13.3.2011

Ydinvoimaa

Aikoinaan kun oli Thernobylin ydinvoimalaonnettomuus todettiin ettei sellaisia vanhoja grafiittisäätöisiä muualla enää ole käytössä. Siellä vaan tehtiin erilaisia testejä ja varajärjestelmät kytkettiin pois, katastrofi alkoi ja ketjureaktiota ei enää voinut pysäyttää.

Ydin alkoi sulaa ja se paloi kymmenen päivää. Lämpö nosti radioaktiivisia kaasuja ja pienhiukkasia korkeuksiin, josta ne sitten levisivät muualle Eurooppaan. Samanlaista onnettomuutta ei voisi tapahtua.

Sitten Japanissa on ydinvoimalaitoksia maanjäristysalueella. Ne on suunniltu järistyksen kestäviksi, tsunamikaan ei haittaa mutta samanaikaista tsunamia ja maanjäristystä ne näemmä eivät kestä. Voimala tarvitsee paljon jäähdytysvettä usean päivän ajan vaikka se sammutettaisiin. Jäähdytysvettä pumpataan merestä isoilla pumpuilla. Pumput tarvitsevat sähkövirtaa jota saadaan vierkkäisistä voimaloista. Nyt vaan kaikki voimalat vioittuivat yhtäaikaa.

Sähkökatkoksiin on varauduttu ja tilauksesta paikalle saadaan rekoilla ylimääräisiä dieselgeneraattoreita joilla voidaan pyörittää pumppuja. Pumppujen sähkömoottoreihin ei vain ollut järjestetty sopivaa liitäntää ja aikaa tärvääntyi.

Kun sitten sopivat liitännät saatiin järjestettyä niin todettiin että kaikissa pumpuissa on vaurioita. Näitä pumppuja on kolme ylimääräistä jos yksi vioittuu. Nyt vaan tsunami rikkoi kaikki pumput yhtäaikaa. Jotain moskaa meni kaikkiin ja ne meni pois pelistä.

1 kommentti:

Äijä kirjoitti...

Tuppaahan se olemaan niin, että kun luonto pistää isännän äänellä, niin ei siinä paljoa valmistautumiset auta.

Sitähän tässä on tullut tykönänsä mietittyä, että millä järjenjuoksulla rakennetaan puolensataa ydinvoimalaa alueelle, joissa maanjäristykset ovat aika tavallisia.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...