18.3.2013

Terassikausi alkoi

Nimittäin Prismoihin on rahdattu grillit ja pihakalusteet esille juuri tämän viikon alussa. Lienee jossakin heidän sisäisessä kalenterissaan ohje että viikko 12, eli pari viikkoa ennen pääsiäistä on ainoa oikea aika.

Satoi lunta, räntää tai oli pakkasta niin kevät se on oltava ja ihmiset alkavat grillaamaan.

Rivitaloissa alkaa vuosittainen kilpavarustelu juuri nyt. Hiilikäyttöiset pallogrillit ovat poissa muodista, pitää olla kaasugrilli mahdollisimman usealla polttimella. Sivukeittimiä ja valurautaparilaa, rosteria ja lasikuitukaasupulloa. Kuusi kiertonuppia se on oltava

 Mainos:



RH – 4 Todellinen luksus RedHotGrilli.
Tämä on grillikesän ”megalimusiini”. Tästä ei näyttävämmäksi grilli muutu.
RH - 4 on riittävän suuri grilli kunnon kesäjuhliin ja isollekin joukolle, soveltuen kuitenkin hyvin myös vaikka vain yhden pihvin laittoon. Pelivaraa löytyy vaikka käyttäisit kaikkia neljää grillauspoltinta yhtä aikaa pihvien tai kalan valmistukseen sekä lisäksi vielä sivukeitintä kunnon kattilalliseen uusia perunoita. Takaseinässä myös sätelylämmitin, jotta voit pitää grillattavia vain lämpimänä.



Omakotiasukkaat varustelevat myös omaksi ilokseen. Kesäkeittiö vesipisteineen. Astiat voi tiskata ulkona ja perunankeittovettäkään ei tarvitse sisältä kantaa.



Parvekkella ei saa grillata mutta parvekkeella voi säilyttää grilliä. Voisiko parvekkeelle rakentaa tukevasta raudasta liukukiskot jossa grilli käryävine ruokineen, työnnetään parvekkeen ulkopuolelle valmistumaan?
Ei kai.



5 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Grillaaminen ON mukavaa. Mutta sen mahdollistaa yksi erittäin tärkeä lisävaruste. Luonnollisesti grillatessa on kivaa hörppiä samalla lasillista valkoviiniä tai lonkeroa mutta sekään ei suju jos saatanalliset säkeet (lue: hyttyset) inisevät sankkana pilvenä ympärillä.

Täällä pohjanmaalla on ihan kiusaksi asti lentäviä öttiäisiä ilmassa, mutta viime kesänä sain lahjaksi tosi hyvän vehkeen, joka karkoittaa ötökät kauemmas. Thermacell on kapistusen nimi, hankintahinta sangen kohtuullinen ja teho riittävä lähietäisyydelle.

Ehdoton grillauksen lisävaruste täällä verenimijöiden paratiisissa.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Ilmeisesti kuitenkin pitää olla erillinen ja mieluimmin ruokapöydän lähellä kuin grilliin kiinnitetty.

Tita kirjoitti...

Mulla on grilli ja ruokapöytä sangen vierekkäin, eli siihen pöydälle nakkaan pienen butaaninpöhistelijän ja saan olla rauhassa.

Pahus vie, en olis uskonut ellen viime kesänä olis omin nahoin kokenut. Malli on sen verta pieni, että se kulkee pihalla mukana. Kitkiessä joutuu pysymään aikansa paikallaan ollen otollinen kohde verenhimoisille. Ja minä en marise muutamasta sadasta inisijästä ympärilläni, mutta kun ei eteensä näe sääskipilvestä niin se on liikaa.

Vinkkinä vain MrMurphylle, jos teilläpäin on noita samoja lentäviä ilmavoimien alati nälkäisiä naaraita. En ole löytänyt kiinnekohtaa blogistasi miten sinut maantieteellisesti sijoittaa, etelässähän ei sääskiä ole nähtykään joten tuommoinen kampe on siellä kai turha.

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin kyllä grillataan ja savustetaan ulkona, tosin ei kaasugrillillä, vaan puita polttamalla. Mutta sitä en ymmärrä, että pitää tiskatakin ulkona. Tiskikone on sisällä...

Murphy kirjoitti...

Juu Murphyn leveysasteilla ei hyttysiä juurikaan ole kuin metsissä joihin ei tuuli yllä. Kotosalla en muista pistosta saaneeni.

En tiedä miten yleinen vesipiste tai tiskaus ylipäätään on, mutta silloin se voisi olla paikallaan jos grillauspisteessä on astioiden säilytystilakin.

Ja jos ajatellaan vihreästi niin lienee astianpesukoneen myrkyt ja käyttö luonnonolosuhteita kohti pykien, suurikin synti.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...