6.4.2010

Pianopenkki

Kaupunki on ylpeä säveltäjästään. Ei riitä että lentokenttä on nimetty säveltäjän mukaan, vaan lisäksi kaupungissa on kymmeniä marmoripenkkejä joiden uumeniin on upotettu elektroniikkaa. Nappia kun painaa niin säveltäjän kappaleet alkavat soida muutaman minuutin. Penkissä on myös tietoa näköpiirissä olevasta kulttuurirakennuksesta.

Soittaja/säveltäjänero on haudattu muille maille vierahille, mutta hänen sydämensä on upotettu tämän kaupungin erään kirkon pylvääseen.



Sitten siellä patsasteli tämä Kyösti Kallion näköinen mies. Nimi oli kulunut heikoksi joten ei tainnut olla velipoikansa. Kumara asento ja ryppyinen palttoo oli.



Oli myös Marskin oloinen patsas. Tämä ratsu ei kuitenkaan ollut peitsari koska astui ristikkäisillä jaloilla. Marskin ratsuhan keikutteli kuin kameli, saman puolen jalat yhtäaikaa.



Tämä herra näyttäisi nojaavan seinään mutta oikeastaan pitelee katosta niskojensa varassa. Kuva on otetty ylöspäin tihrustaen, riski herra mutta kalpoinen perin kalpoinen.



1700 luvulla rakennettu kirkko, ennen ja nyt.





Jokos Äijä tietää pianomiehen kaupungin?

5.4.2010

Pääsiäiskaupunki

Joissakin kaupungeissa vietetään pääsiäistä hartaammin kuin toisissa. Tämä on yksi niistä, ehkä selviää mikä kun kuvia tulee enemmän.



Vanhankaupungin aukion reunassa tälläinen pytinki.



Vanha ja uusi lyö kättä. Kurottavat kohti taivasta, graffitit on rumia.



Kirkot oli avoinna ja joihinkin niistä väki jonotti yli puolen kilometrin mittaisena letkana. Pieni eväskori matkassaan joissa otanta pääsiäisruuista, niihin virvottiin ja varvottiin pyhää vettä.



Tämä kaunis hotelli oli pystyssä jo Mannerheimin nuorukaisvuosina. Hänen postinsa tuli sinne.

1.4.2010

Kynttilälyhty

On nykyisin kielletty suomessa. Parasta vaan lähetetellä tuolla Thaimaassa jossa on aina kesä.







27.3.2010

Lisäenergiaa

Phuketissa ihmetytti tuk-tuk kuskien lepopaikkojen lähellä olevat tyhjät lasipullot. Koska roskiksia ei ole niin niitä on nurmikoilla ja ojissa varsin viljalti.




Kyselyt ja salapoliisityö paljasti että kyse on energiajuomasta. Maksaa noin 20 senttiä ja estää hikoilun, pitää virkeänä että jaksaa valvoa.

Energiajuomat ovat myös matkaansaattaneet uuden termin: "riepoa"

24.3.2010

Lämpötila sahaa

Aamupäivällä on mitä parhaimmat hiihtokelit kun aurinko paistaa, hanki kantaa ja pakkasta muutama aste. Nyt pitäisi olla vuorotyöläinen ja jatkuva iltavuoro vielä muutama viikko, saattaisin jaksaa mennä hiihtolenkeille.

Äijä on palannut.

21.2.2010

Lumivuosi 2010

Näillä leveysasteilla harvemmin nähdään näin lumisia maisemia. Vuosilukukin on helppo muistaa kun sitä kuitenkin tulevina lumettomina talvina muistellaan.

Lumivaipan kuorruttama pytinki, mutta kestääkö katto suojasään?



Jotenkin sitkeätäkin tuo lumi kun se alkaa roikkua räystäiltä.



Rintamiestalojen puutteelliset yläpohjaeristeet paljastuvat pitkinä jääpuikkoina.



Tässä koulurakennuksessa on odotettavissa kosteusongelmia ja iso remontti. Liikuntahallin pystyseinä vuotaa lämpöä ja pitää seinän kosteana talvipakkasellakin.



Puutkin joutuvat koetukselle lumimassojen alla.



Tämä talo on kylmillään, mahtaako lumet luistaa huopakatolta pois vai sulavatko niille sijoilleen?

1.2.2010

Merimatka

Purjehdus merellä käsitti auringonlaskun katselua ja delfiinien puhahduksia. Niitä ei juuri näkynyt mutta pintaan tullessaan puhahtivat, aivan kuin selällään nukkuva ääntelevä ihminen ennen kuin kuorsausongelma on päässyt akuutiksi.



Siinä se aurinko laskee ja punaa maiseman.



Ja tässä vielä lopuksi Karonin liikenneympyrä toiselta puolelta.



Sekä kaupan lämpöpumppupatteri.

31.1.2010

Elämä on palloilua pallon pinnalla ja -sisällä.

Tuli Patongilla seurattua kuinka heppu pelleili ison kumipallon kanssa. Meni peijooni sen sisälle kokonaan, tuli sitten ulos lopulta aikansa kekkaloituaan ja pallona pompittuaan. Ulos tullessaan oli saanut veijari tuo kukon heltan päähänsä, kokeili varmaan miltä kukonpojasta tuntuu munasta syntyä. Mutta ei ne untuvikot oikeasti noin valmiin näköisiä ole munasta tullessaan, märkiä kylläkin.

Ei siellä pallon sisällä varmaan kauhean kauaa voi olla kun jo happivajetta alkaa tulla.





30.1.2010

Kuvia sieltä sun täältä.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Tämä veitsenteroittaja teki työtään rannalla.



Nätti talo.



Lintuja myytävänä. Narulla kuin pyykit konsanaan.



Kauppakeskuksen edustalle rakennettu laiva.

29.1.2010

Rakentaminen Aasiassa

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Kuumuudesta huolimatta taloja tehdään päiväsaikaan. Kello kuuden jälkeen tuleekin säkkipimeys ja vilpoisuutta ei voi iltatyön muodossa hyödyntää.

Tässä taloprojektissa käytettiin metalitelineitä mutta paljon näkee vielä bamburiukuvirityksiä. Bambu onkin monessa mielessä erittän hyvä materiaali, metalliputken esikuva.



Iltasella kävellessä tien ohessa ruokaili erään talon kotieläimet. Tulivat ihan haistelemaan jalkoja. Possu ja emakko söivät halulla muovia. Näinköhän se vaikuttaa pihvilihan laatuun?






Akvaariossa taas oli nähtävissä näin ruma kala.



Ja vielä lopuksi tähän paikallinen moottoripyöräverstas. Renkaita on ainakin vaihdettu.

28.1.2010

Hotelli Hilton

Hotellit Hilton ja Mövenbick ovat Karonin komeimmat. Hotelli on suljetulla alueella jonne kuitenkin voi rannan puolelta kävellä teeskentemällä olevansa asukki. Alueella on myös ihan yksittäisiä bungaloweja ja kauniit hoidetut puutarhat. Koko ajan puutarhurit kuopsuttelevat ja leikkaavat kasveja.

Tässä hiljaisemman puolen sisäänkäynti.



Tässä Hilton kukkulalta nähtynä.



Rannalta pääsee pitkähäntäveneellä vaikkapa sukeltamaan tai snorklaamaan korallisaarille.



Karonin rannalla aallot ovat korkeammat kuin Patongilla ja sopivilla tuulilla soveltuu surffaukseenkin. Tätä vesirajaa on hyvä kävellä ja varpaat saavat hiekkahierontaa.



Tuhansien turistien jaloista on tänne jäljet jääneet mutta mitään merkkiä ei jää pysyvästi.

27.1.2010

Perusravintola

Useimmat paikallisten omistamat ravintolat oli rakennettu samalla kaavalla. Jos tuolit ja pöytä olivat katoksen alla niin usein ne olivat bambua kuten tässä. Kuninkaan kuva pitää olla esillä ja jonkinmoinen vessa takahuoneessa. Käsienpesuallas ja kangaspyyhe.
Hinta/laatusuhde näissä on paikallaan. Mausteinen keitto lisukkeineen alle pari euroa.



Tässä toissavuotinen kantapaikkamme nykyasussaan. Jäätelöfirman sponsoroimat varjot ja puiset istuimet ovat kohentaneet yleisilmettä.



Tälläinen se oli vuonna 2008



Karonilla ei ole mäkkäriä mutta Patongilla on yksi. Tämä on Jung Ceylonin ostarin vieressä oleva jäätelökioski. Donald tervehtii thaityyliin wai-tervehdyksellä.

26.1.2010

Mustamaija

Patongin poliisiaseman eteen oli ajettu kaltereilla varustettu lava-auto. Tänne joudut jos kännissä ajat, -se viestitti plakaatissaan.



Patongilla ajaa myös ikiluuppiaan tämä nyrkkeilymatsiin katsojia haaliva auto. Potkia myös saa tässä thainyrkkeilyurheilumuodossa.



Muutoin täälläkin on villitys että bassojen täytyy jytistä niin että tienoo paukkuu. Tässä on rakennelma värivaloin jossa vieläpä bassojen ilmanpaine johdetaan takapenkillä istuvien persuuksille.



Karonin rantakatu oli kaksisuuntainen ja jono oli tasaista mutta ei ruuhkaista.



Liikenneympyrä on Karonin tavaramerkki ja sitä kierretään myötäpäivään niinkuin kaikkialla missä on vasemmanpuoleinen liikenne.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...