12.1.2012

Häviävää teollisuutta

Suomen Tietotoimisto tiedotti että poliisi löysi eilen harvinaisen tehtaan Nurmeksesta.

Tämän alan pienyritystoiminta on liki kokonaan hävinnyt suomesta. Elintason nousu sekä naapurimaista saatavat tuotteet ovat tehneet alan kannattamattomaksi. Harrastusluontoisesti vielä silloin tällöin perustetaan tilapäisiä tuotantolaitoksia, mutta vähemmälti.

Alla STT:n uutinen.

Pohjois-Karjalan poliisi teki löydön Nurmeksessa keskiviikkona.

Yksityisasunnon varastossa porisi pontikkatehdas, ja valmista ainettakin löytyi parikymmentä litraa.- Tämän alan yrittäjiä tulee vastaan nykyään enää harvoin. Ennen vanhaan tilanne oli tietysti aivan toinen, kertoo rikoskomisario Nurmeksesesta.

Poliisi pääsi tekijöiden jäljille omien tutkimustensa avulla. Paikalta tavattiin 48- ja 31-vuotiaat nurmeslaiset miehet sekä luvaton pienoiskivääri. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Miehiä epäillään alkoholirikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. Vielä ei tiedetä, kuinka kauan pontikankeitto on jatkunut.

Käynnissä olleen pannun lisäksi paikalta löydettiin myös kolme käyttämätöntä pontikkapannua. Tehdas toimi noin kymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

STT

2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Melkein suussa tuntuu pontikan ominaismaku, kotipuolessakin muutamat keittelivät, ja oli pidätysspektaakkeleita, jotka kiersivät legendana pitäjällä.

Sanottiin yhden tietyn tekijän aineen olevan erityisen hyvää.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Maltti lienee valttia tuossakin. Kreikassa kun se on ihan laillista ja yleistä, niin lienee melko arkista etteivät sitä juokaan muuta kuin pienet napsut ruuan kanssa.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...