Oma koti oma lupa

-tehdä mitä haluaa

Niin,

Kesäkuun alussa vehreys on tullut. Päädyt täydennetään lisälevyillä. Toukokuun alussa saatiin konesaumattu teräskatto pintaan. Työt jatkuvat sisätiloissa.

Vapuksi sitten pantiin aluskate ja talo sadesuojaan. Puolessatoissa päivässä tämä.

25.04.2012 Aamulla tuli nosturi ja seinäelementit. Talo nousi harjakorkeuteen päivässä.

Pääsiäisen jälkeisellä viikolla sitten alapohja täytettiin karkealla soralla, tiivistettiin aina 20 cm kerroksen lisäyksen jälkeen. Ulkoreunoilla pikikangas ja muovinen patolevy ja sen yläreunaan sulkulista. Sitten tulee vielä sadevesikaivot ja niille poistoputkitus. Myös salaojien peittäminen ja routasuojalevyt kiertämään sokkelia.

4.4.2012
Pohjantekomies tuli vielä ja rappasi kuralla anturan ja sokkelin välisen sauman. Suti saumaan pikimörää.

2.4.2012
Sitten tuli valuauto ja ruiskutettiin notkeaa kuraa. Päivä kuivateltiin ja muotit purettiin. Tuli takatalvi.

30.3.2012
Antura kuivui päivän ja muottielementit purettiin. Päälle ladottiin sokkeliseinämät joiden sisään ujutettiin teräsverkko ja tuplastyroxit.

29.03.2012
Sitten tuli Perustava ja valoi anturan, ei mennyt kuin kolmisen tuntia. Anturassa kiertää kehää vain yksi paririvi terästä. Kuivumisen jälkeen lisää.

27.03.2012
Nyt se tontin pohjatyö on valmis. Vesi- ja viemärijohtojen liitynnät odottaa päällelaskettavaa taloa. Tulevaa sokkelia kiertää salaoja, tosiaan sokkelikin tarvitaan, se ei tullene talopakettiin valmiiksi kiinnitettynä.

20.03.2012
Ei muuta kuin uutta soraa ja salaojia asentamaan.

12.3.2012
Kallio paljastui vaikka antura olisi pitänyt saada alemmaksi. Siis räjäyttämään. Naapuritaloon tärähdysrekisteröintilaite jotta vauriot voidaan kiistää.

8.3.2012
Pintamultaa kaivetaan pois jotta salaojituksia päästään tekemään.

6.3.2012

Polkupyörän pöllintää

Niin,

Aika moni näemmä laittaa fillarinsa liekaan ihan vain eturenkaasta. Niinkuin tämäkin tässä.

Sitten tulee joku ja irroittaa sen etupyörän ja tuo toisesta pyörästä siihen uuden. Lähtee ajelemaan.  Runttaa vielä naapuripyörästä vanteen solmuun. Omistaja tulee junalta ja löytää pyörästään vain lukitun etupyörän, ei viitsi sitä edes telineestä irroittaa kun harmittaa niin paljon.

Tässäkin on lukittu etupyörästä. Lukko on arvokkaampi kuin pyörä.

Toisaalta fillareita voi löytää vaikka ojasta. Pitäisikö tuo tuolta nostaa ja läväyttää poliisiaseman tiskille. "mää löysin tämmösen"

Millainen kulkuväline niin sellainen ihminen

Niin,

Liikenneasemilla, työpaikoilla ja kirjaston edessä olevat ajoneuvot kertovat paljon omistajistaan vaikka puhua eivät osaakaan.

Tämän mustan omistaja on varmaan lypsäjä. Kulkee lypsyjakkara ahterissaan ja näin on aina istuin saatavilla. Punaisen omistaja taas on hameväkeä tai sitten pitkät takinliepeet. Entisaikaan oli must tuollaiset takaverkot. Kiinnikkeet ruostui mutta muutoin oli yhtä tärkeät kuin pyykkipojat housunlahkeessa.

Tämän omistaja taas on perusluottavainen. Lukko estänee varkaudet vaikkei sitä suljetuksi lenkiksi napsauttaisikaan. Kohan hänessä on!

Tässä taas lainkuuliainen potkuttelija. Pyöräteline on pyöriä varten, nelipyöräiset saa laittaa vaikka mihin liekaan. Veikkaan ettei omistaja ole mikään rippikoulupoika.

Tässä taas on vieraillut numerotehtäviin tykästynyt nokkelikko. Selvittänyt kolminumeroisen vaijerilukon koodin, vienyt pyörän mutta jättänyt omistajalle arvokkaan vaijerin sentään. Ei ikävä ihminen. Ikävä ihminen olisi napsauttanut sen lähistön pyörään kiusaksi seuraavalle.  Vai olisiko tämä ollutkin jo monessa kiusana?

Paistinpannun käsittelystä

Niin,

Seasoning. Uusi termi minulle, Latovainiossa sanottaisiin sesonkiointi vähän niinkuin sesonkiin ryhtyminen.

Wikipedia sanoo näin:

Ja kun kerroin ex-työkaverille jonka luulen ymmärtävän enemmän paistinpannuista, niin hän lähetti kirjoituksen jossa muistutetaan että perinteinen sianihra onkin totaalisen väärä peruskäsittely. (valurautapannun perinnetietoa)  Tuohon artikkeliin on sitten näemmä tullutkin liki viisisataa kommenttia.
Minun kielitaidollani hidasta on lukea ja järjelläni vielä hitaampi ymmärtää. Lisäksi pakotettu hiiliteräspannu ei ole laisinkaan niin huokoinen kuin valurautapannu, joten päteneekö sama kemiakaan.

Elämää suurempi asia sanoisi Peter von Bagh.
Cast Iron Seasoning

Hiiliteräspannun sisäänajoa

Niin,

Jottei uusi hiiliteräspannu ruostuisi sitä pitää käyttää ja käyttää. Tehdä ruokaa ja ruokaa vaikkei olisi nälkäkään.

Wok-pannulla tehtyjä kasviksia ja toisella pannulla pekonia, maksaa & papuja. Lisäksi kattilassa parsaa ja hollandaiskastiketta. Minä tein parsojen kuumennuksen. Hollandaiskastike jauheesta ja voista -juoksettui ja kokkaroitui kun pääsi jäähtymään.

Maksa on edullista ja hyvää. Nopea valmistaa, ei saa syödä usein.

Wok-pannu meni tämän näköiseksi ennen öljypyyhintää, kuin ruostetta. Se on tulevaa non-stick pintaa.. Näkisittepä oman, -nyt mustan pannunne, josko se olisikin tehty valkoisesta valuraudasta tai valkoteflonpinnoitteinen.

Hiiliteräspannun käyttöönotto

Niin,

Teflonpannu on tarttumaton mutta ennemmin tai myöhemmin sen pinta alkaa hilseillä. Näinikkästeen:

Tuo ei ole enään terveellinen kalu, siksi hiiliteräspannu käyttöön ota. Uutena se on kaunis ja kirkas, tulee vieläpä polttamaan ruuan pohjaan pitkän aikaa, kunnes tummuu ja siihen muodostuu nonstick-pinta.

Tämä on uusi mutta suojalakattu, Myös mehiläisvahaa käytetään.

Ensi vaiheessa tuo suojakerros pitää keittää pois. 10 min vettä keitetään, ohjeet tulevat pannun mukana.

Vettä pannulle ja ei kun kiehumaan. Laakea pinta haihduttaa nopeasti, kuplia syntyy pohjalle.

Kun vesi on liottanut suojakerroksen pois, pestään sisäpinta huuhtelun jälkeen vielä kevyesti pesuaineella, kuivataan ja mikäli pannua ei heti käytetä, laitetaan kevyt kerros oliiviöljyä. Itse paistamisessa kylmäpuristettu ei ole parasta, vaan tavallinen tai sitten rypsiöljy. Maissiöljyssäkin on korkeampi kuumennuslämpötila. Neitsytöljy sopii paremmin salaatteihin tai ruuan joukkoon.

Tuollaisen pinnoittamattoman ja metallikahvaisen voisin asettaa jopa grilliritilän päälle.

Pannun myöhemmät vaiheet täällä

Paistinpannu on kodin tärkein ruuanlaittoväline

Niin,

Ensimmäinen paistinpannuni taisi olla Hobby Hallista ostettu halpa teflonpinnoitettu pannu. Kyllä sillä kanamunan paistaa mutta alumiini vääntyy ja teflon on myrkkyä.

Sen jälkeen on ollut useita, kalliitakin, mutta pinnoitettuja pannuja. Vain lettupannu on valurautaa. Nyt kuitenkin alkoi uusi ajanjakso, eli hiiliteräspannuaika. Hiiliteräspannu on ammattikokkien väline vaikka sen hinta on alle viidesosa kalleimmista pinnoitetuista paistinpannuista.

Tutustuin hiiliteräspannu-uskontoon ensin googlen hakusanoilla ja sitten toissapäivänä hankittiin kaksi pannua. Wok ja toinen iso tasapohjainen. Keskihinta 34 Euroa. Nyt kun pannut ovat käyttämättömät ne ovat kauniimmillaan ja kirkkaat. Huomenna rasvapoltan toisen ja näytän tuloksen. Netistä löysin paljon tietoa ja ohjeita. Jäbäkin kokkasi ja oli laittanut kuvia.

Tässä esimakua.

Linnunpesäkään ei ole enää mikään lintukoto

Niin,

Usein kotien turvallisuudesta puhuttaessa ja arvotavaroiden suojaamisen tärkeydestä muistutettaessa kerrotaan miten suomikaan ei ole enää mikään lintukoto. Mistä tuollainen vertaus?

Minulle tulee mieleen miten lintujen koti (koto) se on varsin turvaton ja vieläpä yleisen rosvouksen kohde. Varis ja harakka tulee ja vie munat pesistä. Sade piiskaa ja oravakin rosvoaa. Puu voi kaatua ja kun poikaset kasvaa eri aikaan isommat tyrkkii pienemmät yli laidan.

Tuohan se vasta on brutaalia ja epäreilua pienempiä kohtaan. Ja entäs se käki sitten: Tulee ja munii, leppälinnun pesään. Poikanen tyrkkii muut poikaset pois ja itse on aina suu tötteröllään syömässä. Onkos se sitten lintukotomeininkiä? Häh!

No joo, käkiyhdistyksen pääkäki tietysti muistuttaa käkienkin oikeuksista, ja tähdentää eri lajien oikeutuksesta elää tällä pallolla. -No kyllä käki voisi itse opetella rakentamaan pesänsä ja ruokkimaan jälkikasvunsa eikä tuolla tavoin ulkoistaa vanhempien vastuutoimintoja.

Ja kun aina sanotaan ettei enään mikään lintukoto! Milloin suomi sitten on ollut lintukoto? Tällöin.

Vertaus lintukotoon.

Peurat

Niin,

Peuratiheys on suuri näillä tienoin että liikkuvat ihan puutarhoissa. Nämä olivat tuossa 500 m päässä.

Hedelmä-/vihannespussi main kampf

Niin,

Kaupassa satuttiin jonkun toisen asiakkaan kanssa nyhräämään vihannespussia hedelmävaa'an vieressä. -Tiedättehän tekin miten vaikeaa joskus on saada pussia avautumaan sen jälkeen kun se katkaistu rullasta. Toinen naurahti että onpas tämä nyt vaikeaa ja nykersi ja nykersi. Itse samoin.

Tapani mukaan aloin sitten ääneen ideoimaan miten hedelmätiskin vieressä voisi olla samoja pusseja mutta valmiiksi avattuna. Lisähinta 10 senttiä. Tai sitten koululaisia palkattaisiin avustajaksi niinkuin kassojen jälkeen joskus jouluisin on kassiin panijoita.

Nainen naurahti melkein selkäkeikkanauruun kun imitoin miten siinä olisi seisomassa törtevänä avustava pussin avaaja.

Hyvä rouva saanko antaa teille apua pussin avauksessa?

-voi kiitos miten ystävällistä, kyllä toki vaan, nämä pussit ovatkin niin vaikeita.

Tämän jälkeen poika sylkee sormiinsa ja näprää pussin auki ja ojentaa rouvalle.

Päätalon innoittaja

Niin,

Päätalo kertoo kirjoissaan miten hän vasta lukemaan oppineena innostui Jack Londonin kirjasta Martin Eden.
Kalle samaistui köyhään kaveriin joka seikkaili maailmalla. Kaksiosaisessa kirjassa Jack kirjoittaa itseasissa itsestään.

Aiemmin luin Londonin kirjan Merisusi ja Kallen kirjoitustyyli ei kyllä muistuta paljoakaan Jackia. Jos lukee Kallen kirjan Koillismaa niin eittämättä mieleen tulee Haanpää. Kallen oli helpompi oppia kotimaan kirjailijan esillepano kuin ulkomaan elävän tarinankerronta.

Kalle luki Riitullekin Martin Edeniä ja Riitu ei kyllä oikein innostunut. Oli ulkomaisia nimiäkin ja kaikkea eksoottista.

Etana söi rantakasvin, Murphy söi etanan, madot syönevät Murphyn.

Niin,

Elämän kiertokulku lyhykäisyydessään. Rantakasvi eli miltei jäte on toisen ruoka, kaikessa raadollisuudessaan tai runollisuudessaan.

Tänään iltaruokana oli myös lämpimiä tattileipiä.

Siinä niitä on kaksi herkkua leivosvuoassaan. Yrttivoilla kuorrutettuna.

Siinä on yksi kaivettuna esiin kotelostaan, haarukanpiikissä esillä ja varsin framilla. Vihreys ei ole hometta vaan yrttivoita.

Kaikki meni. Hyvää ja riittävästi kirjoitti PU joka päivä armeijan päiväkirjaan.

Sukeltajat noutivat ruumiit luolasta, katso kuvat

Niin,

Mitään kuvia he ei tietenkään  ottaneet vaikka ilman lupaa kielletyssä luolassa sukeltivatkin. Outo tapahtumaketju, taisi olla kuitenkin omaisten suostumus että hautarauhaa saa häiritä. Ei tuohon ihan joka sukeltaja pystyisikään vaikka sukelluspuku kuolleilla onkin päällään.

Maailma olisi mennyt ihan kauheaksi jos Seiskan Paparazzit olisivat olleet asialla. Italiassa uponnut Costa Concordia oli tiukassa vartioinnissa ennen kuin se saatiin kammettua pystyyn, toista vuotta uppoamisensa jälkeen. Yksi vainaja oli sielläkin niin pitkän ajan.

Vielä ei tämäkään luolajuttu ole päätöksessään. Ruumiit ovat nyt luolaston sokkeloissa mutta ryömimällä haettavissa ja vielä tarvitaan luolamiehiä loppumatkan toteuttamiseen. Reitti on kuitenkin helpompi. Voi vaan kuvitella miltä omaisista tuntuu vaikka kukaan ei olekaan kadoksissa. Sota-aikaan rintamalle jäi useita vastaavia,epätietoisuus ja  tuska lieni ihan yhtä suuri.

Kahdeksankymmenvuotisjuhlat

Niin,

Lapsuuteni Latovainion tuttu esine on tullut vanhaksi, siis Airamin termospullo.

Termospullo korvasi viinapullon, sanomalehden, villasukan ja foliokahvipaketin kahvin kuljetuksessa.
(nuo eristeet käärittiin kerroksittain pullon pintaan) Heinäpelto oli useamman kilometrin päässä ja iltapäiväkahvit hörpittiin heinäkasan päällä istuksellen.

Tuo kuvan termospullo oli siihen aikaan vähän eri näköinen. Pohjan muovihuullosta ei ollut vaan pohja oli prässätty samasta pellistä kuin koko tötterökin. Vesihän pääsi sinne väliin pestessä ja lopulta se yleensä ruostuikin tärviölle.

Tuo päällä oleva muki oli ihan samanmuotoinen mutta kellertävämpää ja kovempaa muovia. Usein se halkesi jossain vaiheessa. Jos sitä käytettiin juomamukina niin kahvinjämät valuivat suljettaessa pitkin reunoja. Tuon ylössuin olevan mukin alla oli  toinen pienempi muki ilman kierrettä ja sen alla varsinainen korkki. Alkuperäisenä se oli korkkiaineksesta tehty, ikäänkuin iso viinipullon korkki. Varaosia korkeista erikseen en nähnyt myytävän, sisuspatruunasta varaosana on hämärä muistikuva. Siihen sisältyi se korkki myös.

Se korkki-korkki sitten olikin se heikoin lenkki. Vanhemmiten se menetti kimmoisuutensa ja kuuman juoman paine saattoi ponnauttaa sen kuljetuksessa pois paikoiltaan.  Ikävin tilanne tuli kuitenkin liki jokaiselle käyttäjälle jossakin vaiheessa. Tyhjölasi oli jostakin syystä heikentynyt ja särkyi pamahtaen kun kuumaa kahvia sinne pannusta kaadettiin, kahvikin meni hukkaan ja harmitus oli melkoinen.

Kuka tietää vastauksen?

Tälläinen älytehtävä, -helppo

Vähän kun miettii niin tietää mitä pitää tulla tuon logiikan mukaan 9 +9 =

Kadonnut pankkikortti tunnuslukuineen

Niin,

Ei minulta, vaan löysin tänään koulun läheisyydestä kävelytieltä kaksiosaisen muovitaskun. Avasin sen ja toisella puolella näkyi Visa Electron ja toisella puolella käyntikortti nimineen ja puhelinnumeroineen.

Esine tuntui niin puhtaalta että arvelin sen olleen juuri pudotetun, joten soitin käyntikortissa olevaan puhelinnumeroon. Toisessa päässä vastasi hämmentynyt ihminen joka ei tiennyt mitään kadottaneensa. Kun sanoin että teidän nimi tässä käyntikortissa on, lähti henkilö heti kesken työpäivän katsomaan mistä on kysymys.

Kun hän tuli paikalle pengoimme tarkemmin muovitaskuja ja pankkikortin toiselta puolelta löytyi ihan eri ihmisen nimi. Mikä pöyristyttävintä, mukana oli avainlukulista, paperille kirjoitettu nelinumeroinen tunnusluku ja ottoautomaatin nostokuitti. Henkilötunnuskin oli ja melko vanha ihminen oli kyseessä. Jostain hän oli saanut tuon ulkopuolisen käyntikortin ja tämä henkilö jolle soitin ei tunnistanut tuota kortin omistajan nimeä.

Koetimme selvittää löytyykö henkilön puhelinumeroa numerotiedustelusta, mutta ei löytynyt. Veimme koko systeemin pankkiin.

Lopputulemana saanen ehkä palkkion kortin löytämisestä, mutta tuo ihminen jolle soitin ehti myös hermostua kun luuli soittoni perusteella jo korttinsa kadonneen. Oikea ihminen ei ehkä edes vielä tiedä mitään kadottanneensakaan ennen kuin pankki soittaa.

Toivottavasti se käsin kirjoitettu nelinumeroinen luku oli hämäysluku, koska jos se oli oikea sen avulla olisi sivullinen voinut tilin tyhjentää ja pankkikin katsoo tuollaisen huolimattomuudeksi. Ikäihmisellä voi mennä pitkäänkin ennen kuin huomaa mitään kadottaneensa ja jos huomaakin alkaa vain etsiä sitä kotoa ehkä päivätolkulla.

Kiiskifilettä säilykkeenä

Niin,

Heinon Tukku hankkii Virosta säilykettä jota myydään lähinnä venäläisille. Ja on hinnan kiroissa.

Onhan se marinoitu ja Tsaarinaikaista, -toki.

Kasvupaikkansa kullakin

Niin,

Mäntyjä näkee tosi oudoissa kallioisissa kasvupaikoissa, kuusia vähemmän. Tässä tapauksessa näyttää siltä kuin kivi olisi kasvanut nopeammin kuin sen kivimurusen päälle tipahtanut kuusen siemen.

Hautakiven kertomaa

Niin,

Aivan kirkon oven pielessä on ikiaikainen hauta. Jos tuota tulkitsisi tietämättä totuutta voisi ajatella:

Malmströmeillä oli surua lastensa kanssa. Ensin syntyi poika Eino ja kun hän oli vain kaksivuotias tuli kuolema. Ja mikä ikävintä siitä kymmenen päivää syntyi toinen poika joka eli vain kaksi kuukautta.

Rakentaminen jatkuu

Niin, Nykymääräykset edellyttävät vankkarakenteisia väestönsuojia. Mutta vaatiiko kukaan elementtitehtailta huippulaatua?




 

Joo joo Jokioinen ja Latovainio kans

Ihmisiä Iijoen törmällä

Niin,

Miisa Linden on kerännyt hersyvimmät Kallen kirjoittamat henkilökuvaukset Iijoen törmältä. Matti Louhi on kuvittanut kirjan ja kaikista henkilöistä löytyy piirroskuva.

Antti Lohilahti eli Satusetä muurasi Kallioniemen pirttiin paikkaansa hakevan leivinuunin. Satusetä ei suostunut muuraamaan uunia suoraan kallion selkään vaan vaati uunin alle tehtäväksi hirsikehikon. Näin hän oli nähnyt tehtävän Lännessä Kalumeetin kaupungissa.

Satusetä kertoili aika roiseja juttuja uunia muuratessaan, ja ei välittänyt vaikkaKallekin kuunteli korvat höröllään.

Kuulehan Hermanni, kummaa kun kerrattain vei sananalainen nainen miehen Nevvyörkin muutaman pilvenpiirturin latvimmaiseen voovinkiin. Siellä se röttyyrihepeneillä ihtensä ravveerannu hepsankeikka tuikkasi makkean punaseksi maalatulla suullaan suutelman miehelle ja sano, että ensin riisutaan apposilleen, sitte ruvetaan vilijelemään alkkahoolijuomisia ja heti perrään pannaan lemmenmäntä sukelluksiin sokerikirnuun.

Ja vielä se ilolintu sano, että hän ei kuulu niihin naisiin, jotka perrii etukätteishyyryn riemupörssin raottamisesta. No-o, mieshän tekköö työtä käskettyä, ja samaten naikkonen alakaa löysytellä hurtuukkijaan. Kun miehellä ei ole rihman kiertämää päällään, käsköö nainen sen rojahtaa valmiiksi sänkyyn. Mutta sillon..!
Kuulehan kummaa, puolella vielä paranoo! Sillon se sänky keikkasi pystyyn kun sontakärrin kosla, ja mies solahti tyhjyyvveen. Se lasketteli ijät ja aijjat semmosta pehmustettua tunellia ennen kun  jalakausi ja sillon se oli yhellä Nevvyörkin rotuvaarilla, jossa kävellä rotkutteli milijoonia ihmisiä neekeristä hottentottiin. Ja arvatkaapa oliko miehellä tuskan paikat ilikosen alastomana, ja kun vielä lemmentööti toji.....

Sähköuunin lämpötila

Niin,

Jos ruoka-ohjeessa sanotaan: "paista 225 asteessa 30 minuuttia"  ihmiset laittavat ruuan uuniin kun uunin termostaatti ensimmäisen kerran naksahtaa ja toinen merkkivalo sammuu. Luullaan että nyt se on parahultaisen kuuma. Ei se ole.

Testasin omaani erillisellä lämpömittarilla ja uunissa ei siinä vaiheessa ollut kuin runsas sata astetta. Uuni vain huilaa välillä ja hetken päästä alkaa taas lämmittämään lisää. En tiedä missä uunin oma termostaatin anturi on, mutta ei se ainakaan uunin sisälämpötilaa suoraan mittaa. Kiertoilmauuneissa asia lienee toisin.

Tuollaisella erillisellä lämpömittarilla tai vaikkapa kinkkumittarilla voi  asian tarkistaa. Ehkä vasta kolmas naksahdus kertoo että ollaan lähempänä lämmönsäätimen osoittamaa arvoa. Tarkistakaa itse jos lämmönkestävä mittari talosta löytyy.

Ei kait sillä niin suurta merkitystä ole, ruoka vain kypsyy kauemmin kuin ohjeissa sanotaan, sitä ikäänkuin esihaudutetaan.

Koillismaa

Niin,

Ihmisiä Telineillä -kirjan jälkeen Kalle kirjoitti romaanin Koillismaa. Jos telinekirja oli kertomus Kallen avioeron jälkeisestä ajasta niin Koillismaa oli fiktiivisiä henkilöitä sekoitettuna Kallen kotiselkosiin.

Paljon kotiselkosten ihmiset löysivät siitäkin heille tuttuja ihmisiä mutta Kalle oli koettanut sotkea asioita mahdollisimman paljon. Laestadiolaiset olivat paheksuneet Kallen ensimmäistä kirjaa ja se varmaan pyöri Kallen humeetissa.

Tämä kirja oli Päätalon kirjoista se jota en jaksanut lukea. Tosi junnaava, ja kun on ensin lukenut Iijokisarjan tuntui että asiat voisi sanoa lyhyemminkin ja suoraan, niinkuin Kalle myöhemmin kirjoitti. -En tykännyt.

Riitun poika

Niin,

Kalle Päätalon elämän voi selvittää lukemalla koko Iijoki-kirjasarjan. Oudompi oudoksuu sen yksityiskohtaisuutta ja valtavaa oheishenkilöiden joukkoa.

Vasta nyt luin Miisa Lindenin koostaman ja Kallen omakohtaisista muisteluista (Iijokikirjoissa olevien tekstien mukaan) tehdyn kokoomakirjan, se on mainio ja soveltuu kärsimättömillekin lukijoille.

Sehän on koottu vuonna 2004 käyttäen Kallen alkuperäisiä tekstejä, sopivasti aikajärjestyksessä poimien. Kalle ja hänen perheensä elämä tulee siinä kattavasti käsiteltyä. Hyvä kirja.

Kirja ei maksa kuin vajaa seitsemän Euroa ja sen voi tilata täältä.

Kauppakärryn kehitys

Niin,

Stockman Herkku on ottanut käyttöön näppärän kokoisen ostoskärryn. On siellä vielä isojakin mutta tämä pienempi on kuin rollaattori johon saa ripustettua yhden tai kaksi ostoskoria. Eli tuonne alemmaksi toinen.

Tavaroiden nostokorkeus kassalla on sopiva ja harvemmin sitä niin valtaisaa tilaa tarvitsee kun niissä isoissa kärryissä on. Takimmaiset pyörät tosin voisivat olla kääntyvät jolloin pujottelu onnistuisi paremmin.

Hälssinki ja hälssinki

Niin,

Simpauttajassa pienviljelijä ihmetteli mikä ihme nuoria sinne hälssinkiin vetää?

Nuorista en tiedä mutta meikäläinen halusi katsoa onko se kolmen sepän patsas pronssivalua.

Tarkkaan kun katsoin niin näytti kuin alasin ja miehet olisivatkin onttoja ja jopa reikäisiä.

Wikipedia kertoo että valua se on mutta että on vaurioitunut jatkosodan pommituksissa 1944. Olisiko niin että valussa olisi säästetty materiaalia ja se ei olekaan umpinainen?

Juuret Tyytynojan törmällä

Niin,

Nyt on täysi ympyrä kierretty Kolkantieltä lähtien ja palaten kolkantielle. Suoraan edessä on Laitonen ja maisemassa oikealla näkyy puskittunut painanne jossa on ikiaikaisesti virrannut tyytynoja. Lähtee peiliön suolta ja kokoaa hulevesiä.

Jos jatkaisimme eteenpäin ohi Kuuman koulun ja kääntyen Kankaantielle, sieltä jatkaen Vehmaantielle niin päätyisimme myös Latovainiontielle ja tarvittaessa Tyytynojan sillalle. Se reitti tuli myös lapsena kierrettyä, mutta asutusta on vähemmän.

View Larger Map

Tupeerausta ja papiljotteja Latovainiossakin

Niin,

Se oli sitä aikaa jolloin pöyheä kuontalo oli muotia. Lauantaisin siskoni työskentelivät heinäpellolla papiljotit ja liina päässä. Hiusten kuivuttua ja illan korvalla sitten papiljotit irroitettiin ja alkoi tukan tupeeraus. Ei näyttänyt kovin hyvältä hiuksien kannalta.

Papiljotit olivat ensin sellaisia joissa oli kuminauha kiinnipitäjänä. Sittemmin tuli karvapintaisia ja papiljotin läpi työnnettiin piikki.

Miehillä en nähnyt koskaan papiljotteja. Olisi se ollut isäntämiehille tai vaikkapa Päätalon Herkolle nolo tappaus olla rullat päässä. Minulle tehtiin muutaman kerran parturissa mini-vogue. Mikäs se sitten on? Onkin jo tärkeää yleistietoutta.

Isojakin vauvoja oli -Latovainiossakin

Niin,

Edellisessä postauksessa kerroin keskosvauvoista. En nyt muista kenelle, mutta
jollekin äidille syntyi neljä ja puolikiloinen jötkäle. On siinä ollut punnertamista

.

Jos iso lapsi on koettelemus äidille, niin jätti-iso on harmi jopa synnytyslaitoksen henkilökunnalle. Miten saada siirrettyä hissillä kerroksesta toiseen ja sen sellaisia murheita siinä eteen tulee.

Latovainiolaisisännän keskoskaappi

Niin,

Kotisynnytysten riesa on myös keskoskappien viheliäinen nuusa. Äitini sattui pyöräyttämään toisena synnytysrupeamanaan kaksosten rääpäleet. Poikia molemmat, mutta pieniä siis -perin pieniä. Alle kaksikiloisia molemmat ja heikonoloisia. Oli sota-aika ja isäni oli rintamalla. Ja kun äitini synnytyksen aika oli tuloillaan, hänen äidiltään tuli käsky jotta tekoselkosissa synnyttäminen olisi turvallisempaa. Äidinäidin nimi oli Maria ja lähtihän se  neitsyt Mariakin Beetlehemiin vaikka oli lapsi juuri tuloillaan.

Kun toinen kaksosista kuitenkin kuoli liki heti synnytyksen jälkeen, kätilö oli sanonut: " sinnehän tuo men, -toisen eellä".
Molempia oli pidetty lämpimänä kuumavesipulloilla ja veljeni olivat hetken aikaa jopa jälkikämpöisessä leivinuunissa. Hitaasti kaksospojista toinen sitten elpyi ja isäni sotalomalle päästyään pääsi näkemään tuloksen. Ja ei muuta kuin lisää väsäämään kiireen kaupalla, vaikka olisi se vähempikin riittänyt.

Ennen kaksoisveljen menehtymistä, hänet oli hätäkastettu nimelle Kalevi. Ei häntä ole sen enemmälti merkkipäivinä muisteltu, sota-ajan kiireissä laskettiin siunattuun maahan, mutta ilman paatta on tuo leposija en edes tiedä missä.

Kaksosista toinen elää ja puksuttaa paksusti vieläkin. Siis veljeni ja paljasjalkainen latovainiolainen, vaikka muualla syntymässä kävikin. -Voihan sitä silti ihminen olla ilman kenkiä. rassukka. Joskus leikilläni olen ajatellut jotta olisipa jo silloin ollut mikroaaltouuneja, niin ei olisi tarvinnut leivinuunissa elämäänsä aloittaa kuin jokin nisupulla, -no mutta ei ihan oikeasti sentään.

Vastoinkäymiset panee humeetin sassaroimaan

Niin,

Kalle Päätalon Hatanpäälle joutumista edelsi itsemurhayritys. Sitä taas edelsi  Messukylän mottityömaalla kirvesvarren katkeaminen ja kirveenterän hukkuminen hankeen. Sitten vielä katkesi pokasahan terä ja työt loppuivat siihen.

Kalle lähti hiihtää lenkkasemaan Kuusisen kortteeriinsa ja kovasti myrrysmielellä. Matkalla alkoi päässään soimaan se jatkuva piinansa eli levy " sä olit helmi, mutt lasihelmi vain". Vuokranantaja Kuusisen Alli oli mahdottoman kova kiroamaan vaikka olisi ollut hyvälläkin tuulella, ne tulivat ikäänkuin välttämättöminä lauseenrakenteen osina.

Latovainiossa isäntämiehiä korpesi kovin jos traktorin kanssa sattui jäämään kiinni liejuiseen maahan. Ärräpäitä päästeltiin ja takaraivoa kynsittiin. Tuskin kuitenkaan näin paljoa noiduttiin kuin tämän videon metsäkonekorjaaja korvessa tekee. Olisiko joku kanitus otekouran liittimen kanssa?

Rautelin, Filppula ja Vaske

Niin,

Kun kävellään parisataa metriä Simolasta Koskelantietä etelään ja katsellaan vasemmalle nähdään musta pallukka. Se on Rautelinin torppa ja on hiljaisessa myynnissä shhhh, ei saa mekastaa! Äänekäs myynti on sellaista huutamista kuin huutokaupassa. Vaikea tuota on huutaakaan kun ei ole kuin piirustus ainoana kuvana. Vai huudettaisiinko porukalla että LISÄÄ KUVIA JA SASSIIN!!

Täällä.

Totanoinasniin tästä pallukan kohteesta kerroinkin aiemmin eli Emilian sekä Urhon perheessä oli kolme poikaa sekä yksi tyttö. Mahtoi olla ahdasta jossakin vaiheessa. Urho oli kirvesmies ja sotaveteraani, taistelija niinkuin varmaan Emiliakin yksine lehmineen.

Sitten siitä itään on samankokoinen Filppulan torppa joka on myyty pääkaupunkilaisille jo pariinkin otteeseen. Siitä lisää vasemmalle oli Vasken mamman tölli, mutta se on jo purettu 60-luvulla. Nämäkään ei ole Kartanon torppia alunperin vaan senaikaisen  Klemelän kantatilan asumuksia.

Kaivetun lammen rannalla on joitakin saunoja mutta ei tuo maisema mikään postikorttimainen ole.
Tuota kolmiomaista tiealuetta nimettömine oikoteineen ei minun aikanani ollut vaan kuljettiin Z.mutkien kautta. Variksenpesä oli usein tuossa keskiössä.

Filppulassa ei minun aikanani ollut kuin kirvesmies Oskari. Lapsia peloittava yht'äkkinen konekiväärimainen naurunremakka oli kokemus sinänsä. Lisäksi toisessa korvalehdessään oleva valkoinen pahkura, -mikä lie ollut?

Kerran kun Niemisen Valto oli meillä kylässä ja Oskari istui samalla kyökin penkillä, Valto kysyi?
-mikä valkoinen kikkare sun korvalehteen on jäänyt?- Luuli kait jotakin kittiä siinä olevan.

"Se on joku kasvain, ei kai se ole vaarallinen" -sanoi Oskari ja imaisi vain lookisti pillilupiaan.Silloin poltettiin aina surutta sisätiloissa ja äiti toi kahvitassin tuhkia varten.

Oskari oli vanhan kansan puumies ja aika roheloita oli hänen remonttinsa. Tapetoikin meillä kerran ja kun kamarissa oli radio sellaisella pienellä tasolla seinässä kulmakiinnikkeiden avulla. Ei ruuvannut sitä irti vaan teki tapettiin rautojen kohdalle aukkoja ja rumempihan siitä sillä tavoin tuli.

Siihen aikaan oli kamarissa vain yksi pistorasia ja sekin keskellä seinää. Radion mukaan asennettu tietty. Oskari oli ensirivin avulias ihminen. Minulta meni pikkusormi nivelestä sijoiltaan, sojotti 90 astetta sivulle kun laskin tynnyrillä mäkeä. Oskari väänsi sen paikoilleen, ensin vetämällä ja sitten kääntämällä. Ei se silloin sattunut, jälkikäteen vähän jomotti.

Käytiin näyttämässä sormea lääkärillekin, mutta ei siinä ollut mitään korjaamista.Lähteenojan Ensio oli kunnanlääkäri ja terveyskeskuksista ei kukaan ollut kuullutkaan.

Tuosta Tyytynojan kohdalta  ei ollut kuin yksi silta yli aikoinaan . Sekin hajosi kun kuorma-auto säilykepurkkilasteineen hajoitti sen ja vajosi jortaaniin. Sitten myöhemmin siinä oli joskus kevättulvien aikaan muita ongelmia kun vesi nousi sillan päälle ja virtasi kovaa. Ei siitä jalkamies uskaltanut yli mennä. Kolkatien kautta pääsi silloinkin Oskari maalikyliin ja Jänhijoelle Onni-veljelleen saunomaan ja atimoimaan.