27.8.2013

Bergträsk by fillari

Niin,

Sienet ovat kuin lohet, kannattaa etsiä vaikkei löytäisikään.

Parhaimmat paikat olisivat sellaisia joihin pääsisi itse hyvin mutta muut huonosti. Sellaisia ei olekaan kuin kartanonomistajalla.

Bergträsk on kuin lampi tai pieni järvi. Pohjoisreuna aivan hetteinen mutta eteläreunalle pääsee polkua pitkin. Polun päässä on unisex pukukoppi jonka nuorisokin on jättänyt tärvelemättä. -kiitos


Sisältä maalaamaton ja jonkin verran viestejä on toki kirjoitettu.



Myös vihko on tuotu jotta voi kirjoittaa viestinsä.


Käen munaa en ole koskaan nähnyt, mutta nyt näin kuvan bolen munasta. Hankalan muotoinen munia.


Ja sitten traagista parisuhdedraamaa, sydänkin murtunut keskeltä. Mahtaneeko viesti olla tavoittanut toisen osapuolen?


Siivousvälineet nurkassa. Ehkei tuolla varpuluudalla voittaisi työtehoseuran palkintoja kuitenkaan.



Mutta laiturikin oli ja muutama sorsa. Vihossa kerrottiin että käki kukkuu vastarannalla.

Kaksi tattia löysin mutta jätin kasvamaan,

3 kommenttia:

RH kirjoitti...

Niin surullista.

Äijä kirjoitti...

Todella siisti pukukoppi!
Mitä ilmeisimminkään lattialla ei ollut ihmiskehosta poistuneita nestemäisiä tai kiinteitä jätteitä, vaippoja ym. Todella harvinaista.

Vessakirjoituksia on monia. Mieleeni on jäänyt kaksi. Rakennustyömaan vessassa oli kirjoitettuna kevättalvella 1982 seuraava syvämietteinen runo:
"Jos ois mitä jois pois
niin jois pois
ettei ois mitä jois pois."

Kliseisempi on ravintolan (Heikin Pub, Suolahti, sama vuosi)
"Kyllähän jokainen lattialle kusee, mutta yritäppä pa--antaa kattoon".

Murphy kirjoitti...

Niin,

Vessakirjoituksista on tehty virallisia tutkimuksiakin, Yksi tyypillisempiä on miesten vessassa: astu lähemmäksi, se on lyhyempi kuin luuletkaan.

Ilmeisesti ei ole hyväksi että töhryjä julkisilla paikoilla paljoa mediassa kuvataan ja kirjoitetaan, tulee muoti että kaverit koettavat saada omansa esille.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...