23.4.2009

Hän on täällä tänään

Nimittäin Liettuan Presidentti puolisoineen. Tarja ja Pera olivat heitä vastassa.



Kaartin soittokunta ja kunniakomppania myös.









Mitä heille näyttäisin? Kansallisteatterin?



Mistä heille kertoisin? Huputetusta kellotornista?



Niin siniset järvet ja kaunehimmat oli kaarisillat Moneropos -puistossa



Mitä he ihmettelevät? Miksi kärpäsen kuva on piirretty urinaaliin?

22.4.2009

Nurkkakuntaisuutta

Turistina toiset kiertävät kirkkoja ja museoita, niin minäkin vähän. Katson myös kolikon kääntöpuolta. Tässä ei ole olleet asialla nurkanvaltaajat vaan pelkkä aika ja huono perustus ovat tehneet tehtävänsä, tavallaan valtaajia nekin -juu.

Tuo nurkka on kuin maailmantalouden tila ja rahoitusperusta juuri nyt. Höttösen päälle tehty ja hutiloiden rakennettu.




Ja tämä tässä alla toissavuodelta ja on kuin Afrikan peilikuva. Se on varmaan se skitsi kun sitä mannerta suunniteltiin.

20.4.2009

Sari ja Risto

Kuten kaikki Sarin ja Riston tuntevat varmaan hyvin muistavat ja miksi eivät muistaisi, miten Sari ja Risto Tamlanderin elämä aikoinaan eteni omissa uomissaan, jotka nämä uomat eivät aina olleet yhteneväiset eivätkä virtauksetkaan aina olleet vuolaana elämän eliksiiriä samaan suuntaan virtaa matkaansaattavat, -mutta kuitenkin.

Nyt huhtikuussa Sari saa yllättäen tiedon että Riston maalliset jäännökset ovat löytyneet. Näin siis vakuutusasiat ja vallalla oleva epätietoisuus lopultakin selkenee. Ristollahan oli ollut kolmisuuntaista mielialahäiriötä jo pitkään ja viljalti, siksi pahinta tiedettiinkin pelätä.

Rauniotalon kellarin sokkeloista löytyneet jäännökset olivatkin lopulta helpotus ja siunaustilaisuus Olarin kirkossa on viimeinen yhteinen matka.

Sari istuu etupenkissä ja kuuntelee kuinka urkuri antaa yhden pillin kerrallaan soida ja tuottaa surumielistä ääniefektiä eetteriin. Punatiiliset seinät kaiuttavat sointuja ja pappi touhuaa jotakin alttarilla tosin vielä selin kirkkokansaan kääntyneenä.

Kanttorin kissa istuu törtevänä urkurin takin luona parvella kuin vartioimassa palttoota, ettei sitä vaan pöllitä ja ettei kanttorin tarvitse sisätoimituksen jälkeen pikkutakkisillaan tulla uurnalehtoon veisaamaan.

Väkeä kirkossa on vain kourallinen, Sarin ja Riston sukulaisia ja myös entisiä kavereita synnyinseudulta. Lapset ja Sari istuvat hiljaa ja pää alas painuneena. Urkujen soiton rikkoo yksittäiset yskäisyt ja nenän turistukset. Sylivauvoja ei ole paikalla ja itkunkitinää ei siis myöskään kuulu.

Uurna on alttarilla ja pappi puhuu kauniita sanoja tuntemattomasta. Toimitus on nopeasti ohi ja Sari saa uurnan käteensä ja lastensa kanssa rinnakkain matka muun kirkkoväen kanssa uurnalehtoon alkaa.

Joukon viimeisenä tulee urkuri ja hänestä muutaman metrin päässä surusaattueessa on mukana ja osanottajana myös kissansa. Tämä on kissalle jo rutiinia, joskin usein tilaisuudet seuraavat toisiaan niin tiuhaan tahtiin ettei kanttorikaan ehdi ahteriaan penkiltään nostaa.

Kanttorin kirkkokissa on myös sunnuntaisten jumalanpalvelusten vakiomaskotti ja monen seurakuntalaisen lemmikki. Muutoin seurakunnassa on kuin itsestään selvää ettei eläimiä mukana kirkkoon kujeteta. Kissasta on ollut kyllä hyötyäkin. Miltei joka sunnuntain jälkeen on ainakin yksi siimahäntä vähemmän nakertamassa ikiaikaisia seinälankkuja.

Uurna sijoitetaan uurnalehdon muurin syvennykseen. Virsi veisataan ja Sari kutsuu saattoväen kotiinsa kuutamotielle. Sarihan on muuttanut takasin vanhaan osoitteeseensa kun Rolf muutti Saksaan ja Rolfin tytär joka asui aikansa kuutamotiellä muutti avomiehensä kanssa rakentamaansa pytinkiin Latokaskeen.

Kevätnarsissit nostavat jo päätään uurnalehdon nurmikolla ja saattoväki lipuu hiljaisena virtana autoilleen, pappi, kanttori ja kissa menevät sakastiin mutta tullenevat myös käymään myöhemmin surutalossa.

18.4.2009

Pato murtuu siis hyvästi Iijoki

Kemppinen innosti minut omilla analyyseillaan lukemaan uudestaan ja paremmalla ajatuksella Päätaloja. Ensin kuin pohjaksi katsoin Päätalo -elokuvan ja sen jälkeen oli vuorossa sen ajanjaksoon sijoittuva Pato murtuu -kirja. Siinähän Laina sai tarpeeksensa Kallen toilailuista Vesilahden työmaalla ja Kalle lähti omaan yhden miehen kattilakuntaansa.

Hyvästi Iijoki -kirja kertoo ajasta kun Kalle sai vihdoinkin möllärinsä valmiiksi ja menee siitä syystä ylpeänä visiitille tekoselkosiinsa. Vastaanotto on outo. Äiti Riitu tuhertaa itkua kun paikkakunnan uskovaiset ovat tuominneet kirjan sen riettaiden sanojen vuoksi ja myös päähenkilön Mauno Joensivun teot on yhdistetty Kallen huoruudentekojen kanssa samaan symbioosiin.

Nyt on haettu kirjastossa Pyynikin rinteessä -kirja jossa Kalle kertoo takkuisista opiskeluajoistaan Tampereen teknillisessä opistossa huoneenrakennuksen opintosuunnalla.

Tuo taivalkoskelainen vanhalestadiolaisuus ei millään muotoa vaikuta rennolta uskonnolta, jos vertaa vaikka siitä hieman itään mentäessä vallalla olevaan Ortodoksilaisuuteen.

2.4.2009

Valokuvatorstai

Mikä tämä on?



Viime kesänä oli tälläinen kallion päällä sammalikossa. Kuin paistettu kananmuna, ei tietoa mikä se on. Jonkinlainen sienirihmasto veikkaan.

9.3.2009

Thaimaa maailmanmatkaajan silmin

Merja Sundström on MTV-3 ulkomaantoimittaja ja Thaimaan ystävä.
Hänet meinattiin raiskata siellä, mutta silti ystävyys maahan ei laannu.

Tässä kirjoituksia kun rullaa alas.

Mahtaako taloustaantuma kovin kourin Thaimaata koetella? Hinnat ei ainakaan voine enempää halventua.

28.2.2009

Mustikkapiirakka

Äijä palautti mieleeni herkuista herkuimman. Ehkä syynsä on siinäkin ettei sitä tyrkytetä joka kahvilassa tai markettien nisutiskeillä.

Pastanjauhajilla on hyvä kuva ja herkullisen näköiset mustikat, mutta valitettavasti muropohjaan. Se pitää syödä lusikalla ja ei maistu minulle niin paljoa kuin pullapohjaan tehty. Tässä on pullapohjan ohje mutta ilman kuvaa.

Jotkut pitävät ihme kyllä muropohjaan tehdyistä, siitä tässä video.

21.2.2009

Holjat eväät




Leuhkat eväät lauloi Mikko Alatalo. Raskas työ vaatii raskaat huvit sanoo joku.
Holjat eväät ovat sellaiset joita ei Latovainiossa ehkä ymmärretä eväiksi ollenkaan.
Kuitenkin valkosipulietanat kera patongin ovat ihan hyviä.

Valmistusohje:

Osta pakastettuja etanoita joitka on täytetty valkosipulivoilla.
Laita uuniin ja nauti kuumana patongin kera.

Jos käytettävissä on etanapannu niin säilyke-etanatkin käy. Niitä ei tarvitse edes kaivaa kolostaan kun ovat siististi kupissa esillä.

15.2.2009

Rauha maassa

Saimaan rannalla oleva Rauhan sairaala remontoidaan lomakeskukseksi.
Häämöttää jossain tuolla kaukana.



Pakkanen on kuurannut rannan puut kauniilla kuorrutuksella. Koivun oksat ovat kuin jättiläiskokoisia piipunrasseja.



Tässä kuvia kesältä.

Tässä historiaa.


EU rahoittaa massiivisen kolossin uudelleenkäyttöä. Sairaalaan liittyi maatila, siitä tässä.

10.2.2009

Tv-lupamaksu

Maksettu on taas puoleksi vuodeksi ja näin on oikeus esim. Yle Teeman elokuviin ja ykkösen luontodokumentteihin. Lähettävät ties jo kuinka monetta kertaa uusintoina David Attenboroughin kuiskaamalla selostettuja pätkiä, joutuvatkohan maksamaan rojalteja toistamiseen ohjelmaoikeuksien omistajille?

Muistan ajan jolloin Vantaalla eräs kerrostaloasukas ei halunnut maksaa kerrostaloyhtiön hänelle väkisin antamaa kaapeli TV-liittymää. Taisi viedä ihan korkeimpaan oikeuteen ja voitti. Ei ollut pakko maksaa ellei ollut telkkariakaan.

Nyt lakia on muutettu ja se katsotaan perusvarustukseksi ja kaapeli TV-maksu voidaan periä kaikilta, ei tarvitse asentaa hankalia estolaitteita niille jotka eivät maksa.

pari viikkoa sitten Elisa lähestyi isännöitsijöitä ja hallituksen jäseniä internetliittymien tiimoilta vastaavasti. Jos taloyhtiö ottaa nopean internetliittymän niin hinta on asuntoa kohden puolet edullisempi, -yksittäisiin liittymiin verraten, siis alle kympin. Ongelmahan tulee siitä jos vain puolella asunnoissa on netti ja kaapelimodeemi käytössä, ne netittömät maksavat tavallaan sitten sen toisenkin puolen käytöstä. Siis tarvitaan yhtiökokouksen päätös, ei mene pelkällä hallituksen ilmoituksella.

Bjarne Kallis on mennyt vielä pidemmälle. Ehdottaa että TV-lupamaksu kerättäisiin vastikkeiden yhteydessä asunto-osakeyhtiöissä asuvilta. Taas joutuisi maksamaan katseluvasta nekin joilla ei ole telkkariakaan. Eipäs tule helpolla menemään läpi moinen ehdotus. TV:n katselu ei ole mikään välttämättömyys jokaiselle, niinkuin ei ole nettikään mökin mummolle.

4.2.2009

Raasepori

Sarin kaverin Minnan kylällä on väki nyt suu makeeta vettä täynnä.
Ovat nyt kaikki vuoden alusta kaupunkilaisia ja heillä on kaunis kukkavaakuna ja kaikki.

Eikä siinä vielä kaikki: Helsinki tulee lähemmäksi.
Moottoritie välille Kivenlahti-Kirkkonummi syntyy sittenkin, on nyt olemista on.
Eikä siinäkään vielä kaikki: Elämä jatkuu ja tonttien arvot nousevat sekä kyläyhteisö voi uinua niinkuin ennenkin.

Hälssinki ja hälssinki, -sanottiin simpauttajassa. Kirjan kirjoittaja Heikki Turunen ei tykkää hälssingistä eikä EU:sta. Onhan se Juicekin sanonut että Helsingissä on se hyvä puoli että rautatieasemalta lähtee juna kerran tunnissa Tampereelle.

Lapista kun ajoin alas näin kyltin Piippolassa "Suomen keskipiste".
Myös kirjailija Pentti Haanpää tapasi pysytellä tiivisti aloillansa siellä Piippolan pitäjän Leskelän kylässä.

Muutaman kerran Haanpää saatiin houkutelluksi Helsinkiin, varmaan kustantajan tilaisuuksiin väkipakolla. Kun kirjailijalta reissun jälkeen udeltiin matkavaikutelmia, tämä asetti pääkaupungin paikoilleen: "Muuten hyvä kylä, mutta on vähän syrjässä!"

Päätalon tuotannosta minulla on nyt menossa kirja joka sijoittuu osittain samoihin aikoihin kuin juuri ilmestynyt elokuvakin. Siinä Kalle on nuorikkonsa kanssa asettunut asumaan tekoselkosiinsa. Lainan ja Kallen kattilakunta kipuilee pitkien välimatkojen ja pitkien työpäivien kanssa. Lisäksi Kalle saa viestiä Tampereen Vouviloilta kuinka vuokralaiset asuvat hänen rakentamaansa rintamamiestaloa tärviölle. Messukylään ja kirvestielle takaisin on Kallen mieli ja kova halu. Vaikka tekoselkosissa on entisiä kasvinkumppaneita ei se seutu ole Kallellekaan enää mieleinen. Vaikka juuret ovatkin Iijoen törmässä on kai jokin verso kiinni jo marjapuuron värisessä kirvestien asunnon sokkelissa.

31.1.2009

Latovainion koulumatka

Niin. Oli muutama viikko vuodessa jolloin kouluun saattoi mennä suksilla. Piti olla koko päivä monoissa tunneillakin. Lattia oli kylmä ja siellä ei pelkillä sukilla tarennut..

Kerran vuodessa oli hiihtokilpailut joissa en pärjännyt. Siskojen suksilla ja vanhoilla monoilla ei ehtinyt muiden tahtiin, niissähän se syy. Kun jää oli koulun pihalle jäädytetty niin sain lahjaksi muoviset harjoitusluistimet. Ne piti pukea lämpimässä, kylmässä muovi oli liian kovaa.

Eihän ne kavereiden hokkareiden rinnalla näyttäneet komeilta ja minun mailanikin oli melko holja:

Naapurin Oskari teki kaverin katkenneeseen lapaan uuden varren. Se oli hieman kiero ja oudon näköinen josta sain pilkkaa. "Mene muualle kirvesvartesi kanssa" -sanoi Palomäen Veikkokin ja jotenkin mua harmitti sen yli seitenkymppisen Oskarin puolestakin.

30.1.2009

Maitohappoallergia

Kuntoa ylläpitävä liikunta on sellaista jossa syke nousee kunnolla ja tulee hiki. Niin kiva olisi kuntoilla oikein ravakasti mutta ikäväkseni olen havainnut että olen maitohappoallerginen.

Allergiani ei haittaa kesäaikaan pyöräilyä, mutta näin talvisaikaan pyöräily on liian holotnaa, keli liukas ja ilma liian raikasta hengittää, pitäisi siis olla vaihtoehtoisia tapoja liikkua. Kyllähän sitä polkisi kuntopyörää, sotkisi stepperiä tai soutaisi soutulaitteella ellei minulla olisi tuota pirun maitohappoallergiaa.

Mistä tuo allergia oiken kumpuaa? Luulen että se liittyy myös jotenkin elinpiiriin, koska lapsena Latovainiossa asuessani en havainnut minkäänlaisia maitohappoallergiaoireita.

Elloksen ja Hobby-Hallin kuvastoista olen etsinyt olisiko heillä mitään Hyla-pohjaisia kuntovälineitä tarjonnassaan mutta ei, ei niin yhden yhtä. Olenkohan minä koko maailman ainoa maitohappoallerginen?

Tässä vaiheessa voi satunnaisen lukijan mieleen tulla kysymys, minkälaiset tarkkaan ottaen ovat tuon maitohappoallergian oireet?

Oireita itseasiassa on monia ja todella vaikea aivan tarkkaan niitä kaikkia selvittää. Aivan lyhyesti sanoen maitohappoallergiani oireet ovat aivan samat kuin laiskuuden tunnusmerkistössäkin. Odottelen Pfizerin tuovan markkinoille Viagran tapaisen ihmelääkkeen jolla tämäkin asia saadaan kohdaltani joskus reilaan.

18.1.2009

Matkamessuilla

Miksi mennä merta edemmäksi matkalle kun ruuhkan voi tuta messukeskuksessakin?
Vuosi vuodelta kasvava spektaakkeli ja paljon paperiesitteitä. Myös tarjouksia.

Lapsena Latovainiossa saimme koulussa katsella vanhoja rainoja raamatun maisemista ja joskus jopa tuli kiertävä elokuvamies luontofilmeineen. Myös Rauno Pankolan matkoja Afrikassa saatoin kotosalla lukea Seura-lehden sivuilta.

Nyt on kaikki toisin. Voi tehdä kahden viikon turistireissun Dominikaaniseen tasavaltaan kolmessa minuutissa ja kuunnella Rantalan Veeraa. (appelsiinit.net)

Tässä Thaimaan James Bond saari ja se tunneli jonka läpi sinne ajetaan.

Ja paluumatkalla poiketaan merimustalaisten kylään. Sinne ei ole tietä vain veneellä pääsee.

Tietysti voi mennä myös Balille.

Näin se kaikki on halvempaa ja ei iske malaria ei riivaa hepatiitti.

16.1.2009

Välitunnilla Latovainiossakin

Vantaan kalapuikkovälikohtaus oli yksi urbaanisten kasvukeskusten kouluongelmien ja -käytösoireiden ilmentymä ja sinällään kaikenkaikkiaan huono homma. Pääkaupunkiseudun kouluissa vedellään turpaan nykyäänkin aika helposti ja jengit rehoittavat. Toista oli ennenmuinoin Latovainiossa.

Juuri tälläkin hetkellä kuntien ja kaupunkien tankkiautot lorottavat pks-seudulla koulun hiekkakentille säiliöistään vettä, jotta edes muutaman päivän koululaiset saisivat luistella. Me siellä kuuluisassa Latovainiossa olimme siinä suhteessa omatoimisia, mutta tosin ei aina kovin hyvällä menestyksellä.

Kansakoulun vieressä virtasi pieni purontapainen jonka vesi talvellakin solisi siellä jääpeitteen alla. Me oppilaat vain ihan omatoimisesti kolasimme pihalta pienen alueen tasaiseksi ja välituntien aikana toimme sinne purosta maitotonkalla-ja -kärrillä vettä.

Syntyi ruskea ja muhkurainen jääkenttä jolla saattoi pelata.

Oli siitä seurauksena suruakin. Jäädytimme pienet halot kumpaakin päähän maalitolpiksi ja ne aiheuttivat Hannulle elinikäisen vamman. Hän luisteli toiseen tolppaan ja kaatui niin että käsi jäi alle ja ihan alimmaiseksi jäi se toinen tolppa.
Käsi meni poikki. Senaikainen sairaanhoito ei ollut niin hyvää kuin nykyään ja käsi jäi pysyvästi jäykäksi sekä lihaksetkin surkastuivat. Armeijaankaan ei hänellä aikuisena ollut asiaa.

Saman koulun liiterin päädyssä isäni veli menetti keskisormensa neljäkymmentä vuotta aiemmin. Kertoi kiipeilleensä päätyyn lyötyjen ruosteisiin nauloihin tukeutuneena ja lipsahtaneensa alas. Ensin sormessa oli vain vaarattoman näköinen haava, joka kuitenkin äityi verenmyrkytykseksi ja sormi piti katkaista.

Ei välituntisin ollut sisätiloissakaan aivan turvallista. Minua luokkaa ylemmät pojat tekivät koirankujetta ja pitivät luokan ovea kiinni eivätkä päästäneet tyttöjä ulos. Voimalla kuitenkin tytöt yrittivät ja lopputulemana Pirkon sormen pää jäi oven väliin. Palahan lähti siitä pois. Varmaan kauhea särky ja verta tuli paljon.

Sairaalassa sormen pää vain kurottiin umpeen vaikka Pirkon isä kävi koululla ja otti tuon palan roskakorista talteen. Tuohtuneena isänsä kiersi koulutovereiden kotona ja näytteli nenäliinan sisälle käärimäänsä sormenpalaa.

Syyllisiä ja rangaistuksia oli vaikea löytää tai asettaa. Muistaakseni Heikki sai kolmen numeron käytöksen alennuksen ja kolme tuntia jälki-istuntoa.

Minulle ei muistaakseni mitään suurempaa ruumillista vammaa tullut muuta kuin pieniä naarmuja juuri ensimmäisellä luokalla.

Tytöillä oli siihen aikaan kaikilla hyppynaru koulussa ja jotkut hyppäsivät porukalla pidemmän narun kanssa. Kiersimme kavereiden kanssa koulua ympäri ja joku pojista tarttui tyttöjen naruun. Me nuoremmat siihen mukaan ja tytöt toiseen päähän, syntyi köydenveto. Muut pojat älysivät irroittaa ajoissa ja minä hömelö kevyenä roikuin kiinni sitkeästi siinä vaikka peli oli jo menetetty.

Raahauduin muutaman metrin narun mukana ja iho rullautui rystysistä rullalle. Kavereiden kanssa laitettiin laastaria aika monta suikaletta kumpaankin käteen. Myöhemmin tunnilla opettaja yrittikin tentata mistä ne laastarit olivat yht'äkkiä ilmestyneet. Onneksi en kannellut, itsehän me pojat naruun tartuimme. -Se naruun hukkuu joka naruun tarttuu, vai kuinka se oli?

14.1.2009

Kouluruokaa

Vantaalla taistellaan yhdestä kalapuikosta, kovaksi on mennyt tämä maailma, perin kovaksi.

Käydessäni ensimmäistä luokkaa kansakoulua Latovainiossa ei meillä ollut kalapuikkoja. Usein oli velliä ja palanpainikkeeksi omaa leipää. Maitopullo oli myös omasta takaa. Onneksi puulämmitteinen luokkahuone oli sen verran viileä ettei maito ehtinyt järki paljoa lämmetä vielä aamupäivän tuntien aikana.

Ensimmäisellä luokalla teimme pulpetin päälle liinan jotta ruokailu saattoi tapahtua samassa paikassa jossa kirjoitimmekin. Pulpetin alla oli linkku jolla tason sai suoraksi. Käyrä mustepullo oli omassa kolossaan jottei se kaatunut lusikoiden huiskeessa.

Itse keittola oli erillinen rakennus ja lämmityksensä kanssa ongelmallinen. Viikonloppujen ja lomien aikana ei kukaan lämmittänyt sitä, joten holotna oli keittäjän siellä keittojaan keitellä, perin holotna. Pönttöuunin viive melkoinen ja hellan hohka kovin huonosäätöinen. Toppavaattein siellä sai pakkasella touhuilla.

Hiiret olivat myös ongelma. Hiljainen tila jossa ruokaa, -siis oiva atimapaikka metsänelävän atimoida. Aikuisten juttuja sivusta kuunnellen annoin itseni käsittää ja uskoa että jotkin koulun keittäjät olivat aiemmin kovastikin ruokaa myös omaan kattilakuntaansa kärränneet. Kiellettyä mutta luonnollista tuona puutteen ja kurjuuden aikana.

Nykyisin on helpompi tarkkailla kun on Exelit ja standardit. Kateuskin estää isompien lihaköntsäkkeiden anastuksen jos useampia henkilöitä on keittolassa.

Muistan kuinka ruokana oli mannavelliä ja opettaja kysyi Keijolta: -"No miltäs maistuu?"

"Hyi kuin hyvää" -Oli vastaus siihen.

8.1.2009

Rippikoulumuistoja

Niin.

Päätalon kirja Vikke Nilosta on nyt luettu toistamiseen. Vikke kävi siinä mm. rippikoulun. Ei halunnut jäädä ruunankummiksi vaikka oli lentojätkä ja kansakoulukin käymättä.

Päätalon kertomus on kyllä tullut varmaan pääosin Kallen omasta humeetista eikä todellisuudesta. Vikke mukamas kävi koulunsa jostain ladosta käsin ja vieraalla nimellä. -no kaikki on mahdollista romaaneissa.

Siskoni mies oli muutama vuosi sitten menossa pohjanmaalaisen rippikoululuokkansa luokkakokoukseen yli viidenkymmenen vuoden jälkeen. Tuntuu oudolta kun itse en muista rippikoulukavereistani muita kuin jotka olivat samalta kylältä. -No rippikoulukaveriksi sanotaan joskus leikkisästi jotain muutakin :)

Rippikoulustani muistan rovasti Mäkisen avauksen, hän perintätiedon mukaan käytti sitä samaa hyväksi havaittua joka vuosi. Aluksi hän kertoi miten elämme etsikon aikaa. Piirsi taululle hämähäkinseitin.

Jatkoi sitten kertomalla kertomusta kuinka seitin omistava hämähäkki eräänä päivänä tarkasteli verkkoaan. Tutki ja kulki, käveli jokaisen kiinnityslangankin päästä päähän. Yksi lanka oli kuitenkin kovin pitkä. Se jatkui ja jatkui, tuntui menevän jonnekin ylös ja päätä ei näkynyt.

Hämähäkki ajatteli ettei jonnekin kaukaisuuten kurottuva säie voi tärkeä olla ja hän katkaisi sen. Silloin koko verkko romahti. Tämän jälkeen Mäkinen piti tauon ja viisaana miehenä ei alkanut soveltaa vertausta, ...niin myös teidän elämänne..., vaan antoi jokaisen ajatella omilla aivoillaan.

Rovasti Mäkinen oli seurakunnan pitkäaikainen palvelija ja siihen aikaan hän kuiten saattoi olla kirkkoherra. Hän taisi kastaa kaikki meidän kattilakunnan seitsemän sisarustakin. Ontui pahasti, -sodan vammoja. Nyt juuri tätä kirjoittaessani muistan erään termin jota hän käytti nimenomaan tuolla rippikoulussa "suruton". En enää muista missä yhteydessä, mutta kyse oli ilmeisesti ettei saa olla liian suruton vaan pitää myös pohtia elämänsä suuntaa.

Siihen Ferrarian myllärin poika kertoi juttua kuinka hän oli nähnyt urheilukentän laidalla miesporukan jossa oli "suruttomia" mutta kuinka he kuitenkin olivat kovin katuvaisia ja pohtivaisia. (-käsitin että kyse oli ilmeisesti humalaisista)

Mäkinen kertoi että, -keskeytti kuitenkin puheensa heti alkuunsa ja tähdensi että hän ei puhu oman kokemuksensa perusteella: suruttomat saattavat jossakin vaiheessa tulla sellaiseen mielentilaan että masentaa ja kaikki tuntuu raskaammalta kuin vielä muutama tunti aikaisemmin.

Rippikoulu oli keskustan seurakuntatalolla ja välituntisoittoja varten ei paikalla ollut lainkaan kelloa. Mäkinen tuli aina pihalle ja läimäytteli kämmeniään yhteen välitunnin päättymisen merkiksi. Eräs sattumus piristi melkomoisen yksitoikkoista opiskeluviikkoa kerran:

Kanttori Jaakkola tuli vuorostaan opettamaan ja läimäytti Volvo Amazoninsa ovet lukkoon niin että avaimet jäivät virtalukkoon. Hän lähti kävellen hakemaan kotoaan vara-avaimia.

Mäkinen oli varmaan jostain kuullut että rautalangasta on apua kyseisessä tilanteessa. Hän tuli toimistostaan pitkän paksun rautalangan kanssa ja katkaisi sen keskeltä kahtia. Ujutti kummankin sivuikkunan raosta lankojen koukut virta-avaimeen ja jonkun toisen avustamana alkoi nylkyttää avainta irti lukkopesästä.

Avain irtosikin ja jäi toisen langan koukkuun. Nyt sen saattoi vetää aivan ikkunaan kiinni. Eihän se iso avaimen mötikkä kuitenkaan ikkunan raosta mahdu, vaan siinä se olla möllötti ihan muutaman millin päässä, mutta väärällä puolen lasia. (Amazonissa oli sellaiset pienet kolmionmalliset sivutuuletusikkunat)

Riikka tuli jo avaimineen ja nauroi kun niin kova vaiva oli nähty mutta aivan turhaan. Eihän näin jälkikäteen ajatellen projektissa ollutkaan järkeä. Toimintasuunnitelma oli vajavainen. Avaimen muoto sekä paksuus = suurempi kuin rako sivuikkunassa => yhtälö mahdoton.

Menihän ne viikot, taisi olla kaksi viikkoa keväällä syksyllä, vai muistanko väärin? Kirkossa piti käydä kymmenen kertaa ja nimi pantiin vihkoon. Yleisiä kulkuvälineitä ei ollut joten mopolla se matka taitettiin ja likkoja vilkuiltiin.

Aika oli poolopaita-aikaa. Puvuntakkia ei enää tarvinnut ostaa, valkoinen poolopaita ja tummat housut kelpasivat. Kaikilla meillä oli hopeinen tyylitelty risti, kuin pienen harjakattoisen mökin sivuprofiili.

Isäni käytti konfirmaatiosta nimeä "papin hyppysten nuolenta". Osuva nimi oikeastaan jos öylätin ottaa vastaan kovin suppusuin.

3.1.2009

Pirunpelto

Turun nunnavuorella on sellainen matkailunähtävyys. Pyöreitä kivenmurikoita perusteellisen paljon.

Nyt on tehty sen niminen TV-sarja josta jopa saatan tykätäkin. Jollain lailla minua kiehtoo Rintamäkeläisetkin joita tulee nyt uusintana. Aidon oloista juttua niinkuin Äijän tarinointi.

Rintamäkeläiset sijoittuu muka Hoikan pitäjään ja pohjoiskarjalaan mutta Pirunpellolla on juuret vahvasti Jokioisissa vaikkei siellä tuollaista nähtävyyttä olekaan.(Kirmunharju on nätti harju muttei pirunpelto)

Jokioislainen Heikki Luoma on kirjoittanut tämän tv-sarjan, nimeltään pirunpelto.
Sarja kertoo sorabisneksestä ja on maalaiskomediaa muutamaa astetta tummasävyisempi sarja, joka Luoman kertoman mukaan liikahtaa ainakin parin ensimmäisen jakson perusteella piirun verran jännitystarinan suuntaan.

Tarinan henkilöiksi on koetettu valita oikeita ja aitoja persoonallisuuksia. Heidän kauttaan hersyy varmaan myös huumori. Kuitenkin tässä ei ole kyse mistään Hardwick -tyyppisestä nauruhermoja koettelevasta komediasta.

Pirunpellon tarinaan tulee jännitettä siitä, kun soraisan Pirunharjun omistaja Huuko Lammi kuolee hämärissä olosuhteissa Tyrisevällä. Tyrisevä on sisäänlämpiävä hämäläinen maalaispitäjä, joka saa elinvoimansa siitä, että kunnan soravarat jalostuvat betonielementeiksi.(Tämähän on kuin rakennusvalmiste tai Puolimatka Forssassa)

Ensimmäiset osat on kuvattu Pirkanmaalla eikä Jokioisilla mutta meikäläinenkin voi
tuntea sarjan kodikkaaksi, sillä Tyrisevällä puhutaan tutunoloista murretta sillä aidonloloisella Lounais-hämeen murteella.

Sarjassa on mm. sikafarmari Torikka ja hän on kieleltään eniten jokioislaisin, -siis Luoman kertoman mukaan. Latovainiossa ja Kiipullakin oli ja on pari isoa sikatilaa, varmaan paikkakuntalaiset katselijat yhdistävät roolihenkilöt johonkin heistä.

Luoma kuitenkin sanoo ettei ole hakenut suoranaista esikuvaa kenestäkään, ainoastaan samoja aitoja sanontoja ja puheenparsia tulee käytettyä.

Lammin Huukon asuintalo on kuvattu Lempäälässä ja kuvauksia jatketaan taas ensi vuonna. Saas nährä kummonen sarja sitten on. Kaunnita ja rohkeita en ainakaan jaksa katsoa yhtään.

Siis:

Jokioislaisen Heikki Luoman käsikirjoittama Pirunpelto YLE TV2 alkaen ke 7.1.2009 klo 21. Uusinnat torstaisin myöhäisillassa ja lauantaisin alkuillasta

-yo kirjoitus perustuu paikallislehden tietoihin

29.12.2008

Siltainsinööri Jaatinen, vaiko Päätalo?

"Olen siltainsinööri Jaatinen ja minä olen vittumainen mies" -sanoi siltainsinööri Jaatinen esitellessään itsensä paikkakunnan sillanrakennusporukalle.



Kemppinen kertoo kirjoituksessaan Päätalosta seuraavaa, päästyään nyt Iijoki sarjan luennassaan viimeiseen 24. osaan.(Kemppisen tekstit kursiivilla)

Päätalo on maailman huippua kolmessa asiassa: mikrohistorian välittäjänä, romaanin rakenteen uudistajana ja dramaturgina.

Voitte käydä kysymässä Kosmoksesta. Riittää kun huutaa ovelta tai tiedustelee vahtimestarilta. Päätalo on edelleen huono eli pitkäpiimäinen ja vanhanaikainen ja teknisesti taitamaton kirjoittelija, jonka nimeä ei sovi mainita ilman naurun hörähdystä.

Joku Päätalo-elokuvan nähneistä kuului sanovan, että Kai Lehtisen esittämä Kalle Päätalo oli elokuvan vittumaisin henkilö. Romaaneista saa juuri saman käsityksen. Päähenkilö eli ”Kalle Päätalo” ei herätä mainittavaa myötätuntoa, vaikka hänen vaiheensa ja kohtalonsa pitävät lukijaa ruuvipenkissä. ”Kalle” on juuri niitä ihmisiä, jotka tekevät väärällä hetkellä väärän liikkeen – mies jonka on ihan pakko hakata päätään jokaiseen seinään vaikka pikkuisen kiertämällä ja eteensä katsomalla säilyisi vähemmin kolhuin. Hän on sönköttäjä, joka rupeaa selittelemään, kun olisi pidettävä turpa kiinni, ja koheltaja, kun pitäisi miettiä, mistä päästä urkkoon isketään.


Hienoja kielikuvia. Ja katsoessani tuota elokuvaa tuli itselle hieman samanlaisia mielikuvia, joskin tietoisuus että roolin esittäjä on oikeasti Kai Lehtinen eikä oikea aito Kalle Päätalo häiritsi asennoitumista miehen persoonaan. Ei elokuva eikä kirjat toisaalta tue sitä mielikuvaa että Päätalo olisi ollut esimiehenä kettumainen, hän oli sitä läheisilleen ja ehkä eniten itselleen.

Kemppinen kirjoittaa vielä:

Miksi miljoona ihmistä sitten lukee tämän kirjasarjan, kuten nyt minä? Se käy pirtaan, se kolahtaa, se sopii kuin suutarin peukalo mummun perseeseen.

Päätalon mikrohistoria on valikoivaa. Se on kerrassaan huonoa lukemista, jonka tuloksena väitetään, että hän on kirjannut elämänsä tapahtumia ”sellaisinaan”. Kerronta on todellisuudessa täynnä taitavia katkoja, pimennyksiä, harhautuksia, vääriä avauksia ja ennen kaikkea toistoja, joiden keskeinen tarkoitus on valehteleminen. Esimerkiksi omien ruumiinvoimien korostaminen – kirjoittaja saattoi olla vahva mies, mutta ei poikkeuksellinen. Hän saattoi olla kova lukemaan, mutta 24 romaanin matkalla vain kolme teosta mainitaan tärkeiksi ja Waltarin, Jack Londonin ja Haanpään lisäksi nimetään vain neljä muuta.


Heh, heh -juuri noin. Myös ne jotka eivät jaksa lukea kuin muutaman sivun havainnoivat tuon "huonon luettavuuden" ja hokevat sitä kuin mantraa, aina pelkästään Päätalon nimenkin kuullessaan.

27.12.2008

Vällypäivät

Urbanisoituneille ihmisille on näin moni perättäinen vapaapäivä toimettomuuden aikaa. Saatetaan viettää vällyjen välissä enemmän aikaa kuin lääkäri määrää. Marja-Leena kirjoitti kirjoituksestani jota en edes enää kunnolla muista kirjoittaneeni.

Myös välipäivien sankaritar -fiktiivinen Sari Tamlander on viettänyt jo jonkin aikaa sapattivuotta. Saattaneepa Sari vielä herätä horroksestaan. Aikoinaan liitin tarinaan niinikään fiktiivisen Kälviäläisen Kirsti Tuomaalan. Useamman kerran on tultu juuri sillä hakusanalla sivuilleni, mutta onneksi toista ihan samannimistä oikeaa ihmistä ei hakukone löydä.

Kemppinen kirjoittaa Päätalosta. Sieltä Kallen humeetin ja sen sassaroinnin suunnalta taitaa olla tuon Tamlanderin perheen inspiraatiokin.

26.12.2008

Kotkan kirkot urut ja niiden 10-vuotishäväistys

Kotkan kirkon satavuotisjuhlapäivänä 29.11.1998 vihittiin käyttöön
ainutlaatuiset barokkiurut jotka on rakentanut urkurakentamo Martti Porthán Oy.

Esikuvana Porthán käytti vuonna 1714 valmistuneita hienoja Freibergin tuomiokirkon urkuja, jotka suunnitteli silloin aikoinaan Johann Sebastian Bachin työtoveri Gottfried Silbermann.

TV:stä tuli dokumentti Katri-Helenan joulukonsertista ja se oli kuvattu juuri täällä.

Panoramakuva uruista.


Tässä urkurakentajan
selostus uruista.

Nyt nuo ainutlaatuiset urut on tärvelty.

Tonttuilemassa

Puutarhatonttu kiersi maailmaa.

17.12.2008

Vastakohtaisuuksia

Kuten Virossakin turistikohteiden ja paikallisten asumistaso on kovin erilainen. Turistit nostavat hintatasoa ja eivät tyydy samaan kuin paikalliset.

Paikallisten rivitaloasumuksia.



Turistin sänky ja sandaalit



Turistin tohvelit

15.12.2008

Kuumuus

Kuuma koira.



Irtokoirat menivät maate mihin sattui. Autojen alle tai jalkakäytävälle. Kuuma oli niilläkin luontokappaleilla.

UIma-altaat oli jäähdytettyjä. Toisin kuin suomessa. Ei tuoksunut kloori ei otsoni. Mitähän moiset virkistysaltaat kustantaa?



12.12.2008

Nong Nan Seafood

Aina ei tarvita hienoja ulkoisia puitteita jotta ruokapaikka olisi huippulaatuinen.

Bamburiukujen päälle levitetty pressu toimii sadesuojana. Ovia ja seiniä ei ole, mutta ruoka maukasta ja eksoottista. Iso annos tiikerirapuja tai jättikatkarapuja paistetulla riisillä ja olut noin viisi euroa.

Rapujen hummerin tai taskurapujen tuoreus on taattu, sillä ne haetaan altaasta vasta kun asiakas on esittänyt tilauksensa.

Keittiö oli sähkötön ja tiskivesi kaadettiin katuviemäriin.



Äärimmäisenä oikealla todellinen markkinointimies ja iloinen velikulta Ka Ka. Syntyään Burmasta (nyk. Myanmarista). puh: +358 66 84308074. Varatkaa pöytä.



Klikatkaa kuvaa suuremmaksi ja katsokaa iloisia ilmeitä. Hotelli Gracelandin muuri taustalla kuin maamerkkinä.

11.12.2008

Materiaalina jää

Kaupungissa oli arvokkaimmissa paikoissa ja tilaisuuksissa muotia käyttää jäätä veistoksiin. Kuormuri toi joka päivä ison jääkuution erään ravintolan ulko-oven eteen ja siitä alkoi mies veistämään joutsenta tai jotain muuta kaunista. Aamulla se oli vain läiskä maassa.

Tässä tapauksessa oli ensin neljä kuutiota joista oli tehty 81 th. Tilaisuus viivästyi ja th kirjaimet alkoivat sulaa niin että tee alkoi muistuttaa ruippanaa ristiä. Henkilökunta vei ne pois ja jätti vain 81 jäljelle.



Tässä sininen hetki mutta valotusaika niin pitkä että ilman jalustaa ei onnistunut. Ihmisisilmä näki vain mustan meren ja laivan valot.

10.12.2008

Rakentamista maailmalla

Betoniauto toi valmisbetonin tuohon kaukaloon. Siitä sitten pari kerrosta ylöspäin äpärit kädestä käteen tehtiin valutöitä.




Myös sähkölinjoja pitää vahvistaa. Kaikki tolpat ovat täällä betonista.


8.12.2008

Rakennusprojekti

Vuosi sitten ajattelin että mitähän liuskoja hitsaavat rakennustyömaalla. Kaikki oli ihan kesken.



Ja tämmönen siitä näemmä sitten tuli. (Taustalla lasitettuna oleva kupoli.)

7.12.2008

Norsunpoika

Vuoden vanha pienokainen. Joulukuu 2008.





Isompi könsikäs vuodelta 2007.

Tuk Tuk & Tommy again

Tommymme oli siellä vielä, ja miksei olisi ollut. Tässä kuva viime viikolta:




Tämä alla oleva kuva on vuosi sitten otettu. Sama paikka sama päivämäärä, eri vuosi:

8.10.2008

Tietämättömyyteni

Uruista ja musiikista tietämykseni häviää vain tyhmyydelleni.
On soitinten osaajia joten siteeraan paikallislehteä.


Urut, cembalo ja piano soivat Bachia

Kurosen Eki kirjoitteli paikallislehdessä


Urjalalainen kosketinsoitinten taituri Ilpo Laspas kuuluu niihin, jotka ovat sisäistäneet poikkeuksellisen omakohtaisesti perinnön, jonka tämä musiikkihistorian kulmakivi (Bach) vailla vertaa jätti jälkipolville.

Helsingin urkukesässä Ilpo myös soitteli.

Pelkästään viimekesäinen toinen sija säveltäjän nimeä kantavassa urkukilpailussa puhuu asiasta omaa kieltään. Paikkana oli ei enempää eikä vähempää, kuin Leipzig, jossa Johann Sebastian Bach teki Tuomas-koulun kanttorina pääasiallisen elämäntyönsä.
- Se on ehkä maailman suurin Bach-kilpailu, Ilpo Laspas arvioi.

Kaksi vuotta sitten hän soitti itsensä niin ikään toiselle sijalle samaisen kilpailun cembalistien sarjassa. Tällöin hänet myös äänestettiin yleisön suosikiksi. Hoguette Dreyfusin mestarikurssille osallistumien tuotti vuonna 2004 Académe musicale de Villecroze stipendin, jonka turvin hän pääsi vuonna 2005 levyttämään cembalomusiikkia Villecrozissa.

Innostuneemmin kuin saavutuksistaan soittaja puhuu kuitenkin musiikista. Käy ilmi, että barokki on muodostanut kiintopisteen hänen tekemisilleen jo reilut kymmenen vuotta.

- Onhan tässä tosin tullut tehtyä aika paljon muutakin, koska musiikkiin pitää tutustua laajasti.

1.10.2008

Urku auki

Termi tarkoittanee sitä kun autolla mennään talla pohjassa ja kaasuttimeen virtaa ilmaa maksimimäärä.

Uruista en tiedä mitään. Kotikuntani kanttori Riikka Jaakkola soitti niitä erikseen meille rippikoululaisille aikoinaan. Muuten urkuparvelle ihan urkujen viereen ei ollut menemistä.

Joissakin kirkoissa näkyy puisia neliskanttisia puuputkia ja joissakin näkyy kirkkaita metallisia pyöreitä. Kauniita kuin Sibeliusmonumentti.

Sain pienen tukiopetuspaketin äijältä ja katsotaanpa miten sen perusteella opettaisin lukiolaisia urkujen anatomiasta:

Urkuja tavataan jo antiikin ajalta. Keksijänä mainitaan Aleksandriassa 200-luvulla eaa. elänyttä insinööri Ktesibiosta. Koska hänen soittimessaan oli yhdistettynä ilmalla soivat pillit (aulos) ja vesi (hydor), hän kutsui soitintaan nimellä hydraulos.

Tällaisista vesiuruista tuli antiikin Kreikassa suosittu soitin. Ennen pitkää Rooman hovi otti ne käyttöön seremonioissa. Ne soivat amfiteatterissa ja gladiaattorien areenoilla. Hovisoittimena ne korostivat Rooman keisarillista loistoa, ja sointia sinänsä ihailtiin ja ihmeteltiin.


Urut siis koostuvat pilleistä, joita on paljon. Pillejä on eri mittaisia, lyhimpien soiva pituus on 10-25 mm, suurimpien n. 2,5 metristä aina yli 9 metriin. Ääni syntyy huulipilleissä siten, että pillin sydämen ja rungon välistä pusertuva ilmapatsas alkaa värähdellä, ja tuottaa äänen. Kielipilleissä ilmavirta saa taipuisan metallikielen lyömään metallihylsyä vasten, ja äänen korkeus määäräytyy kielen pituudesta, ja äänen laatu kaikutorven muodosta.

Huomatkaa siis että kielipilli on aivan erilainen soitin kuin huilu mutta huulipilliä voisi maallikko verrata huiluun tai tuubaan.(asiantuntemattoman huomautus)

Kuvassa Vantaan Rekolan kirkon urut. Tauno Äikää soitti niitä vihkiäisissä 1989.
Uruissa on 22 äänikertaa, kaksi sormiota ja jalkio sekä mekaaninen koneisto.




Turun tuomiokirkon urut:



Turun tuomiokirkon pääuruissa on 81 erilaista äänikertaa ja 6057 pilliä. Urut ovat Suomen suurimmat soittokoneistoltaan mekaaniset urut ja niiden sanotaan olevan Suomen kallein soitin. Pääurkuja on soitettu vasta parikymmentä vuotta, vuodesta 1980, mutta sen enempää ikää ei ole kirkon kuoriuruilla (1973) eikä Tarkk'ampuja kappelin uruillakaan (1980). Kaikki ovat Veikko Virtasen rakentamia. Tuomiokirkon pikkuinen urkupositiivi on vuodelta 1959. Maan ainoassa todellisessa katedraaliakustiikassa urut soivat myös alttaritaulun takana, jonne on sijoitettu pääurkuista soitettavat kaukourut!



Barokkityyliset kuuluisat Müller-urut St Bavo -kirkossa Haarlemissa, Alankomaissa.

Pillit tarvitsevat ilmaa.

Eri pillien ilman tarve on erilainen, suuri pilli tarvitsee soidakseen paljon ilmaa, pieni pärjää vähemmässä.

Pillit sijaitsevat ilmalaatikko-nimisen kapistuksen päällä, ja tässä ilmalaatikossa paine pidetään niin vakiona kuin mahdollista. Ilmalaatikossa on paitsi "varastotila" ilmalle, myös venttiilit, jotka avataan soittokoneistoa käyttäen. Tällöin ilma pääsee ilmakanavaan, ja tämän ilmakanavan päällä ovat k.o. koskettimen vaikutuksesta soivat pillit, jotka puolestaan saavat ilmaa, jos soittaja niin haluaa.
*

Materiaaliltaan pillejä on kahta lajia, ja kummastakin valmistetaan sekä huuli- että kielipillejä:

* Metallipillit, jotka on yleensä valmistettu runsaasti lyijyä sisältävästä urkupillimetallista ja ovat yleensä poikkileikkaukseltaan pyöreitä. Metallipillien äänensävy voi olla vaskipuhallinsoittimien tapaan kirkas ja terävä, mutta myös huilumaisen pehmeä.
* Puupillit, jotka ovat yleensä poikkileikkaukseltaan nelikulmaisia. Puisissa kielipilleissä kieli on metallinen, vaikka muutoin pilli on puuta. Puupillien äänensävy on lähtökohdiltaan metallipilliä pehmeämpi, mutta puisissa kieliäänikerroissa ääni voi olla silti kova, jopa römeä.


Ilmansyöttö ja ilmanpaineen hallinta:

Ilma syötetään tavallisesti sähköpuhaltimella, joskus myös polkien, puusta ja nahasta tehtyyn varastopalkeeseen. Palje ylläpitää painetta siten, että sen päälle asetetut painot määräävät ilmanpaineen, joka on tyypillisimmin 50-70 mm vp.

Kun käytetään puhallinta, varastopalkeen päältä lähtee väkipyörän kautta naru, joka kannattelee puhaltimen ja palkeen välissä olevaa suljinverhoa. Kun palje on tyhjä, suljinverho on auki, ja näin kaikki puhaltimen tuottama paineilma pääsee virtaamaan palkeeseen, ja nostaa sen kantta ylöspäin. Kannen noustessa ylöspäin suljinverho painuu alaspäin, ja säätelee palkeeseen tulevan ilman määrää. Kun palje on täynnä, suljinverho on aivan kiinni.

Kun urkuja aletaan soittaa, palkeen päällä olevat painot pitävät paineen tasaisena, ja kun ilmaa kuluu enemmän, palje painuu alaspäin...jne jne.

Soittokoneisto:

Kun kosketinta painetaan, koskettimen liike liikuttaa tavallisesti puisia listeitä, jotka käyttävät kulmavippoja, joista lähtee puolestaan listeet vellastoon päin. Vellasto on siis eräänlainen akselisto, joka mahdollistaa suoran voimanvälityksen koskettimistolta soittoventtiilille. Vellaston toisesta päästä sitten lähtee liste, joka päättyy ohueen metallilankaan, joka on kiinni soittoventtiilissä, joka puolestaan on jousikuormalla kiinni. Kun kosketinta painetaan, soittoventtiili avautuu, ja kun kosketin vapautetaan, soittoventtiili menee kiinni.

Hallintakoneisto on pienissä uruissa yleensä mekaaninen, mutta suuremmissa monesti sähköinen, jolloin eri äänikertayhdistelmiä voidaan tallentaa muistiin ja ottaa käyttöön nopeasti ja vaivattomasti.

Venttiilit on muotoiltu tietyllä tavalla, ne ovat takareunastaan laakeroitu ilmakanavan alapuolelle, etureuna painuu jousikuormalla kiinni. Venttiilit valmistetaan puusta, tiivisteenä käytetään nahkaa.

Soittopöytä

Jo melko pienissä uruissa (kymmenkunta äänikertaa) on yleensä kaksi koskettimistoa, ja suuremmissa enemmän. Koskettimistoja on useita siksi, että äänikerrat on jaettu pillistöiksi, joilla saadaan erilaisia sointiyhdistelmiä, ja jokaista pillistöä kohti on yksi koskettimisto. Kukin pillistö on siis tavallaan oma orkesterinsa, ja urkuri voi koskettimistoa vaihtamalla soittaa ikään kuin eri orkestereilla - jopa kolmella yhtä aikaa, jos hän soittaa oikealla ja vasemmalla kädellä eri koskettimistoa ja lisäksi vielä jalkiolla.

Monen koskettimiston uruissa on käytännössä aina myös ns. yhdistäjiä eli koppeleita, joiden avulla yhden koskettimiston äänikerrat voi kytkeä soitettavaksi toisella koskettimistolla, tai myös jalkiolla. Yhdistäjien ansiosta urkuri voi parhaimmillaan soittaa jalkiolla urkujen kaikkia äänikertoja yhtä aikaa, jos ne on kytketty toimintaan ja kaikki sormiot yhdistetty jalkiolle.

Monissa uruissa soittopöydän koskettimistoissa silmiinpistävintä on koskettimien mustan ja valkoisen värin päinvastainen järjestys kuin pianon koskettimissa. Joskus koskettimet eivät edes ole mustia ja valkoisia, vaan tummempaa ja vaaleampaa puuta. Tällainen nykykatsannossa käänteinen värien järjestys lienee itse asiassa vanhempi kuin pianoissa nykyisin käytetty: myös monissa cembaloissa ja muissa vanhoissa kosketinsoittimissa isot koskettimet ovat tummia ja pienet vaaleita.

Lähteet:
Äijä
Wikipedia
ja Internet

25.9.2008

Syyskuun 23. 2008

Sain terveisiä aseiden maasta:

To all of my friends in Finland,

While much of the world is hanging on the events of the US Elections, Finland has suffered a heart wrenching tradgedy.

I have driven on several ocassions from Rauma to Vaasa and it is very hard to think that just inland, some lives have been torn apart at the hands of one selfish and evil individual.

Despite all of the worlds distraction, please know that some of your friends overseas are mourning your countries loss.

I wish you all strength to get by the days ahead and that the debates over gun ownership in Finland reach the conclusion you all desire.

Minun vilpitön osanotto to all of my Finnish friends.

Parhaiten sydämelliset terveiset,
Patrick D. Garez
Sr. Account Manager

18.9.2008

Häiriötekijöitä

Lapsuudestani muistan kuinka jokaisessa siunaustilaisuudessa joku lapsi aina alkoi ränistä. Paikallaan olo pitkästyttää ja itkuhan se yleensä tuli. Normaalia, mutta jotenkin vaan vanhempia varmaan harmitti. Yskäisyt myös kuuluivat selkeästi, paukutella sentään ei kukaan kehdannut.

Nykyaikana on kännykät yksi riesa. Jopa tyttäreni rippijuhlissa veljeni kännykkä alkoi soida rallattamaan juuri ennen tilaisuuden alkua. Ilman silmälasejaan veljeni ei edes nähnyt sulkea sitä vaan kulki kohti ulko-ovea pitkän 1300-vuonna rakennetun kirkon käytävän lävitse tiluliluliin vain soidessa taskussaan. Soittaja kyllästyi ennen kuin hän pääsi ulos asti.

Homma kostautui hänelle kun oman lapsenlapsensa ristiäisissä Latovainiossa papin aloittaessa veden lotrausta, jonkun vieraan kännykkä alkoi oman soittoseromoniansa.
Jotenkin harmittaa toisten puolesta. Mutta on niitä häiriöitä muuallakin:



Chicagon Sinfoniaorkesterin 100-vuotisjuhlakonsertin ohjelmisto oli vuoden 1991 juhlan kunniaksi sama kuin orkesterin ensiesiintymisessä vuonna 1891. Alkupalana oli Wagnerin Faust-alkusoitto, sitten Beethovenin viides, Tsaikovskin pianokonsertto, ja jälkiruoaksi hieman Dvorakia. Juhlaa kunnioittivat läsnäolollaan orkesterin kaikki elossa olevat kapellimestarit. Tilaisuus oli arvokas ja juhlallinen

Tilaisuutta oli edeltänyt juhlaillallinen, jonka illalliskortit maksoivat yli 500 dollaria hengeltä. Kaikille illallisvieraille annettiin muistolahjaksi kauniisti paketoitu pöytäkello, jota koristi juhlatilaisuuden tunnus. Juhlavieraat istuivat hartaana kuuntelemaan musiikkia. Kukaan ei tiennyt että lahjojen pakkaajina oli ollut ilkikurisia ihmisiä.

Wagnerin alkusoitto sujui hienosti. Beethovenin aikana syntyi salissa jotakin pientä hälinää, kun joku juhlavieras tai soittaja ilmeisesti ei ollut sulkenut hakulaitettaan konsertin ajaksi, mutta ei mitään vakavampaa.

Väliajan jälkeen salissa sitten puhkesikin täysi helvetti. Se alkoi muutamalla elektronisella äänimerkillä jostakin päin salia.Tsaikovskin pianokonserton aikana piipitti ja kilisi jo kaiken aikaa. Daniel Barenboim nousi punanaamaisena pianonsa äärestä ylös ja tuijotti yleisöä julmasti. Mikään ei auttanut, mekkala vaan jatkui.

Orkesteria johtanut Georg Solti äityi huutamaan yleisölle, joka oli yhtä ymmällään kuin kapellimestarikin. Elektroninen mekkala ja kaamea kakofonia jatkui. Paketeissa olevat erätyskellot soivat satunnaiseen tahtiin 400 illallisvieraan laukuissa jasylissä, eikä kukaan yleisöstä edes tiennyt, että paketeissa oli kelloja.

Kellot kerättiin henkilökunnan toimesta pois kun arvattiin mistä on kyse. Juhlavierat saivat ne ulkopuolella sitten tilaisuuden jälkeen uudestaan. ”Luulin joutuneeni hullujenhuoneeseen” totesi kapellimestari Solti konsertista toivuttuaan.

Toisin on suomessa. Kylälukkarin kännykkä on varmaan aina virrattomana kirkonmenojen aikaan.

17.9.2008

Mozart & Haydn



Siinä se on teille Mozartin pää. Ei tarjottimella mutta kumminkin. Holja tapaus liittyy säveltäjä Joseph Haydnin päähän. Hänkin kuoli Wienissä ja yksinkertaiset hautajaiset järjestettiin v. 1809 Gumberndofin hautausmaalla.

Napeleon miehitti silloin kaupunkia ja kaikenlaista saattoi sattua. Lukkari sai soittaa surumusiikkinsa mutta suntio lahjottiin ja kaksi kaveria saattoi varastaa Haydnin pään.

Frenologia oli silloin muotitiede ja Karl Rosembaum sekä Johann Nepomuk harrastivat sitä. Frenologia selittää että ihmisen poikkeuksellinen kyvykkyys olisi nähtävissä kallon muodosta, ja kyhmyistä jotka syntyvät poikkeuksellisen voimakkaiden aivojen paineesta. Opin kehitti saksalainen Franz Gall joka oli havainnut että poikkeuksellisen mulkosilmäiset opiskelijat olivat lahjakkaimpia. (Onkohan Ben Zyskowicz erittäin lahjakas)

Pään varkaus ei ollut mikään kiva duuni, koska ruumis oli jo vanha ja osittain mätänemistilassa. Kaverukset kuitenkin keittivät pään ja mittailivat sitä tarkasti. Todettuaan että musiikkikyhmy oli täydellinen, kallo suljettiin mustaan laatikkoon jossa oli ikkuna.

Pahaksi onneksi vuonna 1820 prinssi Nikolaus Esterhazy II sai päähänsä siirtää Haydnin jäännökset sukuhautaan Eisenstadtiin. Kun prissi sai tietää että pää puuttui, hän tiesi heti epäillä näitä kahta kallotutkijaa. Sitä ei löytynyt kotietsinnöissäkään mutta prinssi ei antanut periksi ja Frenologit lopulta luovuttivat väärän kallon päästäkseen pälkähästä.

(Kotietsinnän aikana Rosembaum oli kätkenyt kallon olkipatjaan ja patjalla loikoili Rosenbaumin vaimo)

Rosenbaum kuolinvuoteellaan lupasi kallon Johan Peterille sillä ehdolla että kun Peter kuolee, hän luovuttaa sen Wienin musiikinystävien seuralle. Näin myös kävi ja vuonna 1895 seura esitteli kalloa ylpeänä kaikille arvovaltaisille vierailleen.

Prinssi Paul Esterhazy rakennutti loisteliaan haudan Eisenstadtin Bergkircheen (samaan kirkkoon jossa Haydnin säveltämät messut kantaesitettiin). Prinssi toivoi että Haydnin maalliset jäännökset voitaisiin saada kaikki tähän hautaan, mutta Wienin musiikinystävien seura oli niin kiintynyt kalloon että toive toteutui vasta 1954. Eli samana vuonna kuin projekti minua toimeenpanevasta työrupeamasta päätettiin.

15.9.2008

Luonnon ihmeet

Klikkaa kuvaa, se suurenee

Kukka-sieniasetelma kuin umpiseppele




Sieni, kuin paistettu kananmuna.

13.9.2008

Rafaelin enkeli

Pekka Ruuska osasi tehdä hyvän kappaleen jota olen kuunnellut kyllästymättä jo kaksikymmentä vuotta. Melkein sama kiintymys kuin Tuula Amberlan Lulu Alpo Jaakolan sanoihin.

Pekka Ruuska

Johanna Pirttijoki

Ripsipiirakka

Pianoversio

Onnistuisiko uruilla?

12.9.2008

Kuukkeli -ihmekone

Kalevan kansa keksi Sammon, mutta kuka on keksinyt Googlen hakukoneen? Aikoinaan oli jokin Altavista, taisi olla Digitalin tai jonkun muun tekemä. Ihmeellinen kone kumminkin. Kone rouhii kaikki arkistot nopsaan ja etsii sanoja, lauseita ja kuvia.

Äijä laittoi listaa millä eilen tultiin, tässä minun vastaava. Nolla sekuntia useimmat viivähti, eli eivät saaneet haulleen vastinetta, kommenteista puhumattakaan. Näillä tultiin:

Ilmalämpöpumppu
Pauanne
Lincoln murha
Esko Rahkonen
Tuk Tuk
Rättiväsynyt
Lapuan pamaus
Syöksytorvi
Parkkuurauta
Hiekka vain pölyn valkoinen hiekka vain
Holja
Suppilovahverot
Möhköfantti
Puolimatka Armas
Tupsluuri


Onhan siinä hakuja. Hakeva saa ja etsivä löytänee

4.9.2008

Jänhijoella kerran.....

Riki Sorsa ei taida enää pystyä laulamaan. Surku.

Jänhijoki oli lapsuuteni lähin joki. Ei kunnon joki vaan viljelysaukeiden läpi virtaava uoma. Lannoitteiden rikastama ja rehevä. Matkalla jopa pieni koskentapainenkin kunnes rauhoittui Setälän lampeen.


Jokainen joki on muistelon arvoinen kuitenkin.

15.8.2008

Latovainio -sielläkin on katto kallellaan

On kotiseutu mulla tuolla, -Latovainiossa jossa saanut olen tuntea tuiskut tuulen ja myös kaiken elon lapsuuden. Niin monet kerrat unissani kuin myös unelmissain taivallan siellä missä muka on kaikki ennallaan. Sinne vielä kerran joskus tahdon mennä, .....käydä kotitanhuvilla, siellä jossa nyt vain on katto kallellaan.

Isä äiti. siskot veljet heitä ei kai siellä enää kaikkia ole eikä kaikki ennallaan, kaikki ennallaan,, ei kaikki ennallaan......



Video

13.8.2008

Viimeisimmät matkakuvat




Kukkasetkin tötteröllään



Taitaa olla nättikin julkisivu. Etualalla Manneken Spyt

12.8.2008

Turistinähtävyyksiä

Kirkon porttikin voi olla korree.




Olisiko tässä ajo sallittu omalle väelle?



Virossa ollaan koukkupolvisempia eikä astuta viivoille



Suomessa oikoisemmat jalat



Ala taluttamaan lastasi, älä työnnä rattaissa seuraavaa 50 metriä.

7.8.2008

Kuvasatoa

Historiallinen sotakalu



Pelkistetty patsas hiekkarannalla.




Tässä on kylälukkarin kollega. Musiikkinsa soi tauotta pensaassa olevasta kaiuttimesta. Suomen kesäkirkkoihinkin voisi laittaa hiljaa soimaan urkumusiikkia Tauno Äikään muistolle.



Julkaistu 16.10.2004 14:45:21 Turun Sanomat

TS/
Raimond Valgre harmonikkoineen tuttavineen Maxim- ravintolassa vuonna 1937.



TS/
Raimond Valgre (takana vas.) kuului Viron kiväärijoukon jazzorkesteriin, jonka soittajista tässä neljä. Kuva vuodelta 1944.



Saarenmaan valsiin säveltäjä RAIMOND VALGRE oli rankan elämän nujertama nero



Tallinnan ravintoloissa ja kahviloissa kaikui toiseen maailmansotaan
saakka mannermainen viihdemusiikki. Mukana soitti nuori Raimond Valgre.

Saarenmaan valssi, josta Georg Ots teki huippuiskelmän vuonna 1957, ei ole kansanlaulu, vaan Valgren sävellys tekstinä Debora Vaarandin runo. Valgre elää virolaisten mielissä rankan elämän varhain nujertamana nerona. Miehityksen vuosinakin hänestä tehtiin näytelmiä ja elokuvia, hänen laulujaan kuunnellaan yhä uusina versioina. Sävelmät palauttavat vanhan sukupolven mieliin nuoruuden vapaassa Virossa, keskipolville ne kertovat maasta, jonka uudesta vapaudesta kauan uneksittiin, nuorimmille Valgre on osa isänmaan historiaa.
Viron Gershwin


Valgre kirjoitti:"Minulla on lauluja niin paljon, etten ehdi kirjoittaa muistiin." George Gershwinillä oli "niin paljon sävelmiä, ettei niitä ehdi kirjoittaa paperille sadassa vuodessakaan". Valgre oli oikeassa, Gershwinin väite jäi testaamatta, sillä molemmat kuolivat alle neljänkymmenen iässä. Valgren tuotannosta tunnetaan kuutisenkymmentä laulua. Vuosina 1933-1937 niitä ilmestyi painettuna. Säveltäjän kuoleman jälkeen on julkaistu useita kokoelmia, joista viimeisin 2003.

Valgren suosituin sävellys Virossa on Muinaslugu muusikas, jonka nimen sai myös musikaali ja elokuva. Laulu syntyi kesällä 1939 ja englanninkieliset sanat kirjoitti pärnulainen ystävätär Alice Feillet.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...