Riston muistotilaisuus

Oli yksinkertainen ja pelkistetty, kuten mies itsekin oli eläissään ollut.
Sari kertoi vieraille että näin oli Risto aikoinaan itsekin toivonut olevan.
Ei turhia hälinöitä ja ei keinotekoisia kehuja miehelle joka ei itsekään kehuja jaellut ja vain kehuista kiusaantui.

Sari oli kutsunut sukua Riston puolelta hänen nuorimman siskonsa välityksellä mutta vieraantuneet hänestä olivat kaikki, ja vain harva tuli. Eivät ehtineet ja onhan sitä touhua monenmoista aina keväisin ihmisillä.

Väen jo mentyä ja Sarin korjatessa piparilautasilta jäljelle jääneitä kastettavia, Sarille iskee apeus pintaan kuin jälkijättöisesti. Muutoin tämä päivä meni kuin horroksesessa, robotinomaisesti pöytä kuitenkin tulee siivottua ja astianpesukoneen suristessa taustalla Sari rojahtaa rottinkituoliinsa.

Muistaa Äijän kertomuksen tilanteesta jossa omaisia ei ollut tätääkään vähää. Joillakin elämä vaan on mollivoittoista vaikka ympärillä soisi minkälaiset balalaikat ja seireenit kutsuisivat juhlimaan kanssaan.

Rasvatyyni meri

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi aamu-usvaisen kuvajaisen.


Äijä kertoili lasimerestä. Saasteettomien seutujen kirkkaasta kuvajaisesta tai sitten myös tupaantuliaisjuhlien ja baaritiskien kaaosnäystä.

Olen kuullut puhuttavan rasvatyynestä merestä. Aamupoljenollani näin sellaisen, juuri äsken. Usean kilometrin matkalla täysin sileää pintaa, ja vatupassissa. No maan kaareutuminen aiheuttaa pientä vääristymää, mutta kuitenkin.

Pikkukalojen aiheuttamat pienet renkaat aiheuttivat jossain kaukana kehäefektin joka eteni hetken kunnes pysähtyi, tai oikeastaan loiveni ja vaimeni sitten rantaan.

Rasvatyyni, -ruma sana kuin saasteinen. Vesilintujen painajainen. Rasvaa ei kuitenkaan näkynyt, eikä vielä levääkään. Hyvä on kalastajan kalastella kun kohon liikkeet näkyvät selkeästi ja vieheen liikkeen voi nähdä läpi pinnan.

Vielä kerran kivestä

Piti ajella polkupyörällä pitkin pitäjiä ja kuvata kivipytinkejä ja niiden alkujuuria, olisiko ne viimeiset kuvat sitten tässä:

Naapurikartanon vanha navetta. On siinä massiivisuutta ja kokoa, ikuinen rakennus jos katto vain pidetään kunnossa.



Vuokralaisten töhrimä seinä. Tiilimuuraus ei salli perustuksen liikkumista, siksi rapistuu.



Tässä saman pihapiirin päärakennus. Suitian kartanolinnaa ei naapurit saaneet tärveltyä, vaan jylhänä se siellä mäellä seisoo vieläkin.



Tämmöisen viestin ovat jättäneet seinään. Historiaa sekin, vaikka kaikki koetetettin häivyttää aikoinaan. Vuonna 1956 tuli suomalaiset takaisin.



No, nykynuoriso pyrkii myös tekemään omat kalliopiirustuksensa jälkipolville.



Lopuksi vielä kuva epäonnistuneesta työstä. Kiveä on louhittu kiilaamalla. Lohkeaminen on tapahtunut kuitenkin toisaalta joten jumiin jääneet kiilat on jätetty paikoilleen. Olkoon, jätetään tähän ja mennään kahveelle.

Asuntojen myynti-ilmoittelu on kallistunut

Asuntojen hinnat ovat laskeneet mutta myös myynti-ilmoituksissa tapahtuu, -ne kallistuvat.

Tuo sama talo oli kaksi vuotta sitten myytävänä ja myös saman välittäjän toimesta ja oli silloin samalainen kylttikin, -ihan kuin jenkeissä.

En tiedä myytiinkö se silloin, ainakin silloin tuon kyltin pois oton jälkeen autoja ilmestyi pihalle ja ilmalämpöpumppukin talon seinään asennettiin.

Kuva kuukausi sitten:



Kuva juuri äsken. Kallistunut on:

Paanuseinää

Olen nähnyt päreillä verhoiltua seinääkin. Rumaa. Tässä talossa on käytetty paanua, tiiltä ja kiveä. Eksoottista ja jylhää.

Kivestä

Berlusconi sanoi jotta suomen vanhat puukirkot saisi purkaa, Kivikirkoista ei ollut puhetta. Tässä kuvassa näkyy useaa tekniikkaa. Kiviaita on vain ladottu tyylikkäästi. Sen takana betoniin upotettuja liuskiviä jotka on kuin koristeena, ei niinkään itse rakenteena. Itse kirkko on jykevää kiveä ennen vuotta 1800, yläosa myöhemmin korjattu ja vasemmassa sivussa on tiilirakennettakin.




Ennen oli tapana haudata aivan seinän viereen. Katolta tippuva vesi ja lumi ropsahteli kivien päälle.

Kiven taitajia

Niin.

Ennen kun ei ollut juurikaan betonia, tai simenttiä kuin Kalle Päätalo sanoisi, käytettiin kiveä perustuksissa, ja miksei koko tönössäkin.

Nykyisin tehdään nopeasti harkoista tai valetaan valmismuotteihin. Tulee suoraa ja vikkelään.

Ennen ei ollut niin kiirus. Kuinkahan kauan on tuollaisen sokkeli/alakerran kivien ladonta joskus 1800 luvun loppupuolella kestänyt? On tarvinnut hommata miehä lohkomaan kalliota ja kiikuttaa niitä reellä työmaalle. Siellä sitten alkaa kova valkkaus että yläreuna ja sivut etenisivät suorassa linjassa ja mahdollisimman isoilla paloilla tehtyinä.

Taitavaa se on ollut. Nyt näkee sellaisia retrotyylin kiviaitoja joissa vaan metalliverkkojen väliin pudotellaan kivenmurikoita. Onhan sekin jotain mutta taitoa ei niin viljati tarvita.

Muutoin: Tuo nurkanvaltaajapuu ei paljoa holjempaa kasvupaikkaa olisi voinut valita.

Nykytaiteen museo

Tuon rappustaideteoksen kyltti, klikkaa kuvaa niin sen voi lukea:




Itse Kiasma rakennuksena on harvinaisen epäonnistunut arkkitehtooninen ratkaisu. Jos jotain hyvää pitäsi sanoa niin portaat on korvattu pääosin loivilla rampeilla, liikuntavammaisetkin pääsee kulkemaan, ainakin alaspäin.

Tämä äijänpää ei ole Kiasmasta vaan Toompean mäen juurelta. Melkein kuin Lenin sivusta katsoen mutta muutoin tulee mieleen joku suomalainen julkkis mutta nimi ei tule nyt mieleen. Kehys rosteria.

Taidetta?

Kiasman seinäpintaa. Betonilaudoituksen jäljet näkyvät selvästi. Ei turhia rappauksia.




Ford Escort.





Kultainen ukkeli.




Kuin jäätynyt aalto.




Puskurin raapama parkkihallin seinässä, -kehystettynä ja lasitettuna.

Ei valkoisen miehen hommia

-Sanotaan. Mutta istuminen taitaa olla, ainakin Kiasmassa ja ainaskin naisen -luulisin ainakin.



Siellä on myös portaat -ei mihinkään. Reunoilla kaksi vanhaa puuta kuin Juha Tapion laulussa, nämä vain oli kaadettu ja höylätty.



Taidetta ja kallista tietty, sisällä jotain puupalloja.



Ota noista nyt selvää, aikasmoista aimontelua sanois mammavainaani.

Hän on täällä tänään

Nimittäin Liettuan Presidentti puolisoineen. Tarja ja Pera olivat heitä vastassa.



Kaartin soittokunta ja kunniakomppania myös.









Mitä heille näyttäisin? Kansallisteatterin?



Mistä heille kertoisin? Huputetusta kellotornista?



Niin siniset järvet ja kaunehimmat oli kaarisillat Moneropos -puistossa



Mitä he ihmettelevät? Miksi kärpäsen kuva on piirretty urinaaliin?

Nurkkakuntaisuutta

Turistina toiset kiertävät kirkkoja ja museoita, niin minäkin vähän. Katson myös kolikon kääntöpuolta. Tässä ei ole olleet asialla nurkanvaltaajat vaan pelkkä aika ja huono perustus ovat tehneet tehtävänsä, tavallaan valtaajia nekin -juu.

Tuo nurkka on kuin maailmantalouden tila ja rahoitusperusta juuri nyt. Höttösen päälle tehty ja hutiloiden rakennettu.




Ja tämä tässä alla toissavuodelta ja on kuin Afrikan peilikuva. Se on varmaan se skitsi kun sitä mannerta suunniteltiin.

Sari ja Risto

Kuten kaikki Sarin ja Riston tuntevat varmaan hyvin muistavat ja miksi eivät muistaisi, miten Sari ja Risto Tamlanderin elämä aikoinaan eteni omissa uomissaan, jotka nämä uomat eivät aina olleet yhteneväiset eivätkä virtauksetkaan aina olleet vuolaana elämän eliksiiriä samaan suuntaan virtaa matkaansaattavat, -mutta kuitenkin.

Nyt huhtikuussa Sari saa yllättäen tiedon että Riston maalliset jäännökset ovat löytyneet. Näin siis vakuutusasiat ja vallalla oleva epätietoisuus lopultakin selkenee. Ristollahan oli ollut kolmisuuntaista mielialahäiriötä jo pitkään ja viljalti, siksi pahinta tiedettiinkin pelätä.

Rauniotalon kellarin sokkeloista löytyneet jäännökset olivatkin lopulta helpotus ja siunaustilaisuus Olarin kirkossa on viimeinen yhteinen matka.

Sari istuu etupenkissä ja kuuntelee kuinka urkuri antaa yhden pillin kerrallaan soida ja tuottaa surumielistä ääniefektiä eetteriin. Punatiiliset seinät kaiuttavat sointuja ja pappi touhuaa jotakin alttarilla tosin vielä selin kirkkokansaan kääntyneenä.

Kanttorin kissa istuu törtevänä urkurin takin luona parvella kuin vartioimassa palttoota, ettei sitä vaan pöllitä ja ettei kanttorin tarvitse sisätoimituksen jälkeen pikkutakkisillaan tulla uurnalehtoon veisaamaan.

Väkeä kirkossa on vain kourallinen, Sarin ja Riston sukulaisia ja myös entisiä kavereita synnyinseudulta. Lapset ja Sari istuvat hiljaa ja pää alas painuneena. Urkujen soiton rikkoo yksittäiset yskäisyt ja nenän turistukset. Sylivauvoja ei ole paikalla ja itkunkitinää ei siis myöskään kuulu.

Uurna on alttarilla ja pappi puhuu kauniita sanoja tuntemattomasta. Toimitus on nopeasti ohi ja Sari saa uurnan käteensä ja lastensa kanssa rinnakkain matka muun kirkkoväen kanssa uurnalehtoon alkaa.

Joukon viimeisenä tulee urkuri ja hänestä muutaman metrin päässä surusaattueessa on mukana ja osanottajana myös kissansa. Tämä on kissalle jo rutiinia, joskin usein tilaisuudet seuraavat toisiaan niin tiuhaan tahtiin ettei kanttorikaan ehdi ahteriaan penkiltään nostaa.

Kanttorin kirkkokissa on myös sunnuntaisten jumalanpalvelusten vakiomaskotti ja monen seurakuntalaisen lemmikki. Muutoin seurakunnassa on kuin itsestään selvää ettei eläimiä mukana kirkkoon kujeteta. Kissasta on ollut kyllä hyötyäkin. Miltei joka sunnuntain jälkeen on ainakin yksi siimahäntä vähemmän nakertamassa ikiaikaisia seinälankkuja.

Uurna sijoitetaan uurnalehdon muurin syvennykseen. Virsi veisataan ja Sari kutsuu saattoväen kotiinsa kuutamotielle. Sarihan on muuttanut takasin vanhaan osoitteeseensa kun Rolf muutti Saksaan ja Rolfin tytär joka asui aikansa kuutamotiellä muutti avomiehensä kanssa rakentamaansa pytinkiin Latokaskeen.

Kevätnarsissit nostavat jo päätään uurnalehdon nurmikolla ja saattoväki lipuu hiljaisena virtana autoilleen, pappi, kanttori ja kissa menevät sakastiin mutta tullenevat myös käymään myöhemmin surutalossa.

Pato murtuu siis hyvästi Iijoki

Kemppinen innosti minut omilla analyyseillaan lukemaan uudestaan ja paremmalla ajatuksella Päätaloja. Ensin kuin pohjaksi katsoin Päätalo -elokuvan ja sen jälkeen oli vuorossa sen ajanjaksoon sijoittuva Pato murtuu -kirja. Siinähän Laina sai tarpeeksensa Kallen toilailuista Vesilahden työmaalla ja Kalle lähti omaan yhden miehen kattilakuntaansa.

Hyvästi Iijoki -kirja kertoo ajasta kun Kalle sai vihdoinkin möllärinsä valmiiksi ja menee siitä syystä ylpeänä visiitille tekoselkosiinsa. Vastaanotto on outo. Äiti Riitu tuhertaa itkua kun paikkakunnan uskovaiset ovat tuominneet kirjan sen riettaiden sanojen vuoksi ja myös päähenkilön Mauno Joensivun teot on yhdistetty Kallen huoruudentekojen kanssa samaan symbioosiin.

Nyt on haettu kirjastossa Pyynikin rinteessä -kirja jossa Kalle kertoo takkuisista opiskeluajoistaan Tampereen teknillisessä opistossa huoneenrakennuksen opintosuunnalla.

Tuo taivalkoskelainen vanhalestadiolaisuus ei millään muotoa vaikuta rennolta uskonnolta, jos vertaa vaikka siitä hieman itään mentäessä vallalla olevaan Ortodoksilaisuuteen.

Valokuvatorstai

Mikä tämä on?



Viime kesänä oli tälläinen kallion päällä sammalikossa. Kuin paistettu kananmuna, ei tietoa mikä se on. Jonkinlainen sienirihmasto veikkaan.

Thaimaa maailmanmatkaajan silmin

Merja Sundström on MTV-3 ulkomaantoimittaja ja Thaimaan ystävä.
Hänet meinattiin raiskata siellä, mutta silti ystävyys maahan ei laannu.

Tässä kirjoituksia kun rullaa alas.

Mahtaako taloustaantuma kovin kourin Thaimaata koetella? Hinnat ei ainakaan voine enempää halventua.

Mustikkapiirakka

Äijä palautti mieleeni herkuista herkuimman. Ehkä syynsä on siinäkin ettei sitä tyrkytetä joka kahvilassa tai markettien nisutiskeillä.

Pastanjauhajilla on hyvä kuva ja herkullisen näköiset mustikat, mutta valitettavasti muropohjaan. Se pitää syödä lusikalla ja ei maistu minulle niin paljoa kuin pullapohjaan tehty. Tässä on pullapohjan ohje mutta ilman kuvaa.

Jotkut pitävät ihme kyllä muropohjaan tehdyistä, siitä tässä video.

Holjat eväät

Leuhkat eväät lauloi Mikko Alatalo. Raskas työ vaatii raskaat huvit sanoo joku.
Holjat eväät ovat sellaiset joita ei Latovainiossa ehkä ymmärretä eväiksi ollenkaan.
Kuitenkin valkosipulietanat kera patongin ovat ihan hyviä.

Valmistusohje:

Osta pakastettuja etanoita joitka on täytetty valkosipulivoilla.
Laita uuniin ja nauti kuumana patongin kera.

Jos käytettävissä on etanapannu niin säilyke-etanatkin käy. Niitä ei tarvitse edes kaivaa kolostaan kun ovat siististi kupissa esillä.

Rauha maassa

Saimaan rannalla oleva Rauhan sairaala remontoidaan lomakeskukseksi.
Häämöttää jossain tuolla kaukana.



Pakkanen on kuurannut rannan puut kauniilla kuorrutuksella. Koivun oksat ovat kuin jättiläiskokoisia piipunrasseja.



Tässä kuvia kesältä.

Tässä historiaa.

EU rahoittaa massiivisen kolossin uudelleenkäyttöä. Sairaalaan liittyi maatila, siitä tässä.

Tv-lupamaksu

Maksettu on taas puoleksi vuodeksi ja näin on oikeus esim. Yle Teeman elokuviin ja ykkösen luontodokumentteihin. Lähettävät ties jo kuinka monetta kertaa uusintoina David Attenboroughin kuiskaamalla selostettuja pätkiä, joutuvatkohan maksamaan rojalteja toistamiseen ohjelmaoikeuksien omistajille?

Muistan ajan jolloin Vantaalla eräs kerrostaloasukas ei halunnut maksaa kerrostaloyhtiön hänelle väkisin antamaa kaapeli TV-liittymää. Taisi viedä ihan korkeimpaan oikeuteen ja voitti. Ei ollut pakko maksaa ellei ollut telkkariakaan.

Nyt lakia on muutettu ja se katsotaan perusvarustukseksi ja kaapeli TV-maksu voidaan periä kaikilta, ei tarvitse asentaa hankalia estolaitteita niille jotka eivät maksa.

pari viikkoa sitten Elisa lähestyi isännöitsijöitä ja hallituksen jäseniä internetliittymien tiimoilta vastaavasti. Jos taloyhtiö ottaa nopean internetliittymän niin hinta on asuntoa kohden puolet edullisempi, -yksittäisiin liittymiin verraten, siis alle kympin. Ongelmahan tulee siitä jos vain puolella asunnoissa on netti ja kaapelimodeemi käytössä, ne netittömät maksavat tavallaan sitten sen toisenkin puolen käytöstä. Siis tarvitaan yhtiökokouksen päätös, ei mene pelkällä hallituksen ilmoituksella.

Bjarne Kallis on mennyt vielä pidemmälle. Ehdottaa että TV-lupamaksu kerättäisiin vastikkeiden yhteydessä asunto-osakeyhtiöissä asuvilta. Taas joutuisi maksamaan katseluvasta nekin joilla ei ole telkkariakaan. Eipäs tule helpolla menemään läpi moinen ehdotus. TV:n katselu ei ole mikään välttämättömyys jokaiselle, niinkuin ei ole nettikään mökin mummolle.