29.12.2008

Siltainsinööri Jaatinen, vaiko Päätalo?

"Olen siltainsinööri Jaatinen ja minä olen vittumainen mies" -sanoi siltainsinööri Jaatinen esitellessään itsensä paikkakunnan sillanrakennusporukalle.



Kemppinen kertoo kirjoituksessaan Päätalosta seuraavaa, päästyään nyt Iijoki sarjan luennassaan viimeiseen 24. osaan.(Kemppisen tekstit kursiivilla)

Päätalo on maailman huippua kolmessa asiassa: mikrohistorian välittäjänä, romaanin rakenteen uudistajana ja dramaturgina.

Voitte käydä kysymässä Kosmoksesta. Riittää kun huutaa ovelta tai tiedustelee vahtimestarilta. Päätalo on edelleen huono eli pitkäpiimäinen ja vanhanaikainen ja teknisesti taitamaton kirjoittelija, jonka nimeä ei sovi mainita ilman naurun hörähdystä.

Joku Päätalo-elokuvan nähneistä kuului sanovan, että Kai Lehtisen esittämä Kalle Päätalo oli elokuvan vittumaisin henkilö. Romaaneista saa juuri saman käsityksen. Päähenkilö eli ”Kalle Päätalo” ei herätä mainittavaa myötätuntoa, vaikka hänen vaiheensa ja kohtalonsa pitävät lukijaa ruuvipenkissä. ”Kalle” on juuri niitä ihmisiä, jotka tekevät väärällä hetkellä väärän liikkeen – mies jonka on ihan pakko hakata päätään jokaiseen seinään vaikka pikkuisen kiertämällä ja eteensä katsomalla säilyisi vähemmin kolhuin. Hän on sönköttäjä, joka rupeaa selittelemään, kun olisi pidettävä turpa kiinni, ja koheltaja, kun pitäisi miettiä, mistä päästä urkkoon isketään.


Hienoja kielikuvia. Ja katsoessani tuota elokuvaa tuli itselle hieman samanlaisia mielikuvia, joskin tietoisuus että roolin esittäjä on oikeasti Kai Lehtinen eikä oikea aito Kalle Päätalo häiritsi asennoitumista miehen persoonaan. Ei elokuva eikä kirjat toisaalta tue sitä mielikuvaa että Päätalo olisi ollut esimiehenä kettumainen, hän oli sitä läheisilleen ja ehkä eniten itselleen.

Kemppinen kirjoittaa vielä:

Miksi miljoona ihmistä sitten lukee tämän kirjasarjan, kuten nyt minä? Se käy pirtaan, se kolahtaa, se sopii kuin suutarin peukalo mummun perseeseen.

Päätalon mikrohistoria on valikoivaa. Se on kerrassaan huonoa lukemista, jonka tuloksena väitetään, että hän on kirjannut elämänsä tapahtumia ”sellaisinaan”. Kerronta on todellisuudessa täynnä taitavia katkoja, pimennyksiä, harhautuksia, vääriä avauksia ja ennen kaikkea toistoja, joiden keskeinen tarkoitus on valehteleminen. Esimerkiksi omien ruumiinvoimien korostaminen – kirjoittaja saattoi olla vahva mies, mutta ei poikkeuksellinen. Hän saattoi olla kova lukemaan, mutta 24 romaanin matkalla vain kolme teosta mainitaan tärkeiksi ja Waltarin, Jack Londonin ja Haanpään lisäksi nimetään vain neljä muuta.


Heh, heh -juuri noin. Myös ne jotka eivät jaksa lukea kuin muutaman sivun havainnoivat tuon "huonon luettavuuden" ja hokevat sitä kuin mantraa, aina pelkästään Päätalon nimenkin kuullessaan.

27.12.2008

Vällypäivät

Urbanisoituneille ihmisille on näin moni perättäinen vapaapäivä toimettomuuden aikaa. Saatetaan viettää vällyjen välissä enemmän aikaa kuin lääkäri määrää. Marja-Leena kirjoitti kirjoituksestani jota en edes enää kunnolla muista kirjoittaneeni.

Myös välipäivien sankaritar -fiktiivinen Sari Tamlander on viettänyt jo jonkin aikaa sapattivuotta. Saattaneepa Sari vielä herätä horroksestaan. Aikoinaan liitin tarinaan niinikään fiktiivisen Kälviäläisen Kirsti Tuomaalan. Useamman kerran on tultu juuri sillä hakusanalla sivuilleni, mutta onneksi toista ihan samannimistä oikeaa ihmistä ei hakukone löydä.

Kemppinen kirjoittaa Päätalosta. Sieltä Kallen humeetin ja sen sassaroinnin suunnalta taitaa olla tuon Tamlanderin perheen inspiraatiokin.

26.12.2008

Kotkan kirkot urut ja niiden 10-vuotishäväistys

Kotkan kirkon satavuotisjuhlapäivänä 29.11.1998 vihittiin käyttöön
ainutlaatuiset barokkiurut jotka on rakentanut urkurakentamo Martti Porthán Oy.

Esikuvana Porthán käytti vuonna 1714 valmistuneita hienoja Freibergin tuomiokirkon urkuja, jotka suunnitteli silloin aikoinaan Johann Sebastian Bachin työtoveri Gottfried Silbermann.

TV:stä tuli dokumentti Katri-Helenan joulukonsertista ja se oli kuvattu juuri täällä.

Panoramakuva uruista.


Tässä urkurakentajan
selostus uruista.

Nyt nuo ainutlaatuiset urut on tärvelty.

Tonttuilemassa

Puutarhatonttu kiersi maailmaa.

18.12.2008

Phuket Fantasy

Kuin Disneyland tehty korpeen. Liian pramea ja kontrasti muutoin hienon luonnon keskellä kuitenkin liian suuri. No onhan siellä myös iso esiintymisareena norsuille ja akrobaateille, jossa ei saanut kuitenkaan kuvata.

Sillä rahalla myös olisi saanut aika monta asuntoa paikkakuntalaisille.












17.12.2008

Vastakohtaisuuksia

Kuten Virossakin turistikohteiden ja paikallisten asumistaso on kovin erilainen. Turistit nostavat hintatasoa ja eivät tyydy samaan kuin paikalliset.

Paikallisten rivitaloasumuksia.



Turistin sänky ja sandaalit



Turistin tohvelit

15.12.2008

Kuumuus

Kuuma koira.



Irtokoirat menivät maate mihin sattui. Autojen alle tai jalkakäytävälle. Kuuma oli niilläkin luontokappaleilla.

UIma-altaat oli jäähdytettyjä. Toisin kuin suomessa. Ei tuoksunut kloori ei otsoni. Mitähän moiset virkistysaltaat kustantaa?



12.12.2008

Pohdintaa energiankulutuksesta

Kylmän tekeminen on kalliimpaa kuin kuuman. Hyötysuhde on laitteissa niin päin huonompi. Esimerkiksi Thaimaassa on ulkona keskimäärin +30 astetta kaiken aikaa. Sisälle ihmiset haluavat +17 astetta. Se tekee 13 astetta kylmennettävää.

Vastaisi energiankulutuksen kannalta tilannetta että suomessa olisi ulkona aina +7 astetta lämmintä ja ihmiset pitäisivät asuntonsa +22 asteessa.

Ei se ihan näin suoraviivaisesti mene mutta kehitysmaiden rikastuessa energiankulutus kasvaa jyrkästi kun jäähdytyslaitteita hankitaan aina vaan lisää.

On jatkuvalla lämpimyydellä etunsakin. Monissa asunnoissa ei ole lainkaan seiniä. Aulatilat ja hallit pärjäävät pelkällä ilman kierrätyksellä. Hotellimme aamiaisravintola oli yksi tälläinen. Uteliaat linnut tulivat pilarien välistä sisälle.




Hotellin aula oli näin hieno. Rakennus oli louhittu rinteeseen ja tehty luonnollinen vesiputous miltei sisätiloihin. Jalopuuta ja marmoria. Kuvan vesiveistos oli oikeastaan melkein kuin fallossymboli, -siis jos jonkun retaleen likainen mielikuvitus näin panee ajattelemaan.

Nong Nan Seafood

Aina ei tarvita hienoja ulkoisia puitteita jotta ruokapaikka olisi huippulaatuinen.

Bamburiukujen päälle levitetty pressu toimii sadesuojana. Ovia ja seiniä ei ole, mutta ruoka maukasta ja eksoottista. Iso annos tiikerirapuja tai jättikatkarapuja paistetulla riisillä ja olut noin viisi euroa.

Rapujen hummerin tai taskurapujen tuoreus on taattu, sillä ne haetaan altaasta vasta kun asiakas on esittänyt tilauksensa.

Keittiö oli sähkötön ja tiskivesi kaadettiin katuviemäriin.



Äärimmäisenä oikealla todellinen markkinointimies ja iloinen velikulta Ka Ka. Syntyään Burmasta (nyk. Myanmarista). puh: +358 66 84308074. Varatkaa pöytä.



Klikatkaa kuvaa suuremmaksi ja katsokaa iloisia ilmeitä. Hotelli Gracelandin muuri taustalla kuin maamerkkinä.

11.12.2008

Materiaalina jää

Kaupungissa oli arvokkaimmissa paikoissa ja tilaisuuksissa muotia käyttää jäätä veistoksiin. Kuormuri toi joka päivä ison jääkuution erään ravintolan ulko-oven eteen ja siitä alkoi mies veistämään joutsenta tai jotain muuta kaunista. Aamulla se oli vain läiskä maassa.

Tässä tapauksessa oli ensin neljä kuutiota joista oli tehty 81 th. Tilaisuus viivästyi ja th kirjaimet alkoivat sulaa niin että tee alkoi muistuttaa ruippanaa ristiä. Henkilökunta vei ne pois ja jätti vain 81 jäljelle.



Tässä sininen hetki mutta valotusaika niin pitkä että ilman jalustaa ei onnistunut. Ihmisisilmä näki vain mustan meren ja laivan valot.

10.12.2008

Rakentamista maailmalla

Betoniauto toi valmisbetonin tuohon kaukaloon. Siitä sitten pari kerrosta ylöspäin äpärit kädestä käteen tehtiin valutöitä.




Myös sähkölinjoja pitää vahvistaa. Kaikki tolpat ovat täällä betonista.


8.12.2008

Rakennusprojekti

Vuosi sitten ajattelin että mitähän liuskoja hitsaavat rakennustyömaalla. Kaikki oli ihan kesken.



Ja tämmönen siitä näemmä sitten tuli. (Taustalla lasitettuna oleva kupoli.)

7.12.2008

Norsunpoika

Vuoden vanha pienokainen. Joulukuu 2008.





Isompi könsikäs vuodelta 2007.

Tuk Tuk & Tommy again

Tommymme oli siellä vielä, ja miksei olisi ollut. Tässä kuva viime viikolta:




Tämä alla oleva kuva on vuosi sitten otettu. Sama paikka sama päivämäärä, eri vuosi:

8.10.2008

Tietämättömyyteni

Uruista ja musiikista tietämykseni häviää vain tyhmyydelleni.
On soitinten osaajia joten siteeraan paikallislehteä.


Urut, cembalo ja piano soivat Bachia

Kurosen Eki kirjoitteli paikallislehdessä


Urjalalainen kosketinsoitinten taituri Ilpo Laspas kuuluu niihin, jotka ovat sisäistäneet poikkeuksellisen omakohtaisesti perinnön, jonka tämä musiikkihistorian kulmakivi (Bach) vailla vertaa jätti jälkipolville.

Helsingin urkukesässä Ilpo myös soitteli.

Pelkästään viimekesäinen toinen sija säveltäjän nimeä kantavassa urkukilpailussa puhuu asiasta omaa kieltään. Paikkana oli ei enempää eikä vähempää, kuin Leipzig, jossa Johann Sebastian Bach teki Tuomas-koulun kanttorina pääasiallisen elämäntyönsä.
- Se on ehkä maailman suurin Bach-kilpailu, Ilpo Laspas arvioi.

Kaksi vuotta sitten hän soitti itsensä niin ikään toiselle sijalle samaisen kilpailun cembalistien sarjassa. Tällöin hänet myös äänestettiin yleisön suosikiksi. Hoguette Dreyfusin mestarikurssille osallistumien tuotti vuonna 2004 Académe musicale de Villecroze stipendin, jonka turvin hän pääsi vuonna 2005 levyttämään cembalomusiikkia Villecrozissa.

Innostuneemmin kuin saavutuksistaan soittaja puhuu kuitenkin musiikista. Käy ilmi, että barokki on muodostanut kiintopisteen hänen tekemisilleen jo reilut kymmenen vuotta.

- Onhan tässä tosin tullut tehtyä aika paljon muutakin, koska musiikkiin pitää tutustua laajasti.

1.10.2008

Urku auki

Termi tarkoittanee sitä kun autolla mennään talla pohjassa ja kaasuttimeen virtaa ilmaa maksimimäärä.

Uruista en tiedä mitään. Kotikuntani kanttori Riikka Jaakkola soitti niitä erikseen meille rippikoululaisille aikoinaan. Muuten urkuparvelle ihan urkujen viereen ei ollut menemistä.

Joissakin kirkoissa näkyy puisia neliskanttisia puuputkia ja joissakin näkyy kirkkaita metallisia pyöreitä. Kauniita kuin Sibeliusmonumentti.

Sain pienen tukiopetuspaketin äijältä ja katsotaanpa miten sen perusteella opettaisin lukiolaisia urkujen anatomiasta:

Urkuja tavataan jo antiikin ajalta. Keksijänä mainitaan Aleksandriassa 200-luvulla eaa. elänyttä insinööri Ktesibiosta. Koska hänen soittimessaan oli yhdistettynä ilmalla soivat pillit (aulos) ja vesi (hydor), hän kutsui soitintaan nimellä hydraulos.

Tällaisista vesiuruista tuli antiikin Kreikassa suosittu soitin. Ennen pitkää Rooman hovi otti ne käyttöön seremonioissa. Ne soivat amfiteatterissa ja gladiaattorien areenoilla. Hovisoittimena ne korostivat Rooman keisarillista loistoa, ja sointia sinänsä ihailtiin ja ihmeteltiin.


Urut siis koostuvat pilleistä, joita on paljon. Pillejä on eri mittaisia, lyhimpien soiva pituus on 10-25 mm, suurimpien n. 2,5 metristä aina yli 9 metriin. Ääni syntyy huulipilleissä siten, että pillin sydämen ja rungon välistä pusertuva ilmapatsas alkaa värähdellä, ja tuottaa äänen. Kielipilleissä ilmavirta saa taipuisan metallikielen lyömään metallihylsyä vasten, ja äänen korkeus määäräytyy kielen pituudesta, ja äänen laatu kaikutorven muodosta.

Huomatkaa siis että kielipilli on aivan erilainen soitin kuin huilu mutta huulipilliä voisi maallikko verrata huiluun tai tuubaan.(asiantuntemattoman huomautus)

Kuvassa Vantaan Rekolan kirkon urut. Tauno Äikää soitti niitä vihkiäisissä 1989.
Uruissa on 22 äänikertaa, kaksi sormiota ja jalkio sekä mekaaninen koneisto.




Turun tuomiokirkon urut:



Turun tuomiokirkon pääuruissa on 81 erilaista äänikertaa ja 6057 pilliä. Urut ovat Suomen suurimmat soittokoneistoltaan mekaaniset urut ja niiden sanotaan olevan Suomen kallein soitin. Pääurkuja on soitettu vasta parikymmentä vuotta, vuodesta 1980, mutta sen enempää ikää ei ole kirkon kuoriuruilla (1973) eikä Tarkk'ampuja kappelin uruillakaan (1980). Kaikki ovat Veikko Virtasen rakentamia. Tuomiokirkon pikkuinen urkupositiivi on vuodelta 1959. Maan ainoassa todellisessa katedraaliakustiikassa urut soivat myös alttaritaulun takana, jonne on sijoitettu pääurkuista soitettavat kaukourut!



Barokkityyliset kuuluisat Müller-urut St Bavo -kirkossa Haarlemissa, Alankomaissa.

Pillit tarvitsevat ilmaa.

Eri pillien ilman tarve on erilainen, suuri pilli tarvitsee soidakseen paljon ilmaa, pieni pärjää vähemmässä.

Pillit sijaitsevat ilmalaatikko-nimisen kapistuksen päällä, ja tässä ilmalaatikossa paine pidetään niin vakiona kuin mahdollista. Ilmalaatikossa on paitsi "varastotila" ilmalle, myös venttiilit, jotka avataan soittokoneistoa käyttäen. Tällöin ilma pääsee ilmakanavaan, ja tämän ilmakanavan päällä ovat k.o. koskettimen vaikutuksesta soivat pillit, jotka puolestaan saavat ilmaa, jos soittaja niin haluaa.
*

Materiaaliltaan pillejä on kahta lajia, ja kummastakin valmistetaan sekä huuli- että kielipillejä:

* Metallipillit, jotka on yleensä valmistettu runsaasti lyijyä sisältävästä urkupillimetallista ja ovat yleensä poikkileikkaukseltaan pyöreitä. Metallipillien äänensävy voi olla vaskipuhallinsoittimien tapaan kirkas ja terävä, mutta myös huilumaisen pehmeä.
* Puupillit, jotka ovat yleensä poikkileikkaukseltaan nelikulmaisia. Puisissa kielipilleissä kieli on metallinen, vaikka muutoin pilli on puuta. Puupillien äänensävy on lähtökohdiltaan metallipilliä pehmeämpi, mutta puisissa kieliäänikerroissa ääni voi olla silti kova, jopa römeä.


Ilmansyöttö ja ilmanpaineen hallinta:

Ilma syötetään tavallisesti sähköpuhaltimella, joskus myös polkien, puusta ja nahasta tehtyyn varastopalkeeseen. Palje ylläpitää painetta siten, että sen päälle asetetut painot määräävät ilmanpaineen, joka on tyypillisimmin 50-70 mm vp.

Kun käytetään puhallinta, varastopalkeen päältä lähtee väkipyörän kautta naru, joka kannattelee puhaltimen ja palkeen välissä olevaa suljinverhoa. Kun palje on tyhjä, suljinverho on auki, ja näin kaikki puhaltimen tuottama paineilma pääsee virtaamaan palkeeseen, ja nostaa sen kantta ylöspäin. Kannen noustessa ylöspäin suljinverho painuu alaspäin, ja säätelee palkeeseen tulevan ilman määrää. Kun palje on täynnä, suljinverho on aivan kiinni.

Kun urkuja aletaan soittaa, palkeen päällä olevat painot pitävät paineen tasaisena, ja kun ilmaa kuluu enemmän, palje painuu alaspäin...jne jne.

Soittokoneisto:

Kun kosketinta painetaan, koskettimen liike liikuttaa tavallisesti puisia listeitä, jotka käyttävät kulmavippoja, joista lähtee puolestaan listeet vellastoon päin. Vellasto on siis eräänlainen akselisto, joka mahdollistaa suoran voimanvälityksen koskettimistolta soittoventtiilille. Vellaston toisesta päästä sitten lähtee liste, joka päättyy ohueen metallilankaan, joka on kiinni soittoventtiilissä, joka puolestaan on jousikuormalla kiinni. Kun kosketinta painetaan, soittoventtiili avautuu, ja kun kosketin vapautetaan, soittoventtiili menee kiinni.

Hallintakoneisto on pienissä uruissa yleensä mekaaninen, mutta suuremmissa monesti sähköinen, jolloin eri äänikertayhdistelmiä voidaan tallentaa muistiin ja ottaa käyttöön nopeasti ja vaivattomasti.

Venttiilit on muotoiltu tietyllä tavalla, ne ovat takareunastaan laakeroitu ilmakanavan alapuolelle, etureuna painuu jousikuormalla kiinni. Venttiilit valmistetaan puusta, tiivisteenä käytetään nahkaa.

Soittopöytä

Jo melko pienissä uruissa (kymmenkunta äänikertaa) on yleensä kaksi koskettimistoa, ja suuremmissa enemmän. Koskettimistoja on useita siksi, että äänikerrat on jaettu pillistöiksi, joilla saadaan erilaisia sointiyhdistelmiä, ja jokaista pillistöä kohti on yksi koskettimisto. Kukin pillistö on siis tavallaan oma orkesterinsa, ja urkuri voi koskettimistoa vaihtamalla soittaa ikään kuin eri orkestereilla - jopa kolmella yhtä aikaa, jos hän soittaa oikealla ja vasemmalla kädellä eri koskettimistoa ja lisäksi vielä jalkiolla.

Monen koskettimiston uruissa on käytännössä aina myös ns. yhdistäjiä eli koppeleita, joiden avulla yhden koskettimiston äänikerrat voi kytkeä soitettavaksi toisella koskettimistolla, tai myös jalkiolla. Yhdistäjien ansiosta urkuri voi parhaimmillaan soittaa jalkiolla urkujen kaikkia äänikertoja yhtä aikaa, jos ne on kytketty toimintaan ja kaikki sormiot yhdistetty jalkiolle.

Monissa uruissa soittopöydän koskettimistoissa silmiinpistävintä on koskettimien mustan ja valkoisen värin päinvastainen järjestys kuin pianon koskettimissa. Joskus koskettimet eivät edes ole mustia ja valkoisia, vaan tummempaa ja vaaleampaa puuta. Tällainen nykykatsannossa käänteinen värien järjestys lienee itse asiassa vanhempi kuin pianoissa nykyisin käytetty: myös monissa cembaloissa ja muissa vanhoissa kosketinsoittimissa isot koskettimet ovat tummia ja pienet vaaleita.

Lähteet:
Äijä
Wikipedia
ja Internet

25.9.2008

Syyskuun 23. 2008

Sain terveisiä aseiden maasta:

To all of my friends in Finland,

While much of the world is hanging on the events of the US Elections, Finland has suffered a heart wrenching tradgedy.

I have driven on several ocassions from Rauma to Vaasa and it is very hard to think that just inland, some lives have been torn apart at the hands of one selfish and evil individual.

Despite all of the worlds distraction, please know that some of your friends overseas are mourning your countries loss.

I wish you all strength to get by the days ahead and that the debates over gun ownership in Finland reach the conclusion you all desire.

Minun vilpitön osanotto to all of my Finnish friends.

Parhaiten sydämelliset terveiset,
Patrick D. Garez
Sr. Account Manager

18.9.2008

Häiriötekijöitä

Lapsuudestani muistan kuinka jokaisessa siunaustilaisuudessa joku lapsi aina alkoi ränistä. Paikallaan olo pitkästyttää ja itkuhan se yleensä tuli. Normaalia, mutta jotenkin vaan vanhempia varmaan harmitti. Yskäisyt myös kuuluivat selkeästi, paukutella sentään ei kukaan kehdannut.

Nykyaikana on kännykät yksi riesa. Jopa tyttäreni rippijuhlissa veljeni kännykkä alkoi soida rallattamaan juuri ennen tilaisuuden alkua. Ilman silmälasejaan veljeni ei edes nähnyt sulkea sitä vaan kulki kohti ulko-ovea pitkän 1300-vuonna rakennetun kirkon käytävän lävitse tiluliluliin vain soidessa taskussaan. Soittaja kyllästyi ennen kuin hän pääsi ulos asti.

Homma kostautui hänelle kun oman lapsenlapsensa ristiäisissä Latovainiossa papin aloittaessa veden lotrausta, jonkun vieraan kännykkä alkoi oman soittoseromoniansa.
Jotenkin harmittaa toisten puolesta. Mutta on niitä häiriöitä muuallakin:



Chicagon Sinfoniaorkesterin 100-vuotisjuhlakonsertin ohjelmisto oli vuoden 1991 juhlan kunniaksi sama kuin orkesterin ensiesiintymisessä vuonna 1891. Alkupalana oli Wagnerin Faust-alkusoitto, sitten Beethovenin viides, Tsaikovskin pianokonsertto, ja jälkiruoaksi hieman Dvorakia. Juhlaa kunnioittivat läsnäolollaan orkesterin kaikki elossa olevat kapellimestarit. Tilaisuus oli arvokas ja juhlallinen

Tilaisuutta oli edeltänyt juhlaillallinen, jonka illalliskortit maksoivat yli 500 dollaria hengeltä. Kaikille illallisvieraille annettiin muistolahjaksi kauniisti paketoitu pöytäkello, jota koristi juhlatilaisuuden tunnus. Juhlavieraat istuivat hartaana kuuntelemaan musiikkia. Kukaan ei tiennyt että lahjojen pakkaajina oli ollut ilkikurisia ihmisiä.

Wagnerin alkusoitto sujui hienosti. Beethovenin aikana syntyi salissa jotakin pientä hälinää, kun joku juhlavieras tai soittaja ilmeisesti ei ollut sulkenut hakulaitettaan konsertin ajaksi, mutta ei mitään vakavampaa.

Väliajan jälkeen salissa sitten puhkesikin täysi helvetti. Se alkoi muutamalla elektronisella äänimerkillä jostakin päin salia.Tsaikovskin pianokonserton aikana piipitti ja kilisi jo kaiken aikaa. Daniel Barenboim nousi punanaamaisena pianonsa äärestä ylös ja tuijotti yleisöä julmasti. Mikään ei auttanut, mekkala vaan jatkui.

Orkesteria johtanut Georg Solti äityi huutamaan yleisölle, joka oli yhtä ymmällään kuin kapellimestarikin. Elektroninen mekkala ja kaamea kakofonia jatkui. Paketeissa olevat erätyskellot soivat satunnaiseen tahtiin 400 illallisvieraan laukuissa jasylissä, eikä kukaan yleisöstä edes tiennyt, että paketeissa oli kelloja.

Kellot kerättiin henkilökunnan toimesta pois kun arvattiin mistä on kyse. Juhlavierat saivat ne ulkopuolella sitten tilaisuuden jälkeen uudestaan. ”Luulin joutuneeni hullujenhuoneeseen” totesi kapellimestari Solti konsertista toivuttuaan.

Toisin on suomessa. Kylälukkarin kännykkä on varmaan aina virrattomana kirkonmenojen aikaan.

17.9.2008

Mozart & Haydn



Siinä se on teille Mozartin pää. Ei tarjottimella mutta kumminkin. Holja tapaus liittyy säveltäjä Joseph Haydnin päähän. Hänkin kuoli Wienissä ja yksinkertaiset hautajaiset järjestettiin v. 1809 Gumberndofin hautausmaalla.

Napeleon miehitti silloin kaupunkia ja kaikenlaista saattoi sattua. Lukkari sai soittaa surumusiikkinsa mutta suntio lahjottiin ja kaksi kaveria saattoi varastaa Haydnin pään.

Frenologia oli silloin muotitiede ja Karl Rosembaum sekä Johann Nepomuk harrastivat sitä. Frenologia selittää että ihmisen poikkeuksellinen kyvykkyys olisi nähtävissä kallon muodosta, ja kyhmyistä jotka syntyvät poikkeuksellisen voimakkaiden aivojen paineesta. Opin kehitti saksalainen Franz Gall joka oli havainnut että poikkeuksellisen mulkosilmäiset opiskelijat olivat lahjakkaimpia. (Onkohan Ben Zyskowicz erittäin lahjakas)

Pään varkaus ei ollut mikään kiva duuni, koska ruumis oli jo vanha ja osittain mätänemistilassa. Kaverukset kuitenkin keittivät pään ja mittailivat sitä tarkasti. Todettuaan että musiikkikyhmy oli täydellinen, kallo suljettiin mustaan laatikkoon jossa oli ikkuna.

Pahaksi onneksi vuonna 1820 prinssi Nikolaus Esterhazy II sai päähänsä siirtää Haydnin jäännökset sukuhautaan Eisenstadtiin. Kun prissi sai tietää että pää puuttui, hän tiesi heti epäillä näitä kahta kallotutkijaa. Sitä ei löytynyt kotietsinnöissäkään mutta prinssi ei antanut periksi ja Frenologit lopulta luovuttivat väärän kallon päästäkseen pälkähästä.

(Kotietsinnän aikana Rosembaum oli kätkenyt kallon olkipatjaan ja patjalla loikoili Rosenbaumin vaimo)

Rosenbaum kuolinvuoteellaan lupasi kallon Johan Peterille sillä ehdolla että kun Peter kuolee, hän luovuttaa sen Wienin musiikinystävien seuralle. Näin myös kävi ja vuonna 1895 seura esitteli kalloa ylpeänä kaikille arvovaltaisille vierailleen.

Prinssi Paul Esterhazy rakennutti loisteliaan haudan Eisenstadtin Bergkircheen (samaan kirkkoon jossa Haydnin säveltämät messut kantaesitettiin). Prinssi toivoi että Haydnin maalliset jäännökset voitaisiin saada kaikki tähän hautaan, mutta Wienin musiikinystävien seura oli niin kiintynyt kalloon että toive toteutui vasta 1954. Eli samana vuonna kuin projekti minua toimeenpanevasta työrupeamasta päätettiin.

13.9.2008

Rafaelin enkeli

Pekka Ruuska osasi tehdä hyvän kappaleen jota olen kuunnellut kyllästymättä jo kaksikymmentä vuotta. Melkein sama kiintymys kuin Tuula Amberlan Lulu Alpo Jaakolan sanoihin.

Pekka Ruuska

Johanna Pirttijoki

Ripsipiirakka

Pianoversio

Onnistuisiko uruilla?

12.9.2008

Kuukkeli -ihmekone

Kalevan kansa keksi Sammon, mutta kuka on keksinyt Googlen hakukoneen? Aikoinaan oli jokin Altavista, taisi olla Digitalin tai jonkun muun tekemä. Ihmeellinen kone kumminkin. Kone rouhii kaikki arkistot nopsaan ja etsii sanoja, lauseita ja kuvia.

Äijä laittoi listaa millä eilen tultiin, tässä minun vastaava. Nolla sekuntia useimmat viivähti, eli eivät saaneet haulleen vastinetta, kommenteista puhumattakaan. Näillä tultiin:

Ilmalämpöpumppu
Pauanne
Lincoln murha
Esko Rahkonen
Tuk Tuk
Rättiväsynyt
Lapuan pamaus
Syöksytorvi
Parkkuurauta
Hiekka vain pölyn valkoinen hiekka vain
Holja
Suppilovahverot
Möhköfantti
Puolimatka Armas
Tupsluuri


Onhan siinä hakuja. Hakeva saa ja etsivä löytänee

4.9.2008

Jänhijoella kerran.....

Riki Sorsa ei taida enää pystyä laulamaan. Surku.

Jänhijoki oli lapsuuteni lähin joki. Ei kunnon joki vaan viljelysaukeiden läpi virtaava uoma. Lannoitteiden rikastama ja rehevä. Matkalla jopa pieni koskentapainenkin kunnes rauhoittui Setälän lampeen.


Jokainen joki on muistelon arvoinen kuitenkin.

15.8.2008

Latovainio -sielläkin on katto kallellaan

On kotiseutu mulla tuolla, -Latovainiossa jossa saanut olen tuntea tuiskut tuulen ja myös kaiken elon lapsuuden. Niin monet kerrat unissani kuin myös unelmissain taivallan siellä missä muka on kaikki ennallaan. Sinne vielä kerran joskus tahdon mennä, .....käydä kotitanhuvilla, siellä jossa nyt vain on katto kallellaan.

Isä äiti. siskot veljet heitä ei kai siellä enää kaikkia ole eikä kaikki ennallaan, kaikki ennallaan,, ei kaikki ennallaan......



Video

13.8.2008

Viimeisimmät matkakuvat




Kukkasetkin tötteröllään



Taitaa olla nättikin julkisivu. Etualalla Manneken Spyt

12.8.2008

Turistinähtävyyksiä

Kirkon porttikin voi olla korree.




Olisiko tässä ajo sallittu omalle väelle?



Virossa ollaan koukkupolvisempia eikä astuta viivoille



Suomessa oikoisemmat jalat



Ala taluttamaan lastasi, älä työnnä rattaissa seuraavaa 50 metriä.

7.8.2008

Kuvasatoa

Historiallinen sotakalu



Pelkistetty patsas hiekkarannalla.




Tässä on kylälukkarin kollega. Musiikkinsa soi tauotta pensaassa olevasta kaiuttimesta. Suomen kesäkirkkoihinkin voisi laittaa hiljaa soimaan urkumusiikkia Tauno Äikään muistolle.



Julkaistu 16.10.2004 14:45:21 Turun Sanomat

TS/
Raimond Valgre harmonikkoineen tuttavineen Maxim- ravintolassa vuonna 1937.



TS/
Raimond Valgre (takana vas.) kuului Viron kiväärijoukon jazzorkesteriin, jonka soittajista tässä neljä. Kuva vuodelta 1944.



Saarenmaan valsiin säveltäjä RAIMOND VALGRE oli rankan elämän nujertama nero



Tallinnan ravintoloissa ja kahviloissa kaikui toiseen maailmansotaan
saakka mannermainen viihdemusiikki. Mukana soitti nuori Raimond Valgre.

Saarenmaan valssi, josta Georg Ots teki huippuiskelmän vuonna 1957, ei ole kansanlaulu, vaan Valgren sävellys tekstinä Debora Vaarandin runo. Valgre elää virolaisten mielissä rankan elämän varhain nujertamana nerona. Miehityksen vuosinakin hänestä tehtiin näytelmiä ja elokuvia, hänen laulujaan kuunnellaan yhä uusina versioina. Sävelmät palauttavat vanhan sukupolven mieliin nuoruuden vapaassa Virossa, keskipolville ne kertovat maasta, jonka uudesta vapaudesta kauan uneksittiin, nuorimmille Valgre on osa isänmaan historiaa.
Viron Gershwin


Valgre kirjoitti:"Minulla on lauluja niin paljon, etten ehdi kirjoittaa muistiin." George Gershwinillä oli "niin paljon sävelmiä, ettei niitä ehdi kirjoittaa paperille sadassa vuodessakaan". Valgre oli oikeassa, Gershwinin väite jäi testaamatta, sillä molemmat kuolivat alle neljänkymmenen iässä. Valgren tuotannosta tunnetaan kuutisenkymmentä laulua. Vuosina 1933-1937 niitä ilmestyi painettuna. Säveltäjän kuoleman jälkeen on julkaistu useita kokoelmia, joista viimeisin 2003.

Valgren suosituin sävellys Virossa on Muinaslugu muusikas, jonka nimen sai myös musikaali ja elokuva. Laulu syntyi kesällä 1939 ja englanninkieliset sanat kirjoitti pärnulainen ystävätär Alice Feillet.

Juopotteluun ja tulirokkoon voi kuolla.

Niin, Jopa Latovainiossakin, etenkin jos eletään vuotta 1916.