14.3.2013

Jokaisella on omat kolonsa kuurattavanaan

Niin.

Latovainiolainen sananlasku jonka keksin juuri: Jos sinulla on tohnää jääkaappikolossa, siis sitä lienee jossain muuallakin. Jääkaappikolon jälkeen Risto päätti siivota hellan kolon.

Mieleensä tuli että ikävä ihminen olisi sellainen ihminen, joka menisi tuttavalleen käymään siivouspäivän jälkeen. Siellä hikinen mutta onnellinen ihminen, -huushollin omistaja, huokailisi ja kertoisi siivonneensa, mutta nyt on onnellinen, kun on kaikki paikat puhtaat.

Sitten tuo ryökäle vieras menisikin ja tarttuisi hellan kulmiin, ja kiskaisi sen ulos kolostaan, ja mikä olisikaan näky?





Mites eikös teillä ruoka pysykään astioissaan? Tuo sivussa näyttäisi aivan ruskeakastikkeelta, vai olisikohan se sienirisottoa?  Vieras katsoisi kolosen lattialle tarkemmin. Mitäs nuo lystikkäät ruskeat papanat ja ihan pienet mustat papanat lattialla?


Vieras haistaisi papanaa, haisee pilaantuneelta, näykkäisee. -maistuukin pilaantuneelta.

Maailman suurin ihme ei ole korkea tornitalo vaan se että koirattomienkin perheiden hellan alle ilmestyy koiranruokapapanoita ja se että oksennuksessa on aina porkkanankappaleita, vaikkei olisi porkkanoita syönyt moneen kuukauteen.

Emäntä ottaa papanat kippoon ja jauhaa ne morttelissa. Kaataa jauheen jogurtin päälle.







Maistaa seosta kevyesti, maistuu oudolta, -sanoo. Syö koko mällin. Vatsassa alkaa kiertää ja oksennuttaa.
Hyvä ettei tullut annettua tyttären koirille tai heitettyä biojätteisiin, tiedä mitä myrkkyjä siinä olisi ollut.

5 kommenttia:

RH kirjoitti...

Tätä mie jo ehdin pelätäkin... sitten helpotuksekseni huomasin, että eihän meillä enää olekaan hellaa, jonka koloon jäis ryönää :)
Siskolla muinoin oli pieni moderni puuhella tavan hellan vieressä, joten rakosia oli enemmän kuin yhden hellan kolossa... tulin sitten silloisen koirani kanssa vieraisille, ja koira istui tuijottamassa hellan alle ja raapi ja koitti kaikin keinoin meille selittää, että haluaa sen herkun, mikä siellä on. Ei auttanut kuin siirtää hellaa että pääsee katsomaan. Piparin se löysi ja söi, ja rauha palasi taloon.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Mitähän vaatekaappien alla olevista sokkeleista löytyisi?

Alataso naulattu kiinni, mutta sorkkarauta on keksitty.

Anonyymi kirjoitti...

Hellan perkele on kyllä sellainen paikka että sille tekisi kyllä hyvää tempaista se kerran kuussa ulos kolostaan, tuo kun ei iso vaiva ole. Kuumien höyryjen kanssa ne pienetkin ruoanvalmistuksessa livahtaneet rippuset muodostavat aikojen saatossa sellaisen kitin että siinä poisto-operaatiossa tarvitaan jo vähän jyreämpiä aineita.

Murphy kirjoitti...

Niin, vitriinit ja kaikki alta auki olevat kaapistot keräävät myös villakoiria.

Kerran kuussa kalusteiden vaihto paikasta toiseen. Tai sitten oikein ohut imurin suulake ja levymopin varsi.

Nyt alkaa ehkä kuullostamaan jo pakkomielteeltä :)

Tita kirjoitti...

Siivoaminen olis pakkomielteenä ihan hyödyllinen, mutta kun ei nappaa. Onneksi on olemassa PMS. Silloin siivouttaa. Ei tepsi miehiin varmaankaan muutoin kun että pakenevat kotoa...

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...