30.6.2013

Luonto toipuu

Ei montaakaan päivää kun toukkien syömät lehdet korvautuvat uusilla.




Tilannehan oli tämä, parisen viikkoa sitten.




28.6.2013

Marjat kypsyvät

Tänään olin mansikkamaalla. 5E/kilo itsepoimintana.





Polkupyörällä 10 km suuntaansa. Matkalla oli tämä uudelleenrakennettu vanha talo aidolla kivijalalla. Ole tuosta nyt mieltä? Ehkä siinä ei silmä enää sen jälkeen sairasta kun peltikatto joskus maalataan.


Ja mustikat ovat nyt tässä vaiheessa.


Runsas viikko sitten tilannehan oli tämä.


22.6.2013

Ruis salossa ja salko pystyyn.

Niin,

Runsala on paikka jossa on runsaasti tammia, Näin yhden aidon Rellunkin, Ja kokon sekä juhannussalon pystytyksen.
Oli myös valkoposkihanhia sekä niiden jätöksiä.






20.6.2013

Chili-tonnikalapasta

Niin,

Männävuonna oli ihmisten suosikki avocadopasta. En ole kokeillut. Piti kehittää uusi perinteinen juhannusruoka. Se ei ole uudet perunat ja silli. Basilikaa on hyvä olla annoksen päälle.
Tämä ruoka osoittautui niin tuliseksi että veikkaan ettei kukaan Latovainiossa ole tottunut moiseen, eikä tykkäisikään.

Basilika tuoksuu hyvältä.




Barilla nauhamakaronia, niinkuin linnunpesiä. Keitetään suolavedessä.


Pecorinoa tai Parmesania raasteena, lastutkin käy. Niiden kilohinta oli pienempi kuin kokonaisen köntsikän. Vähän laitetaan soossin joukkoon ja annoksen päälle myös. Tomaattipureeta, -tai murskaa. Pirkka Chilitonnikalaa öljyssä.




 Samalla kun pastavesi kiehuu laitetaan silputtu punasipuli toiseen kattilaan ja kuullotetaan öljyssä. Lisätään muut aineet ja suolaa, myös yksi hienonnettu valkosipulinkynsi.





Kun pasta on kypsää voi sekoittaa kaikki sekaisin tai itse kasaan mieluimmin ainekset päällekkäin lautaselle.

Tuo chilitonnikala on kyllä tosi tulista.useimmat suomalaiset eivät tykkää noin tulisesta, eli ihan vastakohta uusille perunoille ja sillille.

16.6.2013

Polkupyörällä Jäämerelle ja takaisin.

Niin,

Sitten oli lukuvuorossa Matti Rämön kirja vuodelta 2012. Kävi Venäjät, Norjat, Suomet ja Ruotsitkin. Olennaisin seikka oli että hän palasi takaisin kotiinsa läpi Latovainion. Sen minäkin olen tehnyt monasti.


15.6.2013

Mustikkametsässä

Niin, mustikat ovat tuloillaan. Ihan saman värisiä kuin varpujen lehdet joten vaikea havaita.

Tämän kuvan keskipisteessä on yksi. Klikkaa suuremmaksi ellet muuten näe.
15.06.2013


11.6.2013

Porkkalan pitsipäivät

Hyönteiset ovat ahkeria ja koristelevat puut nopeasti pitsivaippaan.




 Kauempaa katsoen pensaikko näyttää vain keväisen kuolleelta.



 Lähemmäksi tultua se näyttää kuin joku olisi spreijannut valkoista maalia.





Jotain harsomaista on puiden oksilla.



 Ahaa, Porkkalan pitsipäivät ovat meneillään.



 Tuossa mötikässä ovat ahkeroitsijat.




 Zoomaus epäonnistui, mutta focuksesta huolimatta siinä olisi einestä.



Kerääntyneet ovat kasoihin.

10.6.2013

Volkkari yksityiskohtia

Kupla näytti maallikon silmään ihan samanlaiselta vuosi toisensa jälkeen. Kuitenkin siinä muuttui monikin osa. Esimerkiksi tuossa 1953 .vuosimallissa ei ole lainkaan pissapoikaa. Myöhemmin siihen tuli sellainen ja paine otettiin vararenkaasta. Vesisäiliö oli tosi pieni.

Joskus 60-luvulla 6 Voltin järjestelmä muuttui 12 Volttiseksi. Akkuhan oli aina takapenkin alla. Sieltä alta se heitti lämmintä ilmaa moottorista kabiiniin myös. Jääraappa oli tarpeen myös ajon aikana sisätiloissa.



 Pakoputkia alunperin oli vain yksi. Myöhemminhän niitä kahta nimitettiin kottikärryn aisoiksi.


 Peilin varsi on jännän ohut. Oikein kutsuu ilkivallantekijää vääntämään se irti.




Tässä etupyörän navan rasvakuppi. Keskellä on nopeusmittarivaijerin neliskanttinen istukka. Matkamittari pyörii vain jos etupyörä pyörii.




Takavalot loistaa ylöspäin, heijastin taaksepäin. Jompikumpi puuttuu jarruvalo tai takavalo.




 Ratin puolat kuin ohutta rautalankaa.


Ja tässä sivupalkissa ylös nouseva suuntavilkku. Myöhemminhän siihen tuli kiinteä valo samaan paikkaan.




9.6.2013

Volkkarin vanittaja

Niin,

Naapurini on syntynyt vuonna 1953. Nyt hän sai saman ikäisen volkkarin lahjaksi. Alkuperäiset maalit ja ei viime vuosina juurikaan ajettu. Takaikkuna kaksiosainen ja VW -merkkiä ei keulalla vielä silloin vain vaakuna.





Onhan se hieno. Ilmastointi ja ajonesto puuttuu. ABS ja parkkitutka uupuu. Ohjaustehostin ja radio uupeluksissa. Ei sähköisiä lasinnostimia.

3.6.2013

Vaikeimman kautta

Niin,



Olette varmaan joskus nähneet tapauksen jossa kaupan kassahihnalla seuraavan asiakkaan ostos  lyödään vahingossa edellisen asiakkaan ostoksiin. Mitään vakavaa ei tapahdu jos kumpikaan ei huomaa tilannetta vielä kaupassa, toinen ihmettelee kotona outoa ostosta ja toinen ihmettelee ostinko lainkaan sitä tavaraa jota piti. Ei vaarallista.

Juuri äsken näin miten tilanne voi mennä Lidlissä ja jos kassahenkilöllä ei ole valtuuksia tehdä palautuksia.

Asiakas pakkasi kassiaan jo laskun maksettuaan ja sanoi jonossa vuorossa olevalle: " nämä kanasuikaleet on varmaan teidän kun ei minun pitänyt tälläisia ostaa" -Juu , sanoi seuraava ja siis minun edessäni oleva.

Jo maksanut joutui kutsumaan myymälävastaavn paikalle ja joka ainoa ostos piti vetää viivakoodilaitteesta takaisin. Sen jälkeen uudestaan kaikki ne jotka asiakas halusi ostaa, vedettiin uudestaan. Ja erotus hyvitettiin.
Seuraavan asiakkaan ostokset oli jo puolittain vedetty ja ne piti keskyttää.

Ymmärsin siirtyä heti toiseen jonoon kun arvasin miten se kestää. Oli jotain ongelmia nappuloiden kanssa ja vartti siinä varmaan heillä meni. Pääsin toisesta jonosta läpi kun asiaa vielä selviteltiin.

Sanoin jo siinä hihnalla asiakkaalle joka sai turhan tavaran että myy se ostos käteisellä sille joka olisi sen alunperin halunnut. Ei ymmärtänyt mitä tarkoitin.

Jos haluatte kauheet hässäkät vaikkapa juhannusaaton jonoihin, laittakaa tavarat hihnalla sellaisiin kekoihin että ne valuvat edellä- ja seuraavana olevan ostoksien joukkoon. Ja sitten vaan selvittelemään. Mukaan vielä muutamia punnitsemattomia tavaroita, se ei tosin sotke Lidlissä kun ne punnitaan kassalla.


28.5.2013

Pyörällä Afrikkaan ja jopa takaisinkin.


No niin. Nyt tuli luettua tämäkin kirja. Pitkä matkahan se Matti Rämölle oli fillaroida, kovempi jobi kuin minulle kirjan lukeminen. Pinnoja katkeili ja renkaita puhkesi. Suola-aavikon ylitys oli melko kuiva etappi. Laivamatkoja oli mennessä Viroon ja palatessa Saksasta. Yöpymiset pääosin teltassa. Oikein paleli kun luki tätä.

22.5.2013

Fillarilla Nizzaan

Niin,

Tuli sitten luettua tuokin kirja. Matkakuvauksena aika laimea, koska kuvia ei ollut ja kokemuksia ei voi kunnolla kuvata. Blogissa reaaliaikaisena tietysti hienompi. Varmasti ja etenkin se loppumatka oli maalauksellinen ja kaunis. Itse en ole pyöräillyt päivässä kuin noin 80 km ja Soinivaara meni yli sata, liki kuukauden ajan, ja joka päivä. Kova jeppe vaikka tukka on ohut.

Itsensä ylittämistä ja varmaan motivoivaa bloggailla kun seuraajia ja kommentoijia oli paljon. Yksi paha kaatuminen, mutta ei yhtään vatsatautia, toisin kuin Vietnamin pyöräilijällä.



Raimo O Kojon kirja on kirjastossa, mutten löytänyt sitä ja en viitsinyt virkailijoita häiritä. Ainakaan vielä.

15.5.2013

Lasipalatsin purkutuomio

Niin, lasikaan ei ole ikuista.

Toissavuonna purettiin Kivenlahdessa hieno Honeywell Oy:n lasinen toimistorakennus maan tasalle. Samaan paikkaan rakennettiin uusi iso Biltema.

Ulospäin Honeywellin talo näytti hienolta ja modernilta. Se oli kuitenkin tehty Amerikkalaisilla piirustuksilla 60-luvun malliin. Ei kannattanut uudistaa, halvempi oli purkaa.

Forssassa oli 60-luvulla hieno ja moderni sen ajan tavaratalo, Hämeenkulma. Rakennus on vieläkin. Nyt se on kokemassa saman kohtalon. Lienee niin että energiakulut lasirakennuksissa ovat massiiviset ja jos ne eristettäisiin paremmin, tulisi kovin kalliksi. Ilmastoinnit, sähköt, putket, kattorakenteet, ovet ja ikkunat kun uusii niin hintaa kertyy. Se on surullista. Kesäkäytössä menisi vielä ihan hyvin mutta tontti on arvokas, vaikkei parkkitilaa juurikaan ole.

Tuohon tullee asuinkerrostalo tilalle.

Tapio Tuomelan ottama kuva:



Eikös tuossa ylläolevassa Hämeenkulmassa olisi kuitenkin hyvä runko johon ympärille rakentaisi? Lasit pois ja ikkunalliset seinäelementit tilalle. Päälle harjakatto ja uudet salaojat sekä sadevesiputket seinustalle. Lattiat piikkattava auki ja lisää eristettä maan alle. -no ei sentään.  90-luvun lama-aikaan tuollaiset rakennukset olivat täynnänsä kirppareita, siinähän sitä käyttökohdetta.

14.5.2013

Perinteisen kirjan ylistys

Niin,

Olen huono lukija mutta kun jokin kirja tempaa mukaansa niin luen sen intensiivisesti parissa päivässä.

Kirjastossa oli esille otettuna Matti Rämön kirja polkupyörällä Thaimaassa ja Vietnamissa. Mies on kirjoittanut monta muutakin polkupyörämatkakirjaa, kaikki muut oli lainassa kun olisin lainannut lisää.

Hänellä on matkablogikin.  Polkupyörämatkalla joka päivä.

Kirja on kuitenkin aina kirja ja se tulee luettua tarkemmin ja tosiaan hyvä tosikirja tempaa mukaansa. Lukemassani kirjassa muistan vielä näin jälkeenkin päin miten hän päätti tehdä pienen vuoristolenkin. Koska tulee palaamaan samaan paikkaan lenkin jälkeen, hän jätti osan tavaroistaan alas kylään, myös varapinnat. Ja eikös sitten pinna katkennut ja joutui tulemaan bussilla hakemaan pinna korjausta varten.

Häneltä on tullut juuri nyt uusi kirja:



Jotkut ihmiset eivät kaihda haasteita eivätkä pelkää olla luonnon armoilla.

13.5.2013

Saastaisia kaikki tyynni.

Nimittäin kahvikannut suomen kodeissa. Monella on Moccamaster keitin jossa on lasinen kannu. Kannun kahva on metallipannalla kiinni kannussa. Katsokaa kannua sisäpuolelta näyttääkö siellä tältä:



Eli ruskea rantu kiertää pannan alla. Hyi.

Siis panta irti. Tarvitaan ristipää ruuvari ja sillä avataan tämä ruuvi:



Se täytynee avata auki asti, jolloin panta lävähtää leveäksi ja koko hoito menee neljään osaan + ruuvi.



Siinä sitten onkin miettimistä miten tuon saa takaisin kasaan. Mutta saahan sen. Pannan sisäpinta puhdistetaan ja tietysti myös kannu:



Harvalla on luurankoja kaapissa, mutta monella on töhnää kahvikannussa.

Voisinpa alkaa kiertämään koteja ja soitella ovikelloja. Tarjolla olisi: Kiuaskivien vaihtoa. Kukkamullan vaihtoa. Kahvikannun pannan alusen puhdistusta. Jääkaapin takusen imurointia. Pesukoneiden desinfiointia. Hellan takusen siivousta. Oven yläkarmin päällisen putsausta pölystä.

Kukaan ei tilaisi työtä mutta monelle tulisi syyllinen olo ja se saattaisi vähentää minun ahdistustani, josko se olisi minulta pois.

Minullako oli koronavirus?

Niin,

Maailmalta kuuluu ikäviä. Koronavirus voi tarttua ja jopa tappaa. Aikoinaan koulun puutyötunneilla tein koronapöydän. Sehän on vähän sukua biljardille mutta ei palloja vaan kiekkoja.

Tekemässäni pöydässä oli nurkissa reiät muttei laatikkoa johon nappulat putoaisivat. Siskoni ompeli niihin reikiin myöhemmin pussit kalastajalangasta. Helppo tyhjentää nurin kääntämällä.

Muistan kun liimasin neljä rimaa sivukehikoiksi mutta opettaja sanoi että älä puhdista pursuavia liimoja pois. Jokin väärinkäsitys, koska juuri nuo liimat olivat ikäviä kun nappulat eivät noudattaneet trigonometrisiä funktioita, jäysteiden vuoksi. Myöhemmin minun oli pakko nävertää ne pois puukolla.

Korona on melkomoisen simppeli peli. Nelinpelinä se voisi olla haastava. Vaikeinta on kun vastapuolen nappi tulee omaan päätyyn ja sitä pitää yrittää poistaa toisesta päädystä kimmauttamalla.

Koronaa pelattiin Latovainiossa.


11.5.2013

Ärsyttämistä ja provosointia

Niin,

Suomi voitti Venäjän jääkiekossa, sodassa ei aikoinaan mennyt niin hyvin. Jännä ottelu ja viihdyttävä. Jääkiekkoväki ja fanit ovat innoissaan jos Suomen pelaaja saa ärsytettyä venäläisen tappeluun tai polttamaan päreensä.

Laitakahinoissa sanotaan jotain törkeää ja henkilökohtaista, muksitaan ja ronkitaan. Toisen pinna palaa ja hän joutuu jäähylle. Jääkiekossa se kuuluu hyväksyttäviiin käytösnormeihin ja nalkuttavaa vilunkipelaajaa ihaillaan.

Ei ole montaakaan lajia joissa tälläinen käytöskoodi on ihaltavaa ja valmentajien puolelta jopa toivottavaa. Nyrkkeilyssä ehkä punnituksen aikana ollaan melko törkeitä ja matsissa isketään päähän, mutta esim. jalkapallossa saatetaan auttaa jopa kaatunut pelaaja vastapuolen toimesta ylös.

Olisiko valmennusportaassa tarvetta uuden ajan valmentajalle? Tehkää toiselle niin kuin haluatte itsellenne tehtävän. Jos joku tuuppaa sinut kyljestä laitaan, älä hermostu, käännä toinenkin kylki. Pelin jälkeen valmentajat eivät sanoisi pahaa sanaa toisesta joukkueesta, eikä etenkään tuomareista. He tekivät parhaansa, ihan ok porukkaa, vaikka voittivatkin ja virheitähän ne tuomaritkin tekevät, annettaneen  se heille anteeksi.


Alkulämmittelyissä koko vastapuolen joukkue tulisi toivottamaan onnea vastapuolen maalivahdille. Läpsittäisiin suojuksiin ja halattaisiinkin ihan. Innokkaimmat pelaavat antaisivat vastapuolen joukkueen maalivahdille kukkia juuri ennen ottelun alkua. Siinä se kukkapuska sitten olisi maalin katolla vesipullon vieressä muistuttamassa huomaavaisuudesta ja urheilullisesta asenteesta.

7.5.2013

Ääneen ajattelua

Niin,

Kemppinen jonka blogin pikalinkki on tuossa oikealla kirjoitti blogikirjoittamisesta noin. Kemppinen aloitti säännöllisen kirjoittamisen samoin kuin minäkin vuonna 2005. Hänen laskurissaan on jo yli 4 miljoonaa kävijää ja ei yhtään mainosta. Onkin rohvessorimiehiä.

Lapsuuteni Latovainiossa yksinasujat tietysti ajattelivat ja jopa puhuivatkin yksikseen ääneen. Savikon Ruuno oli kuulovammainen ja hänen kuulin puhuvan useinkin yksikseen. Hän ei kuullut jos vieras tuli ja saattoi aikansa kuluksi jatustella. Kuulolaitteen pantuaan hän saattoi tosin ottaa jo osaa keskusteluunkin.

Monenlaisia talentteja oli omalla tavallaan tuo entisaikainen vanha kansa. He olivat tosi pappoja ja mammoja jo minun ikäisenä. Ikäloppuja höppänöitä kun asiaa katsoi lapsen näkökannasta. Esimerkiksi Ahosen Matin pappa osasi sylkäistä sylkymällin siististi sylkykuppiin usean metrin päähän, samalla kun hän vain lookisti keinui keinutuolissaan.

Syrjälän Väinö teki nenäliinastaan pienen oravanoloisen mytyn, tupsukorvineen kaikkineen. Pani sitten sormensa sinne sisälle ja nakutti ikeniään, sai peijooni sen liikkumaan kuin taikuri itsekseen ja hassutti lapsia.

Monesta jo edesmenneestä ihmisestä puhuttiin juttuja ja heidän arvonsa oli vain  noussut kun aika jätti. Kuuman kankaalla asui minun aikanani Hilajärvi jolla oli autonromuja pihalla. Hän korjaili ihmisten radioita ja soitteli levysoittimella juhlissa. Hilajärven kerrotaan syöneen pääosin vain kyläreissullaan, ja silloin valtavasti ja kuorineen jopa kymmenen isoa perunaa lautaselleen. Autostaan oli yksi sylinteri rikki niin hän otti sen männänkin kokonaan pois jotta se ei siellä turhaan ees-taas keikuttanut. Kävihän se kolmellakin.

Ennen Hilajärveä siinä talossa asui Vainion Ranssi (Frans) Hilmansa kanssa. Oli kuulemma erittäin lyhyt mies ja usein kehuskeli miten hänellä kasvaa pitkää kauraa, on jo kuulemma vyötäröön asti. Monen sukupolven yli kerrottiin myös kuinka Ranssi kehuskeli  myös vehkeensä pituudella ja väitti sen olevan pidemmän kuin kissansa häntä. Itse juttujen pointti olikin sitten se mittaustapahtuma kun  asiaa oli tarkastettu Himan ja mittanauhan toimesta. Jääköön kuitenkin koko juttu tähän kirjoittamati ja Vainion Franssin nimikin ylöspanemati kun voi Ranssin perikunta loukkaantua.

Toisessa talossa oli isännällä ryypiskelyn myötä tapana särkeä aina kalusteita kun riita pahaksi emännän kanssa äityi. Eräänkin kerran oli jo jakkarat ja penkkikin säretty ja paiskattu ikkunasta pihalle, kun Joose tarttui puolivalmiiseen ja jo pitkään  väsäämäänsä keinutuoliin. -"Ei kai me Lyyti tätä sentään särjetä?" -sanoi  kuitenkin ennen kuin teki sille mitään. Sanotaan että perheriita päättyi silloin siihen. 

3.5.2013

Kalliolle kukkulalle

Niin,

Äitini tyttönimi oli Kallio. Siksi piti viedä polkupyöräni kalliolle katsomaan Murphylandian maisemia.



Tässä vaiheessa lauloimme yhdessä (pyörä ja minä) Murphylandian maakuntalaulun. "Ma kalliolla korkeimmalla oon Murphylandian kielekkeen. Niin kauas kuin silmä siintää nään Järvisiä Lahtisineen. Kas Prismankin torni tuossa, värein kirkkain niin hohtelee ja toinenkin kauppakeskus tuolla ....jne-



Siitä kun zoomasi maksimillaan niin näkyi asemarakennus ja ratapiha. Tuon jälkeen rata jatkuu yksiraiteisena.



Siellä on Citymarket ja nosturi joka rakentaa uusia taloja.



Mikä lie älli ja puhti yht'äkkiä tuolle pyörälle tullut. Yhä ylemmäksi yritti, mutta katajaan taisi kapsahtaa.



Siellä kalliolla kukkulalla ei näkynyt yhtään ilokaasukapselia. Sen sijaan joku pariskunta oli viettänyt grilli-iltaa. Siihen tarvitaan kerttakäyttögrilli, Viru-Valgea ja kaksi kertakäyttölautasta. Roskat jätetään luontoon.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...