21.6.2006

Jussi puskee päälle

Juhannukselta on luvattu ensimmäisille asiakkaille mökkien luovutus ja siksi kiirettä pitää. Topi sai rakennusluvan suojelualueelle vain sillä ehdolla että jätevedet johdetaan umpisäiliöihin. Viimeiset viikot Risto on kaivanut isoja monttuja joihin valetaan vain kansi ja seinät, hiekkapohja toimii kustannusten minimoijana. Mökkien viemärijohdot päättyvät näihin isoihin betonisäiliöihin.
Yläosasta lähtee piilossa oleva putki joka johtaa hulevedet pitkälle järven selälle.

Rakennustarkastaja kuuluu samaan metsästysseuraan ja rotareihin kuin Topikin. Siksi hänen käyntinsä rakennustyömaalla ovat harvalukuiset, jätevesitarkastuskin meni puhelinsoitolla. "Kyllähän Topi sinä ne asiat osaat" -sanoi tarkastaja ja lekotteli itse Topin rakennuttamalla huvilallaan kuivajärven rannalla.


Olisihan se puustollekin hankalaa ja kallista rakentaa kaksivesijärjestelmiä joissa pesuvedet imeytetään maastoon ja mustavesi umpioidaan. Näin kevyemmällä investoinnilla on hyvä ja näin ne ennenkin on tehty. Raakavesi otetaan harjun toiselta puolelta Kaukjärvestä ja suodatetaan keinopohjavedeksi harjun läpi. Lokkeja vain lentelee satamäärin suodatusalueella kun he noukkivat helppoja kalansaaliita puppausputken purkuputken tienoilta. -sellaista se on nykyajan teknolokia.

Topi, rakennustarkastaja ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja valtuuskuntineen viettivät ikimuistoisen hiihtolomaviikon toissavuonna Levin maisemissa. Siellä suunniteltiin ja pohdittiin tulevaa mökkikylää ja sen kaikenkaikkista piristysruiskevaikutusta koko Huhtiniemen seutukunnalle.

Nyt ollaan jo loppusuoralla. Harmi vain että Riston työmaa on loppumassa. Muutama omakotirakentaja on käynyt kyselemässä perustustenkaivuuta tontilleen mutta ei niissä paljoa työmaata ole. Haluavat niin moni myös jotakin kuitintapaista niinkuin se nyt kenekään etu olisi jotain arvonlisäveroja maksella. Todella niin harmittava takaisku oli tuo kotitalousvähennöskin pimeille urakoille, ennen asioista saattoi sopia ja tehdä asioita vailla turhia pyrokratioita. Rahat perslakkariin, kossupullo huiviin vielä harjakaisiksi ja kumpikin osapuoli oli tyytyväinen.

Ei kommentteja:

Pepe Epsanjassa

Rannalla ja auringossa.