Kursiivinen melankolia

.
Valokuvatorstai

Amos kuoli eilen ja siitä melankolia.
Kursiivi oli kommunistien kirjapaino joka poltettiin.
Kommunismi kuoli Neuvostoliitossa.
Etukenoinen melankolia kommunismin muistolle, lepää rauhassa.

Amos in Memoriam

.

Bausant Amos


S. 31.1.1992 Jalasjärvi
k. 26.9.2007 Eläinlääkärin pöytä

On juoksut nyt juostu, nuuhkittu viimeisetkin puskat
ei enää kivistä vatsasi, poissa kaikki on tuskat.

Tuhisit vierellä ja kuorsasit sängyn jalkopäässä
teit kyllä pyykkiä, mutta kuivuuhan ne kesäsäässä.

Amos, Sutinen, Pimpulipampuli nimiä siinä yksi jos toinen
koira olit kuitenkin ja uros aikamoinen.

Vähän kuin tämä Aku, mutta pienikasvuisempi.

On ihminen ihmiselle susi. Koira voi olla ihmiselle inhimillinen kuin ihminen.Näen Amoksen edessä monta koiranelämää.

Väinö Kirstinä

On kuollut eilettäin. Muuta ei Sari tiedä kirjailijasta kuin hassun nimen.

Laivalla oli toissaeilisnä drag-taiteilija Jarkko Vee. Hän muuntautui puolessa tunnissa useiksi eri julkkisnaisiksi. Taidokasta.

Jarkko Leana ja Jarkko Paulana sekä oli myös kymmeninä muina naisina. Muina naisina Sari katsoi esitystä ja taputti.

Samalla laivalla Lumipallo-orkesterissa soitti Taisto Lunkka sähköurkuja. -Tai jotain sähköistä syntetisaattoria, -tiedä niistä.

Äijä voisi antaa lyhyen oppitunnin vaikkapa oikeista uruista. Mitä niillä polkimilla siellä lattian rajassa tehdään? Kovin kiirettä ei ainakaan tunnu olevan niiden potkimisella.

Pianossa taitaa ainakin toinen poljin painaa jonkin kapulan kielten päälle, jotta sointi sammuisi, mutta onko näin ja entäs se toinen?


Terveisiä kaikille jotka Googlaavat Esko Rahkonen ja Autot, päätyen sivuilleni. Autoista lienee kova kysyntä. Niistä en tiedä mitään mutta Esko lauloi aikoinaan Jäljet hiekassa
tässä laulaa tanssiorkesteri Hietamäki.

Esko Rahkosen muistolle. Syvä kuin meri.

Kivi

.


Valokuvatorstai

Nämä kivet on ladottu aiemmin kuin pyramidit. Luonto hajoitti rakennelman, mutta ihminen kasasi uudestaan ja teki niistä ansan, nimeltä turistipyydys.

Päivä painuu

Yö nousee. Pilvet heijastavat horisontin takaa viimeiset auringon säteet.

Prag

.


Klassikko,

Snappertunan veljekset.

.


Snappertunan veljekset perustivat Raaseporin aikoinaan. Asuivat ja elelivät ensimmäiset vuotensa Snappertunan kalliolinnakkeella ja tapella nahistelivat.

Vanhemmiten viisastuivat voimaantuivat ja pukeutuivat rohdinpellavahousuihin ja perustivat Raaseporin. Yrmyn oloisia miehiä.

Talikkalan patsaspuisto

.





Simpauttajan Otto teki puukuvia järven rannalle. Joku sai siitä idean ja veistää niitä lasikuidusta.

Taide

Raaseporin nuorisolla on taideharrastuksia. Parempi sekin kuin että olisivat pahojaan tekemässä.

Sushibaari

Josef Pönni on ulottanut lonkeronsa tänne Raaseporin kaupunkiinkin. Hieno sushibaari on avattu ihan kirkon vieressä. Komea rakennus, ei ole laatikkomainen eikä viivasuoraa pintaa. Toivottavasti vaan riittää asiakkaita.

Tango ja NMKY

.
Minna kertoilee miten musiikki on jo lyönyt suomessa itsensä läpi vahvana vientituotteena. Myös Raaseporin kaupunki aikoo lyödä kiilaa Seinäjoen tangomaineeseen.

Tangoravintola on avattu ja tangoaiheiset maatilatuotteet tullaan lanseeraamaan lähiaikoina. Seinäjoki on tangoa vain yhden viikon, mutta Raasepori tulee olemaan sitä läpi vuoden. Tulee tangohunajaa ja tangomarinoituja valkosipulikynsiä, tangomahlaa ja tangopihkaterveystuotetta.



Yksin tango ei tule olemaan pop. Arkistojen kätköista on kaivettu vanha video jossa Jussikin esiintyy. Hienoakin hienompi musavideo, joka nyt maailmankuulu. Puuttuisi vain alkujuonto " ei pysty, liian hapokasta".

Autoharrastaja Esko Rahkonen

Radiossa soi "Jäljet hiekassa". Laulaja on lahtelainen edesmennyt Esko Rahkonen. Tarttuva melodia ja kaunis, äärettömän kaunis laulu. Kepeät mullat Tornioon. Eskon äänessä oli erityispiirre jota on vaikea kuvailla. Kalleimmat postimerkit ovat ainutlaatuisia yksilöitä, joidenkin mielestä virheellisiä. Esko lauloi ainutlaatuisesi omalla äänellään. Kuunnelkaa "Jäljet hiekassa" ja todetkaa itse.

Esko oli autoharrastaja joka keräsi kallisarvoisia vanhoja autoja ympärilleen. Hän saattoi tehdä kauppaa jostakin autosta yli kaksikymmentä vuotta. Saatuaan sen varastoonsa, edelleen myynti/pyyntihinta oli esim. jostakin Lincolnista 2500 euroa, vaikka Lincoln oli ollut uutena halvempi. Olihan siihen uhrattu paljon aikaa rahaa.
Jo pelkästään verhoilu alkuperäisillä sävyillä on vaikeaa, moottorin ja korin kunnostamisesta puhumattakaan.


Tässä parempikuntoisia autoja.

Naisväki ei aina tahdo ymmärtää mikä hienous ja arvokkuus on vaikkapa läpiruostuneessa konepellissä tai imusarjassa. Esko ymmärsi hänellä oli autoja laanillaan pitkälti toistasataa. Loppuun asti kunnostettuja ei kuvassa näy, ne ovat tallissa. Mahdollinen huutokauppa toivottavasti kunnioittaa Eskon päämäärää autojen entisöinnistä eikä romuttamisesta.

Tässä BMW, EMW ja Clas aihioita.

Joka tapauksessa suomen kansan rakastetuimpiin iskelmä- ja tangolaulajiin kuulunut Esko Rahkonen on kuollut. Rahkonen menehtyi keväällä yllättäen onnistuneen sydänleikkauksen jälkeen.

Esko Rahkosen laulajan ura kesti yli 40 vuotta. Läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui 1965 tangolla Syvä kuin meri. Menestyskappaleet seurasivat toinen toistaan: Erottamattomat, Hiljainen kylätie, Rakasta kärsi ja unhoita, Kotiseutu Pohjolassa, Tangokavaljeeri jne.

70-luvulla Esko Rahkonen innostui museoautojen keräilystä ja kunnostamisesta. Hänen hallussaan oli todennäköisesti Suomen suurin yksityinen museoautokokoelma.
(kuvia laanilta, linkki myös myöhemmin)

Rahkonen keikkaili ja levytti aktiivisti loppuun saakka. Viime vuonna hän vieraili Mikko Alatalon ja Suti Aittoniemen albumilla kappaleella Kotiseutu Pohjolassa. Myös Rahkosen 40-vuotisjuhlalevy ja elämäkertateos ilmestyivät 2006.

Esko Rahkonen oli vakituinen tähtivieras Vihreät Niityt -iskelmätapahtumassa Kiuruvedellä. Kesällä televisioitava Rahkosen juhlakonsertti muuttuikin yllättäen muistokonsertiksi.

Esko Rahkosta jäi kaipaamaan laaja ystävä- ja tuttavapiiri sekä suuri ihailijoiden joukko. Kovakuntoisen veteraanin yllättävä poismeno järkytti kaikki.

Esko Rahkonen haudattiin hiljaisesti kotiseudulleen Tornioon.




Laani on nimitys arvoautojen säilytyspaikalle. Tässä Eskon laani.

Silta

Pensasperunapellolle johtaa muhkurainen tie, mutta silta on idyllinen. Silloista on Sari kerännyt paljonkin tietoa. Jokin ihme muistikuva hänellä on että Kristiinankaupungissa olisi kaunis ja tosi vanha kivisilta myös.

Taas patsas

.
Raaseporin kaupunki on myös pystyttänyt patsaan.
Pitäähän jokaisessa itseään kunnioittavassa kaupungissa patsas olla.
Täällä se on nimeltään, "Pussaavat koululaiset".

Olisivat menneet edes johonkin katokseen pois sateen armoilta, rassukat.
Varmaan kurja olla mallinakin, kauankohan tuon veistäminen oikein kesti?

Minnan auto

.

Minnalla on hieno auto. Vaikka ajetaan pikkutietä, meno on tasaista ja jouhevaa. Ei Rolfin mersun kyytikään niin huono ollut, mutta tämä on luksusta. Kahdeksanpistestereot ja superautomaattinen ilmastointi. Siinä on kuulemma otsonisuotimet ja ilmankostuttimetkin. Heliumpehmusteiset ilmatyynyt penkkien jousituksen lisäksi, hienoa.

Kerrassaan upeaa istua tälläisessa kyydissä. Tamlanterien vanha Mazda oli toista, se kitisi ja nitisi. Toisaalta moottorin äänestä kuuli milloin pitää vaihtaa suuremmalle. Näissä autoissa pitää tuijottaa kierroslukumittaria. On tämä hieno auto on. Muut vastaantulevat autot näyttävät täältä Lexuksen lasin läpi katsottuina ihan romuilta.

Kiinni elämän kahleessa

.


Sarin muistoihin palautuu etiäinen näkemästään kuorma-autosta. Se jotenkin tuo hänen mieleensä omat ajatuksensa omasta elämän kuormastaan. Sari on kyyninen pessimisti. Minna on toista maata, aina iloinen ja peruspositiivinen. Luo ympärilleen valoa, iloa ja elinvoimaa.

Risto oli Sariakin pahempi, varsinainen jurrikka. Aina naama nurinpäin. Jos hän vaikka olisi voittanut loton pääpotin joskus, niin olisi harmitellut kun ei sattunut voittamaan sellaisena viikkona, jolloin potti oli historian suurin.

Nyt Risto on kadoksissa ja Sarilta on yksi pallo irronnut jalasta, varsinainen riippakivi se mies olikin. Mitään ei voinut koskaan sopia kenenkään kanssa, kun ei tiennyt millä päällä taas Risto sattuu menopäivänä olemaan.

Risto oli Sarin elämän riippakivi.

Sokkotreffit

Riston aikoinaan kadottua ja Sarin oltua jo kotvan yksinhuoltajana, hänelle iski outo uuslevottomuuden puuska. Senssipalstoilta hän löysikin Olavi nimimerkkisen mieshenkilön.

Kirjeenvaihto, mailailu ja tekstiviestittely oli tiuhaa. Sari käytti nimimerkkiä Elina. Sarin mielestä he tuntuivat olevan kuin luodut toisilleen. Sari kertoi yksityiskohtaisesti elämästään ja ajatuksistaan. Elämänarvot tuntuivat olevan kovinkin samanlaisia, ja Sari vuodatti sisintään terapeuttisen vuolaasti. Heidistä ja Kotvasta ei Sari kuitenkaan tohtinut kertoa mitään.

Jo kahden vuoden päästä he tekivät rohkean askeleen, ja sopivat tapaamisen Tulipunakukan tanssilavalle. Sari ei kuitenkaan saanut lapsenhoitajaa ja hän otti Heidin mukaansa.

Olavi näki Elinan seisovan ruusu hiuksissaan lavan reunalla ja haki häntä jännittyneenä tanssimaan. Olavi ihastui ikihyvin Elinan silmiin ja he tanssivat huumaantuneina ensitanssiaan.

Olavi vaikutti Sarin mielestä siistiltä, joskin jokin outo tuoksu ja surureunat kysien alla askarruttivat Sarin mieltä. Ensikappaleen tauolla Sari osoitti tytärtään kahviossa ja esitteli hänet Heidiksi, tyttärekseen.

Mutta Elina, etkö sinä olekaan puhdas? huudahti Olavi hämmästyneenä.

Asiat saivat oudon käänteen ja tanssi jatkui painostavan kireässä tunnelmassa. Soiton tauottua Elina vastasi Olaville:

Olavi, minä olen puhdas, mutta miten sinä voit puhdasta vaatia?

Olavi nöksähti tuosta todella ja kääntyi selin poislähteäkseen, pyörähti kuitenkin takaisin ja sanoi jo sovintoa hierovalla äänellään.

Aioin sanoa että älä tule haudallenikaan, mutta tule kuitenkin.

Kuva

Nyt Risto on onnellinen, hän on juuri tullut tarkastuksesta ja iloissaan kantaa kädessään toimenpiteestä saamaansa kuvaa. Suu makeata vettä täynnä hän hyräilee mielilauluaan. Ollaan terveyskeskuksessa ja käytävällä vastaan tulee mies jolla on käsi mitellan sisällä ja kipsissä.

Hän päättää jakaa hyvää oloaan ja olla empaattis-sympaattinen ja kysyykin mieheltä, ystävällistä äänensävyä hakien: " mikäs sun kädessäsi on?"
Risto kuitenkin oikein säpsähtää, kun toinen vastaa "-kipsi". Tämä outo herra jatkaa kiireesti eteenpäin, käytävältä vielä vihaisesti taakseen katsoen.

Aina ei ole ollut näin hyvin. Ristolla on pari kokemusta ihan sairaalasta asti. Aikoinaan häneltä leikattiin umpisuoli ja hieman myöhemmin hän pääsi puoliväkisin yksityissairaala Ampiaiseen, sappikivileikkaukseen. Ensin kukaan lääkäri ei tahtonut uskoa hänen vaivojaan, mutta kun hän maksoi tarpeeksi niin Ampiaisessa sappi aukaistiin ja tutkittiin leikkauksessa.

Mutta leikkaus taisi olla turha, koska eihän ne perhanan tohelot sieltä mitään löytäneet. Kumpikaan sairaalakokemus ei vahvistanut Riston käsitystä hoitajien ja lääkärien ammattitaidosta. Aamuisin kyseltiin voinnin sijaan, vatsan toimintaa ja mitään yksityiskohtaista hoitospeksiä tai kirjallista hoitosuunnitelmaa hän ei saanut nähdäkseen.

Kaiken huippu oli kun Ampiaisessa, leikkauspäivän jälkeisenä aamuna lääkäri tulee kierrokselleen ja kysyy " -onko vatsa toiminut?". Silloin Risto ärähti, kohottautui oikein istualleen ja sanoi: " Onko vatsa toiminut, höh, mistä minä sen tietäisin? Ei vatsa ole mikään kone joka toimii tai ei toimi. Ei minulla vatsassa mitään toimimattomuutta ole ollutkaan, sappihan se leikattiin. Vatsassahan on kemiallinen prosessi joka toimii kaiken aikaa, entäs sitten?

Sitten Risto luetteli pitkän selostuksen lehmän vatsan toimintaperiaatteesta, eli kaiken sen joka hänelle oli kansakoulussa eläinopin tunnilla opetettu. Lääkärin ilmeestä näki että hän itsekin tajusi että ehkä kysymys oli epäolennainen ja tohtori jatkoikin kiireesti kierrostaan.

Nyt Riston kädessä on seulontatutkimuskuva.

Uni

.



Ei ollut kai se totta, vaan painajaista laisin
kunpa muistot ne synkät pois pyyhittyä saisin

Ei ollut eilenkään maassa se valkoinen lunta
on joskus elämä horrosta, kuin koiranunta


Valokuvatorstai

Valokuvia

.

Minna selaa albumiaan ja puhuu papattaa, Sari haukottelee jo. Sitten lähdetään ulos raittiiseen ilmaan ja katsomaan miltä pensasperunapelto näyttää. Otetaan Minnan maasturi ja ajetaan suvun perämetsätien läpi raivausaukealle.

Ennen sitä on pitänyt ajaa taajaman läpi, joka on lohkaistu sekin Minnan suvun tiluksista. Siinä on matkalla Raaseporin koulukin ja muutakin asutusta matkan varrella.

Täällä on outo tapa hurreilla merkitä aina kaikki erittäin tarkasti. Jos on koulusta varoittava liikennemerkki, pitää olla lapsien lukumäärä ilmoitettuna samassa pylväässä.
Jos on roska-astia pitää olla sen litratilavuus ilmoitettuna ihan vieressä. Sarin mielestä turhaa tarkkuutta, kuka niitä tietoja tarvitsee?