3.1.2014

Ensio ja Toisiö

Niin,


Josko kävelisin tuosta mustan pallukan kohdalta yli peltojen ja metsien tulisin Simolaan. Siinä pellolla oli aikoinaan kuovinpesä vuosittain. Mieleeni Simolasta tulee nimet Martta ja Ensio. Tuossa näkyy tuollainen valkoinen päättyvä tie ja sen päässä laatikko, se on Karin saunamökki. Siitä itäsunnassa suoraan ylös sojoittava tummempi juova kuin metsään johtava haaroittuva häntä. Siellä oli Simolan metsäniityt.

Pappansa piti aikoinaan karjaa siellä ja risuaitaa oli tehty metsät täyteen. Haimme sieltä 80-luvulla heinää ja veräjiä oli varmaan seitsemän. Ensio kulki edellä ja avasi ja sulki mennen-tullen. En tiedä miksi niitä vielä piti sulkea kun karjaakaan ei ollut moneen vuosiin.

Nykyään maat on myyty Minkiön meijerin omistajalle ja asuinrakennukset sekä navetta ovat autiona. Uudehko viljankuivaamo on rakennettu ja muistaisin että aikoinaan oli sellainen laki että jos ostaa maatilan kauempaa asuinsijoiltaan ja aikoo sille saada lainaa, pitää mennä myöskin asumaan tilalle. Ehkä se aikaraja on mennyt jo umpeen ja valvonneeko tuota kuka?

Martta soitti aina meille kun aloitti pyykinpesun kesäaikaan. Kysyi että tappuroidaanko meillä? Heiltä oli pesukoneen moottori palanut aikoinaan vastaavassa yhteensattumassa ja hän kai arveli asioilla oli yhteneväisyys. Simola oli päättyvän sähkölinjan päässä ja kun meillä tappuroitiin valot Simolassa välkkyivät. Olihan siinä varmaan alijännitettä linjassa silloin.

Siis nyt ollaan Koskelantien pohjoispäässä ja metsän läpi pääsi aikoinaan hevostietä pitkin Kankaantielle. Siinä välillä oli Silvolan metsää johon tehtiin hyppyrimäkikin ihan vaan lumesta ja havuista. Suksi meni poikki, -harmitti. Miksi hyppäsin?

3 kommenttia:

RH kirjoitti...

Ihanaa tämä sinun historiankirjoitus! Älä ikinä hukkaa näitä sun kirjoituksia!

Mieki katkaisin sukseni hyppyrimäessä Saarenkylässä, Syväsenvaaran lumipenkkamäessä.

Murphy kirjoitti...

Kiitos,

Mikrohistorian tallentamiseksi kirjoitankin. Sivullisten on vaikea kommentoida vaikka lukisivatkin, eikä tarvitsekaan.

Näen kyllä lukijatilastoista. Mennään nyt mettäkulman lenkkiä vähän aikaa ja sitten taas jotain muuta.

Ollaanhan tekoselkosissani josta liki kaikki kasvinkumppani ovat myös pois muuttaneet, -niinkuin Kalle sanoisi.

RH kirjoitti...

Itse olen huomannut rovaniemeläisen ihmisen kanssa jutellessani, että ei ne nuoruuden muistot aina ihan paikallaan oo mielessä pysyny... ei se teurastamokaan ollu siinä, missä muistelin sen olleen. Vanha keskusta on hävitetty tehokkaammin, kuin mihin saksalaiset pystyi.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...