2.4.2013

Oma tavaramerkkimme meillä kaikilla

Niin,

Olisi se kai mukavaa jos olisi oma suvun vaakuna ja oma logo pistää joka paikkaan framille. Vielä mukavampaa olisi jos olisi jokin tunnuskuva tai teema jota voisi viljellä sopivasti, ilman että se mitenkään kaupallisesti tai ylpeyden osoituksena otettaisiin.

Majoituspaikkamme oli vanha olutpanimo joka oli rakennettu 1600 -luvulla. Iso halli rakennettu täyteen huoneita hirsien ja narisevien puulattioiden avulla. Tälläinen baarissa oleva lapsiteema toistui joka paikassa. Ilmeisesti oli sen panimon brandi sitten ollut.



Tuo lapsiteema kiersi isona kaakelimosaiikkina koko baaria. Haluttavampi olisi ollut tuo kuparinen tislauspannu kotikäyttöön.


Minkähän takia sen ajan köyhien oloissa on pulleat lapset pantu kuvissa aikuisten touhuihin?

Sängynpäätykuva.




Myös tyynyliinassa ja aluslakanassa kiersi sama kuvio.


Ja kylpyhuoneen tilpehööreissä. Oli kengänkiilloitusliinakin ja suihkumyssy. Itse asiassa tuollaiset pikkupurkit ovat helpompi suihkussa avata, kuin kertakäyttöiset pussukat. Hampailla olen niitä joskus repinyt ja shampoo purskahtaa suuhun. Ja sitten kun on ilman silmälaseja, laittaa ensin hiuksiin hoitoainetta ja lopuksi päähän suihkuvaahtoa.



Ja sitä vaan työtön hotellissa oleskeli vaikka jossain päin maailmaa nähdään nälkää ja yövytään ulkosalla. Anne Frank katseli syyllistävänä, hoikkana ja sittemmin kaasukammioon tukahdettuna, ei tuommoisessa touhussa ole rotia. Jos Gandhi eläisi, häneltä voisi kysyä mitä mieltä hän on länsimaisesta hapatuksesta ja elintasokilpailusta ylipäätään.



Siinä Anne Frankin talon vieressä on homomonumentti. Pystytetty toisen maailmansodan homouhrien muistoksi. Lieneekö uhreja ollut enemmän/vähemmän kuin Suomen talvisodassa?


2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Jo vain on perinteikäs paikka.

Lomailu tai palkkatyö säännöllisesti toisen palveluksessa on aika uusi ilmiö, aluksi herrasväkien oikeus taisi olla.

Hieno on paikka.

Murphy kirjoitti...

Niin,

Täällä Helsingin kupeessa on paljon kivisiä pytinkejä joissa Helsingin Apteekkarit, Lääkärit tai muut arvohenkilöt viettivät kesiään. Tulivat palvelusväkineen kesällä ja palasivat takaisin syksyllä.

Onhan kesähuvilalla olo oltava yhtä helppoa kuin normaliaikaankin.

Hella Wuolijoen näytelmä Juurakon Hulda tuli juuri TV:stä.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...