Parempi puolisko

Sari palasi Espoon Olariin Kuutamotielle ja jatkoi kesken jääneitä askareitaan. Kummasti vain aika juoksee. Oli helmikuu kun Risto lähti Ypäjälle hevoshoitoihin ja sille tielle taisi mies jäädäkin. Elokuu jo tulla jolkottaa ja koulutkin pian alkavat.

Radiossa uutisoitiin Porin torilla mekkaloineesta miehestä joka oli mennyt ja yöpynyt myöhemmin Lapväärtin ikivanhassa susiluolassa. Olikohan se sen väärti? -todettiin lopuksi. Kuvaus sopisi Ristoon mutta Sari antaa olla asian selvittämisen, kuuleehan sitä miehen liikkeistä näin tiedoitusvälineistäkin. Susiluolan turistit luulivat Ristoa Neardenthalin ihmiseksi, niin ruma epeli oli siellä ahtaassa raossa koisannut.

Olisi se hyvä että edes sitten nuorimmaisen ylioppilasjuhliin Risto tulisi, tai no tarvitaankohan sitä sielläkään, moista kekkeroosia.Sarin äiti vaan on hieman huonona ja siksi pohjanmaallakin pitäisi käydä. Veriarvot huonot ja meni pahalainen kaatumaan marjamatkallaan. Käsi ranteesta poikki ja eihän se osteoporoosin haurastuttama luu nopeasti enää tuolla iällä parane.

Jatsiväkeä

Ilmeisesti täälläpäin on joku jatsitapahtuma koska väkeä alkaa kävellä linja-autoaseman suunnasta kohti merta ihan solkenaan. Ristolle herää ajatus josko Arrukin olisi tuossa joukossa? Onhan todennäköisempää että etsitty ihminen esiintyy isossa väkimäärässä kuin kahden ihmisen joukossa.

Löytyisikö Arru sattumalta ihan huutamalla?

Risto alkaa huutamaan: " Arru, Arruuu, ho-hoi! " Ääni kiirii talojen väliin jäävässä kujassa ja ohikulkijat katsovat Ristoa pitkään, mutta Arrua ei ilmaannu.

Sitten Risto muistaa palkitun suomalaisen dokumentin "karjan kutsuhuudot". Siinä eri puolilla suomea asuvat heimot esittelivät miten karjaa kutsutaan. Arru ei ole karjaa vaan ihminen, mutta voisihan silti kokeilla jotain sellaista kutsuhuutotyyliäkin. Siinä ohjelmassa joku nainen huusi: " ptruui mansikki kotioo, ptruui mustikki kotioo, ptruui ptruuii....."
Ristokin kokeilee Arrulla, mutta ei tulosta. Sitten: " tulkee Arru tännee, tulkee tulkee...." Risto venyttää sanoja ja muuttaa äänen intonaatiota ja sävelkorkeutta soinukkaasti varioiden, -tuloksetta.

Vielä on kokeilematta Riston mamman käyttämät kutsuhuudot. Lampaita hän kutsui: "utti, utti, uttiii" Mamma hoki tuota laskuvarjojääkäripaikkaa loputtomana ketjuna kunnes lampaat peräkanaa saapuivat. Vasikoita hän huusi: " pikseepik se, pikseepik se, pikseepik se se, pisku pisku piskuuuu" . Ja lehmiä: "lehmä se, lehmä se, lehmä selemä se, lehmä sese". Rytmi ja nuotti oli tärkeä jotta huudosta tuli kutsuva ja tunnistettava.

Joillakin yhteislaitumilla eri karja varmaankin tunnisti kutsujansa ja vain oma karja saapui. Arru ei tunnista, hän ei ole tuossa joukossa tai sitten tuollaisen Riston kauhean kailottamisen jälkeen hän ei yksinkertaisesti kehtaa tulla juttusille.
Risto turhautuu suotta suoritettuun huutoonsa ja kiusaantuu ihmisten tuijotteluun ja alkaa vielä lopuksi huutamaan:

" Menkää ihmiset jatseillee, menkää menkää. Juokee ittenne humalaan, juokee juokee. Näyttäytykkee tärkeenä ja pasterattekoo valokuvissa, pasteerattekoo pasteerattekooo..." "Ostakee kaliista oluttaaa ja rasvasta makkarooo, makkarooooo...."

Kaikkien ohikulkijoiden päät kääntyvät Riston suuntaan ja hymynvirne piirtyy kasvoillensa. Aikansa huudeltuaan Ristokin on tyytyväinen. Hän sai ihmisille hyvän mielen ja oma päivänsäkin alkaa olla näinollen pelastettu. On aika jatkaa kohti Kristiinankaupunkia.

Telttakahvila

Enpäs vaan tiedä, tapa mikä tapa vastaa mies. Tupakkimies on ostanut aamupuuroa ja lisää siihen päälle sokeria. Sitten tuo tuiki tuntematon mies alkaa kertoa miten hyvä on aloittaa aamunsa kaurapuurolla. Kertoo vielä että täällä ei kuitenkaan ole niin hyvää puuroa kuin Mantansaaressa. Siellä hän sai elämänsä parasta kaurapuuroa, jota voi vielä näin vuosienkin päästä kaiholla muistella. Lavein sanakääntein ja ylistävin adjektiivein tuo puuro puetaan sanoiksi ja kieltämättä sitä kuunnellessa Ristonkin suussa häivähtää uutispuuron aromi.

Risto epäilee että mies juksaa kuitenkin tuossa saariasiassa. Eihän kokemäenjoessa mitään saarta voi olla johon jopa autolla mentävä silta mukamas johtaisi.

Porissa

Risto saa kyydin keskustaan porilaiselta pullakuskilta ja menee torin laidalle odottamaan linja-autoaseman avautumista. Yleensä tällä Eetunaukiolla on paljon ruuhkaa, mutta nyt väki ei ole vielä herännyt lorvimaan. Työmatkalaisia on muutamia ja viljalti myyjiä jotka pystyttävät vielä kojujaan. Kolistelevat rautaputkien kanssa ja raahaavat tettakatoksien painoja.

Kahvila on pystytetty jo varmaan ensimmäiseksi ja Risto meneekin asuntovaunun luokse josta myynti tapahtuu. Hän pyytää kahvia koska hotellissa jäi aamiaisetu käyttämättä. Partainen porilainen ottaa lasipannun ja kaataa pahvikuppiin tummaa sumppia. Kahvipannun alta paljastuu kolme kuparikolikkoa. Risto kysyy miksi kaikki pitää aina tuollaisia kolikoita pannun alla? Kahvinkaataja hämmästyy itsekin ja alkaa miettiä miksi.

-Ei aavistustakaan, pidän vaan koska kaikki muutkin pitävät. Ei ole tullut koskaan mieleenkään miksi ne siellä alla on.

Miehen vastaus hämmentää vuorostaan Riston. -Miksiköhän menin tuotakin kysymään kun asia jäi epäselväksi, nyt se vaivaa taas tietysti koko päivän.

-Miksiköhän tuo mies tuollaista kysyi? Partainen mies jää selvästikin miettimään Riston kysymystä, ja se mietintä varmaankin häiritsee miehen asiakaspalvelua joltisenkin verran. Siitä huolimatta tuo mies kysäisee seuraavalta asiakkaalta:

Miksi jotkut iskevät täyden koskispullon pohjaan kyynärpäällään ennen korkkausta?

Tuo mies mies ei suoralta kädeltä osaa vastata, vaan menee pöytäänsä ja huutaa sieltä myyjän suuntaan: -Niinpä useasti tosiaankin tehdään, itsekin olen pari kertaa sillä tavoin risauttanut. -mies alkaa pohtia ja höpisee asiaa puoliääneen ja varmaankin kysyy asiaa esimmäiseksi vastaantulijalta, kunhan alkaa kälppiä kahvit juotuaan.

Risto kuulee puolikorvalla myöhemmin kadun toiselta puolelta saman viinapullokysymyksen ja kysyttävä näyttää vain pudistavan päätään. Pyöräänsä taluttaen tuo kolmas mies tulee vuorostaan kahvilateltan suuntaan. Laittaa pyörän nojalleen teltan tukiraudoitukseen ja tulee myöhemmin lihapiirakkansa kanssa hänkin telttaan.

Tuo pyörämies katsoo viereiseen pöytään jossa vanhempi mies laittaa tupakaksi ja kopauttaa tupakkaa kovakantiseen askiinsa ennen suuhunsa laittamista. -Miksi sinä noin teet, oletko koskaan miettinyt? kuuluu kysymys tupakkimiehelle

Linja-autossa

Risto lampsii linja-autoasemalle ja ostaa baarista sämpylän. Syö nälkäänsä partainen ressukka mutta välissä olevat salaatinlehdet hän heittää roskiin. Linja-auto Vaasaan lähtee tunnin päästä. Tuo kulkuväline pysähtyy myös Kristiinankaupungissa.

On outo ilmestys funkistyylisellä asemalla tuo Risto. Vanerinen matka-aski ja reppu selässä hän töröttää penkillä. Matka-askissa on esineitä joista ei kukaan muu kuin Risto tiedä olevankaan. Topin oltua aina välillä poissa työmaalta Risto kaivoi itsekseen Huhtiniemen harjulta muutamia kupariplootuja ja vyönsolkia. Kristiinankaupungissa niitä voisi esitellä antiikkikauppiaalle.

Piili tulee ja tämä linja-auto kiertää Olkiluodon voimalatyömaan kautta. Sieltä kyytiin tulee humalaisen oloinen paremmin puettu herrashenkilö. Oikeastaan aikasmoisessa tuiskeessa, -kuin pieni apina. Risto ajattelee että itseasiassa ei edes pieni apina ole noin tuiskeessa, vaan enemmänkin tuo on kännissä kuin käki.

Kaiken lisäksi mies tulee istumaan Riston eteen ja ei malta kauaa olla hiljaa. Kääntyy penkkien välisestä raosta puhumaan omia asioitaan. On ollut kertomansa mukaan hieromassa kauppoja Framatomen kanssa ja sopimus on nyt salkussa. -Mikä lie johtaja joka linja-autolla matkustaa, ajattelee Risto ja vastailee vain lyhyin lausein. -Olen Risto vaan ja kaivinkoneyrittäjä, yrittänyttä ei laiteta, ei.

Humalaisen kanssa on vaikea puhua selvinpäin, toteaa Risto ja eikös mies ole jo änkeytymässä Riston viereenkin. Mies ehdottaa että myös hän jäisi Porissa pois ja menisivät yhdessä seurahuoneelle juhlimaan. Ei nyt juhlituta ja rahatkin vähissä, estelee Risto.

Mies kaivaa salkustaan esille paksun rahatukon ja heristää sitä ilmassa. Täältä pesee ja linkoaa, sössöttävät sanat kaikuvat kaikkien kuultaville. Ennen Poria miehen humalatila on kääntymässä änkyrän puolelle ja agressio paistaa jo jostain puheiden sivulauseista hyvinkin vahvasti. Risto ajattelee että katsotaan nyt tämä Porinkortti myös ja menee kuin meneekin Porin asemalla yhdessä miehen kanssa ulos.

Ensiksi mennään Porin Vaakunaan ja tilataan ruokaa. Ruokapöydässä mies ottaa esille paksun markkinatuomioistuimen päätöksen ja lukee sivulta 55, kuinka hän oli mukana todistamassa tässä suuressa kartellijutussa. Kartelli on nyt purettu ja siksi hän saikin tuplahinnalla voimalaitoksen parkkialueen asfaltointiurakan.

Risto ei ole asiasta lainkaan kiinnostunut, mutta hänellä on kova nälkä ja tilaa viskiä sekä pippuripihvin. Puolisentoista tuntia porukan syöpöteltyä ja juopoteltua, mies ehdottaa että mennään vielä jatkamaan Yyterin rantahotelliin. Taksi tilataan, perillä huone otetaan ja alkaa minibaarin tyhjennys.

Älytöntä, perin älytöntä miettii jopa Ristokin jossain vaiheessa tyhjällä baaritiskilla notkuessaan. Huoneessa nukkuu pois humalansa ja aamulla tuntemattoman miehen vielä kuorsatessa, Risto ottaa reppunsa sekä matka-askinsa ja poistuu ulos. Aamukasteen vielä viipyillessä Yyterin kauniissa luonnossa Risto kävelee kohti päätietä ja aikoo liftata Porin keskustaan.

Perinneruokaa

Ollaan jo asemalla ja Ristoa huikoo. Hänelle tulee hillitön himo saada jostakin Rauman perinneruokaa, lapskoussia. Risto on hulluna perinneruokiin. Forssan pylsy, Joutsenon Pirana, Humppilan puksmäntti, Lemin särä, Soinin rokkaperuna ja moni muu kansallinen ruoka-aarre tulisi jokaisen joskus kokeilla. Voi niitä ressukoita jotka eivät ole koskaan saaneet syödäkseen mitään noista.

Rauman rautatieasemalla on baari josta Risto kysyykin lapskoussia. -Mitä se simmonen on, oletteko te joku pedofiili? saa Risto vain vastaukseksi nuorelta myyjättäreltä. Menkää jo kousseinenne taidatte olla humalassa, säestää toinen myyjä kassakoneen vierestä ja Riston on mentävä nälkäisine vatsoineen Rauman katuvilinään.

Risto kysyy vastaantulijoilta kissanpiiskaajankadusta. Kukaan ei tunnu tietävän mutta eräs muistaa että Kristiinankaupungissa on kissanpiiskaajankuja
asuisikohan se Arru sittenkin siellä? Eräs toinen ihminen ehdottaa että täällä on kylläkin kitukränni josko se kelpaisi Ristolle? Molemmat ovat varman tiedon mukaan kapeita katuja mutta mikä lienee suomen toiseksi kapein katu? Siellä se Arru varmaan lymyää.

No johan nyt on kun suunnitelmat sotkeentuivat, miettii Risto. Pitäisi olla puhelinnumero tai ehkä pitäisi olla ilmoittanut ensin tulostaan ettei näin olisi päässyt käymään. Taidan lähteä sitten sinne Kristiinankaupunkiin josko sieltä jotakin löytyisi. Hämmentynyt mies kysyy tietä linja-autoasemalle ja kesseli heppu lampsii nälkäisin askelin pitkin oudon kaupungin katuja.

Eura

Euran kunnan lävistettyään Risto on jo kaupungin porteilla. Voipi olla että Rauma pujokasvustoineen ja itsenäisenä kaupunkina on piakkoin menneen talven lumia. Yhdistyminen on Uudenkaupungin ja parin muun kunnan kanssa on pian tosiasia. Koko satakunta muuttuu myös kymppikunnaksi kun kuntaliitokset toteutuvat.

Juna mennä kolkkaa eteenpäin ja seinäpanelit kitisevät ja natisevat. Ilmanvaihto on huono ja valaistuskin on turhaan kytketty hohkaamaan omaa lisälämpöään. Onneksi junan kunnossapito ei ole uusinut kaikkia palaneita lamppuja ja näin sekin pieni lisälämmöntuotto on uupeluksissa, nimenomaan onneksi. Edisonin aikonansa keksimä sähkölamppu oli oikeastaan lämmitin eikä valonlähde. Vasta nyt on keksitty oikea valonlähde joka tuottaa valoa ilman massiivista lämmönhohkaa. Japanilainen heppu sai suomalaisilta siitä asiasta Millenium-palkinnon, eli paljon rahnaa.

Led-valot ovat tulleet myös taskulamppuihin ja patterit kestävät niissä kymmenen kertaa kauemmin kuin vanhoissa lituskaisissa. Ne vanhat lituskaiset olivat muutenkin miltei kertakäyttöisiä. Kukaan ei muistanut poistaa kesäksi vanhoja paristoja ja patterit vuotivat sinne sisälle kesän aikana. Syksyllä kun hämärähyssyn torjuntaan olisi tarvinnut taskulamppua niin tarvitsijan käteen oli antaa vain ruosteinen peltirekkale. -kurjaa. Muutenkin tahtoi olla aina aikasmoinen projekti virittää se kytkin niin että valo tuli ja paloi häiriöittä.

Lampuista puheenollen, Risto oli kerran mukana kierroksella kun ulkomaiset ostajat olisivat halunneet ostaa Tapiolan Energian kaikkine toimintoineen. Saksalainen ostajakandidaatti kiersi valtuuskuntineen muuntamot, pumppuasemat ja lämmönjakomuuntohuoneet. Viimeisessä palaverissa he ilmoittivat kuitenkin että eivät anna tarjousta, koska palaneita lamppuja ei oltu vaihdettu toimiviin. Heidän mukaan katossa olevien pimeiden lamppujen määrä kertoo suoraan kuinka hyvin kaikki muukin kunnossapito toimii.

Aikoinaan Riston tuttava teki kauppaa neuvostoliittolaisten kanssa. Hän aina Moskovaan matkatessaan vei mukanaan vinon pinon palaneita hehkulamppuja. Tullimiehet eivät keksineet mitään syytä miksei palaneita lamppuja saisi viedä tuliaisiksi. Miehen asiakkaana oli ministeriö jonka henkilökunta sai varastoltaan uuden ehjän lampun, kunhan vain toimittivat viallisen vaihturina. Nämä uudet ehjät lamput he veivät sitten varmaankin kotiinsa.

Lipuntarkastaja tulee ja Risto ojentaa paksun pahvisen pilettinsä. Tuo hyväkäs katsoo sitä hetken ja tärvelee sen painamalla soikean reiän ja tuo reikäroska tippuu lattialle. Konnanrin jo mentyä, Risto siistinä miehenä nostaa roskan lattialta ja samalla siivoaa lattiaa vähän muutenkin. Konttaa pitkin lattioita ja pyyhkii nenäliinallaan sinne muiden tiputtamia roskia.

On hyvä että maailmassa on yksi siisti ihminen sataa sottapyttyä kohti.