28.2.2013

Osmankäämi eli ....?

Onkohan niin että osmankäämien lisääntymisaika on keskellä talvea? Tälläisia tapasin hiihtolenkillä. Kuvat suurenevat klikkaamalla. Osmankäämeillä on jokin kansankielinenkin nimityskin.

23.2.2013

Kolmas osapuoli

Rekrytointireitillä on myös kolmas osapuoli. Konsulttifirma, joka koulutuksen ja supportin nimissä tukee matkaajaa siten että taivaltaja voi kuitenkin säilyttää sosiaaliset tukensa.

Asiaa voidaan ilmentää ja pohtia kuvitteellisesti vaikkapa Päätalon Kallen ja Herkon välisenä keskusteluna.
(ilman Koillismaan murretta)
Siis liittyy tapaukseen kun Kalle rakennusmestarikoulunsa jälkeen ei heti päässyt ammattinsa edellyttämään toimeen.

Kalle:

Kävin sellaisessa tilaisuudessa jotta etsitään mulle uutta pysyväluonteista urkkoa. Lupauduin tekemään seitsemän kuukautta työtä pelkillä työttömyyskorvauksilla jos tuo konsultti vaan löytää puulaakin tai vapriikin joka sen jälkeen sitten palkkaisi tämän ensirivin työmiehen. Konsultille pitäisi sen vapriikin maksaa tonni kuussa.

Herkko:

Jo on aikoihin eletty kun töitä tehdään ilmaiseksi ja valtio maksaa silti tekijälle korvausta työttömyydestä ja vapriikki maksaa tuollaisesta puljailusta kuukausittain korvausrahoja toisaalle. Onkos se jonkinlaista torpparitoimintaa?

Kalle:

No se konsultti kyllä antaa myös kuukauden verran koulutusta sen vapriikin töihin siinä työn ohessa, jotta kaikki osapuolet siinä voittaa. Oliskos parempi vaan olla toimettomana?

Herkko:

Minä olen kyllä sitä mieltä että jos töitä tehdään niin siitä myös palkka tekijälle kuuluu eikä millekään konsultille ja jos vapriikki työmiestä tarvitsee niin sen palkkaa tekijälle maksaa täytyy. Mitään valtion korvauksia ei tarvita. Tekemättömiä töitä kyllä löytyy vaikka risusavottaan tai sitten äyskäröimään vettä jäätien vesirekeen. Varsitiet ei koskaan ole tarpeeksi hyvässä kunnossa.

Kalle:

Varsitiet ja parkkuulanssit sinulla vaan aina on humeetissas! Maailma on muuttunut ja huutolaishommiinko sitä sosiaalturvan kanssa pitäisi mennä, niin kuin Riitun kotona aikoinaan? Ja silloin kun sinunkin humeetisi sassaroi, käytiin mekin niitä kunnan jauhoja hakemassa Riitun kanssa, tämä on sitä nykyajan kunnanjauhomeininkiä.

22.2.2013

Työnhaun strategia

Niin. Urheilussa ja elämässä pyritään toteuttamaan jotakin ennalta mietittyä strategiaa, miksei siis sellainen pitäisi olla työnhaunkin taustalla.

Matkahan on maksimissaan se 500-päivää jonka jälkeen reitillä on iso monttu. Monttu on pohjaton ja jos siellä pohja kuitenkin on, niin kylmää vettä siellä ainakin metritolkulla on. Ja jossei siellä kylmää vettä kuitenkaan ole, niin teräviä seipäitä ulosteeseen sotkettuna siellä kuitenkin on.

Tässä alkumatkalla on tärkeää tunnustella omia voimiaan ja katsella minkälaisia reittivaihtoja on tarjolla. Kuntoaan ei voi enää taipaleen aikana kohottaa, eli näillä eväillä mennään. Kilpakumppanit tuntuvat kovinkin virkeiltä ja jopa juniorisarjalaisilta, mutta niiltä puuttuu toivottavasti turnauskestävyys.

 Tasainen puurtaminen ja jokaisen kolon tutkiminen kuulemma palkitaan, huilata ei saa. Olen kuullut aiemmista kisailjoista jotka ovat samalla taipaleella panikoituneet ja eksyneet totaalisesti. Douppingin käyttöä ei myöskään mitenkään valvota, se on pelkästään taivaltajien omalla vastuulla.

Runsas kaksikymmentä vuotta takaperin minä olin tässä samassa kisassa. Alle puolivälin sitten ennestään tuttu sponsori otti hoteisiinsa ja vei limusiinillaan ohi montun ja se oli silloin siinä. Sen matkan aikana olin jo ehtinyt parit treenikurssitkin käymään, silloin se 500 päivän monttu loitontui kurssin perusteella. Nykyisin treenikurssit pitää suorittaa siinä samalla ja kohti monttua taivaltaessaan. Nythän on niin että sinne kylmään monttuun ei kait monikaan huku, -luulisin.

 Tässä Aamusydämellä kaksi positiivista esimerkkiä 50 + tapauksista.

19.2.2013

Työpaikkahaastattelut

Niin. Näillä kymmenillä rekrytoijapuolella istuu useimmiten henkilö joka on syntynyt -80..-90 luvulla ja tilanne on heillekin hämmentävä. Useimpiin hakemuksiin ei ole tullut mitään vastausta, saatika rekrytointikutsua. Ikäni on se ongelma, sitä ei voi olla mainitsematta. On kuin myisi asuntoa ja ilmoitukseen laittaisi että -homevaurioinen. Hyvä kirjoitus oli toisaalla.

15.2.2013

Sain työkkäristä töitä

Tosin vain puoleksi tunniksi, siitä tekstin lopussa.

Nyt jonotukseni kesti vain alle puoli tuntia. Tarvitsin virallisen pyöreän leiman tärkeään paperiin ja hain sen. Lisäksi tietokannassa olevassa työhistoriassa oli virhe, sen saattoi korjata vain paikanpäällä käymällä ja alkuperäinen työtodistus esittämällä ja esitin sen.

Istunnon lopuksi kun olin nousemassa ylös tuolilta ja siirsin itseäni sekä jalkojani pois pöydän alta, sain sen työtehtävän.

Joku oli liimannut vaaleanpunaisen purkan pöydän alle ja housuni olivat juuttuneet siihen polven kohdalta. Oli ihan oikeasti jalka tiukasti pöydässä kiinni.

Irtosihan se mutta purkka jäi puoliksi housuihin, toinen puoli jäi pöydän alapintaan odottamaan seuraavaa uhria. Virkailija tarjosi paperia, mutta tiesin ettei siihen ainakaan mitään pehmeää paperia parane laittaa.

Ulkona koetin jäädyttää sitä lumikokkareella, mutta ilma oli liian lämmin, ei se murentunut, levisi vain tasaiseksi matoksi. Autossa olevalla lasinpesunesteellä ja ikkunarätillä se lopulta lähti liki murenemalla. Oli se työ. Istuin housut kintuissa parkkihallissa olevassa autossa ja jyystin ja jyystin. Jos joku olisi nähnyt vain käsieni liikkeen ja housujeni riisumisen, ties mitä siveettömyyttä olisi ajatellut suoritettavan.

Mutta siis sain töitä. Puoleksi tunniksi purkan kihnutusta.

14.2.2013

Tapaus 3. Terassin lasi.

Aikoinaan koiraa ulkoiluttaessaan Risto kuuli että eilettäin oli naapuriin murtauduttu. Kuulemma perheenäidin kauppareissun aikaan oli takakautta, ikkuna rikkomalla menty sisälle, ja viety emännän korut. Vain kahden tunnin poissaolo päiväsaikaan, sai aikaan melkoisen ikävyyden.

Risto kävelytti koiransakin ihan siihen aidan viereen ja omin silmin totesi että teipattu ikkuna nyt oli.

Eli potentiaalinen asiakas, tosin jo ehkä myöhäistä. Ei turvavyönkään kiinnittäminen enää sairaalan sängyssä paljoa auttane. Ehkä seuraavaan tapaukseeen, mutta moni uskoo että se oli ainutkertainen.

On kuin haaskalle menisi jos hetikohta törmyyttää naapurin ovelle ja turvajärjestelmiä kaupittelee. Sydän voi murron kohteeksi joutuneella olla vereslihalla ja ikävä tunne voi sellaisesta kauppatarjonnasta tulla. Joku voisi tosin ilahtuakin, mutta koskaan ei etukäteen tiedä.

Risto päätti että jos pariskunta sattuu olemaan pihalla silloin kun hän tulee keikalta, siinä ohimennen autosta salkkuaan kanniskellen voisi maaperää tunnustella. Näin sitten kävikin, tosin vasta parin kuukauden kuluttua. Murrosta oli ollut juttuakin paikallislehdessä, joten muiden naapureiden kertoma asia oli näinollen vahvistettu.

Pariskunta oli ulkosalla pakkaamassa autoaan ja Risto esitti asiansa, aivan kuin hän ei olisi tiennyt koko kotimurrosta mitään. Mies oli kovin ystävällinen ja sanoi vaimoaan osoittaen että meillä tässä kävi jo kutsumattomia vieraita ja vaimon korut lähtivät matkaan. Risto kääntyikin vaimon puoleen, olisiko asiaa suojata koti vastaisen varalle?

Vaimo oli melko kiukkuisen oloinen ja sanoi poliisinkin sanoneen, ettei noille varkaille mitään mahda. Risto kertoi miten hyvin tilastojen mukaan järjestelmä tarroineen estää ennakolta. Jos sisälle tullaan niin ei se tekniikka tietenkään niitä rosvoja kiinni nappaa, pitää odottaa vartijan tuloon asti.

Rouva tyrmäsi senkin tilaston. Hän ei usko että mikään laite tai tarrat estä yhtään mittään, ne tulee jos on tullakseen. Mies hymyili Ristoon päin ja sanoi vaimolleenkin että onkohan asia ihan noinkaan?

Rouva oli selvästi asiaa miettinyt, eikä laitteiden sekä tarrojen ennaltaehkäisyvyyteen uskonut, joten Risto kyllä uskoi ettei asiaa kannattanut naapurin kanssa enemmälti jähnätä. -Hyvää illan jatkoa teille.

13.2.2013

Tapaus 2. Lähestymiskielto.

Taannoin Risto kurvasi Hangontien mutkassa olevan omakotitalon pihalle. Postilaatikossa ei ollut, mutta ovessa oli jo kippuralle hapertunut geeneljääs -firman tarra.

Jo ovikeskustelussa selvisi että taloon oli asennettu hälytysjärjestelmä, mutta se ei ollut enää käytössä. Ovea avaamaan tullut vai-ihminen kertoi asuvansa nykyään talossa yksin, ja kaipaavansa järjestelmän turvaa kuitenkin.

Alueella ei tietääkseen ollut liikkunut mitään rosvojoukkioita, vaan entinen miehensä oli rouvallla pelon aihe.
Itse esittelyn lomassa Risto sai kuulla miten naisen ulkomaalaistaustainen mies oli äitynyt eron jälkeen uhkaavaksi, ja hänelle oli pitänyt hakea lähestymiskieltoa.

Lähestymiskieltokaan ei ollut kunnolla tehonnut, vaan mies oli pyrkinyt toistuvasti ovelle ja sieltä jopa sisälle asti. Nainen oli siis hankkinut vartiointiliikkeeseen hälyttävän hälytysjärjestelmän SOS-painikkeineen.

Tämä vuokrajärjestelmä oli kuitenkin alkanut itsekseen aiheetta hälyttämään ja siinä oli mennyt hermot. Asiakaspalvelusta oli etänä nähty että silmukka 3:ssa on vikaa ja huoltoneuvoja oli vain kehoittanut rouvaa tarkistamaan silmukka kolmosen.

Rouvan ääni muuttui oikein piukeaksi kun hän demonstoi Ristolle puheluaan huoltoneuvojan kanssa,
"silmukka kolme, silmukkakolme, -mistä hitosta minä tiedän mikä semmoinen silmukka kolme on? "

Ilmeisesti se oli jokin langaton ovianturi josta oli vastamagneetti irronnut, mutta ei asiakas sellaisia itse voi ei osaa korjailla. -ihme touhua kilpaijafirmalta, Risto tuumaili.

Risto kertoili esittelyn yhteydessä että heidän järjestelmänsä anturit nimetään ja tunnistetaan myös valvomopäässä oikeilla nimillä. Takaovi, etuovi, palohälytin pesuhuone, summeri, palohälytin olohuone, liiketunnistin eteinen, jne. Jos vikaa tulee niin asiakasta voidaan ensiapuna auttaa, kunnes huoltomiest tulee veloituksetta ja pikimmiten.

Risto esitteli myös tarroja joissa on vartiointilliikkeen tunnus ja kameran kuva. Niitä voitaisiin laittaa riittävästi ja strategisiin paikkoihin. Lisäksi järjestelmässä on myös SOS-painike, jota käytettäessä hälytyskeskus ottaa välittömästi yhteyttä. Rouva tilasikin uuden järjestelmän.

Jo Riston pois lähtiessä rouva vielä näytti tulotien rinteessä olevaa autotalliaan. Ja tuonne sitten ehdottomasti se iso heijastava kameratarra. Jos se mies aikoo vielä tulla niin tietää että kuviin joutuu.

-näin tehdään.

12.2.2013

Tapaus 1. Penetraatio.

Toissasyksynä Risto kiersi haja-asutusalueen ovilla turva-asioilla. Aivan tien vieressä oli pienehkö omakoti, joka oli tarkkaan aidattu. Porttikin oli tehty niin ettei autoa saanut jätettyä parkkiin ilman etteikö olisi tukkinut tietä mahdollisilta jälkeentulevilta.

Risto sopi esittelystä parin päivän päähän ja palasi kuten sovittu. Lapseton pariskunta noin nelissäkymmenissä, kuuntelivat ilman keskeytyksiä hyvin tarkkaavaisen oloisina.

Kun puhe tuli siihen liturgian kohtaan, että joissakin tapauksessa murtomiehet saattavat tulla kotiin, vaikka asukkaat olisivat nukkumassa, he totesivat että heille on käynyt niin ja juuri tuossa kodissa. Vaimo esitteli ovessa olevaa turvaketjua, joka asennettiin tuon tapauksen jälkeen.

He olivat heränneet muutama vuosi sitten kun ovi oli väännetty jollakin esineellä yöaikaan väkisin auki. Isännän mentyä ovelle, tunkeutuja oli lähtenyt käpälämäkeen. Kyseinen yksittäinen tunkeutuja oli saatu poliisin toimesta myöhemmin kiinni, ja hän oli poliisin vanha tuttu paikkakuntalainen. (useasti poliisin tutuissa on rikollista ainesta varsin viljalti)

Tapaus oli ollut peloittava ja aiheuttanut unettomia öitä melko pitkään. Pariskunta oli kuitenkin aikuisopiskelijoita ja melko vähissä rahoissa, - kertomansa mukaan. Riston esittelemän turvalaitteen kuukausimaksu oli kuitenkin heidän mielestään liian iso heidän budjettiin sisällytettäväksi, joten kauppa jäi Ristolta tässä tapauksessa saamati.

Parinkymmenen kilometrin vartavastainen ajomatka, sekä pari tuntia keskustelua ilman korvausta, kuulunee ihan normaalina osana tämän työn toimenkuvaa. Jos useampia huteja tulee peräjälkeen, se tietysti alkaa rassaamaan enemmälti, toisaalta asenteestahan se vain on kiinni.


10.2.2013

Kulmatalo

Risto ajaa vielä päättyvän kadun päässä olevan talon eteen, toiveissaan on sopia vielä yksi esittely huomiseksi. Ovelle tulee perheen miesväkeä. Vakiolitania Riston asiasta ja vastaus tulee nopeasti. Olette myöhässä, meillä käytiin jo.

Sitten mies kertoo toista kuukautta sitten tapahtuneesta kotimurrostaan lyhyesti. Perheen tultua viikon pituiselta lomalta niin he havaitsivat että kotona oli käynyt kutsumattomia vieraita. Nyt isäntä oli jo asentanut hänen omaan kännykkäänsä hälyttävän systeemin, terassin pylväässä oli myös riistakamera.

 Risto tietää että jos itse on lomamatkalla ja apuvoimia ei ole kotiin lähettää hälytyksen tullessa, se vain pahentaa tuskaa koska paljon on myös turhia hälytyksiä. Jos kotiin onkin mennyt rosvojoukkio, ei sinnekään ole syytä suinpäin rynnätä. Tämä mies tuntuu kuitenkin nyt olevan tyytyväinen investointiinsa ja siihen ei ole syytä lähteä liialti hämmentämään.

Risto palaakin autolleen kunhan on ensin toivottanut hyvät illat perheelle, autossa jo kotiin ajaessaan Risto kelaa kolmea muuta tapausta, joissa hän on tavannut kotimurron uhreja.

Hyvää Uutta vuotta

Niin. Kiinalainen Uusivuosi ja heidän siis pitää viihdyttää suomalaisia ja keekoilla vähissä vaatteissa Narinkkatorilla.

5.2.2013

Diilihän se

Risto menee autolle suu makkeeta vettä täynnä. Ei tarvinnut väkisin tyrkyttää asiakkaalle tuotetta jota hän ei oikeasti tarvitse. Turvalaite on sikäli outo kapine ettei asiakaskaan toivo sitä koskaan tositoimissa tarvitsevansa. Toivotaan että pelkkä läsnäolo auttaa. Kuin tapaturmavakuutus tai sateevarjo, -varmuuden vuoksi.

Joskus Risto on nähnyt Citymarketissa asiakkaitaan. Kukaan ei ole tullut moittimaan, vaan hymyilleet ovat. On Ristolla kaksi ikävääkin muistoa. Aikoinaan erään ruotsinkielisen kodin ovella rouva alkoi kovin moittimaan kun ilmoittamatta ovelle tullaan. Lisäksi hän haluaa vain esittelyä ruotsinkielellä, se olisi pitänyt selvitä jostakin kiinteistörekisteristä etukäteen.

Samainen rouva oli soitellut vielä pääkonttorin asiakaspalveluun, jossa oli pyydetty reklamaatio kirjallisesti. Sieltä reklamaatio toimitettiin Riston pomolle joka ei osaa ruotsia yhtään. Toinen myyjä joka oli myös Riston mukana samalla keikalla, käänsi sen ja soitti myös rouvalle takaisin. Pahoitteli kun ovikelloa soitettiin, mutta se on aivan yleinen tapa ja myyjillä on myös henkilökortit ja poliisin myöntämä turvasuojaajkortti kaulalla.

Toinen tapaus oli isopomo isonpankin osakemeklari. Henkilön ammatti ja asema selvisi kun Risto tarkisti jälkikäteen kuka oli siitä tietystä numerosta soittanut.

Risto oli pomonsa kanssa edellisiltana kiertänyt haja-asutusalueen asuntojen ovilla. Eräässä talossa ajotie johti takaovelle jonka ovikellon soittoon ja koputukseen ei tultu kuitenkaan avaamaan. Risto jätti käyntikorttinsa oven karmiin jossa kerrotaan kuka on käynyt ja millä asialla.

Tuo isoherra soitti sitten seuraavana aamupäivänä Ristolle ja kysyi että oliko mies ollut heidän ovellaan? Kuulemma vaimo oli ollut nukkumassa kun oli iltavuorosta tullut ja ihmetellyt kuka soittaa ja koputtelee. Ei ollut uskaltanut avata ja väitti että Risto olisi hyppinyt tontin kallioilla etuovelta takaovelle.

Jos vielä uudestaan sinne tulet niin, niin.....niin, lähdet kyllä ja äkkiä , sanoi mies Ristolle.

Risto arveli että hän oli aikeissa sanoa että hakkaan sinut tai ammun sinua, mutta korrektina miehenä ei sitten kuitenkaan tohtinut.

Jälkeenpäin ajatellen tuossa oli varmaan väärinkäsitys. Takaoven ovikello varmaan oli sama kuin etuovenkin. Ja kun Risto soitti ovikelloa, rouva ehkä meni etuovelle. Ja kun ei kukaan avannut takaovea Risto koputti siihen kuten on ohjeistettu. (Ovikellon ääni harvoin kuuluu ulos asti.) Ja sillä välin kun rouva oli tulossa takaovelle, Risto ehti jo lähteä seuraavaan kohteeseen.

Muutoin ei juurikaan moitteita ole tullut. Risto katsoo kelloaan ja ajattelee ettei yhtään demoa enää tähään aikaan, mutta tuon kadun päässä olevan talon kanssa voisi vielä yrittää treffit sopia vaikkapa huomiselle.

Ei väkisin.

Vaimo olisi jo sopimassa sen näkee hymystä ja hänen pitäisi alkaa lasten kanssa iltatoimiin, aikaa on tärvääntynyt jo toista tuntia.

Mies on vanha kettu ja ei tartu käteen vaan tekee vastatarjouksen. Saisiko siitä vielä satasen pois ja jokaiselle oma avaimenperä koodeineen?

Risto ei harrasta huutokauppaa koska sana kiirii ja siitä tulee päättymätön ketju. Nopeasti päätöksen tekevät tuntevat tulevansa vedätetyksi jos naapureilta myöhemmin hintoja kyselevät. Lisäksi Ristolla ei valtuuksia laskea enempää, se menee muutoin suoraan hänen provikoistaan ja eihän tuostakaan alle tonnista paljoa tuntipalkkaa päivää kohti heru.

-Laskin tähän jo teille kaikille omat avaimenperät jottei tarvise lastenkaan koodeja muistella, mutta kahdeksaansataan voin laskea vain jos jätetään tuon eteishallin palovaroitin pois. Onhan siellä se teidän entinen joskaan ei siitä apua ole jos tulipalo syttyy silloin kun ette ole kotona. -Risto toteaa.

Tehdäänkö niin, vai jääkö se nyt satasesta kiinni teidän kodin turvaaminen?

-No olkoot, ei oteta palovaroitinta pois, sanoo mies ja kättelee.

Hyvä päätös, kiitos, -toteaa Risto ja antaa kaavakkeen johon perhe voi valmiiksi täyttää tunnussanoja ja avainkoodeja kun asentaja tulee ja syöttää ne sisälle järjestelmään.

Mites meneekö meiltä jotain puhelinmaksuja vielä ja pitääkö myös simmi hommata etukäteen?

Puhelinmaksut kuuluu kuukausimaksuun, simmi tulee asentajan mukana ja jos asennetaan keskusyksikkö sinne missä teillä on kiinteä laajakaista, sen voi kytkeä varmuudeksi myös siihen. Olisi hyvä jos olisitte molemmat paikalla asennuksen aikana kun siihen kuuluu myös käyttökoulutus. Asentaja soittaa teille huomenissa ja sopii asennusajan. Kiitoksia vaan paljon, on hyvä päätös suojata koti, niin ei tarvitse näitä asioita miettiä.

Kaupan Clousaus

Tähän se on tyritty kauppa muutaman kerran, miettii Risto. Hän on pitänyt tilastoa ja joka toinen esittely on saatu vedettyä kaupaksi asti. Kaikki ne kaupattomat tapaukset ovat potentiaaliset asiakkaat juonineet kohteliaasti kiville sanomalla miettivänsä asiaa viikon tai yön yli.

Puhelimessa on sitten mukavampi selostaa tarinaa jostain yllättävistä muista rahanmenoista, ja luvata soittavansa kuitenkin myöhemmin, -kukaan ei soita. Nyt perheellä on aivoissa muistikuva turvallisuudesta ja pieni kiitollisuudenvelka myyntimiestä kohtaan kun niin ystävällisesti kuluttaa aikaansa juuri heidän perhettään ajatellen.

Ristolla on tyhjää paperia salkussaan, mutta mielenkiinnon tasoa vielä testatakseen hän kysyy olisiko yhtään aanelosta? Rouva nousee kiireesti ja hakee toisesta huoneesta printteripaperiarkin. -kiirus oli hyvä merkki!

Sitten Risto aloittaa hitaasti ja laittaa tämän päivämäärän ylös keskelle. Vetää siitä pystysuoran janan alas paperin alareunaan asti. Sitten hän laittaa ensi viikon keskiviikon päivämäärän janalle ja siihen vähän alemmaksi kaksi viikkoa myöhemmän. Jatkaa vielä kahdeksan muuta päivämäärää ja jokainen kuukauden välein myöhemmäksi.

Nyt Risto kääntyy pariskunnan puoleen ja siirtyy itsekin pöydän päätyyn siten että luvut ovat pariskunnankin luettavissa. Hän kirjoittaa luvun 1100 Euroa yläreunaan vasemmalle. Ja sanoo lukua osoittaen: -tästä siis lähdettiin.

Tehdäänkö niin että asennus olisi ensi viikolla, siitä kaksi viikkoa ensimmäinen erä yhdeksänkymppiä ja sen jälkeen kuukauden välein yhdeksän kuukauden ajan yhdeksänkymppiä. Ei ole kohtuuton summa perheen turvallisuuden puolesta ja ei rasita kerralla liikaa, eihän?

Sitten Risto piirtää isolla -200 E paperin keskelle. Näin paljon voin tulla vastaan ja maksatte vain 90 euroa kerralla, -korottomasti. Risto piirtää vielä pienen yhdeksänkymppisen hakasulun nokkaan joka rajaa nuo kymmenen maksuerää. Risto vetää myös isoeleisesti sopimuskaavakepaperista 1100 E loppusumman yli, ja kirjoittaa siihen 900 Euroa total, asennuksineen.

Eikös sovita asia nyt samantien ja näin koti tulee suojatuksi ja teille mielenrauha? Risto ojentaa kättään ja toivoo siihen tartuttavan.


4.2.2013

Laskelmallista turvallisuutta

Ristolla on valmis kaavake jossa on kunkin lisäosan hinnat. Raksi ruutuun ja kappalemäärää sarakkeseen ja sitten kalkulaattori kouraan. Pientä näpelöintiä ja loppusumma on valmis.

Risto kääntää kaavakkeen pariskunnan eteen.

Tässä se olisi järjestelmä jolla voi suojata kodin ja perheen. Tämän voi maksaa osissa ja jos muutatte niin tuomme uudet laitteet veloituksetta uuteen kotiinne, vanhat jäävät tänne.

Kaavakkeen alareunassa on summa 1100 Euroa.

Huh, huh sanoo mies. Ei meillä tuollaisia summia sanoo nainen.

Meidän täytyy miettiä yön yli ja verrata toisiin toimittajiin, emme me koskaan päätetä asioita näin nopeasti, mies sanoo.

Meillä on nyt tällä alueella kampanja ja voin tulla vastaan jos teette nopeita päätöksiä. Onko niin että olette joka tapauksessa valmiit suojaamaan kodin ja perheen, kysymys on enää vain rahasta?

-No ei me tätä asiaa olla aikaisemmin kovin atiivisesti ajateltu, joskus lomalle lähtiessä on puhuttu. Ei tälläisiä asioita niin vain päätetä. Olen tottunut vertaamaan ja kilpailuttamaan, -sanoo mies.

Risto tietää kokemuksesta että jos asia siirtyy, niin kauppaa tuskin tulee ollenkaan. Ihmisillä on helpompi siirtää rahanmenojaan kuin tehdä peruuttamattomia päätöksiä. Pari kertaa Ristolle on soitettu aamusellakin ja peruttu edellisiltana tehdyt kaupat. Siinä on varmaan vietetty ensin uneton yö.

Jos mies alkaa taas soittelemaan kilpailijoille niin hänellä on heti antaa vertailukohdaksi summa jonka alle voi toiset puristaa heppoisemman systeemin avulla. Toisten toimittajien toimitusaika jopa tarjoukselle on niin pitkä, että koko kauppa menee melko varmasti myös sivu suun. Koti jää suojaamatta ja jos jotain sattuu niin perhettä harmittaa enemmän kuin jos he eivät olisi koskaan Ristoa tavanneetkaan.

Minä teen teille tarjouksen josta ei voi kieltäytyä, sanoo Risto ja ottaa paperin vielä takaisin itselleen.
Ja alkaa näpelöidä taskulaskinta.


3.2.2013

Intiimialueilla

Risto kiertää isäntäväen kanssa huushollia. Makuuhuoneessa on edelleen petaamaton sänky ja lastenhuoneissa leluja lattialla. Jos sukulaisia olisi tulossa kylään niin emäntä olisi varmaan siivonnut koko päivän. Risto on kuin auditoija joka useimmiten näkee todellisen arkikodin.

Palovaroittimia testatessa jo miltei joka huoneessa käytiinkin, mutta nyt katsellaan tarkemmin ulko-ovien seutu sekä mihin liikeantureita voisi laittaa niin ettei vastavalo sotke kameraa.

Kodinhoitohuoneessa on kuivausrumpu ja pesukone, sinne Risto suosittaa ainakin palovaroitinta ja liikeanturin kamera jos sojottaisi ovelle, niin mahdollisesta savustakin saisi kuvan valvomoon toimitettavaksi.

Tämä on turvallisuuskatselmus ja koska on oma koti ei mitään täysin aukotonta miinoitusta kannata suositella. Harvemmin rosvot tulevat kotiin moottorisahalla seinään reikä tekemällä.

Useimmissa suojatuissa kodeissa laitteet eivät joudu tositoimiin koskaan, tarrat ja tieto varautumisesta auttaa jo sinällään ja luo mielenrauhaa omistajille.

Rouva kertoo että vanhemmat lapset tulevat usein koulusta kotiin kuraeteisen ovesta. Tästä johtuen Risto suosittaa ylimääräistä näppäimistöä myös toiselle ulko-ovelle. Hälytykset voi laittaa päälle ja pois pelkän avaimenperän avulla, numerosarjoja ei ole pakko muistaa.

Yläkertaan ei ole helppoa pääsyä, joten sinne ei kameroita tarvita. Perussetin kaksi liikeanturia riittävät tähänkin kotiin. Autotallin oveen tulee neljäs ovikytkin, perussetissähän vain on kolme. Lämpöanturi summereineen keittiöön ja keskusyksikön paikka määräytyy lopullisesti asennusvaiheessa, riittävä GSM -kenttä pitää löytyä.

-No niin eiköhän suunnitelma ole selvä, sanoo Risto ja palataan keittiön pöydän ääreen.

2.2.2013

Ydinkysymys

-kysymyshän tietysti on siitä paljonko tuollainen juttu maksaa? -sanoo mies ja vaimonsa nyökyttelee siinä vieressä.

Risto aloittaa rauhallisesti, koska kokemuksesta tietää että rahasta puhumisen jälkeen mikään lisäinformaatio ei välttämättä enää mene perille.

-okay, katsotaanpa mitä kattava kokonaisuus juuri teidän kodissanne tarkoittaisi. Ennen sitä kerron vielä siis että hälytyskeskuksessamme on ympärivuorokautinen päivystys jokaisena viikon päivänä. Jos kodistanne tulee hälytys, niin ensin soitetaan vastasoitto ja tarkistetaan onko kyseessä esim. oma moka. Jos puheluun ei vastata tai ilmenee että asukkaat eivät ole kotosalla, katsotaan kuvat ja lähetetään tarpeesta riippuen paikalle vartijaa tai palokunta. Poliisikin voi kriittisessä tilanteessa lähteä vartijoiden kanssa samaa matkaa.

Niistä omista mokista tai muistakaan turhista hälytyksistä ja vartijakäynneistä ei koskaan tule mitään lisälaskua, ne sisältyvät kuukausimaksuun, kuten siihen kuuluu myös kaikki paristojen vaihdot ja takuuaikaiset huoltotoimenpiteet.

Kierretäänkö nyt hieman ja katsellaan yhdessä miten monta anturia tarvittaisiin jotta koti ja perhe olisi suojattu?

Koko konkkaronkka nousee pöydästä ja lähtee kiertämään huushollia. Risto ottaa kynän ja kaavakkeen mukaansa.

1.2.2013

Turvalaitteet peliin

Niin,

-sanoo Risto merkitsevästi pariskuntaa silmiin katsoen, pitää pienen tauon ja kysyy: -katsotaanko sitten mitä konkreettista meidän yhtiöllä on tarjota turvallisuuden parantamiseksi?

Hän ei odota edes vastausta, koska se tietysti olisi myöntävä.

Ensiksikin nämä logolla ja kamerankuvalla varustetut tarrat jo pelkästään suojaavat ja ennaltäehkäisevät murtoja todistetusti liki 100%.

-kiireesti tuohon perheen mies toteaa: "saisiko sitten ostaa pelkkiä tarroja".

Heh, heh, toki, toki, -sanoo Risto, mutta samalla hinnalla me sitten asennamme nämä muutkin laitteet.
Tämä sama toteamus tulee puolin ja toisin liki joka toisessa esittelyssä, mutta Risto on jo siihen tottunut.
Minne te haluaisitte näitä tarroja? Usein niitä asennetaan oviin, ikkunoihin ja postilaatikoihin.

Kaikkiin oviin olisi hyvä laittaa, sanoo rouva ja Risto noteeraa jo kolmannen ostosignaalin.

Sitten Risto ottaa pöydälle ovikytkimen. Nämä langattomat ovikytkimet asennetaan ulko-oviin ja niitä voi pitää kytkettynä myös asukkaiden kotona ollessa. Peruspakettiin kuuluu kolme kytkintä, mutta niitä voidaan asentaa vaikka autotallin oveen jos niin halutaan.

Ja sitten on tämä keskusyksikkö, Risto toteaa ja näyttää esitteessä olevaa kuvaa. Tämä on ainoa osa joka kytketään sähköverkkoon. Toki siinä on akku jolla se toimii  yli puoli vuorokautta tarvittaessa. Jos sähkökatko tulee niin kahden tunnin jälkeen soitamme asiakkaalle jotta hän tietää järjestää pakastimen sisällön turvaan yms. Keskusyksikkö toimii GSM -verkossa ja sen voi myös lisäksi kytkeä ethernet kaapelilla nettiin.

Ja sitten tämä summeri joka äänellään karkoittaa tunkeilijat, toteaa Risto otten salkustaan esille kaiuttimen oloisen kapineen. Tässä on sisällä lämpötunnistin joten se kannattaa asentaa keittiöön jotta se hälyttää esim. rasvapalosta. Savulle se on ihan tunteeton. Tuota lämpötilaa voi lukea vaikka netin kautta jos vaikkapa olette matkoilla, se päivittää kaksi kertaa vuorokaudessa lämpötila-arvonsa.

Nämä sarjaankytkettävät palovaroittimethan minä jo näytinkin ja sitten ainoa laite jota pitää käyttää on tämä käyttönäppäimistö. Risto ottaa näppäimen käteensa ja jatkaa:  Voi laittaa hälytykset päälle ja pois nelinumeroisella koodilla mutta useimmat käyttävät tälläistä avaimenperää. Sitä vain näytetään näppäimistön päälle ja hälytys aktivoittuu viiveellä tai vastaavsti hälytykset otetaan pois päältä. Lisäksi tässä on nämä SOS-näppäimet. Molemmat kun painaa yhtäaikaa alas niin teille soitetaan hälytyskeskuksesta ja kysytään mitä apua tarvitaan.

Ja sitten järjestelmään kuuluu nämä kaksi liikeanturia joissa on myös kamera ja salamavalo. Hälytykset lähtevät aina kuvien kanssa jotta voidaan valvomosta nähdä mikä asunnossa hälyttää. Kameraa ei voi kytkeä valvomosta eli se ottaa kuvia vain silloin kun te määrittelette. Näitä on paketissa kaksi jotta jos joku tulee vaikkapa ikkunasta niin kyllä jossain vaiheessa kuviin joutuu ja tieto lähtee vartiointikeskukseen.

Onko jotain kysyttävää? -Risto kysyy pariskunnalta ja vilkaisee samalla kelloaan, yli puoli tuntia on jo mennyt ja vasta ollaan esittelyvaiheessa.

Lisää pökköä pesään

Pariskunta kuuntelee totisena ja katsahtelee toisiinsa.

-no onhan meillä toimivat varoittimet ja hyvät vakuutukset, -kommentoidaan kuivasti

Sitten Risto kaivaa esiin asuntomurtoaspektin.

Vuosittain Suomessa tehdään liki 10 000 asuntomurtoa, eli joka päivä lähes 20 murtoa. Yleensä ne tapahtuvat päiväsaikaan kun talo on tyhjä. Lapset koulussa tai päiväkodissa ja vanhemmat töissä.
Poliisin tilastojen mukaan kuitenkin lisääntymään päin ovat tapaukset joissa tullaan hiljaa tiirikoimalla tai väkisin, usein yöaikaan vaikka tiedetään että ihmiset ovat kotona. Oletteko kuulleet tälläisistä tapauksista?

-----juu serkun alakertaan, Heinosten eteiseen tuli yöllä, jupinaa, muminaa, kauhistelua.......

Oletteko ajatelleet miksi tullaan siitä huolimatta vaikka tiedetään että kotosalla ollaan?

Niin, juuri,  he hakevat tavaroita jotka vain ovat silloin paikalla, luottokortit, kännykät, läppärit, auton avaimet tms. Ne on usein eteisen pöydällä.
Hit and run, hiljaa tullaan ja äkkiä karkuun, joskus ei edes herätä.

Oletteko koskaan ajatelleet miltä se tuntuisi kun tulisitte kotiin ja paikkoja olisikin myllätty tai että yläkerrassa joku vielä kolistelisi? Tai jopa niin että lapset tulisivat ensin kotiin ja joku huumehörhö olisi sisällä?

Risto katsoo pariskuntaa silmiin ja näkee miten sarjakuvanomainen kuvakavalkadi kulkee ainakin naisen humeetissa. Risto miettii jo että jos mies alkaa uhota ja vähätellä ja silloin hän lisäisi kierroksia.

-Entäs jos koirakin olisi nuijittu kuoliaaksi ja verinen raato naulattu sisäoveen. Jemmassa on myös pöydälle paskomiset ja veden jättämiset virtaamaan lattialle. Näin ei ole koskaan tarvinnut tehdä, sama kuin lääkäri alkaisi kertoa potilaalle onko hän miettinyt miltä se tuntuisi jos ja kun syöpä tulee ja alkaa järsiä sisuskaluja.

Itse asiassa törkeyden huippu turvakaupustelijalta olisi jos hän jotenkin hakkeroituisi edellisiltana asumislähiön kaapeli TV-verkkoon ja syöttäisi sinne kaikilta kanavilta Olkikoirat-elokuvaa. Aiemmin viikolla olisi kaljapalkalla pyytänyt paikkakunnan mopopoikia hupparit päässä hiivskelemään nurkkiin ja soittelemaan ovikelloja sekä kolistelemaan.

Risto on asiallinen ja kertoo vain tilastoja sekä pyrkii saamaan selville olisiko omakotiasukkailla joitakin pelkoja jotka voisi hänen edustamiensa tuotteiden avulla karkoittaa tiehensä. Kuin henkivakuutus, ei liene yksikään henkivakuutus estänyt yhtään kuolemankolaria, mutta mielenrauha on lisääntynyt varsin viljalti.

-Meille koti on yksityisaluetta ja henkilökohtaista reviiriä, ei tietenkään olisi kivaa jos kotiin tunkeudutaan, -toteaa rouva ja Risto siirtyy asiassa eteenpäin. Aikaa on kulunut jo 23 minuuttia.

Small talk & pohjustus + piipitykset 10 min.

-No niin sanoo Risto ja purkaa esittelymapin sekä esineet laukustaan pöydälle. Rapsuttaa koiraa ja kysyy toisessa huoneessa olevien lasten ikää. Sopiiko että sinutellaan niin on helpompaa? Olen Risto ja tässä tämä korttini, -okay
----
----
Oletteko kauan asuneet täällä ja mitä pidätte alueesta?
Onko rauhallista aluetta ja minkä verran olette ajatelleet aiemmin turvallisuusasioita?
--------
--------
Juupa juu, mennään sitten asiaan.

Tosiaan olen Verysafe Oy:stä ja meillä on turvakampanja juuri tällä alueella. Verysafe on Suomen suurin hälytyskeskuksiin kytkettyjen turvajärjestelmien toimittaja. Meillä on 80 % markkinaosuus ja yli 150 000 asiakasta suomessa, kaikki yksityistalouksia. Käymme tällä tavoin kodeissa ja perheissä kertomassa turvallisuuteen liittyvistä asioista. Olemme kansainvälinen yritys ja toimintaa meillä on yli kymmenessä maassa ja yli puolitoistamiljoonaa asiakasta kaikenkaikkiaan.

Turvallisuudentunne alkaa paloturvallisuudesta. Suomessahan syttyy liki 10 000 tulipaloa vuosittain, eli 15-20 kotia kokee ikävän yllätyksen joka päivä. Ja mikä ikävintä vain neljännes tulipaloista saadaan sammutettua, loput palaa ihan kivijalkaa myöten.

Mikä ikävintä niin vuosittain on noin 90 palokuolemaa ja suurimmassa osassa palon kohdanneista kodeissa ei ole ollut toimivaa palovaroitinta.

---Tässä alussa minulla olisi mahdollisuus testata tällä savusumulla teidän palovaroittimenne.-Sopiiko?

Risto kiertää pariskunnan mukana kaikki talon palovaroittimet ja pursauttaa spraypullosta savua. Piippauksen alettua heiluttaa kansiolla raitista ilmaa kennoihin jotta piipitys lakkaa. Koira vapisee ja tilanne oudoksuttaa lemmikkiä. -No niin, hyvällä tolallahan teillä hälyttimet on, tosin suositus on että jokaista 60 m2 kohti, olisi yksi palovaroitin, tuolla alakerrassa olisi myös hyvä olla ainakin yksi.

Näytän teille minkälaiset nämä meidän puhuvat ja sarjaankytketyt palovaroittimet ovat:
Näissähän hälytys lähtee eteenpäin jos ei olla kotona. Sähköpalo on sellainen kavala joka voi syttyä ihan itsestään. Useimmissa tapauksissa sähköpalon sytyttämä kotikin olisi voitu pelastaa jos tieto olisi lähtenyt ajoissa eteenpäin.

----savusumua kädessä olevaan hälyttimeen ja toinen on vapaasti pöydällä.
----varoitus palohälytys......., hetken kuluttua toinen .....varoitus... palohälytys toisessa huoneessa........,

Jos näitä olisi useampi niin kaikki muut hälyttimet myös kertovat että palohälytys toisessa huoneessa.

MITÄ MIELTÄ OLETTE, PARANTAISIKO TÄMÄ TEIDÄN PERHEEN PALOTURVALLISUUTTA??????

Jatkuvia junaonnettomuuksia Jokioisissa

Niin, Viikonloppuna 80-vuotias mies törmäsi autollaan museojunaan. Aiemmin oli ikävä henkilövahinko vuonna 1908 joulukuussa kun 27-vuotias...