Presentaatio

Käsipäivien hetkutuksen jälkeen Josef tarjoutuu esittelemään leväplantaasiaan. Tavallinen navetta, ikkunat muurattu umpeen, eristetty styroksilla ja rosterialtaat sisäpuolella lämmittimineen ja valolähteineen.

Tämä leväkasvatus on oikeastaan helppoa. Jokainen akvaarionomistajakin sen tietää. Vain valoa, lämpöä ja happirikasta vettä tarvitaan. Pönni selostaa oikein innostuneena ja harppoo pitkin askelin altaiden päälle tehtyjä kakkosnelossiltoja pitkin.

Ensi vuonna on tulossa tänne organisoituja yrityksien henkilökunnalle järjestettäviä elämysseikkailuja. Altaiden päällä juostaan kilpaa ja horjahtajat saavat märän levälimaisen kylvyn. "Se on sitä motivoimista ja yhteispelitoimintaa jota nykyään ruukataan järjestää" -toteaa Ristokin välillä.

Päärakennukseen tulee baari ja takkahuone. Tilan mailla Perhojoen varrella oleva savusauna on myös kunnostettu ja sivelty sisäpuolella kimröökillä ja mustalla rasvalla.

Juu kaikkia aimonnuksia sitä virmoille täytyy järjestää, jahkailee Risto vielä ja on itsekin horjahtaa limaisen kulkusillan päältä. Mennään jo ulos ja Risto kysyy suoraan olisiko poikamies Pönnillä mitään suuhunpantavaa?

Heikosti, jääkaappikin on tyhjä, mutta mennään kylille. Kulttuuriopistolle, siellä on hyvää ja halpaa ruokaa. Pönni ajaa maasturinsa tallista ja kaverukset hyppäävät piiliin. Arkivaatteissa on mies ja leväiset saappaat jalassa Josefillakin mutta ei täällä maalla ole niin nokonnuukaa.

U-käännös

Risto jarruttaa yht'äkkiä ja kääntääkin Trabanttinsa takaisin kohti Pönnin kasvattamoa. Miestähän voisi käydä morjestamassa. Vaikka Risto tietää miehen, itse hän on Pönnille näin parrakkaana ja vuosien jälkeen tuiki tuntematon. Ristoakin kaikki tuntematon kiehtoo jotenkin, toivottavasti myös Pönniä. Jos Pönniä alkaa tämä tuntemattomuus pänniä niin sitten pitänee harkita yhteistä känniä, tai lähteä pois.

Aikoinaan Risto kävi katsomassa Museovirastossa tuhansien tuntemattomien valokuvia, ja ihastui. Hienoja olivatten. Erityisesti hänelle jäi mieleen tuntematon numero 256.

Pönni onkin sopivasti pihalla ja katsoo hoomoilasena, haavi auki ja suu pyäreenä protpoti potpoti tulijaa.

Ristolle tulee piru mieleen ja hän aikoo juksauttaa Pönniä. Auto kun tulee pihalle niin hän huutaa heti ikkunasta:

"Tämäkö on EU-tukitila, tulin tarkastuskäynnille?"

On hyvinkin leväkasvattamo, mikä on asianne?

-Tarkistan tukirahojen käyttöä, olette saaneet investointitukea ja se on korvamerkittyä rahaa.

Korvamerkittyä?

-Niin, korvamerkittyjä rahoja on käytetty Kokkolan ravintolassa, oletteko olleet siellä?

O o olen, mutta ihan omilla rahoilla olen juonut.

-Tsot tsot, kassakoneesta löytyi korvamerkittyjä seteleitä ja taidatte olla se väärinkäyttäjä.

Hetkinen hetkinen, saan minä kai elää omaa elämää omilla varoillani vaikka muutaman huntin olen avustuksia saanutkin?

-toki saatte mutta tästä voi kuitenkin tulla teille vakavia vaikeuksia.

Voisinko minä anoa siihen sitä EU:n vakavien vaikeuksien tukea? -sanoo Pönni suu naurussa ja arvaa jo ehkä että häntä nyt jekutetaan. Tunnistaahan Sarin äidin juhlissa joskus nähneensä tuon oloisen miehen mutta nuorempana ja parrattomana.

Josef Pönni

Tuo nimenomainen Sarin eno on vanhempiensa kautta sukua Ristollekin. Oikeastaan tämän sukuhaaran kautta Risto aikoinaan Tampereella Sariin tutustuikin.
Risto asui silloin opiskelijaboxissaan Toivo Pönnin perikunnan omistamassa talossa. Sari tuli eräänä iltana kyläilemään ja alakertaan tapaamaan tätiään joka oli yksi kuolinpesän osakkaista.

Toivo Pönni oli aikoinaan aito punikki joka meni oikein lakkoonkin ja sai nimensä Ohranan listoille.

Illan kuluessa, silloin kauan sitten Risto saattoi Sarin Kokkolaan vievään junaan.
Näin on.

Leväkasvattamo

Matkalla Kälviälle Risto ohittaa Sarin enon leväkasvattamon. Karjanpito ei enää kannattanut niin tämä kansantanssiakin harrastava Josef Pönni pani pystyyn leväviljelmän.

Helsinkiläiset sushiravintolat tarvitsevat levää sushiannoksiinsa ja vanha navetta muuntautui tähän tuotantosuuntaan parahultaisesti. Seinät ja lattia tiivistettiin parin metrin korkeuteen asti ja Kokkolasta tuodaan puhdasta merivettä. Levä kasvaa ja kulinaristit saavat näin käärintämateriaalia kala-aterioihinsa.

Josef Pönni on muutenkin aikaansaapa ja erikoinen mies. Säästäväinen ja kekseliäs. Sähköhellalla paistaessaan hän tuskaili sitä että sopiva paistolämpötila olisi ollut säätönappulan 5 ja 6 välillä. Hän tekikin koneen joka renksuttaa nappulaa eestaas ja lämpötila saadaan näin sopivaksi. Hänellä on myös kaikissa sähkölampuissaan liiketunnistimet. Jos ihminen poistuu huoneesta niin turha on valoja poltella ja ne sammuvatkin automaattisesti.

Levänavetassaan näkyy hänen kulkemisensa hienosti kun valot kirkastuvat ja himmenevät liikkeen edetessä, näin kun navetan sivuprofiilia maantieltä päin katselee. Leväkasvattamo saa EU-tukea ja lienee suomen ainoa tämäntyyppinen kasviviljelmä. Josef kokeili myös aikoinaan kiertävää tanssilavaa, mutta henkilökunnan ja lupien kanssa tuli joitakin ongelmia, tuo projekti onkin nyt ohi. Josefin kaima käy säännöllisesti mutta harvoin Helsinki-Pavin tanssilavalla, joka nimeään harhaanjohtamalla sijaitsee Vantaalla. Kaiman raportit ovat maankuuluja ja kovastikin mielnkiintoisia.

Maantiellä

Minne nyt? Parkanoon vai Kokkolaan? Trabant on hieno auto, ohittavien katseista on havaittavissa ihailua ja kunnioituksen karehtima hymy on apumiesten paikalla istuvilla ihmisillä kun he vauhdikkaasti menevät menojaan.

Siis Kokkolaan ja sieltä Kälviälle. Sarin tuttavan, siis Kaitsun taloprojekti on miltei valmis mutta rantasauna on vielä rakentamatta ja tässä olisi nyt joutilas mies siinä hanslankaroimaan.

Mahtanee mies yllättyä kun Trabant savuttaa mammuttihirsisen talonsa pihapiiriin.

Karkuun

Risto ei tiedä mitä silmätippoja hänelle eilen juotettiin. Muisti on nollaantunut täysin ja päässä jyskyttää. Hän nousee kuitenkin ja vakain askelin ottaa kloottinsa sekä pokstoolarinsa miesten käsistä laittaa ne vaneriaskiinsa, menee maantielle.

Outo paikka mutta vain yksi tie jotta kaipa sen päässä elämää ja poispääsy on.
Katsoo vielä taakseen ja ihmettelee jyhkeää rakennusta. Hiekkatietä parisen kilometriä käveltyään saapuu pikitielle. Aloittaa liftaamisen Pauanne-hannunvaakunan alta satunnaiseen suuntaan.

Pakettiauto tulee ja vaikuttaa kalakauppiaalta. Autossa haisee silakka ja vanha viina. Minne mies menoos? -kysyy kuski.

-pois

-Hyppää kyytiin menen Seinäjoelle autokaupoille, pääset messiin.

Risto asettuu etupenkille ja auton räminästä ja yleisilmeestä päätellen se elää jo yliaikaansa. Mies puhuu oudolla pohjalaisella nuotilla, aivan kuin Sarin Kälviäläiset sukulaiset. -Mennähän, ollahan, tullahan, kuka emigrantti jaksaisi tuolla tavalla opetella puhumaan. Kyllä hämäläinen määkimimen on sitten kaunista ja luonnollista, miettii Risto.

-Mikä mies ja miksi täällä? Kysyy välillä tuo lihava autokuski.

-En tiedä itsekään, Arrua vaan etsin, oletko sinä nähnyt?

-En usko, mutta kyllä tuolla Evijärven perukoilla asuu yksi Heinosen Arru. On sitten mukava mies ja kova ottamaan viinaa. Kerrankin otettiin maan perusteellisesti pari päivää ja silakat hapantui auton takahuslaariin, haju oli ihan hirvittävä.

-Varmaan eri Arru.

Tullaan jo autokaupan pihalle. Valtaisa autokauppa ja täältä kuulemma saa autoja ilman käsirahaa ja pitkällä maksuajalla. Ristokin päättää ostaa auton. Slovarin oloinen mies tulee vastaan kravatissaan. Kyselee kuulumiset perheet ja manaa Venäjän savuja. -Menisi jo asiaan.

Siisti Volvo 80-luvulta kiinnostaa Ristoa. Onko siinä mitään vikaa?

-Ei mitään vikaa, hyvä peli.

-Tuossa on uudempi vieressä ja siinähän on sähköiset lasinnostimet ja APS sekä ohjaustehostin.

-Niin aina autojen varustelussa on eroa mutta tässä olisi hyvä menopeli.

Risto muistaa kuinka hän aikoinaan osti vanhan Mazdan jonka piti olla kaikin puolin ok. Ajo oli pehmeää ja mitään vikaa hän ei havainnutkaan, ennen kuin hän luki mielenkiinnosta kaikkien uudempien vuosimallien myyntiesitteet. Jokaisessa uudessa esitteessä kerrottiin kuinka uuteen vuosimalliin on parannettu sitä ja kehitetty tuota. Lisätty virpätintä paranettu tehoa ja uudistettu ominaisuuksia. Kaikki nuo ominaisuudet olivat siis hänen autossaan pielessä. Senjälkeen se hyvä vanha auto alkoi tuntumaan hänestäkin ihan romulta.

-Haluaisin auton joka kulkee vähällä ja joka ei heti vanhene vanhan malliseksi.

-Tässä on juuri tullut Measmart. Hieno pikkuinen peli ja naisella ollut.

-Juu, kas kun ei vanhalla papilla. Tuota en ottaisi suin surminkaan. Etupenkin korkeussäätö elää omaa elämäänsä. Risteyksessä imuroi muita kylkeensä ja vakionopeussäädinkin on vain tarralenkkarin tarra sisäverhoukseen liimautuneena. Ei parkkeuraudu taskuun ei ohjaudu parkkitaloon ei.

- No sitten meillä on täällä sivummalla Trabant. Siinä automallissa kuosi säilyy, ei uudistu usein ja muutenkin pikkuinen varma peli. Bensamittarikin varmatoiminen mittatikku. Takanakaan ei porukka kauaa muut autot roiku kun laittaa vähän kaksitahtipensaa palamaan. Kori muovia -ei ruostu. Ikuinen peli ja kauniskin tuo on.

-Otan sen, pankaa pakettiin.

Risto joutuu esittämään ajokorttinsa ja tekemään paperit luottoyhtiön nimiin. Hän on vain haltija ja luottoyhtiöltä alkaa tippua parinsadan euron laskuja Kuutamotien osoitteeseen. Kaipa tällä hetken ajelee ennen kuin pois ottavat ja onhan se näin halvempaa kuin vuokra-autolla ajelu. Riston päässä on välillä ihan järkeviäkin ajatuksia, mutta ne tahtovat hukkua tuohon kohinaan joka jotenkin pyörii ikiluuppia hänen ohuen aivokurkiaisen sisällä tukkien sen kapasiteetin ja sotkien joskus hyvätkin aikomukset.

Risto kaasuttaa pois autoliikkestä suu makeeta vettä täynnänsä. Sininen katkeranhajuinen vana jää vain jälkeensä mutta sehän menee juuri nyt Venäjän metsäpalojen piikkiin.

Protpototi potpoti pot.

Shamaaniväkeä

Risto raottaa silmiään ja hieroo niitä epäuskoisena. Igor Bockin näköinen mies meditoi sivummalla ja pyörii omissa mehuissaan. Itseriittoinen -siittoinen ravitsee itseään vain omilla tuotoksillaan ja muutenkin koko muukin tämän kirkkomaisen rakennuksen sakki on holjan tuntuista.

Mitä ihmeen kesseleitä nämä ovat?

Riston matka-aski on auki ja pokstoolari sekä klootti ovat jonkinnäköisten taikamenojen kohteena ja apuvälineinä. Hän hivuttautuu Auliksen viereen ja kysyy mitä tää tämmönen peli oikein on?

Aulis kertoo hiljaa kuiskaten kuinka Helsingin kaupunki on maksamattomien uhkasakkojen jälkeen nyt väkipakolla kunnostamassa hänen kalliohuvilaansa ja aikoo maksattaa ison laskun hänellä.
Tarvitaan taikoja ja karjalalaisia uhrimenoja, riittejä ja shamaanien loitsuja jotta tuo iso työ ja remontti saataisiin estettyä.

Itäisen tullipiirin rekkajonojen varrelta on kerätty tien ohesta satoja pulloja karjalalaista heimonestettä. Puolitäydet kellertävänesteiset virvoitusjuomapullot kaadetaan yksi kerrallaan tuliseen pätsiin. Tuhka pölisee, karjalaiset loitsut kiirivät eetteriin, mutta auttaakohan tuo oikeasti? Ristoa kummastuttaa mitä ihme eliksiiriä sisältävät nuo rekkamiesten tullijonoon jälkeensäjättämät pullot. Hän ottaa yhden pullon ja heiluttaa sitä. -Näyttää ihan...., avaa korkin ja nuuskaisee, haisee ihan......, laittaa tipan sormilleen ja lopuksi kulauttaa oikein isot hörpyt kurkkuunsa. On se on, sitä se on -virtsaa. -No hyvä etten mennyt ja hengittänyt tuota loitsuhöyryhuurua ahjon lähistöllä, huokaisee Risto tyytyväisenä.

On täällä muutakin sakkia. Kansanlääkintäkeskuksen kupparit imevät sivupenkeillä karvaisista ja partaisista Väinämöisen oloisista miehistä mustaa verta ja heittävät sitäkin ahjon kuumentamaan pätsiin. Sivummalla valmistellaan kusiaspesähoitoja ja nikaman niksautteluja, onkohan kaikki nyt ihan kohdallaan täältä on päästävä pois ja äkkiä miettii Risto ja katselee jo pakoreittiä. Pokstoolari ja klootti olisi myös saatava matkaan, ja sassiin.