16.1.2013

View-Master tapahtuma

Niin. Tillman-Happening.



 Ensi kesänä on View-Master tapahtuma johon kaikkien retrohenkisten tulee osallistua. Kevyempää touhua kuin minikaivurilla Kuusamoon ajo mutta osallistujille paljon virkistävämpi.

Lisäksi päästään kymppiuutisten kevennykseen ja saadaan juttu Iisalmen Sanomien sisäsivuille. -Latovainion kyläkaupassakin asiasta puhutaan.

Piti minun oikein kaivaa tuo laite valmiiksi esille jonka kirppikseltä ostin 90-luvulla. Lapsena ei meillä sellaista ollut, serkuilla vain. Muistaakseni nuo kiekot olisivat olleet sen verran tyyriitä jatkuvasti ostella, ettei niitä normaaliperheissä.

Olikohan kellään suomessa sellaista kameraa jolla olisi oikein voinut ottaa stereokuvia ja sitten jossain ulkomailla olisivat ne vielä istuttaneetkin ne tuonne kiekkojen sisälle? Kaikki katselleet sitten törtevinä sukulaisten tultua kyliin, -ottamiaan lapsikuvia tottakai. Eero istuu, Ville nauraa ja Helinä keinuu.

Tuon koneen mukana minulle tuli kaksi kiekkoa Moon Landing 1969, jossa kuvataan erillisin tekstein vielä tätä tapahtumaakin. Eli: 16 Pages four-colour booklet autentic story of the Apollo mission to the moon with official NASA photographs of the astronauts and spacecrafts. + 21 Stereo photografts.

Kolmas kiekko minulla on Walt Disneyn PLUTO Yrittää päästä sirkuskoiraksi.
 

 Kokeilin katsella tuolla laitteella, niin jos on hajataittoa ei kuvat ole teräviä koska silmälasit pitää ottaa pois ja erillistä okuularisäätöä ei ole. Olisikohan myynnissä vielä super-malli jossa olisi sisäänrakennettu valo sekä säädöt? Mennään nyt tuolla vakiolla kuitenkin mukaan, josko sellainen tapahtuma järjestetään :).

6 kommenttia:

Tillman kirjoitti...

Täytyy tehdä erillinen postaus siitä kamera jutusta. Minulla on nimittäin vähän tietoa siitä kouluajoilta.

Pahus, tämä view -master -jutta taitaa lähteä lapasesta melko iloisesti. Pitää varmaan hamstrata kirppareilta kaikki katselukoneet ja kiekot.

Voivat olla rahan arvoista tavaraa

Murphy kirjoitti...

Niin.



Noitahan voisi alkaa jälleenmyymään. On näemmä ihan seinälle heittävää projektoriakin.

http://www.ebay.com/sch/View-Master-/168244/i.html

kariav kirjoitti...

Viittaan kommenttiini 16.1.2013 Tillmannille.

RH kirjoitti...

Jos projektoidaan seinälle, niin mie tuun mukaan! Mulla ei nimittäin ole ikinä ollu View-Masteria eikä Stiga -rattikelkkaa. Eikä meille tullu ees Aku Ankka -lehteä.

Anonyymi kirjoitti...

Ah ja Voih niitä aikoja.

Viittaan minäkin Tillmanin blogiin jättämääni postaukseen.

Irja Viirret kirjoitti...

Minullakaan ei tätä ollut, mutta kun tuli uusiokopioita ostin lapseille heti, mutta tämä oli se nostalginen malli, jota sai joskus naapurissa hetken katsoa, olisin viihtynyt vaikka kuinka..

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...