29.12.2011

Kuvapuhelimen alkutaival

VTT sen kehitti ja teollisen valmistuksen jatkajia ei ilmaantunut. Tutkijat irtisanoutuivat VTT:ltä ja perustivat itse firman.

Uutiskatsaus vuodelta 1986


VTT:n oma 70-vuotisjulkaisu kirjoittaa näin, kirjoituksesta paljastuu työuran jatkotapahtumatkin, mutta kirjoitan niistä myöhemmin: (suora sitaatti)



Kuvapuhelimet

VTT kehitti jo 1980-luvulla pioneerina myös kuvapuhelintekniikkaa. Suomalainen VistaCom Industries Oy valmisti 1987 maailman ensimmäisen kuvapuhelimen. Vuoden 1990 insinöörityöpalkinto annettiin kuvapuhelimen kehittäneelle VTT:n teletekniikan työryhmälle. Valitettavasti tuote oli edellä aikaansa, eikä sen kaupallistaminen onnistunut. Kuvapuheluteknologia meni kuitenkin tämän ansiosta eteenpäin, ja Vista Communication Instruments Oy julkisti vuonna 1991 maailman ensimmäisen tietokoneeseen asennettavan koodekkikortin ja toi markkinoille 1999 maailman ensimmäisen oheislaitteista riippumattoman kuvapuhelinohjelmiston, joka mahdollisti ensi kertaa kuvapuhelun ja videoneuvottelun tavallisella pc:llä tai kannettavalla tietokoneella.

Matkapuhelimet ovat sittemmin muuttuneet älypuhelimiksi, jotka mahdollistavat puhumisen ja tekstiviestien lisäksi monenlaisia palveluja. Ensimmäinen Euroopassa laajasti myyty älypuhelin oli Nokian vuonna 1996 julkaisema Communicator 9000. Tässä Yle-Areenan tallenteessa on 2 min tietoisku YLE:n pääuutislähetyksestä vuodelta 1986. Pöydällä olevat laitteet ovat codec ja pääte. Myöhemmin ne pantiin samoihin kuoriin.

Ei kommentteja:

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...