21.3.2013

Astianpesukoneen vuosihuolto

Niin.

Jos jääkaappi on tyhjä, on nälkä ja ei ole rahaa kauppaan, asianpesukoneesta löytyy jonkin verran einestä.







Tuossa on tyypillinen rakenne. Pyörivä viiksipari joka lähtee tarvittaessa irti, ylöspäin keskeltä nykäisemällä.
Sihtirakenne on minulla neliosainen ja irtoaa tuosta sen viiksiparin alla olevasta vivusta kiertämällä ja sitten nostamalla.





Ensimmäisen kuvan tapauksessa suurimmat porkkananpalat on otettu parempiin suihin jo ennen kuvan ottamista. Tuon ison levyn alapuolla on lisää biologista kontaminaatiota. Lisäksi on kuppimainen sihtirakenne joka nousee ensin ylös, sielläkin on kalanperkeitä vaikkei kalaa söisikään.

Naapurini ihmetteli miksei heidän pesukoneensa pese kunnolla vaikka kaikki on puhdistettu? Syyksi selvisi lopulta että nuo pyörivät suuttimet olivat täynnänsä kalanruotoja, niitä ei oltu siivottu. Miehensä on kalastaja.



Korrektia on myös pyyhkiä täyttöluukun sivut. Tiiviste on syvemmällä, joten nuo reunat sottaantuvat ja hellastakin voi tulla rasvapäästöjä jos se on ihan liki.






Minun koneessa on pohjalla myös suolasäiliö korkkeineen. Sen käytöstä ja täytöstä en oikein tiedä, joten siitä en siis kirjoita halaistua sanaa. Siinä lukee näemmä SALTZ, SAL, SEL, SALT ja SALB. Kielikurssista se siis käy. Uutena laitoin sinne lokeroon mällin erikoissuolaa. Kuitenkin ilmeisti oikeaoppinen tapa olisi selvittää oman veden Ph ja sitten sen perusteella käyttää siellä suolaa tai ei. Koneeni sivussa sisällä on vielä erillinen suutin, josta saa annostelua suolan määrää.

Elikä jos kone ei puhdistuksenkaan jälkeen pese kunnolla, selvitä Ph, käyttämäsi ohjelma, ja lämmittääkö se todella jos vedensyöttösi koneeseen on kytketty kylmävesilinjaan.

Jos asut taloyhtiössä jossa kuuma vesi kuuluu vastikkeisiin, ole itsekäs ja kytke pesukone kuumavesilinjaan.
Naapurisi osallistuvat silloin tiskivesiesi lämmittämiskuluihin, kuten laita on perinteisessä lavuaaripesussakin.
Pyykinpesukonetta ei saa kytkeä kuumavesilinjaan.

Niin ja vakuutusyhtiöiden uusimpien ohjeiden mukaan astianpesukoneen liitosputki tulisi vaihtaa kymmenen vuoden välein. Jos olisi kovin arka niin tekisikin niin, ja teettäisi työn putkimiehellä jolta saisi kuitin. Silloin ei vakuutusyhtiö voisi aiheesta kiukutella, tarkemmin siis putken halkeamistapauksessa.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jos mä oisin taipuvainen kateellisuutee, ni kyl mä ny oisin kateelliin tost sun ekast lauseestas täs tänpäiväses postaukses.

Tosta siivilästä näkee sen, käyttääks ihminen koneessaa pesutaplettei vai nestemmäist tavaraa. Nestees ei oo tota tavaraa mikä kertyy toho sihtii. Toi harmaa tossa...

Murphy kirjoitti...

Niin.

Joskus olen käyttänyt sellaista nestemäistä mikä on liukenevassa pussukassa,

Onkos tuo lokero muutoin niin tiivis että siihen voisi lorauttaa? Taitaa se olla mutta ehdottomasti sitten konetiskiainetta.

On siinä luukussa huuhtelukirkasteen säiliökin, mutta eipä juuri tule käytettyä.

Tita kirjoitti...

Vaikka meillä EI pestä kissoja tiskikoneessa, niin silti niiden karvoja löytyy sieltä! Tai sanoisko "sieltäKIN"

T. Viiden kissan talous.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Kotieläinten karvoja löytyy joka paikasta. Toinen ihmetys on kuusen neulaset.

Lattialistojen alta niitä aina ilmestyy, vaikkei joulukuusta olisi ollut kotona muutamaan vuoteen.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en astianpesukonetta omista mutta olen joutunut usein rassaamaan rakkaiden sisarteni talouksissa olevia masiinoita. Keskimmäisen (kolme sisarta) kone on yleensä sellaisessa kunnossa, etten ihmettele yhtään vaikka sieltä sopukoista löytyisi Aaltosen Remun velipoika tai Tapaus Räisänen. Muutaman kerran olen paleontologien kanssa pähkäillyt että löydöksien ikää joista osa on jopa hiiliajoitettukin.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...