19.6.2009

Puutalo


Osataan sitä nykyisinkin tehdä silmälle sopivia pytinkejä.
Tätä tehtiin seurantani mukaan pari vuotta, mutta eipä sitä katsoessa silmä sairasta, -kuten Päätalo sanoisi.

12.6.2009

Ristinsä on meillä itse kullakin

Monella se on ylilihavuus. Itse surkastutin omat sisuskaluni ja ruokaluhalunikin kait olemalla nuorena varsinaisen kranttu ruuan suhteen. Isäni oli eläissään lihava ja veljellänkin sellaista taipumusta on. Itse olen pahimmalta säästynyt.

Latovainiossa oli kyllä lihaviakin jos oikein muistelen. Vahteran emäntä kun ajoi polkupyörää niin satulaa ei näkynyt lainkaan. Näytti kuin hän olisi istunut suoraan metalliputken päällä-

Geeneistähän se lihavuus osittain johtuu sekä kilpirauhasen toiminnoista ja myös itsekurista, jota minulla ei sen ihmeemmin kuitenkaan ole. Amerikan tummaihoisilla on verenpainetta johtuen siitä pitkästä merimatkasta jota orjat joutuivat tekemään. Pohjosen asukkien geenit on viritetty keräämään vararavintoa pitkän talven varalle.

Intiaanien kroppa ei kuitenkaan sovellu lainkaan viinalle -jos kenekään sopii. He alkoholisoituvat tosi helposti ja tämä herra (intiaani) Jon Minnoch lihoi vielä helposti. Hän on lihavin mies ikuna.

Hän kuoli vuonna 1983. Minnoch kärsi ylipainosta jo lapsena: 12-vuotiaana Minnoch painoi 132 kg. Minnoch oli ammatiltaan taksinkuljettaja.

Minnoch ei syönyt sen enempää kuin muutkaan, vaan hänen liikalihavuutensa johtui nestepöhöstä, joka aiheuttaa nesteen kertymistä kudoksiin. Minnochia hoitanut lääkäri arvioikin, että hänen painostaan 408 kg oli nestettä. Minnoch joutui myöhemmin sairaalaan lihottuaan uudestaan 432-kiloiseksi vain runsaassa vuodessa. Minnoch kuoli 42-vuotiaana vuonna 1983. Kuollessaan Minnoch painoi yli 362 kg.

Jo 37-vuotiaana vuonna Minnoch joutui liikalihavuudesta johtuvien sydän- ja hengityselinoireiden vuoksi sairaalaan. Minnochin liikkuminen – ja liikuttelu – oli vaivalloista: hänen sairaalassa ollessaan tarvittiin 13 miestä siirtämään häntä, jotta liinavaatteiden vaihto onnistui. Minnoch laihtui sairaalassa tiukan dieetin ansiosta, ja palatessaan kotiin 16 kuukauden jälkeen, hän painoi enää 216 kg. Painonpudotus on suurin koskaan taltioitu.

Olihan siinä hiukan tukeva mies, jos näin rumasti voi sanoa.

23.5.2009

Riston muistotilaisuus

Oli yksinkertainen ja pelkistetty, kuten mies itsekin oli eläissään ollut.
Sari kertoi vieraille että näin oli Risto aikoinaan itsekin toivonut olevan.
Ei turhia hälinöitä ja ei keinotekoisia kehuja miehelle joka ei itsekään kehuja jaellut ja vain kehuista kiusaantui.

Sari oli kutsunut sukua Riston puolelta hänen nuorimman siskonsa välityksellä mutta vieraantuneet hänestä olivat kaikki, ja vain harva tuli. Eivät ehtineet ja onhan sitä touhua monenmoista aina keväisin ihmisillä.

Väen jo mentyä ja Sarin korjatessa piparilautasilta jäljelle jääneitä kastettavia, Sarille iskee apeus pintaan kuin jälkijättöisesti. Muutoin tämä päivä meni kuin horroksesessa, robotinomaisesti pöytä kuitenkin tulee siivottua ja astianpesukoneen suristessa taustalla Sari rojahtaa rottinkituoliinsa.

Muistaa Äijän kertomuksen tilanteesta jossa omaisia ei ollut tätääkään vähää. Joillakin elämä vaan on mollivoittoista vaikka ympärillä soisi minkälaiset balalaikat ja seireenit kutsuisivat juhlimaan kanssaan.

22.5.2009

Rasvatyyni meri



Klikkaa kuvaa suurentaaksesi aamu-usvaisen kuvajaisen.


Äijä kertoili lasimerestä. Saasteettomien seutujen kirkkaasta kuvajaisesta tai sitten myös tupaantuliaisjuhlien ja baaritiskien kaaosnäystä.

Olen kuullut puhuttavan rasvatyynestä merestä. Aamupoljenollani näin sellaisen, juuri äsken. Usean kilometrin matkalla täysin sileää pintaa, ja vatupassissa. No maan kaareutuminen aiheuttaa pientä vääristymää, mutta kuitenkin.

Pikkukalojen aiheuttamat pienet renkaat aiheuttivat jossain kaukana kehäefektin joka eteni hetken kunnes pysähtyi, tai oikeastaan loiveni ja vaimeni sitten rantaan.

Rasvatyyni, -ruma sana kuin saasteinen. Vesilintujen painajainen. Rasvaa ei kuitenkaan näkynyt, eikä vielä levääkään. Hyvä on kalastajan kalastella kun kohon liikkeet näkyvät selkeästi ja vieheen liikkeen voi nähdä läpi pinnan.

16.5.2009

Vielä kerran kivestä

Piti ajella polkupyörällä pitkin pitäjiä ja kuvata kivipytinkejä ja niiden alkujuuria, olisiko ne viimeiset kuvat sitten tässä:

Naapurikartanon vanha navetta. On siinä massiivisuutta ja kokoa, ikuinen rakennus jos katto vain pidetään kunnossa.



Vuokralaisten töhrimä seinä. Tiilimuuraus ei salli perustuksen liikkumista, siksi rapistuu.



Tässä saman pihapiirin päärakennus. Suitian kartanolinnaa ei naapurit saaneet tärveltyä, vaan jylhänä se siellä mäellä seisoo vieläkin.



Tämmöisen viestin ovat jättäneet seinään. Historiaa sekin, vaikka kaikki koetetettin häivyttää aikoinaan. Vuonna 1956 tuli suomalaiset takaisin.



No, nykynuoriso pyrkii myös tekemään omat kalliopiirustuksensa jälkipolville.



Lopuksi vielä kuva epäonnistuneesta työstä. Kiveä on louhittu kiilaamalla. Lohkeaminen on tapahtunut kuitenkin toisaalta joten jumiin jääneet kiilat on jätetty paikoilleen. Olkoon, jätetään tähän ja mennään kahveelle.

15.5.2009

Asuntojen myynti-ilmoittelu on kallistunut

Asuntojen hinnat ovat laskeneet mutta myös myynti-ilmoituksissa tapahtuu, -ne kallistuvat.

Tuo sama talo oli kaksi vuotta sitten myytävänä ja myös saman välittäjän toimesta ja oli silloin samalainen kylttikin, -ihan kuin jenkeissä.

En tiedä myytiinkö se silloin, ainakin silloin tuon kyltin pois oton jälkeen autoja ilmestyi pihalle ja ilmalämpöpumppukin talon seinään asennettiin.

Kuva kuukausi sitten:



Kuva juuri äsken. Kallistunut on:

12.5.2009

Paanuseinää

Olen nähnyt päreillä verhoiltua seinääkin. Rumaa. Tässä talossa on käytetty paanua, tiiltä ja kiveä. Eksoottista ja jylhää.



Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...