Tanssi

.
Valokuvatorstai.




Ja yllättäen metallinen patsas alkoi tanssia.

Mustionjoki

.


Koska ei olla aivan meren ääressä, niin ylitetään jokia ja puroja joiden kaikkien vesi päätyy mereen. Lohi ei nouse näillä korkeuksilla, mutta joet ja purot toimivat maatalouden lannoitusaineiden ylivuotoviemäreinä. Tärkeä rooli.

Ohitetaan myös Jehovan todistajien valtakunnansali. Se rakennettiin yhdessä viikossa viisitoista vuotta sitten. Kalkkiruiskutettu tiilipinta on osoittautunut huonoksi ratkaisuksi. Hiekkapuhallusmiehet ovat tauolla, mutta kaikki puhalletaan pois ja laitetaan uusi ehompi pinta.

Kaunista ruukkipitäjää kaikki tyynni.

Läntinen Uusimaa on idyllinen ja kaunis, aivan kuin itäinenkin puoli. Jotenkin ruotsinkieliset ovat kehittäneet ympärilleen kauniin kartano- ja ruukkimaisemaketjun. Vauraus luo kauneutta ja tilat ovat kulkeneet suvuissa jo vuosisatoja.

Eipä taida täällä paljoa olla Toropaisen tai Holopaisen kartanoita. Laakkosen kartano on Hyvinkäällä, mutta se onkin ihan erityistapaus. Onhan se erityismies se Tokmannin omistajakin, vaikkei taida kartanoa ollakaan. Kerännyt ison valtakunnan ympärilleen. Aloitti pahimpina lamavuosina, ottamalla haltuunsa pankin käsiin joutuneita arvokiinteistöjä.

Sari on onnellinen kun hänellä ei ole kartanoa. Kauhea siivoaminen olisi niissä käytävissä ja valtavasti ikkunaruutujakin pestävänä laisin. Edessä on viitta Päiväkummun kylpylään. Taitaapi olla niitä pienimpiä ja vaatimattomampia kylpylöitä, mutta on kuitenkin.

Kuninkaantie

Päällysteosuus taas välillä ja kevyenliikenteen väylä virtaa vieressä. Pyöräilijöitä ja kassimiehiä menee pitkin samaa reittiä jota Kuningaskin aikoinaan. Tukholmasta Pietariin matkattiin Karjaan kautta.

Vaikka paikalliset eivät kaikki tarvitsekaan kevyenliikenteen väylää, kesämatkaajat ajavat fillarilla etapin Turusta Porvooseen. Nätti reitti.

Hevosvoimia

Ollaan jo liki Minnan kotitaloa. Hevoset lisääntyvät täällä maalaismaisemassa vuosi vuodelta. Jokin ihme hoivaamisvietti kanavoituu hevosten kautta ihmisestä eläimeen.
Kalkkuna ei herätä lainkaan vastaavia tunteita.

"Voi kun se on lutunen", -huudahduksia kuulee harvemmin kalkkunatarhan aidan vieressä.

Hevonen on kieltämättä viisaan oloinen ja kiiltävine turkkeineen uljas eläin. Silmistä kumpuaa jokin ihme vaiston ja ällin symbioosi, jota ei lehmän katseesta löydä etsimälläkään.

Ei montaakaan minuuttia kun vastasyntynyt varsa kömpii jo jaloilleen ja on valmis seuraamaan tarvittaessa emäänsä lauman vanavedessä. Suomessa ei ole enää villihevosia. Sääli sillä siitäkin asiasta saataisiin lihavat riidat maanomistajien ja luonnonsuojelijoiden välille.

Kulkuvälineitä

Sari ajaa Rolfin mersua pitkin soratien kiemuroita. Tienpitäjät olivat jo aiemmin tienposkessa irroittamassa kunnan vaakunoita. Karjaa häviää ja syntyy jälleen Raaseporin kaupunki. Onhan se hieno nimi. On Raaseporin linna ja kaikki. Kihlakunnanoikeus on kokoontunut jo pitkään sillä nimellä.

Pohjan kunta on nimenmuutoksesta eniten innoissaan. Pääsevät viimeinkin pois pohjalta.

Mersu menee jouhevasti niellen soratietä vauhdilla alleen. Erään talon päädyssä on vanhempi menopeli. Tuollaisellahan se Sarin isoisä kävi markkinoilla myymässä lihaa. Ei tarvinnut olla eläinlääkärin leimaamaa, riitti kun oli itse tapettu ja piilukirveellä pilkottu. Kärpäsiä pörräsi siinä kesäaikaan viljalti lihan kimpussa.

Lapsuuden hyyskä

Lapsuudessa on paljon nostalgisia partikkeleja. Ne pompahtelevat pintaan aina aika ajoin kuin kivet Pohjois-karjalan pellosta. Sari ajaa autoa nyt jo kohti Minnaa. Vanha Karjaalainen maalaismaisema tulvii sisälle auton ikkunoista.

Lantalat tehtiin entisaikaan aina tiellepäin. Usein lantalan yhteydessä oli ihmisille hyyskä. Näin saatiin yhteinen jätehuolto ja hajutkin sekoittuivat huomaamatta toisiinsa.

Sari muistelee omaa synnyinkotinsa hyyskää. Se oli tehty vanhan kanalan päätyyn. Pimeä käytävä ja seuralehtien kansia ruostuneilla nastoilla kiinni seinissä. Kanala oli jo silloin ollut pitkään käyttämättömänä ja nyt päätyyn on tehty traktorille pariovetkin. -Vetää viimeisiään, purkukunnossa. Mutta lapsuuden hyyskä kuitenkin. Sitä statusta ei siltä voi pois ottaa, ennenkuin se puretaan. Hirsistä saa polttopuuta, mutta muuten läpilaho rotisko. Kauhea viritys.

Ei tuo taitaisi pärjätä sisutuslehden kylpyhuonekilpailussa ei. Kilpakumppaneilla olisi marmoria ja kullattua hanaa, tuolla vain paikallisen aviisin sivuja rypisteltävänä. Kuka enää taitaa senkin oikeaoppisen pehmennystekniikan?

Lepää rauhassa hyyskäni, puhahtaa Sari hiljaa itsekseen, saadessaan mielikuviinsa aidon etiäisen.

Kansan ääni

Valokuvatorstai/ääni.



Mies ja ääni -periaate elää vielä.-

Pahkamies

Kaupan pihaa vastapäätä on talo jonka pihapiiriä koristaa hieno koivupahka.
Siitä Sari muistaa kotikylän miehen Oskari Filppulan. Hänellä oli vastaava kuiva pahka korvassa. Vaalea ihme kasvain joka oli kuiva ja oudon oloinen.

Oskari oli kirvesmies, joka pelotti oudot konekiväärimäisellä naurullaan. Yhtä-äkkiä se räjähti kuin konekivääri ja pelotti lapset ja hätkähdytti ventovieraat.

Oskari tuli perin ryppyiseksi vanhemmiten. Poltti tupakkia ja kuiva iho muutoinkin.
Normaali-ihmisillä tulee pitkittäisiä uurteita, mutta Oskarin naama tuli täyteen salmiakkikuviota. Outo mies.

Oskarin kuoltua, korvan pahkasta otettiin koepala. Mitä se lie ollut, kukaan tuskin saa koskaan tietää.

Karjaalla

Sari koukkaa keskustan kautta. Pitänee ostaa vähän ruokatavaraa mukaan, jottei Minnan tarvitse hänelle ja Heidille ihan täysylläpitoa järjestää.

Keskustassa on Varuboden, S-ryhmän kauppa. Tämän alakerrassa on se kuuluisa PUB-jossa oli viisi vuotta sitten piiritystilanne ja ammuskelua. Terassi on nytkin pullollaan porukkaa. Kaikilla tupakki käryää suussa ja edessään on lasi tai tuoppi. Pöydällä kukkapurkki ylösalaisin tuhkakuppina.

Kukahan neropatti keksi ensimmäisenä tuollaisen tuhkiksen? On De-facto standard nykyään. Mitenhän käy syksyllä kun terassi suljetaan ja tupakoitsijat eivät saa silloinkaan polttaa sisätiloissa. Niin no jos on rakennettu savustuskoppi, niin sinne ei kuitenkaan saa ottaa juomia mukaan.

Olisi markkinarako kehittää poletilla toimiva lasiparkki. Lasi jäisi sinne suojaan tyrmäystipoilta, sivullisilta janoisilta ja roskantiputtajilta.
Se olisi kuin markettien eteisessä oleva kassinsäilytyslokerikko, mutta pienempi ja voisi olla yksinkertaisesti vain lukittava teline johon lasi pujotettaisiin ja kansi olisi yläpuolella suojana.

Poletti olisi niin simppeli, että sellaisen voisi ravintolan omistaja tehdä eurolla uuden, mutta perisi hukkaajalta panttia viisi euroa. Poletti pitäisi olla kuitenkin koodattu, jottei kukaan ottaisi vahingossa toisten lasia.

Mahtavat markkinat tiedossa juomaparkkistelineelle, olisi tottavieköön kysyntää!

Kone

Valokuvatorstai




Vipu on yksinkertaisin kone, mutta ihminen on vielä vanhempi. Tuota kutsutaan nykyään elevaattoriksi.

Junassa taas

Sari palaa hiihtoreissultaan kotia kohti. Vaatetta on nyt liiankin paljon ja sattumalta taas tuo sama burberrymieskin paluumatkalla, mutta onneksi nyt eri vaunuosastossa.

Ravintolavaunussa Sari sattuu kovin puheliaan ihmisen viereen istumaan. Hän alkaa selostamaan innoissaan kuinka Uusi-Suomi alkaa jälleen ilmestyä. Niklas Herlin on ostanut tuotemerkin oikeudet ja hänellä on päätoimittajakin jo katsottuna.

Mies selostaa kuinka Uuden-Suomen hallituksen puheenjohtaja oli aikoinaan Pekka Herlin. Kaikille Koneen sadoille sopimuspalkkalaisille tilattiin henkilökuntaetuna Uusi-Suomi kotiin. Tuli verotarkastus ja selvisi ettei luontaisedusta ollut koskaan maksettu veroja, siis niitä veroja ei ollut pidätetty palkasta.

Tuli ikävästi kaikille edunsaajille mätkyjä, vaikkei edunsaaja ei olisi edes ollut lukenut koko lehteä. Mätkyt perhana tuli vielä takautuvasti viideltä vuodelta. Kertojakin oli ollut jo eläkkeellä pari vuotta ja lehteä ei enää tullut mutta joutui kuitenkin eläkkeestään ne maksamaan.

Pekan vaimo oli Kustaa Vilkunan tytär. Kustaa Vilkuna oli suomalaisuuden esitaistelija ja Suomen lippua se Uuden-Suomen ja Suomettaren logossa oleva neitokin heiluttaa. Thorsvikistä oli lyhyt matka nykyiseen Pokrovan luostariin, siinä varmaan oiva etäisyys riiustella, Vilkunan perhehän asui Pokrovassa, ennen kuin se edes Pokrova olikaan.

Ei siinä mitään, Uusi-Suomi on hyvä lehti lukea aamiaispöydässä tai liikennevälineessä. Sivut niitattu toisiinsa ja lehden koko pienempi kuin Aamulehden tai Hesarin. Saa vain nähdä onko Suomessa enää markkinoita tuollaiselle lehdelle kun on Talouselämä ja Kauppalehtikin jo olemassa.

Savupiippu

Sari näkee tällä kertaa unta savupiipun muurauksesta. Hän on jossain tehtaan työmaalla ja hänelle on annettu tehtäväksi muurata pyöreä ja korkea ylöspäin kapeneva savupiiippu.

Sari katselee tiilikasaa ja miettii miten suoraseinäisistä tiilistä voi tehdä pyöreän piipun? Mestarille asiasta valitettuaan, mestari vain toteaa että pyöreä siitä tulee kun joka saumakohdassa pikkuriikkisen sisällepäin kallistaa. Sari ajautuu siinä unessa riitaan, onko piippu silloin pyöreä vai ei?

Hän oikein alkaa demonstroimaan laittamalla kolme tiiltä kolmioksi, neljä tiiltä neliöksi, viisi tiiltä viisikulmioksi ja kuusi tiiltä kuusikulmioksi. Kysyy sitten jokaisen kohdalla mestarilta onko tulos pyöreä?

No ei ole, vastaa mestari, enemmän pitää tiiliä olla. Sari hermostuu siinä unessa oikein todella. Montako hiton tiiltä pitää olla että kehä pyöristyy niin että sitä voi sanoa pyöreäksi? Riippuu siitä kuinka kaukaa katsoo, sanoo mestari ja lähtee pois, käskee vain muurata pyöreää piippua joka pysyy pyöreänä mutta supistuu ylöspäin.

Ramasee

Sari palaa ajoissa takaisin huoneeseensa, Varjokuvan musiikin jytke soi vielä ikiluuppia hänen päässään. "Ilta tummenee, ja hämy illan käy..." Tämä sama ongelma aina. Tarttuva sävelmelodia jää viimeiseksi aina soimaan päähän, vaikkei haluaisikaan. Elokuvakanavalta tulee "Tuulen viemää". Maksullinen kanava, mutta Sari näppäilee kuitenkin huoneensa numeron kaukosäätimeen, ja elokuva jatkuu.

Tuon elokuvan syntyvaiheet ovat mielenkiintoiset. Romaanin kirjoitti aikoinaan Margaret Mitchell ja hän halusi sen julkaistavan jatkokertomuksena aikakauslehdessä vuonna 1936. "Historiallinen romaani! Sisällissodasta! Kuka mistään sisällissodasta enää välittää?" - sanoi Herbert R.Mayes, päätoimittaja ja jatkokertomus jäi julkaisematta.

Tyrmäävä oli myös MGM:n arvio romaanista samana armon vuonna 1936. "Idea on hylättävä. Yksikään sisällissotaa käsittelevä elokuva ei ole tuottanut penniäkään." -

Gary Cooperia pyydettiin pääosaan kun elokuvapäätös sai lopulta tulta alleen vuonna 1937. "Se on hyvä että se on Clark Gable, joka tässä menee turvalleen, eikä Gary Cooper." -sanoi juuri Gary Cooper sen jälkeen, kun hän kieltäytyi miespääosasta. Eikä siinä vielä kaikki. Elokuvaohjaajatkin olivat skeptisiä. "Tästä elokuvasta tulee yksi kaikkien aikojen suurimpia fiaskoja." - sanoi elokuvaohjaaja, joka kieltäytyi tarjouksesta saada osuus elokuvan voitosta, vuonna 1938.

Sarille tulee mielleyhtymä The Beatles kitarabändin alkuvaikeuksiin."Me emme pidä heidän soundistaan. Kitarabändit ovat menossa pois muodista." Sanoi Decca-levy-yhtiön edustaja vuonna 1962. Näin hylättiin tuntematon uusi yhtye. The Beatles oli aloittanut uransa hampurilaisen strippiluolan taustabändinä. (Voiko sen alempaa kukaan lähteä liikkeelle?) Heidät hylkäsi myös Pye, Columbia ja His Masters Voice. Parlophone oli surkeasti menestyvä puhelevyjä tuottava EMI:n osasto, jonka tuottajaa George Martinia pilkattiin yhtiön sisällä. Vain heille The Beatles kelpasi.

Surullinen on lopun ikäänsä Pete Best, joka oli kitaristina aina juuri läpimurtoon asti. Uusi levy-yhtiö ei pitänyt rumpalin ensivaikutelmasta ja vaihtoi Peten Ringoon. Asiaa spekuloitiin pitkään jälkikäteen ja epäiltiin jopa että yhtyeen muut pojat olivat kateellisia komealle Petelle, joka sai eniten tyttöjen suosiota. Ringo oli karumpi ja sopi paremmin Paulin ja Johnin pirtaan.Pete Best meni Liverpoolin kaupungille töihin, ja on nyt harmaatukkainen herrasmies. Ei ainakaan ole tullut ammutuksi ja ei ole jäänyt kiinni Japanin tullissa huumausaineista. Kun Brian Epstein ilmoitti potkuista Petelle, hän itki vuolaasti ja peruutti kaikki muut työpalaverit siltä päivältä.

Sari nukahtaa ja Tuulen Viemää elokuva pyörii yksikseen taustalla, luoden unilleen sopivaa taustamusiikkia sekä tarinanpohjaa.

Soitto soi

Ravintolan puolella soitto soi jo vuolaasti. Sävelkulku on rempseän tanssittavaa ja jalan alle meneviä rytmejä. Ilta himmenee, ulkonakin jo on ollut pimeä pitkään.

Pienen pieni parketti täällä Hotelli Aakenuksellakin. Riittävä kuitenkin jotta voi tanssilattiaksi sanoa. Kahvia roiskittu liukasteeksi vaikka eipä tämä väki taida liukkaudesta piitata. Nolointa on että orkesterisyvennös on laitettu seinän viereen jossa jo kalteva katto haittaa suorana olemista. Onneksi rumpali istuu ja näin takana on tilaa enemmän. Kyösti lyö rumpuja ja laulaa samalla. Kesällä hän kiersi suomea Sari Tammisen ja orkesterinsa kanssa. Oikeastaan vain osan kesää, TV-lähetykset tulivat pidemmällä ajalla.

Sarilla on pöytä aivan orkesterikorokkeen vierssä ja siinä ei pysty soiton aikana juttelemaan. Useasti on käynyt vastaavassa tilanteessa, että joku on selostanut kovastikin jotakin asiaa, ja kun ei aina ole kehdannut sanoa ettei kuullut, hänen on tullut vain nyökkäiltyä. Jälkeenpäin on tullut miettineeksi mitäköhän asiaa on taas tullut myötäilleeksi.

Hassuksi olisi tilanne mennyt jos armokuoleman vastustaja ja puolustaja olisi tullut vuorotellen juttusille ja tivannut Sarin mielipidettä asiaan. Nyökkäillythän hän vain olisi kummallekkin.

Tarinointia

Sari istuu baarissa, soitanta ei ole vielä alkanut. Puheeksi tulee burberrymiehen kanssa erilaiset aloittelivat laulajat. Sari kävi aikoinaan Käenkoskella kaikki kesät. Usein siellä oli esiintymässä toisena sellainen B-luokan huutaja, joka enenmmän ärsytti kuin ilahdutti.

Burberrymies kuuntelee pää kenossa Sarin vuodatusta ja ynisee aina jotakin vastaukseksi taukopaikkoihin. Ärsyttää tuollainen burberrymieskin, koska ei kerro mitä mieltä hän on esimerkiksi Päivi Mäkisestä.

Päivi huomasi että koiransa alkaa ulvoa aina kun hän lauloi kotona siivotessaan. Siitä syntyi oiva ohjelmanumero kun yleisölle uskoteltiin että koira laulaa mukana. Oikeasti koira ulvoi koirien kielellä, että lopeta jo hyvä akka vollotuksesi.

Kansa kuunteli ja ihaillen he vuodattivat suosiotaan ja kehuivat koiran laulunääntä. Tyhmemmätkin tietävät että koiran absoluuttinen sävelkorva ei salli nuotin vierestä laulamista, ja siksi koira ulvoo.

Eläinsuojeluihmiset paheksuivat koiran kierrättämistä keikoilla ja nykyisin hän keikkailee yksin.

Olihan Martti Innasellakin Gunnar-pässi mukana sen samannimisen laulunsa rekvisiittana. Jotkut pahat kielet totesivat pariskunnan lavalla nähdessään, " tuon Innas-pässin kyllä tunnistan, mutta kuka tuo mies on sen vieressä?"

Dannylla oli käärme erään D-kiertueen mukana ja taisi olla Kari Tapio joka toimi sen käärmeen hoitajana. Kuinkahan käärmettä hoidetaan?

Rasituksen rentouttava raukeus

Sari teki kuntoonsa nähden tosi pitkän hiihtolenkin heti ensi päivänä. Illankorvalla saunan lauteilla hän antaa lihaksilleen lämpöhoitoa. Porisuttaa itseään kelohonkaisessa poreammeessa ja nauttii oikein kunnolla.

Illalla baarissa taas burberrymies tulee juttusille. Varjokuvasta ja Kyöstistä on miehellä kommenttia monenmoista. Sitten kertoo myös Topi Sorsakoskesta, tuosta Ähtärin Tammilehdosta, joka ei taida olla raivoraitis. Kirjassaan hän kertoo kuinka tapana oli aina tyhjentää minibaari joka huoneesta jossa yöpyi.

Agents ehkäpä tekee uuden levyn Topin kanssa. Aikoinaan jäähyväiskeikalla kääntyivät yleisöön selin ja laskivat housunsa. Yleisö ei pitänyt, saa nähdä onko vielä samaa yleisöä, vaiko jo uusi sukupolvi vuorossa?

Topillekin heiteltiin pikkuhousuja lavalle aivan kuin Tom Jonesille ja Frederikille. Topimaiseen tyyliin hän nyt kaiholla muistelee niitä suosion huippuaikoja jolloin housuja heiteltiin lukumääräisesti paljonkin.

Nykyään heitetään vähemmän, mutta nyt ne ovatkin isompia.

Pensasperunauni

Sängylle oikaistuaan Sari ei ensin tahdo saada unta lainkaan. Senjälkeen uniin sekoittuu hälyäänet käytäviltä. Äänet kietoutuvat johonkin pitkään unitarinaan aidosti ja sen kiinteäksi osaksi. Joku oven paukahdus onkin unessa naapurin miehen vasaranisku, kun Sari siinä unessa on pitämässä taulua ja naapurinmies lyö naulaa.

Hulluin unikohta on kun Sari on tanssimassa Tricksterin hevosen kanssa. Hevonen on iso ja täysikokoinen, mutta hevonenpa se ei osaa viedä ja Sari ottaa sen syliinsä ja näyttää elikon takajalat korkealle sojottaen hevoselle oikeita askelia. Eihän hevosta syliin voi ottaa, mutta unessa siinä asiassa ei tunnu olevan mitään erikoista.

Unessa Sari on välillä lapsuudenkodissaan äitinsä kanssa Kälviällä, mutta siitä huolimatta uni kertoo äidin kuoleman jälkeisiä asioita ja hetkessä ollaankin taas jossain ihan muualla.

Tulomatkalla junassa Sari sai tekstiviestin Minnalta Karjaalta, että pensasperunalle varattu peltoala on jo kevätmuokattu. Sarin pitäisi tulla siirtämään kasvihuoneessa esikasvatetut pensasperunan taimet ensi tilassa maahan. Nyt tuo tuleva työrupeama tulee myös uneen. Hän on siirtämässä taimia kovalla kiireellä ja jostain syystä joku tulee aina häiritsemään ja taimet ovat vaarassa kuivua ja paleltua. Kova kiire siinä unessa on, mutta mitään ei saa vaan aikaiseksi. Hermostuu ja kovin kiukkuiseksikin tulee unia katseleva nainen. Viljalti olisi töitä mutta valmista ei synny. Sari herääkin oikein säpsähtäen kun hän tuskaisena älähtää unissaan.


Kännykkä piippaa ja Sari nousee jopa välillä katsomaan. Kännykkään on tullut Minnan lähettämä kuvaviesti pensasperunataimille varatusta peltoalasta.

Tunturissa rähmällään.

Sari on kiukkuinen ja luminen. Lumi pääsi hihan ja tumpun välistä ranteeseen, siinä se sulaessaan tuntuu tosi kylmältä.
Sukset ja sauvat nippuun kainaloon ja ei kun rinteen alapuolella olevan suksihuoltohemmon juttusille.

Sari lätkäisee suksipaketin tiskiin ja kertoo pulmansa. Mies katsoo ihaillen antiikkisia välineitä.

-Ei tälläisiä ole nähtykään pitkään aikaan, bambusauvatkin ihan nahkaisine sompineen, nostalgista.

Mies puhuu paikallismurretta, hoota joka sanan väliin tarjoten ja aitoa ihailua myös vanhoja lampisia kohtaan osoittaen.

-Se on rouva niin ettei tälläisillä voi nykyladuilla hiihtää. Leveät mitkä leveät. Voisin lunastaa ne tuonne rinneravintolan seinälle rekvisiitaksi, jos ostatte uuden välineet. Tarvitsette myös uudet monot. Kehitys kehittyy ja nuo vanhat olivat hyvät umpihangessa, mutta ei niillä nykyisin ole muuta kuin tunnearvoa.

Sari tinkaa itselleen käytetyn vuokrasetin ja jo puolen tunnin päästä hän on uudelleen ladulla. Nyt luistaa ja potkukin pitää. On olemista on. Kohti Haavepaloa ja myös Aakenusjärven jäätä. Jäällä on tasaisempaa, mutta myös tuulisempaa, siksi takaisin metsikön suojaan.

Hienosti on opasteet ladun varrella, että kulkija näkee paljonko on tultu ja paljonko on seuraavaan risteykseen. Latukartta vain olisi saanut olla jotta eroittaisi paremmin kuin auringonkellastamilta opastauluista olinpaikkansa.

Aurinko paistaa ja kevät antaa parastaan. Sari potkii innolla ja nauttii joka solullaan. Mäen päällekin on hieno kavuta haarakäynnilläkin, kun tietää että palkaksi saa myötäleen jota taas saa laskea vapaamatkustajana luisutellen. On elämä ihanaa on tottavie.

Varustetäydennös

Puolilta päivin saapuvat Rolfin VR:n junarahtina lähettämät hiihtovarusteet.
Iso pakaasi, joka oli Lapuallakin mukana. Sivutaskuun kätketty käteinen ja erikseen nipussa oleva suksipaketti.

No nyt voi alkaa harrastamaan. Vanhat kunnon Lampiset rotanloukkusiteineen. Isävainaan aikoinaan tervaamat pohjat, mikäs näillä on nyt loppuviikko latua sujutellessa, on välinettä on.

Hotellilla pitää purkaa tavarat kaappeihin ja laittaa tuulipuku päälle. Sukset kainaloon ja ladulle. Sari asettelee suksiansa vanhat suomalaiset pyöreäkärkiset nahkamonot jaloissaan ladun kiertosuunnan mukaisesti. Latu on tehty viimeisen päälle koneellisesti ja on suora, tasainen ja siisti, eihän tässä muuta kuin menoksi vaan ja tunturiin.

Yllättävän tahmeaa kuitenkin jo ensimetreiltä lähtien. Luisto huono ja monot, sukset sekä siteet kihnaavat sivusuunnassakin. Onko joku virhe ladun tekijöille sattunut, kun noin kapeaa uraa ovat painaneet? Onhan hankalaa tottavie, mikäs tässä nyt näin takkuaa? Ei tälläistä kouluaikana ilmennyt kun Sari viimeksi hiihteli. Menee väkisin kuitenkin eteenpäin vaikka latu murenee sivuilta sitä mukaa kun matka taittuu.

Vasta muutama sata metriä ja hikeä jo kovin pukkaa, mikä ihme tässä nyt oikein on?
Ihmisiä menee ohi ja vastaan, jotenkin ihmeellisesti luisteluliikkeillä konkottaen. Olisiko se parempi tyyli koettaa noin väkästää?

Sari siirtyy pois ladulta ja kokeilee potkiskella haaraasennolla, aivan kuin lapsena mäkeä noustessa ja joskus Kälviäjoen jäälläkin sujuteltiin. Ei se tämäkään oikein, lipsuu ja sukset karkaa, sivusuunnassa ei holttia laisinkaan. Sari kaatuu rähmälleen, hyvä ettei haarojaan revähdytä. Naama lumeen ja suut silmät täyteen jäänsekaista lunta.

Kiukkua ihan pukkaa, voihan peijakas sentään! Onko se hiihtotaitokin hukkunut iän myötä? Leveyttäkö ne suksetkin ovat kasvaneet niinkuin omistajansakin, mikäs tässä nyt neuvoksi?