15.12.2010

Joulupohdinnan 15. luukku

Pohdinta 15.

Vaikka energiaa pitäisi säästää katu- näyteikkunavaloja poltetaan entistä enemmän. Liikerakennusten valaistukseen on hankala puuttua mutta moottoriteiden ja katujen valaistukseen olisi helppo tehdä säästötoimenpiteitä.

Nykyisin on olemassa valaisimia joiden ei kestä kylmälläkään kauaa syttyä ja sammua. On myös liikeantureita ja erilaisia navigaattoreita laskenta-algoritmeineen. Tehdään siis järjestelmä joka sytyttää moottoritien valoja sitä mukaa kun auto on tieosaa lähestymässä. Vastaavasti sammutetaan kun liikennettä ei ole.

Kello neljä yöllä olisi valtaosa hiljaisten tieosuuksien valoista sammuksissa ja ei siitä kukaan kärsisi kun ei siellä kukaan kuljekaan.

Edellisen öljykriisin aikoihin tässä kunnassa päätettiin säästää ja sammutettiin joka toinen katuvalo. Sähkömiehiltä meni urakkaan monta viikkoa ja kustannuksia syntyi varsin viljalti. Seuraavana vuonna ihmeteltiin miksei sähkölasku alentunutkaan?

Selvisi että katuvalaistuksen sähköt oli ostettu kokonaistoimituksena naapurikaupungin sähköyhtiöltä eikä koko järjestelmässä ollut edes energiamittausta.
Lamppujen lukumäärä ja teho kun tiedettiin asennusvaiheessa, niin mitä turhia siihen mittareita asentelemaan.

1 kommentti:

Äijä kirjoitti...

Tuo katuvalojuttu oli kyllä aika yliveto. Tulee mieleen vanha keskisuomalainen, isäni viljelemä sanonta: "Yksikös siinä on kun siinä on yheksän!"

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...