27.9.2007

Kursiivinen melankolia

.
Valokuvatorstai

Amos kuoli eilen ja siitä melankolia.
Kursiivi oli kommunistien kirjapaino joka poltettiin.
Kommunismi kuoli Neuvostoliitossa.
Etukenoinen melankolia kommunismin muistolle, lepää rauhassa.


26.9.2007

Amos in Memoriam

.

Bausant Amos


S. 31.1.1992 Jalasjärvi
k. 26.9.2007 Eläinlääkärin pöytä

On juoksut nyt juostu, nuuhkittu viimeisetkin puskat
ei enää kivistä vatsasi, poissa kaikki on tuskat.

Tuhisit vierellä ja kuorsasit sängyn jalkopäässä
teit kyllä pyykkiä, mutta kuivuuhan ne kesäsäässä.

Amos, Sutinen, Pimpulipampuli nimiä siinä yksi jos toinen
koira olit kuitenkin ja uros aikamoinen.

Vähän kuin tämä Aku, mutta pienikasvuisempi.

On ihminen ihmiselle susi. Koira voi olla ihmiselle inhimillinen kuin ihminen.Näen Amoksen edessä monta koiranelämää.

24.9.2007

Väinö Kirstinä

On kuollut eilettäin. Muuta ei Sari tiedä kirjailijasta kuin hassun nimen.

Laivalla oli toissaeilisnä drag-taiteilija Jarkko Vee. Hän muuntautui puolessa tunnissa useiksi eri julkkisnaisiksi. Taidokasta.

Jarkko Leana ja Jarkko Paulana sekä oli myös kymmeninä muina naisina. Muina naisina Sari katsoi esitystä ja taputti.

Samalla laivalla Lumipallo-orkesterissa soitti Taisto Lunkka sähköurkuja. -Tai jotain sähköistä syntetisaattoria, -tiedä niistä.

Äijä voisi antaa lyhyen oppitunnin vaikkapa oikeista uruista. Mitä niillä polkimilla siellä lattian rajassa tehdään? Kovin kiirettä ei ainakaan tunnu olevan niiden potkimisella.

Pianossa taitaa ainakin toinen poljin painaa jonkin kapulan kielten päälle, jotta sointi sammuisi, mutta onko näin ja entäs se toinen?


Terveisiä kaikille jotka Googlaavat Esko Rahkonen ja Autot, päätyen sivuilleni. Autoista lienee kova kysyntä. Niistä en tiedä mitään mutta Esko lauloi aikoinaan Jäljet hiekassa
tässä laulaa tanssiorkesteri Hietamäki.

Esko Rahkosen muistolle. Syvä kuin meri.

20.9.2007

Kivi

.


Valokuvatorstai

Nämä kivet on ladottu aiemmin kuin pyramidit. Luonto hajoitti rakennelman, mutta ihminen kasasi uudestaan ja teki niistä ansan, nimeltä turistipyydys.

12.9.2007

Snappertunan veljekset.

.


Snappertunan veljekset perustivat Raaseporin aikoinaan. Asuivat ja elelivät ensimmäiset vuotensa Snappertunan kalliolinnakkeella ja tapella nahistelivat.

Vanhemmiten viisastuivat voimaantuivat ja pukeutuivat rohdinpellavahousuihin ja perustivat Raaseporin. Yrmyn oloisia miehiä.

11.9.2007

10.9.2007

7.9.2007

Sushibaari

Josef Pönni on ulottanut lonkeronsa tänne Raaseporin kaupunkiinkin. Hieno sushibaari on avattu ihan kirkon vieressä. Komea rakennus, ei ole laatikkomainen eikä viivasuoraa pintaa. Toivottavasti vaan riittää asiakkaita.

6.9.2007

Tango ja NMKY

.
Minna kertoilee miten musiikki on jo lyönyt suomessa itsensä läpi vahvana vientituotteena. Myös Raaseporin kaupunki aikoo lyödä kiilaa Seinäjoen tangomaineeseen.

Tangoravintola on avattu ja tangoaiheiset maatilatuotteet tullaan lanseeraamaan lähiaikoina. Seinäjoki on tangoa vain yhden viikon, mutta Raasepori tulee olemaan sitä läpi vuoden. Tulee tangohunajaa ja tangomarinoituja valkosipulikynsiä, tangomahlaa ja tangopihkaterveystuotetta.



Yksin tango ei tule olemaan pop. Arkistojen kätköista on kaivettu vanha video jossa Jussikin esiintyy. Hienoakin hienompi musavideo, joka nyt maailmankuulu. Puuttuisi vain alkujuonto " ei pysty, liian hapokasta".

5.9.2007

Autoharrastaja Esko Rahkonen

Radiossa soi "Jäljet hiekassa". Laulaja on lahtelainen edesmennyt Esko Rahkonen. Tarttuva melodia ja kaunis, äärettömän kaunis laulu. Kepeät mullat Tornioon. Eskon äänessä oli erityispiirre jota on vaikea kuvailla. Kalleimmat postimerkit ovat ainutlaatuisia yksilöitä, joidenkin mielestä virheellisiä. Esko lauloi ainutlaatuisesi omalla äänellään. Kuunnelkaa "Jäljet hiekassa" ja todetkaa itse.

Esko oli autoharrastaja joka keräsi kallisarvoisia vanhoja autoja ympärilleen. Hän saattoi tehdä kauppaa jostakin autosta yli kaksikymmentä vuotta. Saatuaan sen varastoonsa, edelleen myynti/pyyntihinta oli esim. jostakin Lincolnista 2500 euroa, vaikka Lincoln oli ollut uutena halvempi. Olihan siihen uhrattu paljon aikaa rahaa.
Jo pelkästään verhoilu alkuperäisillä sävyillä on vaikeaa, moottorin ja korin kunnostamisesta puhumattakaan.


Tässä parempikuntoisia autoja.

Naisväki ei aina tahdo ymmärtää mikä hienous ja arvokkuus on vaikkapa läpiruostuneessa konepellissä tai imusarjassa. Esko ymmärsi hänellä oli autoja laanillaan pitkälti toistasataa. Loppuun asti kunnostettuja ei kuvassa näy, ne ovat tallissa. Mahdollinen huutokauppa toivottavasti kunnioittaa Eskon päämäärää autojen entisöinnistä eikä romuttamisesta.

Tässä BMW, EMW ja Clas aihioita.

Joka tapauksessa suomen kansan rakastetuimpiin iskelmä- ja tangolaulajiin kuulunut Esko Rahkonen on kuollut. Rahkonen menehtyi keväällä yllättäen onnistuneen sydänleikkauksen jälkeen.

Esko Rahkosen laulajan ura kesti yli 40 vuotta. Läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui 1965 tangolla Syvä kuin meri. Menestyskappaleet seurasivat toinen toistaan: Erottamattomat, Hiljainen kylätie, Rakasta kärsi ja unhoita, Kotiseutu Pohjolassa, Tangokavaljeeri jne.

70-luvulla Esko Rahkonen innostui museoautojen keräilystä ja kunnostamisesta. Hänen hallussaan oli todennäköisesti Suomen suurin yksityinen museoautokokoelma.
(kuvia laanilta, linkki myös myöhemmin)

Rahkonen keikkaili ja levytti aktiivisti loppuun saakka. Viime vuonna hän vieraili Mikko Alatalon ja Suti Aittoniemen albumilla kappaleella Kotiseutu Pohjolassa. Myös Rahkosen 40-vuotisjuhlalevy ja elämäkertateos ilmestyivät 2006.

Esko Rahkonen oli vakituinen tähtivieras Vihreät Niityt -iskelmätapahtumassa Kiuruvedellä. Kesällä televisioitava Rahkosen juhlakonsertti muuttuikin yllättäen muistokonsertiksi.

Esko Rahkosta jäi kaipaamaan laaja ystävä- ja tuttavapiiri sekä suuri ihailijoiden joukko. Kovakuntoisen veteraanin yllättävä poismeno järkytti kaikki.

Esko Rahkonen haudattiin hiljaisesti kotiseudulleen Tornioon.




Laani on nimitys arvoautojen säilytyspaikalle. Tässä Eskon laani.

4.9.2007

Silta

Pensasperunapellolle johtaa muhkurainen tie, mutta silta on idyllinen. Silloista on Sari kerännyt paljonkin tietoa. Jokin ihme muistikuva hänellä on että Kristiinankaupungissa olisi kaunis ja tosi vanha kivisilta myös.


3.9.2007

Taas patsas

.
Raaseporin kaupunki on myös pystyttänyt patsaan.
Pitäähän jokaisessa itseään kunnioittavassa kaupungissa patsas olla.
Täällä se on nimeltään, "Pussaavat koululaiset".

Olisivat menneet edes johonkin katokseen pois sateen armoilta, rassukat.
Varmaan kurja olla mallinakin, kauankohan tuon veistäminen oikein kesti?

Höyryjuna ja asema.

Niin, Humppila- Minkiö- Jokioinen kapearaiteinen lähti talvitauolle.