Sika

Maisema on Huhtiniemessä kaunis, sen suhteen ei Ristolla ole valittamista. Joka ilta hän menee pesulle järven rantaan ja ennen kastautumista tuo karvainen uros katsoo tovin peilityyntä järven pintaa. Ryppyinen niska ja tursoittava parta peilautuu järven pinnasta. Osa vääristyneestä kuvajaisesta tallentuu pinnan alla kaislikossa lymyävien haukien aivoihin, kuin etiäisenä jostakin kalan painajaisunen kauhujaksosta.

Mökkikylän valmistuttua kaikki tulee olemaan toisin, kalat kaikkoavat painajaisineen ja rantaan tuodaan hiekkaa jotta kaislikko kuolisi. Rauhallisen rannan täyttää polskuttelevat ihmismassat. Mutta vielä toistaiseksi täällä on Rauha kuin Tiuruniemen nokassa.


Sosiaalitilat ja evästys oli Huhtiniemen korvessa myöskin ensin aluksi jonkinlainen puute ja rasite. Ristolla on kylläkin purkkiruokaa ja olutta joita Topi kantaa aina pyydettäessä auliisti lisää parakille. Lähistöllä on myös Makulihan kotiteurastamo ja -jalostamo josta eräänä päivänä Risto käy ostamassa tuoretta savukinkkua. Halli on niin lähellä että sinne ei oikopolkua mene kävellen kuin vartti.

Myyjä näkee että Risto on satunnainen kävijä ja koettaa myydä Ristolle kaikkea mikä muille ei ole kelvannut. Kinkkuroiskeita, mahapaitaa ja pylsyä. Sitten Ali-Lekkalan isäntä aloittaa varsinaisen myyntipuheen: Leimukalliolta tuotiin viime viikolla kokonainen lattianliukkausmittaripossu -toteaa hän. Se on palvattu kokonaisena ja painaa nyt kolmisenkymmentä kiloa. Sen saisi edullisesti puoleen hintaan, kun ottaa koko sian. Risto estelee ja empii, eihän sitä saa kuljetettua vaikka perillä kylläkin voisi kaivaa syvän maakuopan ja tehdä ikäänkuin kellarin. Myyjä lupaa vanhat lastenrattaat varastosta ja kohta on Risto pihalla sovittamassa palvattua sikaa lastenrattaisiin.

Pihalla on vanhoja äijiä siemailemassa olusiaan ja ne naljailevat ja vinoilevat jostakin isänsä näköisestä perillisestä, siitäpä Risto hermostuu ja ottaa puseronsa pois ja peittää sillä sian pyöreän profiilin kuin lastansa kapaloiden.


-Ostiks sää kesseli sen Leimukallion vanhan sian jota on kaupiteltu jo pitkään? -kysyy terassilta toinen paikallinen oluenjuoja ja näin Ristolle selviää että ilmeisesti tämä sika onkin kuuluisampi kuin hän osasi odottaakaan.

-Juu ostin mää, eiks sitten olis saanu? Risto vastaa samanlaisella hämäläisellä määkimisellään. Kyllä sikoja maailmaan riittää ja sikamiehiä myöskin terasseille, vastaa Risto vielä lisäksi turhautuneella äänellään. Muu sakki terassilla rähähtää nauramaan.

Huutelija on pienessä tuiskeessa ja suuttuu kun turistit tulevat ja vastaavat hänen kommentteihinsa niin että hän tulee nolatuksi. Mies nousee ylös ja alkaakin käärimään hihojaan.

Risto ei jää odottelemaan mahdollista yhteenottoa, vaan koska possu on maksettu niin hän lähtee kymppitien suuntaan ja pistää juoksuksi. Possu keikkuu rattaissa ja takki siirtyy sivuun niin että sian pää tulee esille. Juoksu jatkuu nopeana hölkkänä possun avonaisen suun vain keikkuessa maantiekuoppien tahtiin.

Mies lönköttää Riston perässä ja näky on tosi holjakas. Risto painaa edellä kuin omaa jälkeläistään rattaissa työntäen ja paikallisasukki tulee perässä olutpulloa kädessään heristäen. Naapuritalon tontti on aidattu verkkoaidalla ja toisella puolella oleva koirapirulainen saa vainun juoksevasta ryhmästä ja alkaa räksyttäen myös juosta samaan suuntaan. Juuri sattumalta on Makulihan terassilla myös paikallislehden kuvaaja, joka ikuistaa tämän ikimuistettavan näyn digitaalikameransa muistiin.

Pujo

Sunnuntaina Sari päättää siistiä hieman tonttiaan ja niittää kaikki pujot pois aivastuttamasta. Voiko turhempaa kasvia ollakaan? Mitkään eläimet eivät sitä syö ja kukintokin on perin vaatimaton. Voikukka ja niittyleinikki ovat pujoon verraten kuin orkideoita. Orkidea on kasvi jonka kukinto on kaunis kuin marsipaanikoriste joita Sarikin iltaisin ajankulukseen väsäilee.

Muuttaessaan tänne ja kirvesmiehen kanssa aikoinaan tuumatessa tonttien välistä raja-aitaa, päädyttiin jättiukonputkiaitaan, -orapihlaja-aidan sijaan. Jättiukonputki tahtoo levitä monien satojen metrien matkan naapurien tontille ja näin naapuritkin saavat ilmaisia kasveja. Näin vuosien perästä massiiviset ukonputket ovat kuin jättiläiskokoinen anisviljelmä, sellaista ei Espoossa ole muilla.

Pujo ja koivu tuntuu allergisoivan yhä vain enemmän ja etenkin näin keväisin asia on kaikkien huulilla. Kukaan ei kuitenkaan puhu siitä miten kurja kohtalo on heinäallergisella peltohiirellä. Entäs kaaliperhosen toukka joka ei ehkä pidä lainkaan kaalin mausta? Saattaa joitakuita linnunpoikasia inhottaa multaiset kastemadotkin joita emonsa pudottelevat heidän suihinsa. Paha on myös maitoallerginen hirvenvasa, kuka häntä auttaa ilmavaivoissaan?

Ihmiset ovat vaivoineen yhä vain enemmän esillä mutta luontokappaleet saavat vähemmälti palstatilaa. Linnuille kyllä pönttöjä rakennetaan, mutta kukaan ei kaiva supikoirille tai ketuille koloja.

Entäs aikuiset metsäneläimet sitten? Jokin karhuemo saattaa olla totaalisen kyllästynyt samaan iänikuiseen turkkiinsa ja tikkauros on ehkä turhautunut iskemään päätään kaikenaikaa seinään. Muurahainenkin voisi olla ikikiitollinen jos joku ystävällinen ihminen toisi heidän pesänsä viereen vanhoja joulukuusia, joista sitten olisi paljon lyhempi matka neulasia kekoonsa kiikuttaa. Jokin yksittäinen kalakin voi olla kyllästynyt uimaan ja aina vain uimaan, kukaan ei sille kuitenkaan korvaansa kallista koska sen kukaan korvaan menisi näin vettä.


Maanantaina Sarille sitten soitetaan Tapiolan Energiasta ja kysellään tietääkö hän mitään Ristosta tai varikolta kadonneesta kaivurista?

Huhtiniemi

Maanantaina Riston ohjaama kaivuri rouhaisee ensi kerran Huhtiniemen harjun neitseellistä pintaa. Ensin kaivetaan vesi- ja viemärijohdot. Tältä nimenomaiselta harjulta kerrotaan Hakkapeliittojen lähteneen 1600 -luvulla sotaretkilleen. Monenmoista tarua kiertää kieltäytyneiden teloituksista ja sanotaan että itse Mannerheimin esi-isä olisi teloitettu tälle paikalle. Myös Mannerheimin veli joka omisti aikoinaan Jokioisten Kartanon ennen Wille Branttia, teki pyhiinvaellusmatkoja tänne, sekä Kaukolan näkötornin maisemiin.

Tabe ja miesystävänsä Erik von Franckell katselevat aloitustöitä avoautonsa istuimelta. Viereisessä konikankaan metsikössä hyppivät valkoselkätikat puusta-puuhun peloissaan ja karkuun moista traktorin jurskutusta. Erikillä on tapana ammuskellla tikkoja ja liito-oravia aina iltaisilla kävelylenkeillään.

Puun juuria on valtavasti ja siksi tarvitaan moottorisahamies kaivurin avuksi jotta kaivuu-ura pysyisi kohtuullisen levyisenä. Iltapäivällä kaivurin kauhaan tulee ihmisten luita ja pääkallo jossa on keskellä reikä. Risto nostaa tuon kuorman hieman sivumpaan ja pyytää Topin paikalle. Topi hermostuu hirvittävästi. Jos tästä löydöstä hiiskuu tietoa arkeologeille tai museovirastolle nin mökkikylän rakentaminen tyssää alkuunsa.

Topi käskee Riston olla hiljaa löydöksestä ja pyytää kaivamaan vain eteenpäin. -Mitä lie hirvien luita ja joku ketun hautausmaalta kaivama ja kuljettama pääkallo, -tuhahtaa hän nokkaansa ja laittaa luut jätesäkkiin.
Ristokin havahtuu ja miettii että jos tänne valokuvaajia ja reporttereita saapuu niin Tapiolan Energian pomot kyllä tunnistavat uutisista kaivurinsa ja hän on kiipelissä.

Ristolle on varattu kortteeriksi parakki jossa on mittamiesten tavaroita ja sokkelivalajien taukotila. Tuossa parakissa Risto aikoo asua niin kauan kuin tätä työmaata tulee riittämään. Sijoittaja Taito Tuunanen on myös osaomistajana tässä projektissa ja mökkien ennakkomarkkinointi on jo aloitettu. Ainutlaatuinen mökkikylä ikiaikaisessa L1esjärven kansallispuistossa historiallisessa Huhtinemen harjumaisemassa. Kyllä näille mökeille varmaan tulee olemaan kysyntää.

Kaivuu jatkuu iltaan asti. Monenmoista muunkinlaista roinaa paljastuu ohuen humus- ja hiekkakerroksen alta. Sapeli, tussareita ja joitain vanhoja rahoja sekä kuparinen lekkerikin tammikorkkineen. Risto eroittelee selvimmät romut erikseen ja Topi siirtää niitä sitten jätesäkkiin. -Onpas täällä törkyä, tulee kaatopaikkakeikka, ei viitsi tuollaisia romuja takaisin kaivantoon laittaa. -Sanoo Topi ja on olevinaan kovin harmissaan metalliroinan löytymisestä.Ristokin kansakoulupohjalta kyllä ymmärtää että esimerkiksi löytyneet kypärä, nahkahaarniska költeri ja teräksinen rintahaarniska, kyrassi ovat mittaamattoman arvokkaita kansallisaarteita. Lisäksi Risto näki eräässä taistelukilvessä Torsten Stålhandske -nimen kaiverrettuna senaikuisin kirjaisimin. Jo se on pelkästään arvokkaampi kuin Mona Lisa.

Ehtoon tultua Topi lähtee asunnolleen ja Risto kääriytyy makuupussiin homeelta haisevassa parakissaan.

2/10 -tien risteys

Risto haukkaa donitsistaan ja mieli kääntyy hänellä mammaansa, naapuripöydässä elämän ehtooseensa ehtineen naisihmisen nähdessään. Mamma oli loppuaikana niin kovin kumarainen mutta ei eläissään lainkaan nöyrä. Sitkeä ankeiden aikojen sissi, joka vei isoa perhettä eteenpäin loihtien ruokapöydän antimet miltei kokonaan oman maan ja karjan tuotteista. Jälkeenpäin analysoiden hän oli ehkä katkerakin kohtalolleen. Niin raskas on sukupolvenvaihdoksen koittaessa luopua omasta itse hankitusta, ja antaa se jälkeentuleville kuin valmiiksi katetun pöydän.

Aika on työn ja aika on levon, mutta entisaikojen isännät ja emännät menivät usein suorilta jaloilta maan multiin. Niin ehkä oli hyväkin. Ei niinä aikoina joutenoloa arvostettu ja ahdistavaa oli se syytikiläisen aika monelle eläkeläisellekin. Matkustelukin rajoittui lähimpään kaupunkiin jossa käytiin apteekissa tai hakemassa uusi syysulsteri, paikkakankaan jo loputtua.

Ruokottomin ulsteri -siitä puheen ollen, oli varmaan paikallisella boheemilla ja taidemaalarilla, Kalle Aaltosella. Ei suostunut sitä riisumaan edes kesäkuumalla, koska peitti niin kätevästi mahan ympärille vyötetyn kangassäkistä tehdyn rahavyön. Hänen taulunsa ovat nyt taas arvossaan. Taulut jotka hän usein maalasi ruokapalkalla maakuntia kiertäesään. Samanlainen turjake oli myllynkivien puhdistaja. Hän oli Kauhajoella ollessaan myynyt mittavan määrän kotitarvemyllyjä maalaistaloihin. Myöhemmässä elämänvaiheessa lähti jalkaisin kulkemaan ja puhdistamaan kiviä talosta taloon, kuin laukkuryssä.

Sellainenko elämänvaihe olisi nyt Ristollakin edessä? Ei hänellä ole mitään erityistä annettavaa kenellekään ja maalaistaloissakaan ei juuri tarvita enää ammattitaidotonta tilapäistyövoimaa. Risto haukkaa viimeisen murusen donitsistaan, vie tarjottimen telineeseen ja menee vessaan.

Vessan edessä on telineessä asusteita joiden yläpuolella on outo termi "funktionaalinen asuste", -mitähän sekin tarkoittaa? Lineaarisen, vertikaalisen, horisontaalisen Risto jotenkin ymmärtää, mutta että funktionaalinen? Lakana on horisontaalinen tekstiili ja ikkunaverho vertikaalinen tekstiili. Olisikohan tässäkin kyse siitä?

Pilkkimiehet kuulemma ostavat kovien pakkasten lämmittimiksi angorakanin poikasia, joita sitten laittavat elävänä housuihinsa. Onko siinä kyse eläinrääkkäyksestä vai symbioosista?

Vessan edessä on miespari jonka keskustelua Risto ei voi olla kuulematta. Toinen heistä on Lindvallin Topi. Hän kertoo kuinka mökkikylän rakennustyöt Tabe Sloorin mailla Tammelan Huhtiniemessä ovat keskeytyksissä koska mistään ei saada kaivuria.
Sillä silmänräpäyksellä Risto esittäytyy yksityisyrittäjäksi ja sanoo että jos kuorma-auto ja lavetti sekä majoitus löytyy niin kaivuri on käytettävissänne.

Myöhemmin sunnuntaina Tapiolan Energian varikolta lähtee traktorikaivuri lavetin kyytiin. Risto tiesi avainten säilytyspaikat ja hälytyslaitteiden ovikoodit, hieman pelottaa mutta onpa työtä ja askarta tiedossa. Luvaton käyttöönotto, käyttövarkaus, anastus vai vaiko pelkkä lainaus tai itsepuolustusko kyseessä on, kun käry kumminkin joskus käy?

Kuninkuusravit

Lehdessä on myös mainos kuninkuusraveista ja holjista markkinoista iltaohjelmineen. Saapi nähdä nähdäänkö Kari Tapio oikeasti paikalla? Holjien organisaatiossa toimii Erkki Tervomaa joka on Timo Tervon veli ja Jonna Tervomaan setä. Erkki on ainoa ja oikea originaali Holjanteri. Kaikki muut jälkeensänimetyt ovat feikkejä, niinkuin Latovainiossa äitinsä kanssa asuva kaimakin.

Erkin kaveri on moottoripyöräaktivisti jo neljäkymmentä vuotta luojan armosta.
Humppilassa oli talvena 1974 seurojentalolla tanssit joissa esiintyi Kontra Virtanen ja lauloi Jerry-jee Cotton lauluaan. Keijolle tuli jotakin riitaa toisen kaverin kanssa lavan edustalla. Hän ratkaisi tilanteen vetämällä kovan nilkkapotkun toisen munille. Aiemmin ei eikä sen jälkeenkään Risto ole nähnyt toista niin poispelattua taistelukaveria. -No paitsi eilen kun Kirkkonummen Amin Asikainen veti saksalaista nokkaan, kunhan oli ensin raapaissut silmäkulman auki hanskan syrjällään.

Uutisia

Risto jatkaa lehtien selaamista. Hesarissa on yllättävä uutinen. Kuka ajoi tikanpojan puuhun? Oliko se pikkukajava? Juska Parviainen kertoo ystävästään johon hän tutustui DTM-katurata-ajoissa.

Surullisia kertomuksia, niinkuin se Porvoon kirkon palokin. Oliko se taas Pöljänteri?

Sitten kerrotaan siitä kun joku Jari tuli kaapista ulos. Mitä uutista siinä on, koskaan ei kerrota kun joku menee kaappiin sisälle. Kaipa sinne kaappiin ensin on mentävä jotta sieltä voi tulla ulos. No jos äiti synnyttää kaapissa niin sitten tietenkin sieltä tullaan vain ulos, mutta sitten voitaisiin kertoa kuinka äiti meni kaappiin synnyttämään. Sehän se vasta suuri uutinen olisi.

Nykyään on vielä asunnoissa niin pienet kaapitkin että miten sinne mahtuu? Jos on isompi niin sitä sanotaan vaatehuoneeksi. Missähän menee vaatekaapin ja vaatehuoneen ero? Varmaan siinä että vaatehuone on kiinteä ja vaatekaappia taas voi siirtää. Mutta mitä sitä turhia siirtelemään, jalkalista puuttuu takaa ja tapettikin ei ole auringossa kellastunut.

Risto on koko ikänsä pohtinut probleemaa: Jos hän rakentaisi talon joka olisi kuin iso pallo, miten laskettaisiin lattiapinta-ala? Varmaan kannattaisi laskea eri tavalla kun laittaa myynti-ilmoituksen, ja eri tavalla taas jos joutuu maksamaan jotain maksua neliöiden mukaan.

Autokeidas

Sinikka herättää Riston jo ennen kuutta koska hänen täytyy lähteä. Ristolle on jätetty keittiöön voileipää ja termariin kahvia. Sinikka pyytää vielä varmistamaan että ovi menee lukkoon kun Risto poistuu.

Risto on nyt yksin isossa lukaalissa. Olo on hieman outo kun talon omistajakaan ei tiedä hänen täällä olostaan. Nopeasti Risto tekee aamutoimet ja ajaa autokeitaalle tankkaamaan autonsa.
Hän myös menee hetkeksi baariin lukemaan päivän aviisit ja miettimään mitä nyt tekisi.

Pyörittelee Turkka Malin käyntikorttia sormiensa välissä ja muistelee aikaa jolloin hän sai Mika ja Turkka Malin demokasetin kuunneltavakseen. Vorssalaismurteella laulelut laulut jopa ärsyttävät joitakuita, mutta tältä seudulta kotoisin olevia ja nykyisin muualla asuvia ne viehättävät. Asiassa on sama kotiseutukaiho kuin amerikansuomalaisilla syttyy sieluun aina suomenkieltä kuullessaan.

Poikien ensimmäinen levy oli Runkomäen iltamat. Siinä oli yksi kappale "mää ja hiljane Viljane". Siinä laulussa mää ja hiljane Viljane sekä Viljasen pontiakki seikkailivat Helsingissä. Viljanen oli hiljainen ja totinen mies. Helsingissä pissahädän yllättäessä meni ja virtsasi kadunreunaan. Tuli poliisi ja sanoi: "ei täällä saa kuseksella, se maksaa nyt kympin". "Tossa on kakskymppiä, kuse sääki" -sanoi Viljanen ja antoi rahat poliisille.

Oli myös kappale "anteeks Nieminen". Paikkakunnalla oli eräs Nieminen joka tarjosi aina "anteeks" -sanaa kysymyslauseidensa loppuun tai alkuun. Saattoi myös sanoa sen kiitoksen sijaan ja sai kantaa tuollaista lempinimeä läpi elämänsä. Laulu päättyy sanoihin: "anteeks Nieminen, kun susta laulun tein".


Laulu pumpulienkeleistä ja muut paikalliseen historiaan liittyvät tekstit ovat melkolailla sisäpiirin juttuja ja juju ei varmaan aukene esim. savolaisille. Lisäksi ei poikien laulunääni ehkä ole kaikista melodisemmasta päästä, joten Tom Jonesin veroinen maailmanmaine jää heiltä ehkä saavuttamatta. Toisaalta ei Tom Jones olisi lainkaan yhtä suosittu esiintyjä jonkun rakennuksen harjannostajaisissa, joten puntit ovat tasan tältä osin.

Murheenkryyni

Turkka Mali tulee juttelemaan Riston viereen sohvalle. Risto ei oikein tiedä mistä juttelisi ja keksii yhtä'äkkiä hyvän huumoriaiheen. Pierutyyny on Riston mielestä ihmiskunnan kehittämistä esineistä ehkä juuri se joka on matkaansaattanut eniten hyväntahtoista iloa ja naurua.

Risto kertoo Turkalle pitkät tarinat pierutyynystä ja kuinka se tulisi Turkankin sisällyttää harjannostajaisohjelmistoonsa. Turkka naurahtaa mutta ei tyrmää kokonaan ajatusta. Risto kysyy myös keskustelun sopivassa taukopaikassa, olisiko Turkalla tietoa tilapäisestä majapaikasta.

Turkka lupaa kysyä asiaa tuttavapiiriltään, joka onkin todella laaja. On Pertti Munck ja Ilkka Joenpalo, joilla on valtaa sekä asemaa. Jos ei muuta järjesty niin tulet muutamaksi yöksi meille Murheenkryyniin.

Turkka on nimennyt aikoinaan isoisänsäkin omistamankin ison talon sen vaatiman jatkuvan remontin vuoksi uudelleen. Uudelleen se tuli myös suvun haltuun kun Turkka otti ison pankkilainan. Kaikki ikkunat uusittiin ja pihalle rakennettiin tenniskenttä, ulkovuoraus uusittiin ja siinä yhteydessä Turkka maalasi verhouslaudat sisäpuoleltakin, -vahingossa.

Risto on hieman kiusaantunut, hän ei ole tottunut tällä tavoin vonkaamaan yöpymisiä ihmisten nurkkiin. Jokaisella on oma perheensä ja yksityisyytensä. Turkallakin on vaimo ja kaksi aikuistuvaa lasta sekä koira.

Turkka antaa käyntikorttinsa ja poistuu jo synkkenevään yöhön yhdessä Eki Liikasen kanssa.
Sinikka alkaa tehdä petiä Ristolle vinttikamariin ja vihjaa jo muillekin että olisi aika poistua, hänellä on aikainen herätys.

Vinttikamarissa ei uni tahdo tulla silmään. Seinillä on valokuvia Alpo Suhosen Chigagon ajoilta ja muuta jääkiekkorekvisiittaa. Ristolle tulee mieleen myös voisiko hän erakoitua samalla tavoin kuin Turkka Malin appiukko. Hän juopotteli ja muutti lopulta asumaan yksikseen Kiskon ja Pohjan kuntien rajamaille synkkään metsään. Jätti anopin yksikseen kahden lapsen kanssa.

Siellä tuo appiukko asusteli ja eli erakkona. Elonsa päättyi kun naapuri tuli eräänä iltana kylään koskenkorvapullon kanssa. Juopoteltiin ja tuli riitaa tontin rajasta. Appiukko oli tietä tehdessään koukannut puolisen metriä naapurin puolelta. Siitä syystä hän sai seitsemän pistoolinluotia vartaloonsa ja naapuri puolitoistavuotta vankilaa.

Testamenttia ei ollut ja appiukko ei ollut koskaan tunnustanut tyttäriään virallisesti omakseen, joten metsälammen rannalla ollut tila ja Pohjan säästöpankissa olevat rahat menivät hänen veljelleen.

Lapsuusmuistoja.

Turkkaa katsellessa Ristolle tulee mieleen lapsuusajat joita hän vietti paljon Pöljänterin seurana maalaistalossa. Turkan isän kollega oli sillä suunnalla Osmo Laine. Hän saattoi alulle valtaosan seutukunnan vasikoista ja porsaista.

Keinosiementäjän työsuoritus on melko selväpiirteinen ja kaupunkilaiselle ehkä kauhistuskin, mutta työtä siinä kuin mikä muukin palveluammatti. Myös eläinlääkäri joutuu maalla paljon raskaampiin ja sottaisempiin hommiin kuin jossain pieneläinklinikalla. Näissä hoitotoimenpiteissä on aina kolme osapuolta. Hoidettava joka ei sano mitään, on vain kärsivän näköinen ja elänlääkärin tehtävänä on sitten tietää tai arvata miksi. On myös eläimen omistaja joka on huolissaan omaisuudestaan tai lemmikistään. Lääkäri sitten kolmantena jonka vastuulla on ratkaisevat päätökset esim. ravi- tai ratsuhevosen kohtalosta.

Risto oli erään kerran Pöljäntereillä kun emäntä tuli hälyttämään kaiken liikenevän väen eläinlääkärin avuksi navetalle. Pöljäntereiden lehmä oli saanut poikimisen komplikaationa kohdun esiintyöntymän. Emäntä ottaa liinavaatekaapista puhtaita lakanoita, lämmittää kuumaa vettä ja on kovin hermostuneen oloinen. Risto näkee sielunsa silmin tuskaisen lehmän makaavan kohtu sontaruuhessa ja kohta tämän väen työntävän tuota elämän kehtoa takaisin paikkaan minne se on suunniteltukin olevaksi ja pysyväksi.

Ei Risto pikkupoikana silloin tuntenut että hänestä olevan apua ja herkkähermoisena jäikin pirttiin, kaikkien muiden, eli aktiivisen ja monenmoisia asioita nähneen sakin rientäessä lääkärin avuksi. Enää ei Risto muista miten siinä kävi lehmän loppujen lopuksi, mutta tämä rintamakarkuruus on hänen mielessään aina kun eläinlääkäristä puhetta syntyy.

Toiselta kertaa Risto muistaa kun yksi lehmä sai puhalluksen, eli söi liiaksi tuoretta ruohoa jolloin vatsaan syntyy liialti kaasua. Tämä kaasu ei poistu samalla tavoin helposti kuin esimerkiksi Ristolta tapahtuu jatkuvasti, vaan lehmä turpoaa ja voi jopa kuolla. Tuolloin tuo kyseinen lehmä ei kuitenkaan kuollut vaan selvisi kun sen etupää nostettiin korkeammalle ja lehmälle juotettiin runsaasti öljyä.

Markka Tuli

Turkka Mali tulee juttelemaan Riston kanssa mahdollisesta uudesta poikkitaiteellisesta produktiosta Helsingin tuleviin euroviisuihin. Turkka teki aikoinaan myös Anneli Saariston menestymättömyyskappaleen, Da Dolce Vitan.

Risto tuntee Turkan hyvin kouluajoiltaan. Turkka on keinosiementäjän poika ja opiskellut myöhemmin yhdessä Tampereella pedagogiaa Arja Korisevan kanssa. Turkan lapsuudenkoti sijaitsee Forssan Häiviässä, juuri siinä ennen Sanomalan painotaloa, Someron tien liittymässä.

Risto ei lämpene millekään typerille euroviisuille, mutta Holjille hän on aina himoinnut pääsevänsä pääesiintyjäksi. Se se vasta olisikin jotain.

Ensiesittely

Talon näyttö onkin jo heti viikon päästä sunnuntaina. Tämä välittäjä sallii omistajan olevan mukana esittelemässä nurkkia. Ensimmäisenä pihalle kurvaa pariskunta pienen lapsen kanssa, rouvalla on maha pystyssä.

Katselevat huoneita, kurkistelevat kaappeihin ja nuuskuttelevat ilmaa homeen hajua havaitakseen. Sarista tuntuu oudolta päästää vieraita ihmisiä kotiinsa. Hän siivosi koko lauantaipäivän, mutta kaikki tuntuu silti kovin epäsiistiltä.

Pariskunta kurkistaa likapyykkikoriinkin kuin siellä olisi jotakin kiinteistön kunnosta kertovaa, -mukamas. Mies koputtelee yläkerran suihkuhuoneen klinkkereitä ja katselee taskulampulla kaakeleiden saumausten tummentumia. Rouva avaa astiakaappeja ja arvioi keittiön toimivuutta. Onneksi Sari on paperoinut astiahyllyt, se voi olla juuri se ratkaiseva ostopäätöksen innoittaja.

Koko aamupäivän Sari on polttanut tuoksuöljykulhossa piparilta tuoksuvaa öljyseosta. Ihmisille tulee alitajuntaisesti mielleyhtymä omaan lapsuuteen ja aikaan jolloin äiti paistoi pipareita. Kotona he sitten vertailevat kokemuksia eri näytöistä ja muistelevat ehkä että siellä kuutamotien talossa oli jokin kotoisa tunnelma.

Seuraava ostajakandidaatti on herraskaisen oloinen mieshenkilö. Kyselee kovasti tontin rakennusoikeudesta ja kaavoitustilanteesta. Nyrpistelee nenäänsä kun kuulee että kiinteistö on puolikas asunto-osakeyhtiöstä. -Varmaankin jokin grynderi joka tekee kiinteistöjalostusta. Jalostukseksi sanotaan sitä että ostetaan asumiskuntoinen omakotitalo isolla tontilla, puretaan se ja rakennetaan rivitalo samaan paikkaan.

Seuraavien kävijöiden kierrokselle Sari ei mene mukaan. Hänen päätään on alkanut särkeä ja masennus iskee pintaan. Hän ei vielä ihan tarkkaan tiedä minne hän muuttaa jos talo menee kaupaksi. Heidikin aloittaa kohta koulun ja olisi hyvä ettei tulisi uutta muuttoa ihan heti.

Sarin äiti asuu nykyisin Lapualla, se on liian kaukana. Kopparössä olisi vuokrattavana talviasuttava mökki Minnan ja Jussin naapurissa mutta se on talvisaikaan huonon tien takana.
Jotenkin tämä Espoo olisi ihan kiva vaikka äitiyslomansijaisuuspesti loppuu ihan pian laboratoriossa. Ehkä sitä jatketaan jos vakinainen jää hoitovapaalle, vielä sitä ei tiedä.

Orionilla olisi ollut työpaikkoja auki ja heillä on työsuhdeasuntojakin mutta Soukan asuntoalue ei tunnu lapsille hyvältä paikalta.

Sari on hämmennyksissä ja päivä päivältä vihaisempi Ristolle, mokomalle luuserin ketkaleelle joka perustaa perheen, mutta liukenee vastuustaan ja jättää heidät oman onnensa nojaan.

Hallelujah

Myöhemmin selviää mitä tämä porukka on täällä tuumailemassa. Uutta viisukappaletta tietenkin.
Riston havaitessaan Eki Liikaselle syntyy kuningasidea.

Olisi mahdollista jatkaa Lordin viitoittamalla tiellä jos löytyisi viisi Riston näköistä kaveria jotka osaisivat pitää kovaa mekkalaa jonkinnäköiseen rytmiin.

Lordin ongelma on kuminaamioiden aiheuttama allergiareaktio kasvoihin. Se rajoittaa esiintymisiä ja juorulehdille annettavia haastatteluja. Riston näköistä kavereista koostuva porukka olisi kauhistuttavampi ja ei tarvitsisi maskeja lainkaan.

Eki kysyy mitä mieltä Risto itse on, lähteekö hän mukaan projektiin?

Jaa.........., e mää ny tiärä, ei sitä jaksas ittekää kuunnella semmosta kauheeta mekkalaa jos vaikka menestystä sit tulisiki. -vastaa Risto ja vääntää takapuolensa Apen nahkasohvalle.

KOM

Sinikka pyytää sisään ja hyräilee vanhoja työväenlauluja, aivan Kaisa Korhosen tyylin.
Sisälle astuessaan Risto huomaa että täällähän on muitakin. Erkki jokkantii-Liikanen istuu keinutuolissa ja laulaa Anneli Saariston kanssa evakkolauluja.

Mika ja Turkka Mali säestää akustisella kitaralla. Jukka ja Pekka Loukiala olivat myös täällä, mutta ovat kuulemma jo lähteneet. Vesa Enne ja Timo Tervo tulevat kättelemään ja sanovat: "ajat yössä tulet tuolta kaukaa, sua desibelipellet alkaa masentaa".

Outoa, ei Risto osaa tuohon mitään vastata. -Pettäjän tielläkö olet? kysyy sivuhuoneesta Taisto Ahlgrenin näköinen mies ja Risto hämmentyy lisää.

Mitä ihmeen kesseleiltä täällä on? Apen kämppä täynnä hoilottajia ja Apea ei missään.
Risto on täysin laulutaidoton ja vailla rytmitajua. Hentoinen sävelkorvakin paleltui vuoden -73 pakkasissa. Hän tuntee itsensä sivulliseksi mutta enää ei voi perääntyä.

Kauheeta, saha palaa

Risto lähestyy jo kehä kakkosta ja kuuntelee radiota. Siellä kerrotaan että Helsingin makasiinien ja Loimaan sahan palon sytyttäjäksi epäillään samaa miestä.
Silloin Risto muistaa kuin hän näki ja haistoi Pöljänterin vaatenaulakossa savunhajuisen hupparin.

Olisiko se Pöljänteri? Hän puhui jostain kulottamisestakin. Hitto soikoon , varmaan se on hän.
Nyt ei kyllä parane olla osallisena eikä kertoa kellekään edes käyneensä niillä main. Sarillekin voi sanoa vain että hoitokuuriin kuuluva nisäterapiatamma sai maitorauhastulehduksen ja se viimeiselle päivälle ajateltu terapiaosuus peruutettiin. Jotenkihan pitää selostaa miksi sitä palaillaan päivää aikaisemmin kotiin kuin piti.

Risto kurvaa jo kotipihalle. Pihalla oudonnäköinen hopeahohtoinen mersu. Sari joskus kertoi että Rolfilla on tuollainen. Rekkari Boss-1, kertoo myös jotakin omistajastaan. Miksi asunnon kaikki verhot ovat kiinni?

Risto astuu verannan kautta porstuaan. Jättää kenkänsä tampuuriin ja hipsuttelee matkalaukkuineen sisälle.

Veikkolan suoralla

Se tulee mieleen. Anssi Kelahan se oli tietysti. Nyt se taas ei lähde pois mielestä millään.
Tässä kohdin YTV ja espoolaiset ovat olleet ovelia. Ovat tehneet suomen suurimman kaatopaikan -ämmässuon, ihan kiinni Kirkkonummen rajaan.

Vasemmalla on rintamamiestyylinen talo. Aivan kuin Riston lapsuudenkoti Loimaalla. Isänsä rakensi sen vuonna 1948. Naapuriin muutti myöhemmin taiteilija Ilpo Naamola. Naapurissa rintamamies tarvitsi lisää polttopuita ja valoa tontilleen. Hakkasi pois parikymmentä tiheää ja suurta kuusta.

Ilpo Naamolan, tuon patsaidentekijän maisema tärvääntyi ja hän menetti luomisvoimansa. Nosti oikeusjutun ja voitti lopulta korkeimmassa oikeusasteessa. Puiden kaato omalta maalta oli rikollista ja kriminaali tuomittiin maksamaan korvauksia luomisvoiman ehtymisestä.

Se masensi lopullisesti kuin hävitty sota neuvostoliitollekin. Ilpo Naamolan patsaspuisto on elää ja voi hyvin. Parikkalassakin on aivan tien reunassa myös patsaspuisto. Tekijällä mennyt hieman överiksi. Satoja betoni-ihmisiä pitkin maita ja mantuja. Monella on tekohampaat suussa.
Jos joku köyhä sattuu hukkaamaan omansa, sieltä voisi löytyä edullisesti uudet tilalle.

-tai ehkä sitten ei

Ajatuksia

Ajaessaan Risto miettii onko hänessä jokin luonnevika. Mieliala vaihtelee ja nöksähdyksiä tulee ja menee. Olisi pitänyt käydä vanhalla kotimökilläkin mutta kun perinnönjaon yhteydessä riitaantui siskonsa kanssa niin ei sinnekään ole enää menemistä.

Risto hieman ajatteli lunastaa synnyinkotinsa itselleen kesänviettopaikaksi mutta ei halunnut maksaa siitä perikunnan pyytämää hintaa. Pitkän riitelyn jälkeen se päätyi siskolleen, joka onkin laittanut paikat hyvään timmiin.

Risto muistaa kuinka hän viimeisenä kesänä kävi jättämässä ikäänkuin hyvästit, hänelle niin rakkaille tanhuville. Kulki pihapolut ja katsasti puuliiterit vielä viimeisen kerran. Kurkisti myös pihan leikkimökkiin jossa hän vietti monta nuoruutensa eroottista tuokiota. Seuranaan hemaisevia alusasuisia neitokaisia ja kaikki hymyssä suin. -vain kuvina Anttilan luettelossa, mutta kumminkin.

Käveli myös tuolla kaivopolulla, jolla äitinsä eräänä talvipäivänä kaatui lonkkansa halki. Hän joutui sairaalaan, sai sairaalabakteerin ja jäi sille reissulle. Jos olisi Risto hoitanut hiekotusta tai rakentanut aikanaan vesijohdon sisälle, ei sitäkään tapahtumaketjua olisi tapahtunut.

Hieman hupaisaakin on muistella kuinka äitinsä jäämistöä jaettaessa sisarukset riitelivät vanhoista lumpuista ja joutavista lasikipoista. Siellä ne nyt on arabian ruoka-astiastot jaettuna neljään osaan joista nyt kellekään ei ole mitään iloa. Onneksi ei mitään kylän huutokauppaa järjestetty, jossa vainajan intiimejä alusvaatteita levitellään ja isäntämiehet huutaa kellastuneita kalsareita trasselitarpeikseen. -On Risto sellaisessakin tilaisuudessa ollut.

Mitään täältä ei mukaansa saa ja ei käärinliinoissa ole taskuja, -on hyvä aina muistaa. Ei se tarkoita sitä etteikö kauniita esineitä ja turvallista omaisuutta saisi jokainen kerätä ympärilleen, sen kuin vain taitaa. Siihen ei vaan saa kiintyä liiaksi ja sille ei saa tulla ahneeksi.

Risto muistaa elävästi tuon irtaimiston jakotilaisuuden. Kesken kiivaimman riitelyn Riston piti mennä yksikseen takapihalle ja hänen teki mieli huutaa paha mielensä pihalle. Ei äitinsä varmaan toivonut että hän perinnökseen jättäisi lapsilleen keskinäistä riitaa ja epäsopua. Talon takaa takaisin sisälle kiertäessään Risto silloin pysähtyi ja laski vetensä seinän vierustalle. Vasta hemputtaessaan hän huomasi että juuri siinä on kohta josta äiti aina leikkasi nokkosia keittojensa mausteeksi. - Olikohan sekin lorottelu jotenkin sopimaton teko ja huono hyvästijättö synnyinkodille?

Gulf huoltoasema.

Riston tankattua Karkkilassa ja siirryttyään pois mittarikentältä hän ajaa sivuun pihan parkkiruutuun, mennäkseen kahville. Tulee outo tunne kun vieressä on aivan samanlainen auto ja autossa istuu vähän samannäköinen mies kuin Risto itse. Tuo vain on vain paljon rumempi, isompi kaljulaikku päälaella ja roikkuvammat posket. -todennäköisesti varsinainen elämässä saamapuolelle jäänyt luuserin kekkeroosi.

Mies lukee suosittua "Kasi" -lehteä intensiiivisesti ja liikuttaa huuliaan samalla. On siinä ruma ja kesselinoloinen mies, mutta jotenkin Risto tuntee jonkin ihmeellisen magneettisen auran säteilyn hänen ja tuon miehen välillä.

Mikä ihmeen juttu mahtaa miehen huulia noin liikuttaa ja miksi mies on liikkeellä samanlaisella autolla kuin hänkin?

Ärsyttävän oloinen mies, vaikka istuu rauhassa autossaan. Oikein tekisi mieli mennä ja koppasta miestä turpiin. Miksiköhän joillekin miehille on rustattu niin ärsyttävä turpavärkki että se innostaa ensin koulukiusaamaan ja senjälkeen aikuisenakin vastaantulijoille tulee jokin vimma haastaa riitaa? -näin vaikka mies itse olisi aivan rauhallinen ja maailmojasyleilevän solidaaris-empaattinen yksilö.

-pitäisiköhän koputtaa auton sivulasiin ja kysyä: "mitäs siinä luet ja muita ihmisiä häiritset olemuksellasi"?

-tai jos vain antaisi olla ja menisi itse kahville.

Nyt se mies kaivaa nenäänsä!

-tuo on jo liikaa, ajattelee Risto ja koputtaa vieraan, mutta ruman miehen auton sivulasiin.

Hevoshoidoitta kotiin

Kotiin päättää Risto lähteä jo torstai-iltapäivänä. Hevoshoidoista ei tullut mitään ja ei juuri mistään muustakaan.
-no tulihan nuo saunan lauteet tehdyiksi.

Holjanteri heittää hänet mökille ja hän pakkaa vähät tavaransa. Ei hän tultuaan avannut edes matkalaukkuaan, vain olkalaukusta otti välttämättömimmät tavarat.

Lumi on sulanut jo kaikki ja pihakin hieman upottava. Tehty aikoinaan vain hevosia ja polkupyöriä varten.
Ristolla on aikaa vielä koukata tervehtimässä siskoa, äitiä ja isäänsä hautausmaalla.

Kevättyöt eivät ole vielä kalmistossa alkaneet. On jouluisia kynttilänkuoria ja metallisia lyhtyjä melko monen kiven edessä. Risto kävelee tuttua tietä. -samaa jota hän kulki myös kolmasti kantohihna olallaan.
Miksiköhän naisia ei kelpuuteta lainkaan kantamaan arkkua? Tuossahan olisi naisasialiikkeelle vielä sarkaa kynnettäväksi.

Entäs jos miespuoliset sukulaiset on harvassa ja naisväki haluaisikin laskea omaisensa maan poveen, saisikohan niin tehdä pyydettäessä?

Suurin pelko oli laskuvaiheessa kantohihnan irroitus. Jos yhteispeli ei olisi sovittu ja molemmat kantajat irroittaisivat hihnan arkun ollessa alhaalla, pitäisi jonkun kyyristyä se nostamaan pois montusta. -noloa.
Kerran Risto oli hautajaisissa jossa eräs sukulainen kompastui reunavalliin ja tahri itsensä pahasti kuraan.
Pahimmillaan voisi montun reuna pettää ja seppeleenlaskija pudota romahtaa monttuun niin että arkku vain kopsahtaisi.

Kaikki niistävät nenäänsä kovasti aina avoimen haudan äärellä, onkohan tuo avoin hauta jokin nuhageneraattori?
Ristokin niisti silloin aikoinaan ja silmät sumeana luki seppeleen värssyä.

Siinä se on tuttu kivi. Sen tuntee jo rintamamieslaatastakin jos nimiä ei osaisi lukea. Edusta on siisti, on seurakunnan hoidossa.

Tuohon päälle voi myös jo haudata, mitenköhän ne seurakunnan miehet kaivavat silloin tarkasti ettei tule allaolevien luut esille?

Olisi pitänyt ostaa kukkia tai kynttilä. Ihan tyhjin käsin tuli mies, silloin harvoin kun käy niin pitäisi olla jotain matkassa. Muualla maailmassa tuodaan ruokaa ja juomaakin. Ketuthan ne vain kävisi tuosta hakemassa jos leipää olisi nyt muassaan tuonut.

Risto katsoo hetken nimiä ja kiveä. Pyyhkii silmänurkkaansa, kääntyy jo autolleen ja lähtee ajamaan kohti Olaria.

Nukkumatin luo

Haluaa myös Sari. Keskustelu Rolfin kanssa aivan lopuksi vääntäytyi alueelle joka sai hänet pahalle tuulelle.
Jotenkin tuli puheeksi Sarin lasten päivähoito ja lastenkasvatus.

Rolf alkoi kovasti tilittämään ja kritisoimaan sitä seikkaa että päiväkodeissa on enimmäkseen naisia "hoitotätsykköinä" -jota erityistä nimitystä hän vielä käytti.
Rolfin mielestä päiväkotihenkilökunnasta olisi oltava vähintään puolet miehiä ja heille maksettava sellaista palkkaa että miehetkin sillä pärjäisivät.

Erityisesti pojat saavat nyt kovin lässyn ja pehmomaisen kasvatuksen, etenkin yksinhuoltajaäitien pojat kaipaisivat kovempia arvoja. Ei mitään paperitaitosleikkejä vaan värikuula-ammuntaa ja moottoreiden kanssa roplaamista.
Sellaistahan se miesten miesmäinen elämäkin on.

Rolf kertoi että jos hän perustaisi yksityisen päiväkodin, hän palkkaisi sinne armeijasta eläkkeelle jääneitä upseereja ja työttömiä rakennusmiehia. Opettaisiin elämän perusarvoja, aivan kuten suojeluskuntapojissa aikoinaan.

Sari suutahti ja ei lähtenyt edes samaa matkaa autolle vaan livahti vessareissultaan nopeasti ulos. Jos olisi ollut jokin paukahtava ovi tuolla matkalla, niin sen paukahdus olisi kyllä kantautunut eteisestäkin Rolfin korviin.

Holjanterin mamma.

Äiti Holjander, eli Holjanterin mamma on ihana pieni pyöreä ihminen. Hyväntahtoinen ja aina iloinen. Köyhissä oloissa kasvanut ja jo nuorena leskeksi jäänyt vai-ihminen.

Hän on kuin ihmiskunnan taimitarhan varjoon istutettu taimi, josta on karussa maassa kasvanut varsinainen jalopuu.

Vaikka hänkin on jo ikäihmisiä ja raskas reissu takana niin herää jo aikaisin ja keittää pojille puuroa. Ristokin herää radion musiikin soittoon, kuin seireenien laulukuoroon. Keittiössä on valmiina lämmintä puuroa ja kahvit kera tuliaisleivonnaisten.

Kyllä elämä on ihanaa, ajattelee Risto. Päänsärkykin on poissa ja kohta suu makeaa vettä täynnä.

Mamma hyräilee radion soitannan mukana " on Pariiseja täynnä tämä maa ...... ja Eiffeltorni joka kylää koristaa", kaataa lisää kahvia kyselee Sarin ja lasten kuulumisia. Tuo hyväntahtoinen nainen etsii komerostaan vielä lämpimiä villasukkia Riston jalkaan ja on kaikin tavoin ystävällinen.

Olisipa kaikki ikäihmiset hänen kaltaisiaan ja osaisimmepa antaa heille arvostusta heidän arvonsa mukaisesti.

Lentokentälle ja Latovainioon

Pitihän se arvata että Holjanteri nukahti autoon heti kun piili hieman lämpesi. Pöljänteri menee yksin mammoja vastaan kun Ristokin jää autoon odottamaan.

Vuorokausi on jo vaihtunut ja Ristolla on outo tunne että kevätkin on kovin pitkällä. Ei ole montaa päivää kun hän vielä lapioi lunta mökin pihalta mutta nyt on jo kaikki sulaneet.

Kevät tulee nykyään nopeammin kuin ennen.

Porukkaa tulee hallista matkalaukkujensa kanssa ja suurin osa kovastikin päivettyneitä. Matka on takana ja rahat menneet. Joillakin on vielä useiden tuntien kotimatka jonnekin päin suomea. Ristoakin ramasee ja jotenkin harmittaa koko elämä.

Turhaan tuli mentyä Tulisuudelmaankin kuuntelemaan Konosen vuodatusta. Turhaan tuli katseltua toisten tanssimista, kun ei itse osaa niin tulee vain paha mieli. -Turhaan, aivan turhaan.

Hikinen mies rönöttää takapenkillä ja haisee kuin laama. Risto ostaa aina stick-deodorantteja. Säästösyistä hän ei kuitenkaan ota muovisuojusta pois vaan käyttää sitä sellaisenaan. -Eihän ne silloin tehoa kunnolla ja Risto haiseekin joka reiästä ja huokosesta kuin mätänevä ketunraato.

Mammat ja Pöljänteri tulevat pakaaseineen, tuntevat he Riston jottei suurempia esittelyjä kaivata. Holjanteri ei edes herää. Amerikanrauta lipuu myöhemmin vanhaa Vihdintietä pitkin Latovainiota kohti.

Tällä kertaa Ristolle tehdään peti Holjanterin kammariin ja mies kietoutuu filttiin kello neljä aamuyöstä. -Päätä särkee.

Paluu

Sari palaa lapsineen kotiin iltapäivällä. Ikävää on maata pitkään kyläreissuilla, siksi hän pakoitti itsensä ylös vaikka väsytti niin vietävästi.

Tulomatkalla hän pysähtyi Tähtelän risteyksen 51. huoltoasemalla tankkaamassa ja näki ilmoitustaululla seuraavan lapun:




ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Valittiin kongressiin v. 1846/ Valittiin kongressiin v. 1946

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Valittiin presidentiksi tiistaina marraskuun 6. v.1860/ Valittiin presidentiksi tiistaina marraskuun 8. v..1960

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Seuraaja oli Johnson/ Seuraaja oli Johnson

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Andrew Johnson syntyi v. 1808/ Lyndon B. Johnson syntyi v. 1908

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Lincolnin murhaaja booth syntyi v. 1839 / Kennedyn murhaaja Oswald syntyi v.1939

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Booth ammuttiin / Oswald ammuttiin

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Lincolnin sihteeri oli Kennedy / Kennedyn sihteeri oli Lincoln

ABRAHAM LINCOLN/ JOHN F. KENNEDY
Sihteeri varoitti menemästä teatteriin / Sihteeri varoitti menemästä Dallasiin

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Lincoln sanoi murhapäivänä: on helppoa murhata presidentti/ Kennedy sanoi murhapäivänä: on helppoa murhata presidentti

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Teatteri jossa Lincoln ammuttiin oli Ford-teatteri/ Auto johon Kennedy murhattiin oli Ford Lincoln

ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Murhaaja ampui teatterissa ja pakeni tavarataloon/ Murhaaja ampui tavaratalosta ja pakeni teatteriin




Hyvät jälkipolvet seuratkaa tarkoin ketkä valitaan kongressiin vuonna 2046.



-Mitähän tämäkin tarkoittaa? Sari pohti pitkään ajaessaan valvontakameroiden räpsyessä takaisin kotiinsa Espoon Olarin kuutamotielle.

Vitjamunat

Miehet istuvat löylyssä, kolme vierekkäin kuin palvattavat porsaat. Holja pyyhkii hikeä kasvoiltaan ja roiskauttaa vedet kiukaalle, näin sillä on aina tapana tehdä vaikka nenäänsä pyyhkisi, -etovaa. Pöljä heittää löylyä ja laittaa hieman olutta löylyveden joukkoon. Maltaan tuoksu täyttää löylytilan ja kuumuus iskee vasten kasvoja.

Risto kumartuu kohti polviaan ja kurkkaa lauteiden alle. Kaikenmaailman törkyä ja roskaa, milloinkahan lie siivottu? Pöljän testikkelit roikkuvat laudepuiden raosta pitkällä alaspäin, on tuollaistenkin kanssa vaikea elää -miettii Risto. Jos tekee remonttia polvillaan niin voi jäädä jalan alle ja miten sen aina päättää kummassa puntissa pitää milloinkin?

Risto muistaa kerrotun vastaavasta miehestä joka meni alasti istumaan öljytynnyrin päälle. Pienempi tulppa oli auki ja munat menivät peräkkäin tynnyriin. Tynnyrissä ne kääntyivät vierekkäin ja mies ei enää päässykään ylös.
Piti leikata sivusta tynnyri auki ja ujuttaa pois reiästä peräkkäin, niinkuin olivat läpi tulleetkin.

Olisi se Pöljälläkin kova kimeä kiljaisu jos lauteiden alla olisi nyt villisika. Sika luulisi luumupuiden hedelmiksi ja näykkäisisi niin että rouskis vaan. -uh Ristoa puistatuttaa kun ajatteleekin, vaikka hän itse on prostataton mies.

Se tynnyriajatus jää pyörimään ikiluuppia Riston mieleen. Mielessään hän näkee kuinka alaston mies kävelee kohti kyläsepän pajaa ja peltileikkuria. Takana tulee kaksi miestä ja kantaa tynnyriä joka on kiinni miehen vehkeissä. Tasatahtia on mentävä eikä vastaantulijoille kannata jäädä kauheasti selittelemään. Jos olisi armeijassa niin kunniaa vastaantulevalle upseerille tehdessä ote pitäisi välillä irroittaa ja alastoman miehen mentävä maahan mahalleen makuulle ja tynnyri ahterin päälle siksi aikaa.

Risto ajattelee ottaa puheeksi eväs-nimityksen tässä maalaisympäristössä jossa siitä ei varmaan ole puhuttu. -Kuules Holja, mitäs mieltä sinä olisit jos joku nimittelisi sinua selän takana evääksi? -kysyy Risto ja heittää vuorostaan kipollisen vettä kiukaalle. - vai evvääksi..., mites kukaan semmooseks .. mutta eihän se kivalta tuntuus, ihan kuin joksikin makkaranpalaksi tai aivottomaksi lihakimpaleeksi haukuttaisiin, sanoo Holja ja kyyristyy hänkin jo kumaraan kun kuuma vesihöyry kiirii ylälauteille.

Risto kertoilee vielä yksityiskohtaisesti minkälaista kieltä tanssiporukoissa kavereista käytetään ja kuinka oudolta se hänestäkin kuullostaa. -Jos joskus ottaisin lampaan mukaani iltatansseihin ja sitten viimeisen valssin jälkeen jatkuvaan mäkättämiseen kyllästyneenä teurastaisin ja söisin sen pihan grillissä niin silloin minäkin voisin sanoa että olin evään kanssa tansseissa, -en muuten ja se on vissi, -sanoo Risto vielä lopuksi ja sihauttaa vissi-sanan hampaidensa välistä samoin kuin vesitippa kiukaan kyljessä olisi pihahtanut.

-no semmonen eväs-sika meillähän oli Sarin kanssa Ämyrillä toissakesänä, enkä nyt puhu tuosta Pöljästä, sanoo Holja ja menee välillä vilvoittelemaan.

Kulinaristinen poikamiesmäinen ruokahetki

Kerrotaan kuulumiset ja Risto selostaa miten hän on jo käynyt alkulämmittämässä mökkiä. Autossa olisi viinaksia jos Pöljänterikin lähtisi messiin ja saunan lämmitykseen, parannettaisiin maailmaa ja muisteltaisiin nuoruutta. Otettaisiin myös Holjanteri mukaan. Ristosta tuntuu oudolta kutsua mökin haltijaa hänen omalle mökilleen, mutta hän on sen nyt ikäänkuin ominut viikoksi ja koettaa kääntää sanomisensa sopivan nöyrään muottiin.

-Sopiihan se, sanoo Pöljänteri ja kaivaa pari muovilautasta kaapista, avaa hernekeittopurkin ja laittaa kattilaan lämpenemään. Tiskipöydällä on paperikääreessä ruisleipää ja maitoa löytyy jääkaapista. Syntyy kulinaristinen poikamiesateria jolle Ristokin osallistuu. Ei hänen tästä sivusta katsoen oikeasti kauheasti käy juuri tällä hetkellä kateeksi tämä Pöljänterin poikamieselämä.

Vaikka kotona Sari siivoaakin, hoitaa lapset, vastaa maksuliikenteestä, tekee ruuan ja käy kaupassa, niin silti Risto aina on haikaillut poikamiehen vapauden perään. Yksin ollessa ei kukaan motkottaisi kaljan juonnista ja aikatauluistaankaan ei tarvitse tehdä tiliä. Pöljänterillä on juuri sellainen tilanne, mutta kun se on jatkuvaa niin taitaa olla eri kuin viikon tilapäisvapaus.

Siinä hernekeittoa suuhun lappaessa pohditaan jo koko viikoksi ohjelmaa. Huominen tiistai menisi varmaan jos siellä mökillä korjattaisiin saunan lauteet ja keskiviikkona josko heräisi jo aikaiseen ja iltapäivällä sitten porukalla lähtisi kohti Tulisuudelmaa ja lentoasemaa. Holjanterilla on vanha amerikanrauta johon ne mammat sitten sopii palumatkalla vaikka kolme ihmistä olisi jo mennessä.

Terveystalon ikkunasta näkyy myös Minkiön vanhan meijerin savupiippu. Hulluimpina hetkinään Risto kiipesi tuon piipun puoliväliin siellä sisällä olevia tikkaita pitkin. Hapertuneet noen peittämät kiinnikeet ja humalatila ei ollut mikään hyvä yhdistelmä, mutta hengissä hän selvisi. Toisin kävi Riston ammattikouluaikaiselle kaverille -Käppyrälle. Hän lähti eräs juhannus uimaan Särkän tanssilavan terassilta kohti lähisaarta, mutta uupui kesken ja siltä juhannukselta ei Käppyrän kotiin tullut ilosanomaa vaan poliisi tuli aamusella kertomaan suruviestin.

Samaiseen Vehkajärveen hukkui myös kalastusreissullaan Alankon Ville. Moottoripyörä rannassa odotti turhaan isäntäänsä palaavaksi veneellään. Oli hirvittävä myrsky ja niin siinä kävi vaikka järvi on pieni ja matala. Alankoilla Pöljänteri katsoi aina joskus Sirkus Papukaija TV-ohjelmaa sunnuntaisin, Villen poismentyä sekin rutiini sammui ja Onni Klovni jäi näkemäti, ennen kuin oma TV hankittiin.

Nimismies Pelttari

Risto astuu poliisilaitoksen ovesta sisälle. Ensimmäisenä on ovi jonka pielessä lukee Nimismies Pelttari. Sinne Risto ei mene vaan vastaanottotiskille ja naisvirkailijan lisäksi paikalla on vanhempi konstaapeli Tuomola. Heille Risto alkaa selostamaan ongelmaansa. Kertoilee pitkin sanakääntein ja kovin kiihdyksissä, jolloin Tuomola hieman hermostuu. "Herra on hyvä ja ottaa yhteyttä kuluttajaviranomaisiin, ellette pysty osoittamaan selkeää rikosta. Tyhmyydestä saa aina maksaa ja emme ole täällä paimentamassa mihin milloinkin päätätte tililtänne rahaa siirrellä."

Ristokin havahtuu siinä ja nyt jälkikäteen hieman häpeää, olisihan hänen sisäinen varoituskellonsa pitänyt soittaa kun puhutaan virtsavalkaisuista ja tammaterapiasta.

Ristoa ketuttaa niin vietävästi. Aina hän menee ja nolaa itsensä. Ellei hän olisi kertonut kenelläkään hevoshoidoistaan niin tämän voisi jotenkin sietää, mutta kun hän työkavereillekin meni niin kovasti mainostamaan, voi ketkujen ketku!

Risto kääntyy kannoillaan ja palaa rappukäytävään. Kaikkien sekavien ajatuksien lisäksi pakkaa valtaisa ahdistus päälle. Tulee mieleen johtajan ilmoitus ulkoistamisesta ja Risto miettii myös mitä hän tekisi sen oman firman perustamisensa kanssa. Jos hän on itse itsellään töissä niin kenelle sitä sitten valittaa työoloista tai palkasta? On noloa neuvotella itsensä kanssa palkankorotuksesta ja voikohan sitä enää lähteä perjantaisin jo kello kahdelta kotiinkaan?

Nykyisistä työkavereista tulisi alaisia ja ne alkaisivat häntä arvostelemaan samalla tavalla kun hän arvostelee omaa työnantajaansa. Kaikkia ikäviä asioita tulee usein päätettäväksi ja riitojakin voi joutua setvimään. Kallella on vaimokin sairaana ja solidaarisuudesta kait pitäisi hänet palkata firmaansa vaikka Kallen työteho on mitä on. -Joskus jopa heikompi kuin Riston konsanaan.

Riston ajatukset alkaa kiertämään kehää ja hän poistuu sekavin ajatuksin poliisilaitokselta. Ajaa vanhan kehräämön eli Alkon parkkipaikalle, ostaa satsin viinaksia ja kaasuttaa kohti Holjanterin kortteeria Latovainiossa.

Savukatalysaattori

Sarin työviikko sisältää erilaisia näytteiden analysointia ja projektipalavereja. Hänet integroitiin erääseen huippusalaiseen projektiin jonka on tilannut tupakkatehdas. Tupakkatehtaan tavoitteena on kasvattaa myyntiään vaikka suomeen ollaankin puuhaamassa tupakointikieltoa.

Hän oli aiemmin töissä tilitoimistossa ja hetken työttömyyden jälkeen Sari on nyt Espoon yhtyneissä VTT/TKK laboratoriossa äitiyslomansijaisena. Sarin nykyisessä projektissa kehitetään savukekatalysaattoria joka tulee onnistuessaan olemaan maailmanlaajuinen sensaatio.

Tupakointikielto ravintoloissa, parvekkeilla ja ulkosalla kun kielletään v. 2007 totaalisesti, on tiedossa mahtavat markkinat katalysaattorille. Siinä savuke sijoitetaan koteloon johon samaan laitteeseen myös savu keuhkoissa vierailun jälkeen puhalletaan. Katalysaattori muuttaa kaikki päästöt hiilidoksidiksi ja vesihöyryksi.

Ketjupolttajille on isompi versio joka sisältää vyölaukun ja kaasunaamarityyppisen kasvomaskin.
Sen avulla voi työskennellä aivan normaalisti ja tupakoida kuten aivan ennenkin. Idea on kopioitu asbestipurkutyön suojavälineistä, tässä tapauksessa vain nikotiini pyritään pitämään kehon sisällä kun asbesti taas pyritään pitämään ulkona kehosta.

Hankalaa tämäntyyppisessä työryhmässä mukana oleminen on siksi, että projektista ei saa vihjaista sivullisille mitään. Syntyy kiusallisia tilanteita kun Sarin tuttavat kyselevät hänen työstään ja hän vaan joutuu vastaamaan epämääräisiä ympäripyöreitä lauseselitteitä. On kuin hän olisi hieman ylpeä tai ylimielinen kun muut taas kertovat niin vuolaasti omasta työstään ja toimenkuvistaan.

-sellaista tämä elämä on.

Hammaslääkärikammo

Niin. Mennäkö sinne Tulisuudelmaan vai ei? Risto pohtii asiaa kovasti ajaessaan Jänhijoen läpi kohti Minkiötä. Keskiviikkonahan minulla on nimipäiväkin, voisihan sitä vähän juhlistaa mutta kun paluumatkalla on ne vanhat ämmät kyydissä niin ei voi paljoa irroitella. Ellei sitten satu niin holjasti että jäisikin yökuntiin ja tulisi vasta aamusella linjurilla takaisin Humppilaan. -no kattoo si

Terveystalon pihalla Ristolle punkee väkisinkin mieleen ensimmäiset hammaslääkärikokemukset. Kansakoulussa heti ensimmäisen kouluvuoden aikana sai hän nimittäin tutustua kunnan hammaslääkäriin Martta Huoviseen. Huovinen ei tietääkseen ole mitään sukua kuuluisalle Bugg-taiturille Suke Huoviselle, mutta kumminkin. Martta oli ronski nainen joka oli kuulopuheen mukaan toiminut sota-aikana kenttäsairaaloissakin.

Tutkiessaan hampaita ensin alustavasti koululla, hän otti pään tukevasti isojen tissiensä väliin ja alkoi huudella kovalla äänellä avustajalleen: Ykköset terveet. kakkoset terveet, kolmonen ylhäällä reikä jne. Sana "reikä " huudettiin normaalia kovempaa ja ärrää surauttaen joka aiheutti oppilaassa jo kauhukuvia tulevasta paikkauskäynnistä itse vastaanotolla kunnan keskustaajamassa.

Myöhemmällä vastaanottokäynillä ei mitään puudutusta tunnettu ja porat olivat pienikierroksesempia kuin nykyversiot, myös kaikki porausjätteet piti niellä eikä saanut sylkäistä kuten nykyisin. Varmaan paikkakunnan suurin osa aikuisten hammaslääkärikammosta onkin perua näistä lapsuusajan karmaisevista hammaslääkärikokemuksista. Joissakin perheissä uskottiin lasten kauhukertomuksia ja nuorempia lapsia kuljetettiin omalla kustannuksella yksityiselle hammaslääkärille.

Martta Huovinen oli monelle maalaislapselle ensimmäinen tupakkia polttava nainen jonka he näkivät muualta kuin televisiosta. Kesken luokan tarkastuksen hän piti muutaman tauon ja vetäisi hermosauhut. Tupakki suussaan todennäköisesti hän ei kuitenkaan kenenkään hampaita operoinut, ei Risto myöskään muista että hän olisi karistanut tuhkia lasten apposen avoimena oleviin suihin.

Ilkeämieliset ihmiset kertoilivat myös että neiti Huovinen olisi ollut hieman viinaanmenevä ihminen, mutta sellaista asiaa ei Risto uskalla lainkaan ajatella, mainita saatika ylöspanna, koska asiasta hänellä ei ole pienintäkään näyttöä.

Risto parkkeeraa auton ja kävelee Pöljänterin kortteeriin joka on reunimmainen asunto, ja ikkuna antaa Mäenpään kaupan päätyä kohti.

Puolimatka

Risto on kotoisin Loimaalta -siis ihan Humppilan naapurikunnasta. Humppilassa syntyi aikoinaan teollisuusmies joka vaikutti hyvin myönteisesti koko Forssan seutukunnan työllisyyteen, eli Armas Puolimatka. Tyhjästä hän kasvatti yrityksensä melkomoiseksi työllistäjäksi. Kaikenlaisia tarinoita liikkuu seudulla tästä miehestä. Joskus kuulemma hän meni Helsingin reissullaan Hotelli Vaakunan kabinettiin miesporukalla. Löi vasaralla ja naulalla ovenkarmiin ison tukun satasia. Sanoi tarjoilijalle: " pidä huolta että meillä riittää ruokaa ja viinaa, revi tuosta rahaa tarvittaessa".

Konserni myytiin ennen sukupolvenvaihdosta Hankkijalle joka taas pilkkoi toiminnot syvimmän laman aikana, ennen kuin itse joutui konkurssiin. Kuitenkin Armas Puolimatkan poika on perintörahoillaan myös nykyisin mukana vielä monessa liiketoimessa, pääosin sijoittajana eikä niinkään operatiivisena johtajana.

Risto jaksaa aina kehua ja ottaa Armaksen esille joka mutkassa. Kertoilla kuinka PARMA-sanakin tulee Armaksen nimestä. Sari siihen aina kuittaa kertomalla juttuja Herlevistä ja Sarin kotipitäjän, -Kälviän erinomaisuudesta. Sari kertoo myös mielellään tarinaa alkuaan pohjamaalalaisesta rakennusalan huomattavasta työllistäjästä joka toimii nykyisin aivan kansainvälisesti. Oli ollut jokin teollisuuspamppujen palaveri etelärannassa. Heikki Pentti, Härmälä, Viinanen, hän ja kolme muuta isokenkäistä kokoontuivat. Piti päästä sopuun EU:n teollisuuskehitysrahaston rakennusjaosmäärärahan vuosittaisesta kohdentamisesta. Kesärannassa odotti pääministeri Pekkarinen työryhmän esitystä tiukan aikataulun ja EU:n virkamiesvaltuuskunnan kera. Etukäteen oli sovittu että esitys oli tultava tietyllä kellonlyömällä ennen kuin virkamiesvaltuuskunnan kone lähtee takaisin Brysseliin.

Kokous alkoi pari minuuttia myöhässä koska tämä konsernijohtaja juoksi suomi-verkkareissaan petikosta, ja ei päässyt heti etelärannan suihkuun vaihtamaan vaatteitaan. Muut osallistujat olivat hermostuneita, naljailivat miehelle parin minuutin myöhästymisestä ja keskeyttivät kokouksen tämän tästä käydäkseen paukulla ja röyhyyttääkseen sikareitaan. Mies hieman hermostui ja huomauttikin asiasta. " tsot, tsot ,asiat tärkeysjärjestykseen" - vain oli tyly sikarikerhon vastakommentti.

Lopulta esitys oli kasassa ja aikataulu oli jo ihan tipalla. Porukalla mentiin tilataksiin ja kohti kesärantaa. Autossa vuorineuvosten välille viriää keskustelu päivän aiheista. Toinen toteaa toiselle:

-oletko kuullut että operaattori Alisa aikoo fuusioitua?

-älä perhana, -mistäs olet kuullut?

-varma tieto kansan parista, kyllä maakansa tietää.

-no voi sun siinä menee senkin riippumattomuus.

-no ei välttämättä jos saa riippumattokaverin kaverikseen.

-taitaa olla huhupuheita. Riippumaton ajattelija olen minäkin, kesät makaan ja ajattelen riippumatossa.

-ei ole huhua ei, ystävä oli käynyt Alisan pääkonttorissa. Siellä oli seinävaatteessa nähtävissä fuusiokumppanit värit jo.

- ai jaa , no sit se on varma tieto. Kai täytyy alkaa keinottelemaan ja laittaa roposet likoon.

- joku vastapenkiltä toteaa että ei kiinnosta pätkääkään, on kilpaileva operaattori käytössä jo kymmenettä vuotta ja hyvin toimii, mitä vähän välillä pätkii. Vaihtorumbaan en lähde!


Pääpostin kohdalla pohjanmaan mies pyytää kuljettajaa pysäyttämään auton kohtaan jossa katukiveysmiehet olivat levittäneet tuoreen hienon hiekan jälkakäytävälle.
Pekkarinen pekkaroi jo kesärannassa hermostunena ja valtuuskunta on valmistautunut jo lähtemään ilman esitystä takaisin päämajaansa.

Lopulta porukan taksi pysähtyy postin eteen ja mies ottaa auki salkkunsa alkaa höpistä outoja: "Drago, Aino, Kurppi, Pöllöneiti, Jönni, Aarre, Tirpukka, Twototango, Pilke, Kikka, Humbuugie, kultainen Sukelle jne". Samalla mies kirjoittaa nimiä muistikirjastaan kirjekuorien päälle ja sujauttaa jonkun metallisuikaleen kuoren sisään. Muut osallistujat hermostuvat ja huomauttavat kiireestä. "tsot, tsot, asiat tärkeysjärjestykseen" -sanoo mies ja kävelee rauhallisin askelin postilaatikolle ja takaisin.

"No vihdoinkin", mutisevat muut autossa olevat miehet ja auto lähteekin liikkeelle. "stop, stop" -kuuluu vielä käskevästi miehen suusta. Hän pyytää kuljettajaa avaamaan takaoven. Kuljettaja tulee ja avaa takaoven sepposen selälleen. Mies ei kuitenkaan nouse pois autosta, vaan osoittaa muille autossa oleville meno- ja tulojälkiään hiekkaisella kivetyksellä. " kahdet askeleet, on hiekkaan painuneet .............", -hyräilee mies, lopuksi vielä toteaa rauhallisesti: muulle seurueelle "nyt voidaan lähteä".

Valtaisa naurunremakka kuuluu silloin tilataksista, niin että rautatieaseman kellotornin naakatkit pelästyvät.

Krapula

Riston vaivana on usein toistuva ja piinallisesti jomottava krapula. Se tahtoo vaivata häntä alinomaa ja vaiva on tosi kiusallinen. Astman ja allergioiden kanssa kyllä pärjäisi mutta tämä säännöllisesti toistuva krapula on yhtä helvettiä, -totesi Risto aikonaan jo lääkärillekin.

Nyt aamukymmeneltä vaatteet päällään sohvalta herätesäänkin hän huomaa krapulan taas iskeneen. Miksi syytöntä miestä näin piinataan, ei ole edes jääkaapissa kylmää olutta ensihätään. Pojan huoneesta kuuluu kuorsaus ja Sarista sekä nuoremmista lapsista ei ole hajuakaan.

Huomenna on jo työpäivä, tänään pitäisi saada itsensä virkistettyä työkuntoon. Suomenojalle vedetään uusi kaukolämpöputki ja routaista maata pitää lohkoa jopa rautakangella koska kaivuri ei ihan joka nurkkaan uletu.
Ulkotyö on sopivilla ilmoilla ihan mukava mutta kesäkuumalla ja talvipakkasilla ei välttämättä aivan herkkua. Riston selän reistattua ja prostataleikkauksen jälkeen oli kuntoutuslääkärin kanssa hieman puhetta josko Risto kouluttaisi itseään hieman ja opiskelisi ATK-tukihenkilöksi. -Ei vanha mies enää uusia temppuja opi, totesi Risto niille puheille, sormetkin paksut pötikät ja mitä hittoa tarkoittaa ATK-tuki?

Paras vain jatkaa näin ja mennä sitten viisikymppisenä eläkkeelle, sairaana reumatismisena raakkina. Maksa ja munuaiset rekkaleena, verenpaine tapissa ja kolestroli pilvissä. Niveletkin piloilla mutta mahasta ja mahan alla olevasta nahan kekkaleesta olisi vaikka kahdelle jakaa.

Latovainio

Risto ajaa vanhaa Vieremän tietä pitkin Latovainioon ja kurvaa Holjanterin pihalle. Holjanteri asuu vanhan äitinsä kanssa aikasmoisen metsätien takana. Pihalla Risto kuulee puuvajasta kuinka Klapeja hakataan. Pilkkeet lentelevät pitkin seiniä ja mies puuvajassa kiroilee ja räkii yksikseen kirveen kanssa heiluessaan.

Riston nähtyään Holjanteri hämmästyy ja Riston on aika selittää paikkakunnalla olonsa syyt ja seuraukset. Risto erityisesti pyytää että jos Sari tai joku muu kuin Pöljänteri kyselee hänestä niin ei saa mainita halaistua sanaa. Holjanteri on alan mies ja lupaa olla sanansa mittainen. Holjanterin kanssa on Risto resunnut eräisenkin kerran ja monennäköiset reissut, niistä ei paljoa ole jälkipolville kertomista.

Selviää että Holjanterin äiti on jonkun naapurin kanssa lomalla Lanzarotella ja on tulossa yökoneella Helsinki-Vantaalle torstaita vastaisena yönä. Holjanteri houkuttelee Ristoa kanssaan äitiään hakemaan ja samalla vähän juhlimaan Vantaan tulisuudelmaan, koska lentokone saapuu vasta aamukahdelta.

Risto lupaa miettiä asiaa, hän ei oikein keksi miten saisi nyt koko viikon tärvättyä kun hevosvierihoidoista ei tullutkaan mitään. Holjanteri ehdottaa vielä torstaiseksi jotain risteilyä Turusta, mutta Riston ajatukset ovat kovin rikkonaiset.

Riston näyttäessä Holjanterille esitettä virtsavalkaisusta niin mies ratkeaa konekiväärimäiseen nauruun joka nolostuttaa Ristoa entisestään.

-Uskoitko sinä tuollaiseen oikeasti? -pelleilet, ei kai tuollaiseen kukaan muu voi uskoa kuin semmonen jolla on nestettä jo pään sisällä riittävästi. Sellaisille riittää että laittaa turbaanin päähän kun sitä virtsaa on jo omasta takaa, ei tarvitse mitään hevosen kusia hautoa päässään vuorokausitolkulla. - Holjanteri paasaa kovaan ääneen ja Risto naurahtaa väkinäisesti.

Ketuttaa niin valtavasti. Kahdeksansataa euroa meni kankkulan kaivoon ja aivan oman typeryyden takia meni.
Voihan kurjuuden kurjuus.

Risto lupaa lähteä vielä ilmoittamaan mökkeilystään Pöjänterille, joka nykyään asuu Minkiön terveystalolla, ihan siinä museorautatien vieressä. Auto lähtee ja Risto lupaa ilmoitella siitä keskiviikon tulisuudelmareissusta, hän huutaa viimeiset sanat pää sivuikkunasta pitkällä kenottaen.

Helmikuussa

Ilotulitus

Kansa kerääntyy parkkialueen laitaan. Ruuhimäen kaupunki viettää tasavuosia ja osallistuu ilotulituksen kustannuksiin. Tälläinen ilotulitus on vain kerran kymmenessä vuodessa ja aina hintansa arvoinen. Tämän vuoden budjetti on tasan 38 700 Euroa ja ilotulituksen kesto huikeat viisitoista minuuttia.

Ruuhimäen kaupungin budjetti on alijäämäinen, ja siksi tähänkin momenttiin rahojen kohdistaminen aiheutti valtuustossa jupinaa. Seppo Markula on kuitenkin paikallisen jääkiekkojoukkueen pääsponsori ja siksi rahat saatiin järjestymään lykkäämällä vanhainkodin vuodeosaston remonttia yhdellä vuodella.

Hienoja raketteja lentääkin järven jäältä ammuttuna ja kansa voihkii ihastuksissaan. Tulee vain yksi haaveri kun Riston yli lentävästä raketista irtoaa jokin kekäle ja sytyttää miehen tupeen palamaan.

Nopeasti Risto tarttuu palavaan lisäkkeeseensä, heittää sen hangelle ja hyppii tasajalkaa sen päällä. Muu porukka katsoo tapahtumaa sivusta, ja kun he huomaavat että mitään vahinkoa ei syntynyt alkaa valtaisa aplodimyrsky ja kansa nauraa selkäkeikkanauruaan.

-Nyt äkkiä autoon ja kotiin, -sanoo Risto piukeana. Minna, Jussi sekä Sari tottelevatkin ikäänkuin enemmältä huomiolta välttyäkseen ja lähtevät kotimatkalle.

Autossa tupeeasiaa ei oteta puheeksi, Sari kertoilee suunnitelmistaan von Niljanderin kanssa ja Minna valittelee kipeytyneitä jalkojaan. Risto mököttää, katselee ulos sivuikkunasta ja mumisee hiljaa mielessään: "mokomakin Niljanteri, -kaikkia kesseleitä niitä onkin"
Autossa

On kuulakas ilma ja omakotitalojen pihat ovat kauniisti valaistut. Kotimatka mennään vanhaa tietä ja iltamaisemia ihaillen.Saria harmittaa Riston mököttäminen ja vähän koko miehen olemuskin, siksi hän purkaa sisintään:

-Tuossakin tuollainen kauniisti hoidettu piha ja lipputankoonkin on kierretty valokaapeli ylös asti, meillä kotona ei mitään kohennusta mies saa aikaisesti, sen kun vaan kaljaa kittaa ja autotallissa kuppaa alvariinsa.

-Menisit itse joskus kolaamaan lumia ja leikkaamaan pensasaitaa etkä siinä aina mäkättäisi, -vastaa Risto samalla mitalla. Mutta Sari ei lopeta vielä....

-ne on miesten hommia, minä siivoan meillä pelkästään, saat sinäkin jotakin edes joskus tehdä. Juhannuksena kaatunut lipputankokin vielä maassa pitkällään.

Minna ja Jussi kuuntelevat vaivautuneita sapelin kalistelua sivusta ja koettavat keksiä jotakin muuta puhuttavaa.

Risto kuitenkin puolustautuu ja kertoo kuinka hänen unohtui tilata uusi lipputanko ja tarkoitus oli että rautakauppa veisi samalla katkenneen pois, ehtiihän sen keväälläkin.

-keväällä, ...keväällä, ...manjaana, ...manjaana, olisit edes kesällä ottanut sen lipun pois tangosta, johan naapuritkin tuollaista vetämätöntä ketkaletta ihmettelee.

Sari alkaa oikein kiihtyä ja miettii kaikkia Riston kesken jättämiä töitä.

Ennen kuin Sari ehtii luetella kaikki jalkalistat, keskentekoiset hyllyt ja keittiön paneloinnit, Riston verenpaine kasvaa niin että hän ääni falsetissä tiuskaisee takaisin:

-Pidä nyt akka suusi kiinni ja jättäkää minut sitten Espoossa siihen pubin nurkalle, en lähtenyt tansseihin teidän kanssa haukuttavaksi!

-eikä jätetä, kotiin viedään ja sieltä et lähde mihinkään ja katsokin että olet kotona kun tulen lapsien kanssa Minnalta! -sanoo Sari lopuksi ja keskustelu loppuu yht'äkkiä

Autossa on kutenkin painostavaa pitkän hiljaisuuden ansiosta ja Minna koettaakin etsiä neutraalin puheenaiheen ja alkaa kertoa eräästä tuttavastaan joka sai juuri urakkansa valmiiksi.

Minna kertoilee lempein äänenpainoin ja ylistävin laatusanoin aivan samoin kuin jostakin entisestä alkoholistista ja entisestä huippu-urheilijasta jolla on vielä viisikymppisenä haave tulla maailman parhaaksi mäkihyppääjäksi. Sehän on täysi mahdottomuus kaikkien mielestä, mutta mies uskoo unelmaansa ja toteuttaa sen.

Täysin salaa tämä mäkihyppääjäkin tulee harjoittelemaan ja villillä kortilla päässee Torinon olympialaisiin. Kaikille olisi täysi yllätys kun suorassa lähetyksessä tuo tunnettu elokuvankin surullinen ritari ilmestyy hyppytorniin ja pesee koko porukan uudella mäkiennätyksellä.

Kukaan ei osaa kommentoida omituista vertausta tai kertomusta mitenkään ja uuden hiljaisuuden vallitessa tullaan jo Tamlanterien pihalle.

Kotipihassa

Jussin parkkeerattua auton Sari irroittaa turvavyön ja astuu ulos autosta, vaikka hän jatkaa vielä matkaansa Kopparöhön niin pitää kuitenkin käydä ensin pissalla. Mäkeä ylös kavutessaan hänen mieleensä palautuu eräs kirjoitus Pirkka-lehden yleisötarinasivuilta. Siinä joku Kerberos kertoi Sarin kaimasta joka kotipihalle päästyään oli huomannut että kalliin villakangasulsterin lieve oli jäänyt oven väliin ja rapaantunut sekä rispaantunut ihan piloille. Sari hymähtää hiljaa itsekseen ja tarkistaa kuin vaistomaisesti myös oman takkinsa, ja voi surkeuksien surkeus, hänenkin takkinsa lieve on laahannut pitkin asfalttia ja on nyt aivan ravassa sekä kulunut piloille. Sari alkaa syyttämään Ristoa minkälainen mies hänellä oikein on kun ei huomaa moista auton ovea sulkiessaan. Risto vain kohauttelee hartioitaan ja ei lainkaan ota osaa tähän tragediaan, tokaisee vain että siksiköhän ne takana tulleet autoilijat vilkuttivat valojaan, Jussihan se ajoi ja kuski on vastuussa kyyditettävistään.

Nyt on paha paikka, Sarin kallis takki piloilla, kova kinastelu tulomatkalla ja hänen mielialansa on nyt aivan maassa, tai oikeastaan ylhäällä ukkospilvessä. Tuossa kirjoituksessa Kerberos ratkaisi asian niin että Sari otti kuitenkin asian huumorilla ja lyhensi myöhemmin takkiaan, mutta oikeassa elämässä tämähän ei käy.

Takki on kallista Englantilaista aitoa Burberryä ja helma on tehty niin ettei sitä voi tärvelemättä lyhentää. Risto on täysi junttityperys ja ei ainakaan osallistu edes sympatialla tähän tragediaan. Sukkansakin Risto laittaa pyykkiin aina miten sattuu, väärinpäin ja mytyssä. Tästä naapurin Pilkkeen kanssa he ovat paljon keskustelleetkin ja jakaneet yhteiset murheet. Kalsareissa kamalat jarrutusjäljet ja hikiset paidat mytätty miten sattuu. Pesisi äijä itse sotkunsa ja ottaisi oman pyykkikorin. -saakelin laiska renttu äijänketkale!

Pissit lirautettuaan Sari menee ulos ja paukauttaa ovia niin että terassin lasit vain helisevät. -mahtaneeko kiukkuakka jäädä lapsien kanssa Minnalle yöksi, miettii Risto ja menee itse autotalliin etsimään kossupulloaan.
Nyt en kyllä jää renginkaapin lumoihin vaan käväisen pikaisesti kulmakuppilassa, ei tästä muuten selviä on miehen päällimmäinen ajatus ja älli.



Lapsia hakemassa

Risto arvasi oikein, Sari puntaroi autossa kovinkin sitä että kehtaisiko hän ehdottaa Minnalle jäävänsä sinne yöksi. Jos lapset ovat jo nukahtaneet niin päätös on helppo tehdä. Ketuttaa tuo Risto ja niin vietävästi. Runebergin palkinnon voitti Riitta Jalosen teos "kuvittele itsellesi mies", niin pitäisi tosiaan Sarinkin tehdä.


Toisaalta Sari on pitänyt Jussia aina kaikinpuolin täydellisenä ja jokaiselta ominaisuudeltaan ihannemiehenä. Tämä illuusio karisee autokyydin aikana kun saavutaan Pikkalan Esson kohdalle . On ollut ilmeisesti jokin risteyskolari.

Pieni Smart aivan rusinana risteyksessä ja hermostuneen oloinen nainen seisoo poliisien tentattavana.

-No niin tuossa se taas nähtiin, naisille ei saisi korttia antaa ollenkaan. Ajavat vielä tuollaisilla sittiäisillä, eihän niitä edes kunnon autoilijat havaitse. -Jussi vuodattaa karkeita sanoja ja aidosti tuomiten naisen sekä tilanteen josta hän ei tiedä yhtään mitään.

Poliisit ohjaavat liikennettä ja matka jatkuu. Ohitetaan Inkoo ja risteys josta pääsee Saloon tai niinkuin kerran kovien pakkasten aikaan Sarin oli laita, -Tanhuhoville. Sen muistaa siitä että oli Nostomiestanssit ja pakkasta niin paljon että auto piti jättää käymään koko tapahtuman ajaksi ulkosalle.


Risto

Sari ei ole vielä soittanut tarkistussoittoa ja Risto menee alakerran talliin ja ottaa takuuvarmasti parit kopsut. Mies miettii mennyttä tanssireissua, peliäkään ei tullut tanssituksi, muita kytättyä tuli sitäkin enemmän. Ihmetyttää miten naiset aina juoruaa toisista ihmisistä, itse hän ei juorua mitään on vain aidosti utelias.

Tanssipaikalla ja juhlissa Ristoa useinkin kovasti kiinnostaisi tietää mitä pariskunnat keskenään juttelevat sekä mitä naiset naistenhuoneessa turinoivat, tällöin olisi enemmän aineistoa pohdittavaksi. -Puhuvatko he ehkä pahaa hänestä?

Poikamiesaikoinaan Risto vei jopa kerran Leimukallion miestenhuoneeseen nauhurin piiloon, jotta se nauhoittaisi kaikki miesten illan aikana matkaan saattamat hengentuotteet. Seuraavana päivänä nauhaa purkaessaan hän havaitsi että eipä totta tosiaan kovin ihmeellisiä hengentuotteita ollut kuunneltavissa. Vain pelkkää lorinaa, humalaisten örinää ja sitten viljalti niitä tuskan parahduksia.

Ajatukset sikseen, mies kävelee kopsujen jälkeen suoraan kauppakeskukseen, astuu pubin ovesta ja tilaa ison tuopin. Tässä samaisessa kauppakeskuksessa Risto suorittaa joskus harvoin perheen ostoksetkin. Eräs reissu jäi erityisesti hänen mieleensä.

Sillä kertaa joku mies oli siinä käytävällä edessä ja tien tukkeena. Miehellä on sellainen ostoskärry jossa lapselle on auto kiinteästi siinä etuosassa. Mies on leikkisästi tankkaavinaan leikkiautoa ja näin luullen saavansa känisevän kakaransa hiljaiseksi. "No nyt on tankattu, mistäs laitetaan auto käyntiin?" -Mairealla äänellä mies leperteli lapselleen kuin itsekin uskoen auton olevan oikea.

" Se on leikkiauto, ei se millään käyntiin lähde ", -sanoi Risto kovalla äänellä ja siirsi miehen kärryä eteenpäin jotta sai itse mentyä eteenpäin. Mies jäi katsomaan hölmistyneenä peräänsä kun hän itse jatkoi matkaansa.

Partakoneenteriä, miksi niitäkin on jo kolmikkoteräisiä? Lapsuudessa oli vain yksikköteräisiä ja sitten todettiin että ensimmäinen terä kohottaa partakarvan ja jos laitetaan vielä toinen niin parta katkeaa nuukemmin. Ei silloin puhuttu että se toinenkin vielä kohottaa lisää ja tarvitaan kolmas terä. Entäs jos se kolmaskin vielä kohottaa niin että tarvittaisiin neljäs tai viides? Pannaan sitten kymmenen terää peräjälkeen jotta kaikki kohotukset saadaan leikattua, se on sitä miesten kasvojen kohotusta. Hän eteni näin miettiessään vessapaperihyllyjen suuntaan.

Yksöis-, kaksois. vai kolmoiskreppiä, valkoista vai keltaista, kuviollista vai kuviotonta, litistettyä vai pyöreätä -aina tuo sama kauhea pulma valita. Koskahan tulee neloiskreppi, senhän on oltava parempaa kuin aikaisemmat, kunnes keksitään viitoiskreppi. Vessapapereista mieleensä tuli vanha juttu Kekkosen ajoilta:

Kekkosella oli ollut vieraita Tsekkoslovakiasta juuri ennen Prahan -68 kevättä. Valtuuskunta ihmetteli miksi suomessa on vessapaperit tehty kaksikerroksisiksi kun he ovat muualla nähneet vain yksikerroksisia? Kekkosella oli siihen vastaus kuin tykin piipusta: " No meidän täällä Suomessa pitää lähettää kaikista papereista kopio Moskovaan", -siinä syy.

Hedelmätiskillä hän tuli tahtomattaan rikoksen todistajaksi: Tiskillä oli kotimaisia luomutomaatteja joiden hinta verraten tuontitomaatteihin on nelinkertainen. Ruskeahattuinen nainen keräsi ison pussillisen luomutomaatteja mutta vaa'alla työ ryökäle painoi pokkana tuontitomaattien koodinappulaa. -Tuokin myymälävaras syö pöydässäni, ajatteli Risto ja mietti jo silloin miten hedelmätiskillä näkee parhaiten geeniteknologian kehittymisen.

Kirsikkatomaatteja, luumutomaatteja, pihvitomaatteja ja terttutomaatteja kaikissa sateenkaaren väreissä, kuka olisi vielä vuosikymmen sitten uskonut että kaikki nuo risteymät on mahdollisia. Kuinkahan se kirsikka ja tomaatti pariutuu?

Vartti hänellä meni pähkäillessä siinä hedelmätiskin vieressä kun hän mietti mikä ero oikeasti on klementiineillä, mandariineillä ja satsumas:lla. Kauheasti pohditutti sellainenkin seikka miksi tomaateista ja paprikoista pitää olla niin montaa eri väriä, ketä se hyödyttää ja kuka sen kehitystyön maksaa?

Tuoppi lasketaan tiskille ja Risto maksaa sen.

Holjanterin tanssimatka

Tarina Holjanterin tanssimatkasta pohjanmaalle ei ala ihan Nuijasodan historiasta asti vaikka matkasta jo jonkin aikaa onkin! Tarina alkaa hämeestä ja kertoo satunnaisen tanssimatkailijan käynnistä kokemusmatkalla.

Etukäteen tuota arkaa miestä vähän arvelutti mahtaako reissussa pärjätä ilman murresanakirjaa, mutta elämässä on otettava riskejä ja yrittänyttä ei laiteta, ajatteli mies. Hänhän oli sentään kotoisin radan varresta sekä vieläpä ison ja mahtavan Jänhijoen läheisyydestä. Eikös rautatie ole se pohjanmaan henkireikä ja kun jokiakin on lakeus tulvillaan, niin ehkä ihan kotiseudun oloiseen maisemiin tottuisi helposti.

Holjanteri sai ensimmäiset tanssilavakokemuksensa ihan nuorna miehenä Leimukallion tanssilavan reunamilla kääkäilessään.Tanssitaidosta ei ollut tietoakaan ja arkuus oli sitä luokkaa että hieman olutta oli nautittava kavereiden kanssa etukäteen ennenkuin edes piikkilankojen erottamalle huvialueelle tuo finninaama uskaltautui. Sitten loppuillasta kun hidas kappale tuli ja rohkeutta oli kerätty riittävästi saattoi Holjanteri uskaltautua pokkaamaan lavan edessä oleville neitokaisillekin.

Siihen aikaan oli tapana että porukka kävi autoillaan ottamassa rohkaisua eväspullostaan ja humalaisia sekä siitä syystä myös tappeluita oli ihan järkejään. Holjanteri oli hintelä ja hän ei juonut koskaan rähinäviinaa, joten hän ei tapellut. Hän norkoili aikansa kavereiden kanssa, käveli ympäri tanssilavaa kunnes lopulta uskaltaui tanssimaankin. Huonosti tanssiva varpaille talloja, jolla posket punoittivat ja kämmenetkin kovin hikosivat pelkästä tyttöjen läheisyydestä, ei ollut mikään unelmien prinssi kenellekään joten pakkejahan sitä tulla tupsahti aina välillä mutta ei Holjanteri moisesta hätkähtänyt.

Armeijassa ollessaan Holjanteri sai iltalomilla oppia paikallisen tanssikuppilan neidoilta ja viikonloppulomilla hän sai asepuvustaan kummaa itseluottamusta, jolla uskaltautui askeltamaan ihan uusiakin tanssikuvioita. Noista ajoista on jo aikaa. Holjanteri avioituikin, sai lapsia ja vanheni. Lapset lähtivät pois kotoa ja tilalle tuli tyhjän pesän syndrooma. Tanssityylit ja -tavat olivat kovasti muuttuneet aikojen saatossa ja siksi tanssiminen ei vapaa-ajan viettotapana ollutkaan niin helppoa kuin hän oli ajatellut.

Kantapään kautta opeteltiin tanssietikettiä ja Vorssan tanssaajien tanssikurssin avulla kerrattiin vanhat opit ja opiskeltiin ihan uusiakin tansseja joista ei ollut tietoakaan Hämeessä 70-luvulla. Uusien tanssien nimiäkään ei Holjanteri osaa vieläkään oikeilla painotuksessa lausua. Mitä lie Lindy-Hopp, Boogie-Woogie, Fusku, Jive, Salsa, Bugg, Cha-Chaa Rumba, Samba ja mitä kaikkia niitä onkaan joita kädet heiluen pyörähdellään. "on se niin holjakkaan näköstä heilumista" -sanoi Holjanterin mamma kun ensimmäisen kerran näki lapsenlapsensa häissä fuskua tanssittavan. Mammalla oli verannan yhteydessä iso tampuuri jossa lapset joskus harjoittelivat ja mamma saattoikin mennä sanomaan: "Ei saa tommosta kauheeta tirikopua pittää ja tollai urheilla, kititkin ikkunalaseista tippuu ihan järkijään".

Holjanteri näkee lehdessä ilmoituksen tanssin viikonloppukurssista pohjanmaalla ja ajattelee että se on riittävän kaukana jotta mahdolliset nolaamiset ei kantaudu kotikylälle asti. Josko oppisi edes sen verran tanssimaan että uskaltautuisi uudelleen paikallisiin tansseihin, -tälläiset ajatukset päässään ja kuin salamaniskusta hän toimii. Ilmoittautuminen puhelimessa sekä varausmaksu pankkiin ja eikös se Holjanteri kuukauden päästä istukin törtevänä junassa, mukana prässätyt pyhäpukimet sekä tanssikengät kapsäkissä. Holjanteri oli varannut Sorsanpesästä huoneen koska se oli lähempänä kurssipaikkaa.

Kauhajoen Kasinolla olisi ollut perjantaina aikuisten tanssit mutta mies ei lainkaan tiennyt lakeuksien menomestojen suosiosta joten hän pelasi varman päälle ja päätti tehdä vähän kuin käki, -laskea munansa vieraisiin pesään, -siis Sorsanpesään. Holjanteri oli työkavereiden kanssa kerran jo vuosia sitten yöpynyt kyseisessä hotellissa josta mieleenpainuvimpana muistoksi oli jäänyt paikallinen orkesteri. Silloin Sorsanpesässä yhtyeenä oli jokin paikallisista kuuluisuuksista, kosketinsoittaja oli varmaankin käynyt vain kirjekoulun, eikä rumpalinkaan opinahjo tainnut olla parempi. Silloin oli ollut naistentanssi-ilta ja vonkaajia oli jos minkänäköistä, taitoipa Holjanteri itsekin kuulua siihen limanuljaskaporukkaan. Holjanterin matkatessa yksikseen niin Parkanon asemalta junaan astuu humalainen nuorimies joka istuu vieruspenkkiin ja alkaa tivaamaan mistäpäin sitä ollaan ja minnepäin sitä mennään. Ollaanko sitä etelä-pohjalaisia? Kysyy vielä että mitä mieltä on Holjanteri ex-presidentti Kyösti Kalliosta ja vaatii sanomaan oliko viikset hienot vai huonot?

Holjanteri arvaa että mies haastaa riitaa ja vastaisi hän niin tai näin suukopuhan siitä syntyy. Hojanteri käyttää käänteistä psykologiaa ja katsoo viehkosti alta kulmain miestä ja tekee vain vastakysymyksiä, -mitä mieltä herra itse on? Holjanteri on oppinut elämänsä aikana että humalaisten suhteen pitäisi olla mahdollisimman neutraali, jos sanoo vastaan tai jos kovasti antautuu keskusteluun niin lopputuloksena voi olla riita tai liiallinen tuttavuus. Onneksi oli tullut joskus selattua erilaisia käytösoppaita että osaa maailmalla käyttäytyä. Tässä puhe-etikettiasiassakin Holjanteri on omasta mielestään täydellinen, osaa puhua oikeassa ympäristössä oikeista asioista. Ihailevat katseet ja syvä kunnioitus kohtaa aina puhujan kun jossain yleisellä paikalla mies avaa sanaisen arkkunsa.


Joskus hän jopa nousee kauppakeskuksen aulan korokkeelle ja alkaa puhua joistakin vanhoista asioista, tuntematta yhtään kuulijoistaan. Puhelee puksmenteista, piranoista ja tappureista, ohikulkevien kiireisten ihmisten luodessa kunnioittavia katseitaan häntä kohti. Ainakin hän päättelee ne kunnioittaviksi koska ihmisten suutkin auki loksahtavat, -tälläisessä uskossa onkin hyvä elää. Holjanteri on myös huomannut kuinka hänen arvovaltaansa julkisissa liikennevälineissäkin kovastikin kunnioitetaan. Useimmiten hänen annetaan istua ihan rauhassa omalla penkkirivillään vaikka hän kaikille sisääntulijoille nyökkäilee ja hymyileekin ystävällisesti vieläpä silmiin katsoen jokaista tulijaa.

No nyt junan saapuessa jo Seinäjoen asemalle niin Holjanteri pääsee pois kyydistä ilman isompia selkkauksia. Samaa matkaa Holjanterin kanssa poistuu myös pariskunta, jonka kinastelua hän joutui sivusta väkisinkin seuraamaan. Pariskunta on ilmeisesti tulossa samalle kurssille Holjanterin kanssa sillä kaikki jutut liittyvät jollakin tavoin tanssiin. Keskustelu heillä kävi kiihkeästi joistakin tanssi-illan tapahtumista. Erityisesti pariskuntaa tuntui askarruttavan ja rassaavan tanssien alussa järjestettävien tanssikurssien oppilaat. Nämä useasti jäävät tilan tukkeeksi ja harjoittelemaan myös vielä varsinaisiin tansseihinkin, menisivät mieluimmin tämäntyyppisille oikeille tanssikursseille he kailottavat kovaan ääneen.


Puheenaiheena oli myös jokin uusi hakukäytäntö joka on otettu jossain Neilikkapalatsin tanssipaikalla. Siellä kuuleman mukaan on hakurivi korvattu jonotuskarsinoilla jotta kaikki pääsisivät tasapuolisesti tanssimaan. Yhtämieltä he eivät olleet läheskään kaikista asioista vaan kinastelivat kovasti keskenään. Usein toinen valotti näkökantaansa esimerkin avulla, johon toinen taas takertui ja etsi esimerkistä jonkin puutteen ja alkoi siitä jänkkämään. Joka kommentin välissä he kuitenkin aina totesivat että eihän se meille oikeastaan kuulu kun käymme tansseissa vain harvoin ja silloinkin tanssimme vain keskenämme. Risto kuulee sivusta sellaisenkin asian että Mansikka-aholle on rakennettu talven aikana koko rakennusta kiertävä ulkoterassi-kavioura. Tullaankohan näkemään seeprojen ja hevosten ristisiitoksia myöhempinä kesinä, -ihmetteleepi hän hiljaa mielessään.

Kaviouralle kuulemma on ihan omat liikennesäännöt ja valotaulut, siitä oli juttua joskus aiemmin ura&polku lehdessäkin. Lepoaika, kävelyaika, juoksuaika, ravi, töltti ja laukka -tekstit tullaan ainakin näkemään sähköisesti ohjattavalla valotaululla. Holjanteri enteilee jo tulevia kärhämiä kun jotkut oppineet kouluratsastajat tulevat kuitenkin ja valloittavat koko areenan, noviisien jäädessä vain häntäjouhilla soittelemaan.

Seinäjoen asemalla seisoessaan hän katsoo ja tuumailee millä jatkaisi, josko ajaisi herroiksi ja ottaisi pirssin Sorsanpesään sanoo hän puoliääneen. Kuitenkin hän ensin vilkaisee lompakkoonsa josta käteinen oli jo huvennut joten täydennöksellehän sitä on mentävä. Onneksi löytyi pankkiautomaatti lähettyviltä. Automaatin luona mies tai nainen (-ei saanut selvää kumpi), kaupitteli paikallista Horoskooppia. Holjanteri totesi että eipäs spekulantti spekuloida, ei horoja skoopilla tutkita. Oli kuitenkin hyvä että oli rahat jo otettuna, sillä juoksuksi oli pantava kun henkilö ei ymmärtänyt hämäläistä huumoria laisinkaan. Kaverit oli kylläkin kertoneet hänelle ennen lähtöä minkälainen on Pohojalaanen miahuuskoe: Mennähän Ilimajoen Kantakrouvihin, otetahan olut, nojatahan baaritiskihin ja huuretahan notta: Pesäpallo on homojen peli!" . Tuota tuskin tulee mieleenkään kokeilla, ajattelee mies juostessaan ja pääsee onneksi karkuun.

Kerran Holjanteri reissasi reppu ja teltta selässä kohti Oulua ja poikkesi Kalliojärven leirintäalueelle. Leiriytymisen jälkeen hän kyseli että missäpä täin täällä on menomestoja? -No eipä ollut kovin kaukana tanssipaikka loppujen lopuksi kun asia hänelle valkeni sillä täällä Kalliojärvellä olikin lyhyt matka leirintäalueelta tanssilavalle, olivat nimittäin samassa pihapiirissä. Tanssipaikan ovella järjestysmies tarkisti kaikkien nuorempien tulijoiden kädessä olevan lappusen ja miestä ihmetytti mikä tuo tuollainen pääsylipun lisäksi esitettävä paperi oikein on. Holjanterilla ei ollut mitään paperia eikä häneltä sellaista kysyttykään, ehkä tunnistivat tarpeeksi vanhaksi tai sen että oli muualta tullut. Parit pelit tanssittuaan ei kuitenkaan malttanut olla ottamatta selvää ja kysyy eräältä Jussi-paitaiselta nuorelta mieheltä lapun sisältöä.

Kaveri puhui nopeasti ja kuin epäillen utelijan tarkoitusperiä, mainitsi vain jostakin poistumisluvasta, mitä lie loppujen lopuksi tarkoittanut. Olin jo hetken epäillyt että kyseessä oli siipanhakulomake. Täällä seudulla liikkuessa on ihan omat liikennesäännöt muistaa mies nytkin karkuun juostessaan. Tuo taannoinen tanssilavareissu ei herätä hilpeitä muistoja näin vuosien jälkeenkään ja aina olisi syytä pitää mielessä että maassa maan tavalla, -tai tässä tapauksessa pohjanmaan tavoilla. Jokin ihme yrittäjägeeni on myös näillä lakeuksien ihmisillä, on jos jonkinnäköistä pien- ja suuryritystoimintaa.


Mistähän tulisi etelään kaikki talot ja ikkunapokat, ellei pohjanmaan ihmiset niitä värkkäisi? Holjanteri istuu taksiin ja karauttaa Sorsanpesään kuin isompikin herra, astuu tiskin viereen ja kirjautuu sisälle. Hotellivirkailija antaa henkilötietolomakkeen mutta myös kaavakeen joka pitää täyttää tällä kuulemma testataan majoittujien luonnetta. Kaavakkeen päällä lukee Kevättesti, ja Holjanteri täyttää sen huolella ja ojentaa takaisin virkailijalle ja saa huoneen avaimet. Samaan aikaan saapuu myöskin naispuolisia hotellivieraita ja hotellilla on kyselykaavakkeen sijasta antaa heille avaimien yhteydessä iltaläksyksi lehdykäinen jossa on vastauksia iskurepliikkeihin, niitähän aina yksinmatkaavalle naispuoliselle satelee. Hämäläiselle on outoja nämä tavat ja rituaalit, outoa on myös puheenparsi ja huumori aivan erilaista mitä hän itse viljelee. Junassa Holjanteri selasi vieruskaverilta jäänyttä Ilkka-sanomalehteä ja siinä ollutta artikkelia jossa käsiteltiin pohojalaista huumoria.


Lienee parasta että pidän omat sutkautukseni mahassani jotta kunnialla täältä pois selviän, miettii mies ja astuu hissiin.Mies siis luuli astuvansa hissiin mutta se olikin iso siivousvälinevarasto ja ovipumppu kiskaisi oven perässään kiinni. Siivousvälinevarastossa oli hämärää ja hän luuli seinillä roikkuvia siivousmoppeja takkutukkaisiksi blondeiksi ja alkoi heiltä kysellä poispääsyä omaan huoneeseensa. Havaitessaan erheensä hän nolostui ja oli lähtemässä kiireesti ovea kohti mutta kaatuikin isolla ryminällä latialla olevaan pesusoikkoon. Kaatuessaan hän otti tukea sivousmoppitelineestä joka rysähti kaikessa komeudessaan hänen päälleen. Tuo valtaisa ryminä hälytti hotellin henkilökunnan ja ovi avattiinkin hotellinjohtajan toimesta.


Matkalla huoneeseensa Holjanteri mietti että olikohan tuo moppi sellainen jonka hankinnasta on päätetty hallituksen kokouksessa. Oli siinä avaajilla näky edessään: Holjanteri siivousmoppikasan seassa ja puolitäysi pesusoikko kumollaan lattialla. -Jaahas sitä on tultu hämeestä lakeuksille sanoo, Holjanterilta äsken henkilötiedot ylös kirjannut hotellivirkailija ja nauraa röhönauruaan. Selvisihän ongelma lopulta ja mies pääsi ystävällisen opastuksen jälkeen huoneeseensa. Holjanteri ei ollutkaan majoittunut hotelleihin pitkään aikaan ja oli yllättynyt että hänelle oli lastattu alkoholia ja virvokkeita kokonainen kylmäkaapillinen.


Ilmeisesti täälläpäin arvostetaan kauempaa tulevia niin paljon että tarjoillaan kaikkea yltäkylläisesti. Kovasti olivat myös nähneet vaivaa ja pyytäneet oikein TV-miehiä lähettämään tervetuloa -tekstillä varustettua ohjelmaa kanavalta nolla. Nähdäänköhän tuo sama kotipuolessakin, pitäneekin soittaa kaikille että katsokaa mun nimi on telkkarissa ja mulla ilmaista viinaa kaappi täysi -päättääpi hän. Muuten huoneen TV tuntuu olevan jotenkin viallinen kun kanavilta 15,16 ja 17 tulee vain hetki ohjelmaa ja sitten se jumiutuu. -holjaa. Vielä on kaksi karkkia sängyllä ja jokin palautelomake joka pyydetään täyttämään lähtiessä ja jättämään huoneeseen. Josko tuossa arvostelisin siivousta kovinkin paljon niin eipä kai huoneeseen ekana tuleva siivoja sitä eteenpäin veisi, mahtaa olla huonommissa paikoissa siivoojien roskikset täynnänsä revittyjä negatiivista palautetta sisältäviä lappusia. -miehen ajatus jatkaa näin kulkuaan. Vanerinen kapsäkki auki ja vaatteet vaan kaappiin oikenemaan, -tämmöinen on seuraava homma.


Turhaan Holjanteri oli ottanut omat henkarit ja pyyhkeet mukaan kun ei tiennyt että hotellissa ne kuuluvat huoneen hintaan. Ikävästi vain täällä henkarit oli jotenkin kiinteästi laitettu ja niihin oli vaikea pujoittaa vaatteitaan. Nyt hän muistaakin että näin se taisi olla viimeksikin kun jossain hotellissa mies yöpyi, siellä kävi niin että hän otti henkarit epähuomiossa mukaansa poislähtiessään ja kotona ihmetteli miten niitä voi käyttää kun ripustuskoukun tilalla oli vain pyöreä pallukka. Ei huone eikä hotellikaan oikein sorsanpesältä näytä kun tarkemmin ajattelee. Ei hän ole sellaista oikeasti nähnyt mutta eiköhän se jonkunnäköinen kaislakyhäelmä ole ja muniakin ehkä enemmän kuin tässä huoneessa. Voisihan se olla eksoottinen matkailuvaltti kun joku tekisi kelluvia kaislahuoneita, puussa olevia vuokrattavia huoneita jossain päin maailmaa on olemassakin. Hotelli käenpesä olisi nimenä aika eksoottinen myöskin, antaisi mielleyhtymän siellä sun täällä olevista luvattomasti käyttöön otetuista tyhjistä huoneista.


Voisihan noita hotellien avaimia kai alkaa monistamaan ja tälläinen kopioja hunsvotti-humanteri sitten tulisi ja yösyönnä menisi sattumalta aukisaamaansa huoneeseen toivoen ettei siivooja vaan tulisi kovin aikaisin aamulla ja yllättäisi loiseläjää vuoteesta. Mitähän tässä vielä tekisi ennen kuin maata panisi, ilta on vielä nuori. Keskustanko iltaelämää ja yökerhojen humua kokemaan vai pitäisikö käydä vain hotellin saunassa ja sitten olisi virkeämpi aamusella? Holjanteri pohtii ja tuumailee eikä osaa oikein mihinkään ryhtyä ellei kukaan neuvo tai käske niinkuin kotona on asianlaita. Pihalle käveltyään hän tunnistaa paikalliset kuuluisuudet, eli Nurmon tanssikeisari Kotto Selpiäisen ja tanssinopettaja Sake Keltiäisen. Keskenään he puhelevat ja ovat menossa suunnittelemaan seuraavan päivän ohjelmaa Mansikka-aholle. Holjanteri uskaltautuu kysymään josko hänkin pääsisi mukaan. Kun selviää että hän on yksi huomisen tanssikurssin oppilaista eivät he kehtaa kieltäytyäkään.


Mansikka-aho on todella eksoottinen sekä lumoava tanssiympäristö. Aarniometsään on rakennettu täyskelorakennus, suurempi ja mahtavampi kuin Levin kylpylä. Täytetyt liito-oravat ja valkoselkätikat on ripustettu vitriineihin ja kuulemma tilauksessa on Kiinasta kaksi täytettyä pandaakin. Rakennuksen rakennuslupa heltisi Selpiäiselle tähän aarniometsä-kansallispuistoon vain sillä klausuulilla että rakennuksessa tuodaan esille uhanalaisten eläinten repertuaaria, ja näin myös tapahtuu. Myös upokaskuoriaisia on tuotettu Espoon Saunalahdesta ja niitä on merivesialtaassa aulan ja narikan välisessä seinässä. Selpiäinen ja Keltiäinen tarkistavat äänentoistotekniikkaa ja roudaavat pari vahvistinta autosta takahuoneeseen. Takahuoneessa on vahvat kalterit ikkunoissa ja hälytyslaitteet joka ovessa.


Paikalliset pojankoltiaiset ovat joskus talvisaikaan tulleet sisätiloihin pelaamaan pallopelejä ja siksi lukituksia on varmennettu. Selpiäinen on paikkakunnalla kuuluisa porho joka omistaa myös huoltoaseman ja pubin. Nurmon paroniksi häntä jotkut nimittelevät vaikka asuukin nykyisin Seinäjoella. Pitkäkosken Reka on hänen kavereitaan ja moni muu tangomarkkinoiltakin tuttu persoona. Keltiäinen on yhtä kuuluisa tanssinopettaja Kalajoelta. Itse tanssikurssi on paikallisen tanssiseuran organisoima ja myös maankuulu. Etelää myöten tulee tänne linja-autolasteittain oppilaita ja illalla on yleensä mahtavat pippalot. Paikat on kunnossa ja porukka on lähdössä takaisin Sorsanpesään.


Holjanteri ehti tehdä kierroksen myös tanssilavan takamaastossa, josta avautuikin mahtavat maisemat. Nurmovaaran laelta on esteetön näköala yli Nurmojärven, kirkkalla säällä miltei aina Vaasaan asti. Talvisin yhdestä rinteestä on tullutkin lumilautailijoiden suosikkirinne. Takapenkillä Holjanteri kuuntelee hoomoilasena miten etupenkkiläiset keskustelevat baunsseista ja trioleista, niinkuin ne olisivat jotain jo kansakoulussa opittuja itsestäänselvyyksiä. Holjanterille ne ovat kuitenkin täyttä hebreaa.


Seuraavana päivänä bussi koukkaa hakemaan kurssilaisia Sorsanpesän pihasta. Bussissa istuu Holjanterin yllätykseksi myös vanha kaverinsa Tamlanterin Risto vaimoineen. Espoosta ovat tulleet Sarin -siis Riston vaimon sukulaisiin kyläilemään ja tanssikursseilemaan. Nuoruudessaan Holjanteri oli Riston kanssa kuin paita ja peppu. Risto on kotoisin Loimaalta mutta asui kesät Holjanterin naapurissa ja auttoi sukulaisiaan maatilan töissä. Risto on vanhentunut kovasti, päälakikin jo paistaa paljaana ja kasvojen iho roikkuu, pää on miehellä kuin strutsinmunan ja boxerin risteymä. Mies on myös laihtunutkin sitten viime näkemän. Edellisestä tapaamisesta on jo aikaa, taisi olla eräs joulu jolloin Holjanteri oli heillä Espoossa joulupukkina. Vai oliko se lintubongausreissu Hangon rannikolla sen jälkeen? -eipä tahdo enää muistaa miten mikin tapahtuma meni, aika rientää. Holjanteri meneekin istumaan Riston taakse ja juttelee siitä penkkien välisestä aukosta niin että Risto joutuu olemaan pää pahassa kenossa.



Kerrotaan vanhoja tanssijuttuja ja muistellaan menneitä. Ei sitä nuorena tiennyt mitä elämä tullessaan tuo ja mihin maailman myskyt kuljettaa. Ristohan meni aikoinaan Tampereelle opiskelemaan ja tiet erkanivat. Holjanteri sensijaan jämähti synnyinsijoilleen ja ei ole eläissään käynyt kuin pari kertaa ulkomailla. Risto kertoo Latosaaren tanssireissustaan, nupustelunutuista ja kaikista ihmeellisistä reemuiluista joita tanssipaikalla nykyisin näkee. Aimonnellaan vaatteiden kanssa, äkseerataan ruuhkassa kädenalitanssijoille ja valitellaan soiton voimakkuudesta sekä lattian liukkaudesta tai luistamattomuudesta. Ei aikoinaan Leimukalliolla käydessä mitään erityisiä tanssikenkiä pussukoissa mukana kuljetettu, miesmäiset miehet ainakaan. Olisihan sitä joutunut ihan naurunalaiseksi.



Joskus jos sai likan käsipuoleensa niin hänen olkalaukkuaan kannettiin sitten ihan kuin valloituksen merkkinä. Sit oltiin kans rehvakkaita jos joku oli purrut kaulan verille, -että näin meillä silloin, sanoo vielä Risto ässää sihauttaen. Riston ja Holjanterin suosikkiyhtyeet ovat aivan erilaiset. Holjanteri tykkää Touvareista ja Nostomiehistä, ihan samoin kuin Sarikin. Risto on jämähtänyt Baccara, Sabrina ja BeeGees -musiikin koukkuun. Holjanterin kysyessä Ristolta miten hän vietti vappunsa, mies menee aivan kuin toisiin maailmoihin ja alkaa kertoa pitkää tarinaa Ruittaanharjun reissustaan. Hänellä on outo tapa innostuttuaan sulkea ympäristö pois ja alkaa suoltaa kertomusta kuin päiväkirjaansa lukisi, vähät välittäen siitä kuunteleeko kukaan vai ei. Vapputanssit olivat aivan kuin Rion karnevaalit.


Ihmiset olivat pukeutuneet naamareihin ja värikkäisiin karnevaaliasusteihin. Sähköt olivat myös jossain vaiheessa katkenneet ja ihmiset riehaantuneet oikein toden teolla. Jostakin varastosta oli löytynyt tuikkukynttilälyhtyjä ja tanssijat kannattelivat niitä käsimutkassaan samalla kun tanssivat haitarimusiikin säestyksellä. Risto kertoo laveasti ja pieniäkin yksityiskohtia painottaen kaikesta mitä vappuiltana koki. Suuri ihmetys oli Ristolle ollut että von Trickstenin säätiö on perustanut vakuutusrahaston josta myytiin tanssipaikalla tanssivakuutuksia. Vakuutuslappu toimi samalla arpajaislipukkeena ja 40% vakuutuksen tuotosta palautettiin takaisin kolmelle onnekkaalle.


Vakuutus oli voimassa vain kyseisen illan ja arpajaiset aina illan päätteksi. von Tricksten on saanut lisättyä vakuutuksen myyntiä huomattavasti sillä että hän kaikenaikaa luennoi tanssimisen vaarallisuudesta. Lisäksi von Tricksten on palkannut näyttelijöitä, jotka kulkevat käsi- tai jalka kipsissä yleisön joukossa. Nämä näyttelijät kertovat kauhujuttuja mitä kaikkea kauheaa voi tansseissa tapahtua. Tuo tietenkin lisää vakuutuksen suosiota. Ristolla ja Sarilla oli ollut nuorimmainen mukana tällä kyseisellä tanssireissulla. Heidi oli ollut aluksi innostunut mutta väsynyt melko nopeasti. Loppuilta olikin mennyt Heidin kanssa kahvilassa istuen ja tanssijoiden ajatusmaailmaa arvioiden. Risto kertoo myös kuinka tuolloin hänen ajatuksensa karkasi jo eteenpäin monen vuoden päähän, ja hän mietti minkälainen on maailma silloin kun lapsensa on aikuisia kaikki. Onko enää tälläisiä lavojakaan ja minkähänlaisia tansseja silloin tanssitaan. Tuleekohan myös hän itse rollaattoreineen katsomaan muiden tanssimista ja arvostelemaan helikoptereiden häkkyröintiä? -eipä kai.



Kotimatkalla Risto oli kertoillut Sarille kaikesta mitä hän oli sivusta seuraten oli havainnoinut. Sarikaan ei varmaan silloinkaan ollut lainkaan kuunnellut, ei häntäkään kiinnosta Riston jaaritukset. Bussin kääntäessä jo Mansikka-aholle Risto havahtuu, säpsähtää kuin koomasta heräten ja mies kääntyy menosuuntaan. Holjanteri ei myöskään kuunnellut kaikkea Riston höpötystä vaan seuraili myös maisemia. Holjanteri on kuullut että tänne Mansikka-aholle tulee Suomen ensimmäinen lavatanssimuseo ja kaikenlaisia tavaralahjoituksia otetaan jo vastaan. Asikkalainen evp. majuri on lahjoittanut yli viisituhatta kilometriä tanssitut ensimmäiset tanssikenkänsä.


Ristiinasta lahjoitti eräs rouva tanssihameensa jossa on yli kuusi kertaa enemmän mustalaissamettia kuin aidossa oikeassa romanihameessa konsanaan. Pinssi nro 1 on kehystettynä ja naruhousut kymenlaaksosta sekä Yukkapalmu Oulusta. Myös koivuhalko on lahjoitettu sekä saunan löylykauha, -mitenhän nekin liittyvät lavatanssiin, -kuka tietää? Jotain monimerkityksellisiä uusiakin esineitä löytyy. mm. mopo jonka päälle on levitetty kravatti ja partiopojan vaatekerta. Vitriinissä on ketunhäntä, talvisaapas, peruna, pusero jossa on yksi kaula-aukko mutta neljät hihat, etikkaan säilötty synkooppi, äänenvaimennusmyssy ja karvapohjaiset tanssikengät.



Museoon johtavaan käytävään on paikallinen taiteilija -Temppunen veistänyt puusta hienoja hevosaiheisia patsaita ja ne ovat etujalat ylhäällä, kuin kunniakujana tulevan museon sisäänkäynnin edessä. Sisältä tulee sitten myöhemmin myös löytymään erilaisia kasveja aina Puna-Ailakista Kesäheinään ja Suvikärsämöön asti. Myös Kelloista tehty hameenhelma ja kaikkea muuta holjaa rompoolia. Selpiäinen itse toivottaa kurssilaiset tervetulleksi matalaan majaansa. Hän pitää myös pienen tervetuliaspuheen, kertoillen tanssipaikan historiaa. Hän mainitsee myös ainutlaatuisesta aarniometsäympäristöstä ja kertoo talon roolista uhanalaisten eläinten julkituonnissa. Narikasta saakin lainata ilmakivääreitä mikäli tauolla aikoo tallustella metsämaisemissa. Selpiäisellä on haaveena saada vitriiniinsä muutama valkoselkätikka ja myös lisää liito-oravia.