3.5.2007

Tunturissa rähmällään.

Sari on kiukkuinen ja luminen. Lumi pääsi hihan ja tumpun välistä ranteeseen, siinä se sulaessaan tuntuu tosi kylmältä.
Sukset ja sauvat nippuun kainaloon ja ei kun rinteen alapuolella olevan suksihuoltohemmon juttusille.

Sari lätkäisee suksipaketin tiskiin ja kertoo pulmansa. Mies katsoo ihaillen antiikkisia välineitä.

-Ei tälläisiä ole nähtykään pitkään aikaan, bambusauvatkin ihan nahkaisine sompineen, nostalgista.

Mies puhuu paikallismurretta, hoota joka sanan väliin tarjoten ja aitoa ihailua myös vanhoja lampisia kohtaan osoittaen.

-Se on rouva niin ettei tälläisillä voi nykyladuilla hiihtää. Leveät mitkä leveät. Voisin lunastaa ne tuonne rinneravintolan seinälle rekvisiitaksi, jos ostatte uuden välineet. Tarvitsette myös uudet monot. Kehitys kehittyy ja nuo vanhat olivat hyvät umpihangessa, mutta ei niillä nykyisin ole muuta kuin tunnearvoa.

Sari tinkaa itselleen käytetyn vuokrasetin ja jo puolen tunnin päästä hän on uudelleen ladulla. Nyt luistaa ja potkukin pitää. On olemista on. Kohti Haavepaloa ja myös Aakenusjärven jäätä. Jäällä on tasaisempaa, mutta myös tuulisempaa, siksi takaisin metsikön suojaan.

Hienosti on opasteet ladun varrella, että kulkija näkee paljonko on tultu ja paljonko on seuraavaan risteykseen. Latukartta vain olisi saanut olla jotta eroittaisi paremmin kuin auringonkellastamilta opastauluista olinpaikkansa.

Aurinko paistaa ja kevät antaa parastaan. Sari potkii innolla ja nauttii joka solullaan. Mäen päällekin on hieno kavuta haarakäynnilläkin, kun tietää että palkaksi saa myötäleen jota taas saa laskea vapaamatkustajana luisutellen. On elämä ihanaa on tottavie.

Ei kommentteja:

Höyryjuna ja asema.

Niin, Humppila- Minkiö- Jokioinen kapearaiteinen lähti talvitauolle.