkkailee tanssijoita. Hän haluaa olla vieressä olevalle kipsikätiselle miehelle ystävällinen sekä empaattis-sympaattinen ja kysyy mieheltä ystävällistä äänensävyä hakien: " mikäs sun kädessäsi on?"
Risto kuitenkin oikein säpsähtää, kun toinen vastaa "-kipsi". Tämä herra lähteekin kiireesti pois Riston vierestä, ja kävelee jotenkin oudon epäilevästi ja taakseen katsoen.

Riston olematonta eturauhasta alkaa vetoisessa ilmassa hieman aavesärkeä ja hän muistelee kuinka aikoinaan häneltä leikattiin vatsahaava, umpisuoli ja nyt myöhemmin prostata. Viimeinen sairaalakokemus ei vahvistanut Riston käsitystä hoitajien ja lääkärien ammattitaidosta. Aamuisin kyseltiin voinnin sijaan, vatsan toimintaa ja mitään yksityiskohtaista hoitospeksiä tai kirjallista hoitosuunnitelmaa hän ei saanut nähdäkseen.

Kaiken huippu oli kun sairaala Ampiaisessa, leikkauspäivän jälkeisenä aamuna lääkäri tulee kierrokselleen ja kysyy " -onko vatsa toiminut"? Silloin Risto ärähti, kohottautui oikein istualleen ja sanoi: " Onko vatsa toiminut? -höh, mistä minä sen tietäisin! Ei vatsa ole mikään kone joka toimii tai ei toimi. Eikä minulta vatsaa ole leikattu ja ei siellä mitään toimimattomuutta ole ollutkaan. Vatsassa on kemiallinen prosessi joka toimii kaiken aikaa, ja minä en tässä ala sulle vatsani toimintaa selostamaan

Sitten Risto luetteli tuohtuneena pitkän selostuksen lehmän vatsan toimintaperiaatteesta, eli kaiken sen joka hänelle oli kansakoulussa eläinopin tunnilla opetettu. Lääkärin ilmeestä näki että hän itsekin tajusi että ehkä kysymys oli epäolennainen ja tohtori jatkoikin kiireesti kierrostaan päätään puistellen.
1Ihmisiä
Alkaa naistentunti ja Jussia viedään kuin vierasta sikaa tanssilattialle. Jussi ei ole sika vaan gentlemanni kiireestä kantapäähän. -Missähän se kiire sitten onkin, päkiässä vai päälaella? Risto jää kuin orpo piru katsomaan muiden tanssia. Ristolle tulee mieleen Länsiväylä-lehden arkipäiväaforismipohdiskelija Mea. Missähän hän nykyisin kirjoittaa? Ei ole ollut juttuja lainkaan kolmessa viimeisessä lehdessä?

Muutenkin myös tässä on hyvä tarkkailla sivusta ihmisiä ja kehitellä mielessään heille rooleja. Tuossa on isomahainen Kalle jonka vyön reiät ovat loppuneet jo ajat sitten ja hän on päättänyt pitää housujaan mahan alapuolella jotta kaapissa olevat vyöt olisivat vielä käyttökelpoisia. On tiukkailmeinen nutturapäinen rouva joka todennäköisesti on joku kanslisti kunnantoimistossa ja odottaa jo eläkkeellepääsyä, tanssii ja samalla selostaa jotakin partnerilleen, varmaankin ahkeraliisoista tai gloxinioista tai sitten muusta vastaavasta joutavanpäiväisestä.

Punakka vanhempi mies tanssii ohi ja kasvojen pintaverisuonista näkee että kuppia on otettu nyt ja aiemmin elämän saatossa useampaankin otteeseen. Mammansa tanssii tahdin jäljessä taapertaen kasvoillaan kyllästynyt ilme, ikäänkuin hän ajattelisi että kupsahtaisipa toi ukko jo ja saisi aloittaa oman elämänehtoon ilman moista tissuttelijaa.

Enemmälti nuorempaa porukkaa on lattialla. Eräällä miehellä toisessa korvassaan rengas, -varmaan homo, ei järkimiehet tollaista pidä. Tanssiparillaan on etumuksessa tissin päällä jokin valkoinen soikea pinssi. Mikähän aimonnus toikin on, jotain ihme sisäpiiriä -miksei ihmiset voi olla ilman tunnusmerkkejä? Jotkut sotaveteraanit kantaa prenikoitaan ylpeänä vaikka ne ovat arvotonta metallia ja sit puhutaan sotajuttuja ja tervehditään tuntemattomiakin joilla on prenikat rinnassa. Oliks sää summasa vai oliks sää syvärillä? -saatetaan kysyä hämäläisten veteraanien kohdatessa jossain Marskin majalla Lopen korvessa.

Hyvä olisi kun voisi kulkea läpi elämänsä joka paikassa anonyyminä ja ilman tuntemattomien uteluja niin olisi kaikkein paras, Espoossa se Ristolta ensin alkuun onnistukin mutta nyt on muutama tuttu tullut.

Ikinä en laittaisi tuollaisia tyylittömiä mustavalkokenkiä jalkaani, jupisee vielä Riston vieressä oleva mies puoliääneen, kun neitokainen solmii juuri kyseisten kenkien nauhoja oviaukossa tärkeän näköisenä. Lopuksi vielä katselee niitä seisaalleen nousten miltä ne näyttävät hänen sorjissa jaloissaan.

Riston sisaret kävivät myös tansseissa. Risto jäi nuormpana kotiin ja teki heille kepposia. Eräänäkin tanssi-iltana: hän laittoi salaa kovaäänisen herätyskellon soimaan yhdentoista-aikaan siskon käsveskaan. Oli kuulemma tosi noloa kesken hitaan ja hiljaisen tanssin kaivaa sitä laukusta ja vaimentaa ääni. Risto otti vielä kaikki nupit irti ettei sitä saanut hiljaiseksi ennen kuin veto loppui.
Monennäköistä hiihtäjää sitä täältä näemmä löytyy, mutta myös kadehdittavan hyviä tanssijoita. Osaisipa itsekin paremmin. Taas tulee se pohjanmaan tanssireissu mieleen, nolauksineen kaikkineen.

Taistelevat majavat

Tulee jenkka ja runsaamman rintavarustuksen omaava naishenkilö tanssii kaiteen editse.
Tuostapa Riston ajatukset siirtyvät hetkeksi taas Holjanteriin jolla on aina sukkelia sutkautuksia tälläisen näyn kohdattuaan. Erään kerran Holjanteri huomautti vastaavassa tilanteessa tanssiparilleen tämän puseron sisällä taistelevista majavista. - Ja lattiallehan hänet sitten välittömästi jätettiin.

Holjanterihan on vakiokatsoja naisten kympillä, ainoastaan ja vain juuri tämäntyyppisen visuaalisen informaation saamiseksi. -No pitäähän silläkin ressukalla jotakin erotiikkaa elämässään olla, tuumii Risto aina ääneen kun Sarin kanssa Holjanterista, -ja hänen tavoistaan keskustelu viriää.

Illan isäntä tulee lavalle ja kertoo tulevasta ohjelmasta. Tuleva ilotulitus järjestetään erityisesti kaupungin vuosipäivän johdosta sekä Porkkalan takaisin valtaamisen kunniaksi. "Mehän ajettiin ne pirun ryssät käpälämäkeen" -sanoo mies vielä ääntään värisyttäen ja voimakasta uhoa äänessään.

Ristolla on omat ajatuksensa tuosta miehestä. Keskellä olevan hevospatsaan paikallahan oli ennen pömpeli joka talkoilla purettiin. Ennen purkamista täällä tapahtui joku räjähdys. Räjähdystä uutisoitiin maanlaajuisesti ja kaikissa tiedoitusvälineissä. Lehdistä Risto luki että mukamas metaanikaasu räjähti siivouskomerossa. -hah hah, niikuin se nyt totta olisi voinut olla. Kaikki kuitenkin ilmeisesti uskoivat, eivätkä kiinnittäneet asiaan sen enemmälti huomiota.

Hieman Risto sitä asiaa silloin aikoinaan ihmetteli kun pömpeliä myöhemmin talkoilla purettiin ja tislauslaitteistoja kannettiin hökötyksen alta pihalle. Ihmetystä aiheutti myös seikka miksi höyrystinpannu näytti aivan upouudelta vaikka muu laitteisto oli vanhempaa? Jälkeenpäin hän luki jostain nettisivulta että kansainvälinen tapa on nimittää tislauslaitteiston räjähdystä termillä "metaanikaasun räjähdys".

Melankoliaa


Ristolle tulee sivullinen olo ja melankolia alkaa puskea pintaan. Autossa kumotun lituskapullon sisältökin alkaa menettää elimistössä tenhovoimansa. Hän jopa muistelee aikoinaan ulkoa opettelemaansa Ulrich Schafferin tekstiä.

Kunpa uskaltaisin olla aidosti ja rohkeasti se ihminen, joka olen. Keskeneräinen, mutta kuitenkin onnellinen, oudon edessä epävarma ja kuitenkin tiedonhaluinen, joskus ratkaisujen edessä pelokas, hämmentynyt ajatusten paljouden keskellä, ja kuitenkin myös pienistä yksityiskohdista haltioitunut.

Epäilevä ja empivä, sitten taas rohkea ja vakaa, sanoihin mieltynyt, sitten taas vaiteliaana syrjään vetäytynyt.Joskus rikki revitty ja täynnä ristiriitaisuutta, mutta myös yksipuolinen ja naiivi. Vielä paljon muutakin minä olen, jotain, mitä ei aina osaa kuvailla.

Kunpa uskaltaisin katsoa itseäni, rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Ja antaa myös muiden nähdä minut tällaisena. Rakastetaan minua sitten tai ei.

Muut tanssivat iloisen näköisena, myös Sari pyörähtelee aika-ajoin kaiteen ohitse ja Risto vain mököttää. Hän miettii että vuodet vierivät ja aika ajaa hänestä ohitse molemmilta puolilta. Joka vuosi ikään summataan yksi, aivan kuin vuosilukuunkin. Minkähänlaista se oli elo entisaikaan, silloin kun vuosilukujen jäljessä oli ennen Kristusta -lyhenne?

Joku paikallinen Risto siinain niemimaalla kävellessään mietti varmaan että taas pieneni yksi vuosi. 23ek muuttui 22 ek:ksi. Varmaan tuo mies pohti ja pähkäili mitä tapahtuu kun tulee vuosi 0 ek ja 0 jk. Varmaan heppua pelotti tosi paljon, tuleeko maailmanloppu?
Ja oliko oikeasti sellainen nollavuosi? Hassuahan se oli hakata kivitauluihin vuotta nolla. Sehän ei oikeasti ole olemassakaan ja asiakirja näyttää niinkuin pätemättömältä.

Toisaalta se oli kiva niille jotka syntyivät vaikkapa vuonna 20 ek. Ja sitten kun he elivät vuotta 20 jk niin uudet vauvat saivat saman numeron syntymävuoteensa kuin tuo nelikymppinen äijänkutalekin.

Värinähälytin

Muut tanssivat ja Risto vain katselee pää kallellaan ja suupielet alaspäin. -kutoo törömökkiä, sanoisi äitivainaansa hänestä.

Viereen tulee hieman kesselin oloinen mies joka alkaa hieroa tuttavuutta. Sanoo joku insinööri olevansa ja etsiskelee koekäyttäjiä tuotteelleen. Sitten kaivaa taskuaan ja hän esittelee luottokortin näköistä litteää esinettä jota on kehitelty jo vuosia, laite on sykähdyshälytin joka voidaan liittää langattomasti kännykän lisävarusteeksi.

Värinähälyttimen ongelma kuulemma on että ne kuluttavat kovasti akkuja ja ovat kiinteitä puhelimen kanssa, mutta tämä jähmeällä erikoisgeelillä täytetty kortti ei kuluta sähköä juuri lainkaan ja soiton tullessa alkaa sykähdellä jännästi, -mies demonstroi sitä antaen sykähtelevän luottokortin Riston kämmenelle. Kortti kiemurtelee ja taipuilee kuin elävä kampela kuumalla paistinpannulla ja Ristolta tulee vaistomaisesti hänen vakioparahduksensa -synkooppi soikoon!

Vähän väliä mies muistuttaa kuinka salaista kaikki on koska tuote tulee Begezon-kännykän lisälaitteeksi ja markkinointi aloitetaan vasta kenttätestien valmistuttua.
Tuotemerkki on Vibragel joskin rekisteröinti on vielä hyväksyntäkierroksella. Luottokorttihälytin on kätevä esim. rintataskussa koska se on kevyt ja paristokin kestää kaksi vuotta. Naisia varten on tehty huulipuikon muotoinen vastaava pötkylä, mies näyttää siitäkin prototyypin, proto on vielä tuplakokoinen koska tuotekehitys on kesken ja joitakin puutteitakin kuulemma esiintyy. Aivan varmaa kuulemma on että tulevaisuudessa on epämuodikasta kantaa tai saatika puhua kännykkään julkisella paikalla, päivastoin se tulee olemaan erittäin rahvaanomaista.

Markkinat tulevat täyttymään laitteista joissa puhelin on naamioitu aivan joksikin muuksi tai sitten puhumaan mennään jonnekin piilopaikkaan kunhan tieto tulevasta puhelusta vain on saavuttanut vastaanottajansa. Huulipuikon näköisiä pötiköitä on annettu miesten testattavaksi ympäri suomen, tanssinharrastajat ovat kuulemma kovin kiinnostuneista mahdollisimman näppärästä pienikokoisesta hälyttimestä ja ovatkin yksi suurimmista testaajajoukoista.
Naisiakin oli aluksi koehenkilöinä mutta he eivät olleet luotettavia, hölisivät salaisesta projektista sivullisille ja eivät palauttaneet laitteita vieläpä väittivät hukanneensa tuotteet -mokomatkin ketkaleet. Mitä lie niillä oikeasti sitten tehneetkin?

Risto saa huulipuikonkin kämmenelleen ja se alkaa soiton tullessa sykkiä pari kertaa sekunnissa ja samalla se vääntelehtii kuin hyppyyn valmistautuva isokokoinen toukka. Tämä sähkökenttään reagoiva geeli on kuulemma patentoitavana ja kun asiat ovat selvät Begezon Oy:n osakekurssi tulee moninkertaistumaan yhdessä yössä.


Mitäs ne ongelmat sitten ovat? -kysyy Risto, kiinnostuen jo itsekin enemmän.
Mies menee vaikeaksi ja muistuttaa taas että kaikki on huippusalaista, mutta kertoo kuitenkin: Vibragel-geeli kuulemma lämpiää jonkin verran ja sen seurauksena laajenee, lisäksi joissakin yksilöissä ei ole tapahtunut palautumista sähkökentän poistuttua vaan huulipuikko on miehen taskussa kääntynyt poikittain ja jäänyt jötikkämäiseen tilaansa eikä ole resetoitunut ilman terävää iskua kylkeen, etenkin tanssimiehet ovat reklamoineet näistä ongelmista ja probleeman kanssa painiskellaankin laboratoriossa kuumeisesti ratkaisun löytämiseksi.

Risto kysyy tarkemmin minkälaista geeliä tämä sitten oikein on koostumukseltaan ja missäs sitä valmistetaan tulevaisuudessa? Mies kertoo että geeli syntyy oikeastaan kierrätystuotteista kun litteitä nestekidenäyttöjä murskataan, lasi erotetaan massasta ja sekoitetaan sopivassa suhteessa gallium-arseeni piitahnan kanssa. Ensimmäiset erät geeliä on kuulemma valmistettu huippusalaisessa laboratoriossa miehen autotallissa ja sarjatuotanto ei vaadi kovin isoja tiloja jatkossakaan.

No on holja tuote, sanoo Risto ja ei suostu koekäyttäjäksi. Tuollaista pötikkää en taskuuni enää ota kun pohjanmaalla jo värinähälytyskännykkä aiheutti minulle potkun munille. Risto lähtee kävelemään kahvion suuntaan päätään puistellen.

Kahviossa


Risto menee ostamaan kahviosta juotavaa. Jonossa edellään oleva pariskunta keskustelee kuinka joku oli jollain keskustelupalstalla maininnut nimimerkin suojassa ja pakinanomaisesti kertoen tanssipaikalla havaitsemastaan ei-kiinteärintaisesta jivettäjästä jonka pyöriminen muistuttaa kärpäslätkätelineen pyörähtelyä.

Viisikin eri tanssijaa oli tunnistanut mukamas itsensä tuosta kuvauksesta ja nostaneet kanteen nimimerkkiä vastaan. Keskustelijat arvelevat että mahtaa olla vaikeaa käräjäoikeuksissa saada selville onko jotakuta loukattu vai ei, etenkin kun kuuleman mukaan kirjoittaja ei itse käy edes tanssimassa ja ei tunne ketään edes ulkonäöltä. Tämäkin pariskunta tuntuu suhtautuvan harrastukseensa ja siihen liittyvään keskustelupalstaan kovin vakavahenkisesti.

Nainen kertoilee kuinka hän on joskus joutunut lähtemään kesken työpäivän kotiin kun aamupäivän kiihkeä keskustelu on suututtanut hänet niin pahalle päälle että siitä ei ilman rauhoittavaa kävelylenkkiä luonnossa ole selvinnyt. Nytkin tuntuu oudolta kun pariskunta puhelee -ilmeisesti ihan oikeista ihmisistä nimillä: jövis, suppura, rumbamies, knockster, monhi, mömmeli, herri ja muutama muukin ihmeellinen nimi mainitaan. Ilmeisesti harrastus ja virtuaalimaailma voi temmata ihmisen ikäänkuin kolmanteen ulottuvuuteen jossa on ihan omat elämän viitekehykset. -hassua-

Risto menee kahvikuppeineen pöytään jossa istuu jo silmälasipäinen mies. Miehellä on punainen paita jonka rintataskussa lukee "Isäntä", selkämyksessä lukee "Lopen peruna". Risto kysyy onko mies perunanviljelijä?

-No joo, tunnetko maanlaajuisen brandin kysyy mies?

-Minä juon vaan ennemmältikin kirkkaita tai viskiä, vastaa Risto.

-Minäkin pidän että tuollaista huumoria viljellään, vaikka pelloissa onkin Timoa ja Sabinaa, vastaa mies ja saa Riston hölmistymään.

Mies kertoilee miten peruna on tulevaisuuden tuoreartikkeli. Hänellä on rakenteilla Järvikylän ruukkusalaattikasvattamon tyyliin ruukkuperunakasvattamo Tikkurilaan. Rautatietä siirretään ja pari rakennustakin puretaan tuon uuden kasvihuoneen tieltä. Pitkässä sepustuksessaan hän kertoo myös mahdollisesta geenimuunnospensasperunalajikkeesta, jota on tarkoitus ottaa mukaan repertuaariin myös. Mies osoittaa sivupöydässä istuvaa, jotain Rolfia, joka kuuleman mukaan on kovasti kiinnostunut myös perunan jalostuksesta mutta vaikuttaa kovin epäilyttävältä mieheltä..
Risto vilkaisee sivupöytään ja siellähän on tosiaan joku mies ja Sari kiihkeässä neuvonpidossa. Mitähän oikein on tekeillä?

Keskustelua


Punapaitainen mies on kait joku kuuluisuus kun miltei kaikki ohikulkevat morjestavat tai taputtavat selkään. Joku onnitteleekin jostain viimevuotisesta tanssimestaruudesta, oliskohan kuitenkin toi se tanssinopettaja Lunkvisti, josta paljon puhutaan, miettii Risto? Pöytään tulee joku kolmas mies ja puheripuli tuntuu taas olevan hänen vaivanaan. Mies pulputtaa taukoamatta kuin jokin puro ja kertoo tanssipaikkojen muuttuneesta ilmapiiristä nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Mies vuodattaa tuntemuksiaan kuin esitelmää pitäen:
Kiistanalainen pakitukselle positiivinen ilmapiiri on nykyisin valloittanut koko Suomen ja jopa aina vakipareina tanssivia myöten. Jokin Nippo-Valikoivan yksittäinen torjunta hakualueen ulkopuolella ei ollutkaan tätä taustaa vastaan katsellen siis yhtään mitään. Tanssikursseilla opetetaan tanssimisen ohella myös pakittamista. Itsemääräämisoikeuden puolestapuhujia riittää joka foorumille ja entisenlaiset hakurivistöt ovat kokonaan häviämässä. Kilpailuhenkisemmät ovat kehittäneet jopa kieltäytymiskilpailut. Se on herkkä taitolaji jossa ei voi pelkästään kieltäytyä, koska silloin lopulta ei kukaan hae tanssimaankaan.

Tämän vuoden pakituksen loppukilpailussa arvosteltiin tyyliä ja tunnetta. Tärkeää olisi pahoittaa hakijan mieli mahdollisimman totaalisesti, eli nöyryyttää hakijaressukkaa niin että tuntuu. Naistensarjan voittaja muunmuassa omaa tyylin jossa hakijan tullessa tyhjän tanssilavan poikki hakemaan ylpeästi polkalle niin poika palautetaan potkulla karusti takaisin maanpinnalle. Nainen kyllä lähtee muutaman askeleen hakijan matkaan mutta kääntyykin takaisin ja heilauttaa kieltäytymisen merkiksi nilkkapotkun kaverin persuuksille niin että kesselit vain lasahtavat, kuuluu ääni joka on kuin nahkarukkasten läjäys. ”Mitäs tulit minun reviirilleni senkin mitätön koikkelehtija” -tämä lause varmaan kaikuu nolatun hakijan korvissa vielä seuraavana päivänäkin.
Miestensarjan voittaja muistaa aina pakituksen yhteydessä moittia hakijoidensa ulkonäköä ja pukeutumisen tyylittömyyttä. Parhaimillaan tämä pakitusmestari on saanut viidetkin itkunpillitykset hakijakandidaateiltaan tiristetyksi illan aikana. Tehokas tapa on moittia hakijaa lihavaksi ja kyömynokkaiseksi vanhaksi kotkaksi. Tämä kaikki vaikuttaa kovin raa'alta mutta kilpailuyhteiskunta on mennyt tälläiseksi. Ei työnantajakaan ota säälistä ketään töihin, vaan valitsee mielestään sopivimman ja hylkäämiltään ottaa turhat luulot pois jotta he paremmin menestyisivät seuraavissa työpaikkahaastatteluissaan. Kvartaalitalous ja tulosajattelu on arkipäivää myös lavatansseissa.

Tanssipaikoilta ovat kaikonneet kaikki herkkähipiäiset sinkkuihmiset ja pakituskulttuurin ylläpitämiseksi myös pariskunnat pakittelevat toisiaan suurielisesti ja sanan säilää heilutellen. Kieltäytymisen yhteydessä arvostellaan kumppanin edesmenneitä sukulaisia ja haukutaan hänen tanssitaitoaan pahimmilla mahdollisilla termeillä ja vertauksilla. On kuultu vertauksia proteesijalkaisista elefanteista aina kuurosokeisiin kameljontteihin asti.
Myös Tans-TV:n keskusteluohjelmat tulevat kokemaan muutoksen tulevina vuosina. Pois jäävät hymistelyt, turhat kehut ja kiittelyt. Raaka negatiivinen palaute ja suoranainen kettuilu tulee keskustelun valtavirraksi ja punaiseksi langaksi. Jos joku hyväkäs erehtyy sivulauseessa hieman kehumaan jonkun tanssitaitoa tai rytmitajua niin siitä yleensä seuraa kymmenkertainen määrä vastakkaisia negatiivisia kommentteja. Ainahan ei ole tarpeen itseään ylentää, riittää kun nuijii muut maan rakoon niin oma asema suhteessa muihin korostuu aivan samalla tavalla.
Sivupöydässä Sari ja se joku geenimuunnos-Rolf vinkkaa Ristoa sinne, ja Risto menee vaimonsa pöytään., hyvästeltyään Lunkvistin ja puheripulimiehen.

Rolf


Risto menee Sarin ja Rolfin pöydän ääreen ja laskee ahterinsa tuolille. Charmikkaasti ohimoilta harmaantunut herrasmies Rolf nousee ylös ja ojentaa kätensä. Terve, olen Rolf von Niljander.
-terve terve, Risto vaan, olen ton Sarin miäs.

Rolf kaivaa lompakostaan hienon kullatun käyntikortin, kääntää sen yhtä nurkkaa hieman ja ojentaa yli pöydän Ristolle.

Risto tarttuu korttiin ronskilla otteella.

-kiitos vaan, mulla jäikin se omani kännykkäoperaattorin lähettämä kortti kotiin. Mutta olen Tapiolan Energiassa töissä, Sari onkin varmaan puhunut minusta.

-Juu on, ja sullehan tehtiin prostataleikkauskin? sanoo Rolf .

Ristosta tuntuu että koko kahvio kuulee nuo sanat ja hän karahtaa tummanpunaiseksi. Koettaa olla kuin ei olisikaan ja hän luo silmäyksen Rolfin käyntikorttiin peittääkseen nolostuksensa.

Sari alkaa sivusta kertoilla kuinka Rolfista tulee EU:n elintarvikeviraston johtaja. Sarin äänensävyssä on jotenkin suurta kunnioitusta ja hän luo puhuessaan ihailevia katseita Rolfin suuntaan. Ristolle tulee siitä jotenkin mieleen Päivi Hertzbergin ex-miehen selostus miten Paavo Lipponen lumosi hänen vaimonsa.

Riston poskia kuumottaa ja hän tuntee olonsa pappavainaan valakaksi josta aina puhuttiin jotenkin vähätellen ja kuin eläin olisi jo tehtävänsä tehnyt.

-Ilotulitus alkaa kohta ja eikös me sitten jo lähdetä kotiin? -sanoo Risto vielä lopuksi vaimolleen, kun on ensin keksinyt muutaman keinotekoisen kysymyksen Rolfin työstä ja lausunut mielipiteensä illan tunnelmasta.

-Eiköhän me, sanoo Sari ja pyytää Ristoa noutamaan vaatteet jo valmiiksi narikasta.

Risto menee narikkalappua hypistellen kohti narikkaa ja hänen päässään pyörii kovin alakuloiset ajatukset. Eihän tässä meikäläinen varmaan ole minkään arvoinen, takinkantajaksi kelpaa korkeintaan. Voi kurjuus kun tämä elämä on niin kovin epäoikeudenmukaista. -Tälläinen ajatus jää hänen aivokuorensa pinnalle pyörimään ikiluuppia kun mies jo Hannin ojentamat takit kainalossaan kulkee kohti eteisessä seisovaa ihmisjoukkoa.

Juopotteluun ja tulirokkoon voi kuolla.

Niin, Jopa Latovainiossakin, etenkin jos eletään vuotta 1916.