Valomerkkiin asti

Se taas lipsahti ilta pitkäksi kun Risto intoutui kuuntelemaan tosimiesten juttuja. Tupakinsavua oli vain niin viljalti että tupakkimiehenkin silmiä kirveli. Yösijaa ei löytynyt ja satanen tuli Reiskalle vippiä lisää piikkiin otetuksi. Risto oikaisee ensin snakarilla käytyään keskuspuiston läpi entiselle kotipihalleen. Liiketunnistin rapsauttaa pihavalot päälle mutta onneksi sisällä huoneissa ei kukaan havahdu.

Risto menee suoraan katokseen ja siellä säilytyksessä olevalle tavarakasalleen. Siirtää pressua ja ja ottaa käsikopelolla pahvilaatikosta jotakin kangasta peitokseen ja rojahtaa kostealle sohvalle. Siirtää vielä pressun niin että häntä ei havaitse vaikka talon väki kävisikin aamusella postilaatikolla.

Jokin yölintu ääntelee keskuspuistossa ja hiljainen liikenteen melu kantautuu kehä II suunnasta. Syysyöt ovat jotenkin hapekkaampia ja äänettömämpiä kuin valoisat kesäyöt. Kansa käy aikaisemmin nukkumaan ja ilman kosteus vaimentaa ääniä tuoden yöhön oikean yön tunnelman. Kerran Risto oli ulkomailla ja kaskaat aloittivat illansuussa sellaisen metelin että nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Nyt ollaan täällä suomessa ja väsyneen miehen veressä oleva alkoholi toimii unilääkkeenä ja vanheneva mies nukahtaakin melko pian muistorikkaalle sohvalleen.

Kuin kotona

Täällä pubissa Risto on kuin kotonaan. Nyt pitää kiertää mahdollisimman monta pöytää jotta rahan vippaaja löytyisi. Olueeseen on roposia vielä taskun pohjalla mutta snackarilla myöskin pitäisi käydä ja yöpaikkakin löytää.

Kaikki kyselevät missä olet ollut ja mitä kuuluu? Näkeehän porukka sen naamasta että ei miehellä kovin hyvin pyyhi juuri tällä hetkellä, mutta kyselevät sen mitä humalaiset örisijät vain voivat.

Outoakin porukkaa on. Yksi Gorban näköinen mies kantaa kaktuksen piikkejä poskessaan. Kotona oli ollut jokin tiukempi neuvottelu kun hän oli ensin laittanut hiilihappojäätä kukkapurkkiin ja vielä senjälkeen erehtynyt tukkimaan vuotavan vesipatterin kerran kymmenessä vuodessa kukkivan kaktuksen kukinnolla. Pahempi juttu semmonen.

Auto taitaa jäädä tuohon parkkipaikalle yöksi, olikohan se ilmainen paikka? -miettii Risto. Menee ja laittaa levyautomaattiin soimaan lohjalaisen Ahti Lammen laulun "elämän valttikortit". Kyynel puristuu hänen silmänurkastaan kun Risto käärii vieruskaverin ojentamista sätkätarpeista itselleen suitsuketta.

Otan muutaman ja illan hämärtyessä riittävästi kävelen sinne omalle sohvalleni ja nukun sielläkin yhden yön. -Näin ajattelee mies joka kylläkään ei vielä ole kaikilta kavereiltaan kysynyt olisko heillä tilapäismajoitusta.

Olarin ostarille

Risto ajaa autonsa pois omasta pihastaan ja miettii samalla haikeana kaikkia taloonsa tekemiään yksityiskohtia. Josef oli rakennusaikana ideoimassa energiansäästöratkaisuja ja muita pieniä yksityskohtia jotka ovat nyt toisen perheen ilona.

Kaksikerrosratkaisu salli myös hienon jatkuvatoimisen keskuspölynimurin. Yläkerran huoneiden nurkissa on lattialistojen alla jokaisessa kulmassa jatkuva imu. Alakerrassa on muutama vanha pölynimuri imemässä villakoiria pois nurkista, sinnehän ne muuten kerääntyisivät. Imureiden hukkalämpö lämmittää alakerran varastoa.

Makuuhuone oli aluksi tukalan kuuma mutta siihenkin löytyi ratkaisu. Yhdelle ulkoseinälle upotettiin kolme isoa jää-viileäkaappia siten että lauhdutinosat sijoittuivat ulkopuolelle. Jääkaappien ovet poistettiin ja hyllyjä käyttettiin vatekaappeina. Viileä yöpuku oli kiva pukea viileässä huoneessa kesäkuumallakin.
Josef modifioi myös termostaattia niin että talvella jääkaapit toimivat huoneen lämpöpumppulämmittiminä.

Valaistus olikin Josefin oikea diplomityö. Liikeanturit tutkivat ja rekisteröivät huoneessa kulkijan liikeratoja ja oppivat ennakoimaan minne ihminen on menossa. Valot sammuivat ja syttyivät huoneissa mikroprosessorin ohjaamana.

Lämpö ja valo tahtovat huoneissa nousta yleensä ylös ja siksi kaikki valaisimet upotettiinkin lattiaan. Alhaalta tuleva valo on myös hyvää jalkahoitoa ja saa asiat ja esineet näyttämän auringonnousun aikaisilta ja seinillä olevat taulut kiinnostavilta.

Ihan kiva kämppä se oli loppujen lopuksi, vaikka paras paikka oli alhalla autotallin nurkassa oleva renginkaappinurkkaus. -Oi voi niitä aikoja, haikailee Risto ja astuu sisälle pubiin, -samaan missä hän joskus tapasi jopa Jari Tervon.

Maallinen omaisuus

Risto tutkii katokseen tuotuja tavaroitaan. Pressu on köytetty löysästi niiden ympäri ja katoksen maavaraiselle puurimoitukselle on laskettu kosteudelle herkkiäkin huonekaluja. Erityisesti Ristoa kiinnostaa onko hänen renginkaappinsa tallessa. Etummaisenä on vanha äidiltään perimänsä plyyshisohva joka viime ajat palveli autotallin istumapaikkana. On pahvisia vaatelaatikoita ja paperinippuja sekä autotallista kannettu joitakin työkaluja. Renginkaappia ei näy ihan etummaisena, joten hätätapauksessa se on mentävä itse hakemaan autotallista.

Paha muutoinkin sanoa mitä on tallessa ja mitä on Sari vienyt. Sohva ainakin on sopivasti framilla ja Risto nostaa sen päältä pois ison videokasettilaatikon istuutuakseen hetkeksi. Häntä harmittaa hurjasti. Kosteus on pilannut varmaan monetkin tavarat ja liekö rottiakin täällä ulkosalla. Hän silittää tunnearvoa omaavaa ruskeaa plyyshisohvaansa. Siinä hän istui ja rötkötti useasti jo, tai vielä äidin kanssa asuessaankin. Sen hän myös otti mukaansa Tampereelle opiskelukämppäänsä. Itse asiassa sohva oli myös muutaman kuukauden Valkeakoskella.

Risto opiskeli Valkeakoskelta käsin ensimmäiset opiskelukuukautensa. Valkeakoskella hän asui Aamulehden kuuluisan urheilutoimittajan Matti Pitkon syntymäkodin yläkerrassa. Matti Pitkon isä asui vaimoineen itse rakentamassaan talossa Asevelitiellä ja pahaksi onneksi sattui kuolemaan juuri Riston yläkerrassa asuessa.

Riston tullessa koulusta eräänä päivänä koko huushollin täytti kitkerä pohjaanpalaneen puuron katku. Rouva Pitko oli saanut tiedon miehensä kohtauksesta ja kaatumisesta kesken ruuanlaiton. Puuro paloi pahasti pohjaan, hyvä ettei koko talo palanut kun ensihoitajat hälyttivät rouvaa sairaalalle jättämään viimeiset tervehdyksensa miehelleen.

Tällä sohvalla Risto on nähnyt monenlaista unta ja kokenut monenlaista asiaa, nyt sille pitäisi löytää uusi paikka. Turha on näitä tässä nyt liialti tonkia, päättää Risto ja ajattelee mennä pubiin, josko siellä olisi tuttuja jotka lainaisivat rahaa ja muutoinkin auttaisivat miestä tälläisessä kriisissä.

On niin hauska kotiin palata.

Pankkiautomaatilla Ristolle valkenee että tili on tyhjä, peräti miinuksella. Kone jopa imaisee koko kortin niin suhaus vain kuuluu, -masentavaa.

Nälkä.


Hän ajaa Prisman lastauslaiturin viereen ja kysyy tupakilla olevilta vihreätakkisilta olisiko heillä antaa mitään poisheitettävää ruokaa. Esimiehenoloinen nuorehko nainen menee sisälle ja tuo yli myyntiajan olevia pasteijoita ja maitoa.
Risto kiittää ja menee pupeltamaan parkkialueen laitaan.

Läpi Nummelan ja Kehä II kautta tullaan jo Olariin. Koti tuntuu todella hauskalta nähdä pitkästä aikaa. Kaikki nuo tutut nurkat ja pihatiet. Ovessa on vain outo nimi!

NILJANDER

-mitä tämä tarkoittaa?

Risto kokeilee avaintaan oveen mutta se ei sovi. Soittaa ovikelloa ja nuori nainen tulee avaamaan, perässään taapero joka tarraa naisen jalkaan kuin ikihonkaan.

-päivää

-päivää, en osta mitään.

-no olen tämän talon isäntä.

-ette ole, tämän talon isäntä on töissä.

-olen Risto Tamlander, kukas te olette?

- Jaana Niljander, olemme vuokranneet tämän Sarilta, oletkos sinä se kuuluisa kadonnut Risto?

-kuuluisasta en tiedä mutta missä Sari on?

-ettekö tiedä? Sarin äiti kuoli ja he muuttivat äitinsä entiseen kotiin Järvenpäähän.

-he?

-niin, lapset ja Sari ainakin.

-ainakin?

-en minä muusta tiedä, isäni Rolf hoitaa hänen asioitaan, häneltä tämän talonkin vuokrasimme. Sinun loput tavarat ovat tuolla katoksessa pressun alla, voisitte hoitaa ne pois jotta saamme omat pihakalusteemme sinne suojaan talveksi.

Riston päässä pyörii nyt enemmän ajatuksia kuin sinne oikeastaan mahtuukaan. Hän menee kohti pihakatosta sekavin miettein.

Vorssaan

Suntio huutaa kovaa, sulkee oven perässään ja juoksee jonnekin. Risto ei myöskään aikaile. Hän pujottautuu pois makuupussistaan menee takakautta ulos ja asettaa irroittamansa laudat joten kuten takaisin paikoilleen. Siirtää vielä seinänvierustalla nojallaan olevan vanerilavan seinälautojen painoksi.

Kivistä hautuumaa-aitaa kumarassa seuraten mies hiipii autolleen ja kaasuttaa nopeasti tiehensä. Forssaa lähestyttäessä häntä vastaan tulee poliisiauto ja ambulanssi. -Minnehän nuokin jo näin aikaisin? -miettii Risto ja ajaa itsekin poliisiaseman kautta vain tarkistaakseen onko hänen vanha Mazdansa vielä sen pihalla.

Autoa ei näy, varmaan siirretty varikolle ja ehkä jo huutokaupattukin. Joku sai siitä hyvän pelin kunhan teki siihen ensin kansiremontin. Olisikohan minun aika mennä jo kotiin, pohtii mies kuumeisesti. Nälkäkin on ja ruokoton olemus. Vanhassa maatuneessa ruumisarkussa makaaminen ei ainakaan fressannut vaatekerran tuoksua.

Risto muistaa vanhan TV-näytelmän Jönni Lumbergista. Jönni, eli Erkki Pajala sammui ja ystävänsä luulivat hänen juoneen myrkkyä viinapullosta. Kuin aitona kuvajaisena Risto muistaa vielä vuosikymmenien jälkeenkin vuorosanat. -Joit myrkyn, myrkyn joit!

Jönni meni silloin jo valmiiksi pötkölleen ruumisarkkuun odottamaan noutajaansa. Ei sellaista tullut koska viinaahan hän vain oli juonut, mutta kaverit luulivat viinapullossa olevaa myrkkyä juoneensa.

Risto ajaa Liesjärven kansallispuiston alueen parkkipaikalle ja peseytyy kuivajärvessä. Heittää multaiset rytkynsä roskasäiliöön ja ottaa matkalaukustaan ainoan vaihtovaatekerran ja pukeutuu. Parta jää ajamatta koska koneen akku on tyhjä ja perästävedettäväkin on uupeluksissa.

Karkkilassa hän menee pankkiautomaatille.

Yö työkaluvajassa

Risto ajaa läpi Urjalan sekä Menosten, Matkun sekä kaasuttaa Koijärven kautta Tammelan kirkolle.1400-luvulta olevan kirkon vieressä seisoo hakkapeliittapatsas. Nämä Riston hallussa olevat Hakkapeliittajohtajan tavarat olisi sopiva haudata sen edustalle eikä varsinkaan minnekään kansallismuseoon kiikuttaa.

Hakkapeliittapatsaaseen on kaiverrettu 1600-luvun ruokatapaohjeita rahvaalle, joita Ristonkin olisi ehkä hyvä joskus noudattaa:

” Olla ensimmäisenä kaivamassa vatia on sopimaton tapa, kuin myös syljeskellä pöydälle eli seinille on siivoton. Kädet pyyhitään siivosti pöytätuukiin. Sieraimista pitä pois oleman rään riettaus. Siivotoin on myös se nauru, joka suun levittä rypistäin posket ja paljastain hambaat".

Risto katselee ympärilleen mistä tähän hätään lapion vielä löytäisi. Yö on jo näppeimmillään ja kaivaminen tuskin paljastuu. Risto kiertää kirkkoa ja huomaa suntion ja hautausmaanhoitajien työkaluvajan. Lautarakenteinen vaja on tiiviisti säpissä mutta takapuolella on irrallisia seinälautoja.

Mies vääntää muutaman laudan irti ja kömpii sisälle pimeään. Ei uskalla sytyttää valoja mutta löytää lapion käsikopelollakin. Hiekkainen maa ei suuria ponnisteluja vaadi että metrinen kolo syntyy. Sinne roippeet ja kuoppa umpeen, yö on jo pitkällä ja kuukin jo mollottaa.

Lapiota palauttaessaan Risto miettii josko voisi viettää yönsä vajassa. Autossa nukkuessa joku voi tulla kyselemään ja pois hätistämään. Aikaisin ylös ja matkaan, ei kirkonväki ihan aamuula töitänsä aloita. Makuupussi matkassaan Risto menee takakautta vajaan ja palauttaa lapion telineeseensä. Silmä ei erota mitään mutta yhdellä seinustalla on jokin iso laveri tai oikeastaan kaukalontapainen. Haisee mullalta mutta saa kelvata. Risto menee umpesukkeluksiin makuupussiinsa ja ei lainkaan tajua koisaavansa hautaa avattaessa esiintulleessa vanhassa ruumisarkussa.

Aamuauringon jo pilkistellessä Risto havahtuu vasta kellon käydettä seitsemää kun vajan ovea ropistellaan. Suntio on tulossa ottamaan kukkienhoitajille esille työkaluja. Juuri hänen peremmälle päästyään Risto nousee ylös hänen vielä ollessaan umpisukkeluksissa makuupussissaan.