Karkuun

Risto ei tiedä mitä silmätippoja hänelle eilen juotettiin. Muisti on nollaantunut täysin ja päässä jyskyttää. Hän nousee kuitenkin ja vakain askelin ottaa kloottinsa sekä pokstoolarinsa miesten käsistä laittaa ne vaneriaskiinsa, menee maantielle.

Outo paikka mutta vain yksi tie jotta kaipa sen päässä elämää ja poispääsy on.
Katsoo vielä taakseen ja ihmettelee jyhkeää rakennusta. Hiekkatietä parisen kilometriä käveltyään saapuu pikitielle. Aloittaa liftaamisen Pauanne-hannunvaakunan alta satunnaiseen suuntaan.

Pakettiauto tulee ja vaikuttaa kalakauppiaalta. Autossa haisee silakka ja vanha viina. Minne mies menoos? -kysyy kuski.

-pois

-Hyppää kyytiin menen Seinäjoelle autokaupoille, pääset messiin.

Risto asettuu etupenkille ja auton räminästä ja yleisilmeestä päätellen se elää jo yliaikaansa. Mies puhuu oudolla pohjalaisella nuotilla, aivan kuin Sarin Kälviäläiset sukulaiset. -Mennähän, ollahan, tullahan, kuka emigrantti jaksaisi tuolla tavalla opetella puhumaan. Kyllä hämäläinen määkimimen on sitten kaunista ja luonnollista, miettii Risto.

-Mikä mies ja miksi täällä? Kysyy välillä tuo lihava autokuski.

-En tiedä itsekään, Arrua vaan etsin, oletko sinä nähnyt?

-En usko, mutta kyllä tuolla Evijärven perukoilla asuu yksi Heinosen Arru. On sitten mukava mies ja kova ottamaan viinaa. Kerrankin otettiin maan perusteellisesti pari päivää ja silakat hapantui auton takahuslaariin, haju oli ihan hirvittävä.

-Varmaan eri Arru.

Tullaan jo autokaupan pihalle. Valtaisa autokauppa ja täältä kuulemma saa autoja ilman käsirahaa ja pitkällä maksuajalla. Ristokin päättää ostaa auton. Slovarin oloinen mies tulee vastaan kravatissaan. Kyselee kuulumiset perheet ja manaa Venäjän savuja. -Menisi jo asiaan.

Siisti Volvo 80-luvulta kiinnostaa Ristoa. Onko siinä mitään vikaa?

-Ei mitään vikaa, hyvä peli.

-Tuossa on uudempi vieressä ja siinähän on sähköiset lasinnostimet ja APS sekä ohjaustehostin.

-Niin aina autojen varustelussa on eroa mutta tässä olisi hyvä menopeli.

Risto muistaa kuinka hän aikoinaan osti vanhan Mazdan jonka piti olla kaikin puolin ok. Ajo oli pehmeää ja mitään vikaa hän ei havainnutkaan, ennen kuin hän luki mielenkiinnosta kaikkien uudempien vuosimallien myyntiesitteet. Jokaisessa uudessa esitteessä kerrottiin kuinka uuteen vuosimalliin on parannettu sitä ja kehitetty tuota. Lisätty virpätintä paranettu tehoa ja uudistettu ominaisuuksia. Kaikki nuo ominaisuudet olivat siis hänen autossaan pielessä. Senjälkeen se hyvä vanha auto alkoi tuntumaan hänestäkin ihan romulta.

-Haluaisin auton joka kulkee vähällä ja joka ei heti vanhene vanhan malliseksi.

-Tässä on juuri tullut Measmart. Hieno pikkuinen peli ja naisella ollut.

-Juu, kas kun ei vanhalla papilla. Tuota en ottaisi suin surminkaan. Etupenkin korkeussäätö elää omaa elämäänsä. Risteyksessä imuroi muita kylkeensä ja vakionopeussäädinkin on vain tarralenkkarin tarra sisäverhoukseen liimautuneena. Ei parkkeuraudu taskuun ei ohjaudu parkkitaloon ei.

- No sitten meillä on täällä sivummalla Trabant. Siinä automallissa kuosi säilyy, ei uudistu usein ja muutenkin pikkuinen varma peli. Bensamittarikin varmatoiminen mittatikku. Takanakaan ei porukka kauaa muut autot roiku kun laittaa vähän kaksitahtipensaa palamaan. Kori muovia -ei ruostu. Ikuinen peli ja kauniskin tuo on.

-Otan sen, pankaa pakettiin.

Risto joutuu esittämään ajokorttinsa ja tekemään paperit luottoyhtiön nimiin. Hän on vain haltija ja luottoyhtiöltä alkaa tippua parinsadan euron laskuja Kuutamotien osoitteeseen. Kaipa tällä hetken ajelee ennen kuin pois ottavat ja onhan se näin halvempaa kuin vuokra-autolla ajelu. Riston päässä on välillä ihan järkeviäkin ajatuksia, mutta ne tahtovat hukkua tuohon kohinaan joka jotenkin pyörii ikiluuppia hänen ohuen aivokurkiaisen sisällä tukkien sen kapasiteetin ja sotkien joskus hyvätkin aikomukset.

Risto kaasuttaa pois autoliikkestä suu makeeta vettä täynnänsä. Sininen katkeranhajuinen vana jää vain jälkeensä mutta sehän menee juuri nyt Venäjän metsäpalojen piikkiin.

Protpototi potpoti pot.