19.12.2010

Joulupohdinnan 19. luukku

Pohdinta 19. Niin. On joulutervehdysten aikaa. Sähköyhtiökin lähetti perinteisen joulutervehdyksensä. Oli oikein laskenut mitä se tervehdys merkitsee vuositasolla lisää keskimäärin eli 80 E. Mutta minullapa on ilmalämpöpumppu ja minulle se korotus maksaa tällä kertaa 65 Euroa lisää vuodessa. Mutta ehtiipä niitä tulla vielä uusia vuoden mittaan. Kyseessä oli Kraft&Kultur sähköyhtiö joka siis on tavarantoimittajani. Toisaalta mitään varmuutta minulla ei ole tuleeko se sähköni oikeasti Vaasasta asti. Onhan se varsin pitkä matka kuljetella. Fortum Distribution on jakeluyhtiöni ja myös he nostelevat omaan tahtiinsa sähkön kuljettamisen hintaa. On kuulemma nämä asiakkaiden hakkurivirtalähteet sellaisia että aina vaan kalliimpia investointeja tulee siirtoverkkoon. Siirtäminen on jo nyt saman hintaista kuin itse sähkökin ja verot on se kolmas partikkeli. Kun tuo siirtäminen on niin kallista niin luulisi logistiikkaratkaisuja olevan. Tuotaisiin vaikka junalla tai sitten konttikuljetuksena koko vuoden tarve kerralla, eikä pikkuhiljaa niinkuin nyt. Vaasasta lähtee niitä Rabben laivojakin. Ottaisin koko vuoden sähköni kerralla tuohon pihalle konttiin jos halvalla saisin. Tai sitten pitää alkaa kaatamaan pihapuita ja korvata ne kaikki kauniilla ja tehokkailla tuulimyllyillä, sillä viisiin kuin Hollanninpojillakin.

1 kommentti:

Äijä kirjoitti...

Kyllähän ne sähköyhtiöt muistaa. Niiden mielestä olet maailman paras ihminen, kunhan maksat laskusi viimeistään toisella maksukehotuksella.

Pitihän se tietää, kun ostelivat vanhojen ukkojen laittamia paikallisia sähkölaitoksia pois. Rahaahan ne haluavat, vanhat ukot tuumi, että jos saataisiin sähköä sopivaan hintaa.

Vai liekö ihan noinkaan. En tiedä, kun en ole ekonomisti.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...