31.1.2013

Turvallisuus tapissaan

Asunnon seitsemän ovikelloa ei Risto turhaan soittele. Postilaatikossa ja ovessakin näkyy olevan tuore G4S tarroitus. Sama vartiointiliike joka hoitaa pankkien ja kauppojen rahakuljetuksia. Omakotiasukkaiden laitteet ovat vuokralaitteita ja kolme ensimmäistä vuotta maksellaan kuukausimaksua 39,50 Euroa.

Jos ulko-ovia tai antureita on enemmän niin vuokra voi nousta viiteenkymppiinkin. Hälytyksistä ei lähde kuvainformaatiota, joten virhehälytysten tarkistamiseen tarvitaan vartijakäynti. Espoossa noita laitteita näkyy asennetun, mutta syrjemmässä ei palvelua ole saatavana.

Yhdeksikössä on varoitus koirasta ja portti kiinni. Eipä kait tuo mistään pensaikosta hyökkää, ajattelee Risto ja soittaa ovikelloa.

Ovelle tulee nuorehko naisihminen ja mitään koiraa ei kuitenkaan näy. Risto osoittaa naiselle "täällä vartioin minä " -kylttiä ja kertoo olevansa hieman samalla asialla, siinä samalla kätellessään.

Nainen sanoo ettei hän osaa tuollaisiin turva-asioihin ottaa mitää kantaa, alue on kuulemma kovin rauhallinen. Neuvoo juttelemaan miehensä kanssa joka kuulemma korjaa moottoripyörää autotallissa.

Risto koputtaa autotallin oveen ja kun sanoo että vaimo vinkkasi tänne niin aloittaa taas samat litaniat miehelle. Mies tenttaa kovin hintoja ja kertoo että naapurissa on jokin järjestelmä , mutta itse hän ei ole ajatellut.  -Jos meille joku yrittää tulla niin pesäpallomailalla huitasen, siinä sitä on kodinturvaa kylliksi.

-Entäs jos ette ole kotona, niin mites silloin?

Naapureiden kanssa ollaan sovittu että katselevat jos joitain hiippareita liikuskelee. Meillä on tuo koirakylttikin, sekin peloittaa arempia, -sanoo mies ja naurahtaa väkinäisesti.

Risto kuitenkin kertoo miten nykyaikoina ei välttämättä tarvitse naapureita vaivata ja jos rosvoja tulisi niin se olisi parempi jättää sellaiset asiat ammattilaisille.

-Vaatiiko sellaiset laitteet paljon johtoja ja saisiko tänne autotalliin myös kameroita ja antureita? -kysyy mies.

Tässä systeemissä kaikki on langattomia ja toimii akuilla, yhtään johtoa ei tarvitse vetää ja autotalli on niin liki asuntoa että sinnekin yhteys saadaan.

-Mihin hintaluokkaan sellainen kattava paketti sitten menisi kun meillä on tiloja kolmessa kerroksessa ja viisi ulko-oveakin ja autotalli myös?

Ehkä se järjestelmä liki tonnia hätyyttelisi, mutta tuonhan voi maksaa osissa ja vartijakäynnithän ovat ilmaisia sekä turhista hälytyksistäkään tai akkujen vaihdoista ei veloiteta mitään. -toteaa Risto

Onkos siinä sellainen alkumaksukin kun minä ajattelin vain kuukausimaksua? -sanoo mies hämmästystä äänessään.

Me ei sidota ihmisiä vuosikausien vuokrasopimuksiin vaan sopimuksen voi sitten halutessaan lyhyellä varoitusajalla purkaa, Risto toteaa.

Kuullostaa kalliilta kumminkin, mulla on nyt tämä pyöräprojekti, katsellaan sitten joskus myöhemmin.

Risto vääntää ja kääntää asiaa vielä monelta kantilta, paloturvallisuus josko bensa syttyisi autotallissa ja alennukset vakuutusmaksuista sekä se että ovihälytyksiä voi pitää päällä silloinkin kun ollaan kotosalla.

Ei siitä kuitenkaan sen valmiimpaa tule ja vaimo huutaa jo miestään syömään, keskustelu tyssääntyy, mies menee käyntikortti kädessään sisälle ja Risto palaa kadulle.

Seuraavana asunto 11.

Ei kommentteja:

Turhaa, aivan turhaa

Niin, Havukka-ahon ajattelija tuli ja meni telkkarissa useassa osassa. Katsoin sen aikanaan elokuvissakin ja kuoliaaksinaurattaja ei ...