Elonkierto kuin Latovainiossa ikään.
Lokakuun kahdeskymmenes. Pelto kynnetty ja talven pakkaset murentavat vielä nuo loputkin kokkareet.
Syyskuun toinen viikko ja puinti on suoritettu. Naakat ja kyyhkyset suorittavat jälkipuhdistuksen.
Syyskuun alku 2009. Puintia odotellaan jo.
Elokuun puoliväli 2009
Heinäkuun loppu 2009
Heinäkuun kuudes 2009
Kesäkuun loppu 2009. Rypsiä tai rapsia tuosta taitaa kuitenkin puskea. Tulee kaunis keltainen pelto, tai halme -kuten itäsuomessa sanotaan.
Juhannus kesäkuu 2009
Kymmenes kesäkuuta 2009
Viidestoista toukokuuta 2009
Vappu 2009, kylvötyöt tehty.
Pääsisäisenä 2009 tuli vielä lumi takaisin.
Huhtikuun alku 2009
Maaliskuun kymmenes 2009
Helmikuun loppupuoli 2009
Syyskuun puoliväli 2008, elonkorjuu tehty
Syyskuun eka 2008. Puintia vaille valmis vehnäpelto.
Elokuun kymmenes 2008
Elokuun alku vuosi 2008. Vehnää pukkaa
Heinäkuun alku 2008
Kahdeskymmenesneljäs kesäkuuta 2008
Kesäkuun kymmenes 2008
Kesäkuun alussa 2008. Miltei jo kuivuus vaivaa.
Äitienpäivänä 2008 oras on jo noussut.
Työn päivänäkin työtä tehdään.1.5.2008
Viimeinen silaus ennen pensasperunan kylvöä.
Huhtikuun loppu 2008
Huhtikuun 26. Esikäsittely.
Huhtikuun viidestoista 2008. Valmiina muokkaukseen.
Maaliskuun kahdeksas 2008. Lunta, mutta sen jälkeen kaikki suli pois.
Kahdeskymmenesviides helmikuuta 2008.
Kahdeskymmenes helmikuuta 2008.
Viidestoista helmikuuta 2008, keskitalvi.
Viidestoista tammikuuta 2008
Lumeton Joulu on koettu pari kertaa mutta lumetonta tammikuuta ei vielä koskaan.
Tuonneko ne kevätpensasperunataimet heti helmikuussa, nyt on loppiainen?
2007
Vuosi 2007



3 kommenttia:
ok. I found an information here that i want to look for.
Okay that's good issue.
Now you know about what means "puksmentti" and "holja" -hopefully :)
Let's hope that puksmentti's share value grows rapidly.
Onpa hieno kuvasarja!
Lähetä kommentti