10.7.2013

Kylä, kirkko ja kivityöt

Niin,

Kirkonkylä syntyi entiselle merenpohjalle kirkon ympärille. Maa painuu useita senttejä vuodessa edelleen.
Tässä 70-luvulla rakennetun koulun kulmaa ja aidan reunustaa. Koulu kohoaa tai maa painuu, tiedä häntä.






Kirkko lienee pystytetty kalliolle kukkulalle, kirjasto on paalutettu.








Puolalaiset ovat tulleet töihin

Bemari on
Vanhan ja uuden ladonnan raja, kuin palapeli





Tiimityötä
Telly Savalas on vapaalla näyttelijäntyöstään,-reinkarnaatio?

Kirjaston villiviinit peittää seinän virheet

Suomalainen urakoitsija kumminkin


Pura ja kokoa. Meni huonosti, eikun uudestaan.

Levätkää rauhassa.

Vieressä uusinta arkkitehtuuria, parkkihalli.

6.7.2013

Ukkoskuurot

Niin,

Kyse ei liene siitä että kova jylinä saattaisi jotkut ihmiset kuuroiksi. Eihän hämäryyskään saa ketään hämäräsokeiksi. Voimakkaat tunteet tosin saattavat saada jokuset tunnevammaisiksi.

Helsingissä on taas tulvinut vaikka nurmikot saivat vain rippusen sadetta. Kun kaikki paikat on asfalttia ja katot tasakattosia, sadevesiputkistojen pitäisi olla huomattavasti isompia ettei missään tulvisi.

Meidän nurkilla tuli hetken vettä melkoisen ravakasti.


Haluaisinpa nähdä sadevesiastiat jotka keräävät sadevettä niin että niistä riittää vettä kuivallekin kaudelle ja sellaiset jotka eivät koskaan tulvi yli.






Kuvat on otettu pari tuntia takaperin. -tai ihan etuperin ne otin.

Ester Toivonen oli missi aikoinaan.

4.7.2013

Ensirivin työmies

Niin,

Irtisanomisuutiset seuraavat toistaan ja markkinavoimat ovat onnessaan. Päätalo puhui usein ensirivin työmiehistä, Herkkokin teki töitä ikämiehenä vaikka välillä humeeti sassaroi.

Kädentaidot ja kokemus olivat kunniassaan. Ei siihenaikaan tehtaaltakaan säännönmukaiseti irtisanottu kokeneempia ja työhönsä harjaantuneita.

Tähän liittyvä linkki on kadonnut.

3.7.2013

Samos landing

Niin,

 Ainakaan lentopelkoisen ei ehkä kannattane kovasti etukäteen katsella huonoja laskeutumisia ja sitten vielä koneessa "hei me lennetään" -elokuvaa.

 Kova sivuttaistuuli oli myrkkyä pienkoneelle Samoksella.




Kai sinne silti täytyy yrittää.

2.7.2013

Samos, Pythagoraan lentokenttä.

Niin,

Pythagoraan alkuperäinen nimi kreikaksi on paistinpannu. Kuuma hornankattila.
Tässä video miltä maisemat sinne laskeutuessa näyttää




Sinne ei voi mennä suoraan vaan vuoret pitää ensin kaartaa ja sitten nopeasti alas. Kiitorata päättyy mereen. Voit klikata molemmat ikkunat tai vain toisen ja suurentaa. Tämä alempi on lyhyempi., kuvattu vuorelta ja ylempi koneesta sisältä.

30.6.2013

Luonto toipuu

Ei montaakaan päivää kun toukkien syömät lehdet korvautuvat uusilla.




Tilannehan oli tämä, parisen viikkoa sitten.




28.6.2013

Marjat kypsyvät

Tänään olin mansikkamaalla. 5E/kilo itsepoimintana.





Polkupyörällä 10 km suuntaansa. Matkalla oli tämä uudelleenrakennettu vanha talo aidolla kivijalalla. Ole tuosta nyt mieltä? Ehkä siinä ei silmä enää sen jälkeen sairasta kun peltikatto joskus maalataan.


Ja mustikat ovat nyt tässä vaiheessa.


Runsas viikko sitten tilannehan oli tämä.


22.6.2013

Ruis salossa ja salko pystyyn.

Niin,

Runsala on paikka jossa on runsaasti tammia, Näin yhden aidon Rellunkin, Ja kokon sekä juhannussalon pystytyksen.
Oli myös valkoposkihanhia sekä niiden jätöksiä.






20.6.2013

Chili-tonnikalapasta

Niin,

Männävuonna oli ihmisten suosikki avocadopasta. En ole kokeillut. Piti kehittää uusi perinteinen juhannusruoka. Se ei ole uudet perunat ja silli. Basilikaa on hyvä olla annoksen päälle.
Tämä ruoka osoittautui niin tuliseksi että veikkaan ettei kukaan Latovainiossa ole tottunut moiseen, eikä tykkäisikään.

Basilika tuoksuu hyvältä.




Barilla nauhamakaronia, niinkuin linnunpesiä. Keitetään suolavedessä.


Pecorinoa tai Parmesania raasteena, lastutkin käy. Niiden kilohinta oli pienempi kuin kokonaisen köntsikän. Vähän laitetaan soossin joukkoon ja annoksen päälle myös. Tomaattipureeta, -tai murskaa. Pirkka Chilitonnikalaa öljyssä.




 Samalla kun pastavesi kiehuu laitetaan silputtu punasipuli toiseen kattilaan ja kuullotetaan öljyssä. Lisätään muut aineet ja suolaa, myös yksi hienonnettu valkosipulinkynsi.





Kun pasta on kypsää voi sekoittaa kaikki sekaisin tai itse kasaan mieluimmin ainekset päällekkäin lautaselle.

Tuo chilitonnikala on kyllä tosi tulista.useimmat suomalaiset eivät tykkää noin tulisesta, eli ihan vastakohta uusille perunoille ja sillille.

16.6.2013

Polkupyörällä Jäämerelle ja takaisin.

Niin,

Sitten oli lukuvuorossa Matti Rämön kirja vuodelta 2012. Kävi Venäjät, Norjat, Suomet ja Ruotsitkin. Olennaisin seikka oli että hän palasi takaisin kotiinsa läpi Latovainion. Sen minäkin olen tehnyt monasti.


15.6.2013

Mustikkametsässä

Niin, mustikat ovat tuloillaan. Ihan saman värisiä kuin varpujen lehdet joten vaikea havaita.

Tämän kuvan keskipisteessä on yksi. Klikkaa suuremmaksi ellet muuten näe.
15.06.2013


11.6.2013

Porkkalan pitsipäivät

Hyönteiset ovat ahkeria ja koristelevat puut nopeasti pitsivaippaan.




 Kauempaa katsoen pensaikko näyttää vain keväisen kuolleelta.



 Lähemmäksi tultua se näyttää kuin joku olisi spreijannut valkoista maalia.





Jotain harsomaista on puiden oksilla.



 Ahaa, Porkkalan pitsipäivät ovat meneillään.



 Tuossa mötikässä ovat ahkeroitsijat.




 Zoomaus epäonnistui, mutta focuksesta huolimatta siinä olisi einestä.



Kerääntyneet ovat kasoihin.

10.6.2013

Volkkari yksityiskohtia

Kupla näytti maallikon silmään ihan samanlaiselta vuosi toisensa jälkeen. Kuitenkin siinä muuttui monikin osa. Esimerkiksi tuossa 1953 .vuosimallissa ei ole lainkaan pissapoikaa. Myöhemmin siihen tuli sellainen ja paine otettiin vararenkaasta. Vesisäiliö oli tosi pieni.

Joskus 60-luvulla 6 Voltin järjestelmä muuttui 12 Volttiseksi. Akkuhan oli aina takapenkin alla. Sieltä alta se heitti lämmintä ilmaa moottorista kabiiniin myös. Jääraappa oli tarpeen myös ajon aikana sisätiloissa.



 Pakoputkia alunperin oli vain yksi. Myöhemminhän niitä kahta nimitettiin kottikärryn aisoiksi.


 Peilin varsi on jännän ohut. Oikein kutsuu ilkivallantekijää vääntämään se irti.




Tässä etupyörän navan rasvakuppi. Keskellä on nopeusmittarivaijerin neliskanttinen istukka. Matkamittari pyörii vain jos etupyörä pyörii.




Takavalot loistaa ylöspäin, heijastin taaksepäin. Jompikumpi puuttuu jarruvalo tai takavalo.




 Ratin puolat kuin ohutta rautalankaa.


Ja tässä sivupalkissa ylös nouseva suuntavilkku. Myöhemminhän siihen tuli kiinteä valo samaan paikkaan.




9.6.2013

Volkkarin vanittaja

Niin,

Naapurini on syntynyt vuonna 1953. Nyt hän sai saman ikäisen volkkarin lahjaksi. Alkuperäiset maalit ja ei viime vuosina juurikaan ajettu. Takaikkuna kaksiosainen ja VW -merkkiä ei keulalla vielä silloin vain vaakuna.





Onhan se hieno. Ilmastointi ja ajonesto puuttuu. ABS ja parkkitutka uupuu. Ohjaustehostin ja radio uupeluksissa. Ei sähköisiä lasinnostimia.

3.6.2013

Vaikeimman kautta

Niin,



Olette varmaan joskus nähneet tapauksen jossa kaupan kassahihnalla seuraavan asiakkaan ostos  lyödään vahingossa edellisen asiakkaan ostoksiin. Mitään vakavaa ei tapahdu jos kumpikaan ei huomaa tilannetta vielä kaupassa, toinen ihmettelee kotona outoa ostosta ja toinen ihmettelee ostinko lainkaan sitä tavaraa jota piti. Ei vaarallista.

Juuri äsken näin miten tilanne voi mennä Lidlissä ja jos kassahenkilöllä ei ole valtuuksia tehdä palautuksia.

Asiakas pakkasi kassiaan jo laskun maksettuaan ja sanoi jonossa vuorossa olevalle: " nämä kanasuikaleet on varmaan teidän kun ei minun pitänyt tälläisia ostaa" -Juu , sanoi seuraava ja siis minun edessäni oleva.

Jo maksanut joutui kutsumaan myymälävastaavn paikalle ja joka ainoa ostos piti vetää viivakoodilaitteesta takaisin. Sen jälkeen uudestaan kaikki ne jotka asiakas halusi ostaa, vedettiin uudestaan. Ja erotus hyvitettiin.
Seuraavan asiakkaan ostokset oli jo puolittain vedetty ja ne piti keskyttää.

Ymmärsin siirtyä heti toiseen jonoon kun arvasin miten se kestää. Oli jotain ongelmia nappuloiden kanssa ja vartti siinä varmaan heillä meni. Pääsin toisesta jonosta läpi kun asiaa vielä selviteltiin.

Sanoin jo siinä hihnalla asiakkaalle joka sai turhan tavaran että myy se ostos käteisellä sille joka olisi sen alunperin halunnut. Ei ymmärtänyt mitä tarkoitin.

Jos haluatte kauheet hässäkät vaikkapa juhannusaaton jonoihin, laittakaa tavarat hihnalla sellaisiin kekoihin että ne valuvat edellä- ja seuraavana olevan ostoksien joukkoon. Ja sitten vaan selvittelemään. Mukaan vielä muutamia punnitsemattomia tavaroita, se ei tosin sotke Lidlissä kun ne punnitaan kassalla.


28.5.2013

Pyörällä Afrikkaan ja jopa takaisinkin.


No niin. Nyt tuli luettua tämäkin kirja. Pitkä matkahan se Matti Rämölle oli fillaroida, kovempi jobi kuin minulle kirjan lukeminen. Pinnoja katkeili ja renkaita puhkesi. Suola-aavikon ylitys oli melko kuiva etappi. Laivamatkoja oli mennessä Viroon ja palatessa Saksasta. Yöpymiset pääosin teltassa. Oikein paleli kun luki tätä.

22.5.2013

Fillarilla Nizzaan

Niin,

Tuli sitten luettua tuokin kirja. Matkakuvauksena aika laimea, koska kuvia ei ollut ja kokemuksia ei voi kunnolla kuvata. Blogissa reaaliaikaisena tietysti hienompi. Varmasti ja etenkin se loppumatka oli maalauksellinen ja kaunis. Itse en ole pyöräillyt päivässä kuin noin 80 km ja Soinivaara meni yli sata, liki kuukauden ajan, ja joka päivä. Kova jeppe vaikka tukka on ohut.

Itsensä ylittämistä ja varmaan motivoivaa bloggailla kun seuraajia ja kommentoijia oli paljon. Yksi paha kaatuminen, mutta ei yhtään vatsatautia, toisin kuin Vietnamin pyöräilijällä.



Raimo O Kojon kirja on kirjastossa, mutten löytänyt sitä ja en viitsinyt virkailijoita häiritä. Ainakaan vielä.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...