28.10.2013

Faasimuunnossuola

Niin,

Kokeilkaapa joskus laittaa samaan aikaan litran satsi 0-asteista vettä ja litra 0-asteista jääsohjoa tulelle. Sitä jääsohjoa saa hehkuttaa aika kauan ennen kuin se alkaa lämmetä. Samanlämpöinen vesi alkaa lämmetä heti.

Tuon black-boxin lämmönkestävyys perustui samaan fysikaaliseen ilmiöön. Tunti 1100 asteessa ja 10 tuntia 260 asteessa on aikamoinen lämpöshokki elektroniikalle. Sen vuoksi se muistiyksikkö upotettiin kiinteän suolan sisälle. Suolan sulamislämpötila oli 70-astetta ja on helppo ymmärtää että palavan laivan kannella se suola hidastaa ulkopuolisen lämmön siirtymistä laitteen sisälle tuntitolkulla.

Sitä suolaa piti saada mahdollisimman paljon pöntön sisälle, joten siis se valutettiin sinne sulana. Itse elektroniikkaydin oli silloin jo aiemmin suljettu paksuun alumiiniseen  valusylinteriin, jonka tiiviys oli testattu 600 barin paineessa.

Sellainen tiivis valusylinteri on helpohko jyrsinkoneilla työkalualumiinista valmistaa ja O-renkailla tiivistää, vaan kalleinta oli löytää paineenkestävä ja tiivis läpivienti johtoja varten. Sukelluskelloissa ja -roboteissa niitä käytetään. 260 Euroa/kpl. Rajapinta kartiolasia joka kestää lämpöä ja painetta.



3 kommenttia:

Murphy kirjoitti...

Äijä.

Sähköpostissa näkyy yksi kommentti tähän kirjoitukseen. Jostain syystä se ei ole ilmestynyt tänne asti. Odotellaan.

Äijä kirjoitti...

Jospa vaikka meni roskapostiksi. Mutta otetaanpa uudestaan:

Ammattiterminologia on veikeää. Jos minä puhun vaikka rondomuodosta, ritornellojaksoista tai kontrapunktista, saattaa joku kokea sen samalla tavoin kuin minä tässä jutussa esiintyneen sanan faasimuunnos, tosin vain aluksi sana oli outo. Selitys oli niin hyvä, että minäkin ymmärtin kertalaakista, mistä oli kyse.

Kerran tein avoimessa yliopistossa tietotekniikan approbaturin. Luentomonisteen takakannessa oli luettelo muista laitoksen julkaisemista monisteista, joista yhden nimi oli "Differentiaalilaskentaa euklidisissa avaruuksissa".
Aina silloin tällöin mietin, mitä se mahtaa tarkoittaa. Differentiaalilaskenta on jotakin tarkoitusperää harjoitettava matematiikan muoto. Euklidiset avaruudet lienevät jokin lukujoukko tai sen tapainen.
Euklidinen viitannee johonkin Euklides tai Euklidius- nimiseen historian henkilöön.

Murphy kirjoitti...

Niin,

Ilmeisesti olit painanut tuota kirjeen kuvaa. Kommentti menee silloin vain sähköpostiin.

Kemian, fysiikan ja matematiikan termit voivat olla vaikeita mutta vaikeinta on epämusikaalisen erottaa eri säveliä ja oppia soittamaan.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...