8.10.2010

Tonava kaunoinen



Tonavaa kohti virtaa punainen liete. Alumiinitehtaan lieteallas murtui ja emäksinen syövyttävä velli tunkeutui maastoon ja asuntoihin.

Mäyräkoirat ovat matalajalkaisia ja siksi varsin alttiina kaikelle moskalle. Voi raukkaa.

7.10.2010

Ensimmäinen eläkekertymäni.

Niin,

Ihminen on viranomaisten mukaan tehnyt rehellistä työtä silloin jos siitä maksetaan veroa ja se kerryttää eläkettä. Tähän on enemmän poikkeuksia kuin sääntö.

Pienet hanttihommat tai nuorena tehdyt työt eivä kerrytä eläkettä, entisaikaan vielä vähemmän. Nykyisinhän lakia on muutettu ja näinä vuosina eläkkeelle pääsevät kokevat että vääryys on tapahtunut.

Eläkekertymä laskettiin vain ennen eri tavalla ja voipi olla että se on huomioitu myöhempien työsuhteiden kertymässä. Tulevaisuus vaan näyttää nykynuorista kovin sumuiselta ja sillä vielä jopa peloitellaan.

Minun eäketurvakeskuksen raportissa näkyy yksi maatalouslomitusrupeama 17-vuotiaana. Se oli ensimmäinen virallinen työsuhde.

Siis kotona kun veli ja sikoni aviopuolisoineen menivät autolla kesälomalle järvisuomeen. 

Ajoin traktorisilppurilla päivittäin tuorerehua lehmille ja jotain muuta askaretta. Sikäli se normaalista poikkeava lisätyöni että en ollut sitä aiemmin tehnyt. Kalustona oli vanha Porche traktori ja käytettynä ostettu niittosilppuri. Palkka oli se minimi, eli se minkä maatataloustottajain lomakassa maksoi maatalouslomittajille viikon ajalta.

6.10.2010

Seisoo savipatjalla

Savipatjan päälle tehty betonikansi on jo täytetty lisämurskeella ja tulevan asfaltin alta ei enää näe mitä siellä alla on.



Tässä kohtaa työmaata on miltei järvi. Kuitenkin pohja on hiekkainen joten pelkkä kalkkistabilointi riittää, ei tarvitse valaa betonikantta.

2.10.2010

Äijänostalgiaa kuin Latovainiosta ikään

Äijä laittoi blogiinsa kuvan puimakoneesta. Tuosta ihmevempeleestä joka eroitti viljanjyvät oljista. Meilläkin oli sellainen.

Lähinnä tälläinen puusta tehty Esa mutta ei ihan. Tuo sivussa oleva jyväsäkkejä varten koteloitu elevaattori sisälsi kaksi suulaketta jotta täyden säkin saattoi vaihtaa lennossa tyhjään.

Lyyli saattoi olla tuolla syöttöpäässä jossa tasolta syötettiin tähkäpäät koneeseen. Nuorempaa väkeä tarvitiin ruumenien ja olkien kantamiseen kauemmaksi. Myöhemmin hommattiin oikein lietso joka senaikaiseen tapaan oli aivan avoin tehoimuri.

Ihme että lapsia saattoi olla ilman valvontaa koneiden vieressä jotka olivat täynnä pyöriviä siivapyöriä, remmejä ja kaikenlaisia vaarallisia osia.




Kaiken nostalgian kruunaa juuri nyt alkava Päätalo filmatisointi.

15.9.2010

Sillan siirto

Museoviraston suojelupäätös vanhan sillan osalta aiheutti sen että nykyistä uudempaa siltaa joudutaan liu'uttamaan puolitoista metriä pohjoiseen.

Liu'utuksen jälkeen kummallekin puolelle rakennetaan uusi silta. Juuri toissavuonna kaukolämpöyhtiö sai vedettyä sillan kylkeä pitkin uudet kaukolämpöputket ja nekin on jouduttu nyt irroittamaan ja uudet liitynnät tapahtuvat alempaa.





Seurataanpas tätä kohtaa. Tästä sen pitäisi liikkua ja liikennettäkään ei katkaista tulevan siirron aikana


10.9.2010

Stabilointia

Aiemmin kuvissa oli miten savisuopohjalle tietä tehtäessä pitää valaa perustuslaatta betonista, Jos pohja ei ole aivan niin hyllyvää, voidaan porata syviä reikiä vieri viereen ja täyttää reiät seoksella joka veden kanssa reagoidessaan muuttuu kivikovaksi.

Tälläisella kalulla kairataan



Ja säiliöistä paineella kalkkia perään.



Merkkitikut valmiina ja joka tikun kohtaan struutataan.



Toinen kone toisaalla.

26.8.2010

Latovainiossa yllätysvierailulla

..

..
Joskus voi omatoimisuus yllättää. Lapsena oli vesiämpäri nurkassa ja kun sisko oli huuhdellut pyykkiä toisessa ämpärissä, join siitä vesikupilla.



...
...

..



Latovainiossa by anonymous

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...