Kappeli

Tässä kauppakeskuksessa on myös kappeli ja täysimittaiset urut. Kaupoilla käyvät ihmiset eivät niinkään käy täällä hiljentymässä vaan enemmänkin liikehuoneistoon kiinteästi kytkeytyneen senioriasuntojen asukit.

Risto ei ole kappelissa käynyt koskaan mutta nyt hän raottaa varovasti ovea. Taustalta ylhäältä kuuluu hillittyä urkujen pauhua. Äijä on täällä päätoimisena urkurina. Hänen isästään taas lauloi Eero Raittinen. Isänsä oli poika holvikirkon kanttorin.

Vanha holvikirkko soi radiossa 60-luvun lopulla aina ja jatkuvasti. - Soi parvelta nyt Bach ..... varjoihin hukkuu, on poika holvikirkon kanttorin. Pojasta polvi paranee- sanotaan, moni ei tiennyt että se oli kipeäkään.

Eittämättä isot kaariholvit toistaisivat musiikin paremmin kuin tasakattoinen elementtirakennus, mutta hienosti se äijä soittaa kuintenkinniin -tottavie sentään.

Koko rakennus ei ole elemettirakenteinen vaan eräs seinä ja nurkkaus on tällä paikalla aikoinaan sijainneen tiilitehtaan originaali osa. Katossa on reikä ja ylös johtaa tikkaat.

Patsastelua

On ihmeellistä miten patsaat aina sykähdyttävät. Näin myös kauppakeskuksen pihassa seisova Wille Vallgrenin patsas "Silakkakauppias" on vaikuttava. Erityisesti Ristoa innostaa tuo avonainen kaula-aukko. Joskus illan pimeydessä hän on koettanut jopa valuttaa puseroa alemmaksi, mutta eihän pronssipaita mihinkään liikahtanut.

Kahviossa

Herra Tamlander löytää taskunsa pohjalta pari kolikkoa ja päättää investoida ne kahvikupposeen. Tiskillä vaan tulee taas uusi pulma.

-Latte, kaputsiino vai espresso, kysyy asiakaspalvelija.

-Kahvetta vaan.

-Ahaa, Cafe Americanoo, sanoo suomalaisen oloinen nainen ikäänkuin hienostellen.

-Ollaan sitä niin viiniä taas ja saaraan maalaistollo hämmentymään miettii Risto, mutta ynähtää kuitenkin jotain vastaukseksi.

Kahvi maksoi kaksi ja puoli euroa eli kahvipaketin hinnan, -holjan tyyristä.

Risto asettautuu käytävän viereen ja tulee tahtomattaan kuunnelleeksi vieruspöydän keskustelua. Siinä kaksi lääkärinoloista herrahenkilöä pohtii olevaa ja tulevaa keskoshoitopolitiikkaa.

Risto tulee sivustaseuraten väkisinkin informoiduksi kuinka pitkällä suomessa ollaan keskosten hoidossa ja kuinka vähäinen on ennenaikaisten synnytysten keskoskuolleisuus. Nuo Arvo Ylpön mantteliperijät -varmaankin viereisen Pejas-Jorvon synnytyssairaalan lääkärit kertovat intensiivisesti keskustellen ja jopa ihan potilaiden nimiä mainiten tulevan päivän työrupeamistaan.

He ovat kuulemma kehittäneet vesikeskossynnytyksen erittäin pienikokoisille keskosille. Keskosten suurin ongelmahan on puutteellisesti kehittyneet keuhkot ja ilmalle herkkä iho. Vesisynnytyksen ja istukanirtoamisesto-hormoonihoidon avulla voidaan äiti-lapsikytkentää pidentää jopa kahdella kuukaudella.

Lasta ei irroiteta napanuorasta eikä nosteta pois vedestä ennen kuin keuhkot ovat kehittyneet riittävästi. Synnytyksenjälkeistä äidin liikkuvuutta voidaan parantaa erityisesti tätä tarkoitusta varten suunnitelluilla lapsivesikeskosvaunuilla.

Mahtaneeko sellaisen vesivaunun kanssa voida jopa kauppaan lähteä, -miettii Risto. Tuon ajatuksen myötä taas hänen hullut ajatuksensa harhailevat ja Risto näkee sielunsa silmin jopa pihan hiekkalaatikolla leikkiviä lapsia jotka ovat jotenkin sidonnaisia ja äidissään kiinni vielä myöhemminkin. -No ennen kouluikää napanuora olisi kuitenkin syytä viimeistään katkaista.
.

.

Iso Apple

Tuosta nimestä tuli suomennos -Big Appelsiini, joka on tämän kauppakeskuksen epävirallinen nimi. Hieno rakennus rakennettu valkoisesta valuraudasta, mallinaan Budapestin kauppahalli. Mikä parasta luonnonvalo suorastaan tulvii kattoikkunoista sisälle joten vaatteita voi tarkastella niiden oikeassa värisävyssä.

Kattorakennelman konstruktio on ainutlaatuinen ja kestävän kehityksen mukainen. Vanhat ompelukoneet on sulatettu ja uudelleenvalettu pitkiksi palkeiksi ja ikkunakarmeiksi. Kaunis ja käytännöllinen rakennus, varsinainen ostoparatiisi.

-ah tätä onnelaa, Ristokin huokaa-

Hyörinää ja pyörinää

Kauppakeskus on täynnä elämää. Ihmiset menevät ja tulevat kiireisen oloisina. Miten he ennen olisivat pärjänneet maalaiskyläaikaan kun kylässä oli vain pahainen osuuskauppa.
Täällä on sisustustavaraliikettä, saippuakauppaa ja kynttiläputiikkia. Paljon soppeja joiden tuotteet eivät ihan välttämättömiä ole, etenkään Pihtiputaan mummolle ei varsin.

Risto menee sisustustavaraliikkeen ikkunan viereen katsomaan tuotetarjontaa. On ikkunalle nostettu paljon roinaa, myös roikkumassa on vanha parkkuurauta. Puiset kahvat ja kaareva terä, onkohan sillä jokin toinen nimi? Hassuja nimiä vanhoilla työkaluilla yleensä ottaen. -petkele, nahkapaska, pokstoolari, hankmo, kultivaattori ja luokki. Luokki taitaakin olla hevoskalu.

Parkkuurautaa tarvittiin paperipuun kuorintaan. Päätalon Kallekin vietti parkkuulanssilla muutaman kesän. Hikistä hommaa ja pihka haisi.

Sisustusliikkeessä on myös vanha kahvimylly. Tämä on samanlainen puinen kuin Riston kotonakin oli. Messinkinen säiliö ja puinen runko. Vetolaatikko puusta jonka tappiliitokset olivat jo löystyneet mutta niin hyvin tehty että oli tiivis kun sen käsin kokosi. Siinä äiti antoi Riston jauhaa viljaa jotta oli pois jaloista pyörimästä. Mammallaan oli sinikuvioinen seinämalli. Porsliinia runko ja veivi vaakatasossa, käsin maalattu tuulimyllykuvio kyljessä. Samanlaisia näemmä on alettu taas tekemään koristeeksi. Kahviastia on näissä läpinäkyvää muovia kun vanhoissa se oli lasia.

Ja pesukomuutikin on kokenut uuden tulemisen. Emalivati ja kannu. Myös puinen lipastontapainen viritelmä jossa käsin ristipistoilla kirjailtu roikkuva liina verhona. Poika ja tyttö leikkii siinä kuvassa. Tuollaiset ne ennen korvasivat suihkut ja lavuaarit, ei vettä tuhlaantunut liiemmälti. Kerran päivässä tyhjennettiin jätevesisanko, pantiin laskiämpärin joukkoon jos oli tilaa. Vietiin tunkiolle samalla kun mentiin hakemaan hellapuita liiteristä.

Puukuuri sanotaan eteläkarjalassa vaikka mistään lääkärin määräämästä kuurista ei olekaan kysymys.

Olkipatja

Tuosta sänkipellosta Ristolle tulee mieleen entisaikojen mainiot olkipatjat. Onkohan sellaisia vielä saatavilla? "Mennään pehkuihin" -sanonta tuli siitä että mentiin olkipatjalle nukkumaan. Pehkuiksihan, eli ruumeniksi eli silpuiksi se pikkuhiljaa mureni etenkin levottomien unien kääntyilemisien matkaansaattamana.

Mahtaneeko viljan korresta enää kunnon olkipatjaa saada aikaiseksi? Nykyvilja on jalostettu niin lyhytkortiseksi ja leikkuupuimuripuinti ei jätä olkea enää keräyskelpoiseksikaan, pitäisi niittää elo viikatteella tai sirpillä ja säästää olki makuualustoja varten. Ekologinen ja kierrätettävä makuualusta oli tuo patja entisaikaan. Ehkä kaupunkiasunnoissa hieman pölyävä ja rapisevakin mutta ei ainakaan hiostava eikä kuminkäryinen niinkuin ensimmäiset vaahtokumipatjat.

Ennen oli sängytkin sellaisia kaukaloita joita sai pidennettyä tai levennettyä yöajaksi. Päiväsaikaan sängyn päällä oli sileä levy. Päästävedettävien sänkyjen patjoissa oli puolivälissä sauma josta se taitettiin säilytysolotilaansa kaksinkerroin. Sivustavedettävien patja vain pöyhittiin korkeammaksi ja kapeammaksi.
Mahtoiko tuo taitettavan patjan sauma olla nukkuessa kovinkin epämiellyttävä?

Taisi myös siinä oljista ruumenia kehittyä kun nuoriparit oikein touhusivat olkipatjoilla nuoruuden innolla. Sinne olkien sekaan sitten menivät kirput ja luteet piiloon ja ruoka-ajan tultua tulivat patjan saumoista esille ja aterioimaan verta ja ihmisten eritteitä.

Jos oikein pisnesmies olisi niin tekisi markkinoille uuden tuotteen joka olisi kovastikin retrohenkinen. Mehupillitehtaalta jos ostaisi pitkiä imupilliaineksia ja niistä kehittäisi nykyajan olkipatjan, parempi kehitysidea se olisi kuin stryroksipallosäkkituoli varsin on.

-Oi niitä aikoja, höpisee Risto omiaan ja on jo Ison Omenan ovella. Astuu sisälle ja katsoo takaosassa olevaa esiintymiskoroketta. Siinä hän on joskus hulluina hetkinään pitänyt luentoa ohikulkeville. Tappurin ja viskurin merkitys nykyajan urbanisoituvalle ihmiselle, oli eräänkin yksinpuhelun aihe.

Puksmäntin ja piranan merkitys agraarin ravintoketjun osana, oli toinen parituntisen höpötyksen perusprinsiippi.

Sitten oli kerran semmoinenkin luentosarja kuin äijien kyykkykeskustelut kotikylän raitilla versus nettisättäys vallannutko alaa juoruämmien informaatiovaltatieltä?
Suu auki ja ihastuneena sitä isokin porukka kuunteli, liekö sitten mitään ymmärtäneet -helmiä sioille.

.

.

Muuttolinnut

Kävelyreitti Omenalle kulkee läpi Olarin kartanoiden pellon. Pellolle on pysähtynyt lintuparvi tankkaamaan ennen muuttomatkaansa. Kovalla metelillä linnut ruokailevat, mitä sitten löytävätkin olkisängen joukosta. Mieleen tulee luonnon ihmeellisyys ja monimuotoisuus. Vaistot saavat linnut lentämään talveksi lämpimään ja ankeriaat kutemaan aina ja vain Sargassomerellä. Mahtava voima tuo vaisto.

Montakohan lintua tuossakin lienee? Riistalaskentaa suoritetaan vuosittain ja sekin on taiteenlaji sinänsä. Myös isossakin järvessä olevat kalat saadaan selvitettyä hyvinkin tarkasti. Ensin kalastetaan tiheäsilmäisellä verkolla esimerkiksi tuhat kalaa, merkitään ne ja lasketaan takaisin. Muutaman päivän perästä kalastetaan uudestaan, lasketaan montako merkittyä yksilöä on esimerkiksi tuhannessa kalassa ja järven koko kalamäärä saadaan senjälkeen kertolaskulla.

Amerikan uudisasukkaat laskivat biisoneita ampumalla niitä. Se oli kuitenkin laskentametodi joka aiheutti kränää ja siitä luovuttiin.