27.10.2010

Porkkala takaisin

Sanoi Kekkonen aikoinaan, -luultavasti.

Suositun bloggaajan Kemppisen kulmilla asuu muutama muukin tunnettu suomalainen. Musiikkipuolelta ainakin Danny, Kaija Kärkinen ja Ile Kallio ja nyt viimeisimpänä kevään muuttolintuna lentänyt Laila Kinnusen tytär Milana.

26.10.2010

Tieteellistä tutkimusta

Uitettu karvakasa pyrkii aina kuivaamaan turkkinsa mahdollisimman nopeasti. Amos meni matolle tai sänkyyn kierimään tai ravisteli turkkiaan.

Joidenkin pidempikarvaisten ja isompien koirien ravistellessa itseään näyttää ihan siltä kuin turkki olisi ihan irtonainen koiran muuhun kroppaan nähden.

Ravistelun voimakkuudesta on tehty ihan tieteellinen tutkimus,

24.10.2010

Selkähierontaa

Eipä ole tietoa miten leikattu selkä tykkäisi thaihieronnasta, todennäköisesti liian rajua touhua mutta voihan niitä jalkoja hierotuttaa kumminkin.

Sedukin tykkää.

23.10.2010

Latovainio mediassakin

Forssan Lehti ja Aki Vaani kirjoitti Latovainion kylästä aukeaman verran. Ensimmmäiset maininnat aikakirjoista kyseisestä kylästä löytyvät vuodelta 1508.

Kylähän oli varsinainen syrjäkylä aina 1950 luvun lopulle asti, sitten tuli pikatie. Valtatie 2 halkoo nykyisinkin kylää ja maisema on avara kuin pohjanmaalla. Toisaalta voisi kysyä Juicemaiseen tyyliin: mitä hyvää Latovainiossa? No, pikatiellähän on pikavuoropysäkki jossa pysähtyy 20 Helsinkiin menevää linja-autovuoroa päivässä.
-Pääseepä helposti pois ja ne linjapiilit pysähtyy myös Vorssassa.

Tuo 2-tie katkaisee keskeltä myös ikiaikaisen pitkän tappoahteen. Tappoahde ei saanut nimeään tappavan pitkästä noususta vaan siitä että sen päässä jokaisella talolla oli humalatarha. Ja humalaahan tapetaan, vaikka kai nykyisin enemmänkin vain -ollaan.

Näitä humalakasvien jäänteitä saattaa vieläkin löytyä siitä kyläkauppaa vastapäätä olevasta Silvolan puutarhasta. Entinen Slvola, entinen Klemelä on entinen Hienukan tilan nykyinen päärakennus ja yli sata vuotta vanha. Viljelysmaat ja metsät on jo myyty toisille, niinkuin esimerkiksi sen Uijamon pellot myytiin Koskenojan Kallelle.
Alangon ja Ookreenin talot rakennettin myös osalle Silvolan maista. Päärakennus oli juuri myynnissä, hintapyyntö taisi olla yli 200 000 Euroa. Seinät ikiaikaista honkaa, mutta ei mikään passiivitalo.

Tällä hetkellä Latovainiossa asuu kolmisensataa asukasta. Hiukkonummen alueelle nuorempi väki ja Viljamaan Antero on pykännyt melkosmoisen ryppään omakotitaloja. Alue on kuivaa kangasmaastoa mutta kun vesijohto vedettiin Kuuman harjulta sitä kautta kohti etelää, alue muuttui suotuisaksi rakentaa.

Pikkupoikana kun siellä kävelitiin tai pyöräiltiin niin aluetta sanottiin erämaaksi. Kyläläiset olivat ottaneet aikoinaan alueelta pintasoraa ja kitukasvuinen mäntykasvusto ei korjannut myöhemminkään maanpintaa humustamalla vaan se oli kuin erämaa.

Kaiken kaikkiaan Latovainion kylä koostuu neljästä sirpaleisesta alueesta Jänhijoen ja Kuuman keskellä. Siksi postinumerot ovat joskus ihan epäloogiset naapureiden kesken. Vaikka Latovainiossa synnyinkin niin kävin alakouluni Terävän kansakoulussa koska Latovainion nimi koulukäyttöön oli toisaalle varattu. Latovainion kansakoulu oli jo aiemmin rakennettu Kuuman kylään ja nykyisin kuuluisa Latovainion varalaskupaikka sijaitsee taas Rehtijärven kylässä. No ei tuossa mitään, Jokioisissahan on kaksi Minkiö -nimistä taajamaakin jotka sijaisevat seitsemän kilometrin etäisyydellä toisistaan.

20.10.2010

Kuvankäsittelyä







Jo sosialistisissa maissa osattiin kuvia käsitellä, Poliitikko jos joutui epäsuosioon hänet saatettiin ottaa pois ryhmäkuvista.

Jos etelämatkailu kovin kallistuu saattanen teettää lomakuvia jossa maisema on otettu kuvakirjastostani ja itse keekoilen siinä virtuaalihiekalla.

19.10.2010

Lähihistoriaa

Kuvapuhelin on nyt monen kännykässä tai skype tietokoneella. Menin vuonna 1988 seitsemäntenä ihmisenä firmaan joka oli maailmanluokan pioneeri. Huonostihan sille kävi mutta eipä taida kukaan olla kerjuulle kuitenkaan joutunut.

Silloinen pomoni jota on nyt haastateltu asian tiimoilta laittoi vinkkilinkin ja laitan sen tähän kuin muistilapuksi itsellenkin.

Harryhaastattelu.

18.10.2010

Viilennyksen aika on ohi

Ihmiset ei enää muistakaan viime kesän helteitä. Olihan se hellekesä, oli tottavie. Moni ilmalämpöpumppunsa kuumalla aikaa tilannut sai sen vasta nyt, ilmojen jo viilennyttyä. Kuumaa se oli koirillakin. Tämmöinen takkuturkkiterrieri, Westie-Vallu rotukoira joka Ninallakin on, oli myös aika pinhuusissa. Tiedä sitä kenen koira tämä on mutta viilennystä tuo etsi jäähdyttimien ulosvirtauksista, juu.



No tuo koira meni näemmä myös kylmälaukkuun.

15.10.2010

Syksyn lehdet jo putoo, mutta elämälle kiitos

Punaiset lehdet vaahterasta maahan leijaa, suvi on mennyt ,,,,vai kuinka se laulu menikään?

Kävin kaapimassa lehtiä ovikatoksen päältä viime lauantaina pois. Huonostihan siinä kävi. Tikkaiden kitkakerroin liian pieni ja alas rysähdettiin.

Nyt on ruodossa neljä naulaa ja pari titaanitukea.

Kuva suurenee klikkaamalla.



Tätä linkkiä klikkaamalla näkyy selässä oleva hakasrivistö. Kuva ei ole nätti joten ei ole pakko klikata jos ei taho.

Liisa Tavi lauloi aikoinaan; elämälle kiitos, sain siltä paljon, jalat jolla kuljen.. videon kohdassa 1,45

Video käynnistyy kolmiosta.

8.10.2010

Tonava kaunoinen



Tonavaa kohti virtaa punainen liete. Alumiinitehtaan lieteallas murtui ja emäksinen syövyttävä velli tunkeutui maastoon ja asuntoihin.

Mäyräkoirat ovat matalajalkaisia ja siksi varsin alttiina kaikelle moskalle. Voi raukkaa.

Kaksi päivää jäljellä

Siis katseluaikaa.

6.10.2010

Seisoo savipatjalla

Savipatjan päälle tehty betonikansi on jo täytetty lisämurskeella ja tulevan asfaltin alta ei enää näe mitä siellä alla on.



Tässä kohtaa työmaata on miltei järvi. Kuitenkin pohja on hiekkainen joten pelkkä kalkkistabilointi riittää, ei tarvitse valaa betonikantta.

2.10.2010

Äijänostalgiaa kuin Latovainiosta ikään

Äijä laittoi blogiinsa kuvan puimakoneesta. Tuosta ihmevempeleestä joka eroitti viljanjyvät oljista. Meilläkin oli sellainen.

Lähinnä tälläinen puusta tehty Esa mutta ei ihan. Tuo sivussa oleva jyväsäkkejä varten koteloitu elevaattori sisälsi kaksi suulaketta jotta täyden säkin saattoi vaihtaa lennossa tyhjään.

Lyyli saattoi olla tuolla syöttöpäässä jossa tasolta syötettiin tähkäpäät koneeseen. Nuorempaa väkeä tarvitiin ruumenien ja olkien kantamiseen kauemmaksi. Myöhemmin hommattiin oikein lietso joka senaikaiseen tapaan oli aivan avoin tehoimuri.

Ihme että lapsia saattoi olla ilman valvontaa koneiden vieressä jotka olivat täynnä pyöriviä siivapyöriä, remmejä ja kaikenlaisia vaarallisia osia.




Kaiken nostalgian kruunaa juuri nyt alkava Päätalo filmatisointi.

Juopotteluun ja tulirokkoon voi kuolla.

Niin, Jopa Latovainiossakin, etenkin jos eletään vuotta 1916.