4.8.2013

Turkin puolelle

Niin,

Pythagorionissa mainostetaan päiväreissuja Turkin Kusadasiin. Kusadasissa varmaan myös päinvastoin Samokselle. Tuntuu ajallisesti oudon pitkältä matkalta tuo puolitoistatuntinen laivamatka kun Turkin manner näkyy siinä ihan liki. Kuitenkin Kusadas on hieman etäänpänä ja heti näkyvä osuus on kansallispuistoa.

Tälläinen Venus ajaa sinne joka aamu ja tulee illalla pois.




Kusadasin satamaan tullessa ensin vastaan tulee kuin vinoon istutettu saari. Sen katveessa on puolustuslinna ja itse mantereella valtaisa patsas korkealla mäellä. Varmaankin Ataturk, -luulisin.




Samassa satamassa oli iso loistoristeilijä. Sen matkalaiset olivat myös rantautuneet basaareihin. Italialaisia, skotteja ja kaiken maailman eurooppalaisia tuntui olevan. Ostivat ja ostivat, tuliaisia sekä ostosvimmaisena vaatetavaraa varmaan itselleenkin. Enpä oikein tiedä stressaavampaa paikkaa kuin Kusadasin valtava basaarialue rahattomalle ja päänsärkyiselle väsyneelle turhaa krääsää vieroksuvalle ihmiselle. Ostin mukin, norsun, killuttimen ja kellonhihnan.








Päiväruokana oli mustekalarenkaita ja puolikas pitapiirakkaa joka on kuin pikkupizza. Kaikki paikalliset lipittivät kaiken aikaa teetä. Oli sitä itsekin kokeiltava, normaaliteen makuista ja kait sitä sitten voi juoda lomottaa enemmän kuin kahvikoukkuun jääneet kahvia. Efes lienee standardi paikallisesta oluesta.

Ei kommentteja:

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...