29.6.2012

Maltan maisemia


Qawran maisemia, viimeinen Vallettasta






3 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Kah, minä olen kera vaimoni ollut Kainuussa ja hetki sitten palaillut sieltä Koillismaan, Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan sekä Satakunnan kautta kotiin, joten on tämä Malta-juttu jäänyt vähän liian vähälle huomiolle.

Herkon pihassa poikettiin, vaan kun pääsymaksua kyselivät, niin käännyttiin takaisin. Romppasensalmesta vilkasin Hilturannalle päin ja kerroin vaimolle Tyrämäellä, että tätä paikkaa sanottiin ainakin joskus Pilistäjäksi. Kummun Patruunan tanhuvien ohikin hurautettiin, vaan emmepä käyneet merimaihin mennessä Kurenalustalla kahvilla. No, ei kyllä menty loistossa eikä postiauttossakkaan, ihan henkilöpiilillä ajjaa tärräytettiin.

Luvassa raportteja lähipäivinä.

Murphy kirjoitti...

No tokkiinsa!

Reissusi on sitten minulle kuin ulkoistettu pyhiinvaellusmatka.

Mahdoitko nähdä myös kauniinpaikanojan ja Jalavan kaupan, tokkopa sentään matkalaisten pirtin lattialla yövyitte.

Kemppinen kirjoitteli aiheesta viime vuonna ja siellä taitaa olla kirjoista tuttuja sukunimiä ihan järkijään.

Myös se keväällä edesmenneellä Stand Up koomikolla Jalavalla oli juuret iijoen törmällä.

Äijä kirjoitti...

Kauniinpaikanojaa en havainnut, Jalavan kauppa oli oikein nähtävyytenä. Mutta mielessä kangasteli unet kotisängyssä, niin jäi tällä kertaa ihan pintavilkaisuille. Jos Möllärimestari-kisassa pärjään, niin käväisen tutustumassa vähän tarkemmin loppukesästä...
Sentään Kallioniemen parkkipaikalla mietin, että Kooti-ukon kierä polku on tuosta edestä mennyt talvisin.

Enimmät ajat oltiin kyllä kirjoissa mainitusti "kijantalaisten" puolella, sentään liippapitäjäläiset säästyivät tällä kertaa vierailultamme.

Eikä käyty Inkeelläkään, saati Koitikylässä.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...