3.4.2013

Työn teettämisen vaikeus

Niin.

Hautalan ovijupakan yhteydessä on toisteltu useasti, että ihmisen palkkaaminen laillisesti lyhytaikaiseen työhön on perin monimutkaista, siis ellei tekijällä ole omaa yritystä tai toiminimeä.

Tieto on virheellinen, kyse on pelkästään siitä ettei haluta maksaa pakollisia työnantaja- ja veroluonteisia maksuja. On sanonta että asiakas maksaa viime kädessä kaikki työnantajan sivu-, TEL-maksut-, työttömyysvakuutus-, verot, mainonta- sun muut kulut, se on totta. Ja se pienessä kotiremontissa tulee kouriintuntuvaksi, tuntuu kurjalta ja usein halutaan säästää.



Eezy.fi ja toimipiste.fi -sivuilla on selkeät ohjeet ja kaavakkeet miten työosuuskunnan LY-numeroa ja heidän ottamiaan vakuutuksia voidaan hyödyntää ja luoda lyhytkin työsuhde, jossa kolmikannan avulla itse tekijä ja teettäjä eivät sorru pimeän työn syövereihin.

Työttömyyskassat ovat hieman huuli pyöreänä tälläisen kuvion kanssa. Heidän mielestään työn tekeminen ja valvonta on samanlaista yrittäjäluontoista kuin oman toiminimen kautta. Lisäksi jos tekijä haluaisi verovähennyksiä työkaluistaan ja ajoneuvoistaan, se ei onnistu.

Monet muusikot käyttävät satunnaisissa keikkatöissään kyseisenlaista kuviota.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No mutta tuohan on positiivinen asia jota ei varmasti monikaan tiennyt ja siksi ovat sortuneet pimeisiin töihin/ pimeiden töiden teettämiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tuli heti kanssa eezy.fi mieleen, moni tuttu on sitä kautta tehnyt hommia ja myös minä. Saa eläkekertymää myös, toisin kuin pimeästä työstä.
On sekumma, että ei tällasista asioista miniterit ota selvää.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Ministeri olisi voinut pyytää nähtäväkseen ennakkoperintätodistuksen, se on ihan normaali menettely.

Ehkei olisi pimeän työn tilaajia jos ei olisi tekijöitä. Ja päinvastoin. Nuoret ja eläkeläiset eivät ehkä olekaan kovin kiinnostuneita lyhyiden pätkätöiden eläkekarttuma-asioista.

Vakuutukset taas ovat tärkeitä rakennustöissä, jos jotain ikävää tapahtuu. Kaipa tämä asia ryöstäytyi kun naapurimaista alkoi virrata halpaa työväkeä.

Vilpitön maan tapa entisaikaan oli pikkuhommien teko naapuriapuna kevyttä korvausta vastaan, siinä ei varmaankaan paljoa vääryyttä tehty.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...