21.1.2015

Rikollisen huono

Niin,

Maailmaa on puhuttanut epäonnistuneen huono pienen mattopiiskan näköinen vispilä. Yleensä ei epäonnistuneen tuotteen suunnittelijaa eikä myyjää rangaista sakoilla tai vankilalla, raipaniskuista puhumattakaan.

Ehkä syytä olisi. Paljon pahaa mieltä ne aiheuttavat ja ostajalle silkkaa häpeääkin. Hävettää että tuli langettua ja pakko kärsiä epäkäytännöllisyydestä jonkin aikaa.

Itse olen tottunut käyttämään teen ja kahvin kanssa sokerin sijasta hunajaa. Olen kokeillut kiinteää ja juoksevaa. Juoksevassa ongelma on sen annostelu ellei ole hyvä kaatonokka. Lidlistäkö ostin vai mistä lie löysin kuvantunlaisen kahvalla ja sulkuläpällä varustetun hunajapurkin. Siitä se alkoi se usean viikon piina.



Periaatteessa hyvä idea mutta tuo rakenne tuhrii kaikki paikat. Kun tuota kallistaa ja painaa läpän auki kaikki tuntuu menevän ok. Nokkaan jääneen tipan voi pyyhkiä sormeen ja sormen nuolaista mutta ylös muovitötteröön jää aikapommi:

Nokkasysteemi on kiinnitetty tuohon lasipurkkiin niin että yläosan hunajahyytelöä valuu itsekseen sieltä purkin ulkokylkeä alas ihan järkijään. Jos siihen laittaa taltrikin alle niin purkki hitsautuu hunajan kanssa siihen. Laitoin aina taitellun talouspyyhkeen siihen alle mutta hunaja imeytyi siitäkin läpi ja hitsautui hyllyyn.

Huh huh, onneksi nyt tuo satsi on loppu. Taidan ostaa seuraavaksi kiinteää hunajaa ja siirryn lusikkalohkojaksi

7 kommenttia:

RH kirjoitti...

Hyvä tietää. Näyttää nimittäin päällepäin ihan toimivalta systeemiltä. Mutta onhan se kova hunaja helpompaa annostella, vaikka sulaakin hiukan hitaammin...

Anonyymi kirjoitti...

Ampiaiset olisivat purkin kimpussa, jos olisi kesä.

Vähän samantyyppinen ongelma on siirappipurkkien kanssa. Monta kertaa olen hyllyä siivonnut niiden takia. Nyt viimeisin on muovipullo ja tähän saakka paras. Toki siihenkin jää pisaroita kaadon jälkeen, mutta vain vähän.

Murphy kirjoitti...

Niin,

Myös isot litran jogurttipurkit ovat sottaisia nokan osalta. Sikäli ne ovat asiallisempia ettei valuminen jatku salamyhkäisen hitaana ja koko vuorokautta jälkikäteen.

marumummeli kirjoitti...

Haitta se on pienikin haitta hunajaa ku käyttää. Ite oon laittanu juoksevan hunajan pulloon josa on sellanen korkki joka sulkeutuu kun lopettaa puristamasta pulloo. Toiminu aika hyvin. Ainut hankaluus on siinä vaiheesa kun hunaja alkaa olla vähisä, se paksuuntu ja kasaantuu pullon pohjalle, eikä tuu ennään pullosta ulos. Olenkin siinä vaiheea huuhellu pullon kuumalla veellä ja teheny hunajaveestä teetä. :)

RH kirjoitti...

Vielä salavihkaisempi on pumppupullot, joissa on saippuaa, kun niitä säilyttää ulkosaunassa... lämpötilanvaihtelu ajaa saippuat pullosta lattialle.

Murphy kirjoitti...

Juu ja maustepurkkeja kun täyttää täydennyspusseista, ohi varisee jonniin verran.

Murphy kirjoitti...

Tuli Tokmannin mainosläpykkä kotiin ja muistin että sieltän tuo murheenkryyni oli ostettu.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...