Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sari. Näytä kaikki tekstit

23.5.2009

Riston muistotilaisuus

Oli yksinkertainen ja pelkistetty, kuten mies itsekin oli eläissään ollut.
Sari kertoi vieraille että näin oli Risto aikoinaan itsekin toivonut olevan.
Ei turhia hälinöitä ja ei keinotekoisia kehuja miehelle joka ei itsekään kehuja jaellut ja vain kehuista kiusaantui.

Sari oli kutsunut sukua Riston puolelta hänen nuorimman siskonsa välityksellä mutta vieraantuneet hänestä olivat kaikki, ja vain harva tuli. Eivät ehtineet ja onhan sitä touhua monenmoista aina keväisin ihmisillä.

Väen jo mentyä ja Sarin korjatessa piparilautasilta jäljelle jääneitä kastettavia, Sarille iskee apeus pintaan kuin jälkijättöisesti. Muutoin tämä päivä meni kuin horroksesessa, robotinomaisesti pöytä kuitenkin tulee siivottua ja astianpesukoneen suristessa taustalla Sari rojahtaa rottinkituoliinsa.

Muistaa Äijän kertomuksen tilanteesta jossa omaisia ei ollut tätääkään vähää. Joillakin elämä vaan on mollivoittoista vaikka ympärillä soisi minkälaiset balalaikat ja seireenit kutsuisivat juhlimaan kanssaan.

20.4.2009

Sari ja Risto

Kuten kaikki Sarin ja Riston tuntevat varmaan hyvin muistavat ja miksi eivät muistaisi, miten Sari ja Risto Tamlanderin elämä aikoinaan eteni omissa uomissaan, jotka nämä uomat eivät aina olleet yhteneväiset eivätkä virtauksetkaan aina olleet vuolaana elämän eliksiiriä samaan suuntaan virtaa matkaansaattavat, -mutta kuitenkin.

Nyt huhtikuussa Sari saa yllättäen tiedon että Riston maalliset jäännökset ovat löytyneet. Näin siis vakuutusasiat ja vallalla oleva epätietoisuus lopultakin selkenee. Ristollahan oli ollut kolmisuuntaista mielialahäiriötä jo pitkään ja viljalti, siksi pahinta tiedettiinkin pelätä.

Rauniotalon kellarin sokkeloista löytyneet jäännökset olivatkin lopulta helpotus ja siunaustilaisuus Olarin kirkossa on viimeinen yhteinen matka.

Sari istuu etupenkissä ja kuuntelee kuinka urkuri antaa yhden pillin kerrallaan soida ja tuottaa surumielistä ääniefektiä eetteriin. Punatiiliset seinät kaiuttavat sointuja ja pappi touhuaa jotakin alttarilla tosin vielä selin kirkkokansaan kääntyneenä.

Kanttorin kissa istuu törtevänä urkurin takin luona parvella kuin vartioimassa palttoota, ettei sitä vaan pöllitä ja ettei kanttorin tarvitse sisätoimituksen jälkeen pikkutakkisillaan tulla uurnalehtoon veisaamaan.

Väkeä kirkossa on vain kourallinen, Sarin ja Riston sukulaisia ja myös entisiä kavereita synnyinseudulta. Lapset ja Sari istuvat hiljaa ja pää alas painuneena. Urkujen soiton rikkoo yksittäiset yskäisyt ja nenän turistukset. Sylivauvoja ei ole paikalla ja itkunkitinää ei siis myöskään kuulu.

Uurna on alttarilla ja pappi puhuu kauniita sanoja tuntemattomasta. Toimitus on nopeasti ohi ja Sari saa uurnan käteensä ja lastensa kanssa rinnakkain matka muun kirkkoväen kanssa uurnalehtoon alkaa.

Joukon viimeisenä tulee urkuri ja hänestä muutaman metrin päässä surusaattueessa on mukana ja osanottajana myös kissansa. Tämä on kissalle jo rutiinia, joskin usein tilaisuudet seuraavat toisiaan niin tiuhaan tahtiin ettei kanttorikaan ehdi ahteriaan penkiltään nostaa.

Kanttorin kirkkokissa on myös sunnuntaisten jumalanpalvelusten vakiomaskotti ja monen seurakuntalaisen lemmikki. Muutoin seurakunnassa on kuin itsestään selvää ettei eläimiä mukana kirkkoon kujeteta. Kissasta on ollut kyllä hyötyäkin. Miltei joka sunnuntain jälkeen on ainakin yksi siimahäntä vähemmän nakertamassa ikiaikaisia seinälankkuja.

Uurna sijoitetaan uurnalehdon muurin syvennykseen. Virsi veisataan ja Sari kutsuu saattoväen kotiinsa kuutamotielle. Sarihan on muuttanut takasin vanhaan osoitteeseensa kun Rolf muutti Saksaan ja Rolfin tytär joka asui aikansa kuutamotiellä muutti avomiehensä kanssa rakentamaansa pytinkiin Latokaskeen.

Kevätnarsissit nostavat jo päätään uurnalehdon nurmikolla ja saattoväki lipuu hiljaisena virtana autoilleen, pappi, kanttori ja kissa menevät sakastiin mutta tullenevat myös käymään myöhemmin surutalossa.

27.12.2008

Vällypäivät

Urbanisoituneille ihmisille on näin moni perättäinen vapaapäivä toimettomuuden aikaa. Saatetaan viettää vällyjen välissä enemmän aikaa kuin lääkäri määrää. Marja-Leena kirjoitti kirjoituksestani jota en edes enää kunnolla muista kirjoittaneeni.

Myös välipäivien sankaritar -fiktiivinen Sari Tamlander on viettänyt jo jonkin aikaa sapattivuotta. Saattaneepa Sari vielä herätä horroksestaan. Aikoinaan liitin tarinaan niinikään fiktiivisen Kälviäläisen Kirsti Tuomaalan. Useamman kerran on tultu juuri sillä hakusanalla sivuilleni, mutta onneksi toista ihan samannimistä oikeaa ihmistä ei hakukone löydä.

Kemppinen kirjoittaa Päätalosta. Sieltä Kallen humeetin ja sen sassaroinnin suunnalta taitaa olla tuon Tamlanderin perheen inspiraatiokin.

10.6.2007

Pahkamies



Kaupan pihaa vastapäätä on talo jonka pihapiiriä koristaa hieno koivupahka.
Siitä Sari muistaa kotikylän miehen Oskari Filppulan. Hänellä oli vastaava kuiva pahka korvassa. Vaalea ihme kasvain joka oli kuiva ja oudon oloinen.

Oskari oli kirvesmies, joka pelotti oudot konekiväärimäisellä naurullaan. Yhtä-äkkiä se räjähti kuin konekivääri ja pelotti lapset ja hätkähdytti ventovieraat.

Oskari tuli perin ryppyiseksi vanhemmiten. Poltti tupakkia ja kuiva iho muutoinkin.
Normaali-ihmisillä tulee pitkittäisiä uurteita, mutta Oskarin naama tuli täyteen salmiakkikuviota. Outo mies.

Oskarin kuoltua, korvan pahkasta otettiin koepala. Mitä se lie ollut, kukaan tuskin saa koskaan tietää.

8.6.2007

Karjaalla

Sari koukkaa keskustan kautta. Pitänee ostaa vähän ruokatavaraa mukaan, jottei Minnan tarvitse hänelle ja Heidille ihan täysylläpitoa järjestää.

Keskustassa on Varuboden, S-ryhmän kauppa. Tämän alakerrassa on se kuuluisa PUB-jossa oli viisi vuotta sitten piiritystilanne ja ammuskelua. Terassi on nytkin pullollaan porukkaa. Kaikilla tupakki käryää suussa ja edessään on lasi tai tuoppi. Pöydällä kukkapurkki ylösalaisin tuhkakuppina.

Kukahan neropatti keksi ensimmäisenä tuollaisen tuhkiksen? On De-facto standard nykyään. Mitenhän käy syksyllä kun terassi suljetaan ja tupakoitsijat eivät saa silloinkaan polttaa sisätiloissa. Niin no jos on rakennettu savustuskoppi, niin sinne ei kuitenkaan saa ottaa juomia mukaan.

Olisi markkinarako kehittää poletilla toimiva lasiparkki. Lasi jäisi sinne suojaan tyrmäystipoilta, sivullisilta janoisilta ja roskantiputtajilta.
Se olisi kuin markettien eteisessä oleva kassinsäilytyslokerikko, mutta pienempi ja voisi olla yksinkertaisesti vain lukittava teline johon lasi pujotettaisiin ja kansi olisi yläpuolella suojana.

Poletti olisi niin simppeli, että sellaisen voisi ravintolan omistaja tehdä eurolla uuden, mutta perisi hukkaajalta panttia viisi euroa. Poletti pitäisi olla kuitenkin koodattu, jottei kukaan ottaisi vahingossa toisten lasia.

Mahtavat markkinat tiedossa juomaparkkistelineelle, olisi tottavieköön kysyntää!

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...