5.2.2013

Kaupan Clousaus

Tähän se on tyritty kauppa muutaman kerran, miettii Risto. Hän on pitänyt tilastoa ja joka toinen esittely on saatu vedettyä kaupaksi asti. Kaikki ne kaupattomat tapaukset ovat potentiaaliset asiakkaat juonineet kohteliaasti kiville sanomalla miettivänsä asiaa viikon tai yön yli.

Puhelimessa on sitten mukavampi selostaa tarinaa jostain yllättävistä muista rahanmenoista, ja luvata soittavansa kuitenkin myöhemmin, -kukaan ei soita. Nyt perheellä on aivoissa muistikuva turvallisuudesta ja pieni kiitollisuudenvelka myyntimiestä kohtaan kun niin ystävällisesti kuluttaa aikaansa juuri heidän perhettään ajatellen.

Ristolla on tyhjää paperia salkussaan, mutta mielenkiinnon tasoa vielä testatakseen hän kysyy olisiko yhtään aanelosta? Rouva nousee kiireesti ja hakee toisesta huoneesta printteripaperiarkin. -kiirus oli hyvä merkki!

Sitten Risto aloittaa hitaasti ja laittaa tämän päivämäärän ylös keskelle. Vetää siitä pystysuoran janan alas paperin alareunaan asti. Sitten hän laittaa ensi viikon keskiviikon päivämäärän janalle ja siihen vähän alemmaksi kaksi viikkoa myöhemmän. Jatkaa vielä kahdeksan muuta päivämäärää ja jokainen kuukauden välein myöhemmäksi.

Nyt Risto kääntyy pariskunnan puoleen ja siirtyy itsekin pöydän päätyyn siten että luvut ovat pariskunnankin luettavissa. Hän kirjoittaa luvun 1100 Euroa yläreunaan vasemmalle. Ja sanoo lukua osoittaen: -tästä siis lähdettiin.

Tehdäänkö niin että asennus olisi ensi viikolla, siitä kaksi viikkoa ensimmäinen erä yhdeksänkymppiä ja sen jälkeen kuukauden välein yhdeksän kuukauden ajan yhdeksänkymppiä. Ei ole kohtuuton summa perheen turvallisuuden puolesta ja ei rasita kerralla liikaa, eihän?

Sitten Risto piirtää isolla -200 E paperin keskelle. Näin paljon voin tulla vastaan ja maksatte vain 90 euroa kerralla, -korottomasti. Risto piirtää vielä pienen yhdeksänkymppisen hakasulun nokkaan joka rajaa nuo kymmenen maksuerää. Risto vetää myös isoeleisesti sopimuskaavakepaperista 1100 E loppusumman yli, ja kirjoittaa siihen 900 Euroa total, asennuksineen.

Eikös sovita asia nyt samantien ja näin koti tulee suojatuksi ja teille mielenrauha? Risto ojentaa kättään ja toivoo siihen tartuttavan.


2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Ristolla on sitkeyttä, mikä tekee hänestä potentiaalisen menestyjän näissä hommissa.

Murphy kirjoitti...

Risto onkin ikäisekseen sitkeä ja pitkäjännitteinen. Meikäläistä alkaisi tympiä ne viisitoista suoraan ovelta käännyttäjää, koska se on fakta ja niistä työtunneista ei makseta mitään.

Jatkuvia junaonnettomuuksia Jokioisissa

Niin, Viikonloppuna 80-vuotias mies törmäsi autollaan museojunaan. Aiemmin oli ikävä henkilövahinko vuonna 1908 joulukuussa kun 27-vuotias...