31.1.2013

Turvallisuutta kehiin

Risto palaa kadulle ja tietää ettei soittoa koskaan tule. Kokemus on osoittanut että mikäli vaimoväki ei ole innostunut, ei perheen isäntäväki sitä ainakaan ole. Siis lienee turhaa mennä soittamaan ovikelloa toistamiseen vaikka isännän auto pihalle ilmestyisikin.

Liki tuhat käytikorttia on tullut aiemmin ovella jätetyksi ja sillä puheilla että tutustuvat netissä ja soittavat jos kiinnostaa laite-esittely. Kolme soittoa on tullut joista kahdessa neuvottiin menemään toisen paikkakunnan sukulaiselle esittelemään ja yksi haukkui kotirauhan häiritsijäksi. Kokemuksesta ja omista tilastoistaan Risto on myös laskenut, että kolmisenkymmentä kotia kun jaksaa kaluta niin yhden kaupan saa.

Kolmostalossa on pariskunta haravoimassa pihaa. Mies tulee portille jo vastaan, perin oudoksuvin ilmein. Sama esittelylitania, mutta nyt Risto kysyy olisiko mahdollista työt keskeyttää toviksi, jotta pihapöydän ääressä tarkemmin turvallisuudesta juteltaisiin?

Kovin on kiirettä mutta mies kysyy paljonko tuollainen turvalaite sitten maksaisi?

-No sehän ei ole kuin runsas Euro päivässä ja vartijakäynnit sekä huollot ovat ilmaisia. Mitäs kaupasta nykyään saa Eurolla? -kysyy Risto, kuin opetettu Pavlovin koira.

Eihän sillä paljoa, mutta niitä Euroja vaan tahtoo mennä niin moneen muuhunkin paikkaan, -vastaa mies.

Risto kysyy mitäs teillä olisi tehtävissä jos perhe olisi poissa ja tulipalo syttyisi?
-Eipä kait siinä paljoa, ellei sitten naapurit näkisi.

Olisiko hyvä että myös poissaollessa koti olisi tulipalojen varalta suojattu?
-No joo, mutta on minulla vakuutus, palakoot jos palaa.

Risto vaistoaa että aikaa hukkaantuu turhaan tässä jaaritellessa, kun vaimokin siirtyi haravoineen kauemmaksi. Antaa käyntikorttinsa ja pyytää tutustumaan netissä tarkemmin. Sitä kun nykyaikaan on kaikenlaista porukkaa liikkeellä, -hyvää illanjatkoa.

Asunto viidessä on Audi pihalla, iso terassi ja massiivinen metallinen kolkutin kiinniruuvattuna tammioveen, Tillman lukee pronssilaatassa. Kolkutusta peliin ja pientä hymyä suupieliin jo valmiiksi.

Avaamaan tulee huolitellun oloinen mies puku päällä. Ilmeisesti juuri noussut ruokapöydästä kun suu möyssyää vielä kätellessäkin ja kuuntelee ihan rauhassa Riston alkuesittelyn.

Mies kertoo että itseasiassa hän on hieman kiinnostunut, koska talon alkuperäinen hälytysjärjestelmä on jäänyt vähälle käytölle virhehälytysten vuoksi. Mies kuitenkin haluaa tietää tarkemmin mistä yrityksestä ollaan ja voisiko taloon kiinteästi ruuvattuja antureita hyödyntää tämän järjestelmän osana?

Risto tietää että vanhat anturit jäävät tarpeettomiksi, mutta hän ei halua sitä heti kertoa.
-Voitaisiin tutkia, olisiko teillä nyt runsas puolituntia aikaa, niin esittelisin järjestelmää, mutta perheen aikuiset olisi hyvä paikalla koska tässä järjestelmässä on myös kamerat jotka kuvaavat hälytystapahtumia ja herättävät aina pientä epäilystä.

-Vaimo on nyt vesijumpassa, mutta voitaisiin sopia aika ensi viikolle jos olette täälläpäin, -esittää herra Tillman.

Sopiiko ensi tiistai kello 18.00 ? -hetki haen kalenterin, sanoo mies ja palaa kohta nyökytellen sekä kovin kiireistä aikatauluaan korostaen. Tiistai on kuitenkin vielä vapaa ja aika voidaan vahvistaa

Risto merkkaa kalenteriinsa ajan ja antaa saman sovitun ajan myös merkattuna käyntikorttinsa taakse herralle. -Nähdään sitten ja hyvää illanjatkoa.

Ja ei muuta kuin asuntoon seitsemän.




Ei kommentteja:

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...