Sammaloitunut katto ei vieri

-vai kuinkas se vanha sanonta menikään?

Viime aikoina on ollut puhetta myös ruohokatoista. Norjan alppimajoissahan sellaisia on varsin viljalti. Kestää varmaan hyvin auringon porotusta ja jääkään ei tunkeudu limirakenteisiin.

Kaipa tuolla jatkuvalla kosteudella on joitakin hapertavia ominaisuuksia ja omapainokin jonkinmoinen, eli siis myös huonoja puolia löytyy.

Tässä tälläinen luonnon kasvattama sammalkatto. Kauniin vihreä ja varmaan vielä vesitiiviskin.

Yönkiitäjä

Trooppinen ilma ja lämmin alkutalvi tekee tepposia. Suomen suurin kiitäjä pyrki meille kylään.

Lohkolämmittimen johto.

Niin.

Minullekin on se unohtunut tolppaan ja autoon kiinni kun olen ruudusta lähtenyt. Kerran jopa hajosi tuo pistoke, kun liki kilsan ajelin johtoautolla.

Auton päässä oleva johdon pistoke on nykyään pienempi kuin ennen, mutta nykyisessä autossani se on kuitenkin poikittain. Eli ei lähde edestäpäin itsestään vetämällä irti jos unohtaa tolppaan kiinni.

Työkaveri veti koko sähkötolpan nurin ja siis joutui korjaamaan tolpan. Johtohan kuuluu pitää lukitun kannen alla pinhuusissa, ettei lapset saa sähköiskua.

Tuohon hommaan ei ole vielä varoitusvaloja autossa kun sähkölämmitin on auton lisävaruste ja etelän maissa tuiki tuntematon.

Tässä juttua aiheesta.

Sieluni soitto

Channel four.

Melankolinen hidas valssi.

Tupakointi

Latovainiolainen isäni oli tupakkimiehiä. Hän poltti Klubi 77 savukkeita, jotka siihen aikaan harvinaiseen tyyliin sammuivat itsekseen. Ei parantunut rupatella liiaksi ellei välillä imaissut. Nykyäänhän suomessa ei saa muunlaisia tupakoita myydäkään.

Tupakointi on vähentynyt kovasti. Työpaikoilla on mentävä jonnekin ulos ovensuuhun kärvistelemään tai joissakin paikoissa pitää myös leimata itsensä vapaa-ajalle. Hyvää kehitystä.

Riippuvuudestahan tuossa touhussa on kysymys ja paha vaiva tuon tavan opetelleekin. Nyt on tullut markkinoille sähkötupakka. Savua ei synny ja höyrykin voi olla nikotiinivapaata. Mahtaneeko yleistyä?

Tuota sähkötupakan mainosesitettä kun katsoo ja mainosmiehiä jos uskoo, niin pelkkää positiivista vaikutusta koko touhussa. Mahtaneeko tulla jopa sukupolvia jotka aloittavat sähkötupakalla ja siirtyvät myöhemmin sähköpiippuun? Eli ei lainkaan tulen kanssa pelaamista, jos tuo niin autuasta on kuin esittely antaa ymmärtää.

Saataisiinkohan toisesta riippuvuutta aiheuttavasta aineesta samanlainen sähköversio?
Lasissa olisi jotain konjakinoloista joka ei pilailulasin tapaan tule lainkaan suuhun asti. Henki alkaisi haista ja lauluakin suusta pukkaisi.

Tasapainoaistia sekoitettaisiin jotta kävely alkaisi horjahdella. Kieli turpoaisi jotta puhe mongertaisi. Aamusella olisi sitten oikein kova jysäri. Mahaan ei kuitenkaan tarvitsisi mitään liuottimia panna, joten samat edut kuin sähkötupakallakin.


tämmöinen

Suurta hätää suomessakin

Lapsuuteni Latovainiossa ei eletty yltäkylläisyydessä, mutta ei sentään ihan verisesti taisteltu perustarvikkeistakaan. Osuuskaupasta sai venäläisiä sinkkiämpäreitä jonottamatta ja emalikattiloitakin oli tarjolla siinä kuin alumiinisiakin.

Nyt on jonotuksen ja taistelun aika tullut takaisin, ainakin tänne maalikyliin. Mahdammeko me selvitä hengissä itse kukin? Verkkokauppa.com avasi Jätkäsaaressa satojen metrien pituisin jonoin. Ja lentoaseman lähellä oleva Jumbo teki tarjouksen jota noutajilla oli hengenlähtö lähellä. Jos tuonne olisi rusentunut ja henki mennyt niin taistelukentälle olisi jäänyt, -ainakin muistopuheissa noin voisi todeta. -Rautaristi lehdykkein ehkä ansaittu -jopa.

Juttu

Siuntion itsenäisyys meni

Neuvoa antava kuntalaisäänestys oli ylivoimaisesti itsenäisen Siuntion kannalla. Kunnanvaltuusto päätti kuitenkin toisin. Nyt riittää ihmisillä päiviteltävää ja yksi mies teki ikimuistettavan Lanzaroten reissun, sen muistavat myös kaikki tulevat Suur-Lohjalaiset.

Eihän tuo kunnan nimi yleensä mihinkään katoa, tuossakin tapauksessa se on edelleen Suur-Lohjan taajaman nimi. Onkohan se sitten ikuisesti Suur-Lohja vaikka vuosikymmenien kuluessa muutkin kunnat yhdistyvät ja tulevat paljon suuremmaksi?

Latovainio on ja pysyy itsenäisenä kylänä. Sitä ei uhkaa mikään kylien yhdistäminen. Tai josko Latovainion naapurikylät, Rehtijärvi, Kuuma, Jänhijoki ja Minkiö yhdistetään siihen niin tuloksena on Suur-Latovainio. (Kuvassa isoisäni linjaarirattaat Latovainiolaisen navetan takana)

Viite.

Viulun hinnan romahdus

Yksi suomen arvoviuluista osoittautuikin Amati-suvun tekemäksi eikä aidoksi Stradivariukseksi. Kauheaa, hinta puolittui sekunneissa ja ei se soikaan enää niin kauniisti. Pahinta olisi ollut jos se oliskin osoittautunut stadivariukseksi, eli Kallion kaupunginosassa 1900 luvulla tehdyksi.

Viite.

Tässä välissä voisi kysyä vaikkapa Äijältä miltä tuntuisi mieheltä joka on soittanut ylpeänä suomen vanhimpia ja hienoimpia urkuja loistokkaasti ja jos ne sitten jonakin päivänä paljastuisivatkin vanhasta kylmäilmakuivurin puhaltimesta ja entisen TVH:n ylijäämä tieopasteputkiloista muoviputkista kasatuista rakennelmasta kyhätyiksi?

Kauheita tapauksia, eli hinnanalennuksia on sattunut ennenkin. Viite YLEn sivuilta: Yksi tapaus sattui Christie's-huutokaupassa lokakuussa 2006. Meklari oli niin syventynyt Picasson Le Reve –taulun huudatukseen, että murjaisi kyynärpäällään ison reiän keskelle taulua. Tuo vuonna 1932 maalattu taulu oli vaihtamassa omistajaa ennätyshintaan, mutta äveriäs sijoittaja luopui ostoaikeistaan vahingon satuttua, mitäs sitä rikkinäistä taulua ostelemaan. -arvaa harmittiko?

Tauluille on sattunut kurjia juttuja myöhemminkin. Myös Picasson toinen taulu, eli The Actor -taulu joutui koville tammikuussa 2010. Tuolloin New Yorkin Metropolitan Museum of Artsissa vierailulla ollut nainen horjahti sillä seurauksella, että 1900-luvun alussa valmistuneeseen teokseen tuli aikasmoinen reikä. Myös tämä teos arvioitiin vähintään 130 miljoonan dollarin arvoiseksi.-siis ennen tätä tärviötä.

Itsekin olin kerran todistamassa ikävää vahinkoa. Billnäsin antiikkimessut v. 2005: Messuosaston ovela esillepanija oli laittanut porsliinisen vaasin kiikkerän tolpan nokkaan ja vieläpä juoniin paikkaan ihan kulkutien linjalle. Kolme iäkästä rouvaa tuli osastolle ja yksi heistä horjahti latialla olleeseen yllättävään kynnykseen, kaatumisen estämiseksi rouva tukeutui nopeasti siihen kiikkerään tolppaan.

Pirstaleita syntyi ja yhden sirpaleen, eli entisen vaasin pohjasta alkoivat esillepanija ja tiputtaja tarkastella hintalappua. Olipas melkomoisen iso summa ja koko tooppi tietysti p-päreinä, siis korjauskelvottomassa kunnossa. En tiedä miten tapaus päättyi mutta punoittava ja harmillisen oloinen oli rouva joka oli vaasin pudottanut, -perin oli kiusaantunut. Jotain kotivakuutuksesta höpötettiin, mutta mites se kotivakuutus julkisissa tiloissa?

Jos oikein ikävä ihminen haluaisi olla ja pahaa ajatella muista, ajattelisin että muutaman tunnin päästä sen saman tolpan nokassa kökötti taas uusi vaasi, tällä kertaa tuplasti kalliimpi hintalappu pohjassaan.

Sattuu vahinkoja myös itse taidepiireissä. Kesällä 2011 haluttiin Englannin Bristolissa muslimien kulttuurikeskuksen avajaisista ikimuistoiset. Talon julkisivussa ollut töherrys kuitenkin häiritsi kulttuurikeskuksen johtajia ja se maalattiin piiloon. Töherrys osoittautui kuuluisen graffititaitelija ja kulttihahmo Banksyn teokseksi.Ilmeisesti tiedonkulussa oli jotain häikkää. Itsekin tuijotin Kiasman seinällä olevaa vaahtosammutinta ihastuneena useita minuutteja, kunnes henkilökunta tuli sanomaan ettei se ole taideteos.

Tulvia Thaimaassa

Tulvat ovat vallanneet Thaimaan pääkaupungin. Teollisuushallit ovat pahassa liemessä. Kovalevyjen tuotanto on pysähdyksissä ja vesivahingot mittavia.

Tiet ovat muuttuneet kanaaleiksi, olo on kuin Venetsiassa ikään.

Urkujen äänitys

Kun Latovainiossa laitoin mikrofonin radion kovaäänisen eteen ja nauhoitin lauantain toivottujen levyjen loppuosaa, se oli äänittämistä. Mauno Kuusiston "se hänelle nyt kertokaa" ja Miliza Korjuksen "Varum" ei tullut mukaan, sensijaan mukaan tuli ovien kolahdukset ja naapurihuoneesta mamman jutustelu siskoilleni.

Siis se oli senaikuista äänittämistä. Urkujen ammattilaiset äänittävät toisella tapaa. Tuossa videossa on pari urkupilliä näemmä korvattu tietyömaalta lainatuilla muovitötteröillä.
(klikkaa tätä allaolevaa tekstiä pari kertaa)


Tämmöistä peliä Olarissa.

Uuninmuuraaja

Tälläinen mies muuraa uuneja työkseen ja on tehnyt aiheesta hyviä kuvasarjoja.

Uuni Latovainiossa

Luin Antti Hyryn kirjan uunista. Pikkutarkkaa selostusta uunin rakentamisesta mutta kuvat olivat uupeluksissa. Hän käytti tavallista ja tulenkestävää tiiliä sekä valumassaa.

Mielikuvituksessani koetin hahmoittaa uunin rakennetta. Ilmeisesti arinan takaosassa oli aukko josta liekit menivät ensin alas ja sieltä uunin sivujen kautta ylös ja sieltä savukaasujen kera päällä olevaan savuhormiin.

Tärkeää on että uuni lämpiää tasaisesti ja että lämpö ei mene savupiipun kautta pihalle. Kivet pitää lämmetä mutta röörit tulee olla nuohottavissa. Lisäksi oli arinan alla kolo johon palon loputtua henkuvat kekäleet vedettiin. Sieltähän ne vasta sitten hyvin lämpöä hehkuivatkin.

Meillä kotona oli myös iso leivinuuni. Olisko koko systeemi ollut parimetriä kanttiinsa. Kulmassa oli hella ja sivussa myös vesisäiliö lämpimän veden saamiseksi. Uuni oli paaltä tasainen ja avoin. Romua täynnä, ei siellä kukaan voinut makoilla. Uunin ja seinän välissä ei ollut rakoa, niinkuin sellaisen Hyry teki omaansa. Hänen uuniaan kiersi 40 cm käytävä, joten uunin saattoi kiertää.

Äiti lämmitti uunin kait noin kerran kuukaudessa. Isoja koivuhalkoja piti polttaa pari pesällistä niin sittenpä uuni oli parahultainen. Polttamisen jälkeen vedettiin uunikolalla hehkuvat kekäleet uunin sivussa olevaan koloon josta ne valuivat arinan alle. Vanha saunavihta oli sidottu puuvarteen ja oli likoamassa vesiämpärissä. Sillä lakaistiin uunin arina noesta ja tuhkasta ennen kuin sinne leipiä saattoi sijoittaa.

Siinä uunissa leivottiin oikein reikäleipiä. Omasta suvun ikiaikaisesta juuresta puutiinussa hapatettuja. Taikina oli raakanakin hyvää mutta saattoi saada vatsan rikki jos sitä varsin viljalti mussutti.

Tiinussa vuorokauden muhittuaan, taikina oli valmista työstettäväksi. Ensin käännettin kyökin ruokapöydän massiivinen pöytälevy toisiapäin ja jauhotettiin se. Sitten leikattiin taikinasta sopiva lohmake alustettavaksi.

Otettiin molemmat kädet käyttöön ja möyhennettiin sitä kun taputusotteessa olevien käsien välissä. Pöytälevy toimi alapuolella tukena ja taikinaa tupsuteltiin siinä kuohkeaksi. Sitten se käännettiin pöytälevylle. Lässyteltiin siinä kämmenpohjilla littanaksi pyoreäksi levyksi.

Sitten otettiin katkaistu lehmänsarven kappale. Sillä tehtiin reikä keskelle ja irroitettu kiekko pantiin takaisin taikinatiinuun. Nyt otettiin haarukka ja pisteltiin nopeasti leivän kehälle useita reikiä. Koristeita kait ne? Sitten leipä varovasti siirrettiin etukäteen jauhotetun leipälaudan päälle kohoamaan.

Leipälapiolla uuniin ja ja sieltä myöhemmin takaisin leipälaudan päälle jäähtymään.

Koiraharrastus

Kun valitsee lemmikikseen koiran tulisi sen kanssa harrastaa. Likkua, juosta ja pomppia yhdessä.

Tässä tapauksessa yhteinen liikuntaharrastus voisi saada naapurin isännän vielä vihaisemmaksi, vaikka kunto kyllä nousisikin.

Kemppinen, Päätalo ja Hyry

Palautin Pentti Haanpään kirjastoon ja lainasin Antti Hyryn Finlandiavoittajan "Uuni".
Teos kuvaa neljänsadan sivun verran perinteisen leivinuunin muuraamista pohjoissuomalaisella uudisrakennuksella, ja teos huipentuu – tai ainakin päättyy – pohjoispohjalaisen rieskan paistamiseen ja maistamiseen. -Näin sanoo esittely.

Eli joidenkin mielestä yhtä pitkäpiimäistä juttua kuin Päätalolla, mutta ei näin ole minulle.

Meillä kotona Latovainiossa oli myös perinteinen muurattu leivinuuni ja siinä sivussa olevine keittohelloineen. En koskaan ajatellut millainen taideteos ja mestarillinen työnäyte tuo uuni oli. Taiten rakennetut savukanavat ja hiilipesät. Metrisiä halkoja siinä poltettiin ja itse tehty ruisleipä oli maittavaa. Tuosta myöhemmin.

Mutta Kemppinenpä on juuri nyt Jokijärvellä Päätalon maisemissa, liki ruskan aikaan. Siellä Taivalkoskella oli ja on Päätalon uuni. Satusedän muuraama ja puuperustuksilla, -haki paikkaansa jonkin aikaa.

Kemppinen sanoo:

Päätaloa pilkataan edelleen verkkaisuudesta ja joutavanpäiväisten asioiden kuvaamisesta. Tuo tuollainen kertoo kaiken tarvittavan pilkkaajasta. Realistit ovat usein ottaneet kuvatakseen tapahtumasarjan, kuten Tolstoi ja Linna ja monessa mielessä Hemingway. Toinen vanha perinne on kehitysromaani, jossa päähenkilö tai joku toinen muuttuu. Ehkäpä Seitsemän veljestä olisi esimerkki, koska kylään asettuvat veljekset ovat koko lailla toisenlaisia ihmisiä kuin Impivaarassa temmeltäneet luonnonlapset.

Kemppisen raportit.

Tulvia ja tuhoja

Hirmumyrsky on tulossa New Yorkin seutuville. Tornitaloja voi kaatua.

Rannikolla vesi on jo noussut ja kosteusvahinkokorjaajilla riittää töitä.

AIna tälläisiä kuvia nähdessäni ihmettelen että miten taloja voi lainkaan korjata alkuperäiseen kuntoon. Puutavara ja eristeet kastuvat ja imevät litratolkulla kosteutta.

Tulvan laskeuduttua kosteus haihtuu kovin hitaasti umpinaisista rakenteista ja pieneliöiden armeija saapuu.

Kuva Pohjois Carolinasta.

Mäyräkoira

Yksinäisellä koiralla on sentään kaveri.

Urkuri Iiro

Yle Teemalta tulee sunnuntaisin Iiro Rantalaisen sarja. Eino Grön ja Frederik muunmuassa on saanut Iiron seurakseen. Nyt Iiro kokeilee ensi kertaa urkujen soittamista, varmaan helppoa kuin nokkahuilulla lurittaisi.

YLE Teema Su 14.08.2011 klo: 21.00

• Linkki tähän ohjelmaan

Iiro irti

Nyt on virsivallankumouksen aika. Laahaavuus loppukoon, ilo alkakoon. Iiro ja pastori Jaakko Heinimäki järjestävät Kallion kirkossa Iiron veisuukoulun. Löytyykö uusi rytmi tai edes yhteys y

Puolitoista metriä ja puoli milliä

Sillan siirto tulee kalliiksi.

Tässä tilanne viime syksyltä.

Ihminen on ihmiselle susi

Kaverille ei jätetä.

Lontoossa ja Birminghamissa nuoriso on tullut sekopäiseksi. Pahantekoja on niin paljon jotta kiinnisjäämisriski pienenee ja se saa porukan aivan älyttömäksi.

Salaa kuvatussa videossa näkyy kuinka joku on mätkinyt poikaa verille. Kaverit tulevat muka auttamaan häntä pystyyn mutta tyhjentävätkin hänen reppunsa ja jättävät oman onnensa nojaan. No, tietää kyllä myös täytyisi edeltävät tapahtumat ja kenen omaisuutta siellä repussa oli.

kaskas siinäpä se, rannan puissa ja oliivilehdoissa

Kaskaiden siritys auringon ollessa ylhäällä oli ennenkuulumaton. Vain koiraat sirittävät ja niitäkin on vaikea havaita puustosta. Yksi köllötti puun kyljessä.
Miten pieni eläin voikaan saada niin kuuluvan äänen?



Anja Snellman viihtyy myös Kreetalla.

Lopuksi supermakrolla otettu kuva kukkasesta.