Tuuri

Iso hevosenkenkä möllöttää edessä. Puusta kait se on tehty, maalattu vain kullanväriseksi. Alaosassa ovi, sinne pääsee ihminen sisälle kuin siltarakenteisiin. Mitähän lienee sisällä?

On se aika suuruudenhulluutta tehdä noin suuri rakennelma, joka on ihan vain vänkyrä ja helppokin tehdä. Olisi edes isokokoinen hevonen. Ideaparkissa on iso hevonen, samoin kuin Mansikka-ahon tanssipaikalla ja Ruittaanharjun entisen keskipömpelin paikalla. Kannattelee kattoa ja on kaikkine yksityiskohtineen ihan aidon tuntuinen. Lihakset erottuvat ja muut oriille luonteenomaiset yksityiskohdat.

Ruittaanharjun katto oli tuettu ennen remonttia isokokoisella pömpelillä. Muutostyössä tanssitilan tukkeena ollut pömpeli purettiin ja tilalle laitettiin takajaloillaan seisova iso ori. Hieno, kaunis ja taiteellinen. Pieni kaide alhaalla estää sen että tanssijoiden vaatteet eivät takerru sukupuolitunnuksiin tai häntään.

Taiteilija Temppunenhan noita veistelee. von Trickstenin apuraha kattaa erotuksen jos ostajalla ei ole tarpeeksi rahaa maksaa Temppusen vuoden työrupeamaa, Louvren säätiöllä oli aikaa ja rahaa odottaa teosta jopa neljä vuotta. Louvren sisäänkäynti tapahtuu graniittisen hevosen vatsan läpi. Suusta sisälle ja takapäästä ulos. Kain Tapperin tekemät veistokset jäävät myös elämään, samoin kuin Temppusenkin, ikuisiksi ajoiksi, aivan myös kuin Pyykönkin hienot teokset.

holjaa

Vaalimainoksia

Naiset ajavat kohti Tuuria. Taajamien tienvarret ovat koristellut vaalimainoksilla. Kaikki Vaasan vaalipiirin ehdokkaita, Sarille melko outoja. Kauko Juhantalo näyttää pyrkivän koplaajaksi koplaajan paikalle. Maalaisliiton perustaja Alkio on täältä kotoisin, mutta Mikko Alkio on ehdolla Uudellamaalla. Mietaan iso ja huurteinen parta on esillä täällä joka puhelinpylväässä.

Vihtori Kosolan IKL-puoluekin on saanut ehdokkaita esille ja eläkeläiset sekä Suomen Kansan Sinivalkoiset. Täällä Vaasan vaalipiirissä on RKP aina ollut vahvoilla ja jos he menettäisivät asemiaan, voisi huonosti käydä Yleisradion ruotsinkielisille lähetyksille, siihen loppuisi Strömsö, OBS ja Bettinan ohjelmat. Mutta minne on kadonnut Ulf Sunqvist? Työkansan esitaistelija ja rasvanahkaisen demarin paras ystävä, duunarin tuki, turva ja kultaisen kädenpuristuksen saaja STS.stä?

Esillä on myös Raimo Vistbacka, vallessamanni luojan armosta. Puhuu pohjalaismurretta niinkuin Esko Nikkari vainaakin. Onhan niitä ehdokkaita. Sarilla on muutama tasavahva ehdokas ja hän ei ole tehnyt vielä päätöstä, joskus hän on heittänyt noppaakin äänestyskopissa. Usein hän on äänestänyt väärän vaalipiirin numeroa ihan vain viimehetken mainoksen perusteella.

Kari Peitsamo voisi olla ihan hyvä kauppaopiston naisineen. Tai siiten Anne Pohtamo, hänellä oli se söötti Jack aikoinaan josta Juice teki laulunkin, miksei häntäkin voisi äänestää. Tai Frederikkiä,Ilkka Sysimetsää hän on aina vain kolmekymppinen ja oikein tosi mies, toista kuin Riston rehjake oli. Milloinkahan tuollainen Sysimetsä-nimi on suomennettu jostain Skogista?

Tai sitten sitä levyseppää -Uotilaa voisi äänestää, sorauttaa ärrää niin kivasti. No miksei se Timo Soinikin menisi, on niin leppoisan turvallinen pyknikko.Onhan vaihtoehtona myös suoraselkäinen hemohesmies -Isometsä, vai mikä se Torniolainen hiihtäjä oli?

Aikoinaan Sari äänesti Aira Samuliniakin ja Ulla-Maija Aaltosta, ihan vaan heidän naurunsa ja puheäänensä perusteella. Lasse Viren on myös mukana Sarin noppaluvussa, täytyyhän sille olympiavoittajalle töitä antaa.

Pikku G on vielä myös mukana laskuissa koska Sarin esikoinen asuu Hyvinkäällä, ja niin suositteli. Kimmo Kiljusta ei Sari voi äänestää koska sukunimi tuo Mökön ja Lurun mieleen. Oikeastaan on melko varmaa että Sarin ääni menee Tommy Tabermannille. Se kikkaratukka lumoaa, ja vaikka on muutama ylimääräinen syylä naamassa, niin on se vaan niin ihana. Asuukin Karjaalla, jonne Sari hieman suunnittelee sitä pensasperunakasvattamoa Minnan kotitilalle.

Lääkäri Päivi Räsänen on ison lapsikatraan äiti ja ei vielä mitenkään ryvettynyt, muuten kuin lastensa kakkavaippoihin. Häneltä tuli juuri kirjakin, voisi kai häntäkin äänestää. Oikeastaan ihmisillä pitäisi olla kymmenen plus ääntä ja yhdeksän miinus ääntä. Loppupeleissä katsottaisiin sitten kuka saa eniten ja kokonaan miinukselle jäävät menettäisivät kansalaisluottamuksensa, ja joutuisivat huilaamaan yhdet vaalit.

Uumaja

Jussi menee tiistaina uuden maalämpöpumpun ostoon Uumajaan.
Pojat pääsevät myös mukaan, tuohan lyhyt laivamatkakin vaihtelua hiihtolomaan. Naiset ja Heidi aikovat mennä Tuurin kauppakeskukseen samaan aikaan. Pikkuinen jätetään Jussin siskon hoitoon.

Jussin talo on rakennettu alunperin öljylämmitteiseksi. Nyt öljyn hinnan jatkuvasti kohotessa, on aika etsiä vaihtoehtoista lämmitysmuotoa. Jussilla on tarkat suunnitelmat maalämpöpumpun asennuksesta. Kallioon porataan putki ja myös jäteveden lämpö otetaan talteen.

Ruotsissa on nykyään maalämpö melkoisen yleinen lämmitysmuoto, etenkin omakotitaloissa. Jaanalle ei mennyt mitenkään kaaliin, miten sieltä kylmästä maasta mitään lämpöä voi saada. Syntyi oikein isokin rähäkkä ja Jussin piti kaivaa esitteet ja laskelmat esille. Siitä huolimatta Jaanaa ei Jussi saanut asian päälle, hän on kiukkuinen edelleen.

Tuuri taas on Jaanalle ihan tuttu paikka, mutta Sari ei siellä ole kuunaan käynyt. Vanha navetta tehty ruokapaikaksi ja peltihalleja kauppoina. Ei iske oikein Sariin, mutta jotain tekemistä lomalla on hyvä olla.

Krepelin

Illan hämärtyessä palataan takaisin Jaanan kortteeriin. Seuraavana päivänä mennään lapuan torin ja sataman lähelle katsomaan kuuluisaa majapaikkaa.

Merikapteeni Krepelinin talo. Krepelin oli Lapuan kuuluisin merikapteeni joka seilasi Lapuan satamasta aina joskus jopa Nurmoon asti.

Simpsiö

Tulevan tanssikeskuksen esittelyn jälkeen palataan hetkeksi takaisin Jaanan kotiin ja haetaan myös lapset mukaan.

Mennään Simpsiönvuorelle.
Simpsiönvuori on ainutlaatuinen korkea vuori keskellä aavaa lakeutta. Lapsilla on pulkat mukana ja he laskevat mäkeä. Lapsille on oma köysihissi, joka kylläkin on tarkoitettu laskettelijoille, mutta sillä pääsee myös pulkkarinteeseen.

Olisi hienoa jos jokaisella lapsiperheellä olisi tälläinen talvipaikka takapihallaan. Etelän talvet ovat kovin lyhyet ja loskaiset. Lapset kököttävät vain peliensä ääressä tai kantavat kuraa tammikuussakin sisälle housuissaan.

Sari ja Jaana katsovat lasten kisailua ja vaihtavat ajatuksia. Puhe kääntyy veljeen ja myös edesmenneeseen äitiin. Veljeä oli viimeksi mahdollisuus jututtaa äidin hautajaisissa, ja taisi ollakin ainoa tilaisuus taas pitkään aikaan. Hänen elämäntyylinsä ja -arvonsa ovat kuin toisesta maailmasta. Sari ja Jaana tulevat hyvin juttuun, näin kun harvoin näkevät. Oikeastaan ei esimerkiksi yhteisessä opiskelijakämpässä asumisesta varmaankaan tulisi yhtään mitään. Toinen on sottapytty ja toinen taas ylisiisti.

Aurinko alkaa jo painua Simpsiövuoren taakse ja rinteen valot syttyvät. Paikka suljetaan näin hiihtolomaviikolla iltakahdeksalta. Valaistus ja hissien pyörittäminen maksaa viljalti, on jo kolmas rinneyrittäjä tässäkin paikassa. Ensimmäisen vetäjän investointisuunnitelmat olivat varsin hurjat. Hän aikoi kovertaa alaspäin viettävän mäen kohti Simpsiövuoren keskustaa. Sieltä vuoren syvyyksistä olisi päässyt pystysuoralla nopealla hissillä pikaisesti taas ylös. Liian utopistinen suunnitelma ja pankki ei asialle lämmennyt.

Vanha Paukku

Ensimmäisenä turistikierrospäivänä Jaana vie Sarin katsomaan vanhaa patruunatehdasta.
Se oli hetken museona mutta nyt tyhjillään. Sukulaisensa Josef Pönni aikoo tehdä sinne tanssikeskuksen.

Pylväät ovat hankalat, mutta muuten tuollainen kivibetonirakennus imee kuumuuden ja kosteuden paremmin kuin monet peltihallit. Saapi sitten nähdä tuleeko tuosta tanssikeskusjutusta menestystä?

Lapuan pamaus

Lettuja paistellessa Jaana ehdottelee erilaisia turistikohteita Sarin viikko-ohjelmaan.
Patruunatehtaan räjähdyksen uhrien muistomerkillä pitää Sarin myös kuulemma ihan vasiten käydä. Enonsakin meni siinä jysähdyksessä. Pois lennähtänyt painekammion kupu on Lapuanjärven ulapalla olevan Latosaaren huvikeskuksen kupolina. Muistona tai uusiokäytössä, miten sen kukin ottaa ja suhtautuu.

Lettuja alkaakin olla jo myös melkomoinen kupu, ja Sari vispaa kermavaahtoa. Kylmähuoneesta noudetaan mansikkahilloa ja lapset pyydetään syömään.

Heidi on taas saanut tavata vanhan ystävänsä Jermun. Jermukoira on jo vanha mutta noutajille tyypilliseen tapaan lapsirakas ja leikkisä. Jermukin tulee lasten mukana ja myös hänelle annetaan kuppiin muutama jäähdytetty ja pienennetty pikkulettu.

Maito-vehnäjauhosekoituksesta saadaan lapsille ja koirille montakin erinimistä herkkua. Pannaria, räiskäleitä, lettuja, crepsejä, vohveleita ja jopa pullaa.

Lumen kuorruttamat pipot ovat samassa mytyssä kuin ulkohaalaritkin, eteisen lattialla. Lapsisakki popsii lettuja ja hörppii kylmää maitoa, antaumuksella. Elämä on semmosta, -holjaa.

Lapualla

Tornitalon tornihuoneessa ei voi näin talviaikaan yöpyä, joten Sarille ja lapsille on tehty vierashuoneeseen pedit. Tässä samassa äitinsä nukkui silloin, kun se ikimuistoinen Latosaaren reissu tuli tehtyä. Tai no, nukkui ja nukkui. Yöpyi vain yhden yön, ja jo toisena äiti karkasi Topin kortteeriin. Myöhemmin äiti myös sille tiellensä jäi.

Olisi se äiti saanut elää vähän kauemmin, mutta minkäs sille mahtaa kun aikansa tuli. Sari on laskeskellut että jos hän elää yhtä kauan, on hänellä vielä kolmisenkymmentä vuotta elinaikaa. Onhan sitä siinäkin, joskin miten mahtanee tuo eläkeasia olla järjestynyt siihen maailmanaikaan?

Pensasperunahomma voisi tuottaa jotakin pesämunaa, jos sen nyt edes ensin saisi alkuun.
Entisaikaan eläkeläiset jäivät pihamökkeihin moonan varassa elää kituuttamaan. Sanottiin syytinkiläisiksi, ja vanhukset jäivät siihen vähän kuin armonpaloilla elämään. Maalaistaloissa oli useimmiten pihapiirissä mummonmökki, jonka kautta vanhempi sukupolvi kiersi maan poveen.

Jaanalla on letunpaisto meneillään kun Sari palaa reissultaan. Sari antaa yksityiskohtaisen raportin siskolleen ja päivittelee luokkatovereidensa rupsahtamista. Lettuja tuleekin aika iso pino ja rasvankäry täyttää huushollin.
Tässä asunnossa on keittiövehkeet keskellä lattiaa saarekkeena ja hellaakin voi kiertää ympäri. Sari alkaakin annostella taikinaa pannuun toiselta puolelta, ja Jaana kääntelee pikkulettuja toiselta puolelta. Näin on helppo jutella, ja ei tarvitse olla toisilleen selin

Kohti Lapuaa

Sari pyysi että tapahtumista kello 22:n jälkeen ei kerrottaisi, tai saatika ylöspantaisi kirjalliseen muotoon lainkaan. Niin.

Sari on jo sunnuntai-iltapäivällä matkalla kohti Lapuaa. Alla on siskonsa Jaanan auto ja syntymämökin katollakin piti ensin käydä. Piipun päälle unohtui lähtiessä laittaa pelti ja tiiliskivet, joten se asia painoi niin paljon mieltä, että hoidettavahan se oli.

Ajotie on kuivan pakkaslumen kuorruttama ja siksi hiljainen ajella. Noin kaiken kaikkiaan melkomoisen rasittava matka. Onneksi ensi viikko on hiihtolomaviikko, joten ei sentään tarvitse palata samantien Järvenpäähän. Heidille on luvattu ratsastusta islanninhevosilla ja keskimmäinen pääsee käymään Jussin kanssa Uumajassa.

Sari ja Jaana ovat alustavasti sopineet ostoskäynnistä Tuurin kauppakeskuksessa ja ehkä sisarukset jopa yöpyvätkin siellä. Jaanaa edelleenkin rassaa se että kaikki hänen ystävänsä jäivät toisaalle, kun hän itse muutti Jussin kanssa yksiin.

Nämä Sarin satunnaiset käynnit ovatkin olleet Jaanalle todella tärkeitä, ja kuin linimenttiä yksinäisyyden vuotaviin haavoihin. No, tilanne on jo helpottanut kun tuo pikku taapero tuli. Hän täyttää nyt mielen ja antaa arkeen askareet.

Ilta ehtii

Ruokailun jälkeen Sari jaloittelee hieman. Aulassa on kuva tästä rakennuksesta viime kesältä.



Hieno on. Joskin tuo kaunis puisto on takapuolella, kauniimpi kuva sieltäpäin olisi tullut.

Aulaan on joku päräyttänyt joskus motskarilla ja se on jätetty siihen esille.



Ei muuta kuin pissalle ja takaisin pöytään ja drinkkiä tilaamaan.

Hellyttävin osanottaja

Susannan kassin sisältö oli ehdottomasti tapaamisen kohokohta ja kaikkien mielenkiinnon kohde.

Illanvietto

Ruokailuvälineet ravintolahopeaa, viinilasit kristallia ja muutoinkin fiini on kattaus.
Liekitettyä konjakkihärkää, se on Sarin valinta. Osa porukasta on kasvisruokavaliolla ja siksi tai muista syistä, moni ottaa ihan omanlaistaan ruokaa.

Martti pitää tervetuliaspuheen. Hän on porukan ehkä parhaiten menestynyt. Minkkitarhurin poika, joka on osaomistajana Vantaalaisessa Fur-Centerissä. Hänen on varmaan tuo pramea AMG auto, joka tietenkin on parkkeerattu aivan sisääntulon viereen. Puhe alkaa sanoilla: -Paljon on vettä virrannut Kokkolanjoessa sen jälkeen kun tämä sakki valkolakin päähänsä painoi......

Vatsaakin on jo Martillekin kertynyt ja alkava kalju paistaa, -jos tarkkaan katsoo. Osa miehistä on harmaantunut ohimoiltaan charmikkaasti, aivan kuin Kari Tapio varsin. Naisia ei Sari tohdi katsoakaan kovin kriittisesti, yleisesti ottaen hänellä on sellainen tunne, että muut ovat rupsahtaneet enemmän kuin hän itse laisin.

Pääruuan aikana puheensorina yltyy ja maljoja kohotellaan. Kuinkahan suuri lasku tästä mahtaa tulla, miettii Sari ennen kuin alkoholi ehtii enemmälti aivojansa turruttaa. On helppo havaita jo tässä vaiheessa, kenellä porukasta on alkavaa alkoholiongelmaa. Lasi tyhjenee nopeammin kuin muilla, ja ihon pintaverisuonet ovat värjänneet kasvot punakoiksi.

Orkesteri virittelee jo vehkeitään ja Samban kutsuvat rytmit kongarumpujen säestyksellä kiirivät eetteriin. Aulassa Sari näki että illan orkesteri on Martti Metsäkedon orkesteri. Ensitahdit vaikuttavat kovin voimakkailta näin pieneen tilaan mutta ehkä korva tuohon tottuu. Onneksi Sarin huone ei ole ihan tässä yläpuolella, nukkumisesta ei tulisi muuten mitään. No ehkäpä sitä tulee tanssittuakin ihan pikkutunneille asti. Saapi Nähdä.

Tapaaminen

Hotellin takkahuoneesta on varattu oleskelutila mutta juomat pitää jokaisen itse tilata. Väkeä tulee pikkuhiljaa ja mitään yhteistä esittelyä ei voida järjestää heti kättelyssä. Osa väkeä halaa toisiaan kovastikin ja aloittavat keskenään oman elämänkaarensa selostamisen.

Maailmanmestari Herlevikin on tullut paikalle ja hänen saavutuksensa useimmat tietävätkin. Huhutaan myös Keijosta ja Tiinasta jotka kuuleman mukaan olisivat päättäneet itse päivänsä, sen vuoksi heitä ei täällä tänään näy.

Marttilan Seppo saapuu pienessä laitamyötäisessä. Hän ei jaksa kauaa turhia pölistä, vaan alkaa turhia kursailematta riisumaan itseään. Kalsarit hän jättää päällensä ja painuu saunan pukuhuoneeseen, olisihan hän voinut sielläkin riisua, -miettii Sari.

Tuomaalan Otto ei tule, sen sai Sari jo eilen siskoltaan kuullakin. Kovin moni on muuttanut etelään töihin ja ovat nyt samalla vanhempiaan tapaamassa. Kaksi Ruotsissa asuvaa ei ole tullut, mutta sensijaan Tiisosen Liisa on sattumalta lomalla täälläpäin, hän on töissä Braunilla Saksassa.

Saunoja ja pukuhuoneita on vain yksi ja nyt kun Seppo meni ensimmäisenä saunaan, saavat miehet ensimmäisen saunavuoron.Höyryäviä pyyhkeen peittämiä kaljamahaisia miehiä tulee kukin vuorollaan paistamaan makkaraa takkatulen ääreen.

Naisten saunavuorolla osa porukasta varoo kampaustaan ja meikkejään ja jättävät koko peseytymisen väliin. Sari ei sellaisesta perusta, vaan menee muutaman muun naispuolisen kanssa vuorollaan saunaan. Kovin ovat toisenlaiset näkymät silmien edessä suihkuhuoneen atmosfäärissä, kuin mitä oli aikoinaan lukion jumppatunnin jälkeen koulun pesuhuoneessa.

Aika, vuodet syöpöttelyineen sekä raskaudet imetyksineen ovat jättäneet omat jälkensä itse kunkin maalliseen tomumajaan. Birgitalta on poistettu toinen rinta, mutta hän ei sitä mitenkään häpeä, hoidot ovat ohi ja sairaus on kuulemma tipotiessään.

Vilvoittelutauon ja saunajuomien jälkeen koko porukka siirtyy yläkertaan heille varattuun pöytään.

Valtionhotelli

Kokkolan valtionhotelli on hieno ja historiallinen paikka. Ruotsin hallitessa Suomea, kuninkaat hoveineen aina yöpyivät muanmuassa juuri täällä. He tulivat yleensä Ahvenanmaan kautta Turkuun ja jatkoivat rannikkoa pitkin Tornioon. Matka kesti hevospelillä monta vuorokautta ja hevosia vaihdettiin levänneisiin vetojuhtiin, kaupunkien kestikievareissa.

Täällä valtionhotellissa on kuninkaallinen sviitti ja kaunis puutarha. Sviittiin Sarilla ei ole varaa mutta hän on varannut ihan kivan huoneen länsisiivestä. Huoneeseen pääsee jo kolmelta, joten Sari käyttää loppuiltapäivän shoppailuun Kokkolan Stokkalla.

Kasvorasvaa ja uudet kengät tietenkin. Myös paitapuseroita pitää hypistellä ja kahvilassa syödä kinkkutäytteinen patonki. Shoppailu ei ole Sarin mielipuuhaa, rahankäyttö ahdistaa. Nyt kun lapset eivät ole mukana on kuitenkin mahdollisuus kuluttaa aikaa ja kiertää vaaterekkienkin sokkeloissa.

Sarilla ei ole mitään tietoa kuinka moni oikeasti tulee luokkakokoukseen, hän ei edes muista ketä kaikkia hänen luokallaan aikoinaan oli. No tuleehan nyt nähdyksi tälläinenkin tapahtuma, tuskin hän myöhemmin enää osallistuukaan.

Palatessaan puiston halki hotelliin, on helppo huomata miten ilmaston lämpeneminen näkyy täälläkin. Vaikka lunta on viljalti niin joissakin puissa on jo tuoreita silmuja. Hotellia kiertävä ruusupensaisto ei kaikilta osin ole pudottanut lainkaan lehtipeitettään, vaan kaunis vihreänvalkoinen pensasnauha kiertää kuin koristeserpenttiini jyhkeistä luonnonkivistä rakennettua rakennusta.

Kaksi tuntia vielä ja sitten porukalle varattuihin saunatiloihin voisi jo mennä. Tavarat huoneeseen, meikki pintaan ja vielä hetkeksi baariin odottamaan muita tulijoita.

Luokkakokous tänään

Aamulla Sari hiihtää aamupalan jälkeen takaisin mökille. Kämppä on taas kylmä, joten se pitää ensitöiksi lämmittää, onhan luokkakokous Kokkolassa vasta iltakuudelta.Yöksi ei Sarin tarvitse tänne takaisin ajaa koska hän on varannut huoneen valtionhotellista.

Nyt on valoisampaa ja Sari saattaa kavuta ylös vintille pesällisen palaessa. Ruskeita pukupusseja rivissä. Äidin ja isän ulstereita ja pukuja, eihän niitä ole vielä raaskittu hävittää. Vanha rukki, häkli ja loukutin. Ne olisi hienoja koriste-esineitä jos olisi vain tilaa ja muutenkin maalaishenkinen kalustus kotona.

Takanurkassa on Sarin vanha piironki, jonka laatikkoon Sari siirsi kaikki nuoruusaikaiset tavaransa, joita ei tohtinut mukaansa ottaa, kun kotoa lähti.
Nurkkaan on hankala mennä,sillä kattotuolien päälle ei joka paikassa ole laitettu lautoja, on vain pelkkiä puruja.

Sari vetää ensimmäisen laatikon auki. Paljon kuolleita kärpäsiä ja pölyäkin viljalti, yskityttää. Laatikossa on kuitenkin juuri ne kirjeet ja päiväkirjat, jotka on aika tänään polttaa. Nippu kainalossa hän laskeutuu kapeita rappusia alas.
Isänsä hieman suunnitteli vinttikammarin rakentamista ylös, mutta se selkävamma tuli väliin sotkemaan. Rahankin kanssa oli aina sen jälkeen nuusaa.

Pesään on jäänyt hitaasti palava ydinpuu "vanhapoika", kuten Kälviällä semmoista aina sanottiin. Usein äiti vei sellaisen nopeasti hiilihangon kanssa lumihankeen, jotta ei tarvinnut odottaa hiilloksen oleentumista niin kauaa. Tämä on hapero ja Sari saa sen poltettua kun murentaa eristeenä toimivat hiilet reunoilta pois. Nimityksen merkitystä ei Sari ole enemmälti miettinyt. Kaipa se vanhapoika jää siihen kotinurkkiin haisemaan, käryämään ja könyämään riesaksi asti, kun jo nuoremmatkin ovat lentäneet vuorollaan pesästä pois.

Kirjeet ja päiväkirjat menivät nyt tuossa pesällisessä savuna ilmaan. Sari liittyy siihen miljoonakerhoon, jotka vanhempana tulevat harmittelemaan että miksi silloinkin aikoinaan hetken mielijohteesta tuli ne päiväkirjat poltetuksi.

Masentaakin oikeasti joltisenkin verran. Tuon kesselin Tamlanterin Riston kanssako se meni se nuoruus ja paras aikuisikä ja nyt on vielä lapset huollettavana ja molemmat vanhemmatkin kuolleet. Seuraava sukupolvi lähtövuorossa onkin sitten Sarin sukupolvi. Mammografiaankin pitäisi kait mennä ja papakoe ottaa. Äidin sisko kuoli haimasyöpään neljävitosena, serkku kohdunkaulasyöpään kuusvitosena ja naapuri rintasyöpään viime vuonna, -ei kai se mitään todista.

Luokkakokouksessa jokainen varmaan kehuu perhettään, elämäänsä ja aikaansaannoksiaan. He joille on käynyt elämän mutkamäessä jotenkin köpelösti, eivät varmaankaan tule lainkaan koko pippaloihin. Pensasperuna ei ole vielä Sarille ylpeyden aihe, mutta ehkäpä vielä joskus. Ristosta hän ei jaksaisi jokaiselle tilittää, jokin lyhyt esittely olisi paras. Todennäköisesti luokkakavereista on puolet eronneet, kuten tilastojen mukaan pitäisi. Eronneista puolet ovat tilastojen mukaan uudessa parisuhteessa ja loput uskovat kerrasta. Kaikki sanovat olevansa onnellisia ja jos kysyy mitä kuuluu, niin vastaus on "kiitos hyvää" Hyvä niin, kuinkas muuten.

Kirsti Tuomaala

Kirsti oli yllättynyt Sarin soitosta, mutta vaikutti iloiselta ja halusi tavata lapsuusaikaisen ystävänsä. Sari muistaa ulkovajassa olevat vanhat sukset joissa on remmisiteet, niillä pellonylitys sujunee joutuisasti.

Talvikengissä olisi pitänyt olla hieman matalammat korot jotta hiihtoasento olisi oikeaoppisempi, mutta sujuu se jotenkuten näinkin. Tuomaalan pihapiiriin hiihdettyään Sari näkee lumen alla heinäharavan ja muitakin peltokaluja. Huolimattomuutta tai sitten rahasta on nuusaa jotta kaluvajoja ei ole tullut rakennetuksi. Lumesta luotu polku johtaa myös ulkohuussiin, joten sisälläkin olisi varmaan kunnostuskohteita riittämiin.

Sisällä hellan vieressä on punaposkinen emäntä. Kirstiksi Sari hänet tunnistaa, mutta on tyttö vanhentunut todella. Liinakin päässään niinkuin maalaisemännillä ennenvanhaan tapana oli.

Halaukset ja normaalit vanhenemattomuusilmoitukset, ja senjälkeen vaihdetaan kuulumiset. Paljastuu että Kirstin mies on sairaalassa. Sai metsätöissä ollessaan jonkin kohtauksen, ja liekö enää miehestä työnsyrjään laisin, tervehtyminen on epäselvää.

Onneksi Kirstin lapset ovat jo isoja, ja ammateissaan kaupungissa, mutta toisaalta talonpidon kanssa saattaa olla tulevaisuudessa niin ja näin. Kahvipöydässä kerrotaan loput juorut tutuista, ja päivitellään maailman menoa. Saunaankin Kirsti pyytää Saria jäämään, mutta Sarilla on petipaikkakin vielä kortteerissaan tekemättä, siksi hän estelee.

Loppujen lopuksi asiat menevät sille tolalle että peti on Sarille tehtynä Tuomaalan kammariin. Naiset istuvat kumpikin pihasaunan lauteilla ja saunan eteispöydällä könöttää avattu lakkalikööripullo sekä kaksi siideriä.

Mietintää

Sari siirtää tuolin ihan pönttöuunin eteen, jotta säteilylämpö lämmittäisi kohmeisia käsiään. Kotvasen päästä hän nousee ja siirtyy kammarin puolelle tutkimaan paikkoja. Nurkassa on sivustavedettävä sänky ja toisessa nurkassa ikiaikainen pinnasänky. Siinä Sari ja muut sisarukset ovat nukkuneet lapsena. Myös Heidi nukkui siinä kun muutamana kesänä Tamlamterit viettivät täällä kesälomaansa.

Sari ei muista milloin hän siirtyi hetekalle nukkumaan, eikä myöskään sitä kuinka kauan hän nukkui isän ja äidin välissä. Varmaan hänet siirrettiin siksi aikaa pois aviovuoteesta kun Jaanan alkuunpanon aika tuli.

Jaanan kanssa tuli lapsena nahisteltua alinomaa, vaikka nyt aikuisena juuri häneen on läheisimmät välit. Kerran Sari leikkasi Jaanan pitkät hiukset toiselta puolelta niin kolhosti poikki, että äidin piti kiukkupäissään sitten katkaista loputkin tosi lyhyeksi.

Jotenkin Sarilla oli koko lapsuutensa sellainen olo ja mielikuva, että Jaanaa lellittiin ja hän sai aina parempia lahjojakin. Polkupyöränkin Jaana sai uuden, vaikka Sari joutui ajamaan äidin vanhasta kunnostetulla tekeleellä. Veljen runkopyörälläkin hän ajeli joskus pihatiellä, rungon välistä vinottain lonkottaen.

Jos olisi taskulamppu mukana, pitäisi mennä vintille ja penkoa vanhoja tavaroita. Lapsena Jaanan kanssa yhdessä tuli luettua äidin kapioarkun kätkössä olleita kirjeitä. Sarin isä kirjoitti niin hempeitä, että oma isä ei tuntunut ollenkaan samalta hetken päästä ruokapöydässä istuessaan. Sari katsoi tuolloin isäänsä pitkään silmiin ja oli havaitsevinaan niissä jotakin surumielistä. Ikäänkuin hän olisi odottanut elämältä ja rakkaudelta jotakin suurempaa mitä sitten saikaan.

Siitä Sari on isälleen ikuisesti kiitollinen, että viinan kanssa hän ei pelannut. Ei ainakaan Sarin nähden, ja ei kukaan muukaan muista isää humalassa nähneensä. Kerran Sari meni hakemaan isäänsä saunaan naapurin valutalkoista. Kylän miehet olivat muut melko punakoita ja puhuivat levottomia pikkutytönkin kuullen. Isänsä henki kyllä tuoksahti hieman oudolle, mutta Sari oli ylpeä kun isä käveli ihan suoraan ja tuli heti pyydettäessä kotiin.

Sari katsoo ulos ikkunasta. Pellon takana näkyy Tuomaalan maalaistalo. Tuomaalan Kirsti ilmeisesti pitää sitä paikkaa nykyisin, mitähän hänelle mahtaa kuulua? Kirsti on Tuomaalan Oton sisko ja Ottohan oli Sarin luokalla alakoulussa. Otostahan liikkuu kylällä paljon juttuja, mutta Kirsti oli Sarin paras ystävä -pestis, vai kuinka sitä nykyään sanotaan. Ei silloin sanottu " ooks sä mun kaa, en mä o sun kaa". Oman ikäisiä lapsia oli lähitienoilla vähän ja ei ollut varaa valkata.

Pitääpä kysyä Eniron puhelinpalvelusta Kirstin numeroa, jos menisi tuosta poikki pellon käväisemään, kunhan saan puut hiillokseksi ja pellit kiinni.

Kälviälle

Vuoden alusta Sari saa yllättäen kutsun lukionaikaisen porukan luokkakokoukseen Kokkolaan. Sari järjestää niin että hän vie Heidin ja keskimmäisen siksi aikaa Jaanalle Lapualle hoitoon.

Jaana lainaakin Sarille autoaan vapaasti käyttöön ja Sarille syntyy hullu idea yöpyä ensin yksi yö syntymäkodissaan Kälviällä. Luokkakokoushan on Kokkolan Valtionhotellissa vasta lauantai-iltana ja Sari ajaa lumisen kotimökkinsä eteen jo perjantai-iltapäivänä.

Onhan täällä Sarin tullut käydyksi viimeksi toissa kesänä pikaisesti, mutta nyt pitäisi nukkua yksi yö ihan lapsuuden kammarissa. Lunta on ulkorapulla viljalti ja ovikin turvoksissa. Sisällä vastaan punkee ummehtunut ja kostea tuulahdus. Äkkiä puita pesään ja pirtti lämpimäksi. Puuvajasta pitää ensin rämpimällä hakea sylillinen puita ja kun se jo palaa Sari huomaa ja muistaa että savupiipun päällä on pelli ja tiiliskivet. Äkkiä katolle ja niitä poistamaan.


Onkohan tässä laitaa? Kauhea homma ja petivaatteetkin ovat varmaan kylmät ja ummehtuneet, mikähän tämmöinenkin nostalgia-ajatus minulle oikein tuli, ajattelee Sari jo hieman harmistuneena. Katolle päästyään hän kuitenkin saa kivet poistettua ja savu jo tulla tupruaa. Alhaalla tuvassa hiiret ovat tehneet tuhojaan ja jättäneet pipa-papanoitaan joka puolelle. Savu valloitti sisätilat hetkeksi mutta se saattoi olla vain hyväksi, tunkkaisuus peittyy ja nenä tottuu koti-ilmaan paremmin.

Sarilla on mukanaan termospullossa kahvia ja muutama eväsleipä. Kaikkia ei voi syödä vielä illalla, jotta aamuksikin jäisi. Kahvi jäähtyy kuitenkin mutta kun on paketti mukana niin ehkä sitä sumpit voi pihauttaa.

-saavu lapsuuden muistot, oi saavu nuoruuden ihanat ajat. Sari laulaa hiljaa kun odottaa torpan lämpenemistä

Kälviän tornitalo

Joskus Sarille tulee outo olo ja kaiho syntymäseudulleen Kälviälle. Tuo iki-ihana pohjoispohjanmaalainen maaseutupitäjä. Muistoissaan ovat kaikki nuo kauniit minkki- ja kettuhäkit katoksineen sekä myös Herlevin perhe kokonaisuudessaan. Kälviällä olisi vielä hänen sukunsa rippeitä ja perikunnan omistama kotimökki, niin kiehtovaa olisi muuttaa Kälviälle takaisin ja nauttia maaseudun rauhasta.

Nyt ihan viimeksi tämmöinen tuli hänen mieleensä kun Sari lukee vieläkin hänelle tulevasta Kälviän paikallislehdestä kuinka hänen kotikonnuillaan tehdään taloja vauhdilla. Lehdessä on kuvasarjakin kuinka mahtavasti Kälviän tornitalo on kasvanut korkeutta neljässä kuukaudessa.

Välipäivät

Välipäivät, -mistähän ovat nekin nimensä saaneet? Kaikki päiväthän ovat joidenkin toisten päivien välissä. Sarille välipäivät tarkoittavat päiviä jolloin ei mitään saa aikaiseksi. Pyhät ovat tulossa ja toiset pyhät juuri olleet, kaikki ovat väliaikaisessa tunnelmassa ja kauppojen varastot tyhjät. Leipomot eivät toimi ja vain eineksiä sekä pakasteleipää on tarjolla.

Auto pitäisi kuitenkin hommata. Mutta uutta autoa ei ainakaan kannata nyt enää tänä vuonna rekisteröidä. Hintaero vanhaa autoa myydessä on 10% josko se on rekisteröity joulukuussa vaiko vasta tammikuussa. Sari on hieman himoinnut uutta Korealaista pientä KIA-autoa, osamaksulla tietenkin. Tammikuussa se osto kuitenkin vasta kannattaa toteuttaa jotta saa ajella edes vuoden ihan samanvuotisella autolla. Se Riston kannetiivistevioittama Mazda 323 jäi aikoinaan Forssan poliisiaseman pihalle ja senjälkeen Sari on ollut ilman autoa. No onhan Rolf auttanut muuttokuormassa ja vienyt välillä jopa Vantaan Jumboon ostoksille.

Heidi haluaisi koiran. Koiraa ei kuitenkaan kerrostaloon hommata ja ei sitä hommattu aikoinaan kuutamotiellekään. Jaanan Jermu-koira oli Heidistä maan ihanin. Jos se koira joskus hommataan niin ei ainakaan niin isoa kuin Jermu. Joku pieni Beagle voisi olla sopiva, mutta liikuntaa sekin vaatisi aika tavalla.

Vanhin poika asuu jo Hyvinkäällä Hämeenkadun ja Uudenmaankadun puolivälissä. Sari on käynyt kämpässä pari kertaa. Voi hävityksen kauhistus kun se poika ei osaa siivota eikä pitää paikkoja järjestyksessä. Ei edes ollut sen vertaa silmänpalvoja että olisi vienyt tyhjät kaljapullot piiloon äidin vierailun ajaksi.