7.8.2014

Ampiainen pisti, -twice

Niin,

 Moni on kuullut sanonnan "kissa pistoksissa". Kukaan ei tiedä mistä se on tullut ja mitä se tarkoittaa. Ei sillä väliä kaikki ovat kuitenkin ymmärtävinään merkityksen.

 Minulla vasen käsi oli viime yönä pistoksissa. Ampiainen tuli ja pisti. Tämän päivän uutisaihe ja sairaaloiden täyttäjä. Jotenkin tosiaan käyttäytyvät oudosti. Ulkona liikkuessa tulevat iholle ja kun huitaisin kauemmaksi, otti vauhtia ja tuli piikki tanassa huitaisukättä kohti. Tuli näin ja pisti. Ei se aluksi pahasti pakottanut mutta koko yö oli niinkuin olisi tuoreilla nokkosilla kättä rapsuteltu.

Aiempi aidan maalauksen yhteydessä otsaan saatu pistos oli tyystin toisenlainen. Pakotus silloin meni päiväsaikaan jo ohi. Takapihan pergolan kukkivat viiniköynnökset näitä ampiaisia kerää. Tekivät jopa pesänkin vanhaan linnunpönttöön, nyt se on hävitetty mutta kotiaan etsivät ampiaiset jäivät.

.

5 kommenttia:

RH kirjoitti...

Kuopukselle kävi silleesti, että kaupassa oli ampiainen sisällä, ja se sitten otti ja istahti kuopuksen päähän. Se ei huomannut, mutta tunsi jotain liikettä ja kosketti kädellään. Ampiainen pisti sekä päähän että käteen. Kyseisessä kaupassa on ollu sisätiloissa jostain syystä nyt ampiaisia.

Keskisuomalaisessa oli juttu, että siksi ampiaiset nyt tulee ihmisen päälle, kun ne on ajettu pois pesästä, tai en tiiä onko ajettu, mutta niillä ei ole siellä mitään tekemistä enää... mutta kuten juuri äsken väsäämästäni postauksesta käy ilmi, ei kaikki pesät ainakaan ole tyhjentyneet!

Anonyymi kirjoitti...

Kiukkuisia ampiaisia on täälläkin, vaikka yhtään pesää ei olla tuhottu. Mutta joku olento niiden pesän on tuhonnut, kun harmaat riekaleet olivat yhtenä päivänä terassilla.

marumummeli kirjoitti...

Limareisulla ku olimma Balatonin rannalla, kävelin rantaa kohti ja ykskaks alako jalakapohojaan pistään mahottomasti. Luulin astuneeni lasinsirun päälle, ku oli jalakapohojasa reikä. Huomasin että maasa oi palijon pieniä ampiaisia valakoapilan kukisa. Hetekn päästä pistoskohta turpos ja meni punaseksi. Toista vuoroautta oli jalakapohoja arka, ei meinannu kärsiä kävellä, sittepä se meni ohitte.

Murphy kirjoitti...

Niin,

Minullekin on lapsena käynyt noin. Siksi apilaketo on paljasjalkaiselle hankala vaikka se on kaunis ja helppohoitoinen.

Lapsena katselin kun hevoset ja lehmät söi apilaa. Ne puhautti sieraimillaan ensin jotta höttiäiset tietäisivät lähteä.

Äijä kirjoitti...

Minä olin viime lauantaina työtehtävissä, ja muistotilaisuudessa kaadoin juotavaa lasiin. Muuan ampiainen katsoi asiaksi rynnistää sinne, ja siinä se kellui kotikaljan pinnalla selällään sätkytellen. Menin keittiöön, nappasin surisijan jollain haarukalla pois ja ikävä kyllä liiskasin.
- Tuli mieleen se kahden vanhan juopon keskustelu:
"Surisisitkos sinä josh minä kuolishin?"
" Mitäsh surisesesemishta shiinä olishi?"

Ovat ajaneet nämä kodittomiksi, ja nyt ne pörräävät joka paikassa. Muistan samanlaisen ampiaissyyskesän vuodelta 1990.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...