7.8.2013

Hotel Labito Samos Pythagorion Greece

Niin,

Halvin mahdollinen sen hetkinen äkkilähtö tarkoitti vaatimatonta hotellia. Kuitenkin kaikki perusasiat olivat olemassa, joskin jääkaappi olisi ollut poikaa. Vettä kun pitää kantaa koko ajan mukanaan, näin voisi ostaa isommissa erissä ja omasta jääkaapista sitten aina välillä tankata. Olisi ollut edes jääpalakone yleisessä käytössä eteisaulassa.

Kalastajakylä on niin pieni että kaikki hotellit ovat ihan rannan tuntumassa.




Ulos tullessa kun katsoi vasemmalle, näkyi naapurihotelli ja sen takana vuori.



Kaduthan siellä oli pääosin yksisuuntaisia ja tehty kivistä. Talot korkeintaan kolmikerroksisia.




Valot ja ilmastointi toimivat vain kun asukas laittaa avaimen seinätelineeseen. Ovi ei pysynyt suljettuna ellei sitä myös kiertänyt sisäpuolelta lukkoon. Kun ei ollut valoja niin avaimen sovittaminen tuohon lukkopesään oli melko vaikeaa.




Jäähdytys toimi vain klo 15 jälkeen aamuun asti. Puhallin veteli viimeisiään ja sitä pitikin pyytää korjaamaan. Laakeri huusi ja välillä se ei käynnistynyt ollenkaan. Säästösyistä muuta huoneistokohtaista säätöä ei ollut kuin puhaltimen nopeussäätö,  jostain alhaalta keskitetyksi kylmää ilmaa puhallettiin tulokuiluun.




Kaikki pinnat oli hiljattain maalattu mutta teippiä ei oltu käytetty, joten yleisvaikutelma oli nuhruinen. Seinälamppu oli asennettu vinoon.



Parvekkeella ei ollut yksityisyyttä jos naapuritkin olivat paikalla. Jokin näköeste olisi tuossa paikallaan mutta se myös pimentäisi maiseman. Kolmiomallinen suihkuseinä  siinä olisi kompromissi.





Eniten minua murehditutti koko ajan tuon vastapäisen rakennuksen sähkönsyöttöjohdon asennus. Yleensä asialliset asennukset tehdään vaaka- ja pystysuoriin linjoihin ja 90 asteen mutkia toteuttaen. Tuossa tuo johto on vedetty tolpasta alas ja ikkunapielestä läpi yhdellä kiinnikkeellä ja vinosti. Siinä minulla silmä sairasti.
Jos kyseessä olisi lapsiperheen asunto, niin lapsethan tuossa roikkuisivat ja nirhaisivat eristeet tärviölle.




Karmit, peilit ja kaapit tosin oli sävytetty hempeillä väreillä mutta peilistä katsoi aina kurja kuvatus. Se ei kuitenkaan liene hotellin vika.



Erään päivän kympin ruoka oli jänis. -Pehmeä jänis.  Kun pyysin majoneesia tuotiin ketsuppia.

2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Onhan ne vähän suurpiirteisiä tuolla Hellaan mailla. Mutta pienet hotellit on usein riittävän siistejä. Me oltiin kerran Vikosissa, Zagorian vuoristossa, semmoisessa pikku hotellissa. Huone oli muuten kiva, mutta kylpyhuoneen ovi oli turvonnut niin ettei mennyt kiinni.
Tarkemmin asiaa tutkittaessa huomasin, että suihkuvesi jäi lattialle seisomaan, ei ollut tehty kaatoa lattiakaivoon kunnolla. Tai se kaato oli ovelle päin, huh huh...

Murphy kirjoitti...

Niin,

Ei tuollakaan mennyt vessan ovi kunnolla kiinni. Jos väkisin laittoi niin narisi pahasti kun alareuna otti lattiaan.

Järkevää se on kun perhehotellit ei turhan usein remppaa, joutuisivat velkaikierteeseen ja joku iso ketju ostaisi koko homman lopettaakseen ja siirtääkseen matkailijat omiinsa.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...