Auton kyydissä

Hieno maastoauto menee tasaiseen ja renkaiden äänikään ei kuulu kovin sisätiloihin.
Tien reunustat ovat täynnänsä kesäisiä muistoja turisteista, sekä minkinraatoja ja supikoiranjäännöksiä. Riston kaveri ajaa kesät töihin polkupyörällä kantatietä 51. Viikon 35 hän valokuvasi mennen tullen tienvarren roinaa.



Maanantai, menomatka viikko 35. Mistä lie pöksyt tulleet ja miksi.






Maanantai, tulomatka viikko 35. Voi kettu parkaa, ei tuosta kait enää virkoa.

Presentaatio

Käsipäivien hetkutuksen jälkeen Josef tarjoutuu esittelemään leväplantaasiaan. Tavallinen navetta, ikkunat muurattu umpeen, eristetty styroksilla ja rosterialtaat sisäpuolella lämmittimineen ja valolähteineen.

Tämä leväkasvatus on oikeastaan helppoa. Jokainen akvaarionomistajakin sen tietää. Vain valoa, lämpöä ja happirikasta vettä tarvitaan. Pönni selostaa oikein innostuneena ja harppoo pitkin askelin altaiden päälle tehtyjä kakkosnelossiltoja pitkin.

Ensi vuonna on tulossa tänne organisoituja yrityksien henkilökunnalle järjestettäviä elämysseikkailuja. Altaiden päällä juostaan kilpaa ja horjahtajat saavat märän levälimaisen kylvyn. "Se on sitä motivoimista ja yhteispelitoimintaa jota nykyään ruukataan järjestää" -toteaa Ristokin välillä.

Päärakennukseen tulee baari ja takkahuone. Tilan mailla Perhojoen varrella oleva savusauna on myös kunnostettu ja sivelty sisäpuolella kimröökillä ja mustalla rasvalla.

Juu kaikkia aimonnuksia sitä virmoille täytyy järjestää, jahkailee Risto vielä ja on itsekin horjahtaa limaisen kulkusillan päältä. Mennään jo ulos ja Risto kysyy suoraan olisiko poikamies Pönnillä mitään suuhunpantavaa?

Heikosti, jääkaappikin on tyhjä, mutta mennään kylille. Kulttuuriopistolle, siellä on hyvää ja halpaa ruokaa. Pönni ajaa maasturinsa tallista ja kaverukset hyppäävät piiliin. Arkivaatteissa on mies ja leväiset saappaat jalassa Josefillakin mutta ei täällä maalla ole niin nokonnuukaa.

U-käännös

Risto jarruttaa yht'äkkiä ja kääntääkin Trabanttinsa takaisin kohti Pönnin kasvattamoa. Miestähän voisi käydä morjestamassa. Vaikka Risto tietää miehen, itse hän on Pönnille näin parrakkaana ja vuosien jälkeen tuiki tuntematon. Ristoakin kaikki tuntematon kiehtoo jotenkin, toivottavasti myös Pönniä. Jos Pönniä alkaa tämä tuntemattomuus pänniä niin sitten pitänee harkita yhteistä känniä, tai lähteä pois.

Aikoinaan Risto kävi katsomassa Museovirastossa tuhansien tuntemattomien valokuvia, ja ihastui. Hienoja olivatten. Erityisesti hänelle jäi mieleen tuntematon numero 256.

Pönni onkin sopivasti pihalla ja katsoo hoomoilasena, haavi auki ja suu pyäreenä protpoti potpoti tulijaa.

Ristolle tulee piru mieleen ja hän aikoo juksauttaa Pönniä. Auto kun tulee pihalle niin hän huutaa heti ikkunasta:

"Tämäkö on EU-tukitila, tulin tarkastuskäynnille?"

On hyvinkin leväkasvattamo, mikä on asianne?

-Tarkistan tukirahojen käyttöä, olette saaneet investointitukea ja se on korvamerkittyä rahaa.

Korvamerkittyä?

-Niin, korvamerkittyjä rahoja on käytetty Kokkolan ravintolassa, oletteko olleet siellä?

O o olen, mutta ihan omilla rahoilla olen juonut.

-Tsot tsot, kassakoneesta löytyi korvamerkittyjä seteleitä ja taidatte olla se väärinkäyttäjä.

Hetkinen hetkinen, saan minä kai elää omaa elämää omilla varoillani vaikka muutaman huntin olen avustuksia saanutkin?

-toki saatte mutta tästä voi kuitenkin tulla teille vakavia vaikeuksia.

Voisinko minä anoa siihen sitä EU:n vakavien vaikeuksien tukea? -sanoo Pönni suu naurussa ja arvaa jo ehkä että häntä nyt jekutetaan. Tunnistaahan Sarin äidin juhlissa joskus nähneensä tuon oloisen miehen mutta nuorempana ja parrattomana.

Josef Pönni

Tuo nimenomainen Sarin eno on vanhempiensa kautta sukua Ristollekin. Oikeastaan tämän sukuhaaran kautta Risto aikoinaan Tampereella Sariin tutustuikin.
Risto asui silloin opiskelijaboxissaan Toivo Pönnin perikunnan omistamassa talossa. Sari tuli eräänä iltana kyläilemään ja alakertaan tapaamaan tätiään joka oli yksi kuolinpesän osakkaista.

Toivo Pönni oli aikoinaan aito punikki joka meni oikein lakkoonkin ja sai nimensä Ohranan listoille.

Illan kuluessa, silloin kauan sitten Risto saattoi Sarin Kokkolaan vievään junaan.
Näin on.

Leväkasvattamo

Matkalla Kälviälle Risto ohittaa Sarin enon leväkasvattamon. Karjanpito ei enää kannattanut niin tämä kansantanssiakin harrastava Josef Pönni pani pystyyn leväviljelmän.

Helsinkiläiset sushiravintolat tarvitsevat levää sushiannoksiinsa ja vanha navetta muuntautui tähän tuotantosuuntaan parahultaisesti. Seinät ja lattia tiivistettiin parin metrin korkeuteen asti ja Kokkolasta tuodaan puhdasta merivettä. Levä kasvaa ja kulinaristit saavat näin käärintämateriaalia kala-aterioihinsa.

Josef Pönni on muutenkin aikaansaapa ja erikoinen mies. Säästäväinen ja kekseliäs. Sähköhellalla paistaessaan hän tuskaili sitä että sopiva paistolämpötila olisi ollut säätönappulan 5 ja 6 välillä. Hän tekikin koneen joka renksuttaa nappulaa eestaas ja lämpötila saadaan näin sopivaksi. Hänellä on myös kaikissa sähkölampuissaan liiketunnistimet. Jos ihminen poistuu huoneesta niin turha on valoja poltella ja ne sammuvatkin automaattisesti.

Levänavetassaan näkyy hänen kulkemisensa hienosti kun valot kirkastuvat ja himmenevät liikkeen edetessä, näin kun navetan sivuprofiilia maantieltä päin katselee. Leväkasvattamo saa EU-tukea ja lienee suomen ainoa tämäntyyppinen kasviviljelmä. Josef kokeili myös aikoinaan kiertävää tanssilavaa, mutta henkilökunnan ja lupien kanssa tuli joitakin ongelmia, tuo projekti onkin nyt ohi. Josefin kaima käy säännöllisesti mutta harvoin Helsinki-Pavin tanssilavalla, joka nimeään harhaanjohtamalla sijaitsee Vantaalla. Kaiman raportit ovat maankuuluja ja kovastikin mielnkiintoisia.

Maantiellä

Minne nyt? Parkanoon vai Kokkolaan? Trabant on hieno auto, ohittavien katseista on havaittavissa ihailua ja kunnioituksen karehtima hymy on apumiesten paikalla istuvilla ihmisillä kun he vauhdikkaasti menevät menojaan.

Siis Kokkolaan ja sieltä Kälviälle. Sarin tuttavan, siis Kaitsun taloprojekti on miltei valmis mutta rantasauna on vielä rakentamatta ja tässä olisi nyt joutilas mies siinä hanslankaroimaan.

Mahtanee mies yllättyä kun Trabant savuttaa mammuttihirsisen talonsa pihapiiriin.

Karkuun

Risto ei tiedä mitä silmätippoja hänelle eilen juotettiin. Muisti on nollaantunut täysin ja päässä jyskyttää. Hän nousee kuitenkin ja vakain askelin ottaa kloottinsa sekä pokstoolarinsa miesten käsistä laittaa ne vaneriaskiinsa, menee maantielle.

Outo paikka mutta vain yksi tie jotta kaipa sen päässä elämää ja poispääsy on.
Katsoo vielä taakseen ja ihmettelee jyhkeää rakennusta. Hiekkatietä parisen kilometriä käveltyään saapuu pikitielle. Aloittaa liftaamisen Pauanne-hannunvaakunan alta satunnaiseen suuntaan.

Pakettiauto tulee ja vaikuttaa kalakauppiaalta. Autossa haisee silakka ja vanha viina. Minne mies menoos? -kysyy kuski.

-pois

-Hyppää kyytiin menen Seinäjoelle autokaupoille, pääset messiin.

Risto asettuu etupenkille ja auton räminästä ja yleisilmeestä päätellen se elää jo yliaikaansa. Mies puhuu oudolla pohjalaisella nuotilla, aivan kuin Sarin Kälviäläiset sukulaiset. -Mennähän, ollahan, tullahan, kuka emigrantti jaksaisi tuolla tavalla opetella puhumaan. Kyllä hämäläinen määkimimen on sitten kaunista ja luonnollista, miettii Risto.

-Mikä mies ja miksi täällä? Kysyy välillä tuo lihava autokuski.

-En tiedä itsekään, Arrua vaan etsin, oletko sinä nähnyt?

-En usko, mutta kyllä tuolla Evijärven perukoilla asuu yksi Heinosen Arru. On sitten mukava mies ja kova ottamaan viinaa. Kerrankin otettiin maan perusteellisesti pari päivää ja silakat hapantui auton takahuslaariin, haju oli ihan hirvittävä.

-Varmaan eri Arru.

Tullaan jo autokaupan pihalle. Valtaisa autokauppa ja täältä kuulemma saa autoja ilman käsirahaa ja pitkällä maksuajalla. Ristokin päättää ostaa auton. Slovarin oloinen mies tulee vastaan kravatissaan. Kyselee kuulumiset perheet ja manaa Venäjän savuja. -Menisi jo asiaan.

Siisti Volvo 80-luvulta kiinnostaa Ristoa. Onko siinä mitään vikaa?

-Ei mitään vikaa, hyvä peli.

-Tuossa on uudempi vieressä ja siinähän on sähköiset lasinnostimet ja APS sekä ohjaustehostin.

-Niin aina autojen varustelussa on eroa mutta tässä olisi hyvä menopeli.

Risto muistaa kuinka hän aikoinaan osti vanhan Mazdan jonka piti olla kaikin puolin ok. Ajo oli pehmeää ja mitään vikaa hän ei havainnutkaan, ennen kuin hän luki mielenkiinnosta kaikkien uudempien vuosimallien myyntiesitteet. Jokaisessa uudessa esitteessä kerrottiin kuinka uuteen vuosimalliin on parannettu sitä ja kehitetty tuota. Lisätty virpätintä paranettu tehoa ja uudistettu ominaisuuksia. Kaikki nuo ominaisuudet olivat siis hänen autossaan pielessä. Senjälkeen se hyvä vanha auto alkoi tuntumaan hänestäkin ihan romulta.

-Haluaisin auton joka kulkee vähällä ja joka ei heti vanhene vanhan malliseksi.

-Tässä on juuri tullut Measmart. Hieno pikkuinen peli ja naisella ollut.

-Juu, kas kun ei vanhalla papilla. Tuota en ottaisi suin surminkaan. Etupenkin korkeussäätö elää omaa elämäänsä. Risteyksessä imuroi muita kylkeensä ja vakionopeussäädinkin on vain tarralenkkarin tarra sisäverhoukseen liimautuneena. Ei parkkeuraudu taskuun ei ohjaudu parkkitaloon ei.

- No sitten meillä on täällä sivummalla Trabant. Siinä automallissa kuosi säilyy, ei uudistu usein ja muutenkin pikkuinen varma peli. Bensamittarikin varmatoiminen mittatikku. Takanakaan ei porukka kauaa muut autot roiku kun laittaa vähän kaksitahtipensaa palamaan. Kori muovia -ei ruostu. Ikuinen peli ja kauniskin tuo on.

-Otan sen, pankaa pakettiin.

Risto joutuu esittämään ajokorttinsa ja tekemään paperit luottoyhtiön nimiin. Hän on vain haltija ja luottoyhtiöltä alkaa tippua parinsadan euron laskuja Kuutamotien osoitteeseen. Kaipa tällä hetken ajelee ennen kuin pois ottavat ja onhan se näin halvempaa kuin vuokra-autolla ajelu. Riston päässä on välillä ihan järkeviäkin ajatuksia, mutta ne tahtovat hukkua tuohon kohinaan joka jotenkin pyörii ikiluuppia hänen ohuen aivokurkiaisen sisällä tukkien sen kapasiteetin ja sotkien joskus hyvätkin aikomukset.

Risto kaasuttaa pois autoliikkestä suu makeeta vettä täynnänsä. Sininen katkeranhajuinen vana jää vain jälkeensä mutta sehän menee juuri nyt Venäjän metsäpalojen piikkiin.

Protpototi potpoti pot.

Shamaaniväkeä

Risto raottaa silmiään ja hieroo niitä epäuskoisena. Igor Bockin näköinen mies meditoi sivummalla ja pyörii omissa mehuissaan. Itseriittoinen -siittoinen ravitsee itseään vain omilla tuotoksillaan ja muutenkin koko muukin tämän kirkkomaisen rakennuksen sakki on holjan tuntuista.

Mitä ihmeen kesseleitä nämä ovat?

Riston matka-aski on auki ja pokstoolari sekä klootti ovat jonkinnäköisten taikamenojen kohteena ja apuvälineinä. Hän hivuttautuu Auliksen viereen ja kysyy mitä tää tämmönen peli oikein on?

Aulis kertoo hiljaa kuiskaten kuinka Helsingin kaupunki on maksamattomien uhkasakkojen jälkeen nyt väkipakolla kunnostamassa hänen kalliohuvilaansa ja aikoo maksattaa ison laskun hänellä.
Tarvitaan taikoja ja karjalalaisia uhrimenoja, riittejä ja shamaanien loitsuja jotta tuo iso työ ja remontti saataisiin estettyä.

Itäisen tullipiirin rekkajonojen varrelta on kerätty tien ohesta satoja pulloja karjalalaista heimonestettä. Puolitäydet kellertävänesteiset virvoitusjuomapullot kaadetaan yksi kerrallaan tuliseen pätsiin. Tuhka pölisee, karjalaiset loitsut kiirivät eetteriin, mutta auttaakohan tuo oikeasti? Ristoa kummastuttaa mitä ihme eliksiiriä sisältävät nuo rekkamiesten tullijonoon jälkeensäjättämät pullot. Hän ottaa yhden pullon ja heiluttaa sitä. -Näyttää ihan...., avaa korkin ja nuuskaisee, haisee ihan......, laittaa tipan sormilleen ja lopuksi kulauttaa oikein isot hörpyt kurkkuunsa. On se on, sitä se on -virtsaa. -No hyvä etten mennyt ja hengittänyt tuota loitsuhöyryhuurua ahjon lähistöllä, huokaisee Risto tyytyväisenä.

On täällä muutakin sakkia. Kansanlääkintäkeskuksen kupparit imevät sivupenkeillä karvaisista ja partaisista Väinämöisen oloisista miehistä mustaa verta ja heittävät sitäkin ahjon kuumentamaan pätsiin. Sivummalla valmistellaan kusiaspesähoitoja ja nikaman niksautteluja, onkohan kaikki nyt ihan kohdallaan täältä on päästävä pois ja äkkiä miettii Risto ja katselee jo pakoreittiä. Pokstoolari ja klootti olisi myös saatava matkaan, ja sassiin.

Pauanne

Risto tapaa poliisiaseman pihalla hänet susiluolaan houkutelleen Aulis Juneksen. Linnunlaulun huvila on saanut siistimiskehoituksen Helsingin kaupungilta ja Riston pitäisi nyt lähteä talkoisiin.

-En varmana lähde mihinkään linnunlauluun, kaikenmaailman elämäntapaintiaanien sotkuja siivoamaan, ja Arrukin on vielä löytymäti, sanoo Risto jämäkästi.

-No lähde sitten Pauanteelle

-En lähde sinnekään, mikä sitten lieneekään, en varmana lähde en!

No kuitenkin Risto herää seuraavana aamuna Kaustisten korvesta. Konsta Jylhän vaiennut viulu soi taustalla ja ihmeellinen kalevalainen äijäkööri takoo Sampoa ja rummuttaa vanhoilla sääriluun kappaleilla ikiaikaisia noitarumpuja ympärillään.

On se elämä niin holjaa.

Kuulustelu

Konstaapeli Glad ja komisario Rehnqvist tenttaavat Ristoa susiluolassa yöpymisestään tiukkaan sävyyn. Hänet on viety Karijoen poliisiasemalle mustan maijan koppikyydillä.

-Mikä härrä te oikke olla? Mistä te tulla ja minne olette mänossa? Mitä on tilpehööri laukussanne?


-Olen Risto vaan ja koetan olla yrittäjä. Kaivinkoneella pyrin yrittämään ja Arrua etsiskelen. Linjuri pysähtyi tuolla luolan lähellä ja pari turistia pyysi mukaansa tutustumaan susiluolaan ja hämärä yllätti. Nukuin yhden yön niinkuin esi-isänikin, ei kai siinä ole mitään pahaa?

-Mitä olla nuo rompoolitavara matka-askissanne, ollako ne otettu luolasta, ollako ne Nearnethalin ihmisen raha ja tavara?

- Ei löysin ne Tammelasta, ne on Hakkapeliittojen riikinstoolareita ja klootti sekä pokstoolari, kaipa te vanhaa aseistusta tunnette ja tiedätte missä Tammela on?

-Totta kai tiedän, ette kai minua tyhmänä pidä, kuuluisa paikka mustastamakkarasta ja Matin Mervistä. Mutta mikä vanha ruma reppu teillä on?

-Älkääpä moittiko isoisän vanhaa eväsreppua, ei ole monella niin vanhaa reppua kuin minulla.


Silloin Glad ottaa puheenvuoron ja sanoo että hänellä onkin vanhempi reppu, isoisän-isän reppu. Rehnqvist innostuu myös ja kertoo kuinka hänellä on vielä vanhempi reppu. Minullapas on isoisän-isän repun-reppu.
Ohoh, onpas vanha, vastaa Risto ja teeskentelee ihastuksenomaista hämmästystä.

Glad tenttaa vielä kovasti Ristoa ettei vaan hän ole löytänyt ja vienyt mitään Nearnenthalin ihmisen rahoja, kultakoruja tai metallityökaluja luolasta, mutta Risto vakuuttaa että mitään ei luolasta löytynyt. Sitäpaitsi hän ei lainkaan ymmärrä miten kateellisia voivat poliisit olla moisesta pölyisestä kallionhalkeamasta.

Myöhemmin iltapäivällä Rehnqvist ilmoittaa että Ristoa ei ole ilmoitettu kadonneeksi eikä etsintäkuulutettu joten hän saa mennä, -jos lupaa pysyä poissa susiluolasta jatkossa. -Mutta kaapin paikan me teille vielä näytämme, sanoo Glad ja vie Riston pukuhuoneeseen.

Tuossa on minun pukukaappini, sanoo Glad ja osoittaa peltistä pukukaappia.

Jahas, vai sillä tavalla, sanoo Risto ja koettaa vielä tingata poliiseilta autokyydin Kristiinankaupunkiin. -Mene jo matkoihisi, senkin kesseli, kuuluu vastaus.

Parempi puolisko

Sari palasi Espoon Olariin Kuutamotielle ja jatkoi kesken jääneitä askareitaan. Kummasti vain aika juoksee. Oli helmikuu kun Risto lähti Ypäjälle hevoshoitoihin ja sille tielle taisi mies jäädäkin. Elokuu jo tulla jolkottaa ja koulutkin pian alkavat.

Radiossa uutisoitiin Porin torilla mekkaloineesta miehestä joka oli mennyt ja yöpynyt myöhemmin Lapväärtin ikivanhassa susiluolassa. Olikohan se sen väärti? -todettiin lopuksi. Kuvaus sopisi Ristoon mutta Sari antaa olla asian selvittämisen, kuuleehan sitä miehen liikkeistä näin tiedoitusvälineistäkin. Susiluolan turistit luulivat Ristoa Neardenthalin ihmiseksi, niin ruma epeli oli siellä ahtaassa raossa koisannut.

Olisi se hyvä että edes sitten nuorimmaisen ylioppilasjuhliin Risto tulisi, tai no tarvitaankohan sitä sielläkään, moista kekkeroosia.Sarin äiti vaan on hieman huonona ja siksi pohjanmaallakin pitäisi käydä. Veriarvot huonot ja meni pahalainen kaatumaan marjamatkallaan. Käsi ranteesta poikki ja eihän se osteoporoosin haurastuttama luu nopeasti enää tuolla iällä parane.

Jatsiväkeä

Ilmeisesti täälläpäin on joku jatsitapahtuma koska väkeä alkaa kävellä linja-autoaseman suunnasta kohti merta ihan solkenaan. Ristolle herää ajatus josko Arrukin olisi tuossa joukossa? Onhan todennäköisempää että etsitty ihminen esiintyy isossa väkimäärässä kuin kahden ihmisen joukossa.

Löytyisikö Arru sattumalta ihan huutamalla?

Risto alkaa huutamaan: " Arru, Arruuu, ho-hoi! " Ääni kiirii talojen väliin jäävässä kujassa ja ohikulkijat katsovat Ristoa pitkään, mutta Arrua ei ilmaannu.

Sitten Risto muistaa palkitun suomalaisen dokumentin "karjan kutsuhuudot". Siinä eri puolilla suomea asuvat heimot esittelivät miten karjaa kutsutaan. Arru ei ole karjaa vaan ihminen, mutta voisihan silti kokeilla jotain sellaista kutsuhuutotyyliäkin. Siinä ohjelmassa joku nainen huusi: " ptruui mansikki kotioo, ptruui mustikki kotioo, ptruui ptruuii....."
Ristokin kokeilee Arrulla, mutta ei tulosta. Sitten: " tulkee Arru tännee, tulkee tulkee...." Risto venyttää sanoja ja muuttaa äänen intonaatiota ja sävelkorkeutta soinukkaasti varioiden, -tuloksetta.

Vielä on kokeilematta Riston mamman käyttämät kutsuhuudot. Lampaita hän kutsui: "utti, utti, uttiii" Mamma hoki tuota laskuvarjojääkäripaikkaa loputtomana ketjuna kunnes lampaat peräkanaa saapuivat. Vasikoita hän huusi: " pikseepik se, pikseepik se, pikseepik se se, pisku pisku piskuuuu" . Ja lehmiä: "lehmä se, lehmä se, lehmä selemä se, lehmä sese". Rytmi ja nuotti oli tärkeä jotta huudosta tuli kutsuva ja tunnistettava.

Joillakin yhteislaitumilla eri karja varmaankin tunnisti kutsujansa ja vain oma karja saapui. Arru ei tunnista, hän ei ole tuossa joukossa tai sitten tuollaisen Riston kauhean kailottamisen jälkeen hän ei yksinkertaisesti kehtaa tulla juttusille.
Risto turhautuu suotta suoritettuun huutoonsa ja kiusaantuu ihmisten tuijotteluun ja alkaa vielä lopuksi huutamaan:

" Menkää ihmiset jatseillee, menkää menkää. Juokee ittenne humalaan, juokee juokee. Näyttäytykkee tärkeenä ja pasterattekoo valokuvissa, pasteerattekoo pasteerattekooo..." "Ostakee kaliista oluttaaa ja rasvasta makkarooo, makkarooooo...."

Kaikkien ohikulkijoiden päät kääntyvät Riston suuntaan ja hymynvirne piirtyy kasvoillensa. Aikansa huudeltuaan Ristokin on tyytyväinen. Hän sai ihmisille hyvän mielen ja oma päivänsäkin alkaa olla näinollen pelastettu. On aika jatkaa kohti Kristiinankaupunkia.

Telttakahvila

Enpäs vaan tiedä, tapa mikä tapa vastaa mies. Tupakkimies on ostanut aamupuuroa ja lisää siihen päälle sokeria. Sitten tuo tuiki tuntematon mies alkaa kertoa miten hyvä on aloittaa aamunsa kaurapuurolla. Kertoo vielä että täällä ei kuitenkaan ole niin hyvää puuroa kuin Mantansaaressa. Siellä hän sai elämänsä parasta kaurapuuroa, jota voi vielä näin vuosienkin päästä kaiholla muistella. Lavein sanakääntein ja ylistävin adjektiivein tuo puuro puetaan sanoiksi ja kieltämättä sitä kuunnellessa Ristonkin suussa häivähtää uutispuuron aromi.

Risto epäilee että mies juksaa kuitenkin tuossa saariasiassa. Eihän kokemäenjoessa mitään saarta voi olla johon jopa autolla mentävä silta mukamas johtaisi.

Porissa

Risto saa kyydin keskustaan porilaiselta pullakuskilta ja menee torin laidalle odottamaan linja-autoaseman avautumista. Yleensä tällä Eetunaukiolla on paljon ruuhkaa, mutta nyt väki ei ole vielä herännyt lorvimaan. Työmatkalaisia on muutamia ja viljalti myyjiä jotka pystyttävät vielä kojujaan. Kolistelevat rautaputkien kanssa ja raahaavat tettakatoksien painoja.

Kahvila on pystytetty jo varmaan ensimmäiseksi ja Risto meneekin asuntovaunun luokse josta myynti tapahtuu. Hän pyytää kahvia koska hotellissa jäi aamiaisetu käyttämättä. Partainen porilainen ottaa lasipannun ja kaataa pahvikuppiin tummaa sumppia. Kahvipannun alta paljastuu kolme kuparikolikkoa. Risto kysyy miksi kaikki pitää aina tuollaisia kolikoita pannun alla? Kahvinkaataja hämmästyy itsekin ja alkaa miettiä miksi.

-Ei aavistustakaan, pidän vaan koska kaikki muutkin pitävät. Ei ole tullut koskaan mieleenkään miksi ne siellä alla on.

Miehen vastaus hämmentää vuorostaan Riston. -Miksiköhän menin tuotakin kysymään kun asia jäi epäselväksi, nyt se vaivaa taas tietysti koko päivän.

-Miksiköhän tuo mies tuollaista kysyi? Partainen mies jää selvästikin miettimään Riston kysymystä, ja se mietintä varmaankin häiritsee miehen asiakaspalvelua joltisenkin verran. Siitä huolimatta tuo mies kysäisee seuraavalta asiakkaalta:

Miksi jotkut iskevät täyden koskispullon pohjaan kyynärpäällään ennen korkkausta?

Tuo mies mies ei suoralta kädeltä osaa vastata, vaan menee pöytäänsä ja huutaa sieltä myyjän suuntaan: -Niinpä useasti tosiaankin tehdään, itsekin olen pari kertaa sillä tavoin risauttanut. -mies alkaa pohtia ja höpisee asiaa puoliääneen ja varmaankin kysyy asiaa esimmäiseksi vastaantulijalta, kunhan alkaa kälppiä kahvit juotuaan.

Risto kuulee puolikorvalla myöhemmin kadun toiselta puolelta saman viinapullokysymyksen ja kysyttävä näyttää vain pudistavan päätään. Pyöräänsä taluttaen tuo kolmas mies tulee vuorostaan kahvilateltan suuntaan. Laittaa pyörän nojalleen teltan tukiraudoitukseen ja tulee myöhemmin lihapiirakkansa kanssa hänkin telttaan.

Tuo pyörämies katsoo viereiseen pöytään jossa vanhempi mies laittaa tupakaksi ja kopauttaa tupakkaa kovakantiseen askiinsa ennen suuhunsa laittamista. -Miksi sinä noin teet, oletko koskaan miettinyt? kuuluu kysymys tupakkimiehelle

Linja-autossa

Risto lampsii linja-autoasemalle ja ostaa baarista sämpylän. Syö nälkäänsä partainen ressukka mutta välissä olevat salaatinlehdet hän heittää roskiin. Linja-auto Vaasaan lähtee tunnin päästä. Tuo kulkuväline pysähtyy myös Kristiinankaupungissa.

On outo ilmestys funkistyylisellä asemalla tuo Risto. Vanerinen matka-aski ja reppu selässä hän töröttää penkillä. Matka-askissa on esineitä joista ei kukaan muu kuin Risto tiedä olevankaan. Topin oltua aina välillä poissa työmaalta Risto kaivoi itsekseen Huhtiniemen harjulta muutamia kupariplootuja ja vyönsolkia. Kristiinankaupungissa niitä voisi esitellä antiikkikauppiaalle.

Piili tulee ja tämä linja-auto kiertää Olkiluodon voimalatyömaan kautta. Sieltä kyytiin tulee humalaisen oloinen paremmin puettu herrashenkilö. Oikeastaan aikasmoisessa tuiskeessa, -kuin pieni apina. Risto ajattelee että itseasiassa ei edes pieni apina ole noin tuiskeessa, vaan enemmänkin tuo on kännissä kuin käki.

Kaiken lisäksi mies tulee istumaan Riston eteen ja ei malta kauaa olla hiljaa. Kääntyy penkkien välisestä raosta puhumaan omia asioitaan. On ollut kertomansa mukaan hieromassa kauppoja Framatomen kanssa ja sopimus on nyt salkussa. -Mikä lie johtaja joka linja-autolla matkustaa, ajattelee Risto ja vastailee vain lyhyin lausein. -Olen Risto vaan ja kaivinkoneyrittäjä, yrittänyttä ei laiteta, ei.

Humalaisen kanssa on vaikea puhua selvinpäin, toteaa Risto ja eikös mies ole jo änkeytymässä Riston viereenkin. Mies ehdottaa että myös hän jäisi Porissa pois ja menisivät yhdessä seurahuoneelle juhlimaan. Ei nyt juhlituta ja rahatkin vähissä, estelee Risto.

Mies kaivaa salkustaan esille paksun rahatukon ja heristää sitä ilmassa. Täältä pesee ja linkoaa, sössöttävät sanat kaikuvat kaikkien kuultaville. Ennen Poria miehen humalatila on kääntymässä änkyrän puolelle ja agressio paistaa jo jostain puheiden sivulauseista hyvinkin vahvasti. Risto ajattelee että katsotaan nyt tämä Porinkortti myös ja menee kuin meneekin Porin asemalla yhdessä miehen kanssa ulos.

Ensiksi mennään Porin Vaakunaan ja tilataan ruokaa. Ruokapöydässä mies ottaa esille paksun markkinatuomioistuimen päätöksen ja lukee sivulta 55, kuinka hän oli mukana todistamassa tässä suuressa kartellijutussa. Kartelli on nyt purettu ja siksi hän saikin tuplahinnalla voimalaitoksen parkkialueen asfaltointiurakan.

Risto ei ole asiasta lainkaan kiinnostunut, mutta hänellä on kova nälkä ja tilaa viskiä sekä pippuripihvin. Puolisentoista tuntia porukan syöpöteltyä ja juopoteltua, mies ehdottaa että mennään vielä jatkamaan Yyterin rantahotelliin. Taksi tilataan, perillä huone otetaan ja alkaa minibaarin tyhjennys.

Älytöntä, perin älytöntä miettii jopa Ristokin jossain vaiheessa tyhjällä baaritiskilla notkuessaan. Huoneessa nukkuu pois humalansa ja aamulla tuntemattoman miehen vielä kuorsatessa, Risto ottaa reppunsa sekä matka-askinsa ja poistuu ulos. Aamukasteen vielä viipyillessä Yyterin kauniissa luonnossa Risto kävelee kohti päätietä ja aikoo liftata Porin keskustaan.

Perinneruokaa

Ollaan jo asemalla ja Ristoa huikoo. Hänelle tulee hillitön himo saada jostakin Rauman perinneruokaa, lapskoussia. Risto on hulluna perinneruokiin. Forssan pylsy, Joutsenon Pirana, Humppilan puksmäntti, Lemin särä, Soinin rokkaperuna ja moni muu kansallinen ruoka-aarre tulisi jokaisen joskus kokeilla. Voi niitä ressukoita jotka eivät ole koskaan saaneet syödäkseen mitään noista.

Rauman rautatieasemalla on baari josta Risto kysyykin lapskoussia. -Mitä se simmonen on, oletteko te joku pedofiili? saa Risto vain vastaukseksi nuorelta myyjättäreltä. Menkää jo kousseinenne taidatte olla humalassa, säestää toinen myyjä kassakoneen vierestä ja Riston on mentävä nälkäisine vatsoineen Rauman katuvilinään.

Risto kysyy vastaantulijoilta kissanpiiskaajankadusta. Kukaan ei tunnu tietävän mutta eräs muistaa että Kristiinankaupungissa on kissanpiiskaajankuja
asuisikohan se Arru sittenkin siellä? Eräs toinen ihminen ehdottaa että täällä on kylläkin kitukränni josko se kelpaisi Ristolle? Molemmat ovat varman tiedon mukaan kapeita katuja mutta mikä lienee suomen toiseksi kapein katu? Siellä se Arru varmaan lymyää.

No johan nyt on kun suunnitelmat sotkeentuivat, miettii Risto. Pitäisi olla puhelinnumero tai ehkä pitäisi olla ilmoittanut ensin tulostaan ettei näin olisi päässyt käymään. Taidan lähteä sitten sinne Kristiinankaupunkiin josko sieltä jotakin löytyisi. Hämmentynyt mies kysyy tietä linja-autoasemalle ja kesseli heppu lampsii nälkäisin askelin pitkin oudon kaupungin katuja.

Eura

Euran kunnan lävistettyään Risto on jo kaupungin porteilla. Voipi olla että Rauma pujokasvustoineen ja itsenäisenä kaupunkina on piakkoin menneen talven lumia. Yhdistyminen on Uudenkaupungin ja parin muun kunnan kanssa on pian tosiasia. Koko satakunta muuttuu myös kymppikunnaksi kun kuntaliitokset toteutuvat.

Juna mennä kolkkaa eteenpäin ja seinäpanelit kitisevät ja natisevat. Ilmanvaihto on huono ja valaistuskin on turhaan kytketty hohkaamaan omaa lisälämpöään. Onneksi junan kunnossapito ei ole uusinut kaikkia palaneita lamppuja ja näin sekin pieni lisälämmöntuotto on uupeluksissa, nimenomaan onneksi. Edisonin aikonansa keksimä sähkölamppu oli oikeastaan lämmitin eikä valonlähde. Vasta nyt on keksitty oikea valonlähde joka tuottaa valoa ilman massiivista lämmönhohkaa. Japanilainen heppu sai suomalaisilta siitä asiasta Millenium-palkinnon, eli paljon rahnaa.

Led-valot ovat tulleet myös taskulamppuihin ja patterit kestävät niissä kymmenen kertaa kauemmin kuin vanhoissa lituskaisissa. Ne vanhat lituskaiset olivat muutenkin miltei kertakäyttöisiä. Kukaan ei muistanut poistaa kesäksi vanhoja paristoja ja patterit vuotivat sinne sisälle kesän aikana. Syksyllä kun hämärähyssyn torjuntaan olisi tarvinnut taskulamppua niin tarvitsijan käteen oli antaa vain ruosteinen peltirekkale. -kurjaa. Muutenkin tahtoi olla aina aikasmoinen projekti virittää se kytkin niin että valo tuli ja paloi häiriöittä.

Lampuista puheenollen, Risto oli kerran mukana kierroksella kun ulkomaiset ostajat olisivat halunneet ostaa Tapiolan Energian kaikkine toimintoineen. Saksalainen ostajakandidaatti kiersi valtuuskuntineen muuntamot, pumppuasemat ja lämmönjakomuuntohuoneet. Viimeisessä palaverissa he ilmoittivat kuitenkin että eivät anna tarjousta, koska palaneita lamppuja ei oltu vaihdettu toimiviin. Heidän mukaan katossa olevien pimeiden lamppujen määrä kertoo suoraan kuinka hyvin kaikki muukin kunnossapito toimii.

Aikoinaan Riston tuttava teki kauppaa neuvostoliittolaisten kanssa. Hän aina Moskovaan matkatessaan vei mukanaan vinon pinon palaneita hehkulamppuja. Tullimiehet eivät keksineet mitään syytä miksei palaneita lamppuja saisi viedä tuliaisiksi. Miehen asiakkaana oli ministeriö jonka henkilökunta sai varastoltaan uuden ehjän lampun, kunhan vain toimittivat viallisen vaihturina. Nämä uudet ehjät lamput he veivät sitten varmaankin kotiinsa.

Lipuntarkastaja tulee ja Risto ojentaa paksun pahvisen pilettinsä. Tuo hyväkäs katsoo sitä hetken ja tärvelee sen painamalla soikean reiän ja tuo reikäroska tippuu lattialle. Konnanrin jo mentyä, Risto siistinä miehenä nostaa roskan lattialta ja samalla siivoaa lattiaa vähän muutenkin. Konttaa pitkin lattioita ja pyyhkii nenäliinallaan sinne muiden tiputtamia roskia.

On hyvä että maailmassa on yksi siisti ihminen sataa sottapyttyä kohti.

Matka jatkuu

Hirvittävä savu jää viipyilemään tuohon junan toilettiin kuin muistoksi Ristosta jo mentyänsä takaisin paikoilleen. Onneksi junassa on vain vähän matkustajia. On kiusallista kun joskus jotkut ventovieraat heittäytyvät tuttavallisiksi ja alkavat jutella tai purkaa sydäntään. Paras on ihmisen olla vain omissa oloissaan.

Suomalaisia moititaan että ratikassa tai bussissa eivät puhu tuntemattomille vieruskavereille. -Miksi puhuisivat? Ei muuallakaan paljoa puhuta, mietitään asioita ja annetaan toisten olla omissa oloissaan. Ei se ole kiva kun joutuu miettimään tuntemattoman ihmisen peräpukaman hoitovaihtoehtoja tai jonkun vieraan ihmisen lapsenlapsen opintomenestystä kommentoimaan.

Raumalla Riston on tarkoitus piipahtaa vanhan tuttavansa luona joka asuu kissanpiiskaajankadulla. Risto sai kutsun jossa viitatiin johonkin pitsiprojektiin, mikä sitten lieneekin? Se selviää varmaan perillä. Kansakouluaikainen ystävänsä Arru asuu Raumalla ja Risto on pitänyt yhteyttä kirjeitse aina silloin tällöin.

Raumalla Risto ei ole koskaan ennen käynytkään eikä tiedä näinollen mitään puutaloalueesta, kanaalista tai Rauman lukosta. -eikä oikeastaan halua tietääkään.
Merenkulkualuetta taitaa olla ja kuulemma veneitä on asukkailla niin paljon että jos kaupunki pitäisi evakuoida niin kaikki asukkaat mahtuisivat kansalaisten vesikulkuneuvoihin.

Oras -vesihanoja taidetaan tehdä Raumalla ja onhan siellä se Lokari Lainekin. Aikoinaan kun autot ruostuivat etulokasuojistaan, herra Laine alkoi tehdä jälkiasennussisälokasuojia ja menestyikin siinä pisneksessä.

Rauma? Mistähän semmoinenkin sana on tullut? Lapsena kuuli vanhojen ihmisten sanovan porsliinissa olevaa säröä raumaksi. Trauman taas niin moni saa jo lapsena. Reiman Raul oli sanoittaja joka kuoli. Ruuma on laivassa mutta olisiko Rauman alkuperäinen sanamuoto Raum? Niinhän se nykyisin sanotaan rauman kielelläkin. Oli miten oli.

Harhaan

Junassa kuulutetaan että valitettavasti se on ajanut harhaan. Huittisista piti mennä Raumalle eikä Vammalaan. Uusi kuski ei ollut osannut kääntää oikeasta risteyksestä ja nyt palataan siis ensin takaisin Huittisiin. Voihan ryökäle, mennä nyt väärästä risteyksestä, mikä rattimies siellä oikein on !

Risto menee vessaan tupakalle. Kitkerä haju täyttää tilan ja vanha metallinen mekanismi pöntön pohjassa räplättää kiskojen tahtiin. Risto laskee housunsa ja istuu alas jotta olisi kuin oikealla asialla jos konnari sattuu tulemaan omilla avaimillaan tarkistuskäynnille.

Viileä ilmavirta viilentää kivasti laitteita ja siinä pytyllä Risto myös sytyttää käärimänsä sätkän. Tulitikkuaskista menee viimeinen tikku ja Ristolle palautuu mieleen lapsena lukemansa H.C.Andersenin satu 1800 -luvulta. Pieni tulitikkutyttö.

Ristoa askarruttaa vieläkin aika-ajoin kuinka väärällä tavoin tuo tyttö yritti lämmitellä. Hän ei ollut saanut myytyä tulitikkuja koska niin moni ilmeisesti oli siirtynyt sytkäriaikakauteen. Kotiin hän ei uskaltanut mennä ja paleli.

Meni ryökäle tyhmyyksissään lämmittelemään raapimiensa tikkujen loimussa. Eihän sellainen paljoa lämmitä, tyhmän touhua. Olisi kerännyt joitakin roskia tai papereita ja tehnyt jonkinmoisen nuotiontapaisen. Voi sentään kun pitikin olla niin ajattelematon.

Kuivat tulitikut ovat arvokkaita alkuliekin lähteenä mutta lämpöarvo sinällään olematon. Olisihan se pitänyt lapsenkin tajuta. Tuo asia on harmittanut Ristoa aina kun hän raapii tikkuja sätkää sytyttääkseen.

Konsta Pylkkänen taas pohti aikoinaan mistä se tuli tulee ja minne se menee? Mahtaa olla kuuma paikka missä se väliajat lymyää. Raapaistessa tikkua sen pinta tulehtuu ja tulipasilli iskee siihen ja sytyttää puun. Sen nyt Ristokin ymmärtää ja uskoo, oli se Pylkkänen viisas mies ja puhui ihan järkeviä jo silloin linsenssien kanssa maastossa kiertäessäänkin. -juu

Kuulustelu

Sari on ollut pidätettynä ilman kuulusteluja Vorssan Kuantanamossa jo toista päivää. Onko parin vaivaisen närhenmunan hallussapito niin suuri rikos? Nimismies Pelttari ja vanhempi konstaapeli Tuomola tulevat kuitenkin jo kolmantena päivänä selliin ja vievät Sarin kuulusteluhuoneeseen. Huoneessa on vain yksi pöytä ja kirkas kohdevalo, joka suunnataan kohti Sarin kasvoja.

-löysitte siis todellakin nämä munat jostain Olarin polulta, kuten väitätte?

-kyllä vaan, linnut hylkäävät joskus pesästään munat jotka eivät kuoriudu kohtuullisessa ajassa.

-just joo, ette kai te hyvä rouva pidä meitä niin tyhminä että uskoisimme moisen sepitelmän?

-pi..pi....pidän, eiku e..e..en

-siis pidättekö vaiko ette? Jos pidätte se on virkavallan halventamista, jos ette niin asia on selvä, olette tunnustaneet rikoksen.


-en minä teitä minään pidä, olette aika mitättömiä, etenkin jos minut vankilaan laitatte parin munan vuoksi.

-no hyvä rouva, nyt on kesä ja olemme hyvällä tuulella. Lisäksi olemme tutkineet täällä lintukirjaa ja kyselleet asiantuntijoilta. Niin todellakin saattaa käydä että lintu hylkää munansa, miehet eivät koskaan. Koska kukaan asianomistaja ei ole nähnyt tarvetta nostaa syytettä ja yleinen syyttäjäkin on kesälomalla, niin päästämme teidät tällä kertaa ilman sanktioita.

-kiitos, oikein paljon.


Pelttari jatkaa kuitenkin vielä:


-Koska meillä täällä Forssassa on tapana näyttää ulkopaikkakuntalaisille mistä kanat pissivät, niin näin on tässäkin tapauksessa.

Pelttari vie Sarin taukotilan TV:n ääreen ja näyttää hänelle luontofilmiä missä uroskana nostaa takakoipeaan ohuen näreen juureen. Toisessa pätkässä naaraskana laskee ahteriaan ja lirauttaa isot pissit hiekkaan ja kaaputtaa senjälkeen hiekkaa jätöksensä päälle.

-tuossahan se, olkaatten hyvä ja menkää jo menemään.


Sari menee ulos ja ja näkee Riston auton rautatieaseman parkkipaikalla. Sovittaa omia avaimiaan oveen ja tutkii auton sisältöä. Mitään viitettä ei Riston olinpaikasta löydy ja hänen onkin lähdettävä naapurinsa autolla tyhjin toimin takaisin Olarin kuutamotien maisemiin.